Israel Update/Lokakuu

Tiedotuksia jotka koskevat Israelia

Israel Update/Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 23.10.2013 18:32

    Kuva


Keskiviikko 23.10.13
Julkaistu keskiviikko, 23.10.2013 , kirjoittanut Gavriel Eskel

KESKIVIIKKO 23.10.13

1. ISRAELIN kuntavaalien äänestysvilkkaus oli ennakkotietojen mukaan epätavallisen alhainen. Tämän hetken tietojen mukaan tärkeimpien kaupunkien pormestarit voivat jatkaa viroissaan. Keskeneräisten tulosten mukaan äänestysvilkkaus oli Jerusalemin haredi-lähiöissä 70 %:n luokkaa, kun se ei-uskonnollisissa lähiöissä jäänee alle 50 %. Nykyisen pormestarin Nir Barkatin äänisaalis oli 52 %; hänen pahimman kilpailijansa Moshe Lionin kannatus oli 44 %. Yisrael Beitenu ja Shas kannattivat Lionia.
Jerusalemin arabien äänestysvilkkaus oli pääkaupungissa puolen prosentin luokkaa.

TEL AVIVISSA istuva pormestari Ron Huldai päihitti kilpailijansa Nitzan Horovitzin, joka olisi ollut ensimmäinen avoimesti homo-pormestari joka vakuutti voitettuaan vahvistavansa kaupungin asemaa maailman johtavana homo-kaupunkina. Huldai sai 53 % äänistä, Horovitz (Meretz) 38 % ja Aharon Maduel 8.76 %.
Beershebassa nykyinen pormestari Rubic Danilovich jatkanee 92.2%:n kannatuksella.
Sderotissa Alon Davidi päihitti nykyisen pormestarin David Buskilan.
Beit Shemeshissä haredim-uskonnollinen Moshe Abutbul saanee jatkaa virassaan.
Haifassa nykyinen pormestari Yona Yahav sai 49 %:n kannatuksen voittaessaan Borovskyn.
Rishon Lezionin pormestari jatkaa saatuaan 70 % äänistä.
Bat Yamin pormestari Shlomi Lahiani, jonka korkein oikeus poisti virastaan sunnuntaina, sai eniten ääniä ja voinee jatkaa oikeuden päätöksestä huolimatta.
Eilatin pormestari Meir Yitzhak Halevi sai myöskin äänestäjiltä jatkoluvan.
Tulokset ovat vielä keskeneräisiä, ja pieniä muutoksia voi tulla laskennan edistyessä.

Äänestysvilkkaus jäänee 44 %:n luokkaan, äänikelpoisia oli 5 469 041. Jerusalemissa äänioikeuttaan käytti 35.89 %, Tel Avivissa 31 %.
Äänestysvilkkauteen vaikutti osaltaan se, ettei äänestyspäivä ollut yleinen vapaapäivä. Sisäministeri Gideon Shaar lupaa, että ensi vuonna asia korjataan, eli vaalipäivä on vapaapäivä. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Poli ... ons-329462

Poliisi teki Beit Shemeshissä ratsioita epäiltyjen ID-korttien väärentäjien koteihin takavarikoiden 250 väärennettyä korttia. Kahdeksan henkilöä pidätettiin. Poliisikomentaja Johanan Danino sanoi, että poliisi sai vihjeen väärennöksistä ja toimi sen perusteella.
Poliisin antaman tiedon mukaan se havaitsi äänestyspaikoilla 700 eriasteista häiriötä, mukana väärennettyjä ID.kortteja ja yleistä häirintää estäen äänestäjiä pääsemästä vaalipaikoille. Kokonaisuudessaan vaalit sujuivat suhteellisen joustavasti. Järjestyksen valvontaan osallistui 13 000 poliisia vaalitoimitsijoitten asettamien järjestyksenvalvojien lisäksi. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... mdkN2JHT-k

2. PA:N puheenjohtaja Mahmoud Abbas valmistautuu seuraamaan suuren esikuvansa ja idolinsa Yasser Arafatin jalanjälkiä, ja muuttaa toimintatapansa sen jälkeen, kun Israel on vapauttanut toisen erän lupaamastaan 104 terroristin ryhmästä hyvän tahdon eleenä. Debkafile (DF) kertoo lähteisiinsä perustuen, että Abbas aikoo lakkauttaa turvallisuus-yhteistyön Israelin turvallisuusjoukkojen kanssa ensimmäisenä askeleena kohti kolmatta intifadaa, aivan kuten Arafat teki. Tämä aloitetaan siten, että PA:n poliisi pidättää IDF:n ilmoittamia epäiltyjä PA:n arabeja, mutta vain hetkeksi vapauttaen heidät välittömästi. Arafat käytti tätä ”pyöröovi menetelmää” hämätäkseen länsimaisia tarkkailijoita. Todellisuudessa Abbas jo antoi poliisille sitä koskevan määräyksen ilman fanfaareja.

DEBKAFILE kertoo, että turvallisuusyhteistyön lopettaminen tarkoittaa rauhankeskustelujen keskeyttämistä, mistä Abbas syyttää Israelia rakentamisen jatkumisella ja lisääntymisellä Juudeassa ja Samariassa sekä uskonnollisten häiriöiden järjestämisellä Jerusalemissa ja muilla pyhillä paikoilla. Lisäksi Netanyahun vaatimus iDF:n sotilaitten asettaminen Jordanjoen laaksoon epämääräiseksi ajaksi on kysymys, jota Abbas ei voi hyväksyä.

USA:n ulkoministeri John Kerry lienee saanut vihiä Abbasin aikeista, ja sen vuoksi hän tavatessaan pääministeri Netanyahun tänään Roomassa esittää, että Israel tekee Abbasille tarjouksen, jota tämä ei voi hylätä. Se käsittäisi kolmannen osan Kuolleenmeren maan ja veden tarjoamista PA:lle. DF kertoo lisäksi, että alueen luovutus sisältyy Kerryn alkuperäiseen suunnitelmaan, mutta vasta lopullisen sopimuksen solmimisen yhteydessä. Nyt Abbasin uhatessa keskeyttää neuvottelut Kerry haluaa tarjota tätä täkynä keskustelujen jatkumiseksi.

DEBKAFILE sanoo artikkelissaan, että Israelin puolustusministeri Moshe Yaalonin arvio, ettei ole näkyvissä selviä merkkejä kolmannesta intifadasta, pitää päällisin puolin paikkansa, mutta pinnan alla muhii valmisteluja sen puhkeamiseksi. Selkeä merkki siitä on Abbasin suora käsky PA:n poliisille päästää pidättämänsä terrorismista epäillyt vapaaksi ilman kuulusteluja, mikä muuttaa koko turvallisuusyhteistyön naurettavaksi. PA:n poliisi tunnusti äskettäin, että sen jäsenet osallistuivat aktiivisesti toiseen intifadaan heille luovutetuilla aseillaan. Nyt PA:n poliisi on paljon paremmin koulutettu ja aseistettu USA:n toimesta saatuaan selvää sotilaskoulutusta tiedustelussa, räjähdysaineiden käsittelyssä ja tietoyhteyksissä.

YAALON myös tunnusti puheessaan, että räjähdyksen potentiaali on olemassa Länsirannalla. Hän viittasi myös muslimisaarnaajien kiihotuspuheisiin, joilla aktiivista toimintaa odottavaa nuorisoa voidaan helposti nostattaa päättömiin tekoihin uskottelemalla heille, että Israel pyrkii muuttamaan tilannetta Temppelivuorella kolmannen Temppelinsä rakentamiseksi sinne tuhoamalla Al-Aksa moskeijan, minkä Israelin johto kiistää. Juutalaisten kiinnostuksen lisääntymistä Temppelivuorta kohtaa osoittaa nouseva vaatimus päästä entistä joustavammin vuorelle ja voida harjoittaa palvontaansa siellä ilman poliisin väliintuloa. PA:n johto pitää tätä ”Temppelivuoren ja Jerusalemin juutalaistamisena” kieltäen tosiasian, että Jerusalem on ollut
juutalainen kaupunki 3 000 vuoden ajan Davidin valloitettua sen jebusilaisilta. On totta, että juutalaiset haluavat kolmatta Temppeliään, mutta he odottavat jonkun ulkopuolisen tapahtuman kuten maanjäristyksen luovan edellytykset sen rakentamiseksi. http://www.debka.com/article/23379/Abba ... uscitates-“revolving-door”-for-terrorists, http://www.israelnationalnews.com/News/ ... mdzOGJHT-k, http://www.israelnationalnews.com/News/ ... mdzamJHT-k

3. WALL STREET JOURNAL kertoo artikkelissaan, että Saudi Arabia on aloittanut suhteittensa katkomisen USA;n kanssa vastalauseena Obaman hallituksen Lähi Idän politiikalle, joka on nostattanut saudien suuttumuksen monestakin syystä. Lehti kertoo Saudi Arabian tiedustelupäällikön Bandar bin Sultanin kertoneen eurooppalaisille diplomaateille, että hänen maansa on alkanut riisua yhteistyötään Yhdysvaltain kanssa pyrkiessään aseistamaan Syyrian kapinallisia. Tiedon mukaan päätös johtuu Saudi Arabian harmistumisesta Obaman harjoittaman Lähi Idän politiikkaan, mikä osoittaa samalla kasvavaa epäluottamusta USA:n tähän asti luotettavimpien arabimaiden taholta.

UUTINEN julkaistiin pari päivää sen jälkeen, kun Saudi Arabia ilmoitti luopuvansa YK:n turvallisuusneuvoston juoksevasta jäsenyydestä, minkä ei kuitenkaan katsota ilmentävän sen kritiikkiä YK:n toimintaa kuin Obaman hallitusta vastaan. ”Se on viesti USA:lle”, Bandar kertoi.
Saudi Arabian kuningas Abdullah oli erityisen ärtynyt siitä, ettei Obama toteuttanut uhkaustaan hyökätä Syyrian presidentti Assadin tukikohtia vastaan rangaistukseksi sen kemiallisin asein tekemästä iskusta Damaskoksen lähiöön 21. elokuuta, kuten uskotaan.

SEN OHELLA tapahtui pari muuta saudeja ärsyttänyttä tapausta, joista julkisuudessa ei kerrottu. Abdullah ei ymmärtänyt, miksi USA kieltäytyi lupaamasta USA:n suojaa saudien öljylaitoksille siinä tapauksessa, että Syyria tai Iran hyökkää niitä vastaan. Toiseksi Saudi Arabia tarjosi apuaan esittämällä potentiaalisia hyökkäyskohteita Syyriassa, mikäli USA hyökkää Syyriaan. Obaman hallitus ei reagoinut tarjoukseen mitenkään, mikä aiheutti suurta suuttumusta Saudi Arabian johdossa, joka ilmoitti etsivänsä muita mahdollisuuksia öljyn-jalostuslaitostensa suojelemiseksi sekä toisia asetoimittajia halvemmin hinnoin. Saudi Arabian suurin pelko on Iranin vaikutuksen kasvu ja nouseminen ydinasevallaksi. Kysymys on saudeille Mekkan pyhien paikkojen suojelijana erittäin arkaluonteinen, sillä Iran edustaa shia-muslimien haaraa, jota sunnit pitävät harhaoppisena.
Valkoisen Talon NS C:n tiedottaja Bernadette Meehan kuittaa epäilyt perusteettomina.
Libanonilaisen lähteen mukaan Saudi Arabia varoitti epäsuoraan Hizbullahia, että se pitää Assadin joukkojen tukena taistelevia Hizbullahin joukkoja osavastuullisena voitoista ja uhkaa epäsuorasti kostaa Hizbullahille. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... md0H2JHT-k

4. UUTISOTSIKOITA
- Debkafile kirjoitti artikkelissaan 21.10. Venäjän ilmavoimien komentajan kenraali Viktor Bondarevin ja Iranin prikaatinkenraalin Hassab Shasafin ja muiden korkeitten upseerien välisistä nelipäiväisistä neuvotteluista, joilla on tarkoitus luoda perustus sarjalle yhteistoiminta-muotoja, jotka ovat ennen kuulumattomia maitten välillä. DF arvioi, että sopimusten tarkoituksena on viestittää länsimaille, että jos ne jatkavat sanktioitten koventamista, Iran harkitsee täydellisen sotilasyhteistyön solmimista Venäjän kanssa, mikä sopisi myös Venäjän intresseihin. DF kertoo, että sen kautta Venäjä saisi ensimmäisen sotilaallisen sillanpää-aseman Persianlahdella; se auttaisi Venäjää syrjäyttämään USA:n ja Kiinan vaikutusvaltaa tärkeiden öljyntuottajamaiden alueilla; Suuri asetoimitussopimus Venäjän ja Iranin kanssa tulisi ennakoimaan Saudi Arabian ja Venäjän välillä solmittua suurta asetoimitussopimusta. DF:n mukaan Venäjä pyrkii edistämään yhteistoimintaansa Iranin ja Saudi arabian kanssa muodostaakseen uuden asetoimitusreitin ja toimiakseen mahdollisena välittäjänä Iranin ja saudimonarkian välillä. DF arvioi, että Iran etsii muotoja, joilla se voisi turvata ydinteollisuutensa jatkumisen tarvitsematta pelätä Israelin ilmaiskuja, vaikka USA niistä näyttää luopuvankin. Tämän varmistamiseksi Iran hakee massiivista teknologista apua ja yhteistoimintaa Venäjän kanssa. Venäjä kieltäytyi toimittamasta jo sovittua S-300 ilmatorjuntajärjestelmää, minkä johdosta Iran kehitti oman S-200 versionsa, jonka edelleen kehittämiseksi se tarvitsee Venäjän teknistä apua. Iranin kerrotaan lahjoittaneen Venäjälle USA:lta sieppaamansa ohjaajattoman koneen pohjalta rakentamansa iranilaisen version. Kuten DF toteaa, Iranin ilmapuolustus-voimien komentajan Kahtam al-Anbiyan ja ilmavoimien komentajan Farzad Esmailin vierailu Moskovassa 21. lokakuuta ilmentää yhteyksien kiinteyttä. – Tämä kaikki osoittaa uusien valtakuvioiden muodostumista Lähi Itään. http://www.debka.com/article/23376/Russ ... arms-trade
- Harish on uusi kaupunki Israelin keskiosan pohjoisosassa Nahal Eeron ja Wadi Aran alueilla. Kuntavaaleissa kaupungin pormestariksi valittiin Breslover Chassidin jäsen Yitzhak Keshet, joka oli Likudin vaalilistalla ensimmäisellä sijalla. Likudin lista sai 61 %:n kannatuksella neljästä seitsemään valtuustopaikkaa. Bei Yehudin listaa johti Shlomo Klein, joka on asunut alueella vuosikymmenien ajan. Breslover Hassidim ryhmä asettui ensiksi asumaan Romema lähiöön Haifassa perustaen kollel-yeshivan, mutta jouduttuaan syrjinnän kohteeksi muutti Harishiin v. 2007, joka silloin oli osa Katzir-Harish yhteisöä, mutta Katzirin liityttyä Menashen yhteisöön Harish itsenäistyi. Harishin ensimmäinen lähiö perustettiin 1990-luvulla, mutta sen kehittyminen pysähtyi eri syistä johtuen, joista yksi oli se, että hallituksen luvalla rikollinen arabiklaani muutti sinne Ramlesta, mikä aiheutti mielenosoituksia v. 2000, mihin kuului arabien useiden päivien ajaksi tukkima liikenteen valtaväylä ja Arafatin aloittama toinen intifada. Kaupungin kehityssuunnitelmiin kuuluu tuhansien uusien asuntojen rakentaminen väestölle, johon kuuluu haredim-, uskonnollisia- ja ei-uskonnollisia juutalaisia sekä Israelin arabeja. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... meJlGJHT-k
- Viisi israelilaista haavoittui arabien kivisateessa ja kuusi autoa kärsi eriasteisia lommoja tiistaiaamuna Jerusalemin lähistöllä Beit Sahurin alueella. Yksi uhreista oli rabbi Kfir Getz, joka oli matkalla toimipaikkaansa Gilossa. Hän sanoi nuoren 13-vuotiaan pojan odottaneen hänen autonsa tuloa suuri kivenmurikka kädessään ja murhanhimo silmissään. Kivi osui tuulilasiin särkien sen, minkä johdosta Getz menetti autonsa hallinnan, joka pyörähti pyörillään ympäri pakottaen arabit väistämään, mikä pudotti puolet heidän käsissään olevista kivistä. Getz palautui shokistaan nopeasti kääntänen auton uudelleen menosuuntaan jatkaen matkaansa ja kutsuen IDF:n apua. Sotilaat tulivat 15 minuutin jälkeen hajottaen arabijoukon, joka koostui eri ikäisistä miehistä ja naisista, mutta ennen sotilaitten tuloa he ehtivät murjoa viisi muuta autoa. Getz valittaa sotilaitten hidasta reaktiota, vaikka he olivat aivan lähellä, sekä sitä, etteivät he varoittaneet autoilijoita kivittäjistä. Joillakin teillä on jopa liikennemerkki, jossa varoitetaan kiviä heittelevistä arabeista. Kaksi israelilaista autoilija jouduttiin viemään sairaalaan vammojensa vuoksi. Getz pitää ihmeenä selviydyttyään sittenkin vähäisin vammoin, mutta kiittää Luojaansa, ettei perhe ollut mukana, koska lopputulos olisi voinut olla aivan toinen.

http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/173092
Kategoria(t): Uutiset. Kirjoittaja: Gavriel Eskel.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update/Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 24.10.2013 16:17


Torstai 24.10.13
Julkaistu torstai, 24.10.2013 , kirjoittanut Gavriel Eskel

TORSTAI 24.10.13

1. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahun ja USA:n ulkoministeri John Kerryn neuvottelut Roomassa eilen keskiviikkona kestivät raporttien mukaan 7 tuntia. He tulivat neuvotteluista edelleen hyväntuulisen tuntuisina, mikä ilmentänee sitä, etteivät he pahemmin riidelleet asioista. Kerry on painottanut hyvää tahtoaan ja jopa ystävyyttään aina tavatessaan Netanyahun, mikä vaikuttaa positiivisesti neuvotteluilmapiiriin. Johtajien tapaamisesta voidaan todeta, ettei siinä niinkään pyritty etsimään uusia toimintatapoja kuin hiomaan voimassa olevia löytääkseen yhteisen näkökannan, sillä keskustelujen taustalla on potentiaalinen sota Irania vastaan, eikä virhearviointiin ole varaa. Israelin ilmavoimat ovat harjoitelleet aivan viime päiviin saakka pitkän matkan lentoja ja ilmatankkauksia, mikä osoittaa, että liipaisinsormi on edelleen herkässä kunnossa.

ISRAEL ei tietenkään voi toimia yksin niin kauan, kuin Iranin ja länsimaiden väliset neuvottelut ovat meneillään. Netanyahu vakuutti Kerrylle Roomassa, että vaikka hän pitää sotilaallisten iskujen mahdollisuutta edelleen tärkeänä Iranin taivuttamiseksi, hän pitää parhaimpana diplomaattista ratkaisua. Neuvottelujen motoksi nousi Kerryn jo aiemmin julistama kanta: ”Parempi jättää sopimus tekemättä kuin tehdä huono sopimus”. Netanyahu painotti myös sitä, ettei osittainen sopimus ole myöskään hyvä, koska se vain siirtää ratkaisua myöhemmäksi. Julkisuuteen annettiin varsin vähän raflaavaa, mikä olisi herättänyt etusivun pääotsikoinnin, mikä osoittanee, etteivät mielipiteet lopulta olleet pääkohdissa kaukana toisistaan.
Kerry painotti toistamiseen, että Iranin on osoitettava vilpittömyytensä teoissa, pelkät sanat eivät riitä todistamaan länsimaita, että Islamilainen tasavalta on tällä kertaa on uskottava.

NETANYAHU totesi, että Iran ja P5+1 maat ovat hyvin lähellä sopimusta ja yhteisymmärrystä, jolla vuodesta toiseen jatkunut kissa ja hiirileikki saataisiin lopulta ratkaistuksi, ja pääministeri vakuutti tukevansa sitä. Jos länsimaille onkin ollut vaikeaa uskoa Iranin vilpittömyyteen useitten vakuutusten ja pettymysten jälkeen, Israelille kysymys Iranin uskottavuudesta on polttava, sillä se koskee juutalaisen kansan säilymistä hengissä Iranin johtajien toistuvien uhkausten jälkeen pyyhkiä koko Israelin valtio pois maailman kartalta. Kuvaava esimerkki tästä on tapa, millä Qatarin viranomaiset poistivat Israelin lipun World Cupin uintitilaisuuden osanottajaluettelosta Dohassa, mistä sekä Israel että FINA protestoivat. http://www.timesofisrael.com/kerry-says ... -peaceful/

ROOMAN neuvotteluissa rauhanprosessi Israelin ja PA/PLO:n välillä jäi ymmärrettävästi vähäiselle huomiolle neuvottelujen jatkuessa keskustelutiimien välillä. Netanyahu esitti vain lyhyen lausuntonsa siitä todeten, että neuvotellun rauhan tulee perustua periaatteeseen kaksi valtiota kahdelle kansalle, Palestiinan valtio palestiinalaisille ja juutalainen valtio juutalaisille. Hän viittasi presidentti Obaman aiempaan lausuntoon, jossa hän totesi näin: ”Sen tulee olla rauha, jossa Israel kykenee puolustautumaan omin voimin, puolustamaan itseään kaikkia uhkatekijöitä vastaan”. ”Nämä ovat rauhan keskeiset kaksoispilarit”, Netanyahu totesi. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 30,00.html

2. SAUDI ARABIA, perinteisesti yksi USA:n Lähi Idän liittolaisten uskollisimmista, on Obaman hallituksen epävarman ja arabimaista käsin nähtynä sekavan politiikan seurauksena suuressa ahdingossa. Saudimonarkia on päättäväisellä turvallisuuspolitiikallaan pystynyt pitämään arabikevään pettävät tuulet rajojensa ulkopuolella, mutta sen suurin uhka tulee Iranin taholta, ja tässä se on suurimmaksi osaksi luottanut USA:n antamaan tukeen, kuten myös Persian-lahden pienet öljyrikkaat arabimaat. Tämä turvallisuustakuu sai pahoja kolhuja presidentti Obaman hallituksen päätettyä pidättyä rangaistusiskuista Syyrian armeijaa vastaan sen oletettujen kemiallisten aseitten käytön vuoksi, ja sen jälkeen haluttomuus painostaa Irania sotilaallisilla iskuilla, ellei se suostu luopumaan ydinasesuunnitelmiensa toteuttamisesta.

ARABIMAISSA tämä katsotaan osoittavan Obaman hallituksen heikkouden vastuun ottamiseksi elintärkeissä kysymyksissä, minkä johdosta ne katsovat, ettei aiempi luottamus USA:n lupauksiin turvallisuustakuista päde tämän hallituksen suhteen. Kysymys on USA:n hallituksen kunniasta, minkä menettäminen arabimaailmassa on pahempi kuin kuolema.
Suhteitten huonontaminen merkitsee kuitenkin valtavien taloudellisten siteitten katkomista, mikä tulisi suoraan koskemaan Saudi Arabian budjettia, joka pääosin perustuu öljytuloihin. Viimeisten päivien otsikot Saudi Arabian tunnusteluista suhteitten lämmittämiseksi Venäjän kanssa on nähtävä USA:n reaktion testaamisena vielä tässä vaiheessa, mutta osoituksena kuitenkin, että jotain on pahasti vinossa. Washingtonissa todetaan Riadin kärsimättömyys, mutta toisaalta vakuutetaan, että suhteet ovat lujat ja pysyvät sellaisina. ”Saudit ja Gulfmaat voivat äänekkäästi valittaa USA:n harjoittamaa ulkopolitiikkaa vastaan, mutta lopulta ne tietävät tarvitsevansa Amerikkaa eivätkä mene liian pitkälle suhteiden tuhoamiseksi”, sanoo Bahrainissa toimiva poliittinen analyytikko Mona Abass.

SAUDIT ovat jo vuotaneet julkisuuteen tietoja tiedustelutietojen jakamisen vähentämistä USA:n kanssa, mikä voisi pahoin häiritä Al-Qaidan ja muiden terrorijärjestöjen toiminnan seuraamista Jemenissä, mutta saudien tuen menettäminen Syyrian kapinallisille vaikuttaisi oleellisesti niiden kykyyn jatkaa toimintaansa Assadin armeijan voimistuvia hyökkäyksiä vastaan. Saudit rahoittavat aseitten toimittamista kapinallisille.
Julkisuudessa on esiintynyt tietoja myös saudien lähentymisestä Israelia kohtaan, mutta sen muotoutuminen käytännön tasolle edellyttää asenteiden jyrkkää muutosta, mikä vaatii aikaa. Se edellyttäisi arabien tuen vähentymistä palestiinalaisille.
Saudi Arabian peitelty uhkaus boikotoida Genevessä ensi kuussa suunniteltua Lähi Idän rauhankonferenssia vetäisi maton länsimaiden jalkojen alta, sillä saudien ja Gulfmaiden mukana olo siellä on välttämätön edellytys konferenssin onnistumiseksi.

USA:n ulkoministeri John Kerry tapasi Saudi Arabian ulkoministerin Saud al-Faisalin Pariisissa maanantaina, eikä heidän tapaamisessaan havaittu erityistä hämmennystä. Kerry tunnusti saudien turhautumisen Syyrian ja muiden kysymysten kehittymisestä Lähi Idässä, mutta vakuutti maiden toimivan kiinteässä yhteistyössä lukuisten ongelmien ratkaisemiseksi. Viimeinen piikki tässä uskottavuuskysymyksessä on Saudi Arabien kieltäytyminen osallistua arabimaiden edustajana YK:n turvallisuusneuvoston toimintaan, johon se valittiin viiden muun maan kanssa. Saudien uskotaan lopulta kuitenkin taipuvan ja ottavan paikkansa neuvoston toiminnassa. http://www.timesofisrael.com/critical-s ... f-us-arms/

3. ISRAELIN tiimin neuvotellessa PA/PLO:n tiimin kanssa rauhasta Jordanjoen ja Välimeren välisellä kapealla kannaksella, johon vaaditaan kahta valtiota kahdelle kansalle, PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas, jonka mandaatti päättyi tammikuussa 2009, jatkaa kerjuu-kierrostaan Euroopan maissa kinuten lisää rahaa, koska entiset on syöty tai hävinneet PA:n virkailijoitten salaisille pankkitileille maailman eri maihin.
Abbasilla lienee täysi oikeus toiminnalleen pyrkiä vakuuttamaan yhä epäluuloisemmille EU-maiden johtajille toimiensa laillisuudesta ja varojen hupenemisesta hyvään tarkoitukseen.

ISRAELISSA kuitenkin seurataan yhä suuremmalla turhautumisella ja kärsimättömyydellä Abbasin tapaa esitellä asiaansa Euroopan maissa. Hän seuraa tässäkin täysin idolinsa Yasser Arafatin esimerkkiä esittäen ”onnettomat PA:n arabit uhreina, joita Israel painosta ja kuristaa toimillaan, jotka kansainvälisen lain mukaan ovat laittomia”, kuten hän väittää. Samalla hän kehottaa Juudean ja Samarian alueilla toimivia eurooppalaisia yhtiöitä lopettamaan toimintansa siellä, koska ”ne toimivat vastoin kansainvälistä lakia”.

LONTOOSSA toimiva arabilehti Al-Quds Al-Arabi raportoi keskiviikkona, että ”Abbas oli kehottanut Ranskaa vetämään Juudeassa ja Samariassa toimivat kansalaisensa pois tai peruuttamaan heidän Ranskan kansalaisuutensa, koska he elävät ja toimivat laittomissa setlementeissä”. PA:n laskelmien mukaan satoja Ranskan kansalaisia asuu niissä.
Raportin mukaan PA on laatinut listan 500:sta kansainvälisestä yhtiöstä, joilla on liikeyhteyksiä ”setlementtien” kanssa varoittaen niitä, että ”ne toimivat laittomasti hoitaessaan liiketoimiaan setlementtien kanssa”. Abbas tarkoittanee kaksoiskansalaisuuden omaavia.

ABBAS kiitteli EU:n asettamia sanktioita Juudean ja Samarian alueille myönnettävien rahoitusten, lahjoitusten ja lainojen myöntämistä vastaan sekä sen kiristyvää politiikkaa Israelin harjoittamia toimia vastaan Palestiinan alueilla ja sen pääkaupungin Jerusalemin itäosissa. Tavattuaan EU:n johtajia Abbas väitti, ettei hän puhu Israelia vaan setlementtejä vastaan. Hän haluaa samaistua EU-maiden johtajien kanssa.
”Me haluamme asua rinnakkain Israelin kanssa rakentaen rauhansiteitä siihen. Puheeni on kohdistettu setlementteihin, jotka perustettiin 1967 jälkeen miehitetyn Palestiinan valtion ja sen pääkaupungin Jerusalemin alueille”.
Abbas puhuu pehmoisia. Palestiinan valtiota pääkaupunkinaan Jerusalem ei ole koskaan ollut ja toivon mukaan ei koskaan tule olemaankaan.
Abbas väitti, että PA:n arabit haluavat Jerusalemista avointa kaupunkia kolmen uskonnon seuraajille, muslimeille, kristityille ja juutalaisille. Kokemukset osoittavat kaikkea muuta.
Täytyy vain ihmetellä Israelin hallituksen ja pääministeri Netanyahun vieterin kestämistä lukiessaan näitä ilmiselviä valheita ja Israelin kansan ja valtion halventamista maailmalla. Alkaa olla korkea aika piirittää Abbas Mukatan hallintokeskukseen Arafatin tavoin. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Poli ... nts-329529

4. UUTISOTSIKOITA
- Beit Shemesh-kaupungissa äskeiset kuntavaalit nostivat uudelleen esiin vaatimukset kaupungin jakamiseksi kahteen osaan, sillä entisen pormestarin Moshe Abutbulin valinta – hän edustaa haredim-kansaa – ennustaa väkivaltaisten mielenosoitusten uusiutumista. Hallitus on tiettävästi kallistumassa jakamisen kannalle. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... mjcmmJHT-k
- Puolustusministeri Moshe Yaalon vakuuttaa, että IDF tulee estämään Hizbullahia saamasta raskasta aseistusta. Äskettäin lehdet kertoivat iskusta Syyriasta kohti Libanonia olevaa autokolonnaa vastaan, jota on arvioitu IDF:n suorittamaksi. IDF ei ole suoraan kommentoinut asiaa, mutta Yaalonin kommentti voi viitata siihen. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... mjd0GJHT-k, http://www.israelnationalnews.com/News/ ... mjedWJHT-k
- Israelissa tapahtui eilen jo seitsemäs pieni maanjäristys viikon sisällä. Tämä viimeinen koettiin Eilatissa, voimaltaan 3.3 Richterin asteikolla. Sen keskus oli Taaban alueella Egyptin puolella, mutta tuntui myös Eilatissa. Asiantuntijat varoittavat, että suuri maanjäristys voi iskeä Israeliin koska tahansa, ja se voi vaatia tuhansia kuolonuhreja. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... mjes2JHT-k
- Asuntoministeri Uri Ariel vaatii Hebronin juutalaiskotien kaksinkertaistamista. Puhuessaan armeijan radiossa hän paljasti sadan asunnon rakentamissuunnitelmat. Hän sanoi, että alue on tiedossa ja valmistelut rakentamisesta etenevät. Rakentamiseen päästäneen joskus ensi vuonna, hän arvioi. Juutalaiset ovat aina asuneet Hebronissa, mutta Haj Aminin kiihotuksen vuoksi arabit nousivat kaupungin juutalaisia vastaan 1929 hakaten 67vanhaa naapuriaan kuoliaiksi, minkä johdosta englantilaiset evakuoivat loput juutalaiset kaupungista. Juutalaiset palasivat Hebroniin uudelleen 1968, jolloin nykyinen yhteisö perustettiin huolimatta alueella asuvan 200 000 PA:n arabin vihamielisyydestä ja toistuvista verisistä yhteenotoista. Hebron on juutalaisille uskonnollisesti ja historiallisesti tärkeä kaupunki. Siellä on juutalaisten ensimmäinen laillisesti Israelista ostama maapala, Machpelan luola ja sen yllä oleva maapala puineen, mikä kaikki taltioitiin Raamattuun. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... mjfumJHT-k
- Hallituksen turismiministerin Rehavam Zeevin murhan vuosipäivän muistotilaisuus pidettiin keskiviikkona Knessetissä. Labour-puolueen puheenjohtaja oli poissa tilaisuudessa, mikä herätti kummastusta. Zeevin murhasivat PFLP:n lähettämät teloittajat Hyatt hotellissa Jerusalemin itäosassa toisen intifadan aikana. Puolueen puheenjohtajan kieltäytyminen osallistumasta oikeistoa edustavan ministerin murhan muistotilaisuuteen herättää pahaa verta ja muistoja, joiden uskottiin jo hälvenneen. Zeev edusti hallitusta, ei puoluetta, ja hän oli suosittu yli puoluerajojen. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... mjiO2JHT-k
- Iranin parlamentin edustaja Hossein Naqvi Hosseini sanoi, ettei Iran tarvitse 20 %:n tasoon rikastettua uraania, kuten AP raportoi. Hänen huomautuksensa sopii hyvin Iranin aloittamaan länsimaiden kosintaleikkiin, jos se sitä on. Hän sanoi, että Bushehrin voimalan polttoaineen tarve on tyydytetty, eikä sitä tarvita. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... mjiO2JHT-k
- New York Times raportoi, ettei USA:n ulkoministeri John Kerry pystynyt vakuuttamaan enempää Netanyahua kuin Saudi Arabiaa, etteikö hän suostuisi Iranin lemmenlauluihin ja sallisi Iranin jatkavan uraanin rikastamistaan kuten myös säilyttämään rikastuslaitoksensa koskemattomina. Kerry vakuutti Netanyahulle menevänsä neuvotteluihin ”valveilla ja molemmat silmät auki”. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 79,00.html
Kategoria(t): Uutiset. Kirjoittaja: Gavriel Eskel.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update/Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 25.10.2013 11:29


Perjantai 25.10.13
Julkaistu perjantai, 25.10.2013 , kirjoittanut Gavriel Eskel

PERJANTAI 25.10.13

1. ISRAELIN kuntavaalit eivät selvittäneet monia kiistakysymyksiä, monin paikoin näyttävät vain lisänneen eri uskonnollisten ja ei-uskonnollisten väestöryhmien välisiä jännitteitä. Jerusalem on tietenkin eniten huomion kohteena, jossa Shasion puheenjohtajan Arie Derin ja Israel Beitenun puheenjohtajan Avigdor Libermanin yhdessä juonima liitto Nír Barkatin kauden lopettamiseksi ja oman ehdokkaansa Moshe Lionin nostaminen hänen tilalleen ei onnistunut. Deri ei saanut haredim-kansaa eikä Liberman Venäjältä muuttaneita juutalaisia kiinnostumaan Lionista. Tuntien näiden kahden taidon manipulaatioihin ja järjestelyihin on luultavaa, ettemme ole vielä kuulleet tämän hankkeen loppua.

LIBERMANIA vastaan nostettu syyte asemansa väärinkäyttämisestä saanee oikeuden päätöksen ensi viikolla tai pian sen jälkeen. Jos hänet vapautetaan syytteistä, hän palaa entiseen toimeensa ulkoministerinä. Jos näin käy, tarkkailijat lupaavat kiivasta yhteenottoa Tzipi Livnin kanssa, sillä heidän näkemyksensä rauhankeskusteluista ja Abbasin sopivuudesta rauhankumppaniksi ovat vastakkaiset. Liberman sanoo suoraan, ettei PA:n puheenjohtaja ole luotettava neuvottelukumppani.
Jerusalemin pormestariksi uudelleen valittu Nir Barkat saa jatkaa toimessaan, sillä Moshe Lion on tunnustanut tappionsa, vaikka taistelu äänistä oli lopuksi varsin tiukka.

PAHIN vaalien jälkeinen selvittely tultaneen näkemään Beit Shemeksessä. Siellä edellinen pormestari Moshe Abutbul voitti kilpailijansa Eli Cohenin alle tuhannen äänen voimalla. Cohen syyttää Abutbulia äänestyslippujen väärentämisestä ja aikoo valittaa asiasta oikeuteen. Hän järjesti eilen mielenosoituksen Beit Shemeksessä saaden liikkeelle poliisin arvion mukaan 1000 ihmistä, tarkkailijoiden mukaan 1 500 –2 000. Cohenin kannattajat huutelivat iskulauseitaan, joissa he vakuuttavat taistelevansa kaupungin omistuksesta, eivätkä luovu siitä ilman jatkotoimia. Cohen edustaa ei-uskonnollisia; Abutbul kuuluu haredi-kansaan. Cohen vakuuttaa, ettei kriisi ole uskonnollinen vaan poliittinen: Ei tämä ole uskonsota”, hän vakuutti kansalle seisoessaan autonsa katolla. ”He ovat poliitikkoja, jotka käyttävät uskontoa peitteenään”. Poliisi teki ratsian tiistaina kahteen taloon takavarikoiden pari sataa väärennettyä henkilöllisyyskorttia, ja pidättäen 8 henkilöä kuulusteluihin. Cohenin kannattajat sanovat, että 30 henkilöä joutuu poliisin kuulusteluihin oletetun vaalirikoksen vuoksi. http://www.timesofisrael.com/the-calm-b ... cal-storm/

http://www.jpost.com/National-News/Beit ... ion-329694

2. JULKISUUTEEN ei vieläkään ole saatu tietoja, mistä pääministeri Benyamin Netanyahu ja ulkoministeri John Kerry keskustelivat seitsemän tunnin aikana Roomassa. Sen verran kuitenkin lisätään, ettei Iranin kysymys ollut päällimmäisenä, mikä tarkoittanee sitä, että pääaiheensa oli joko Syyria tai Israelin ja PA/PLO:n väliset rauhankeskustelut. Kerryn kerrotaan todenneen Netanyahulle keskustelujen aluksi: Älä kerro, mitä toivot vaan mitä haluat, ja sen jälkeen voimme yhdessä katsoa, miten se toteutetaan.

ISRAELIN tiedustelu- ja kansainvälisten suhteiden ministeri Yuval Steinitz sanoi AFP:n haastattelussa Yhdysvaltain vierailunsa aikana, että USA:n ja Israelin välisissä näkökohdissa koskien Iranin ydinsuunnitelmia on pieniä eroavaisuuksia. Hän selitti, että päätavoite on yhteinen, eli estää Irania saamasta pommia, mutta tavoissa sen estämiseksi on eroja. Israelissa nähdään yleisesti, että Iranin ydinpommi on lähes peruuttamaton, on vain ajan kysymys, koska Iran haluaa rakentaa sen. Presidentti Pereskin ihmetteli, jos Iran ei halua ydinpommia, kuten se vakuuttaa, mihin se tarvitsee ballistisia ohjuksia, joita se rakentaa ja joilla se yltää useimpiin Euroopan ja Lähi Idän maihin ja pian USA:n rannikolle.
Toiseksi on useita maita, joissa on ydinvoimaloita, mutta ei uraanin rikastuslaitoksia. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... moAjWJHT-k

Washingtonissa toimiva Tieteen ja Kansainvälisen Turvallisuusinstituutin (ISIS) tutkimusten mukaan Iranilla on tarpeeksi pommin rakentamiseen vaadittavaa uraanirikastetta kuukauden kuluessa. Iran on pystynyt huomattavasti lyhentämään uraanin rikastamiseen käytettävää aikaa uusien tehokkaampien IR-2 sentrifugien ansiosta, joita se on asentanut Fordon ja Natanzin rikastus-laitoksiin.
Instituutti on vuosien ajan seurannut Iranin ydinteollisuuden kehitystä. Sen tulosten mukaan
Iran pystyy, jos se rikastaa kaikki 20%:n tasoon rikastamansa uraanin 90 %:n tasoon, rikastamaan tarpeeksi uraania yhtä ydinpommia varten. Jos se lähtee rikastamisen 3.5 %:n tasosta, sen rikastamiseksi 90 %:n tasoon tarvitaan pari kuukautta neljän ydinpommin rakentamiseksi. Tehokkaiden IR-2 sentrifugien ansiosta aika lyhenee viikolla tai parilla.

RAPORTILLA voi olla suurta vaikutusta P5+1 maiden ja Iranin välisiin neuvotteluihin, joita on tarkoitus jatkaa ensi kuun alkupuolella. ISIS suosittelee neuvottelijoille julkisuuden lisäämistä, uraanin rikastamisen 20 %:n tasoon keskeyttämistä, 20 %:n tasoon jo rikastetun uraanin viemistä ulkomaille tai muuttamiseksi voimalan polttoaineeksi, sekä useita toimenpiteitä, joilla IAEA:n tarkastuksia suoritetaan Iranin ydinlaitoksissa. Iran on kiinteyttänyt suhteitaan IAEA:n tarkastajien kanssa lähettäen apulaisulkoministeri Abbas Araghchin neuvottelemaan sen asiantuntijoitten kanssa tarkastusten suorittamisesta. http://www.timesofisrael.com/new-report ... n-a-month/

3. ISRAELISSA jatketaan edelleen schitzophrenista politiikkaa, josta on vaikea ymmärtää, ketä siinä yritetään pettää ja miksi. Tzipi Livni neuvottelee PA/PLO:n kanssa salaisesti, on tavannut Erdoganin tiimin ainakin 13 kertaa, pyrkien vakuuttelemaan julkisuuteen, miten tärkeä maan kansainvälisten suhteitten kannalta rauha palestiinalaisten kanssa olisi, ja miten se olisi ainoa keino säilyttää Israelin juutalaisluonne ja –enemmistö.

SAMAAN aikaan hallituspuolueiden puheenjohtajat valmistelevat lakiesityksiä, joilla neuvotteluja Jerusalemista estetään, ja joilla ”myönnytykset ilmapiirin kohentamiseksi” lopetetaan. Beit Yehudan puheenjohtaja Naftali Bennett aikoo saada terroristien vapauttamista koskevan esityksensä valmiiksi sunnuntain ministeritason istuntoon sunnuntaina, sopivasti ennen seuraavan 26-32 terroristin vapauttamiseksi ensi viikolla.
Erikoisen pahana Bennett pitää terroristien vapauttamisen sitomista uusien asuntojen rakentamiseen Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä.

INN:n artikkelin mukaan vankien vapauttaminen ja juutalaisten rakentaminen Juudeassa ja Samariassa olivat yksi Netanyahun ja Kerryn keskusteluaihe Roomassa keskiviikkona. Myös Yuval Steinitz käsitteli kysymyksiä tavatessaan USA:n varapresidentti Joe Bidenin torstaina Washingtonissa. Yhteyksiä ainakin pidetään monella tasolla. Kvartetin edustajat tavannevat toisensa Jerusalemissa ensi viikon maanantaina.
PA/PLO:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas puolestaan kiertää Eurooppaa pyrkimyksissään lisätä painostusta Israelia vastaan vaatien liikesuhteiden kiristämistä etenkin Juudean ja Samarian alueilla toimivien yhtiöitten kanssa. Osoituksena PA:n harjoittamasta Israelin vastaisesta propagandasta Israel esitteli mm. nuorisojulkaisun, jossa Israel on liitetty Palestiinaan Jordanjoesta Välimereen.
BENNETT sanoo, että näissä olosuhteissa olisi parempi olla rakentamatta Juudeassa ja Samariassa, kuin että se liitetään osaksi terroristien vapauttamista, mikä on sitäkin arveluttavampaa, kun merkit osoittavat PA:n arabien valmistautuvan uuteen intifadaan. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Poli ... ing-329701

4. UUTISOTSIKOITA
- Puolustusministeri Moshe Yaalon sanoo, että Libanonissa on meneillään sisällissota, jota Hizbullah ja paikallinen Jihad käyvät keskenään. Hän lisää, että Kansainvälinen Jijad pyrki saamaan Israelin osalliseksi Syyrian konfliktiin ampuen raketteja Israeliin elokuussa. Yaalon selittää, että Libanonissa toimiva Jihad hyökkää Hizbullahia vastaan käyttäen terroria, autopommeja ja raketteja, kuten se teki Dahiyassa ja Bekaan laaksossa. Sama Jihad oli niiden neljän Libanonista ammutun raketin takana, jotka räjähtivät Israelin puolella. Jihad pyrki vierittämään syyn Hizbullahin harteille, joka välittömästi kiisti osallisuutensa. Yaalon ei kuitenkaan vaikuttanut erityisen huolestuneelta Libanonin tilanteesta, sillä hänen päähuolensa on Iran varoittaen, että ydinasein varustettuna se olisi pitelemätön. http://www.jpost.com/Defense/Yaalon-Civ ... non-329679
- Turkki liittyy Saudi Arabian huoleen USA:n Lähi Idän politiikan suunnasta. Osoituksena tästä on se, että se on käyttää Kiinalaisia ja eurooppalaisia yhtiöitä pitkän matkan ilma- ja ohjuspuolustusjärjestelmäänsä. Turkin ulkoministeri Ahmet Davutoglu totesi torstaina, että USA:n tapa hoitaa Syyrian tilannetta on kansainvälinen epäonnistuminen. USA:n Turkin lähettiläs Farncis Ricciardone aloitti keskustelut Turkin viranomaisten kanssa puolustusjärjestelmän solmimisesta Kiinan ja Turkin välillä, mistä lähettiläs sanoi USA:n olevan todella huolissaan sanktioiden ollessa voimassa. NATO:n jäsen Turkki ilmoitti syyskuussa solmineensa sopimuksen Kiinassa kehitetyn FD-2000 ohjuspuolustusjärjestelmän toimittamisesta ohittaen Venäjän, USA:n ja EU:n vastaavat tarjoukset. Tämä tuli pian sen jälkeen, kun Turkki oli antanut tietoja Iranille USA:n ja Israelin tiedustelusta ja agenteista Iranissa. Tämän katsotaan ilmentävän Turkin suurta huolta USA:n lähi Idän politiikan suunnasta ja luotettavuudesta erityisesti Iranin laajentumispyrkimysten suhteen, missä sillä on yhteinen intressi Saudi Arabian kanssa. Turkki ja saudit ovat sunni-muslimeja. http://www.jpost.com/Middle-East/Turkey ... ria-329715
- Israelilainen kuorma-autonkuljettaja soitti poliisille arabikylästä sanoen, että PA:n arabit olivat varastaneet hänen autonsa ja että hän on nyt arabikylässä. IDF:n ja Magen David Adomin nopean toiminnan ansiosta hänet löydettiin arabikylästä lieviä vammoja saaneena. Myös arabien varastama kuorma-auto löydettiin pian läheltä arabikylää. Auton varastaneet arabit olivat kuitenkin paenneet, eikä heitä löydetty. Binyamin alueen poliisikomentaja everstiluutnantti Dudi Hayoun varoittaa israelilaisia liikemiehiä ja urakoitsijoita suureen varovaisuuteen toimiessaan Juudean ja Samarian alueilla, sekä välttämään menoa arabikyliin, joissa ei ole poliisisuojaa. Autojen varkaudet ovat olleet yksi tuottavimpia liiketoimia PA:n arabeille. Se on vähentynyt turva-aidan valmistumisen myötä, mutta he keksivät uusia tapoja houkutellen israelilaisia syrjäiseen paikkaan tarjoutuen ostamaan heidän autonsa, mutta varastaen sen ja heidän lompakkonsa ja kännykkänsä jättäen omistajan tien varteen. Toinen tapa on pysäyttää auto maantiellä ja pakottaa omistaja ulos autosta, jonka he varastavat ajaen sen läheiseen arabikylään. http://www.jpost.com/Middle-East/Turkey ... ria-329715
- USA:n harjoittama salakuuntelu, joka paljastui äskettäin, on ollut laajaa ja systemaattista. He kuuntelivat useimpien EU-maan johtajien puheluita, heidän joukossaan Saksan liittokansleri Angela Merkel, joka saatuaan tiedon siitä soitti vihaisesti latautuneen puhelun Obamalle vaatien sen lopettamista välittömästi. Mossadin entinen johtaja toteaa, että myös hänen puheluitaan on salakuunneltu USA:n toimesta. Hän sanoo, että kun he haluavat saada tietää, mitä Israelin johto todella ajattelee Iranista tai PA:n johtajista ja neuvotteluista, he kuuntelevat salaa, eikä sitä täysin pysty estämään. Merkelillä on Nokian valmistama erikoiskännykkä, josta hänelle annettiin uudistettu versio, jossa on salakuuntelun esto. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... moab2JHT-k, http://www.timesofisrael.com/european-o ... g-scandal/
- Israel luovuttaa ensi viikon alussa useiden terroristien, myös itsemurhapommittajien, jäännöksiä PA:lle osana rauhanoperaatiota. Luovutettavien ruumiiden määrää ei vielä tiedetä, mutta niitä on useita kymmeniä, joista valita. PA yleensä järjestää suuren näytöksen saadessaan ruumisarkut haltuunsa ylistäen heitä marttyyreiksi ja sankareiksi, joita suositellaan lapsille ja nuorille esikuviksi, ja joista sepitetään runoja kertomuksia ja lauluja, joita esitetään PA:n virallisissa mediavälineissä. http://www.timesofisrael.com/bodies-of- ... sed-to-pa/
Kategoria(t): Uutiset. Kirjoittaja: Gavriel Eskel.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update/Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 28.10.2013 08:54


Sunday, October 27, 2013
SUNNUNTAI 27.10.13

SUNNUNTAI 27.10.13

1. TÄNÄÄN sunnuntaiaamuna klo 02.00 aikaan alkoi Israelissa talviaika, eli kellon viisareita siirrettiin taaksepäin tunnin verran.
Lämpötilat Jerusalemissa: sunnuntai 13-22 C-astetta; maanantai 13.23; tiistai 15-26; keskiviikko 17-25 C-astetta, alkuviikosta aurinkoista, keskiviikkona puolipilvistä. Yöt ovat jo viileitä, joten kevyttä lämmintä ja tuulenpitävää mukaan.

2. USA:n presidentti Barack Obaman poukkoilevan Lähi Idän ulkopolitiikan vuoksi USA näyttää menettävän huolella saavutetun Egyptin suosion sen jälkeen, kun Venäjän vaikutus alkoi heiketä NL:n kaaduttua kylmän sodan ja varustelukilvan seurauksena 1990 luvulla. Obama pani panoksensa Muslimiveljeskunnan varaan eikä voinut hyväksyä armeijan suorittamaa presidentti Mursin johtaman hallituksen kaatamista. Pitkään USA:n hallitus harkitsi, miten menetellä Egyptille myönnetyn 1.5 miljardin vuosiavustuksen suhteen, sillä periaatteessa se olisi pitänyt jäädyttää vallankaappauksen johdosta, mutta lopulta se joutui nielemään katkeran kalkin ja toteamaan, että kasvojen säilymiseksi avustus on peruttava, mitä seurasivat yhteisten sotaharjoitusten peruminen ja muita toimia.

EGYPTIN armeijan valvoma hallitus reagoi siihen rajusti uhitellen pystyvänsä toimimaan ilman Yhdysvaltain apuakin, vaikka USA:sta hankitut hienot ohjusveneet ja hävittäjät joutuivat rajoittamaan toimiaan varojen puutteen vuoksi. USA:n lupaamien 10 Apache helikopterin tilaus peruuntui, samoin M1A1 tankkien, Harpoon sota-alusten torjuntaan tarkoitetut ohjukset, sekä neljän F-16 hävittäjän toimitukset.
Egyptin tilanne on kuin tehty Venäjän presidentti Vladimir Putinin suunnitelmille NL:n ajoilta periytyneen vaikutuksen kasvattamiseksi uudelleen. Paitsi että Venäjä pystyy toimittamaan Egyptille sen tarvitsemaa sotakalustoa, se pystyy innostamaan venäläisten turismia Egyptiin useiden laihojen vuosien jälkeen avustaen osaltaan talouden elpymistä.

UAE, joka osittain rahoitti armeijan vallankaappausta Egyptissä, lupaa 4.9 miljardin USA avustuksia Egyptille. Sitä koskevan lauantaina allekirjoitetun sopimuksen puitteissa UAE antaa Egyptille lainoja 1.9 miljardin USD arvosta, polttoainetta ja muita avustuksia.
Venäjä ilmoitti, että se pitää pysyvää laivastoaan Välimerellä, mutta koska sen merisatama Tartusissa Syyrian rannikolla on liian pieni suurille aluksille ja haavoittuva hyökkäyksille, Venäjä tarvitsee uuden tukikohdan sota-aluksilleen, ja siinä Egypti tarjoaa mahdollisuuksia. Egyptiläinen valtuuskunta matkusti viikonvaihteen aikana Moskovaan valmistelemaan presidentti Putinin virallista vierailua Egyptissä. http://www.timesofisrael.com/russia-see ... pts-ports/

2. NEW YORK TIMES (NYT) kertoo artikkelissaan, että presidentti Obama selvitti YK:n puheessaan viime kuussa USA:n ulkopolitiikan painopistesuunnasta. Hän selvitti, että tärkeysjärjestyksessä on Lähi Itä, ja siinä ykkösenä Iran, toisena Israelin ja palestiinalaisten välinen rauhanprosessi, kolmantena Syyrian tilanteen selvitteleminen; kaikki muut kiireisetkin kysymykset siirretään toistaiseksi syrjään, myös Egyptin ongelmalliset suhteet.

NYT kertoo artikkelissaan, miten Egyptin on aiemmin USA:n Lähi Idän politiikan kulmakivi, ja vielä 2011 Obama selitti Kairon massoille, että ”hän kuuntelee ihmisten huutoja ja että USA:n demokratian toteutumiseksi antamalla tuella on rajansa, olkoon se Bahrain, Libya, Tunisia tai Jemen”. Obaman uusi turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Susan Rice, entinen USA:n YK:n lähettiläs, totesi ensimmäisessä lehdistötilaisuudessa viime viikolla - otettuaan uuden tehtävänsä vastaan heinäkuussa -, että Obama aikoo modifioida Lähi Idän politiikkaansa, eikä aio antaa sen niellä hänen kaiken huomionsa, kuten tähän saakka on tapahtunut.
NYT:n artikkelin mukaan uuden käytännöllisen politiikan tarkoitus on karttaa voiman käyttöä paitsi suojellakseen Yhdysvaltoja tai liittolaisia hyökkäyksiltä, öljytoimitusten häiriöiltä, terrori-verkostoilta tai massatuhoaseilta. Demokratian levittäminen ei ole enää keskeinen kysymys.

Ms Rice on valmistellut USA:n politiikan suunnan muuttamista ja uudelleen arviointia neuvon-antajineen heinäkuusta lähtien, jolloin hänet nimitettiin neuvonantajaksi. Välistä hyvinkin kärkevien selvitysten ja keskustelujen jälkeen päädyttiin tulokseen, että USA:n tulee vetäytyä syrjään – useimmiten itsensä aloittamasta ja kiihottamasta - kuohunnasta arabimaissa ja asettaa selkeät rajat osallisuudestaan niiden selvittelemiseen ajan voittamiseksi.
Rice, 48-vuotias, oli YK:n lähettiläänä toimiessaan yksi kiivaimmista voiman käyttämisen vaatijoista ihmisoikeuksien puolustamiseksi, jos niin tarvitaan. Hän kannatti sotaretkeä Libyaan Muammar Gaddafin hallinnon kaatamiseksi lopettaakseen hänen armeijansa veriset toimet hallitusta vastaan nousseen kapinaliikkeen kukistamiseksi. Jälkeen päin voidaan esittää aiheellinen kysymys, miten ihmisoikeuksien puolustaminen parani Libyassa summittaisten massapommitusten ja Gaddafin kaatumisen jälkeisen kaaoksen aikana?
http://www.nytimes.com/2013/10/27/world ... deast.html

3. OBAMAN ulkopolitiikan todetaan yleisesti epäonnistuneen lähes kaikilta osiltaan, mutta Robert Snowdenin paljastaman NSA:n laajan salakuuntelu- ja tiedustelujärjestelmän johdosta presidentti Obama on joutunut vastaamaan vihaisten valtionjohtajien esittämiin kyselyihin ja vaatimuksiin heidän puheluittensa salakuuntelun lopettamiseksi välittömästi. Snowdenin paljastamien salaisten asiakirjojen mukaan USA on vuosikausien ajan salakuunnellut ainakin 35 maan johtajien puheluita, mikä uhkaa mullistaa USA:n ulkopolitiikan monilla aloilla.

WASHINGTONISSA mielenosoittajat marssivat ja pitivät kokouksiaan lähellä hallituksen rakennuksia (Capitol Hill) kantaen käsissään suuria plakaatteja joissa kiitettiin Robert Snowdenia ja vaadittiin kongressia aloittamaan välittömät tutkimukset NSA:n harjoittaman salakuuntelun ja tiedustelun laajuudesta ulkomaita ja kansanjohtajia vastaan.
Ranskan ulkoministeri Bernard Kouchner totesi: ”Ollaksemme rehellisiä, mekin harjoitamme salaista tiedustelua, kaikki sitä tekevät, mutta Amerikan tiedustelun laajuus saa meidät sanattomiksi ja kateellisiksi, meillä ei ole varaa niin laajaan toimintaan.

Eri maiden diplomaatit tunnustavat, että he ovat tietoisia, että heidän puheluitaan kuunnellaan useitten maiden taholta, ja että arkaluonteisten asioitten käsittelemistä vältetään puhelimessa. Noloja tilanteita syntyy jonkun korkean virkamiehen paljastaessa tietoja toisen maan diplomaatille asioista, joita hän on pystynyt saamaan vain salakuuntelun kautta.
Tärkeitä maiden välisiä neuvotteluja edeltää aina valmistelut ja keskustelut, mutta kuten EU:n presidentti Martin Schultz toteaa, miten voimme neuvotella tasavertaisesti USA:n kanssa vapaakaupasta, joka koskee lähes puolta maapallon taloudesta, jos USA on tietoinen kaikesta, mistä haluamme neuvotella? Miten voimme luottaa heihin?

Tämä tekee USA:n ulkoministeri John Kerryn aseman erittäin vaikeaksi ja arkaluonteiseksi, jos vastapuoli epäilee hänen olevan tietoinen kaikista heidän argumenteistaan. Hän joutuu vastailemaan median tungetteleviin kysymyksiin, mutta myös vakuuttamaan vilpittömyyttään ennen neuvotteluja, kuten kävi tavatessaan Ranskan ja Italian diplomaatteja.
Saksa ja Ranska ovat olleet Euroopan maiden kärjessä vaatimassa tiedustelun rajoittamiseksi, ja Brasilian presidentti Dilma Rousseff peruutti USA:n virallisen vierailunsa odottaessaan selvityksiä hänen puhelujensa kuuntelusta sekä valtion omistaman Petrobras öljy-yhtiön ja yksityisten brasilialaisten vakoilemisesta. http://www.timesofisrael.com/nsa-spying ... gn-policy/

4. JUUDEAN JA SAMARIAN juutalaisyhteisöissä asuvat ovat erittäin närkästyneitä siitä, että PA:n terroristien vapauttaminen Israelin vankiloista sidottiin yhteen uusien asuntojen rakentamisen kanssa heidän yhteisöissään. He epäilevät yksityisesti, että pääministeri haluaa tällä tarkoituksellisesti hämmentää ja ärsyttää heitä. He sanovat Netanyahun olevan tietoinen, miten tärkeää heille on uusien asuntojen rakentaminen, koska niistä on suuri puute kuten koko maassa, ja käyttää tätä saadakseen siitä peiton seuraavan 26 terroristierän vapauttamiselle, joka suoritettaneen tällä viikolla.
Asukkaat olettavat Netanyhaun olevan tietoinen myös siitä, että monet vapautetuista palaavat terroriin entistä paremmin varustettuina ja motivoituneina. Yksikään uusi asunto ei silti ole yhden terrori-iskun vertainen, vaikka asuntojen tarve on suuri. Lisäksi PA käyttää terroristien vapauttamista suuren propagandatilaisuuden järjestämiseen. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... mzOl2JHT-k

5. UUTISOTSIKOITA
- Kahdeksan ihmistä haavoittui heitä kuljettaneen bussin ajettua PA:n arabien järjestämään väijytykseen Hebronin kukkuloilla Al-Fawarin lähellä lauantai-iltana. Arabit kivittivät monia Israelin rekisterilaatoin varastettuja autoja. Haavoittuneet vietiin Sorokan sairaalaan. - Viime tiistaina viisi ihmistä haavoittui ajettuaan PA:n arabien asettamaan väijytykseen Har Homan ja Tekoan välisellä tiellä. Yksi uhreista oli rabbi Kfir Getz, joka kutsuu ihmeeksi pelastuttuaan arabijoukon piirityksestä, jossa oli mukana aikuisia miehiä, lapsia ja naisiakin. Hän pääsi jatkamaan matkaansa vaikka tuulilasi oli lyöty hajalle ja joukko odotti kivet käsissään hänen autonsa pysähtymistä. Auto kuitenkin pyörähti renkaillaan ympäri, mikä hajotti arabilauman antaen hänelle tilaisuuden päästä pakoon. Juutalaiset osoittivat mieltään sen johdosta Beit Sahour-risteyksessä. – Shin Betin mukaan syyskuussa oli 133 terrorihyökkäystä, elokuussa 99. Syyskuun hyökkäyksistä 104 tapahtui Juudean ja Samarian alueilla, elokuussa 68. Jerusalemissa tapahtui silloin 26 hyökkäystä, elokuussa 25; suurin osa polttopommi-iskuja. Shin Bet ei laske kivityksiä terrorihyökkäyksiksi, vaikka myös niissä kuolee ihmisiä. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... mzOl2JHT-k
- Hebronin yliopistossa insinööreiksi opiskelevat kolme arabioppilasta suunnittelivat pienen liidokin rakentamista, jonka he aikoivat varustaa räjähteillä ja lähettää se johonkin israelilaiseen kohteeseen. PA:n poliisi sai vihiä asiasta ja pidätti tämän kolmen opiskelijan solun. Hamas tuomitsi heidän pidättämisensä syyttäen PA:n poliisia yhteistoiminnasta IDF:n ja Shin Betin kanssa. Oslon sopimuksen mukaan PA:n poliisin tulee luovuttaa pidättämänsä terrorismista epäillyt Israeliin, mutta yhtään tapausta ei ole tiedossa, jossa näin olisi tapahtunut. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... mzVpGJHT-k
- Apulaisministeri Ofir Akunis (Likutenu) kehotti lauantai-iltana Netanyahua pidättymään terroristien vapauttamisesta ”hyvän tahdon eleenä Abbasille”. ”Terroristien vapauttaminen on moraaliton toimi, se ei luo turvallisuutta eikä edistä rauhaa, koska vapautetut terroristit palaavat suurelta osin takaisin terrorismiin”. Akunis pitää erityisen omituisena Netanyahun väitettyä terroristien vapauttamisen ja asuntojen rakentamisen juutalaisasukkaille rinnastamista. Erityinen ministeritason komitea kokoontuu Netanyahun johdolla käsittelemään terroristien vapauttamista, ja ilmeisesti samassa tilaisuudessa tänään keskustellaan lakiesityksestä terroristien vapauttamisen kieltämiseksi. Pääministeri vastustaa esitystä. Beit Yehudin laatima lakiesitys vapauttamisen kieltämisestä joutuu ensin oikeusministeri Tzipi Livnin käsittelyyn, joka pyrkii estämään sen etenemisen. Livnin nimittäminen oikeus-ministerin ja pääneuvottelijan toimiin on eräs esimerkki Netanyahun oudoista toimista, mikä herättää epäilyjä hänen ja Livnin salaisista suunnitelmista, mitä ei ole koskaan tuotu julkisuuteen, mutta jonka pohjalta Livni toimii pääministerin ohjauksessa. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... mzXl2JHT-k
- Neljä kipapäähinettä pitävää miestä ja yksi nainen joutui Australiassa Sidneyn Bondin hiekkarannalla kahdeksan nuoren miehen hyökkäyksen kohteeksi. He pahoinpitelivät kaikki viisi sairaalakuntoon ilmeisessä antisemiittisessä hyökkäyksessä. Federaation tiedotusministeri Malcolm Turnbull tuomitsi hyökkäyksen kovin sanoin todeten, ettei tämänkaltaiset rasistiset hyökkäykset ole ollenkaan sallittuja Australiassa. Sairaalan edustaja David Factor sanoi, etteivät neljä miestä 27-, 39-, 49- ja 66-vuotiaat ja 62-vuotias nainen olleet mitenkään esiintyneet provosoivasti, eikä sitä tehdä ainakaan hiekkarannalla. Poliisin mukaan kaksi 17- ja yksi 23-vuotias on pidätetty. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 65,00.html
- Ynetnews kutsuu PA:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin kerjuumatkoja viiteen kymmeneen maahan ”diplomaattisena terrorismina”, sillä sen ohella, että hän vaatii lisää varoja, hän syyttää Israelia täysin vääristellen sekä Israelin maan historiaa että juutalaisten oikeutta maahan kuten myös väittäen, miten Israel tuhoaa arabien taloja, karkottaa asukkaita harjoittaen siten valtionterroria, sekä juutalaistaa Jerusalemia ja Temppelivuorta sekä haluaa tuhota Al-Aksa moskeijan rakentaakseen kolmannen Temppelinsä sen tilalle. Abbas käyttäytyy rotan tavoin, joka nurkkaan ajettuna hyökkää rajusti hyökkääjää vastaan purren kaikkea, mihin saa hampaansa. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 45,00.html



Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update/Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 28.10.2013 16:07

Monday, October 28, 2013
MAANANTAI 28.10.13

MAANANTAI 28.10.13

1. HALLITUS käsitteli eilen istunnossaan 26:n terroristierän vapauttamista antaen luvan nimien julkaisemiseksi, joka on tehtävä 48 tuntia ennen vapauttamista, jotta uhrien omaiset tai muut jonkun terroristin vapauttamista vastustavat voivat valittaa korkeimpaan oikeuteen, joka kuitenkin on aina vastaavissa aiemmissa tilanteissa kieltäytynyt käsittelemästä asiaa. Israelin vankilapalvelu julkisti eilen illalla vapautettavien terroristien nimet, joten heidät voidaan vapauttaa tiistai-iltana. Israel on kuitenkin aiemmin siirtänyt vapauttamisen öiseen aikaan vaikeuttaakseen luovutustilaisuuden käyttämistä propagandatarkoitukseen, mitä ei kuitenkaan ole pystytty estämään, sillä PA:n järjestämään vastaanottotilaisuuteen osallistuu PA:n korkeita virkailijoita ja usein myös PA:n puheenjohtaja Abbas ylistyspuheineen ja kukkineen.

INN:n artikkelissa on lista terroristeista, jotka ovat murhanneet israelilaisia. Sen mukaan he eivät todellakaan ole mitään puhtoisia pulmusia, eivätkä myöskään ole katuneet tekojaan, mitä yleensä pidetään edellytyksenä enneaikaiseen vapauttamiseen. Iältään he ovat vanhoja tekijöitä, jotka ovat jo kärsineet rangaistuksestaan useita vuosia. Heidän tuomionsa vaihtelevat 19-28 vuosien välillä. Murha-aseina he ovat käyttäneet kaikkia mahdollisia veitsistä ja kivenmurikoista kirveisiin ja ampuma-aseisiin. Ihmisen surmaaminen on aina raaka teko, jossa patoutunut viha saa ylivallan kunnioittamatta toisen ihmisarvoa.
Vapautettavista terroristeista ja murhaajista 21 luovutetaan Samariaan, 5 Gazan kaistalle.
Netanyahu lupasi vapauttaa 104 terroristia myönnytyksenä Abbasille hänen asemansa parantamiseksi, joten kaksi erää on tämän jälkeen odottamassa vuoroaan.

BEIT YEHUDA teki lakiesityksen, jolla terroristien vapauttaminen kiellettäisiin. Pääministeri Netanyahu ei halunnut esitystä hallituksen kokoukseen, vaan alisti sen hallituksen lakikomiteaan, jossa hän toimii puheenjohtajana. Komiteassa Orit Strukin (Beit Yehuda) nimissä kulkeva lakiesitys kaadettiin ja sen eteneminen estettiin. Beit Yehudan taholta selitettiin, ettei esityksen uskottu saavan tarvittavaa kannatusta, mutta että sen tarkoituksena oli esittää puolueen vastalause murhaajien vapauttamiselle myönnytyksenä Abbasille, vain saadakseen hänet suostumaan jatkamaan neuvotteluja.
PA:n taholta todetaan, ”etteivät he katso vapauttamisen liittyvän rauhankeskusteluihin, koska Oslon sopimuksen mukaan heidät olisi pitänyt vapauttaa jo kauan sitten”. Israelin näkemyksen mukaan PA ei ole täyttänyt Oslon sopimuksen ehtoja, eikä siten ole mitään aihetta vapauttaa vankeja ennenaikaisesti. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... m4BVmJHT-k

2. GAZAN terrorijärjestöt juhlivat päätöstä vapauttaa 26 murhamiestä ampumalla neljä rakettia kohti Israelia. Ne ammuttiin Hof Ashkelonin alueneuvoston alueelle. Hälytyssireenit soivat monessa rajan pinnassa olevassa juutalaisyhteisössä aikaisin sunnuntaiaamuna.

IRON DOME torjuntapatteristo tuhosi yhden raketeista, joka tutkan laskelmien mukaan oli menossa kohti asutuskeskusta. Iron Dome järjestelmän tutka aktivoituu välittömästi raketin ampumishetkellä laskien sen oletetun radan. Jos osoittautuu, että se osuu asutuskeskukseen, tutka aktivoi automaattisesti torjuntaohjuksen raketin tuhoamiseksi. Jos raketti putoaa lasketun radan mukaan asumattomalle alueelle, torjuntaohjusta ei ammuta.

AIKAISIN sunnuntaina iltapäivällä Gazasta ammuttiin kaksi kranaattia Israelin puolelle, mutta ne putosivat Eshkolin alueelle aiheuttamatta vahinkoja.
Edellisen kerran kranaatteja ammuttiin Gazasta Israeliin viikko sitten. Ne eivät aiheuttaneet vahinkoa, ja raketti ammuttiin pari viikkoa sitten. IAF tavallisesti vastaa näihin tehden ohjusiskuja Gazassa asevarastoja tai tunneleita vastaan yöllä ihmisvahinkojen välttämiseksi. Hamasin sotilassiipi Izza din Al-Qassam ilmoitti kaivattaneensa 2.5 km:n pituisen tunnelin Gazasta turva-aidan ali Israelin puolelle. IDF löysi tunnelin ja tuhosi sen. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... m4LDmJHT-k

3. DEBKAFILE kertoo artikkelissaan, että Saudi Arabia on Israelin tavoin erittäin huolestunut tilanteen kehityksestä Syyriassa Damaskoksen ja Israelin ja Jordanian välisillä alueilla. Assadin armeija aloitti jokin aika sitten alueiden puhdistusoperaatiot karkottaakseen niihin pesiytyneet Al-Qaidan kanssa löysästi liittyneet kapinallisjärjestöt. Näistä aktiivisin on ollut Al-Nusra Front, joka on menestyksellisesti miehittänyt kyliä ja lähiöitä pääkaupungin lähellä.
Sen lisäksi alueella toimivat DF:n mukaan Islamic Muthanna Movement ja Harmayn Prikaati, jotka ovat estäneet Assadin armeijan puhdistusoperaatioita.

DF kertoo edelleen, että Assadin armeija ilmoitti äskettäin, että se keskeyttää operaationsa islamilaisten järjestöjä vastaan Damaskoksen lähellä todeten, ettei se saavuta mitään jatkamalla taisteluja, vaan Syyrian intressien mukaista on antaa tilanteen jatkua nykyisellään.
Aiemmin kerrottiin, että Hizbullah toimi aktiivisesti Damaskoksen itä- ja eteläpuolella, mutta se on vetänyt joukkonsa joko Damaskoksen puolustamiseen tai kotiuttanut niitä Libanoniin.
Siten Al-Nusra ja muut ryhmittymät miehittävät raja-alueita vakiinnuttaen asemiaan siellä.

TÄMÄ kehityssuunta aiheuttaa syvää huolta IDF:n johdossa. IDF:n komentaja Beny Gantz kehitteli puheessaan Bar Ilan yliopistossa tilannearvion, jonka mukaan IDF:n autopartio ajaa pommiansaan, joka saa avustuspartion tulemaan paikalle vain joutuakseen kranaattituleen. Gantz kehitteli arviotaan edelleen todeten, että pataljoonan komentaja ja pari sotilasta joutivat terrorijärjestön panttivangeiksi. Tämä saisi väijytyksen tehneen terrorijärjestön tekemään ratsioita israelilaisia asutusyhteisöjä vastaan rajan läheisyydessä. Hizbullah liittyisi kuvaan mukaan ampumalla raketteja Israelilaisiin siviilikaupunkeihin, mikä sytyttäisi usean rintaman sodan alueella, kuten Gantz hahmotteli potentiaalista arviotaan.

SAUDI ARABIAN tiedustelujärjestöjen mukaan Al-Qaidaan liittyvillä terrorijärjestöillä on Damaskoksen ja Jordanian välisellä alueella 6 000 miestä, heistä 12 % Saudi Arabiasta. Saudien laskelmien mukaan määrä kaksinkertaistuu kuuden kuukauden sisällä, koska uusia miehiä valuu kaiken aikaa ympärillä olevista arabimaista ja Euroopasta. Talvella 2014 terrori-järjestöjen joukoissa tulisi olemaan 15 000 – 18 000 miestä.
Saudi Arabian tiedustelujohtaja Bandar bin Sultan varoittaa, että nämä terrorijärjestöt ja Al-Qaida uhkaavat kuningaskunnan lähimaita Syyriaa, Irakia, Jemeniä ja Egyptin Siinaita. Bandar Sultan varoittaa, että ne voivat miehittää Jordanian ja Libanonin, joka käy pieni-muotoista sisällissotaa. Syyrian joutuminen niiden haltuun vahvistaisi Al-Qaidan asemaa Irakissa ja Israelin pohjoisrajan tuntumassa. Israel joutuisi todella vaaralliseen asemaan. http://www.debka.com/article/23391/Al-Qaeda’s-thrust-toward-Golan-Israel-Saudis-Jordan-share-urgent-need-to-stem-the-fast-multiplying-peril-

4. HEPREALAISELLE yliopistolle Issawiyan arabilähiön suunnasta johtava tie on muuttumassa päivittäisten hyökkäysten kohteeksi PA:n arabien toimesta. Asukkaat kertovat, että pahin aika on 16.00- 18.00 välinen aika. Arabit odottavat tien varrella ja nähdessään Israelin rekisterilaatoilla varustetun auton alkavat kivittää sitä. Monet autoilijat yrittävät siinä vaiheessa kääntää autonsa ajaakseen takaisin sinne mistä tulivatkin, mutta hekin joutuvat kivisateeseen. Asukkaat sanovat, etteivät kivittäjät ole muualta tulleita, vaan lähitalojen arabiasukkaita 150 metrin sisällä, eivätkä he edes viitsi peittää kasvojaan tietäessään, ettei kukaan jahtaa heitä.

ASUKKAAT sanovat, että tie kuuluu Jerusalemin poliisin valvontaan, ja siksi apua tarvitsevat kutsuvat paikalle poliisin eikä IDF:n sotilaita. Vaikka ilmiö on jokapäiväinen, poliisi ei ole tehnyt mitään tilanteen korjaamiseksi, ei asettanut tiesulkuja eikä poliisia paikalle kivittäjien saamiseksi kiinni. Tiellä ajavilta israelilaisilta ei vaadita asetta, koska se kuuluu Jerusalemiin.
Autoissa istuu usein myös sotilaita, jotka ovat matkalla IDF:n tukikohtaan Yliopiston lähellä.
Kivitykset olivat viime kuussa satunnaisia, nyt ne ovat lähes säännöllisiä ja ovat kehittymässä entistä vaarallisemmiksi, asukkaat valittavat.
Ylipistossa opiskelevat naisoppilaat valittavat joutuvansa toistuvien PA:n arabien lähentely-yritysten kohteiksi. Issawiyan lähiön ja läheisen Ranskalaisen Kukkulan asukkaitten välit ovat kireät arabien tunkeutuessa israelilaisten asuman lähiön taloihin ja pihoihin terrorisoiden etenkin iltaisin puistoja todeten asukkaille, että ”alue on meidän eikä kuulu teille”. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... m4hO2JHT-k

5. UUTISOTSIKOITA
- Jerusalemin poliisi jatkaa Temppelivuorelle pyrkivien juutalaisten syrjimistä. INN:n artikkeli kertoo keski-ikäisten Amerikan juutalaisten ryhmän joutuneen odottamaan kuumassa auringossa kaksi tuntia, ennen kuin portti avattiin heille, ja sittenkin vain 10 hengen ryhmissä. Ryhmän jäsen Helen Freedman kertoo tulleensa syvästi nöyryytetyksi odottaessaan lupaa arabien huudellessa vuorelta Allahu Akhbar, Allah on suurempi, poliisin puuttumatta siihen. Freedman toimii puheenjohtajana perustamassaan järjestössä Amerikan Ystävät Israelin Hyväksi. Hän sanoo, että on erittäin nöyryyttävää, että Israelin poliisi asettaa syrjiviä rajoitteita Israelin kansalaisille nousta halutessaan pyhimmälle vuorelle, ja vakuuttaa kotiin päästyään aloittavansa kampanjan, jonka päämääränä on rajoitusten poistaminen. Turvallisuustilanteen kiristymisen vuoksi PA:n arabien lisätessä hyökkäyksiään juutalaisia vastaan Jerusalemin poliisi on kehittänyt uusia rajoitteita ja voi niin halutessaan estää muiden kuin muslimien pääsyn vuorelle, kuten yhä useammin tapahtuu, etenkin muslimien pyhien aikoina. Näin tapahtui ramadanin, muslimien paastokuukauden aikana, jolloin poliisi sulki vuorelle pääsyn kaikilta muilta paitsi muslimeilta kolmen päivän ajaksi, ettei loukattaisi heidän tunteitaan. Israelin poliisi ei ole kiinnostunut juutalaisten tuntemuksista, kunhan vain muslimien halut on tyydytetty. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... m4ncGJHT-k
- IDF:n vääpelin Tomar Hazanin murhasta on poliisi antanut julkisuuteen uusia yksityiskohtia. Kansalaisoikeusjärjestö Al-Tadamon paljastaa virallisessa tiedotteessaan, ettei pääsyytetty PA:n arabi Nadal Amar, joka on pidätetty epäiltynä murhasta, ollut tietoinen toimistaan, kuten Hamasin virallinen lehti Palestine raportoi. Järjestön lakimies Muhammed al-Abed kertoo käytyään tapaamassa epäiltyä, että ”Amaria pidetään erittäin kurjissa oloissa ja että hänet oli alistettu kovaan kidutukseen, pahimpaan, mistä hän on ollut tietoinenkaan”. Lisäksi Amar on tunnustanut murhan väärin perustein. Amar kertoo lakimiehelle lähettämässään kirjeessä, että hänen veljensä Nur A-Din ehdotti operaatiota voidakseen käyttää panttivankia hänen vapauttamisekseen. Tuntematon järjestö oli tarjonnut heille 5 miljoonaa NIS sotilaan surmaamisesta. Amar ja Hazan työskentelivät samassa ravintolassa Petah Tikvassa. Amar houkutteli Amarin mukaansa kyläänsä turva-aidan takana. Heidän päästyään kylän läheiselle kukkulalle Hazan vaati, että Amar maksaa hänelle velkansa, mutta hänet pantiin käsirautoihin ja kuristettiin kuoliaaksi omalla vyöllään. Amarin lakimies kertoo, että Amar oli hysteerinen pelätessään joutuvansa vankilaan pitkäksi aikaa siepattuaan IDF:n sotilaan, IAF:n lentäjän, ja piilotti ruumiin läheiseen kuoppaan. Kertomuksesta saa käsityksen, että Amarilla oli tovereita paikalla. Toiseksi uusi piirre on se, että lakimies yrittää tarjota madollisuutta, ettei Amar ollut täysissä järjissään eikä siten vastuullinen toimistaan. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... m4rT2JHT-k
- IAF:n koneet tekivät kaksi iskua aikaisin maanantaiaamuna Gazan alueelle vastauksena neljään Gazasta ammuttuun rakettiin ja kahteen kranaattiin. Iskut suunnattiin kahteen maanalaiseen raketinlaukaisualustaan. IAF:n tiedotteen mukaan ohjukset osuivat tarkoin kohteisiinsa. Arabien mukaan yksi henkilö haavoittui iskuissa. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... m4rT2JHT-k
- PA:n vankeinhoidon ministeri Isa Karaka sanoo, ettei häntä oltu informoitu etukäteen, keitä vankeja Israel aikoo vapauttaa. Reshet Bet radion raportin mukaan PA:n johtoa olisi pitänyt informoida, jotta he olisivat voineet hyväksyä vapautettavat vangit. Karaka kertoi Voice of Palestine radiohaastattelussa, että vapautetuille järjestetään sankarin vastaanottotilaisuus Mukatan hallintokeskuksessa, johon myös PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas osallistuu. Kolme 21:stä Samariaan vapautettavista terroristeista on Hamasin jäsentä, neljä PFLP:n jäsentä, loput Fatahin. Viisi terroristia vapautetaan Gazan kaistalle. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... m4yImJHT-k
- Kielenkäyttö Tzipi Livnin ja hänen PA:n arabeja myötäileviä toimiaan vastaan alkaa saada hälyttäviä piirteitä. Livni itse kiihottaa niitä esitellessään itseään ainoana järkevänä ja diplomaattisena asiantuntijana, joka yksin tietää, mikä on parasta Israelille, vaikka kaiken järjen mukaan hänen rauhanohjelmansa vaarantaa Israelin turvallisuuden. Hän pyrkii vähättelemään ja syrjimään Bennettin ja muiden eri tavoin ajattelevia parhaaseen diktaattorin tyyliin. Joku oli lähettänyt Livnin Facebook osoitteeseen viestin: ”Rukoilen, että joku kukkulanuorista surmaa sinut tai Netanyahun. Sinä kuulut ryhmään surkimuksia. Rukoilen, että joku surmaa sinut, petturin, vihollisen palvelijan”. Livnin Facebookin sivut olivat täynnä solvauksia kutsuen häntä terroristien vapauttajaksi, jonka itsensä kuuluisi olla vankilassa. Livnin toimisto sanoo, että ”Livni jatkaa neuvotteluja Israelin intressien varmistamiseksi antamatta ääriainesten uhkausten estää häntä”. Toimisto informoi Shin Betiä. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 53,00.html



Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update/Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 29.10.2013 20:10


Tuesday, October 29, 2013
TIISTAI 29.10.13

TIISTAI 29.10.13

1. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu selittää ihan totisella naamalla tuntevansa suurta tuskaa määrättyään 26 henkirikoksista pitkiin vankeusrangaistuksiin tuomittua rikollista ja terroristia vapautettaviksi vain saadakseen PA:n ilman mandaattia toimivan PA:n puheen-johtajan Mahmoud Abbasin suostumaan neuvottelujen jatkamiseen Israelin kanssa. Mitään muita lupauksia hänen ei tarvinnut antaa – eikä sillä olisi väliäkään, sillä PA ei pidä sanaansa. Vapautettavat rikolliset vietiin jo eilen kaiken varalta Oferin vankilaan Jerusalemin pohjoispuolella odottamaan tänään tapahtuvaa vapauttamista, 21 heistä Samariaan, 5 Gazan kaistalle. Oferin vankilan ulkopuolella oli jo eilen yli 3000 mielenosoittajaa, mukana terrorin uhrien omaisia, osoittamassa vastustustaan Netanyahun päätökselle, vaikka ei se muuta vapauttamispäätöstä. Pääministeri vetosi vastauksessaan hallituksen kokouksessa Bennettin vastalauseisiin, että annetut lupaukset on pidettävä tarkoittaen tällä sitä, että hallitus teki periaatepäätöksen vankien vapauttamisesta jo ennen neuvottelujen alkamista.

PA:n johto ilmoitti jo eilen, että vapautetuille järjestetään suuri vastaanottoseremonia, jossa Abbas on mukana. Vapauttamista kutsutaan ”eleeksi neuvottelujen jatkumiseksi”. Eiliseen mielenosoitukseen osallistui myös talonrakennusministeri Uri Ariel ja kansanedustajia, monet heistä Beit Yehuda-puolueesta. Monet heistä puhuivat, heidän mukanaan Gila Molcho, jonka veljen Ian Feinbergin terroristit murhasivat Gazassa hänen työskennellä YK:n rakennuksessa. Yksi hänen murhaajistaan vapautettiin jo 2011 terroristien joukossa.
”Emme me ole mikään ele”, Gila Molcho sanoi. ”Ei ole olemassa mitään rauhanprosessia, emmekä pysty maksamaan hintaa. Bibi Netanyahun tulee havahtua huomatakseen, että nuorisomme saa aivan kauhean viestin, ettei heidän verensä ole enää pyhä”.
Kansanedustaja Aiyelet Shaked sanoi puheessaan, että viimeisen kahden vuoden ajan heitä on pyritty hiljentämään, mutta he eivät pysy ääneti. ”Me osoitamme mieltä ja laadimme lakeja, ja vaikka ensimmäinen yritys epäonnistui, teemme kaikkemme, minkä demokratia sallii saadaksemme lakeja, joilla murhaajien vapauttaminen estetään tulevaisuudessa”.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/173326

Vapautettavien terroristien omaiset sen sijaan sanovat olevansa kuin unimaailmassa kuultuaan omaisensa vapauttamisesta. Jotkut heistä myös olettavat, että se voi kasvattaa luottamusta osapuolten välille ja siten auttaa neuvotteluja. He vetoavat siihen, että heidän toimensa tapahtui intifadan tai sodan aikana, jolloin on luonnollista, että vihollisia tapetaan. Eräs PA:n virkailija totesi, että Israelin tuomioistuinten antamat elinkautisrangaistukset ovat romahtaneet, koska tuomiot voidaan pääministerin päätöksellä kevyesti mitätöidä. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 01,00.html

Murhatun lakimiehen Yaakov Shalomin veli Rami Shalom yritti Netanyahulle lähettämässään kirjeessä selittää, miltä tuntuu, kun veljen murhaaja päästetään vapaaksi ennen aikaansa vedoten Netanyahun omaan kokemukseen, kun hänen veljensä Joni Netanyahu sai surmansa Entebben operaatiossa. ”Murhaaja Najeh Mohamed Muqbel surmasi veljeni Yaakov Shalomin vain siksi, että hän oli juutalainen”. Rami Shalom sanoo olettavansa, ettei pääministeri muuta päätöstään, vaan ”vapauttaminen tapahtuu aikataulun mukaan, minkä jälkeen murhamiehet ja terroristit otetaan vastaan PA:n toimesta sankareina, koska he ovat niin innostuneita rauhasta kanssamme”. ” Miksi tämä kaikki? Vankien lunastamiseksi? Rauhansopimuksen vuoksi? Ehdottomasti ei. Halveksittavat ja inhottavat murhaajat vapautetaan turhan takia saadakseen Abbasin istumaan kanssamme keskusteluihin, jotka todennäköisesti eivät johda minnekään”. Rami (Rehavam) Shalom toteaa, että ”PA:n arabit tarvitsevat rauhaa enemmän kuin me, ja meidänkö tulee maksaa korkein hinta siitä?” Hän toteaa lopuksi, ”ettei pääministeri ja hänen hallituksensa jäsenet voi pestä käsiään (Pilatuksen tavoin: Viaton olen tämän miehen vereen) todeten: Kätemme eivät vuodattaneet verta”. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 34,00.html

2. DEBKAFILE käsittelee artikkelissaan terroristien vapauttamista ja PA:n viimeisimpiä vaatimuksia rauhankeskusteluissa. DF toteaa Netanyahun murehtineen, että 28. elokuuta tekemänsä päätös vapauttamisesta oli yksi vaikeimmista, joita hän on koskaan tehnyt, lisäten, että häntä odottaa paljon vaikeammat päätökset PA:n esittämistä raskaista vaatimuksista.
DF kertoo, että PA on esittänyt listan niistä Israelin neuvottelijoille, mutta Netanyahu on pitänyt ne salaisina kertomatta niistä kansalle mitään.
Debkafile katsoo vaatimusten olevan niin raskaita, että tuskin edes John Kerryn neuvottelu-taito riittää sovittelemaan osapuolten välillä, niin kaukana näkemykset ovat toisistaan.
DF lisää, ettei pääministeri myöskään ole paljastanut kansalle tarjoustaan PA:lle taloudellisesta korvauksesta maa-alueista, jotka jäävät Israelin omistukseen, mikä on ensimmäinen kerta, kun Israelin johtaja panee hintalapun kiistellystä maasta, jonka se Edmond Levyn komitean tutkimusten ja raportin mukaan omistaa.

DEBKAFILE käy läpi ”PA:n esittämät 16 vaatimusta, jotka ovat sitä luokkaa, että mikä tahansa niistä tekee tuomittujen PA:n arabien vapauttamisesta hyödyttömän ja vaarallisen harjoituksen, aivan kuten Abbas teki pari vuotta sitten”. DF kyselee aiheellisesti, miksi Israel ei vaatimuslistan saatuaan keskeyttänyt neuvotteluja odottaen PA:n tekevän kohtuullisemman listan? DF olettaa Israelin pääneuvottelija Tzipi Livnin selittäneen pääministerille, että ne ovat vain PA:n esittämät näkökohdat ennen neuvotteluja, joissa niistä keskustellaan. Neuvottelut ovat kuitenkin jatkuneet kolme kuukautta ilman läpimurtoa aloittaen neljännen kuukauden yhdeksästä, mikä oli John Kerryn asettama aikaraja neuvotteluille.
Abbas on kuitenkin käyttänyt tätä aikaa vaatimustensa nostamiseen tietäen hyvin, ettei Israel voi niitä hyväksyä. Hän katsoo voittavansa joka tapauksessa, sillä kun Israel ei hyväksy niitä, hän voi syyttää Israelia rauhanneuvottelujen sabotoimisesta, minkä maailma nielee kakistelematta. Koko rauhanprosessi on arabien laatima taitava ansa, johon Netanyahu käveli Livnin ohjailemana ja John Kerryn uhkausten saattelemana ”Israelin kansainvälisestä eristämisestä steroideilla”, kuten hän sen esitti julkisuudessa.

Debkafile esittelee PA:n vaatimukset kursiivisesti esitettyinä:
USA ja Israel tunnustaa, että Palestiinan valtio on miehitetty; Israelin tulee peruuttaa lakinsa Jerusalemin itäosissa; tulevalla valtiolla on yksinoikeus ilmatilaansa, ja sillä tulee olla täysi valvontaoikeus kaikilla raja-asemillaan (Jordanian, Israelin ja Egyptin rajoilla); rajojen tulee perustua 1949 aselepolinjoihin, minkä perusteella PA vaatii seuraavia puskurivyöhykkeitä: Ayalonin laakso, Latrunin erillisalue, Armon Hantatiz alue Jerusalemin länsiosan ja vanhankaupungin välillä, Hulejärven laakso, Golanin Kinneretiin viettävät rinteet, Nitzanan vyöhyke Gazan kaistan pohjoispuolella sekä kolmas osa Suolamerestä ja sen rannoista.
Arabien tulee hallita elektromagneettista ilmatilaa (radioaallot, satelliitti- jne. yhteysmuodot).
PA suostuu vaihtamaan 1,9 % maa-alastaan. Jerusalemin itäosien kaikki muslimeille, kristityille ja juutalaisille pyhät kohteet ovat PA:n täydessä omistuksessa, kuitenkin vakuuttaen kullekin uskontonsa harjoittamisvapauden.

IDF vetää joukkonsa Juudeasta ja Samariasta kolmen vuoden kuluessa, ja kuusi kuukautta sen jälkeen PA on valmis allekirjoittamaan lopullisen rauhansopimuksen.
USA:n ja Israelin tulee hyväksyä oikeutettu ratkaisu pakolaisongelmaan. Jokainen arabi-pakolainen neljänteen sukupolveen on oikeutettu valitsemaan joko jäädä nykyiseen olinpaikkaansa tai palata joko Israelin tai PA:n alueille; kummassakin tapauksessa hänen tulee saada kohtuullinen korvaus menettämästään omaisuudesta.
Pakolaiskysymystä hoitamaan perustetaan kansainvälinen elin, johon kuuluvat PA:n, Israelin, USA:n, EU:n, Kanadan, Australian, Japanin ja arabiliiton edustajat.
Palestiinan valtiolla on oikeus solmia liittoja, myös sotilaallisia, kolmannen osapuolen estämättä. Millään PA:n omistamalla alueella ei saa olla yhtään israelilaista siviiliä tai sotilasta. Vasta sitten, kun kaikki nämä ehdot on täytetty, PA katsoo Israelin ja PA:n arabien välisen konfliktin päättyneeksi. http://www.debka.com/article/23395/With-prisoners’-release-Palestinians-demand-Israel-withdraw-to-1949-lines-renounce-E-Jerusalem

PA:n esittämiä vaatimuksia lukiessa ei voi välttyä havainnolta, että ne ovat kuin sodan voittaneen valtion hävinneelle valtiolle esittämät saneluehdot taistelujen lopettamiseksi.
Jos pääministeri Netanyahu ja pääneuvottelija Livni ovat olleet tietoisia näistä alusta lähtien, miksi he jatkoivat neuvotteluja näiden pohjalta? Toiseksi herää epäilys, että Netanyahun ja Livnin välillä on salainen sopimus, jonka perusteella Livni sai pääneuvottelijan aseman ja oikeusministerin paikan jo ennen hallituksen muodostamista. Oikeusministerinä Livni pystyy estämään epämieluisten lakiesitysten etenemistä tai ainakin viivyttämään niitä. PA:n viimeinen vaatimus on selvästi rasistinen, joten kummastuttaa, miksi oikeusministeri ei millään tavoin puuttunut edes siihen muista vaatimuksista puhumattakaan?

3. UUTISOTSIKOITA
- PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas vannoi maanantaina, että hän tulee tekemään kaikkensa saadakseen kaikki Israelin vankiloissa tuomioitaan kärsivät PA:n arabit vapautetuiksi. Hän lisäsi, että tänään vapautettavan 26:n lisäksi seuraavat erät vapautetaan pian. Hän pyysi vapautettavien terroristien omaisia tulemaan vastaanottoseremoniaan Mukatan hallintokeskukseen Ramallahissa todeten, ettei Israel vaatinut yhtään Samariaan vapautettavien karkottamista Gazana kaistalle. PA:n vankeinhoidon ministeri Issa Karake arvioi, että vapauttaminen tapahtuu puolen yön maissa. Hän vakuutti edelleen, ettei vankien vapauttaminen liity mitenkään rauhankeskusteluihin, vaikka Netanyahu niin väittää. http://www.jpost.com/Middle-East/Abbas- ... ers-329978
- Israelin radion julkistaman raportin mukaan PA:n puheenjohtaja Abbas on vihjaillut ehkä suostuvansa väliaikaiseen sopimukseen Israelin kanssa. Puhuessaan YK:n syyskuun avajaisissa hän sanoutui ehdottomasti irti spekuloinneista tilapäiseksi ratkaisuksi todeten, että vain lopullinen sopimus on hyväksyttävissä. Israelin pääneuvottelija Tzipi Livni torjui myös ajatuksen tilapäisestä ratkaisusta todeten, ettei hän ole koskaan edes puhunut sellaisesta mahdollisuudesta. Hän on painottanut, että sopimus on valmis vasta sitten, kun kaikista kysymyksistä on sovittu. Apulaisministerit Elkin kuin Danon eivät ole vakuuttuneita Livnin määritelmistä todeten, että Livni voi hyvinkin USA:n painostuksesta suostua tilapäiseen ratkaisuun, mikä olisi suuri virhe. Molemmat apulaisministerit Elkin ja Danon sanovat, etteivät he epäile Livnin suostumista 1949 aselepolinjojen mukaiseen sopimukseen, mutta jos lopulliseen sopimukseen pääsy osoittautuu liian vaikeaksi, Livni voi antaa myöten. He sanovat kokemuksen osoittavan, että tilapäinen ratkaisu on vaarallinen. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Poli ... ael-330037
- Beit Yehudi-puolueen puheenjohtaja ministeri Naftali Bennett torjuu väitteet, että hänelle olisi tarjottu joko rakentamista Juudeaan ja Samariaan tai vankien vapauttamista. Hän sanoo myös, että jos hän eroaisi hallituksesta, tilalle nousisivat Shas ja Labour, eikä hän pidä sitä edullisena maalle, koska ”Beit Yehuda toimii hallituksen ankkurina, selkärankana ja omatuntona”. Hänen mukaansa Israelin maan luovuttaminen PA:lle on puolueen punainen varoituslinja, ja Netanyahu tietää sen. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Poli ... ion-330033
- JP:n vakiokolumnisti Caroline Glick antaa oikeusministeri Tzipi Livnistä kuvan maanisen itsekeskeisenä henkilönä, joka näyttää miellyttävältä ja osaaottavalta, ja joka on uskoo olevansa yhtä taitava ellei parempi kuin kuka tahansa, mutta jonka saavutukset oikeusministerinä ja ulkoministerinä sekä neuvottelijana PA:n kanssa kertovat aivan muuta. Hänestä voisi sanoa, että hän sattui olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, mutta jota sekä Ariel Sharon Gazan evakuoimisen aikaan Livnin toimiessa oikeus-ministerinä että Ehud Olmert Livnin ollessa ulkoministeri käyttivät hyväkseen. Livni toimi tehokkaasti oikeusministerinä Sharonin ohjeitten mukaan sabotoiden Gazan karkotusten vastustajien järjestämät mielenosoitus-marssit. Libanonin kakkossodan aikaan Livnin toimiessa ulkoministerinä hän aloitti heti taistelujen alkuvaiheessa neuvottelut taistelujen lopettamiseksi hakien apua siihen USA:sta ja YK:sta. Taistelut lopetettiinkin ilman selvää voittajaa, minkä jälkeen Livnin laatiman YK:n turvallisuus-neuvoston päätöslauselman 1701 mukaan IDF veti joukkonsa Libanonista. YK:n päätöksen mukaan Hizbullah ei saisi aseistautua uudelleen, minkä estäminen ja valvominen jäi YK:n tehtäväksi. Kuten tiedetään, Hizbullah on aseistautunut paremmin kuin moni Lähi Idän itsenäinen valtio YK:n valvojien silmien alla. Glick sanoo, että nämä kaksi surkeaa ja vaarallista epäonnistumista saivat aikaan sen, että Gazan kaistaa hallitsee terrorijärjestö Hamas tuhansine raketteineen ja kranaatteineen, ja Libanonia hallitsee Hizbullah, jolla arvioidaan olevan 65 000 ohjusta ja rakettia, joista jotkut yltävät Dimonaan saakka.
Glick toteaa, että tämä entinen kansallissosialistinen ja vasemmistolainen katsoo
olevansa ainoa henkilö, joka tuo Israelille rauhan, vaikka hän ei ymmärrä mitään
maan turvallisuudesta eikä ota vastuuta Israelille aiheuttamistaan vahingoista.
Puolustaessaan ideologiaansa hän on omaksunut rajun hyökkäävän tyylin
demonisoiden vastustajiaan häpeilemättä. Glickin artikkelin mukaan Livni on
vaarallinen diletantti, joka vaarantaa juutalaisen kansan turvallisuuden.
http://www.jpost.com/Opinion/Columnists ... egy-330004


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update/Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 30.10.2013 14:28

KESKIVIIKKO 30.10.13

KESKIVIIKKO 30.10.13

1. HALLITUKSEN päätöksen mukaisesti Israel luovutti 26 murhamiestä ja terroristia eilen, 21 heistä Ramallahiin ja 5 Gazaan. Korkein oikeus käsitteli kiireellä sille jätetyt valitukset, joissa vaadittiin luovuttamisen peruuttamista kuunnellen yhtä omaisensa menettänyttä todeten, ettei hänen omaisensa murhaaja ollut luovutettavien joukossa ja siten valitus oli aiheeton. Terrorin uhrien omaisten järjestö Almagor jätti tärkeimmän valituksen. Korkein oikeus pyrki etsimällä etsimään sanoja, joilla luovutuksen laillisuus olisi pystytty perustelemaan, mutta kauniit ja syvällisiltä kuulostavat termit eivät pysty kätkemään tosiasiaa, että pitkien oikeuskäsittelyjen ja selvittelyjen tuloksena pitkiin vankeusrangaistuksiin tuomittujen murhaajien ja terroristien ennenaikainen massavapauttaminen vain siksi, että saatiin PA:n ilman mandaattia toimiva puheenjohtaja suostumaan neuvotteluihin, kaivaa Israelin moraalikäsitteiden juuria ja kansan uskoa oikeuslaitoksen puolueettomuuteen. Korkein oikeus koetaan vain hallituksen käsikassariksi ja sen kansan oikeus- ja moraalikäsitysten vastaisten päätösten verhoksi.

LUOVUTUSTILAISUUS oli Israelin viranomaisten taholta sovitettu keskiyön paikkeille, ettei saataisi mitään massakokousta Ramallahiin, mutta myöhäisestä ajankohdasta huolimatta 1500 PA:n arabia odotteli heidän tuloaan ampuen ilotulitusraketteja ilmaan ilonsa osoitukseksi. Virallinen tilaisuus pidettiin Ramallahissa, missä Mahmoud Abbas puhui todeten mm. seuraavaa: ”Kaikki 104 vankia, jotka Israel lupautui vapauttamaan, tulee pääsemään vapaaksi, mutta todellinen ilo täyttyy vasta sitten, kun kaikki Israelin vankiloissa olevat palestiinalaisvangit on vapautettu. Vakuutamme jatkavamme, kunnes kaikki vangit palaavat koteihinsa”. Vapautetut vangit kävivät myös laskemassa seppeleen Yasser Arafatin hautakummulle Mukatanin hallintokeskuksessa Ramallahissa.
Gazaan vapautettua viittä vankia oli vastassa satoja omaisia ja virkailijoita Erez rajaterminaalin lähettyvillä. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... nCct2JHT-k

2. EILEN tiistaina Israelin Radio kertoi, että Abbas harkitsisi tilapäisen ratkaisun mahdollisuutta. Israelin viranomaiset totesivat näistä tiedoista, että kaikki kolme osapuolta ovat tarpeeksi realistisia nähdäkseen, ettei täydellisen sopimuksen saavuttaminen ole mahdollista, ja että siksi on pyrittävä välttämään ”kaikki tai ei mitään” asenteen ajautumista umpikujaan, mikä on ollut Livnin reklamoima yksi neuvottelujen perusteista. Israelin viranomaiset totesivat Israelin Radion tiedoista, ettei sitä ole pystytty vahvistamaan.

PA:n viranomainen kiisti tiedot Abbasin asenteen pehmenemisestä vakuuttaen, ettei hänen asenteessaan ole tapahtunut mitään muutosta ja että hän pitää tiukasti kiinni PA:n arabien vaatimuksista ja periaatteista.
PLO:n pääsihteeri Yasser Abed Rabbo sanoo: ”Ei ole mitään ratkaisua tai rauhaa ilman Palestiinan valtion perustamista 1967 sotaa edeltävillä linjoilla. Me hylkäämme ajatuksen Palestiinan valtion perustamisesta tilapäisin rajoin”. Hän syytti Israelia ajanpeluusta esittäen luonnoksia, jotka ovat pahimmat 20:en vuoteen, ja että Israel vain pelaa aikaa jatkaakseen setlementtien rakentamista ja todisteiden luomista maaperälle neuvottelujen murskaamiseksi.

ULKOMINISTERI John Kerryn painostama rauhanprosessi olisi saatava allekirjoituskuntoon 9 kuukauden sisällä, eli toukokuuhun mennessä ensi vuonna. Osapuolet tapasivat eilen 14. kerran aloittaen neuvottelukauden neljännen kuukauden vankien vapauttamisen keskellä.
PA/PLO:n ulkoministeri Riad Malki vakuutti PA:n arabien pitävän kiinni 9 kuukauden määräajasta Israelin asettamista esteistä huolimatta. Hän myös vakuutti, että ”Palestiinan valtion tulee perustua 1949 aselepolinjoihin, jossa kaksi valtiota elävät rinnakkain rauhassa ja turvallisuudessa”.
PLO:n hallituksen jäsen Wasel Abu Yusuf sanoo, etteivät neuvottelut ole saaneet mitään aikaan ja että PLO harkitsee julkilausumaa, jossa neuvottelujen todetaan epäonnistuneen. ”Kaikki mitä Israel haluaa on hyökkäävän politiikan jatkaminen kansaamme vastaan ja kansainvälisen yhteisön pettäminen uskottelemalla, että he haluavat rauhaa”. Hän totesi, etteivät PA:n arabit voi jatkaa tältä pohjalta ja että merkit viittaavat keskustelujen epäonnistumiseen. Yusuf sanoi PLO:n harkitsevan useita mahdollisuuksia, jos niin käy, mukaan lukien jäsenyyden hakeminen kansainvälisissä instituutioissa voidakseen syyttää Israelin johtajia rikoksista islamin ja kristinuskon pyhiä kohteita vastaan.
Pääministeri Netanyahu vakuuttaa pyrkivänsä lopulliseen ratkaisuun, jos arabit suostuvat.
USA:n ulkoministeri John Kerry sanoi New Yorkissa PA;lle varoja keräävän järjestön kokouksessa syyskuussa, ettei USA halua tilapäistä ratkaisua. Hän sanoi kokemusten osoittavan, että jos kysymysten ratkaisemine jätetään roikkumaan ilmaan, ratkaisun vastustajat käyttävät tilaisuutta hyväkseen estäen kaiken edistymisen. Siksi hän katsoo, että ratkaisun löytäminen perustavaa laatua olevissa kysymyksissä on elintärkeä.
Israelissa Avigdor Liberman esitti ensimmäisenä mahdollisuuden tilapäisestä ratkaisusta todeten, ettei nykyisessä vihamielisessä tilanteessa ole mahdollista saada lopullista ratkaisua. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Poli ... lks-330089

3. PÄÄMINISTERI Netanyahun kanslia päätti aiemmin tällä viikolla antaa luvan rakennustarjousten hakemiseksi 1 200 uuden asuntoyksikön rakentamiseksi Jerusalemin itäosiin. Tämä vastapainoksi ärtyisyydelle, minkä terroristien vapauttaminen aiheutti kansassa. Eilen pääministeri yhdessä sisäministeri Gideon Saarin kanssa päättivät nopeuttaa juutalaisten asuntojen rakentamista vihreän linjan itäpuolella Jerusalemissa.
Tiistai-iltana tehdyn päätöksen mukaan Ramat Shlomoon rakennetaan 1500 uutta asuntoyksikköä, ja päätös antaa oikeuden lisätä huoneita oleviin asuntoihin.

PÄÄTÖKSELLÄ sallitaan arkeologisen keskuksen rakentaminen Davidin kaupungin viereen, jossa suoritetaan arkeologisia kaivauksia ja joka aiheuttaa poliittista polemiikkia, sekä kansallisen puiston rakentamisen Scopusvuoren itärinteelle.
Pääministerin tarkoituksena on tasoittaa yleistä kritiikkiä ja kovasanaistakin vastustusta, mitä terroristien ja murhamiesten vapauttaminen aiheutti, mutta esim. Beit Yehud-puolueen puheenjohtaja, taloudellisuuden ministeri Naftali Bennett ilmoitti jo eilen, että terroristien vapauttamisen ja asuntojen rakentamisen kytkeminen toisiinsa moraalitonta. Hän selittää, ettei luonnollisen kasvun vaatima asuntojen rakentaminen ole millään tavoin verrattavissa tuomioitaan kärsivien murhaajien ennenaikaisen vapauttamisen kanssa, sillä se vain tahrii juutalaisyhteisöjen mainetta.

ISRAELILAINEN virkailija kertoi AP:lle, että sekä USA ja PA olivat tietoisia näistä rakennus-hankkeista jo ennen neuvottelujen alkua. Abbasin neuvonantaja Nabil Abu Rudeinah kiisti hänen lausuntonsa todeten, ettei PA hyväksy urakkatarjousten pyytämistä ja että Israelin tulee lopettaa tämä antaakseen neuvotteluille tilaa onnistua. ”Meidän mielestämme juutalais-yhteisöjen rakentaminen on laitonta, eikä tulisi sen kautta asettaa esteitä rauhanprosessille, sillä näkemyksemme mukaan kaikki siihen tähtäävä toiminta on laitonta ja aiheetonta”.

PA/PLO väittää, että setlementtien rakentamisen on rauhan pahin este ja vaikeuttaa Palestiinan valtion perustamista. Vihreän linjan itäpuolella asuu kaikkiaan yli 570 000 juutalaista ja heidän lukumääränsä kasvaa nopeammin kuin muualla maassa.
Juutalaisyhteisöjen rakentaminen Juudeaan ja Samariaan alkoi toden teolla vasta 1973 vuoden sodan jälkeen, koska niiden rakentaminen katsottiin välttämättömäksi suojavyöhykkeen muodostamiseksi rannikon asutuskeskusten itäpuolelle, sekä suojaamaan myös siellä kulkevaa kansallista vesijohtokanavaa. http://www.timesofisrael.com/pm-gives-g ... struction/

4. UUTISOTSIKOITA
- P5+1 MAIDEN ja Iranin välisissä neuvotteluissa keskitytään sentrifugien toimintaan, uraanin rikastamiseen ja yellowcake uraanin raaka-aineen hankkimiseen, joiden katsotaan palvelevan lähinnä rauhanomaista käyttöä mahdollisuudella jatkaa prosessia ydinpommin rakentamiseksi, mutta sen rinnalla Iranilla on toinen rinnakkainen tie ydinpommin hankkimiseksi. Siinä ei käytetä pitkälle rikastettua uraania, vaan ydinreaktorin polttojätettä plutoniumin muodostamiseksi. Kysymys on raskasvesiprosessista, jossa veden H2O:n lisätään yksi neutroni. Sitä käytetään ydinreaktion hallitsemiseksi. Irakin plutoniumia valmistava laitos on rakenteilla Arakin kaupungin lähelle, 300 km Teheranista lounaaseen. Arakin plutoniumlaitos ei ole ollut IAEA:n tutkijoitten valokeilassa, koska se ei ole valmis, mutta valmistuu hyvää vauhtia. USA:n viranomaisten mukaan se tullee nousemaan korkealle seuraavissa neuvotteluissa. Jos Iran asentaa siihen polttoainesauvoja, joita tarvittaneen 100 – 150, laitos on saavuttanut immuniteetin, koska kukaan ei uskalla pommittaa toimivaa raskasvesilaitosta säteilyvaaran vuoksi. Arakin laitoksen rakentaminen on kuitenkin jäljessä aikataulustaan, jonka mukaan se tuli olla valmis 2014, uuden arvion mukaan vasta 2016. IAEA:n entisen virkailija Olli Heinosen mukaan, joka nykyisin on Harward Yliopiston Belfer-keskuksen tutkija, Iran voi yrittää hämätä länsimaita tarjoamalla laitoksen koekäyttöä vähäisemmällä sauvamäärällä ja tavallista vettä eikä raskasvettä käyttäen, jonka täytyy olla 99.75 %:n puhdasta, samalla saastuttaen laitoksen. Israelin ilmavoimat pommittivat Osirakin raskasvesilaitoksen Irakissa v. 1981, joka oli silloin vielä rakenteilla. IDF:n sotilastiedustelun entinen johtaja Amos Yadlin, joka oli yksi Osirakin pommittamiseen osallistuneista lentäjistä, varoittaa ajan luisumisesta käsistä Arakin plutonium-laitoksen tuhoamiseksi. http://world.time.com/2013/10/29/if-ira ... ry-attack/, http://www.timesofisrael.com/iran-two-w ... e-uranium/
- USA käyttää lähetystörakennusten katolle asentamiaan vakoilulaitoksia monissa maissa ympäri maailmaa, myös Tel Avivissa, kirjoittaa Israelin tiedusteluanalyytikko Ronen Salomon Maariv-lehdessä tiistaina. Salomon viittaa artikkelissaan nimeämättömään israelilaiseen turvallisuusvirkailijaan. Salomon sanoo tutkiessaan USA:n lähetystörakennusten katoille rakennettuja rakenteita, että niitä on havaittavissa ainakin Pekingin, Dubain, Moskovan, Madridin ja Tel Avivin lähetystö-rakennusten kattokerroksissa. Saksalainen Der Spiegel lehti julkaisi sunnuntaina artikkelin, jonka mukaan USA:n Berliinin lähetystö on muodostunut vakoilun pesäksi, jonka kattokerrokseen on kätketty kulissinomaisten lisärakenteiden suojaamia vakoilulaitteita. Mossadin entinen johtaja Danny Yatom uskoo, että USA vakoilee kaikkia Lähi Idän maita, eikä Israel tee siinä poikkeusta, sillä Obaman hallitukselle on tärkeää tietää, mitä Benyamin Netanyahu todella ajattelee rauhanprosessista PA/PLO:n kanssa. USA toimii Israelin ja PA/PLO:n rauhanneuvottelujen valvojana ja erotuomarina, joten sillä on tärkeää tietää todellinen tilanne. http://www.timesofisrael.com/us-has-spy ... v-embassy/, http://www.spiegel.de/international/wor ... ernational
- Professori Avi Diskin toteaa, että Israel vapauttaa murhaajia ja terroristeja USA:n vaatimuksesta, mutta ettei USA itse koskaan vapauta terroristeja (eikä edes ystävämaan hyväksi vakoillutta Jonathan Pollardia yli 25 vuoden vankeuden jälkeen). Diskin toteaa Arutz Shevalle, että Israel lienee ainoa maa maailmassa, joka vapauttaa tuomittuja terroristeja. Hän sanoo, että tämä käytäntö alkoi jo vuonna 1965, jolloin ensimmäinen terroristi saatiin kiinni. Hän oli Fatahin Mahmoud Hijazazi, joka pääsi soluttautumaan Jordaniasta Israeliin tammikuussa tuona vuonna, vähän sen jälkeen, kun PLO oli perustettu. Hänet vaihdettiin v. 1971 israelilaiseen Shmuel Rosenwasseriin, joka oli siepattu Metulahista ja pidettiin vankina Libanonissa. Diskin toteaa, että hallituksen omaksuma käytäntö vapauttaa terroristeja on vastoin moraalikäsityksiä, koska se tapahtuu vastoin oikeuden antamia tuomioita ja se on vastoin Shamgarin komitean suosituksia, jonka mukaan neuvottelut siepattujen vapauttamiseksi tulee käydä puolustusministeriön kautta salaten ne julkisuudelta. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... nDPf2JHT-k
- Israel ja Nigeria allekirjoittivat kahdenkeskisen ilmakuljetussopimuksen, jonka mukaan maat aloittivat suorat lennot Lagosin ja Tel Avivin välillä. Israelilla on vastaavat sopimukset Etelä Afrikan ja Etiopian välillä. Nigeria toivoo suorien lentojen nostavan maitten välistä turismia sekä bisnes-matkoja. Nigerian presidentti lupaa tuoda Israeliin 3000 kristittyä turistia. Nigerian hallitus avustaa Israeliin pyhiinvaellus-matkoille tulevia, myös kristittyjä. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... nDTVmJHT-k
- Venäjän armeijan apulaiskomentaja Vyacheslav Kondrashov matkusti Kairoon neuvotellakseen Egyptin armeijan tilauslistasta pitkälle kehitettyjen aseitten ja ohjusten hankkimiseksi Venäjältä. Listaan kuuluu ohjuksia, jotka USA kieltäytyi toimittamasta, mutta joiden version he haluavat saada. Venäjä tarjoaa pitkä-aikaista luottoa aseitten hankkimiseksi, mikä helpottaa Egyptin taloudellista ahdinkoa. Yksi ostoslistalla oleva ohjus on SS-25, liikkuva ICBM ohjus, jonka kantomatka on 2000 km, eli sillä yltää Iraniin saakka. Venäläisten kenraalien vierailu ja liikematka Kairoon alkoi tiistaina, 28.10., mikä osoittaa uuden aikakauden alkamista Egyptin ja Venäjän armeijoiden yhteistoiminnalle 35 vuoden kylmän kauden jälkeen. http://www.debka.com/article/23397/Cair ... th-Moscow-



Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update/Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 31.10.2013 11:19

Thursday, October 31, 2013
TORSTAI 31.10.13

TORSTAI 31.10.13

1. PA:n arabiterroristien vapauttaminen Abbasin pysymiseksi neuvottelupöydässä aiheuttaa edelleen vihaisia tuulenpuuskia Israelin poliittisessa kentässä hajottaen entisestäänkin rikkinäistä yhteisöä Israelissa. Varsinainen päätös vapauttamisesta tehtiin hyvässä ajoin ennen neuvottelujen alkua Netanyahun ja Obaman välillä, jolloin myös sovittiin vastapalvelukseksi rakennus-kohteiden julkistamisesta Jerusalemin sekä Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä. Siten sekä USA että PA olivat hyvin tietoisia prosessista vaikka Abbasia lähellä olevat PA:n johtajat syytävät uhkauksia neuvottelujen keskeyttämisestä ”Israelin laittomien toimien vuoksi”. kuten he rakentamispäätöksiä nimittävät. Abbas sen sijaan tyytyi vain vannomaan, ettei hän pysty lepäämään eikä rauhaa tule, ennen kuin viimeinenkin terroristi on vapautettu Israelin vankilasta.

JP:n artikkelin mukaan Netanyahu ja Kerry sopivat neuvottelujen alkuvaiheessa, että jokaisen vankien vapauttamisen yhteydessä julkaistaan uusien asuntojen rakentaminen. Siten pääministeri todella sitoi nämä yhteen. Myös Beit Yehudin puheenjohtaja Naftali Bennet on hyvin tietoinen päätöksistä, mutta poliittisista ja periaatesyistä kritisoi nyt päätöksiä, joita Netanyahu teki yksin neuvottelematta niistä hallituskumppaneiden kanssa. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Poli ... ans-330223

2. YK:n pääsihteeri Ban ki-Moon totesi vankien vapauttamisesta, että se oli hyvä, mutta tuomitsi samalla uusien asuntojen rakennushakkeet. ”Murhaajien vapauttaminen on hyvä, mutta rakentaminen on pahasta”, kuten Arutz Sheva otsikoi asiaa käsittelevän artikkelinsa.
”Setlementtitoiminta on vastoin kansainvälistä lakia”, kansainvälisen lain asiantuntijaksi muuntunut Ban ki-Moon analysoi tilannetta. ”Lisäksi se muodostaa esteitä rauhalle. Mikä tahansa toiminta, joka edeltää lopullisen tilanteen sopimusta, ei tule saamaan kansainvälisen yhteisön hyväksymistä”, hän sanoi epäselvässä lausunnossaan, mikä luettuna siten kuin se on kirjoitettu, tarkoittaa myös PA:n tekemiä päätöksiä ja toimia. Pääsihteeri sanoo kuitenkin ymmärtävänsä pääministerin vaikeuden päättäessään terroristien vapauttamisesta ennen kuin he ovat kärsineet tuomioistuinten heille määräämät vankeustuomiot.
Israelin media kantaa suuren vastuun maailman lehdistöön vakiintuneista termeistä kuten ”setlereistä” ja ”setlementeistä”, mikä ilmenee Ramat Shlomon tapauksessa, jota Israelin lehdistö kutsuu ”laittomaksi setlementiksi”, vaikka se on virallisesti Jerusalemin lähiö. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... nH2ZmJHT-k

Israelin YK:n lähettiläs Ron Prosor esitti vastalauseen YK:n pääsihteerille Ban ki-Moonille tavasta, millä PA:n johto ja etenkin sen puheenjohtaja Mahmoud Abbas ylistävät julkisesti terrorismia ja siihen antautuneita terroristeja. Hän valitti, miten tällainen ylimmältä portaalta johdettu propaganda, jota levitetään PA:n virallisten mediavälineiden kautta ja jota opetetaan opetuslaitoksissa lastentarhoista ylipistoihin saakka, myrkyttää lasten ja nuorten mielet ja tunnetasot sukupolvien ajaksi. Hän otti esimerkiksi Abbasin osaaottavan kirjeen terroristin perheelle, joka oli vastuussa 2012 Tel Avivissa sattuneesta bussipommista. Pommin kaupungin julkiseen bussiin toimittanut PA:n arabi Mohammed Assi sai surmansa IDF:n sotilaitten kanssa käydyssä tulitaistelussa Dolan lähellä olevan luolan lähettyvillä, josta hän tulitti sotilaita. Prosor painotti, että ”samaan aikaan kun Israel pyrkii parantamaan neuvottelu-ilmapiiriä vapauttamalla elinkautisia murhamiehiä, Abbas ällistyttävästi, hämmästyttävästi ja häpeällisesti katsoo oikeaksi esittää surunvalittelut terroristin kuoleman johdosta”, hän sanoi. ”Terrorismi ei ala hyökkäyksillä busseja ja kahviloita vastaan, se kuuluu sen toimintaan. Terrorismi alkaa sillä, että nuorten mielet myrkytetään vihaa tihkuvilla sanoilla ja ajatuksilla”. Hän kehotti YK:n turvallisuusneuvostoa puuttumaan kovalla kädellä tähän vihan lietsontaan ja kiihotukseen ja vaatimaan muita kansainvälisiä elimiä tekemään samoin. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... nH6f2JHT-k

3. USA:n ulkoministeriön tiedottaja Jen Psaki kertoi median edustajille, että USA:n ulkoministeriö vastustaa 1 500:n asuntoyksikön rakennussuunnitelmia Jerusalemin Ramat Shlomon lähiöön, vaikka pääministeri Netanyahu ja ulkoministeri John Kerry sopivat asiasta. Tämä kohde on ollut jäissä siitä lähtien, kun se julkistettiin varapresidentti Joe Bidenin Israelin vierailun aikana vuosia sitten. USA:n johto katsoo Jerusalemin aseman olevan kiistanalainen eikä ole tehnyt mitään USA:n lähetystön muuttamiseksi Jerusalemiin kongressin toistuvista kehotuksista huolimatta. YK pitää edelleen suurta henkilökuntaansa Jerusalemin itäosassa ”pahan neuvon vuorella” olevissa tiloissaan, koska YK:n virallisen kannan mukaan Jerusalemin asema on edelleen kiistanalainen ja sen tulisi olla YK:n valvonnassa.
USA:n virallisen kannan mukaan juutalaisten rakentaminen 1949 aselepolinjojen itäpuolella on laitonta. USA:n Jerusalemissa oleva konsulaatti toimii tämän näkemyksen mukaan vakoillen israelilaisten rakennustoimia PA:n arabien toimessa sen autonkuljettajina. USA:n avustusjärjestö USAID rahoittaa PA:n rakennuskohteita usein C-alueilla pyytämättä lupaa Israelin viranomaisilta, mikä on aiheuttanut lukuisia ikäviä välikohtauksia. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 06,00.html

4. KNESSETISSÄ on meneillään rauhallinen vallankumous muutosten seilatessa läpi lainsäädännön, otsikoi Times of Israel artikkelinsa, jossa Haviv Rettig Gur käsittelee viimeisempiä lakiesityksiä Knessetissä. Gur toteaa, että kasvava pino vapaamielisiä poliittisia säännöksiä liukuu hämmästyttävällä helppoudella käsittelyprosessin läpi oikeistolaisessa parlamentissa.
Yksi esimerkki niistä on Beit Yehudi ja Yisrael Beitenun esittämä lakimuutos, ns. Tzohar-laki, jolla muutetaan rabbien oikeuksia käsitellä vihkimistapauksia, jotka ovat olleet ortodoksi-rabbien valvonnassa ja yksinoikeudessa aiheuttaen toistuvia vastalauseita ja pakottaen monet hakemaan siviilivihkimistä ulkomailta.

Heti edellisen lakimuutoksen saatua lainlaatijoiden hyväksymisen Yesh Atid esittää huolella valmistellun propagandakampanjan tukemana lakiesityksen, jolla perustetaan kokonaan uusi polku kansallisen siviilivihkimisen kautta. Esitys lienee vielä keskeneräinen, mutta se tullee koskemaan eri uskonto- ja etnisten ryhmien oikeutta siviilivihkimiseen mukaan lukien samaa sukupuolta olevien oikeus perustaa luonnollista perhettä muistuttava luonnoton liitto.

Ja kuinkas muutenkaan, oikeusministeri Tzipi Livni haluaa Hatnua-minipuolueensa kanssa esittää omaa lakiesitystään, jolla myös säädeltäisiin eri yhteiskuntaryhmien oikeuksia saada vihkiminen siviilihallinnon kautta, myös homojen ja lesbojen, mikä on vasemmistolaisten puolueitten suuresti suosima teema. Enteilleekö Livnin aktivoituminen yhteiskunnallisella kentällä johtamiensa rauhankeskustelujen ajautumista karille, kuten etenkin PLO:n korkeat virkailijat toistuvasti uhkailevat?
Avioliittoikärajaa aiotaan nostaa 17:sta 18:an, mikä tulee koskemaan erikoisesti muslimeja, joilla liittoja solmitaan jopa 9-vuotiaan tytön kanssa. Jemenistä kerrotaan yhden 8-vuotiaan tytön kuolleen verenvuotoon hääyönsä jälkeen 40-vuotiaan miehen kanssa. http://www.timesofisrael.com/quiet-revo ... h-knesset/

5. UUTISOTSIKOITA
- Elhanan Miller kertoo Times of Israel artikkelissaan, miten pääministeri Netanyahu toistelee PA:n virallisessa mediassa ja instituutioissa harjoittaman Israelin ja juutalaisuuden vastaisen kiihotuksen aiheuttamasta vihaepidemiasta PA:n arabien yhteisössä, mutta samalla Miller muistuttaa, että 28.lokakuuta 1998 pääministeri Benyahin Netanyahu allekirjoitti PA:n silloisen puheenjohtajan Yasser Arafatin kanssa ns. WyeRiver muistion, jossa pyrittiin toteuttamaan Oslon sopimuksen 1995 toisen vaiheen sopimukset. Netanyahu ei ehkä ollut kovin halukas panemaan nimeään dokumenttiin, jossa hän antaisi suostumuksensa Juudean ja Samarian alueiden luovuttamista PA:n valvontaan, mutta siinä oli myös kohta, jossa PA lupaa antaa määräyksiä, joilla kielletään kaikenlainen kiihotus, väkivalta tai terrori. Tämän lupauksen toteuttamista valvomaan sovittiin perustettavaksi kolmen osapuolen, USA, Israelin ja PA:n, keskeinen komitea, jonka velvollisuuteen kuuluu valvoa sopimus-ehtojen noudattamista. Miller kysele aiheellisesti, miten on mahdollista, että vaikka kiihotus ja väkivalta rehottaa avoimesti PA:n alueilla ja on selviä merkkejä kolmannen intifadan puhkeamisesta, ettei perustettavaa komiteaa liene koskaan perustettu saati kutsuttu kokoon? Miller kertoo artikkelissaan useita esimerkkejä PA:n harjoittamasta toiminnasta, mikä on ilmiselvästi vastoin WyeRiver dokumenttia. Eikö PA:n arabien kasvattaminen yhteiseloon israelilaisten kanssa tulisi olla ensimmäisellä sijalla, jopa tärkeämpänä kuin rajat ja turvallisuus? http://www.timesofisrael.com/the-curiou ... ncitement/
- Israelin ja PA:n asettamat neuvottelutiimit jatkavat salakähmäisiä keskustelujaan Israelin maan ja Jerusalemin jakamisesta ja osien niistä luovuttamiseksi PA:n valvontaan ja omistukseen. Julkisuudessa on herätetty varmaan hyvin aiheellisia epäilyksiä Israelin pääneuvottelijan Tzipi Livnin pätevyydestä käsitellä juutalaisten maan turvallisuuskysymyksiä erityisesti huomioiden hänen saavutuksensa kentällä, kuten Caroline Glick kyseli JP:n artikkelissaan, ja on nostettu vahvoja epäilyksiä ja ihmettelyjä, miksi pääministeri Netanyahu antoi tällaisen aseman ja lisäksi oikeus-ministeriön johdon epäpätevän henkilön käsiin? PA vaatii Israelia palaamaan 1949 aselepolinjoille, myös silloisten puskurivyöhykkeiden länsipuolelle, kuten Debkafile kertoi artikkelissaan. Abba Eban kutsui niitä linjoja Auschwitzin rajoiksi tarkoittaen, että niiden muodostaminen Palestiinan valtion rajoiksi tarkoittaa selvää itsemurhaa, koska niitä ei pystytä puolustamaan. - New Yorkissa toimiva asianajaja Mark Langfan on tarttunut asiaan päättäväisesti ja tehdäkseen kantansa täysin selväksi laati kolme topografista karttaa, joiden avulla hän esittelee, miten mahdotonta on edes ajatus-mallina kuvitella tilannetta, jossa toteutettaisiin Abba Ebanin esittämät Auschwitzin rajalinjat. Langfan aloittaa esityksensä ”CBN News” ohjelmassa ”The Watchman with Erik Stakelbeck” osoittamalla, että Israel muodostaa ensimmäisen ja viimeisen linjan islamin terrorin ja NATO-maiden välillä, mikä koskee erityisesti Kreikkaa. Hän osoittaa, miten vuoristoisten Juudean ja Samarian alueille perustettu Palestiinan valtio voi muodostua islamin terrorin pesäkkeeksi Israelin sydänalueille. Hän osoittaa, että 70 % Israelin väestöstä ja 80 % sen teollisuudesta sijaitsee kapealla kannaksella Välimeren ja 1949 aselepolinjojen välisellä alueella. Hän myös muistuttaa Gazan esimerkkiin viitaten, miten helppoa olisi salakuljettaa raketteja ja muuta aseistusta, myös olalta ammuttavia maasta ilmaan ilmatorjuntaohjuksia, joilla pystyttäisiin terrorisoimaan valtaosaa Israelin kansasta ja sen liike-elämästä, myös Ben Gurionin lentokenttää. Hän esiintyi NBC:n ohjelmassa 17. syyskuuta. Hän valmistelee vastaavanlaista esitystä Iranin ydinaseen muodostamasta uhasta. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... nIIUWJHT-k
- IDF:n sotilaat menivät myöhään keskiviikkoiltana pidättämään etsimiään terrorismista epäiltyjä PA:n arabeja Jeninin eteläpuolella olevasta Qabatiyan arabikylästä. Paikalliset asukkaat aloittivat kivittää sotilaita ja heidän ajoneuvojaan vahingoittaen yhden niistä korjauskelvottomaksi. Asukkaat pommittivat sotilaita kivillä ja muilla esineillä sekä kotitekoisilla pommeilla. Sotilaat vastasivat tähän ampuen ilmaan ja hätistellen asukkaita pois alueelta, jolla he toimivat. Arabit väittävät, että yksi ihminen sai surmansa. IDF sanoo aloittaneensa tutkimukset väitteestä. Sotilaat pidättivät keskiviikkoyön aikana 12 terrorismista epäiltyä, viisi heistä Qabatiyasta, yksi Naalin kylästä ja viisi Ramallahista. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... nIQ2WJHT-k
- Syyrian armeijan ohjuskeskuksessa sattui torstaiaamuna valtava räjähdys lähellä Latakian kaupunkia, raportoi Walla perustuen kapinallisten lähteisiin. Sen mukaan keskuksessa oli ilmatorjuntaohjuksia, ja että tukikohta raunioitui räjähdyksessä. Syyriassa ja Libanonissa olevat lähteet syyttävät räjähdyksestä Israelia. Tiedot ovat ristiriitaisia, joittenkin näköhavaintojen mukaan alueen yllä nähtiin lentokoneita. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... nIVm2JHT-k
- Saudi Arabia on aloittanut kampanjan Syyrian armeijan harjoittaman laajan ja systemaattisen ihmisoikeuksien rikkomisen, sekä hallituksen vastaisten ryhmien harjoittamien minkä hyvänsä rikkomuksien johdosta. Saudit haluavat saada verenvuodatuksen loppumaan Syyriassa, joka on vaatinut yli 115 000 ihmisen hengen ja pakottanut miljoonia ihmisiä pakenemaan kodeistaan naapurimaihin tai Syyrian sisällä. Pakolaisten asema heille kyhätyissä leireissä on erittäin vaikeaa talvisateitten alettua, mitkä muuttavat maan liejuiseksi. Puhtaan veden ja ruuan hankkiminen heille tuottaa valtavia ponnistuksia isäntämaissa sen lisäksi, että ne ovat huolissaan kapinahengen leviämisestä omaan maahansa. Israel lähettää jatkuvasti ruoka- ja lääkintätarpeita Jordanian pakolaisleireihin. TV-kuvissa näytetään pakolaisten kantavan olkapäillään vaalean punaisia suuria muovipusseja ilman merkintöjä lähettäjästä, koska kaikki eivät hyväksy Israelin tarjoamaa apua. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... nIW-WJHT-k
- Iranin ydinpommi on arvioiden mukaan viikkojen kysymys, mutta koska USA vetäytyy pois lupauksistaan sen toteutumisen estämiseksi, IAF valmistautuu kaiken aikaa hoitamaan homman vaikka yksin. Siksi se pyytää 3.5 miljardia NIS lisävaroja. http://www.debka.com/article/23399/Brac ... -the-ready




Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20


Paluu Israel / Israel Update

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron