Lyhyet David Wilkerson / Syksy

David Wilkersonin kautta tullutta antia.

TARVITSEN VAIN HÄNEN LUPAUKSENSA

ViestiKirjoittaja noomi » 10.11.2014 07:47

    Kuva


DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Friday, October 12, 2012
TARVITSEN VAIN HÄNEN LUPAUKSENSA
Jumala sinetöi kaikki lupauksensa valalla, ja meillä on ”laillinen” oikeus pitää niistä kiinni. Jumala ei voi peräytyä yhdestäkään lupauksestaan, muuten hän ei olisi Jumala. Niinpä voimme riippua jokaisessa niistä ja sanoa: ”Herra, aion pysyä siinä, mitä olet sanonut.”

Nyt saatat sanoa: ”Hetki pieni. Tarkoitat, ettei meidän ole tarkoitus olla yhteydessä Herraan?” En minä sitä tarkoita, en ollenkaan. On tosiasia, ettei meidän yhteytemme Jumalaan ole rajoittunut vain ylistykseen, kiitokseen ja rukoukseen. Me olemme yhteydessä häneen, kun aktiivisesti nojaamme hänen kirjoitettuun, kirkastettuun Sanaansa, ja yhteyteemme häneen kuuluu myös luottamus.

Pyhä Henki ”puhuu” useimmiten johtamalla meidät lukemaan sopivia Raamatun kohtia, joissa tulee esille Jumalan mieli eri asioissa ja myös neuvo siihen, miten meidän tulee edetä. Miksi hän puhuisi sisäisen äänen kautta, kun emme halua ”kuulla” hänen kirkastettua, kirjoitettua sanaansa?

Ei Jumalan tarvitse kertoa meille kaikkea eikä näyttää kaikkia suunnitelmiaan. Oikeastaan meillä voi olla läheistä kanssakäymistä Jumalan kanssa vain, kun lakkaamme yrittämästä kuulla hänen ääntänsä. Tällainen läheisyys sanoo: ”Herra, vaikken enää koskaan kuulisi sinulta sanaakaan, annat minulle kaiken, mitä tarvitsen. Tiedän, että rakastat minua. Sanasi on tullut minulle, ja aion levätä sen varassa.

Daavid on tällaisen luottamuksen esimerkki. Maatessaan kuolinvuoteellaan hän sanoi: ” Eikö minun sukuni ole näin Jumalan edessä? …”(2 Sam.23:5). Toisin sanoen: ”En ole vielä nähnyt kaikkien Herran antamien lupausten täyttymystä, vaikka minulle on luvattu, ettei minun huoneeni sorru.”

Daavidin vieressä ei ollut yhtään profeettaa kertomassa näitä. Hän ei nähnyt unta, ei näkyä, eikä sisäinen ääni puhunut hänelle. Sen sijaan hän kohtasi iankaikkisuuden sanoen: ”Jumala on antanut minulle liiton lupauksen Sanassaan. Sen lupauksen varassa minä astun iankaikkisuuteen.”

Daavid jatkoi samassa jakeessa: ”Sillä tämä on minun pelastukseni ja kaikki, mitä halajan.” Hän sanoi siis: ”Voin kohdata kuoleman, koska hänen lupauksensa on kaikki, mitä tarvitsen.”

Me saatamme erehtyä arvioissamme, kuulemisessamme, ratkaisuissamme, mutta voimme riemuita Jumalassamme, joka on meidän voimamme. Meidän täytyy vain antautua, seisoa paikoillamme ja nähdä Hänen pelastuksensa!
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Lyhyet David Wilkerson / Syksy

ViestiKirjoittaja noomi » 12.11.2014 09:06

    Kuva

PAIKOILLAAN SEISOMINEN ON USKON TEKO

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Thursday, October 11, 2012
PAIKOILLAAN SEISOMINEN ON USKON TEKO
Paikoillaan seisominen ei tarkoita passivisuutta tai kohtalonuskoa. Kohtalo sanoo: ”Mitä tulleekaan”, mutta usko muuttaa kaiken. Paikoillaan seisominen on uskon teko, aktiivista lepoa Jumalan lupauksissa, kaikkien kysymysten, epäilysten ja turhan ponnistelun lopettamista.

Aivan julistustyöni alusta alkaen oman ponnisteluni kohde on ollut Jumalan äänen tunnistaminen. Uskon tämän olevan yleistä uskovien joukossa. Kysymme: ”Mistä voin tietää puhuuko Jumala vai oma lihani?”

Aina kun itse kohtaan tilanteen, johon tarvitsen vastauksen, käännyn rukouksessa Herran puoleen. Sanon: ”Isä, sinun Sanasi puhuu kansallesi. Jumala puhu minulle. Anna minulle johdatuksesi.” Sitten luen Raamatusta lupauksia:
”Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua”(Joh.10:27).
”Ja sinun korvasi kuulevat takaasi tämän sanan, milloin poikkeatte oikealle tai vasemmalle: ’Tässä on tie, sitä käykää’ "(IJes.30:21).
”Vaan sana on sinua aivan lähellä, sinun suussasi ja sydämessäsi, niin että voit sen täyttää”(5 Moos.30:14).

Todellakin, tuo pieni hiljainen ääni tulee meille usein ja, kun Jumala alkaa puhua, saamme yhtäkkiä syvän rauhan ja levon tunteen. Ääni lohduttaa, rauhoittaa ja lähdemme rukouskammiostamme ihanan oloisena. Joskus taas kuulemamme sana ei toteudukaan, ja ymmärrämme kuulleemme jonkin toisen äänen, ei Kristuksen ääntä. Siinä tapauksessa ääni ei tullut omien halujemme tai kunnianhimomme takia eikä omasta lihastamme.

Paavali sanoo: ”Maailmassa on, kuka tietää, kuinka monta eri kieltä, mutta ei ainoatakaan, jonka äänet eivät ole ymmärrettävissä”(1 Kor.14:10). On ääniä, lihan ääni, tahdon ääni, kunnianhimon ääni, ja ne kaikki huutavat saadakseen meidän huomiomme.

Vaikka kuinka rukoilemme ja olemme lähellä Herraa, aina meillä on mahdollisuus langeta ja tehdä virheitä. Lihallamme on edelleen ääni, ja joskus se pääsee tielle.

Kerron nyt, millä tavalla Jumala auttoi minut läpi tästä uskon koetuksesta. Olen vakuuttunut siitä, että Jumala suunnittelee ja valmistaa kaikki tilanteeni. Hän on luvannut liitossaan johdattaa ja neuvoa minua Henkensä kautta ja varjella minut lankeamiselta. Niinpä rukoilen nyt uskossa, luottaen hänen Sanaansa omalle kohdalleni ja seison paikoillani ja odotan hänen toimivan.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

MINÄ KIINNITÄN KATSEENI SINUUN

ViestiKirjoittaja noomi » 13.11.2014 08:29

    Kuva

MINÄ KIINNITÄN KATSEENI SINUUN

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Wednesday, October 10, 2012
MINÄ KIINNITÄN KATSEENI SINUUN
Kun Samuel oli voidellut Saulin kuninkaaksi, hän saattoi tämän aina kaupungin laidalle asti ja sanoi: “Sano palvelijalle, että hän menee meidän edellämme” - ja tämä meni edelle – ’”mutta pysähdy sinä hetkeksi tähän, niin minä julistan sinulle Jumalan sanan"(1 Sam.9:27).

Samuel siis sanoi: ”Saul, olen juuri voidellut sinut kuninkaaksi, ja nyt jo sinun mielesi laukkaa. Ajattelet: ’Mitä Jumala oikein tekee? Mistä tunnen hänen äänensä ja tahtonsa?’ Lopeta ponnisteleminen, Saul! Haluatko kuulla Jumalan puhetta? Seiso sitten paikallasi ja kuuntele, niin minä annan sinulle Jumalan sanan.”

Tämä kuvaa täydellisesti periaatetta, jota haluan korostaa tässä: Jumalan sana johdatuksesta tai vapautuksesta, annetaan niille, jotka seisovat paikoillaan Jumalan edessä.

Juuda joutui mahtavien armeijoitten liittoutuman miehittämäksi. Raamattu sanoo, että kuningas Joosafat ”peljästyi ja kääntyi kysymään Herralta ja kuulutti paaston koko Juudaan” (2 Aik.20:3).

Kansa alkoi rukoilla: ”Sinun kädessäsi on voima ja väkevyys, eikä kukaan kestä sinun edessäsi.… Sillä me emme mahda mitään tätä suurta joukkoa vastaan, joka hyökkää meidän kimppuumme, emmekä itse tiedä mitä tehdä, vaan sinuun meidän silmämme katsovat" (2 Aik. 20: 6, 12).

Taas kerran näemme, ettei pelkääminen ole pahasta. Jumala on pitkämielinen meitä kohtaan eikä hän pidä pelkoamme vikana. Itse asiassa meidän tulee rukoilla samoin kuin Joosafat: ”Herra, minä pelkään. Vihollinen tulee päälleni kuin tulva, enkä tiedä mitä pitäisi tehdä. Tiedän, että sinulla on kaikki voima ja valta. Niinpä en tee mitään muuta, Herra, kuin rukoilen. Minä kiinnitän katseeni sinuun.”

Herran Henki sanoi: "Älkää peljätkö älkääkä arkailko tätä suurta joukkoa, sillä sota ei ole teidän, vaan Jumalan… Ei ole teidän asianne taistella. Astukaa esiin, seisokaa ja katsokaa, kuinka Herra pelastaa teidät, Juuda ja Jerusalem. Älkää peljätkö älkääkä arkailko; menkää huomenna heitä vastaan, ja Herra on oleva teidän kanssanne"( 2 Aik. 20: 15- 17).

Astukaa esiin ja seisokaa tarkoittaa ”ottakaa paikkanne, älkää epäröikö tässä asiassa”. Toisin sanoen: ”Ottakaa paikkanne uskossa. Olkaa varmoja siitä, että taistelu on Herran, ei teidän.”
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

SEISO PAIKALLASI JA ODOTA

ViestiKirjoittaja noomi » 14.11.2014 07:32

    Kuva

SEISO PAIKALLASI JA ODOTA

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Tuesday, October 9, 2012
SEISO PAIKALLASI JA ODOTA
Jumala puhuu kansalleen Pyhän Hengen äänellä: “Ja sinun korvasi kuulevat takaasi tämän sanan, milloin poikkeatte oikealle tai vasemmalle: ’Tässä on tie, sitä käykää’ "(Jes.30:21).

Pyhän Hengen puhe tulee meille pääasiallisesti Raamatun sanan kautta. Hän saattaa avata meille Raamatun kohdan, joka on avain meidän vapautumiseemme. Ennen kuin voimme kuulla hänen johdatuksensa äänen, Jumala odottaa meiltä jotakin: Meidän tulee seistä paikallamme ja odottaa hänen toimintaansa.

Tämä lause ei ole ehdotus, vaan käsky. Siinä on koko voittomme ja vapautumisemme salaisuus. Herra todellakin käski kansaansa monessa eri tilanteessa seisomaan paikallaan.
Joosuan kirjan kolmannessa luvussa luemme siitä, kun Israelin on mentävä tällä kertaa Jordanin virran yli. Jumala neuvoi kansaansa: ”Käske pappeja, jotka kantavat liitonarkkia, ja sano: 'Kun tulette Jordanin veden ääreen, niin pysähtykää Jordanin rantaan' " (Joos.3:8). Sitten Herra lisäsi: ”Niin pian kuin papit, jotka kantavat Herran, kaiken maan Herran, liitonarkkia, laskevat jalkansa Jordanin veteen, katkeaa Jordanin vesi, ylhäältä päin virtaava vesi, juoksussaan ja pysähtyy roukkioksi" (Joos 3:13).

Jumala sanoi siis: ”Kun tulette veden ääreen, pankaa jalkanne veteen ja seisokaa paikallanne. Olkaa hiljaa, levätkää. Odottakaa vain minun toimintaani, ja minä halkaisen vedet teidän kulkeaksenne.”

Heprean sana ”seistä paikoillaan” tarkoittaa tässä kohdassa ”lopettaa kaikki toiminta, lakata ponnistelemasta”. Kuinkahan monta israelilaista lopulta totteli, kun he tulivat Jordanille? Kun he seisoivat siinä jalat vedessä, he varmaan ajattelivat: ”Mistä tiedämme, että tämä toimii?”

Jotkut olivat ehkä kiusauksessa rakentaa jonkinlaista ponttoonisiltaa ja ylittää virta oman älykkyytensä varassa. Se olisi ollut turhaa.
Jumala toimi tässäkin tilanteessa. Hän halkaisi vedet. Israelin kuuliaisuuden tekoa seurasi usko, ja Jumala vastasi heidän uskoonsa.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

MINÄ VAHVISTAN SINUA

ViestiKirjoittaja noomi » 15.11.2014 08:26

    Kuva

MINÄ VAHVISTAN SINUA

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Friday, October 5, 2012
MINÄ VAHVISTAN SINUA
Haluan puhua teille synnin siteistä. Tarkoitan tällä taistelua omaa lihaa vastaan. Uuden Liiton aikana Jumala sallii sinulle tilanteita näyttääkseen, kuinka täysin riippuvainen olet hänestä ja siitä, että hän vie sinut läpi uskon kautta.

Jumala ei koskaan johda sinua kiusaukseen, mutta hän sallii sinun joutua omien keinojesi loppuun. Jos sinulla on helmasyntiä, saatana tulee jatkuvasti sinua vastaan valheillaan: ”Olet liian heikko! Et ikinä selviä tästä!”

Kuulet kahleitten kalinaa, kun saatana yrittää sitoa sinut tapoihisi uudestaan ja ihmettelet: ”Herra, miten ikinä pääsen tästä ylös? Olen joutunut niin syvälle”.

Mitä voit tehdä? Tiedät, ettet voi paeta vihollistasi. Olet sitä paitsi aivan liian heikko voittaaksesi hänet. Niinpä painaudut alas hänen edessään, vapisten pelosta.

Saatat sanoa itseksesi: ”Mitä, jos lähtisin takaisin entisille teilleni. Ainakin pääsisin kaikesta tästä hengellisestä sodankäynnistä. Tämä on liikaa minulle!” Et voi mennä takaisin vanhan mestarisi luokse. Jos käännyt nyt ja hylkäät Kristuksen, se maksaa sinulle koko elämäsi.

Monet uskovat joutuvat kiinni helvetilliseen syntiin lankeamisen ja tunnustamisen kierteeseen, syntiin ja tunnustamiseen. He kulkevat ystävien, sielunhoitajien ja kenenkä hyvänsä luona, joka suostuu kuuntelemaan heitä, kun he rukoilevat ja itkevät. Sellaiset uskovat tekevät kaiken muun paitsi seisovat pakoillaan ja luottavat Herraan omaksi pelastuksekseen.

Vanhassa Testamentissa on paljon esimerkkejä siitä, miten meillä ei ole voimaa taistella hengellisiä sotia omassa lihassamme. Vanha ihmisemme on tavattoman heikko ja voimaton, mutta sisimmässämme on uusi ihminen. Tämä uusi ihminen ymmärtää, että ei ole olemassa inhimillistä ulospääsytietä. Jumalan täytyy taistella yksin. Me emme pysty vastustamaan pahaa omassa voimassamme, vaan Pyhän Hengen voimassa, joka kirkastuu meille vain uskon kautta.

”Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi; minä vahvistan sinua”(Jes.41:10).
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

HERRA TAISTELEE SINUN PUOLESTASI

ViestiKirjoittaja noomi » 16.11.2014 07:02

    Kuva

HERRA TAISTELEE SINUN PUOLESTASI

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Thursday, October 4, 2012
HERRA TAISTELEE SINUN PUOLESTASI
Kun egyptiläiset nopeasti lähestyivät israelilaisia, näillä ei ollut pakopaikkaa. Vuoret molemmin puolin olivat paljaat, ei puita, ei luolia, joihin piiloutua. Meri aaltoili kolmannella taholla. Tilanne oli mahdoton! Raamattu sanoo, että ”israelilaiset nostivat silmänsä ja näkivät, että egyptiläiset olivat tulossa heidän jäljessänsä. Silloin israelilaiset peljästyivät kovin ja huusivat Herraa”(2 Moos.14:10).

Kokeilepa sijoittaa itsesi heidän tilalleen. Perheesi on kokoontunut ympärillesi: lapset, lastenlapset, muut sukulaiset. Yhtäkkiä kuulet vaununpyörien jyrinän, miekkojen kalinan ja murhanhimoisen, vertajanoavan vihollisjoukon pelottavat sotahuudot. Etkö pelkäisi?

On totta, että Jumala on kärsivällinen meidän suhteemme, kun inhimillinen pelko valtaa meidät yhtäkkisessä kriisissä. Herramme ei ole kova orjapiiskuri, ja hän tiesi, että tämä oli pelottava kokemus israelilaisille. Itse asiassa hän olisi ollut ihan tyytyväinen, jos he olisivat rukoilleet: ”Herra, me pelkäämme! Kuitenkin tiedämme, että sinä olet luvannut pelastaa meidät joka tilanteessa. Kun olimme Egyptissä, sinä pelastit meidät kuoleman enkelin käsistä ja kaikista vitsauksista. Me tiedämme, että sinulla on valta päästää meidät tästäkin kriisistä. Isä, me annamme elämämme sinun käsiisi.”

Rukoilivatko israelilaiset näin? Ei! Raamattu kertoo: “Ja he sanoivat Moosekselle: "Eikö Egyptissä ollut hautoja, kun toit meidät tänne erämaahan kuolemaan? Mitä teit meille, kun johdatit meidät pois Egyptistä! Emmekö sanoneet tätä sinulle Egyptissä? …Sillä parempi olisi ollut palvella egyptiläisiä kuin kuolla erämaahan"( 2 Moos.14:11- 12).

He olivat sarkastisia, melkein jumalanpilkkaajia. Tämä ei ollut uskon rukousta!

Oletko itse kriisissä juuri nyt? Saatat kysyä: ”Mitä minun tulisi tehdä? Mitä tapahtuu, kun pelko käy ylitseni ja kaikki sortuu ympärilläni?”

Jumala vastasi israelilaisille, kun he kohtasivat kriisin: "Älkää peljätkö; pysykää paikoillanne, niin te näette, minkä pelastuksen Herra tänä päivänä antaa teille… Herra sotii teidän puolestanne, ja te olkaa hiljaa." (2 Moos.14:13 - 14). Herra siis sanoi heille: “Teidän pitää ensiksi päästä pelostanne! Minä taistelen puolestanne ja pelastan teidät. Ottakaa tämä lupaus voimaksenne. Se ajaa pelon ulos.”
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

KRIISI PUNAISELLA MERELLÄ

ViestiKirjoittaja noomi » 17.11.2014 07:56

    Kuva

KRIISI PUNAISELLA MERELLÄ

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Wednesday, October 3, 2012
KRIISI PUNAISELLA MERELLÄ
Vanha Testamentti kertoo monistaa Jumalan kansan koetuksista. Kaikkein suurin niistä oli ehkä Punaisella Merellä. Se oli tosin kokonaan Jumalan järjestämä, hänen omien aivoituksiensa toteuttamiseksi Israelille. Raamattu sanoo, että Jumala kovetti faaraon sydämen. Hän innosti egyptiläiset ajamaan israelilaiset pois ja antoi Egyptin armeijan saavuttaa heidät meren rannalla.

Jumala käski kansaa leiriytymään Migdolin ja Pii-Hahirotin välille, paikkaan, joka oli kahden vuorisolan välissä, kolmantena rajana meri (ks.2 Moos.14). Ainoa pakotie oli takaisin erämaahan, mutta siellä oli vastassa faaraon armeija. Israelilaiset joutuivat tilanteensa tähden kauhun valtaan, mutta heidän Jumalansa oli johdattanut heidät juuri siihen!

Haluan sinun huomaavan tässä jotakin: Jumala olisi voinut järjestää faaraon armeijan vaununpyörät irtoamaan jo erämaassa, jättää heidät kitumaan ja kuolemaan siellä nälkään. Sen sijaan hän odotti niin kauan, että he olivat mereen syntyneiden kahden vesimuurin välissä.

Jumala olisi voinut lähettää yliluonnollisen pilven egyptiläisten leiriin sokaisemaan heidät. Silloin sotilaat olisivat kulkeneet päiväkausia ympyrää sumussa. Sen sijaan hän päätti lähettää pilven israelilaisten taakse suojelemaan heitä.

Tai, Jumala olisi voinut lähettää yhden ainoan enkelin lyömään koko Egyptin armeijan kuoliaaksi silmän räpäyksessä. Hän olisi voinut päättää tuhota heidät ihan missä tahansa vaiheessa. Hän vain ei valinnut niitä vaihtoehtoja. Hän ajoi Israelin tiukkaan, pelottavaan tilanteeseen, kriisiin, jossa ei voinut olla inhimillistä pakotietä.

Uskon, että Herralla oli kaksi päämäärää salliessaan kansalleen tämän mahdottoman tilanteen:
Hän oli päättänyt tuhota Israelin viholliset. Heidän ei enää koskaan tarvitsisi vilkuilla olkapäänsä yli peläten. Jumala sanoi siis: ”Aion sirotella vihollistenne ruumiit pitkin rantaa niin, että voitte nähdä heistä jokaisen kuolleena. Sitten uskotte, että minulla on kaikki valta!”
Jumala halusi antaa kansalleen mahdollisuuden asettaa elämänsä hänen käsiinsä, seisoa paikoillaan ja luottaa, että hän johdattaisi heitä.

Mistä tiedämme, että Jumala järjesti tämän pelottavan tilanteen koetellakseen kansaansa? Hänen oma sanansa sanoo: ”Ja muista kaikki, mitä on tapahtunut sillä tiellä, jota Herra, sinun Jumalasi, näinä neljänäkymmenenä vuotena on sinua kuljettanut erämaassa nöyryyttääksensä sinua ja koetellaksensa sinua ja tietääksensä, mitä sinun sydämessäsi on: tahdotko noudattaa hänen käskyjänsä vai etkö”(5 Moos. 8:2).
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

EPÄJUMALANPALVELUS TUO PETTYMYKSEN

ViestiKirjoittaja noomi » 18.11.2014 07:29

    Kuva

EPÄJUMALANPALVELUS TUO PETTYMYKSEN

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)
Friday, September 28, 2012
EPÄJUMALANPALVELUS TUO PETTYMYKSEN
Epäjumalanpalvelijat elävät petoksessa, luulevat valheen olevan totuutta!
”Sillä kuka ikinä israelilainen tai muukalainen, joka asuu Israelissa, luopuu minusta ja sulkee kivijumalansa sydämeensä ja asettaa kasvojensa eteen sen, mikä hänelle oli kompastukseksi syntiin, ja sitten menee profeetan tykö kysymään itsellensä neuvoa minulta, hänelle minä, Herra, itse annan vastauksen”(Hes.14:7).

Tämä kappale tarkoittaa: ”Koska olet kovettunut synnissäsi, et halua kääntyä ja katua, kaikki, mitä kuulet tästä lähin, vain vahvistaa sinua petoksessasi. Saarnatkin, jotka kuulet, puhuvat vain epäjumalistasi.”

Näemme tästä kuvan kuningas Ahabin elämässä 1 Kuningasten kirjassa luvussa 22. Hän oli ilmeisesti Israelin historian pahin kuningas. Tuohon aikaan hän oli liittoutunut kuningas Joosafatin kanssa taistellakseen Gileadin Raamotia vastaan.

Raamattu sanoo: ”Ja Herra sanoi: 'Kuka viekoittelisi Ahabin lähtemään sotaan, että hän kaatuisi Gileadin Raamotissa?' Mikä vastasi niin, mikä näin. Silloin tuli henki ja asettui Herran eteen ja sanoi: 'Minä viekoittelen hänet'. Herra kysyi häneltä: 'Miten?' Hän vastasi: 'Minä menen valheen hengeksi kaikkien hänen profeettainsa suuhun'. Silloin Herra sanoi: 'Saat viekoitella, siihen sinä pystyt; mene ja tee niin’ ”(1Kun.22:20 - 22).

Näemme tässä kaikkien aikojen pahimman epäjumalan palvelijan, miehen, jonka sydän oli kateuden ja himon valtaama, pyytämässä vastausta Herralta. Niin, mitä Jumala antoi Ahabille? Hän antoi neljäsataa profeettaa, jotka valehtelivat hänelle ja toistivat hänen omansa sydämensä kaiun: ”Lähde taisteluun! Kaikki näyttää hienolta. Edessä on rauha ja menestys.”

Mikä kauhea tragedia! Ahab ei voinut kuulla Jumalan ääntä, koska epäjumalat olivat juurtuneet hänen sydämeensä. Jumala vastasi hänelle lähettämällä hänelle vahvan luulevaisuuden hengen, joka tuhosi hänet.

”Sen tähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sen tähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen”( 2 Tess.2:10 -11).
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

JUMALAN VASTAUS EPÄJUMALAN PALVELIJOILLE

ViestiKirjoittaja noomi » 19.11.2014 07:28

    Kuva

JUMALAN VASTAUS EPÄJUMALAN PALVELIJOILLE

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Thursday, September 27, 2012
JUMALAN VASTAUS EPÄJUMALAN PALVELIJOILLE
“Heidän on kannettava syntinsä – niin kuin kysyjän synti, niin on profeetankin synti - etteivät he, Israelin heimo, enää eksyisi minusta pois eivätkä enää saastuttaisi itseänsä kaikilla rikkomuksillaan, vaan olisivat minun kansani ja minä olisin heidän Jumalansa; sanoo Herra, Herra" (Hes.14:10- 11).

Jumala sanoo meille lempeästi: ”Teen mitä tahansa saadakseni teidät pois saastaisten epäjumalienne edestä. Minä annan teidän langeta petokseen ja tuhoon. Minä aion suostutella teidät takaisin itselleni. Jos se ei tehoa, joudun antamaan teille rangaistuksia.”

”He lohduttavat teitä, kun näette heidän vaelluksensa ja tekonsa. Ja te tulette tietämään, etten minä syyttä ole tehnyt sitä kaikkea, minkä olen sille tehnyt; sanoo Herra, Herra" (Hes.14:23).
Tässä Herra sanoo: ”Te tulette tietämään, että minun ankarat toimenpiteeni ovat siitä syystä, että en halua teidän menevän pois”.

Onko sinun sydämessäsi rikkomusten kompastuskivi? Onko sinut pettänyt sidos, joka voisi tuhota sinut? Jos niin ja jos tämä kirjoitus tuomitsee sinut, sinulla on toivoa.

Sillä ei ole väliä, mikä sinun epäjumalasi on, kateus, seksuaalielämän synti, porno, alkoholi, huumeet, katkeruus tai anteeksiantamattomuus. Pyydä Pyhää Henkeä vahvistamaan Jumalan pelkosi, pehmentämään sinun sydämesi hänen syyttävälle äänelleen. Sinun pitää vihata syntiäsi ja päättää olla tekemättä rauhaa sen kanssa.

Rukoile häntä nyt: ”Herra, älä jätä minua sokeaksi. Jos minussa on väärää luuloa itsestäni tai petän itseni, ilmaise se minulle. En halua uskoa enää valheita. Minä haluan vain kuulla sinun äänesi ja saada sinun voimasi ja valtasi hallitsemaan elämääni.”

Sinua varten on vapautus, jos todella haluat sitä. Eräänä päivänä tajuat pian, ettet enää ole orja vaan Jumalan lapsi, jonka totuus on tehnyt vapaaksi.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

ANTAUTUKAAMME RUKOUKSEEN

ViestiKirjoittaja noomi » 20.11.2014 08:28

    Kuva

ANTAUTUKAAMME RUKOUKSEEN

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)

Wednesday, September 26, 2012
ANTAUTUKAAMME RUKOUKSEEN
Jerusalemin alkuseurakunnassa kreikkalaisia leskiä sorrettiin päivittäisessä ruoanjakelussa. Tietenkin he etsivät apua tilanteeseensa seurakunnan vanhimmilta.

Apostolit kokivat, ettei heidän sopinut laiminlyödä Jumalan sanan tutkimista ja rukoushetkiä vain johtaakseen tätä hallinnollista tehtävää. He kutsuivat koolle seurakunnan vanhimmat ja sanoivat: "Ei ole soveliasta, että me laiminlyömme Jumalan sanan toimittaaksemme pöytäpalvelusta”(Ap.t.6:2). Niin asetettiin seitsemän miestä, joista oli ”hyvä todistus” järjestämään seurakunnan käytännön asioita. Sillä aikaa apostolit pyysivät lupaa saada ”pysyä rukouksessa ja sanan palveluksessa" (Ap.t. 6:4).

Tämän järjestelyn seurauksena ”Jumalan sana menestyi, ja opetuslasten luku lisääntyi suuresti Jerusalemissa”(Ap.t. 6:7). Seurakunta kasvoi, koska apostolit kieltäytyivät laiminlyömästä varsinaista tehtäväänsä.

Harvat papit tekevät tällaisia ratkaisuja tänä päivänä. Eräs julistaja katsoi minua silmiin ja sanoi: ”Minulla ei yksinkertaisesti ole aikaa rukoilla. Olen liian kiireinen. Minulla on liikaa vaatimuksia ajan käytölleni.” Eräs toinen pastori tunnusti minulle: “En ole rukoillut kuukausiin. Minä meditoin ja otan lyhyitä hartauksia satunnaisesti, mutta en pysty pakottamaan itseäni kuriin rukoillakseni.”

En tahdo tuomita ketään ahkeraa, työhönsä antautunutta Jumalan saarnaajaa. Totuus on kuitenkin, että jokainen palvelija seisoo tai kaatuu oman isäntänsä edessä. Monet evankeliumin saarnaajat eivät ole tänä päivänä tietoisia siitä, että heistä on tullut saatanallisen, keskeytyksien salaliiton uhreja. He ovat alati liikkeellä, velvollisuuksien ja yksityiskohtien vyöryn painostamia.

Kiitän Jumalaa siitä, ettemme ole koskaan Saatanan emmekä kenenkään muunkaan juonien armoilla. Voimme paljastaa hänen taktiikkansa, puhua maailmalle uskosta ja pysäyttää Kristuksen nimessä joka ainoan keskeytyksen. Meissä asuvan Jumalan Hengen voimalla me voimme aurata tien Herran porttien luo. Voimme tulla ”uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan”(Heb.4:16). Tätä Herra toivoo meille kaikille.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

EdellinenSeuraava

Paluu David Wilkerson

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron