ENSIMMÄINEN MOOSEKSEN KIRJA

Rohkeutta on tunkeutua synneistämme huolimatta Golgatan ristin juurelle ja kuunnella huutoa: Se on täytetty!. (Ote Peltolan kirjoituksesta)

ENSIMMÄINEN MOOSEKSEN KIRJA

ViestiKirjoittaja noomi » 05.09.2014 07:11

    Kuva

LÖYTÖRETKI VANHAAN TESTAMENTTIIN

Tervetuloa lukemaan Vanhaa testamenttia, mietiskelemään sen sisältöä ja opettelemaan sen sanoman soveltamista omaan elämään!

Tämä kirja on kirjoitettu siinä toivossa, että se innostaisi sinua tarttumaan Vanhaan testamenttiin. Meitä kutsutaan todelliseen lukuelämykseen. Tosin joissakin kohdin jo Vanhan testamentin pelkkä lukeminen voi tuntua varsin työläältä, eikä se keneltäkään suju ilman todellista vaivannäköä. Ikävä kyllä monet kauankin uskon tietä vaeltaneet ovat jääneet VT:n edessä lukutaidottomiksi. Ei ole haluttu nähdä sitä vaivaa, jota VT:n lukeminen aina vaatii. Kenties sujuvasti kirjoitetut, helppolukuiset hengelliset sensaatiokirjat ovat riistäneet meiltä kyvyn syventyä uskomme alkulähteeseen tai olemme liikaa tottuneet ottamaan virikkeitä vaivattomasta TV-ruudun katselemisesta.

KuvaKuva

ENSIMMÄINEN MOOSEKSEN KIRJA
Olavi Peltola

ESIEVANKELIUMI

"Sinä olet iskevä häntä kantapäähän" (1 Moos 3:15, KR38).

Jokaista ihmistä aina ja kaikessa mitä syvimmin koskettava Raamatun ilmoittama totuus on ihmisen oma pahuus (Matt 7:11). Kauhistuttavin ahdistus elämässämme ei ole sairaus, ei onnettomuus, ei sota, ei väkivalta, ei toisten ihmisten ja yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuus, ei kohtalo vaan mitä henkilökohtaisin synti ja pahuus. Siihen jokainen meistä on sidottu syntymästämme lähtien (Ps 51: 7).

Raamattu ilmoittaa myös, että jokainen on ehdottomasti syyllinen omaan pahuuteensa ja vastuussa siitä Jumalalle. Tosin kovin harva aikamme ihminen suostuu näkemään ja kokemaan oman todellisuutensa tällä tavoin.

Yhtä todellinen kuin tänään Raamatun mukaan on jokaisen meidän syntimme ja syyllisyytemme, yhtä todellinen ja kouriintuntuva on myös Jumalan pelastusteko Kristuksessa. Jumala ei vapauta ihmistä synnistä eikä syyllisyydestä millään muulla tavalla kuin antamalla alttiiksi oman Poikansa. Siihen varjokuvanomaisesti viittaa jo tuo Raamatun alkulehdillä oleva lupaus (1 Moos 3:15). Siksi Jeesus kärsii ristillä. Siinä ovat kirjaimellisesti hänen jalkansakin lävistettyinä juuri niinkuin Herra oli ilmoittanut kauan ennen Golgatan kärsimystä.

Toki meidän on vaikea suostua siihen, että Jumalan valtakunta annetaan meille tässä lupauksessa ja kerran tapahtuneessa historiallisessa tapahtumassa. Mutta meidän syntimme ovat mitä todellisempia. Siksi myös syntiemme tähden tapahtunut Kristuksen kärsimys ristillä ja hänen jalkojensa lävistäminen on yhtä todellista. Vain todellinen voi pelastaa minut todellisesta tuomiosta ja kadotuksesta.

On hyvä kerrata tuo ihmeellinen Ps 22:n ilmoitusprofetia Jeesuksen kärsimyksestä ja siitä pieni yksityiskohta: "Käteni ja jalkani ovat runnellut" (Ps 22:17). Luther käänsi: "Käteni ja jalkani ovat lävistetyt" (durchgraben).

Jos kotonasi on krusifiksi, pysähdy edes hetkeksi sen eteen ja katsele lävistettyjä jalkoja - sinun tähtesi, rakkaudesta sinuun. Raamatun mukaan meidän jalkamme "ovat nopeat vuodattamaan verta" emmekä tunne rauhan tietä toden paikan tullen omaksemme (Room :15-16).

Siksi sinun ja minun syntiin sidotut jalkamme hän on vapauttanut tuomiosta antamalla lävistää omat jalkansa.

Tule nyt istumaan Jeesuksen jalkain juureen kuten se mies, josta pahat henget olivat lähteneet (Luuk 8:35).

Tule apostolien taakse ja kuuntele kuinka Jeesus sanoo: "Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ekukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan" (Luuk 24:39, KR 92). Katso niin, ettet koskaan enää unohda! Hänen jalkansa on todella isketty, runneltu, lävistetty ja se on tapahtunut rakkaudesta minuun, minun syntieni tähden.

Tule syntisen naisen vierelle ja kumarru Jeesuksen jalkojen eteen. Suostu edes kerran elämässäsi kastelemaan hänen jalkansa kyynelilläsi ja suutele niitä

Luuk 7:38). Hän ei inhoa sinua eikä työnnä sinua pois, vaikka oletkin syntinen ihminen (7:39). Kuuntele tarkoin kuinka Jeesus sanoo: "Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi" (7:48). Saat anteeksi siksi, että nuo jalat on isketty ristin puuhun sinun tähtesi.


Noomi: "Jos kotonasi on krusifiksi" tämän krusifiksin katsoisin rikkovan toista käskyä. "Älä tee jumalankuvaa??? Tuon tuon kirjoituksen koska se aloittaa tämän ketjun ensimmäisenä kirjoituksena.
2.Käsky:Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

AUTUUDEN VAATTEET

ViestiKirjoittaja noomi » 06.09.2014 06:20

KuvaKuva

AUTUUDEN VAATTEET

"Ja Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimolleen nahasta vaatteet ja puki heidät niihin" (1 Moos 3:21).

Tulkinnasta kaikki riippuu. En löydä VT:n historian kirjoista montakaan helmeä, ellen osaa tulkita. Kuten Jeesus puhui vertauksin (Matt 13:34), niin myös VT puhuu meille vertauksin. Vertaus on aina selitettävä (Matt 13:36), jotta sen opetus tulisi lähelle.

Kuulin nuorena tästä jakeesta Jumalan Karitsaan viittaavan selityksen. Opetinkin sillä tavoin. Aloin kuitenkin epäillä tulkintani oikeutusta, kun ystäväni Risto Santala sanoi, ettei hän ollut löytänyt rabbinistisesta kirjallisuudesta mainintaa, joka osoittaisi juutalaisten tulkinneen tämän kohdan messiaanisesti kuten he ovat tulkinneet 1 Moos 3:15. Olinko antanut mielikuvitukselleni liian suuren vapauden?

Kylläpä riemastuin, kun löysin Lutherin läheisen työtoverin Melanchtonin kirjasta Ydinkohdat seuraavan kohdan: "Myös se, että Herra vaatetti Aadamin ja Eevan, vahvisti heidän omiatuntojaan. Tämä toimenpide oli epäilemättä Kristuksen lihaksitulemisen merkki, sillä Kristuksen liha lopulta peittää meidän alastomuutemme ja hävittää häpeän pelokkaista omistatunnoista, joihin herjaajien herjaukset ovat sattuneet, Psalmi 69:10".

Nyt uskallan jälleen iloita tämän jakeen helmen kirkkaudesta. Näen siinä varjokuvan omaisesti (Hepr 0:1) Jeesuksen Kristuksen sovituskuoleman merkityksen.

Siinähän on sama kuva kuin on ylipappi Joosuasta seisomassa Herran edessä puettuina saastaisiin vaatteisiin (Sak 3: 1-5). Minunkin elämäni, vanhurskauteni on kuin tahratut (Jes 64:6) ja koinsyömät (Jaak 5:2) vaatteet. Ne inhottavat (Job 9:31). En halua niihin pukeutuneena joutua Herran eteen hänen tutkittavakseen (Matt 22:12; Ilm 15:16). Minäkin arvitsen tänään pestyt (Ilm 22:16), Karitsan veressä valkaistut vaateet (Ilm 7:14). Tarvitsen Herran sanan: "Katso, minä olen ottanut sinulta pois pahat tekosi" (Sak 3:4). On ihmeellistä, että Herra pukee minunkin ylleni tällaisen puvun!
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

KUKA KELPAA?

ViestiKirjoittaja noomi » 07.09.2014 07:41

KuvaKuva
KUKA KELPAA?

"Herra katsoi suopeasti Abeliin ja hänen uhriinsa. Mutta Kainin ja hänen uhrinsa puoleen hän ei katsonut" (1 Moos 4:4-5).

Tärkeintä elämässämme tänäänkin on se, mitä Herra näkee ja ajattelee meistä: "Mikä enemmän on, kun Jumala tuntee teidät" (Gal 4:9). Hän sanoo kaikesta sen viimeisen ja ratkaisevan sanan! Katsooko Herra tänään meihinkin suopeasti? Tunteeko hän todella meidät?

Hän ei varmasti katso suopeasti, jos meidän turvanamme on tänään vain oma hyvyytemme, hyvät ajatuksemme, sanamme ja tekomme. Jos meissä on vähänkin rehellistä itsemme tuntemista, on meidän tänäkin iltana tunnustettava: "Häveten, Herra, tunnustan sen, huono on ollut mun palveluksen". Kyllä Herra tietää, millaista tekoa olemme.

Veljekset Kain ja Abel olivat yhteisellä syntisyyden lähtöviivalla. Ei Abel ollut toista parempi. Missä sitten oli Jumalan silmissä tuo ratkaiseva ero? UT opettaa: "Koska Abel uskoi, hän sai vanhurskaudestaan todistuksen, kun Jumala otti vastaan hänen lahjansa" (Hepr 11:4, KR 92). Mutta uskoihan Kainkin Jumalaan? Hän ei olisi muuten uhrannut Jumalalle. Siinä ei ollut eroa. Molemmat myös tajusivat, että tyhjin käsin syntisen ei tule lähestyä Herraa (2 Moos 34:20). Ihminen tarvitsee aina välittäjän (vrt. 1 Tim 2:5). Siksi molemmat lähestyivät Jumalaa uhrin kautta. Siinäkään ei siis ollut eroa.

Ratkaiseva ero oli siinä, mitä uhrattiin, kuka toimi välittäjänä. Abelin turvana pyhän Jumalan silmien edessä oli toisen, se on esikoiskaritsojen veri ja kuolema (1 Moos 4:4a). Hänen välittäjänään oli karitsa. Hän oli kuullut ja uskonut, että Herra oli peittänyt ensimmäisten ihmisten syntialastomuuden häpeän nahasta tehdyllä puvulla (1 Moos 3:21). Toisen kuolema oli antanut toiselle suojan ja elämän!

Myöhemmin Raamattu paljasti tämän Jumalan suopeuden salaisuuden sanoilla: "VERI TUOTTAA SOVITUKSEN" (3 Moos 17:11), "ILMAN VERENVUODATUSTA EI TAPAHDU ANTEEKSIANTAMUSTA (Hepr 9:22, KR 38).

Abelin vanhurskaus oli usko siihen, että Jumalaa tuli lähestyä veriuhrin kautta. Kainin uhrilahjana oli sellaista, mikä oli järkevää ja mitä hänellä oli luonnostaan saatavana. Abelin veriuhriin perustuvan vanhurskauden Jumala hyväksyi, mutta ei hyväksynyt Kainin maan satoon perustuvaa vanhurskautta.

Raamattu paljastaa myös Kainin sydämen pohjan: "Kain suuttui kovin ja hänen katseensa synkistyi" (1 Moos 4:5). Ei edes Jumalan puhuttelu enää pysähdyttänyt hänen suuttumustaan. Omavanhurskaus kovettaa ihmisen sisimmän.

Tänäänkin ainoan Jumalalle kelpaavan vanhurskauden saavat lahjaksi hänen armostaan kaikki, jotka turvaavat Jumalan Karitsaan, joka pois ottaa maailman synnin. "Kristus Jeesus on verellään lunastanut heidät vapaiksi synnistä ja koska Jumala on tehnyt Kristuksen verisen ristin syntien sovituksen paikaksi, jonne he saavat uskoen tulla (Room 3:24-25, Jukka Turénin käännös).
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

HUUDA AVUKSI

ViestiKirjoittaja noomi » 08.09.2014 07:00

KuvaKuva

HUUDA AVUKSI

"Siihen aikaan ruvettiin avuksi huutamaan Herran nimeä" (1 Moos 4:26b, KR 38).

Olen ollut vuosia kiitollinen siitä, että löysin Raamatun alkulehdiltä tuon erikoisen sanonnan "huutaa avuksi Herran nimeä" (1 Moos 4:26b). Siinä olevan heprean sanan täsmällisestä merkityksestä ei ole varmuutta. Uusi käännös sanoo sen: "nimeltä kutsuen rukoilla avuksi Herraa".

Se esiintyy VT:ssa 14 kertaa. Esim. Abram "huusi avuksi Herran nimeä" (1 Moos 12:8), "ja Abram huusi siinä avuksi Herran nimeä" (13:4) ja Iisak "rakensi sinne alttarin, huusi avuksi Herran nimeä" (26:25).

Samaan rohkaisee tuttu Psalmin jae, jota on kutsuttu Raamatun hätäpuhelinnumeroksi: "Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua" (Ps 50:15). Huipentumana on kuitenkin Jooelin sana, jota lainataan Roomalaiskirjeessä: "Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä pelastuu" (Jooel 2:32; Room 10:13). Pelastumisen kynnys ei totisesti ole kenellekään liian korkea!

Tässä ei kysytä millainen minä avuksihuutajana olen, mitä olen saanut aikaan, mitä minusta on tullut. Riittää kun aina ja toistuvasti jaksan huutaa avuksi oikeaa nimeä. Ainoa oikea nimi maailmassa on Herran Jeesuksen Kristuksen, Jumalan ainosyntyisen Pojan nimi. "Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä" (ns. Jeesus-rukous).

Juuri niinhän teki ryöväri ristillä. Ei hän ollut onnistunut missään koko elämässään, ei hänestä tullut mitään, vain pahaa hän oli saanut aikaan. Nyt ei ollut enää muutoksen mahdollisuutta. Ja siinä toivotonta toivottomammassakin tilanteessa hän sanoi: "Jeesus, muista minua" (Luuk 23:42). Muuta ei tarvittu - turhaan ja tyhjään eletty elämä ei sittenkään mennyt hukkaan, sillä Jeesus vastasi hänelle ja vastaa jokaiselle häntä avukseen huutavalle ajan loppuun asti: "Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa" (Luuk 23:43, KR-92). Kenen kanssa Jeesus on, se aina voittaa elämässä, sillä "kun sinä olet minun kanssani, en minä mistään maan päällä huoli" (Ps 73:25).

"Mikään hätähuuto ei voi olla sen suurempi kuin yksityisen ihmisen hätähuuto. Tai, mikään hätä ei voi olla suurempi kuin hätä, jossa yksityinen ihminen voi olla. Ihminen voi siis olla loputtomassa hädässä ja tarvita näin loputonta apua. Kristinusko on vain sille, joka tarvitsee loputonta apua, siis vain sille joka tuntee loputonta hätää... Suurempaa hätää kuin yksityisen ihmisen hätä ei voi kokea. Kun näet ihminen tuntee itsensä kadotetuksi, tämä on suurin hätä" (Wittgenstein).

Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

SYNNIN SYVYYS

ViestiKirjoittaja noomi » 09.09.2014 06:45

KuvaKuva

SYNNIN SYVYYS

" Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat" (1 Moos 6:5, KR38).

Olen etsinyt Raamatun helmiä nimenmaan kirjan alkulehdiltä. Kyllä sieltä niitä löytyykin! Eräs helmi on hyvin tumma, mutta samalla se kuitenkin paljastaa ehdottoman totuuden ihmisenä olemisesta. Ehkä siksi olen kauan aikaa sivuuttanut tuon jakeen. En halua hyväksyä sitä, että juuri tällaisena

Herra näki ihmiset ja ennen kaikkea ihmisten sydämen laadun. Olen halunnut tulkita, että kyseessä on vain tuon muinaisen pahan ajan ihmiset. Sitä ei millään voi soveltaa tämän ajan ihmisiin, ei ainakaan tavallisiin ihmisiin, ei ainakaan minuun! Ei näin huonosti voi olla - kaikki kaiken aikaa ainoastaan pahat!

Tosin vähän myöhemmin Raamattu jatkaa samalla linjalla: "Ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka" (1 Moos 8:21). Daavid jopa tunnustaa Jumalan Hengen paljastettua hänet: "Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt" (Ps. 51:7)? Mitä sanoo Jeremia? "Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea? (Jer 17:9). "Ei ole ihmistä, joka ei syntiä tee" (1 Kun 8:46). Paavalikin kirjoittaa: "Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla" (Room 3:23).

Juuri näinhän Jeesuskin opetti: "Sisästä, ihmisen sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys" (Mark 7:21-22).

Nyt myönnän, että juuri tällainen on minun sisimpäni kaiken aikaa. Tietenkin on aivan eri asia tuleeko kaikki tuollainen julki ja pystynkö kauhistumaan sitä. Joka tapauksessa olen löytänyt suuren rikkauden, jos omistan henkilökohtaisesti tämän tumman helmen totuuden.

Sanoinko nyt jotain mieletöntä? En suinkaan, sillä Jeesus tuli nimenomaan syntisiä pelastamaan (1 Tim 1:15). Todennäköisesti minulle ei kelpaakaan Jeesuksen tarjoama sovitusuhri eikä pelastus yksin uskosta ennen kuin olen nähnyt edes jotain oman sydämeni toivottomasta ja parantumattomasta pahuudesta.

Vaikka olenkin tänään syntinen, niin minullakin on sama mahdollisuus kuin Nooalla - saada armo Herran silmien edessä (1 Moos 6:8). "Herra ei tahdo kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät" (2 Piet 3:9, KR 92). Kääntyminen tarkoittaa sellaista kääntymistä, joka ei koskaan lakkaa tämän elämän aikana niin kuin ei lakkaa syntisestä sydämestäkään pulppuavat pahat ajatukset... Kääntymisessä on kyse avuttoman ihmisen avun huutamista Herran puoleen, kun hän tuntee loputonta hätää. Avuksi huutaja aina pelastuu (Jooel 2:23)!
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

USKONVANHURSKAUS

ViestiKirjoittaja noomi » 10.09.2014 07:05

KuvaKuva

USKONVANHURSKAUS

"Ja Abram uskoi Herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi" (1 Moos 15:6, KR 38).

Nämä muutamat sanat sisältävät Raamatun ydinsanoman ihmisen pelastumisesta yksin uskosta. Niissä on elävää vettä. On suurenmoista, että Pyhä Henki on tuonut esiin keskeisen pelastustotuuden näin kirkkaana jo Raamatun alkulehdillä.

Abraham on jokaisen uskovan isä (Room 4:11). Juuri hänessä Jumala osoittaa kaikille ihmisille kaikkina aikoina millainen ihminen pelastuu. Mekin pelastumme samalla tavoin kuin Abraham.

Abraham oli vanhurskas Jumalan silmissä. Vanhurskas on sellainen, josta Jumala antaa vapauttavan tuomion. Hän on pelastettu.

Kauhistuttavinta on kuitenkin se, ettei ole ainuttakaan ihmistä, joka olisi itsessään tai Jumalan vaatimuksia noudattamalla vanhurskas. "Kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomaksi käyneet, ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään" (Room 3:10,12). Tällainen kelvoton oli myös Abraham. Kelvoton on aina jumalaton (Room 4:5).

Kuitenkin Jumala luki, katsoi, piti Abrahamia kelvollisena, vanhurskaana. Inhimillisessä todellisuudessa hän ei siis sitä ollut. Hän oli vain arkinen ja syntinen Abraham. Minkä tähden Jumala näki Abrahamin vanhurskaana vastoin tämän todellista olemusta?

"Ja Abram uskoi Herraan". Usko ratkaisi kaiken. "Ihminen tulee vanhurskaaksi, kun hän uskoo" (Room 3:28, KR 92). Tätä uskonluottamusta joudumme opettelemaan koko elämämme ajan.

Ratkaisevaa Abrahamin uskossa oli, että sen sisältönä ja kohteena oli Herra ja hänen lupauksensa. Itse usko ei vanhurskauttanut, vaan oikea uskon kohde. Herra ja hänen lupauksensa on Jeesus Kristus. Vain usko Jeesukseen (Room 3:26) antaa kelvollisuuden, vanhurskauden ja autuuden. Kun tänään uskomme Jeesukseen, Jumala lukee tuon uskon meillekin vanhurskaudeksi.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

EL-SHADDAI

ViestiKirjoittaja noomi » 11.09.2014 07:37

KuvaKuva

EL-SHADDAI

"Kun Abram oli yhdeksänkymmenen yhdeksän vuoden vanha, ilmestyi Herra hänelle ja sanoi hänelle: 'Minä olen Jumala, Kaikkivaltias" (1 Moos 17:1).

Jumala tulee lähelle meitä antaessaan meille Raamatun lehdillä oman nimensä. Hän ilmoittaa kuka hän oikein on. Nimet ja niiden sisältö auttavat meitä tuntemaan hänet entistä paremmin. Hän on sitä, mitä hänen nimensä sanovat hänestä. Haagar kutsui pakomatkallaan kohtaamaansa Herraa nimeltä "Ilmestyksen Jumala". Herran puhuttelussa Haagar koki saaneensa vilaukselta "nähdä hänet, joka näkee minut" (1 Moos 16:13).

Ja nyt Aabrahamin elämänkohtalon kautta Jumala ilmaisee itsensä meille Jumalana, Kaikkivaltiaana. Heprean kielessä tässä ovat sanat El Shaddai.

El on Jumalan nimi ja se voidaan kääntää myös sanalla Väkevä. Jumala muistuttaa nimensä avulla Aabrahamia ja samalla meitäkin siitä, että "hän on Herra, väkevä ja voimallinen" (Ps 24:8).

Kuinka tarpeellinen tuo ilmoitus Jumalasta olikaan juuri silloin Aabrahamille. Vuosikymmenet olivat kuluneet näennäisesti turhassa odotuksessa. Suurin toivein hän oli kauan sitten lähtenyt liikkeelle maastaan, suvustaan ja isänsä kodista Jumalan osoittamaan suuntaan (1 Moos 12:1,4). Hän oli oppinut elämään yksin uskosta Jumalan lupaukseen "ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi" (15:5-6).

Mutta tällainen usko ja vanhurskaus ei näyttänyt antavan hänelle sitä, mitä hän syvimmin kaipasi. Siksi hänen sisimmästään oli pusertunut eräänä vaikeana hetkenä tuskainen kysymys: "Oi, Herra, Herra, mitä sinä minulle annat?" Silloin näytti siltä, ettei yhtään mitään. Ja nytkin vuosia myöhemmin, kun jälleen Herran sana elävällä tavalla kohtasi hänet, hän ei voinut olla naurahtamatta ja ajattelematta: "Voiko... voiko... kunpa edes" (17:17-18). Ei Jumala hänen elämässään näyttänyt olevan mikään väkevä Jumala.

Shaddai-sana on vielä ihmeellisempi sisällöltään kuin El. Täysin varmoja ei olla sen alkuperäisestä merkityksestä. Vanhassa testamentissa sana tarkoittaa "rinnat" ja silloin nimenomaan äidin rinnat. Nyt siis Jumala paljastaa jotain olemuksestaan ilmoittamalla olevansa uskosta vanhurskaalle ihmiselle kuin äidin rinnat.

Maailmassa ei ole sen kauniinpaa kuvaa kuin pienestä lapsesta äidin rinnoilla. Katso tällaista lasta äitinsä sylissä. Sen lähempänä ei äiti voi olla. Väkevät käsivarret kannattelevat ja suojelevat. Lapsi lepää turvallisena. Mitään ei voi tapahtua, ellei se ensin kosketa äitiä. Siinä on lämmin ja hyvä olla. Siinä on nälkään ruoka ja janoon juoma. Siinä on kaikki mitä elämään pieni ja avuton ja turvaton tarvitsee.

Onko todella mahdollista, että iankaikkinen, kaikkivaltias Jumala suostuu ottamaan minutkin syliinsä niin kuin äiti oman pienokaisensa? Ottaako hän todella minut hoiviinsa yhtä henkilökohtaisesti, yhtä lähelle vetäen, yhtä täydellisesti ja varmasti kannattaen, yhtä lailla elämän ja kaiken antaen lahjaksi?

Miksi kuitenkin niin pelkään? Pelkään itseäni ja omaa pahuuttani! Pelkään toisia ihmisiä ja tulevaisuutta! Pelkään sairautta ja onnettomuutta? Pelkään kaiken vajoamista kohdallani tyhjyyteen ja mielettömyyteen!

Kuitenkin Jumala on minunkin kohdallani "minut näkevä elävä Jumala", "Lahai-Roi" (1 Moos 16:14). Hän on Jumala, joka on tehnyt iankaikkisen liiton kanssani Aabrahamin ja Iisakin siemenessä, Jeesuksessa (17:19). Hän on Jumala, jolle mikään ei ole mahdotonta (18:14). Ja Herra pitää huolen niinkuin on luvannut ja tekee niinkuin on puhunut (21:1). Mutta ajan hän salaa meiltä ja juuri se koetteli Aabrahamin uskoa aivan äärimmilleen. Siksi, "miksi murehdit, minun sieluni, ja olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan häntä kiittää hänen kasvojensa avusta" (Ps 42:6).
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

MITEN RUKOILLA?

ViestiKirjoittaja noomi » 12.09.2014 06:35

KuvaKuva

MITEN RUKOILLA?

"Minä olen rohjennut puhua sinulle, Herra, vaikka olenkin vain tomua ja tuhkaa" (1 Moos 18:27).

En voi koskaan rukoillessani olla itsevarma. Herra on liian suuri ja pyhä, minä taas liian pieni ja saastainen. Kuitenkin on ihmeellistä, että voin puhua Herran kanssa kuten Abraham. Tämä on mahdollista siksi, että uskon Herran Abrahamille antaman lupauksen (1 Moos 22:19) toteutuneen Jeesuksessa Kristuksessa. Uskoessani Abrahamin siemeneen (22:18) Jeesukseen olen saanut maailman kaikkien kansojen jäsenille tarkoitetun siunauksen (18:18, KR 92).

Omistaessani nyt tämän siunauksen voin luottaa surkeudestani huolimatta siihen, että olen Herran valitsema (18:19) ja puhua hänelle kaikista asioistani. Hän kuuntelee ja ottaa minut huomioon.

Uskallan Abrahamin tavoin jopa esittää oman käsitykseni ja vedota Herran armoon: "Etkö armahtaisi" (1 Moos 18:24, KR 92). Rohkenen jopa sanoa suoraan: "Ethän voi tehdä niin! Eikö koko maailman tuomari tuomitsisi oikein?" (18:25). Tosin näin tehdessäni olen kovin rohkea. Minäkö ymmärtäisin miten Herran on toimittava ja ohjattava ihmisten ja kansojen elämää? Toivon mukaan muistan Abrahamin tavoin joka hetki, että olen vain tomua ja tuhkaa (18:27). Siksi näkemykseni ovat vain tomun tasolta.

Erityisen rohkea ja peräänantamaton saan olla rukouksessa silloin, kun on kysymys lähimmäisteni hyvästä. Armon anomisessa ei pidä koskaan väsyä. Abrahamin tuska oli siinä, että edes muutama pelastuisi. Näiden muutamien pelastumisen tähden jatkakoon jumalattomien enemmistö surutonta elämäänsä. Minä sensijaan liian usein menetän halun rukoilla, kun näen ihmisten enemmistön pahuuden ja mielettömyyden.

Juuri tällainenhan on monen lähetystyöntekijän tilanne. Hän ei saa menettää rohkeuttaan, vaikka palvelee armon evankeliumilla vain muutamaa ja ympärillä elävät miljoonat eivät mitään välitä. Niiden muutamien tähden kannattaa matkusta maan ääriin, rukoilla, nähdä vaivaa ja olla kestävä. Näin silloinkin, kun ne muutamatkin aiheuttavat pettymyksiä. Näinhän kävi pelastuneen Lootin, hänen vaimonsa ja tyttäriensä elämässä (19:31-33).

Abraham pitkitti rukoustaan. Niin meidänkin tulee tehdä. Jatkamme siihen asti kunnes Herra vapauttaa rukoustaakasta ja ymmärrämme, että nyt on tämän rukouksen aika ohitse. "Herra lähti pois, sen jälkeen kuin hän oli lakannut puhumasta Aabrahamin kanssa" (18:33, KR38).

Abrahamin rukoili rohkeasti oman näkemyksensä mukaan. Kuitenkin hän rehellisesti myönsi, että on huikea ero hänen ymmärryksensä ja käsityksensä ja kaikkivaltiaan "kaiken maan oikeutta tekevän Tuomarin" välillä. Siksi Abraham rukoili särkynein sydämin, nöyränä: "Älköön Herrani vihastuko, että vielä puhun", "katso minä olen rohjennut puhua Herralleni", "älköön Herrani vihastuko, että puhun vielä tämän ainoan kerran" (18:30,31,32).

Rukoukseni ei saa olla jankutusta, vaikka se voi olla hellittämätöntä kerjuuta ja avunhuutoa kuten köyhällä leskellä (Luuk 18:7). En voi rukouksillani komentaa Herraa, en vaatia häntä toimimaan tahtomallani tavalla. Siksi en myöskään rukouksellani hallitse todellisuutta ympärilläni. Voin vain kerta toisensa jälkeen avata sisimpäni ja tuoda Herran eteen huoleni ja toiveeni.

Nyt pieni ja tyhmä puhuttelee kaikkitietävää ja kaikkinäkevää Kaikkivaltiasta. Jumala tulee kuitenkin pyyntöjäni vastaan. Hän ottaa näkemykseni huomioon ja on valmis toimimaan niiden mukaan. Koko ajan kuitenkin ohjakset ovat lujasti hänen kädessään (1 Moos 19:24).

Eräs ratkaiseva ero on Abrahamin ja minun rukoukseni välillä. Jumala vastasi Abrahamille välittömästi. Minä taas kuulen Jumalan äänen Raamatun sanan välittämänä. Hän ei puhu minulle ohi Raamatun sanan. Ja asioiden kulku paljastaa minulle, mikä on Herran lopullinen vastaus. Mutta minä olen saanut heittää kaikki huoleni hänen kannettavakseen.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

IHMELAPSI

ViestiKirjoittaja noomi » 13.09.2014 06:14

KuvaKuva

IHMELAPSI

"Herra piti huolen Saarasta, kuten oli sanonut, ja täytti antamansa lupauksen. Saara tuli raskaaksi ja synnytti... pojan. Se tapahtui juuri siihen aikaan, jonka Jumala oli ilmoittanut" (1 Moos 21:1-2).

On ihmeellistä, että tuo olemattomalta tuntuva pieni lapsi on keskeinen osa Jumalan ilmoitusta ja toimintaa ihmisten pelastamiseksi. Kun Jumala toteuttaa lupaamiaan suuria pelastustekoja, hän kätkeekin toimintansa ylpeän ihmisen katseilta. Hän tekee pienessä suurta.

Jumala antoi Aabrahamille lupauksen ja täytti sen sillä tavalla, että Aabrahamille ja tänään myös meille jää ainoaksi mahdollisuudeksi vain uskoa lupauksen sanaan ja kokea, että nytkin Jumala toimii yksin armosta (Room 4:16).

Aabraham näki pienessä lapsessa jotain sanomattoman suurta ja riemuitsi (Joh 8:56). Hän näki elävällä tavalla aivankuin syntyneen lapsensa läpi kaukaiseen tulevaisuuteen, jolloin kirjaimellisesti tässä Jumalan teossa "tulevat siunatuksi kaikki sukukunnat maan päällä" (1 Moos 12:3).

Saaran helmassa oli kauan odotettu ja kaivattu lapsi. Tuo lapsi oli Jumalan lupaaman Eevan siemenen kantaja (1 Moos 3:15) ja ihmiskunnan kohtalon ratkaiseva poika, joka oli saatu Herran avulla (vrt. 1 Moos 4:1).

Tuo poika oli osa sitä täyttymystä, josta profeettojen kuninkaaksi kutsuttu Jesaja ilmoittaa: "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel" (Jes 7:14). Kunpa mekin osaisimme hänen tavoin riemuita samasta Jumalan teosta.

Tuo kaivattu ja odotettu Aabrahamin pojan syntymä haluaa herättää meidänkin sydämemme luottamaan Jumalan sanan mukaisesti, että "lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas" (Jes 9:5).

Jumala täytti lasta koskevan VT:n profetian. Syntyi poika, joka on suuri, jota kutsutaan Korkeimman Pojaksi ja joka hallitsee ikuisesti (Luuk 1:32). Ei ole ihme, että silloin suuri taivaallinen sotajoukko ylisti Jumalaa: "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto" (Luuk 2:14).

Tässä Pojassa on tänäänkin todellinen ilon lähde jokaiselle ihmiselle. Keskellämme on Vapahtaja, Kristus, Herra (Luuk 2:10-11).

Saamme tänään olla sydämestämme vakuuttuneita myös siitä, että kuten Saaran niin meidänkin elämässämme Herra pitää aina ja kaikessa huolen. Hän täyttää jokaisen antamansa lupauksen ja kaikki tapahtuu oikeaan aikaan, juuri siihen aikaan, jonka Jumala on ilmoittanut. "Älä Herralle sinä väärä hetkee pane tahi määrää, itse hän tietää parhaan ajan, mitan, muodon ja kohtauspaikan. Sinä vaan ano ja odota, ajallans hän sinun lohduttaa" (Agricola).
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

KOETUS

ViestiKirjoittaja noomi » 14.09.2014 10:57

KuvaKuva

KOETUS

"Kolmantena päivänä Aabraham nosti silmänsä ja näki sen paikan kaukaa" (1 Moos 22:4)

Tuo kauhea kolmas päivä. Kolme pimeyden ja tuskan päivää on eletty läpi. Kolme päivä valtavaa sisäistä taistelua. Todellisuus näytti aivan mielettömältä. Jumala on nyt ruoskinut ja ruoskinut (Hepr 12:6). Voiko tämä olla totta vai onko tämä vain pahaa unta?

Minkä hirvittävän käskyn Jumala olikaan isälle antanut? Kuinka täysin järjetön olikaan Jumalan sana: "Ota Iisak, ainokainen poikasi, jota rakastat... ja uhraa hänet" (1 Moos 22:2).

Voiko tuollainen olla rakastavan ja hyvän Jumalan tahto. Se vaikutti mieluimminkin murhaajan, perkeleen, tahdolta. Nyt kirjaimellisesti toteutui sana: "On kauheaa joutua elävän Jumalan käsiin" (Hepr 10:31). Jumalahan repii kaiken elämässä hajalle. Elämä menettää tarkoituksensa.

Juuri tämän ainokaisen, rakkaan tähden jo vuosikymmeniä sitten mies oli lähtenyt liikkeelle isänsä kodista. Jo silloin hän menetti kaiken uskonsa tähden. Nyt se sama usko Jumalaan näytti johtavan täydelliseen umpikujaan - sen ainoan tuhoon, mitä varten oli nähty suunnattomasti vaivaa: uskottu, kaivattu, itketty, odotettu.

Miksi Jeesus sanoikaan: "Niin ei myös teistä yksikään, joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, voi olla minun opetuslapseni" (Luuk 14:33)? Sehän edellyttää ajallisessa elämässä valmiutta aivan millaiseen iskuun tahansa. Kuka meistä voi toden tullen kestää romahtamatta tosi kauheaa ? Miten Job sanoikaan: "Sillä, mitä minä kauhistuin, se minua kohtasi, ja mitä minä pelkäsin, se minulle tapahtui (Job 3:25).

Miten yllättäen kaikki olikaan tullut. Raamattu sanoo kyllä: "Äkisti kohtaavat heitä iskut" (Ps 64:8). "Onnettomuus kaatuu sinun päällesi, etkä pysty torjumaan sitä. Äkkiarvaamatta vyöryy ylitsesi perikato, jota et osannut odottaa" (Jes 47:11, KR92). Mutta sehän tarkoittaa pahantekijöitä ja ylpeää Babylonia eikä uskon isää!

Nyt tuona kauheana kolmantena päivänä Aabraham nosti silmänsä. Liekö taival siihen asti ollut yhtä ainoaa masentunutta maahan katsomista. "Nostakaa päänne" (Luuk 21:28) tarkoittaa rohkaiskaa itsenne. Kun Aabraham nosti, hän näki siihenastisen elämänsä tuhon paikan - onneksi se oli vielä kaukana. Perimätiedon mukaan se oli Moorian vuori, jonka kupeella on Golgata.

Noiden kolmen päivän aikana oli käyty sydämessä taistelu. Heprealaiskirjeen kirjoittaja "tietää" mihin tulokseen Aabraham oli tullut sisäisessä kamppailussaan: "Hän päätti, että Jumala on voimallinen kuolleistakin herättämään ja sen vertauskuvana hän saikin hänet takaisin" (Hepr 11:19). "Ja Aabraham toivoi, vaikka ei toivoa ollut" (Room 4:18).

Sen kauhean kolmannen päivän jälkeen olikin kaikki aivan toisen näköistä. Tässäkö lie uskon salaisuus? Usko kurottuu aina tulevaisuuteen. Usko lukee oman elämäni kirjaa lopusta käsin. Lopussa kiitos seisoo.

Vasta ylösnousemus paljastaa todellisuuden. Se sanoo viimeisen sanan. Ennen ylösnousemusta Jumalan tahto ja tie on hulluutta. "Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat" (1 Kor 15:19).

Tulihan valo mitä synkeimpään pimeyteen. Jos Jumala sanallaan oli johtanut ajaksi pimeyteen, niin hän sanallaan johtaa myös ajallaan ulos pimeydestä: " Älä satuta kättäsi poikaan äläkä tee hänelle mitään, sillä nyt minä tiedän, että sinä pelkäät Jumalaa, kun et kieltänyt minulta ainokaista poikaasi" (1 Moos 22:12). Jälleen Abraham nosti silmänsä ja näki oinaan, jonka hän uhrasi poikansa sijasta (22:13). Sijainen antoi elämän!
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Seuraava

Paluu Olavi Peltolan kirjoituksia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron