TOINEN MOOSEKSEN KIRJA

Rohkeutta on tunkeutua synneistämme huolimatta Golgatan ristin juurelle ja kuunnella huutoa: Se on täytetty!. (Ote Peltolan kirjoituksesta)

TOINEN MOOSEKSEN KIRJA

ViestiKirjoittaja noomi » 20.09.2014 07:01

    Kuva

LÖYTÖRETKI VANHAAN TESTAMENTTIIN

Tervetuloa lukemaan Vanhaa testamenttia, mietiskelemään sen sisältöä ja opettelemaan sen sanoman soveltamista omaan elämään!

Tämä kirja on kirjoitettu siinä toivossa, että se innostaisi sinua tarttumaan Vanhaan testamenttiin. Meitä kutsutaan todelliseen lukuelämykseen. Tosin joissakin kohdin jo Vanhan testamentin pelkkä lukeminen voi tuntua varsin työläältä, eikä se keneltäkään suju ilman todellista vaivannäköä. Ikävä kyllä monet kauankin uskon tietä vaeltaneet ovat jääneet VT:n edessä lukutaidottomiksi. Ei ole haluttu nähdä sitä vaivaa, jota VT:n lukeminen aina vaatii. Kenties sujuvasti kirjoitetut, helppolukuiset hengelliset sensaatiokirjat ovat riistäneet meiltä kyvyn syventyä uskomme alkulähteeseen tai olemme liikaa tottuneet ottamaan virikkeitä vaivattomasta TV-ruudun katselemisesta.

Löytöretki Vanhaan Testamenttiin, Olavi Peltola, Perussanoma OY, 1992, ISBN 951-888-174-x copyright Olavi Peltola

KuvaKuva


TOINEN MOOSEKSEN KIRJA
Olavi Peltola

ÄLÄ HELLITÄ
Raamatun toinen kirja alkaa Jumalan lasten ahdistuksen kuvauksella. Uskovilla ei silloinkaan ollut kovin helppoa. Eräs tuskan aihe oli jo siinä, että he erottautuivat kansan enemmistöstä. Vähemmistö joutuu herkästi epäluulon kohteeksi. Heidät koetaan poliittisesti vaaralliseksi (2 Moos 1:10). Heitä pelätään ja aletaan vihata (1:12, KR 92).

Raamatun käyttämät sanonnat tuolloisesta ahdistuksesta ovat karuja: Vihamielisesti suhtautuvien tavoitteena oli suoranainen näännyttäminen (2 Moos 1:11, KR 92). He halusivat katkeroittaa uskovien elämää (1:14). He käyttivät väkivaltaa ja lopulta uskovien kotien elämän yllä oli suoranainen tapon uhka.(1:16). Mitä katkerinta oli, että naapuritkin usutettiin naapurien kimppuun (1:22). Ahdistuksen pääsyy oli nimenomaan toisissa ihmisissä. Ihminen on ihmiselle susi.

Monen meidänkin elämämme eräät tuskallisimmat ahdistukset liittyvät ihmissuhteisiin ja ihmisten aiheuttamiin vaikeuksiin. Mutta sellaista Jumalan kansan elämä on ollut ennenkin. Ei mitään uutta auringon alla. Miten Jeesus sanoikaan omilleen: "Maailmassa teillä on ahdistus" (Joh 16:53). Emme vain taida hyväksyä sitä todeksi omassa elämässämme.

Raamattu vetää esille tuosta kaukaisesta menneisyydestä kahden tavallisen naisen nimen. He uhmasivat oman elämänsä vaarantaen väkivaltakoneistoa. Heidän elämänsä tärkein asia oli Jumalan todellisuus (2 Moos 1:17, 21, KR 38). Jumalan pelko, usko Jumalaan oli heille niin todellinen, että se antoi voimaa ja rohkeutta toimia viisaasti omantunnon mukaan. Jumala on antanut kaikkina aikoina tällaisia Sifroja ja Puuaita lievittämään lastensa kärsimystä. Valitettavasti heitä on ollut liian harvoja uskovien joukossa. Pelkuruus, itsekkyys ja oman nahan pelastaminen voittavat aivan liian usein.

Miksi Jumala ei toimi? Miksi Jumala kaikkivaltiudessaan ei muuta olosuhteita? Miksi hän ei anna sodan syttyä, niin että Jumalan kansa pääsisi lähtemään pois sortajansa kynsistä. Juuri sitähän farao pelkäsi (2 Moos 1:10). Jumalan toimintapa oli kuitenkin aivan toinen. Hän antoi eräälle perheelle syntyä pojan (2:2). Poika oli elämänsä alusta alkaen kuolemaan tuomittu. Vain viranomaisia pettämällä poika jäi henkiin. Ennen kuin tämä poika saattoi toimia Jumalan vapauttavan työn välineenä oli kuluva vuosikymmeniä. Ja ahdistus jatkui!

Voi tätä vuosikymmenistä Jumalan toimettomuuden aikaa! "Kun oli kulunut pitkä aika.." (2 Moos 2:23) - toteaa Raamattu. Vuodet kuluivat ja uskovat vain huokailivat ja valittivat ja heidän huutonsa nousi Jumalan tykö. Mutta mitään apua ei tullut. Tuli vain kuolema. Kyllä Jumala kuuli ja kuulee aina kansansa vaikeroimisen (2:24). Uskovat eivät kuitenkaan ohjaa Jumalan toimintaa. Jumalan lapsen taistelu on siinä, että hän säilyttää ahdistuksissaan uskon, oppii odottamaan ja toivomaan loppuun asti. Hän ei ehkä saa tässä ajallisessa elämässä nähdä Jumalan suoranaista asioihin puuttumista. Mutta hänet on kutsuttu palvelemaan uskollisesti ja viisaasti lähimmäisiään omantuntonsa mukaan kuten Sifra ja Puua.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

HERRA ILMESTYI

ViestiKirjoittaja noomi » 21.09.2014 08:11

KuvaKuva

HERRA ILMESTYI

Emme ymmärrä, miksi Jumala niin usein vaikenee ja miksi niin pitkäksi aikaa. Vuodet kuluvat eikä mikään muutu. Jumala ei kuitenkaan vaikene iäksi kansansa elämässä. "Kerran hän on puhuva heille vihassansa, peljättävä heitä hirmuisuudessaan" (Ps 2:5).

Kaikki on kiinni Jumalan aloitteesta. Jollei hän tartu asioihin, emme itse voi mitään mullistaa. Toki ihminen voi saada aikaan paljonkin, mutta liian usein ihmisten aikaansaamat mullistukset osoittautuvat tuhoisiksi. Vain Jumala tekee ihmisten maailmassa todella hyvää.

Ennen kuin Jumala tarttuu asioihin voimme vain odottaa ja rukoilla: "Syvyydestä minä huudan sinua Herra. Herra, kuule minun ääneni" (Ps 130:1). Silloinkin kun Herra on hiljaa, Raamattu vakuuttaa, että hän näkee kansansa kurjuuden, kuulee heidän huutonsa ja tietää heidän tuskansa (2 Moos 3:7, KR 38).

Ennen kuin Jumala tarttuu asioihin, voimme vain Mooseksen tavoin täyttää lähimmän velvollisuutemme niin kuin olemme sen täyttäneet jo vuosia. Vanhenevalle egyptiläiselle prinssille se merkitsi appensa lampaitten kaitsemista aina autiomaan toiselle puolelle asti (2 Moos 3:1). Ehkä kaipuu jostain uudesta ajoi hänet "Jumalan vuoren" juurelle. Mooses ei lakannut toivomasta eikä odottamasta. Hän säilytti sydämensä herkkyyden ja uskon.

On aivan varma, että kerran tulee Jumalan aika. Hän tarttuu asioihin näkyvällä tavalla. Sitä hetkeä ihminen ei voi valita eikä hallita. Se yllättää hänet. "Sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee" (Matt 24:44).

Kuinka yksinkertaista kaikki onkaan Raamatun mukaan: "Silloin Herran enkeli ilmestyi hänelle tulen liekissä keskellä orjantappurapensasta" (2 Moos 3:2). Siinä se on. Juuri tämän Jumalan teon tähden tunnemme Mooseksen.

Oleellista ei ole se, mitä Mooses näki ja koki, vaan se, mitä hän kuuli. Näkeminen synnytti hänessä pelon ja hän peitti kasvonsa (2 Moos 3:6). Kaikki todella uusi syntyy Jumalan sanasta. Ilmestys olikin Jumalan sanan ilmestymistä.

Jumalan sana on henkilökohtaista sanaa. Herra huusi: "Mooses, Mooses!" (2 Moos 3:4). Se on Jumalan pyhyyden edessä riisuvaa sanaa: "Riisu kengät jalastasi" (3:5). Se on Jumalan todellisuutta julistavaa sanaa: "Minä olen sinun isäsi Jumala" (3:6). Se on sanaa, joka vakuuttaa Jumalan näkevän, kuulevan ja tietävän joka hetki, missä ollaan ja mitä tapahtuu (3:7). Se on myös sanaa, joka julistaa vapautta ja lupaa Jumalan johdattavan omiaan ihanaan maahan (3:8). Se on valoisan toivon sanaa.

Jumala odottaa ihmisen vastausta. Ensin Mooses vastasi: "Tässä olen" (2 Moos 3:4). Hän oli heti valmis. Jumalan puhuttelun syventyessä hän näki itsensä oikeassa valossa: "Mikä minä olen" (3:11). Jumalan vastaus ihmisen huonouden tuntoon oli tänäänkin niin tärkeä lupaus: "Minä olen sinun kanssasi" (3:12). Vain sen varassa jaksamme silloinkin, kun Jumala ei ole vielä tarttunut asioihimme ja osaamme toimia silloin, kun Jumalan aika on tullut.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

EHJE - MINÄ OLEN

ViestiKirjoittaja noomi » 22.09.2014 06:30

KuvaKuva

EHJE - MINÄ OLEN

Jumala vastasi Moosekselle: "Minä olen se, joka minä olen." Ja hän sanoi vielä: "Sano israelilaisille näin: 'Minä olen' lähetti minut teidän luoksenne". "Tämä on minun nimeni iankaikkisesti, ja näin minua kutsuttakoon sukupolvesta sukupolveen" (2 Moos 3:14,15).

Nämä yksinkertaiset sanat sisältävät Raamatun mitä tärkeimmän ja kalleimman ilmoituksen Jumalasta. On ihmeellistä, että Jumala paljastaa olemassaolonsa ja olemuksensa meille antamalle nimensä. Pyhä Henki on tallettanut tämän ilmoituksen sanan, jotta sen äärellä oppisimme tuntemaan, huutamaan avuksi ja palvomaan iankaikkista Jumalaa.

Toisessa Mooseksen kirjassa on säilynyt kaksi muutakin kohtaa, joissa Jumala paljastaa nimensä: "Ja Herra puhui Moosekselle ja sanoi hänelle: "Minä olen Herra. Ja minä olen ilmestynyt Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille 'Jumalana Kaikkivaltiaana', mutta nimeltä Herra (Jahve) en minä ole tehnyt itseäni heille tunnetuksi" (2 Moos 6:2-3). Silloin hän sanoi: "Anna siis minun nähdä sinun kirkkautesi". Hän vastasi: "Minä annan kaiken ihanuuteni käydä sinun ohitsesi ja huudan nimen 'Herra' (Jahve) sinun edessäsi. Ja minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, armahdan ketä armahdan" (2 Moos 33:18-19).

Uusi raamatunkäännös alleviittauksellaan (2 Moos 3:14) haluaa auttaa hiljentyessämme Jumalan pyhän nimen eteen: "Minä-joka olen" (hepreaksi ehje ašer ehje) viittaa Jumalan nimeen Jahve (vrt. jae 15). ehje merkitsee 'minä olen', jahve 'hän on'. Jahve-nimen asemasta käytetään käännöksissä perinnäisesti sana 'Herra'."

Nuo kolme heprealaista sanaa sekä paljastavat että salaavat Jumalan olemuksen. Ne vakuuttavat, että Israelin Jumala on todellinen. Jumala on paljon todellisempi kuin mitä ihminen koskaan pystyy käsittämään. Samaan aikaan hän on ihmiselle niin saavuttamaton.

Jumala on varsinainen oleminen, itse oleminen. "Minkään muun ei voi käsittää olevan Jumalalle ominaisempaa kuin olemisen" (Hilarius). Hän on se, joka on, se ainoa todella oleva koko todellisuudessa. Häntä ilman ei ole mitään. Hänestä kaikki on saanut syntynsä ja hänen varassaan on kaikki. Hän on tosioleva. Kaikki muu on hänen rinnallaan vain kuin varjoa, kuin tyhjää.

Hän on todellinen nyt ja aina ja iankaikkisesti. Hän on ainoa ainaoleva. Tulevaisuudessakin hän on sitä mitä hän on aina ollut. Hän on muuttumaton.

Nuo sanat kertovat meille myös Jumalan läsnäolosta: "Minä olen kaikkialla läsnä, minä olen aina toimiva". "Minä olen ja jään läsnäolevaksi" (Buber). Tämän ilmoituksen Jeesus toisti: "Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti" (Matt 28:20).

Nimi 'Minä olen', on myös Messiaan nimi. Jeesus käytti sitä itsestään (Joh 8:25,28, 58). Hän sanoi myös: Minä olen elämän leipä, maailman valo, hyvä paimen, ylösnousemus ja elämä, tie, totuus ja elämä. Alkukirkon aikana ymmärrettiin, että VT:ssa käytetty Jumalan nimi Herra, (Jahve, kreik. Kyrios) tarkoittaa Jeesusta. Näin ymmärrettynä VT on täynnä Jeesusta. Näin ehje meidät Jeesuksen eteen tunnustamaan: "Jeesus Kristus on Herra" (Fil 2:11; 1 Kor 12:3).
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

YDINLUPAUS

ViestiKirjoittaja noomi » 23.09.2014 07:21

KuvaKuva

YDINLUPAUS

Kuinka suurenmoinen onkaan niin usein VT:n sivuilta löytyvä Herran lupaus. Mooses sai tämän lupauksen aloittaessaan elämäntyönsä: "Mene nyt, minä olen sinun kanssasi" (2 Moos 4:12; 3:12).

Tämä sama lupaus oli rohkaissut patriarkkoja heidän elämässään. Tällä lupauksella Mooses rohkaisi oman elämänsä lopulla seuraajaansa Joosuaa: "Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää" (5 Moos 31:8).

Herra itse toisti tämän lupauksen Joosualle: " Ja vielä kerran Herra sanoi: "Muista, että olen sanonut sinulle: 'Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi" (Joos 1:9; 5 Moos 31:23).

Tämä sama lupaus antoi Psalmin rukoilijalle rohkeuden elämän kaikissa tilanteissa. "Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani (Ps. 23:4). "Ketä muuta minulla olisi taivaassa! Ja kun sinä olet minun kanssani, en minä mistään maan päällä huoli. Vaikka minun ruumiini ja sieluni nääntyisi, Jumala on minun sydämeni kallio ja minun osani iankaikkisesti (Ps 73:25-26).

Tämän lupauksen tulisi kaiketi olla tulikirjaimin syöpyneenä myös meidän sydämeemme. Jeesushan toisti sen lähetyskäskyssään: "Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti" (Matt 28:20)

Mutta entäpä, jos meitä kiusaavat samanlaiset sisäiset kipuilut kuin Gideoniakin. Hän eli vaikean ajan keskellä. Herra kutsui häntä. Mutta Gideon vastasi: "Voi, herrani, jos Herra todella on meidän kanssamme, niin miksi kaikki nämä onnettomuudet ovat kohdanneet meitä? Missä ovat kaikki hänen ihmetyönsä (Tuom 6:13).

Juuri tässä on ainakin minun elämäni eräs suurimmista ahdistuksista. On ollut vaikea oppia luottamaan siihen, että Herran on minun kanssani, kun ei elämässäni näy mitään ihmeellisiä asioita. On vain pientä arkea ja vaivannäköä. Eihän voi olla mahdollista, että Herran suloinen läsnäolo on todellista elämässä, joka on elämää mitättömyydessä, hengellisessä köyhyydessä ja jossa on niin monia epäonnistumisia ja pettymyksiä.

Olen ollut vaatimassa, että Herra minun kanssani ja minussa merkitsee voimaa ja voittoa. Sen tulisi merkitä luonteen jalostumista ja persoonallisuuteni kehittymistä ja ennenkaikkea menestystä Jumalan valtakunnan työssä. Jos Herra on minun kanssani olen kuin kaikkivaltias, sillä onhan minun kanssani Kaikkivaltias. Eihän voi olla mahdollista, että Herra on kanssani, vaikka olen tyhmä, sairas, heikko ja mitätön ihminen ja vaikka en saakaan aikaan mitään kunnollista elämässäni.

Voi minua mieletöntä. Miksi Jumala ei voi olla Jumala myös pienessä ja vaatimattomassa. Hän ei halveksi lapsensa pään yhtäkään hiusta, sillä hän on ne kaikki laskenut.

Herra on minun kanssani sairauksieni keskellä silloinkin, kun en parane sairaudestani vaan se vaivaa minua elämän loppuun asti kuten moni muukin masentava ja kiusallinen asia. Opettelen vain kärsimään tätä kipua ja rujoutta yhdessä hänen kanssaan. Luotan siihen, että hänen kanssaan myös pääsen kerran osalliseksi siitä samasta kirkkaudesta kuin hänkin (Room 8:17).

Nyt hänen läsnäolonsa elämässäni on armon ja anteeksiantamuksen läsnäoloa. Voin joka hetki ottaa vastaan ja nauttia näistä Jumalan lahjoista. Kerran saan kokea Jumalan näkyvää läsnäoloa. Silloin hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet silmistä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt (Ilm. 21:4).
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

EN MINÄ

ViestiKirjoittaja noomi » 24.09.2014 06:43

KuvaKuva

EN MINÄ

Jumalan valtakunnassa on erityisen raskasta olla sellaisena työntekijänä, jota ei oteta vakavasti ja josta itsestä tuntuu, ettei kukaan halua edes kuunnella.

Tämä oli Mooseksen ongelma siitäkin huolimatta, että Herra oli ilmestynyt hänelle. "Entä jos he eivät uskoeivätkä kuuntele minua" hän tuskaisena kysyy (2 Moos 4:1). Mooses oli jo aikaisemmin kokenut, mitä tapahtuu, kun häntä ei hyväksytä. Hänet tyrmättiin: "Mikä sinä olet meitä käskemään ja määräilemään?" (2:14). Hän joutui pakenemaan suin päin. Sillä pakomatkalla hän oli vieläkin. Mikä nyt muuttaisi ihmisten asenteen?

Jumala lupasi hänellä kuitenkin kolme näkyvää merkkiä: Hänen sauvansa muuttuisi käärmeeksi, hänen kätensä pitaaliseksi ja paranisi jälleen ja hänen Niilistä ottamansa vesi muuttuisi vereksi (2 Moos 4:3,6,9). "Merkkiä he kyllä uskovat" (4:8).

Väitän, ettei Jumalan valtakunnassa tänäänkään voida luoda mitään todella merkittävästi uutta ilman merkkejä. Apostoleilla olivat omat merkkinsä - tunnustyöt ja ihmeet (2 Kor 12:12; Room 15:19; Mark 16:17-18). Kaikkina suurina murrosaikoina on Jumala antanut valitsemiensa aseiden käyttöön erikoisia lahjoja ja antanut merkkejä. Näin tapahtui Telppäs-niityllä 200 vuotta sitten. Niityn erikoisista kokemuksista katsotaan myöhäisemmän herännäisyyden alkaneen. Rukoilevaisuuden alkuna pidetään paimentytön joutumista niin ankaraan hätään synneistään, että hätä tarttui koko kylän väkeen.

Valtaosa Jumalan valtakunnan työntekijöistä ei kuitenkaan saa elää keskellä erityistä murrosaikaa eikä ole itse ns. "valittu ase". On vain evankeliumin palvelija, joka toivoo saavansa olla edes "tavallinen ase" Herran kädessä. Tavallisen aseen ainoa merkki on pitää kiinni siitä samasta Jumalan lupauksesta, jonka Mooseskin sai: "Mene nyt, minä olen sinun kanssasi, kun puhut" (4:12). Jeesus toisti sen lähetyskäskyssään (Matt 28:20). Siksi ei ole väärin yksinkertaisesti luottaa tähän lupaukseen tuntui miltä tuntui ja näyttipä työ kuinka hedelmättömältä tahansa. On vain uskollisesti oltava evankeliumin palveluksessa silloinkin kun ei kukaan taida kuunnella ja ottaa vastaan.

Mooses uskalsi olla Jumalan edessä pohjia myöten rehellinen. Hän oli pitkän elämänkoulun aikana oppinut tuntemaan itsensä ja saattoi sanoa: "Minä en ole koskaan ollut hyvä puhuja enkä ole nytkään". "Minulla on hidas puhe ja kankea kieli" (2 Moos 4:10). Vaikka Jumala lupasi apua, ei Mooses vielä silloinkaan ollut halukas taipumaan Jumalan tahtoon. Hän sanoi suoraan: "Lähetä joku muu" (4:13). Kaikki kuvitelmat omasta osaamisesta olivat sortuneet. Kuka tahansa voi tehdä tätä työtä paremmin kuin minä.

Kuitenkin hän lähti liikkeelle. Hän taipui aikansa riideltyään niihin ylivoimaisilta tuntuviin ahdistuksiin, jotka aina kuuluvat todelliseen Jumalan valtakunnan yöhön. Ei anneta periksi, ei edes omalle masennukselle!
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

JUMALAN KÄSISSÄ

ViestiKirjoittaja noomi » 25.09.2014 06:07

KuvaKuva

JUMALAN KÄSISSÄ

"Herra kävi hänen kimppuunsa ja tahtoi surmata hänet" (2 Moos 4:24).

Raamattu on tallettanut näissä sanoissa tärkeän Pyhä Hengen ilmoituksen Jumalasta. Siinä kuvataan todellista Jumalan ja ihmisen kohtaamista. Tosin se on sellainen kohtaaminen, josta mieluimmin vaikenemme. Kuvittelemme näiden sanojen häpäisevän Jumalaa ja tekevän hänestä liian arvaamattoman.

Tämä ilmoitus onkin jyrkässä ristiriidassa sellaisen nykyaikaisen puheen kanssa, jossa Jumalaa kuvataan harmittomana ja kilttinä setänä ja hänestä käytetään hempeitä ja tunteellisia sanoja.

Jumala on Jumala, joka vaikenee tuskastuttavalla tavalla jättäen pimeyteen ja hiljaisuuteen. Hän toimii niin, etten millään tahdo jaksaa kestää hänen sallimustaan. En jaksa kantaa sitä, minkä hän antaa kannettavakseni. Koen hänen musertamalla musertavan niin, ettei minusta jää jäljelle muuta kuin äärimmäisen kova ja häikäilemätön sisu - jos sitäkään.

Jokaisen Jumalaan uskovan on suostuttava kohtaamaan Jumala ennemmin tai myöhemmin pyhänä ja salattuna kaikkivaltiaana. Jokainen joutuu vuorollaan kokemaan henkilökohtaisesti, että "hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin" (Hepr 10:31). Kuitenkin niissä käsissä on aina parempi olla kuin ihmisten käsissä.

Jokainen Jumalan lapsi tietää, että syy tällaiseen Jumalan "kovaan" toimintaan on aina minussa itsessäni. Minä olen sisäisesti särkymätön. En taivu. Olen itsepäinen häijyydessäni. Olen kapinallinen. En suostu siihen todellisuuteen, joka kuitenkin kaatuu päälleni. Minulla on omat ajatukseni siitä, mitä pitää tapahtua ja millä tavoin ja pidän kiinni näkemyksistäni.

Jumala käyttää todellisuutta työkalunaan. Kun se on aivan toisenlainen kuin mitä itse toivon ja rukoilen, silloin isimpäni kokee Jumalan kovana ja armottomana. Se kokee, että nyt hän on "kimppuun käyvä", Jumala, joka "tahtoo surmata" minut.

Eräänä päivänä hän sen tekeekin. En pääse kuolemaa pakoon. Kuolema on Jumalan käsissä oleva työkalu. Se tekee julman tehtävänsä sinä hetkenä, kun Jumala näkee hyväksi. Sekin voi olla kauhistuttavaa, kun Jumalan työase viivyttää viimeistä iskuaan. Ja minä kidun sairauteni kynsissä. Ymmärrän niitä, jotka siinä tuskassa haluavat itse surmata itsensä. Mutta vain Jumala saakoon surmata, en itse! Hän tehköön sen silloin ja sillä tavalla kuin hyväksi näkee, ei silloin, kun itse haluan.

Mikä nyt avuksi? Raamattu sanoo sen jälleen mahdollisimman selvästi: "Sinä olet minun veriylkäni" (2 Moos 4:26). Siinä meille todellinen uskontunnustus tänäänkin! Jeesus Kristus on ainoa veriylkäni. Hän on se "poika", jonka veri on vuotanut.

Ehtoollispöydässä hänen verensä "koskettaa" minua. Hänen verensä koskettamana saan rauhan Jumalan kanssa (Room 5:1). Hänen verensä turvissa jaksan kohdata todellisuuden. "Marista vain ei saa" - oli virolaisen papin Haamarin tunnuslause Siperian keskitysleirin ihmisjulmuudessa.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

HENGEN JOHDATUS

ViestiKirjoittaja noomi » 26.09.2014 07:48

KuvaKuva

HENGEN JOHDATUS

"Herra, miksi tuotat onnettomuuden...? Minkä tähden lähetit minut? Etkä sinä ole tehnyt mitään kansasi pelastamiseksi" (2 Moos 5:22-23, KR 92).

Tällaiselta voi tuntua Pyhän Hengen johdatus. Se viekin pimeään! Niin ainakin Mooseksesta tuntui.

Ei ole aina helppo suostua Herran johtoon. Vasta jälkeenpäin näemme, mikä siunaus siihen on kätkettynä. Nyt Jumala näytti vieneen umpikujaan. Hän ei auta, vaikka hän kuitenkin auttaa.

Emme tiedä, miksi meidän on kuljettava nöyryytysten ja pettymysten kautta. Jumalan voiman sijasta kohtaammekin Jumalan heikkouden. Ovien aukenemisen sijasta suljettuja ovia. Tähän asti jo muutenkin vaikea elämänkohtalomme näyttää muuttuvan yhä vaikeammaksi.

Katkelma Mooseksen elämästä on talletettu siksi, että jaksaisimme. Saamme purkaa ahdistuksemme Herralle karkeallakin tavalla. Jälleen pusertuu esiin tuo vaarallinen kysymys MIKSI! Siihen ei anneta vastausta.

Emme saa antaa periksi. Matkan on jatkuttava. Edelleenkin rukoilemme, että Henki kuljettaisi. Tuntuu miltä tuntuu ja näyttää miltä näyttää. Nyt näytti siltä kuin edessä olisi tuho. Hiipivälle masennukselle ei saa antaa periksi. Ei edes silloin, kun kaikki tosiasiat puhuvat meitä vastaan. Pian huomaamme, ettemme sittenkään olleet umpikujassa. Umpikuja on vain silloin, jos aikamme on päättynyt. Tällöin umpikujamme onkin kuja, jonka päässä on - kuolema. Herran armoa on se, että vielä elämme. Sekin on armoa, jos kuolemme uskomme säilyttäen.

On suostuttava Jumalan valtakunnan työssä vastoinkäymisiin, Jatkettava kuitenkin. Periksi emme saa antaa.

Tilanne on erittäin vaikea silloin, kun toiset uskovat käyvät kimppuumme. Olemme tuottaneet helle kärsimystä. Tähänastinen kurjuus muuttuu vielä suuremmaksi kurjuudeksi. Ei kai voi olla mahdollista, että Jumala kuljettaa omiaan tappioon! He osoittavat tosiasioiden pohjalta kuinka harhaisia olemme (2 Moos 5:21).

Menestys oli Mooseksen ja Aaronin elämässä vielä edessäpäin. Menestys oli sitä, että he nyt täyttivät sen viran ja juoksun, jonka olivat saaneet Herralta. Tappionkin hetkellä oli oltava lujana omalla paikallaan.

Kun tulee eteenpäin menon aika, Jumala tekee kaiken (2 Moos 6:1). Ne teot, joilla Jumala avasi ovet, olivat ihmisille täysin ylivoimaisia. Nuo kaksi tulivat olemaan vain mukana Jumalan teoissa. Toki hekin jotain tekivät - olivat rohkeita, ojentelivat käsiään ja sauvaansa. Varsinaiset teot olivat Jumalan tekoja.

Vuosia kestäneen hiljaisuuden ja kärsimyksen jälkeen tulee Jumalan aika. Emme saa lähteä vaatimaan Jumalan tekoja ennen hänen aikaansa. Emme myöskään määrää millaisia ne teot ovat. Tänään, ennen Jumalan tekojen aikaa, odotamme kärsivällisesti ja teemme lähimmän velvollisuutemme. Emme anna periksi epäuskolle.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

VEREN SUOJASSA

ViestiKirjoittaja noomi » 27.09.2014 07:49

KuvaKuva

VEREN SUOJASSA

"Veri on oleva merkki tielle suojelukseksi... eikä rangaistus ole tuhoava teitä" (2 Moos 12:13). "Kun hän näkee veren... hän kulkee... ohi eikä anna tuhoojan tulla koteihinne" (12:23, KR 92).

Tuota yötä Jumalan kansa ei koskaan saa unohtaa. Se oli pimeyden ja kauhun, tuskan ja itkun yö. Mutta se osoittaa mitä havainnollisimmalla tavalla kaikkien aikojen kaikille Jumalan lapsille, missä on jokaisen ihmisen todellinen turva. Turva on vain Karitsan veressä.

Se turva on minun ulkopuolellani, mutta kätkee minut sisäänsä, suojaansa. Se turva ei ole itsessäni, ei minun kestokyvyssäni, rohkeudessani, voimassani. Voin olla Karitsan veren turvissa ahdistuneena, pahan olon tunteen kiusaamana ja masentuneena.

Se turva on kuin kilpi, johon pahan palavat nuolet sammuvat. Sen turvissa uskallan elää. Sen turvissa uskallan kohdata tulevaisuuden.

Kun minun ja syyttäjäni, minun ja tuhoojani välissä on Herran Jeesuksen Kristuksen kallis sovintoveri, ei minun tarvitse pelätä yön kauhuja eikä päivällä lentävää nuolta (Ps 91:5). Olen aina voittajan puolella. Voitan jopa Saatanakin mahdin Karitsan veren kautta (Ilm 12:11).

Ei ole mitään niin yllättävää ja kauhistuttavaa elämässä, joka voisi läpäistä Karitsan veren antaman suojeluksen. Minun on vain joka päivä kätkeydyttävä veren turviin.

Sairaus voi saada valtaansa minun ruumiini ja sielunikin, Kuolemakin saa minut hetkeksi otteeseensa ja minun maalinen majani hajotetaan. Sairaus ja kuolema eivät voi minua todella vahingoittaa. Eivät ne ole miellyttäviä, mutta ne tekevät omalla ajallaan ja tavallaan vain sen luonnollisen työnsä, jonka Jumala on antanut niiden tehtäväksi. Siksi minun ei tarvitse olla sairauteni keskellä ja kuoleman edessä epätoivoinen. Jos teurastettu Karitsa on minun turvani, kaikki nuo yhdessä vaikuttavat vain parhaakseni (Room 8:28).

Ei minun tarvitse pelätä ihmistä, ei edes sitä ihmistä, joka voi tuhota ruumiini ja koko ajallisen elämäni. Eihän ihminen sen jälkeen voi minulle sen enempää tehdä (Luuk 12:4). Mitäpä tästä maallisesta. Se on hetkellistä ja katoavaa. Iankaikkista ja todella tärkeää on se, että minulla on turva tuomiopäivänä (1 Joh 4:17). Sen turvan antaa vain teurastettu Karitsa.

Sellaista ihmistä minun on kavahdettava, joka hävittää luottamukseni Karitsan veren suojaan. Tuhoisinta elämässäni on se, että lähden pois teurastetun Karitsan luota enkä suostu enää syömään hänen lihaansa enkä juomaan hänen vertansa. Silloin sammuu minussa syntisen ja avuttoman ihmisen huuto: Herra armahda!

"Sun helmes on veri Karitsan, mi synnit maksoi jo maailman, mi myös mun sieluni saastaisen, jo verhos vaatteilla autuuden" (August Jaakkola).
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

OLKAA HILJAA

ViestiKirjoittaja noomi » 28.09.2014 07:36

    KuvaKuva

OLKAA HILJAA

"Herra sotii teidän puolestanne, ja te olkaa hiljaa" ( 2 Moos 14:14).

Pyhä Henki antanut Jumalan kansalle kaikiksi ajoiksi eläviä sanoja. Usein hän antoi sanan ensimmäisen kerran jossain vaikeassa tilanteessa. Nytkin Jumalan lapset olivat pakokauhun ja toivottomuuden välissä. Edessä meri, takana vihaa täynnä oleva armeija, sivuilla autiomaa (2 Moos 14:10-18). Todellinen umpikuja. Oli tullut hetki, jolloin totisesti "tartis tehrä jotain" eikä vain katsoa ja odottaa. Tilanne tuntui räjähtävän silmille. Tuho oli edessä joka suunnalla. Ei ollut mitään muuta kuin mahdottomia mahdollisuuksia.

Tällaisessa tilanteessa olivat Danielin kolme toveria tulisen pätsin edessä. Heidän ainoa mahdollisuutensa varman tuhon edessä oli vain pitää kiinni uskostaan Jumalaan (Dan 3:16-18). Sen he tekivät. Heille oli samantekevää, miten heille kävisi, kunhan uskonsa säilyttäisivät. Sama oli Jeesuksen tilanne Getsemanessa, kun vangitsijat saapuivat (Matt 26:50,54).

Saul menetti kuninkuutensa ja lopulta koko elämänsä. Syynä oli vain se, ettei hän malttanut odottaa, vaikka hänelle oli selvästi sanottu (1 Sam 10:8; 13:8-13). Daavid oli monta kertaa tuhon edessä. Eräs vaikeimmista oli tilanne, jolloin hänet omat miehensä katkeroituneena olivat vähällä kivittää hänet (1 Sam 30:6). "Silloin Daavid rohkaisi mielensä Herrassa, Jumalassansa". Hän toimi vasta sen jälkeen, kun ensin oli saanut Herralta luvan toimia (30:8).

Hiljaa oleminen Herran edessä merkitsee sitä, että olen menettänyt kaiken luottamukseni omiin voimiini ja mahdollisuuksiini. Nyt minun turvani on yksin Herran iankaikkisissa käsivarsissa. Juuri tässä on todellisen hiljaa olemisen vaikeus. Se kaataa maahan meidän omavanhurskauttamme, omia voimiamme ja sisuamme. Ei ole enää mitään muuta kuin vain tie ylöspäin.

Tähän tilanteeseen emme millään tahdo suostua. Aina meillä on jokin varaus ja jokin oma suunnitelma. Jollei ole, niin me katkeroituneena kapinoimme Jumalaa vastaan. Syytämme häntä umpikujaan johtamisesta, vaikka Raamattu sanoo: "Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat" (2 Kor 4:8).

Miten viisaasti Jesaja neuvookaan meitä hermostuneita ja hosuvia: "Kääntymällä ja pysymällä hiljaa te pelastutte, rauhallisuus ja luottamus on teidän väkevyytenne" (Jes 30:15).

Ulkonainen ja näkyviä aikaansaannoksia tuottava tekeminen on osattava erottaa sisimmän hiljaisuudesta ja Herran odottamisesta.

Silloinkin kun koko ruumiimme on ankarassa työssä, olemme kiireisiä, tekemättömät työt painavat, meidän sisimmässämme tulisi olla hiljaisuus ja Herran odottaminen. Vanhat kristityt kuvailivat tätä oikeaa asennetta sanoen: käsi aurankurjessa ja sydän taivaassa.

Annetaan Herraa tehdä tekonsa meissä ja meidän kauttamme. Ei sotkeuduta itse siihen.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

ÄLÄ RUKOILE

ViestiKirjoittaja noomi » 29.09.2014 07:26

    KuvaKuva

ÄLÄ RUKOILE

"Herra sanoi Moosekselle: Miksi huudat minulle?" (2 Moos 14:15, KR 38).

Jälleen erikoinen Herran sana. Se on mitä henkilökohtaisin puhuttelu.

Miten tällainen Herra sana voidaan ymmärtää? Uusi käännös vielä terävöittää:" Miksi sinä huudat minua avuksi?" Mutta Mooseshan oli äärimmäisen hädässä? Hän oli umpikujassa. Tuho näytti täysin varmalta.

Eikö nyt todella ahdistunut ihminen saakaan aina ja kaikessa huutaa avukseen koko sielustaan ja voimastaan Herran nimeä? Eikö ihmisen suhde Jumalaan nimenomaan ole siinä, että avuton ihminen huutaa ainoaa voimallista Auttajaa avukseen? Näinhän jo Raamatun alkulehdillä kuvattiin Jumalan ja ihmisen välistä yhteyttä: "Siihen aikaan ruvettiin avuksi huutamaan Herran nimeä" (1 Moos 4:26).

Uskon isä Aabrahaminkin huusi avuksi Herran nimeä (12:8; 13:4; 21:33; 26:25). Samaan rohkaisee Psalmin sanat: "Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua" (Ps 51:15).

Mikä tässä tilanteessa tekee Mooseksen hätähuudosta väärän? Onko joskus meidänkin huutomme Jumalan puoleen sellaista, että Jumala käskee meidän vaieta?

Mooses oli juuri sanonut suuren pelon vallassa olevalle ja huutavalle kansalleen, että heidän tulisi olla hiljaa (2 Moos 14:14). Ei saanut antaa hysteerisen kauhun temmata itseään mukaansa. Huuto oli täynnä syytöksiä Jumala vastaan (14:11-12). Huuto vain lietsoi pelkoa. Oliko Mooses itsekin joutumassa tuollaisen pakokauhunomaisen Jumalaa syyttelevän pelon valtaan? Hän kehotti toisia olemaan hiljaa. Itse hän ei pystynyt. Oliko huudosta tullut turva Herran sijasta? Olko hänen rukouksensa muuttumassa sisäiseksi luhistumiseksi? Kierre oli katkaistava!

Vai oliko hänen rukouksensa sama, minkä Jeesus huusi Golgatalla: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?" Se on ihmisen tuskallisin rukous. Se on kadotukseen joutuvan tuskanhuuto. Sen vallassa ei näe minkäänlaisia selviytymismahdollisuuksia.

Näin voi rukoilla ahdistuksessaan vain sellainen, joka on asettanut kaikkensa, koko elämänsä Jumalan käsiin. Sitten hän kokeekin yht’äkkiä, että Jumala vetää kätensä pois ja kääntää selkänsä. Edessä on vain mieletön tyhjyys ja pimeys. Ei minkäänlaista valoa näy. Epäilys iskee hirvittävällä voimalla.

Voimme ehkä ymmärtää Jumalan ihmeellisen sanan Moosekselle myös siten, ettei nyt enää ollut avuksi huutamisen, vaan toiminnan aika. Nyt oli nostettava katse ja mentävä eteenpäin tuntui miltä tuntui. Hän, jolle mikään ei ole mahdoton, on avaava tien. Mutta jokaisen on tehtävä oma velvollisuutensa. Periksi ei saa antaa!

Tilanne on koko ajan Jumalan varmassa hallinnassa. Oli pimeä yö eikä Mooses eikä kansakaan nähnyt Jumalan suuria tekoja. Toki he tajusivat olevansa Jumalan erityisessä hoidossa. Oli toimittava, oli mentävä eteenpäin, oli mentävä lävitse pelon ja hulluuden. Kun aamu koitti oli kaikki jo selvää.

Meille se aamu on ylösnousemuksen aamu. Sitä ennen emme saa antaa periksi epäuskolle ja epätoivolle. Emme saa lamaantua. On vain jatkettava mieletöntä matkaa tuntui miltä tuntui! Yksin Herra tekee sen armon ihmeen, että olemme kerran perillä. Jäämme armon varaan!
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Seuraava

Paluu Olavi Peltolan kirjoituksia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron