KOLMAS, NELJÄS JA VIIDES MOOSEKSEN KIRJA

Rohkeutta on tunkeutua synneistämme huolimatta Golgatan ristin juurelle ja kuunnella huutoa: Se on täytetty!. (Ote Peltolan kirjoituksesta)

TÄNÄÄN

ViestiKirjoittaja noomi » 18.10.2014 07:45

      Kuva

TÄNÄÄN

Olisi masentava, jos Raamattu ja Raamatun Herra puhuisi vain tuhansia vuosia sitten eläneille ihmisille ja jos ei enää olisikaan mahdollista se sama, mikä oli Moosekselle: "Sen luona sinä saat kohdata minut, ja minä puhun sinulle" (2 Moos 25:22, KR 92). Mooseksen elämässä tämä kohtaamispaikka oli Ilmestysmajan liiton arkun kansi, joka oli karitsan verellä sivelty. Sitä on kutsuttu armoistuimeksi.

Tänäänkin armoistuin on olemassa ja se on Jeesuksen risti. Tie sinne on avoin. Kohtaamme tänään Herran, kun uskomme syntien anteeksiantamisen. Kyllä Jumalan sana tänäänkin henkilökohtaisesti puhuttelee meitä, kun vain sitä luemme ja kuuntelemme.

Olisi masentavaa, jos Jumalan teot olisivat olleet vain totta menneiden sukupolvien elämässä, mutta ei enää meidän elämässämme. Herra on sama tänäänkin.

Mitä enkeli ilmoittikaan paimenille? "Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon…Tänään on teille syntynyt Vapahtaja. Hän Kristus, Herra" (Luuk 2:10-11). Siinä on tuo jumalallinen tänään. Se merkitsee sitä, että juuri tänään – nytkin kun luen tätä lehteä – meillä on todellisena, läheisenä, käsin kosketeltavana sama Vapahtaja, Kristus, Herra kuin silloinkin. Hän ei tullut vain kaukaiseen Betlehemiin ja seimeen. Hän on täällä, hän on tullut meidänkin luoksemme.

Siellä, missä on sana hänestä, siellä hän itse on nyt läsnä. Kamppailu meidän sydämessämme on siinä, että luotammeko häneen ja hänen sanaansa ja siihen, että hän lupauksensa mukaan on meitä lähellä. Niin kuin sinä uskot, niin sinulla myös on!

Tämä on tuota ihmeellistä kaikkein Jumalan sanojen ja tekojen nykyhetkisyyttä. Me koemme menneen lopullisesti menneenä, vain muistot ovat jäljellä. On vain nykyhetki ja sekin on pian ohitse. Tulevaisuus on täysin suljettu. Emme tiedä mitä se tuo tullessaan. Mutta Jumalan todellisuudessa kaikki on joka hetki läsnä, kaikki on tänään. Se riittää meillekin!

Jotain tästä olemme oppineet jo Viidennestä Mooseksen kirjasta. Siinähän kerrataan Herran menneitä suuria tekoja. Ja kuitenkin koko kirjalla antaa leimansa sana tänään. Kohtaamme tuon sanan kirjan sivuilla kaikkiaan 75 kertaa. Ei ole kysymys vain menneistä Jumalan teoista, vaan Jumalan todellisuudesta tässä ja nyt. Mennyt vain muistuttaa Herran elävän tänäänkin ja meidän olevan hänen edessään. "Herra ei tehnyt tätä liittoa meidän isiemme kanssa, vaan meidän kanssamme, jotka olemme tässä tänä päivänä, kaikkien meidän kanssamme, jotka nyt elämme (5 Moos 5:3, KR 38).

Toivon mukaan voimme tänään mennyttä vuotta ajatellen yhtyä muinaisten Jumalan lasten tunnustukseen, jota on kutsuttu alku-uskontunnustukseksi (5 Moos 26:5-10, KR 92): "Me huusimme avuksi Herraa… ja Herra kuuli huutomme ja näki meidän kärsimyksemme, ahdistuksemme ja kurjuutemme" (26:7).

Toivon mukaan voimme tänään myös iloita kaikesta siitä hyvästä, minkä Herra meidän Jumalaamme, on meille ja perheillemme antanut (5 Moos 26:11). Ehkä kaikki kokemamme ei aina ole niin kovin hyvältä tuntunut. Herran lupauksen tähden tiedämme kuitenkin kaiken koituvan parhaaksemme (Room 8:28), kunhan vain maltamme mielemme ja jaksamme odottaa Herraa.

Alku-uskontunnustuksen jälkeen Jumalan sanassa tulee esiin voimakkaasti Herran läheisyyden tunto.

Jälleen eletään haastavassa nykyhetkessä eikä vain menneiden muistelemisessa. Siksi "tänään… seuratkaa koko sydämestänne ja koko sielustanne" Herraa (5 Moos 26:16). "Te olette tänään tunnustaneet Herran Jumalaksenne ja luvanneet vaeltaa hänen teitään" (26:17). "Myös Herra on tänään ilmoittanut, että hän pitää lupauksensa mukaan teidät omana kansanaan" (26:18).

Mekin olemme Herran kansan jäseniä Jeesuksen antaman kasteen ja uskon tähden. Olkoon siksi meilläkin halu tänään sitoutua Herraan ja tunnustaa Pietarin tavoin: "Herra kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat" (Joh 6:68).
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

JUMALAN JOHDATUS

ViestiKirjoittaja noomi » 19.10.2014 08:42

      Kuva

JUMALAN JOHDATUS

Meillä on Raamatussa kokonainen luku, jossa kuvataan sitä millä tavoin Herra tässä ajassa johtaa lapsiansa kohti iankaikkista elämää. Alun perin tämä kuvaus kertoi Israelin vaelluksesta autiomaassa kohti Luvattua maata. Mutta samanlaiset Herran johdatuksen perusteet pätevät tänäänkin Jumalan lapsen elämässä. Tosin tiedostamme ne usein vasta vuosikymmeniä myöhemmin.

Kuinka hyvin Raamattu sanokaa: "Muista kaikki, mitä on tapahtunut sillä tiellä, jota Herra, sinun Jumalasi, näinä neljänäkymmenenä vuotena on sinua kuljettanut" (5 Moos 8:2, KR 38). Mekin tarvitsemme omaan elämäämme vuosikymmenien pituisen perspektiivin ennen kuin ymmärrämme Jumalan johdatuksen oikein. Valitettavasti emme useinkaan edes halua tulkita elämämme kulkua sillä tavoin kuin Jumalan sana sitä kuvaa.

Ensinnäkin Jumalan sana vakuuttaa, että juuri Herra on johtanut "pitkällä matkalla" (5 Moos 8:2, KR92). Kaikki mitä elämässämme on tapahtunut on Herran johdatusta. Se ei ole sokeaa sattuman leikkiä. Näin on myös silloin, kun itse koemme luonteemme vikojen aiheuttaneen paljon pahaa ja väärien valintojemme ja harkitsemattomuutemme johtaneen harhaan ja tuskaan. Niin kauan kuin kuulemme Paimenen äänen ja pysymme hänen laumassaan, kaikki, aivan kaikki elämässämme on hänen johdatustaan.

Herran tiellä lähdetään liikkeelle tavalla tai toisella Karitsan veren turvissa. Näinhän muinoin Jumalan kansa lähti Egyptistä. Jatkossakin vain Karitsan veri suojelee kaikkein pahimmalta vaaralta. Se on aina oman sydämemme turmellus.

Juuri siksi Herra johdattaa elämäämme sillä tavoin, että hän antaa monenlaisia koettelemuksia, nöyryytyksiä ja kurituksia. Nämä asiat nousevatkin tässä Jumalan johdatuksen luvussa kaikkein keskeisemmäksi perusteeksi. Siksi asia toistetaan. Hän "kuljetti sinua suuressa ja hirmuisessa… erämassa" (5 Moos 8:15, KR38). "nöyryyttääksensä ja koetellaksensa sinua" (8:16). Ajallinen elämä on iankaikkisuuden valossa kuin testi tai kestävyyskoe.

Koettelemusten ensimmäinen tehtävä on tuoda valoon se, mitä todella on sydämemme pohjalla: "Mitä sinun sydämessäsi on" (5 Moos 8:2), "Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee" (San 4:23). "Olkoon sydämenne vilpitön Herraa, Jumalaanne kohtaan" (1 Kun 8:61, 8:23, KR 92). "Älköön sydämesi ylpistykö, äläkä unohda Herraa" (5 Moos 8:14, KR 38).

Siksi joudumme kokemaan Herran johdatusta kysellessämme: "Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka" (Ps 51:8). Tällainen hänen tahtomisensa ei ole suinkaan helppo ja meidän on pakko sen edessä toistuvasti tunnustaa Jeremian tavoin: "Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?" (Jer 17:9).

Kun Herra nöyryyttää, hän opettaa meitä silloin myös ymmärtämään, "että ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan että hän elää jokaisesta sanasta, joka Herran suusta lähtee" (5 Moos 8:3, KR 38). Meille selviää, minkä varassa lopulta on koko elämämme. Vain Herran sana antaa meille voimaa jaksaa!

Herra varottaa myös kuvittelemasta, että muka omin voimin ja omilla kyvyillämme olemme hankkineet itsellemme (5 Moos 8:17, KR 92) kaiken sen hyvän, jota meillä ehkä on tänään. Meidän on kaiketi erittäin vaikea rehellisesti myöntää, että yksin hän antaa voimaa hankkia hyvää (8:18). Kaikki hyvä elämässämme on hänen lahjaansa. Sekin hyvä, mikä on ollut itkun takana!

Miten hyvin vanha rukous tämän ilmaisikaan: "Jätän kaiken sinun huostaasi, koska sinä teidät mikä on hyväksi minulle, mutta minä en. Jos lähetät minulle tuskaa ja surua, anna minulle armo kestää se kärsivällisesti. Varjele minua kärttyisyydestä ja itsekkyydestä. Jos annat minulle terveyttä, voimaa ja menestystä maailmassa, auta minua pysymään varuillani, etteivät suuret lahjasi veisi minua pois luotasi".

Yhteenvetona kaikesta Jumalan johdatuksesta elämässämme on sanomattoman hyvä ja turvallinen vakuutus: "Tiedä siis sydämestäsi, että Herra, sinun Jumalasi, kasvattaa sinua, niin kuin isä kasvattaa poikaansa" (5 Moos 8:5, KR 38). Tähän voimme ehdottomasti luottaa!
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

OLE ROHKEA!

ViestiKirjoittaja noomi » 20.10.2014 06:58

      Kuva

OLE ROHKEA!

Olen usein toistanut vuosikymmeniä sitten lukemaani ajatusta: "Rahat meni vähän meni, maine meni, paljon meni, rohkeus meni, kaikki meni!

Tämä lause on ollut mielessä kohdatessani viime kuukausien aikana suurissa vaikeuksissa eläviä lähimmäisiäni. Monet ovat olleet aivan kestokykynsä äärirajoilla. Huonostihan heitä on osannut palvella. On kuitenkin yrittänyt viitata johonkin Raamatun sanaan ja välillä käyttänyt tuotakin sananpartta apuna. Usein on ollut kuitenkin vaikea löytää yhteistä kieltä. Ehkä vain lisää kuormaa ennestään kuormitetulle. Mutta en ole päässyt siitä ajatuksesta irti, että tärkeintä on kuitenkin kaikissa elämän tilanteissa ja vaiheissa säilyttää rohkeus.

Emme ehkä kykene määrittelemään, mitä on tämä rohkeus. Kai siinä on kysymys itsensä koossa pitämisestä eikä päästämisestä hajalle, seisomisesta paikallaan eikä antautumisesta pakokauhun valtaan, kyvystä ottaa vastaan, mitä tulee ja kestämisestä. Juuri kestämiseen liittyy eräs Raamatun määritelmä rohkeudesta. "Rohkeus auttaa kestämään sairaudenkin, mutta kuka jaksaa elää, jos rohkeus pettää? (San 18:14).

Jeesus puhuessaan lopunajan kauheuksista sanoi: "Nostakaa rohkeasti päänne pystyyn" (Luuk 21:28). Rohkeus on pään pitämistä pystyssä tilanteessa, jossa olemme antamassa periksi masennukselle ja toivottomuudelle (Hepr 12:3). Rohkeus on hervonneitten käsien ja halvaantuneiden polvien oikaisemista (12:12). Halvaantuneen jäsenen kuntouttaminen vaatiikin aikamoista sisua, kärsivällisyyttä ja periksi antamattomuutta.

Olen joskus ihmetellyt, miksi juuri Joosuan kohdalla Pyhä Henki on tallettanut Raamattuun niin monta kertaa kehotuksen olla rohkea? Eikä yksi kerta olisi riittänyt? Ensin Herra sanoi Moosekselle: "Vala häneen rohkeutta" (5 Moos 1:38). Kehotus toistettiin: "Rohkaise ja vahvista häntä" (3:28). Mooses sanoikin kaikkien kuulleen Joosualle: "Ole vahva ja rohkea." "Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää" (5 Moos 31:7-8).

Herran sana tuli myös henkilökohtaisesti Joosualle: "Ole vahva ja rohkea." "Minä olen sinun kanssasi" (5 Moos 31:23). Kehotukseen olla rohkea liittyi lupaus siitä, että Herra on hänen kanssaan. Mutta tämäkään ei vielä riittänyt. Joosuan kirja alkaa neljä kertaa toistuvalla kehotuksella: Ole rohkea ja luja (Joos 1:6,7,9,18). Tämä Herran sana juurtuikin niin syvään, että Joosua muisti sanoa sen eräässä vaarallisessa tilanteessa kansalleen: "Älkää pelätkö älkääkä lannistuko, olkaa rohkeat ja lujat" (Joos 10:25).

Mitä on lujuus ja rohkeus meidän elämässämme? Se ei ole Jumalan vaatimus, vaan Jumalan lahja. Olemme rohkeita, koska luotamme Herran lupaukseen siitä, että hän on kanssamme. Siksi mitä suurinta rohkeutta on turvata Herran laupeuteen ja kaikkivaltiuteen aina ja kaikissa elämän tilanteissa. Luottaa silloinkin, kun ei ymmärrä miksi kaikki se tapahtuu, mikä tapahtuu.

Se on rohkeutta, että odotamme tämän hetken pimeyden keskellä valon kajastusta. Se on rohkeutta, että masennuksen ja lamaannuksen tukahduttavan pilven keskellä käännymme Herran puoleen, pysymme hiljaa ja odotamme häntä (Jes 30:15). On rohkeutta huutaa yötä päivää avuksi Herran Jeesuksen nimeä (Luuk 18:7). On rohkeutta epäonnistumisista ja lankeemuksista huolimatta mennä Jeesuksen Kristuksen luo

Mitä suurinta rohkeutta vaatii luottaa Herran armoon silloinkin kun omasta sydämestä jatkuvasti löytyy uhmaa, jopa vihaakin Herraa kohtaan (5 Moos 7:10). Rohkeutta on tunkeutua synneistämme huolimatta Golgatan ristin juurelle ja kuunnella huutoa: Se on täytetty!.

Se on rohkeutta, että pidämme kiinni evankeliumista sellaisena kuin se on talletettuna Roomalais- ja Galatalaiskirjeessä ja uskallamme uskoa sen omalle kohdallemme. Silloin luotamme tänäänkin siihen, että Kristus uhrasi itsensä meidän syntiemme tähden (Gal 1:4) ja että tässä hänen kuolemassa on meillä iankaikkinen elämä (Room 8:1).
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

HERRA TURVANAMME

ViestiKirjoittaja noomi » 21.10.2014 06:50

      Kuva

HERRA TURVANAMME

Kunpa osaisimme keskittyä toistuvasti Raamatun sanan todistukseen Jumalasta ja keskittyä siihen niin, että se valtaisi meidän levottoman sydämemme. Mielekäs olemassaolomme ihmisenä on aina sidottu Jumalaan ja hänen sanaansa. "Ei ole turha se sana, joka ei koskisi teitä, vaan siinä on teidän elämänne, ja sen sanan varassa te elätte" (5 Moos 32:47, KR 38).

Havaintojemme, kokemustemme ja järkemme avulla opimme riittävästi tuntemaan itseämme ja tätä maailmaa. Jumalan tunteminen on mahdollista vain Raamatussa olevan sanan avulla. Siksi meitä tänäänkin kutsutaan "laskeutumaan hänen jalkojensa juureen ja ottamaan opiksemme hänen sanansa" (5 Moos 33:3). Sanassaan Jumala tulee meitä lähelle, jopa tulee suuhumme, kun tunnustamme hänet sellaiseksi, miksi sana hänet ilmoittaa. Hän tulee sydämeemme, kun otamme hänen sanansa vastaan (5 Moos 30:14).

Mooseksen laulun alku sisältää erään Raamatun väkevimmän sanan Jumalasta. Sitä taivas ja maa kuuntelevat: "Hän on turvamme, kalliomme, teoissaan täydellinen. Kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Hän on uskollinen Jumala, ei hän vääryyttä tee. Hän on vanhurskas ja tuomioissaan oikea" (5 Moos 32:1, 4). Jo tämän yhden ainoan Raamatun jakeen todistus Jumalasta riittää vakuuttamaan meille koko elämämme ajaksi Jumalan ihmeellisyyttä. Siinä Jumala kasvaa suureksi ja hyväksi.

Jumala on sitä mitä Raamattu sanoo hänen olevan. Hän on aina turvamme ja kalliomme. Hän on jotakin sanomattoman lujaa ja kestävää. Psalmin rukoilija pukeekin tämän varmuuden pyynnön ja tunnustuksen muotoon: "Ole minulle kallio, jolla saan asua ja jonne aina saan mennä, sinä, joka olet säätänyt minulle pelastuksen. Sillä sinä olet minun kallioni ja linnani" (Ps 71:3, KR 38). "Herra, minun kallioni, linnani ja pelastajani, minun Jumalani, vuoreni, jonka turviin minä pakenen, minun kilpeni, autuuteni sarvi ja varustukseni (Ps 18:3).

Entä millaisia itse olemme? Sen sanoo hyvin Lauri Pohjanpää runossaan: "En ole kuin tulis mun olla. Olen horjuva ruoko, en talo kalliolla. Olen eksynyt lapsi, muut ovat vahvoja, suuria. Olen lentävä lehti ilman elämän juuria." Jumala on jotain aivan muuta!

Kun luotamme Jumalaan turvana, kalliona ja teoissaan täydellisenä Jumalana, silloin kestämme elämämme jatkuvia muutoksia ja jopa kaaostakin. Usko häneen viitoittaa ja valaisee sen tien, jota kuljemme. Tuli elämässämme mitä tuli, tapahtui meille mitä tapahtui, hänen tekonsa kohdallamme ovat aina täydellisiä ja se tie, jolla hän johtaa, on oikea. Hän ei ole tehnyt ainuttakaan virheitä. Koskaan hän ei ole johtanut harhaan eikä yhtään epäonnistumista ole hänelle sattunut.

Itse olemme kyllä monella tavoin toimineet ja asennoituneet mielettömästi. Omat tiemme ovat vieneet harhaan. Mutta "sinun tiesi on sittenkin parhain, vaikka aina meistä ei tuntuisi niin, vaikka veisi se kuolemaan alhoon tai kyyneliin, kärsimyksiin" ( Hgl 256). Usko on vakuuttunut siitä, että kaikki on Herran käsissä. Siksi voimme aina olla "turvallisella mielellä. Mehän elämme uskon varassa, emme näkemisen" (2 Kor 5:6).

Sana vakuuttaa, että hän on uskollinen Jumala, ei hän vääryyttä tee. Hän on vanhurskas ja päätöksissään oikea silloinkin kun hän lähettää kuoleman, sillä hän antaa myös elämän. Hän lyö, mutta myös parantaa (5 Moos 32:39). Hänen kädessään aina elämä voittaa kuoleman ja lyödyn hän aina parantaa.

Tämä pitää varmasti paikkansa myös meidän elämässämme. Näin siksi, että hän toimitti Pojassaan sovituksen ja puhdisti meidät synnin kirouksesta (5 Moos 32:43). Vanhurskaana hän nyt vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen Kristukseen. Vain uskosta vanhurskautettuina voitamme! Siksi voimme jo tänään sanoa tutun Psalmin tavoin: "Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä" (Ps 23:6) – mehän elämme uskon varassa, emme näkemisen.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

IKUISET KÄSIVARRET

ViestiKirjoittaja noomi » 22.10.2014 06:43

      Kuva

IKUISET KÄSIVARRET

Yksi ainoa Raamatun rivi voi olla koko elämän arvoinen. Minulle eräs tällainen rivi on Herran vakuutus: "Sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret (5 Moos 33:27b, KR38).

Teenkö väärin, jos otan tämän lupauksen irti sen omasta yhteydestään? Sehän on katkelma Mooseksen siunauksesta israelilaisille. Enhän minä ole israelilainen! Voinko siis omistaa sen itselleni? Onko totta, että hänen käsivartensa todella kannattelevat juuri nyt minuakin?

Jumala on yksi ja ainoa. Siksi hän ei ole pelkästään juutalaisten Jumala (Room 3:30,29). Abraham on meidän kaikkien isä, jotka uskomme Abrahamin "siemeneen", Jeesuksen Kristukseen (4:16). Usko Jeesukseen antaa rohkeuden luottaa tänäänkin siihen, että Jumala vanhurskauttaa minut tällaisenani eli perin jumalattomana (4:5). Olen siis hänen lapsensa ja siksi totisesti Isän käsivarret kannattavat minuakin.

Mitä se merkitsee? Ainakin se merkitsee sitä, että olipa minulla tänään millainen ruumiin tai sielun tuska tahansa, olen joka tapauksessa hänen käsivarsiensa varassa ja kannatettavana. Olen turvassa niin kuin tuon jakeen alkuosa julistaa: "Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala" (5 Moos 33:27a).

Käsivarret kannattavat, vaikka en tällä hetkellä tuntisi enkä koksisi niiden voimaa millään tavalla. Vaikeuteni on siinä, että jaksan luottaa Jumalan sanan lupaukseen. Totisesti "kannettava väsyy, kantaja ei".

Olen usein kerrannut lääkäri Ensio Kurki-Suonion kuvausta nuoresta, uskovasta tytöstä. Tämä menetti mielensä tasapainon ja vajosi tilaan, jossa hänen suunsa raivoisasti syyti rivouksia. Häntä ei pystytty auttamaan. Tilanne vain paheni vuosien kuluessa. Mutta sitten tuli selkeä vaihe ja hän pääsi sairaalasta kotiinsa. Hän oli nyt kuten oli ollut nuoruudessaankin valoisa Vapahtajaansa turvaava Jumalan lapsi. Hän muisti kyllä kaiken kamaluuden ja hirveän raivoamisensa ja saastanpuhumisensa. Mutta hän kertoi kuinka kaiken keskellä koko ajan hän tunsi olemuksensa pohjalla Kristuksen kaikki voittavan rauhan vakuutuksen. Pian sairaus uusiutui ja johti kuolemaan. Mutta mikä lohdutus omaisille olikaan tuon valoisia vaihe!

Kun näin on, mitä silloin merkitsevätkään tämän päivän sietämättömältä tuntuvat tuskat. Olen päässyt Kristusta avuksi huutaessani Isän käsivarsille ja ne kannattavat elämän mielettömyydenkin keskellä. Kun hän on aloittanut minussa hyvän työnsä, hän saattaa sen myös hyvään päätökseen (Fil 1:6).

Minun on vain muistettava, että "kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan". Siksi voin Paavalin tavoin oppia kestämään jatkuvaa rusikoimista ja kuritustakin (2 Kor 12:7). Herran armo riittää tuntuu miltä tuntuu ja käy miten käy (12:9).

Kun olen näiden iankaikkisten käsivarsien kannattamana tässä ja nyt, ei minun tarvitse pelätä tulevaisuutta. Toki tiedän, että koska tahansa voi tapahtua itselleni ja läheisilleni aivan mitä tahansa. Ajallinen elämä on niin haurasta ja täynnä yllätyksiä! Mutta silloinkin olen noiden ihmeellisen, turvallisten ja lempeitten käsivarsien varassa.

Se mikä minua kohtaa, kohtaa myös minun Herraani. Kun olen täynnä ahdistusta, myös hän kokee kanssani saman ahdistuksen. Raamattuhan vakuuttaa: "Kaikissa heidän ahdistuksissansa oli hänelläkin ahdistus" (Jes 63:9). En ole siis koskaan yksin vaikeuksieni ja tuskani kanssa.

Se merkitsee myös sitä, että olipa elämässäni mitä pahuutta ja ilkeyttä tahansa, olen saastaisenakin turvassa noiden käsivarsien suojassa. Toki Jumalan laki, oma liha, maailma ja saatana syyttävät minua aivan oikeista asioista.

Mutta kun huolella katson noihin käsivarsiin näen jotain äärettömän tärkeää. Siinähän ovat kädet, joissa näkyy naulojen arvet. Ne ovat lävistetyt juuri minun voittamattomien syntieni tähden. Ilman noita arpia ei hän olisi voinutkaan ottaakaan minua, pahuuden pesää, käsivarsilleen.

Vieläkö epäilen vaikeitten olosuhteitteni, tuskieni, pimeyteni ja korjaantumattoman pahuuteni keskellä hänen rakkautensa kestävyyttä ja lujuutta? En kehtaa epäillä! Annan epäilyni ja pelkoni vaihtua kiitokseen. Minua kannattavat iankaikkiset käsivarret!
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

LOHDUTUS

ViestiKirjoittaja noomi » 23.10.2014 08:11

      Kuva

LOHDUTUS

Viidennen Mooseksen kirjan loppuluvuissa löytyy tärkeitä rohkaisun ja lohdutuksen sanoja. Ne ovat kuin kalliita helmiä. Niiden ääreen on hyvä palata ainakin silloin kun elämässä on vaikeaa.

Ensimmäinen rohkaisu vakuuttaa, että Jumalan antaman ilmoituksen sanat ovat ikuisesti meitäkin varten. Saamme pitää näistä sanoista kiinni ja luottaa niihin (5 Moos 29:29, KR 38). Ne eivät ole vain jotain kaukaisen menneisyyden sanoja. Ne eivät ole liian vaikeita, eivät etäisiä eivätkä salattuja (32:11, KR 92). Ne ovat nyt meitä aivan lähellä. Voimme ottaa ne suuhumme ja sydämeemme ja nähdä, että ne täyttyvät kohdallamme (30:14, KR 38). "Tämä ei saa olla teille mikään tyhjä, merkityksetön sana. Se on teidän koko elämänne" (32:47).

Kohtasimme mitä kohtasimme ja tapahtui meille, mitä tapahtui, niin Herran ensimmäinen viesti meille on: "Olkaa lujat, olkaa rohkeat, älkääkä peljätkö, älkääkä säikähtykö heitä, sillä Herra sinun Jumalasi, käy itse sinun kanssasi; hän ei jätä eikä hylkää sinua" (5 Moos 31:6).

Lujuus ja rohkeus menee, kun annamme pelolle ja säikkymiselle valtaa. Kun menetämme lujuuden ja rohkeuden, menetämme aivan liian paljon. Kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta (Room 5:4, KR 92). Miksi emme olisi lujia ja rohkeita, kun Herra sanoo olevansa henkilökohtaisesti juuri "sinun Jumalasi". Hän ei ole vain toisten ihmisten Jumala, vaan juuri minun.

Jumala on silloin meidän Jumalamme, kun olemme uskosta tulleet vanhurskaiksi ja meillä on rauha Jumalan kanssa (Room 5:1).

Lujuuden ja rohkeuden merkitys uskonkilvoituksessa on niin tärkeä, että Pyhä Henki toistaa: "Ole luja ja rohkea" (5 Moos 31:7). "Ja Herra itse käy sinun edelläsi, hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua eikä hylkää sinua; älä pelkää äläkä arkaile" (31:8).

Rohkeus vahvistuu, kun tiedämme millainen Jumala on ja mitä hän tekee. Hän käy edellämme, valmistaa tien. Hän on kansamme. Hän on joka hetki lähellämme, vierellämme. Olimme itse millaisia tahansa, koemme, miten koen, Herra lupaa, ettei hän koskaan jätä eikä hylkää. Häneen voi aina luottaa ja turvata.

Elämme kaikissa vaiheissa, vaikeimmissakin syvin ja kestävin lohdutus on siinä, että Jumala on se, mikä hän on: "Hän on kallio; täydelliset ovat hänen tekonsa, sillä kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Uskollinen Jumala ja ilman vääryyttä, vanhurskas ja vakaa hän on" (5 Moos 32:4). Kuinka vielä saatankaan epäillä häntä?

Itseämme joudumme aina epäilemään. Jumala on ehdoton ja luotettava lupauksissaan. Me emme ole ehdottomia luottamuksessamme häneen. Olemme alituisesti valmiita korottamaan itseämme. Siksi joudumme monta kertaa elämässämme kohtaamaan Jumalan salatun ja itsellemme niin vaikean toiminnan.

Hän sanoo: "Minä kuoletan ja minä teen eläväksi, minä lyön ja minä parannan; eikä ole sitä, joka pelastaisi minun käsistäni" (5 Moos 32:39). Se ei ole vaikeaa, kun hän tekee eläväksi ja parantaa. Mutta se on vaikeaa kun hän kuolettaa ja lyö. Kuitenkin hänen kuolettava ja lyövä toimintansa on oman itsemme tähden täysin välttämätöntä. Emme muuten ymmärtäisi, että kaikki oma voimamme on poissa ja että mahdollisuutemme tyynni on lopussa (32:36). Vasta oman voimansa menettäneelle kelpaa Herran armahdus.

Viimeinen rohkaisun sana on huikea lupaus: "Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret" (5 Moos 33:27). Niillä käsivarsilla on hyvä nytkin levätä.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

KOKONAAN ARMON VARASSA

ViestiKirjoittaja noomi » 24.10.2014 06:55

      Kuva

KOKONAAN ARMON VARASSA

Profeetta Hesekiel kertoo näyssään uuden Herran temppelin alta pulppuavasta vedestä, joka muodostuu virraksi. Minne tahansa virta tulee, siellä kaikki virkoaa elämään (Hes 47:9). Profeetta sai tehtäväkseen kulkea virran yli. Aluksi vettä oli vain nilkkoihin asti, sitten polviin, sitten lanteisiin. Lopulta ei enää voinut kahlata, oli uitava (47:5).

Juuri näin Herra haluaa kuljettaa lastaan. Uskonelämän alkuvaiheessa yleensä jokainen seisoo tukevasti omilla jaloillaan. Itse pystyy kulkemaan. Tietää, mitä tahtoo. Sitten Jumala alkaa monella tavoin riisua. Lopulta omat jalat eivät enää ulotukaan pohjaan. En osaa, en jaksa, en kykene. Ei minusta ole mihinkään.

Onneksi virta kannattelee ja kuljettaa myös roskaa. Vaikka tuntisinkin itseni tyhjänpäiväiseksi roskaksi, saan jäädä kaikkineni Jumalan armon virran varaan. On päästävä sen Jumalan armon syliin, joka kaiken peittää rakkaudellaan ja kaikessa toivoo ja kaiken kärsii. Hän saa nyt tehdä mitä tekee ja kuljettaa minne kuljettaa. Silloin alkaa käydä todeksi omalla kohdalla tutut Jeesuksen sanat: "Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo" (Joh. 21:18).

Eihän koskaan tämä ole helppoa. Olemme valmiit kyllä ojentamaan kätemme ja antamaan Herralle luvan vyöttää ja viedä, jos se näyttää tapahtuvan meidän toiveittemme ja ajatustemme mukaan.

Vaikka meille jotakin oman sisimpämme pahuudesta on paljastettu, niin meidän on vaikea suostua juuri niihin elämänkohtaloihin ja siihen osaan joka minulle annetaan. Onko todella niin, että Herra rakastaa ja armahtaa Herra silloinkin, kun hän vie kuoleman varjon laaksoon. Ei ole helppo aina yhtyä tuttuihin Psalmin sanoihin: "Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssasi. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi" (Ps 23:4). Ei ole helppo kokea Herran johdatuksen ajoiksi kärsimysten ja itkujen ajat.

Jotain tästä vanha ylimmäinen pappi Eeli oli oppinut pitkän elämänsä aikana. Kun hän kuuli Samuelin saaman Herran sanan sukunsa tuomiosta, hän sanoi vain nöyrästi: "Hän on Herra. Hän tekee niin kuin hyväksi näkee" (1 Sam 3:18). Hän suostui ottamaan vastaan Herran kädestä myös äärimmäisen vaikeat elämänkohtalot. Tätähän Jobkin opetteli, kun hän sanoi: "Kun otamme Jumalan kädestä hyvän, totta kai meidän on otettava myös paha" (Job 2:10).

Daavidkin joutui korkeasta kuninkaallisesta asemastaan huolimatta oppimaan tämän saman vaikean läksyn Jumalan armosta. Hän pakeni omaa poikaansa hengen hädässä ja silloin hän sanoi: "Jos Herra on minulle suopea, hän johtaa minutkin takaisin." "Mutta jos hän sanoo: 'Sinä et ole minulle mieleen', niin olen valmis. Hän tehköön minulle niin kuin hyväksi näkee" (2 Sam 15:25, 26). Siinä Daavid oli riisuttu kaikesta omasta osaamisesta ja jonain olemisesta. Hän jättäytyi sen Jumalan varaan, joka aina oikein johtaa ja oikein tuomitsee.

Armon varassa ollessamme, meillä ei ole enää mitään vaatimuksia Herralle. Emme totisesti myöskään halua esittää mitään omia aikaansaannoksinamme. On vain tyhjät kädet, vielä tyhjempi eletty elämä. Ainoa toivo on siinä, että Herra vielä armahtaa ja vie perille tuntui miltä tuntui ja näytti miltä näytti. "Silmiis katson, Jeesus, jos tuomionkin kuulisin, katsoisin hyljättynäkin silmiis helliin, Jeesus" (Lars Stenbäck).
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

KIITOS HYVÄLLE JUMALALLE!

ViestiKirjoittaja noomi » 25.10.2014 08:25

      Kuva

KIITOS HYVÄLLE JUMALALLE!

Kiitos hyvälle Jumalalle siitä, että hän hoitaa omiansa. Hoitaa joskus niinkuin hoiti Abelia, kun Kain hänet nujersi. Tärkeintä oli se, että Abel oli vanhurskas ja että hän puhuu uskonsa kautta vielä kuoltuaankin (Hepr 11:4). Kävi hänelle tässä ajallisessa elämässä miten kävi. Kiitos hyvälle Jumalalle!

Kiitos hyvälle Jumalalle siitä, että hän ei hyljännyt Moosesta. Mooses eräässä koetuksen hetkessä ei uskonut Herraan eikä pitänyt Herraa pyhänä kansan edessä (4 Moos 20:12). Herra ei ottanut pois armoaan Moosekselta. Hän ei kuitenkaan antanut Mooseksen elämän keskeisimmän toiveen toteutua. Mooses anoi armoa. Herra oli vihastunut häneen. Hän ei kuunnellut, vaan sanoi: "Riittää! Älä puhu minulle enempää tästä asiasta" (5 Moos 3:26). Murskatkoon Jumala toiveemme ja unelmamme lankeemustemme tähden. Hän ei lakkaa olemasta laupias meitä kohtaan. Kiitos siitä hyvälle Jumalalle!

Kiitos hyvälle Jumalalle siitä, ettei hän ottanut Daavidilta pois Pyhää Henkeänsä (Ps 51:13). Daavid lankesi räikeään aviorikokseen ja murhaan. Hän halveksi Herran sanaa (2 Sam 12:9). Hänen omatuntonsa ei edes nuhdellut häntä näin kauhistuttavista julkisynneistä. Vasta Naatanin kautta ulkopäin tullut Herran sana avasi hänen sokaistuneet silmänsä. On aivan käsittämätöntä armoa, että Herra antoi hänen syntinsä anteeksi (2 Sam 9:13). Kyllähän Jumala sen jälkeen kuritti Daavidia monella ja mitä tuskaisimmalla tavalla. Lopullisesti Herra ei ottanut armoansa pois hänen eteensä syntisenä tulleelta Daavidilta. Kiitos siitä hyvälle Jumalalle!

Kiitos hyvälle Jumalalle, ettei hän ottanut pois kutsumustaan eikä armolahjaansa Joonaalta. Joonan mielestä Herra antoi hänelle aivan järjettömän tehtävän. Hän lähti pois Herran kasvojen edestä . Hän teki tahallaan vastoin Jumalan tahtoa (Joona 1:3). Jumala otti hänet kiinni pakomatkalla. Silloin Joona myönsi tehneensä väärin (1:12). Herra syöksi hänet syvyyteen, Tuonelan kohtuun. Kaikki Herran kuohut ja aallot vyöryivät hänen ylitseen (2:3-4). Kun hänen sielunsa nääntyi, hän huusi avukseen Herraa (2:8). Herra nosti hänet elävänä ylös haudasta (2:7). Kiitos hyvälle Jumalalle!

Kiitos hyvälle Jumalalle, että hän suostui jatkossakin käyttämään Joona työaseenaan. Joona oli itsepäinen ja kovasydäminen. Hän oli täynnä vihaa niitä ihmisiä kohtaan, jolle hän saarnasi (Joona 4:2-4). Hän oli täynnä vihaa auringon paahdetta kohtaan, joka kuivatti häntä suojanneen kasvin (4:8). Hän vieläpä Jumalan edessä puolusti vihaansa: "Oikea on vihastumiseni kuolemaan asti" (4:9). Lopulta jää soimaan vain Herran sana: "Enkö minä armahtaisi" (4:11) - armahtaisi jopa näin jukuripäistä Herran sanan julistajaa. Kiitos siitä hyvälle Jumalalle!

Kunpa minäkin oppisin Jumala ehdottomaan hyvyyteen luottaen sanomaa: "Minä tahdon kantaa Herran vihaa" (Miik 7:9). Eivät nämä ahdistukset ja kuritukset ole elämässäni suotta: "Minä olen tehnyt syntiä häntä vastaan". Kuitenkin luotan siihen, että kun aika tulee, "hän ratkaisee asian ja armahtaa minut. Hän johdattaa minut valoon, minä saan nähdä, kuinka hän pelastaa minut" (Miik 7:9, KR92). Kiitos hyvälle Jumalalle!
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Edellinen

Paluu Olavi Peltolan kirjoituksia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron