Israel Update / Marraskuu

Tiedotuksia jotka koskevat Israelia

Re: Israel Update / Marraskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 24.11.2014 07:27


Friday, November 21, 2014
PERJANTAI 21.11.14

PERJANTAI 21.11.14
1. VIIKON viimeinen päivä – juutalaisen ajanlaskun mukaan – alkoi sumuisena ja suhteellisen viileänä, mutta sateita ei tullut vielä viime yönä. Ennusteet kuitenkin lupaavat sateita kaikkialla maassa ilman viiletessä edelleen, ja varoituksia annettiin mahdollisista tulvista, jotka voivat alkaa yllättäen kuivuneiden jokiuomien saadessa tarpeeksi vettä. Joka vuosi ihmisiä jää loukkuun tulvien vuoksi ja muutamia hukkuu joutuessaan virran vietäviksi. Sateet voivat tulla ajoittaisina tai rajuina kuuroina, ei yhtenäisinä sateina, kuten ennusteissa sanotaan. Säätilat tänään: Jerusalem 10 -19; Tiberias 15 -25; Suolameri 20 -29; Eilat 18 -28 +C-astetta. Luvut on otettu JP:n ennusteesta, Times of Israel lämpöasteet ovat selvästi alempia, mutta sen sivut eivät jostain syystä toimi kunnolla.
2. Poliisi myöntää, että kolmas intifada on tosiasia, sen verran karmeita näyttöjä nuo iänikuiset ”rauhankumppanit” ovat meille tarjoilleet. Täytynee myöntää, etteivät kaikki Gazan ja PA:n arabit Israelin arabeista puhumattakaan ole terroristeja, mutta miksi he valitsevat johtajikseen henkilöitä, jotka vain vaikeuttavat heidän elämäänsä sen sijaan, että toimisivat kansansa parhaaksi? Nämä vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen jatkavat eliittiin kuuluvat miehet ja jokunen nainenkin ovat täynnä vihaa ja kostonhalua, mikä estää kaiken yhteistoiminnan Israelin kanssa. Nämä ne saavat kansansa nousemaan Israelia vastaan opettaen heidän lapsiaan äitinsä kohdusta saakka vihaamaan ja halveksimaan juutalaisia. Tilanteen korjaaminen ei tapahdu hetkessä, siihen tarvitaan sukupolvien muutoksia.
YK:n pääsihteeri Ban ki-Moon varoittelee sekä Israelin että PA/PLO:n johtajia kiihottamasta nykyistä tilannetta, koska se voi helposti kuohua yli – ikään kuin joku Israelissa ei olisi tietoinen siitä. Maailman rauhan vartijoitten johtajana hän kuitenkin katsoo täyttäneensä tehtävänsä esittäessään New Yorkin virkapöytänsä takaa mitään sanomattomia lausuntojaan, joita nopeasti vilkaistaan läpi ja siirretään arkistoon. – Nyt muuten muutkin internetlinkit temppuilevat, lienevätkö piuhat solmussa vai kostuneet äkillisessä yllättävässä sadekuurossa? Kirjoitus etenee hitaasti mutta varmasti.
JERUSALEMIN poliisi poisti aiemmin asettamansa ikärajoitukset Temppelivuoren perjantai-aamun rukouksiin tulleilta arabeilta, joitten jälkeen he poikkeuksetta aloittavat kivittää poliiseja ja Vuorelle pyrkiviä tai jo nousseita pyhiinvaeltajia, juutalaisia ja turisteja. Mitähän sisäministeriö kuvittelee hyötyvänsä tästä myönnytyksestä arabimuslimeille, jotka tavallisesti rekisteröivät sen annetuksi kiitollisuutta osoittamatta, mutta vaatien samalla lisää? Tämäkin on koettu ja tunnistettu, mutta kovapäisille virkailijoille ei mikään näytä menevän perille, vaikka moukarilla hakattaisiin. Muslimit pitävät perjantaita raivonpäivänä.
Poliisin tiedottaja Luba Samri sanoi AFP:n toimittajalle, että tilannetta tarkkaillaan ja toimitaan sen mukaan, miten tilanne kehittyy. Pari viikkoa sitten vuorelle päästettiin naisten lisäksi vain yli 35-vuotiaat miehet. Poliisin myöntämä helpotus Temppelivuoren tilanteeseen, mikä annettiin John Kerryn, Netanyahun ja Abdullah II:n Ammanin kokouksen ansiosta, tulee pahaan aikaan. Tiistaina Israelin poliisi esti ja takavarikoi massiivisen mielenosoittajille tarkoitetun tavaraerän Ashdodin satamassa. Pääasiassa lapsille osoitettujen tavaroitten joukossa oli miekkoja, kommando-veitsiä, ilotulitusraketteja, taser tainnutusaseita ja muita aseita, joita kukaan selväjärkinen ei antaisi ainakaan lasten käsiin. Tämä osoittanee jokaiselle, joka ymmärtää selvää puhetta, että mielenosoituksia on tarkoitus laajentaa. Tavaroiden joukossa oli 18 000 ilotulitusrakettia, 5 200 kommando-veistä, 1 000 miekkaa, 4300 taser-pistoolia piilotettuina taskulamppujen alle, sekä muita aseita. Nämä Kiinassa pakatut lastenlelut oli huolellisesti piilotettu joulukoristeiden alle. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... G7Q1UNsO-o
3. POLIISI sanoo varautuvansa tänään perjantaina muslimien raivon päivän väki-valtaisuuksiin. Eilen illalla arabit rakensivat tiesulkuja Abu Disiin ja Jebel Mukaberiin johtaville kaduille aloittaen marssin kohti poliisijoukkoja, jotka vastasivat mellakan hallinta-välineillään massan hajottamiseksi. Poliisin tiedottaja Micky Rosenfeld sanoi poliisin arvioivan turvallisuustilannetta ja koventavan toimiaan, mikäli siihen on tarvetta. Hän totesi useiden poliisiosastojen tarkkailevan tilannetta laajemminkin pääkaupungissa; erityisesti seuraavan uhkaa keskusbussiasemalla, kevyenrautatien ja bussien pysäkeillä, myymälöissä ja ravintoloissa, mikä osoittanee tilanteen herkkyyden ja vaarallisuuden.
Hamasin virkailija Gazassa Yehya Mousa sanoi, että mielenosoituksilla pyritään tiedottamaan kaikille arabeille Juudeassa ja Samariassa, että Al-Aksa on vaarassa ja että heidän tulee tehdä kaikkensa sen puolustamiseksi. ”Meidän pyhiä paikkojamme saastutetaan ja Al-Aksa tuhotaan ja miehitetään. Jokaisen arabin tulee tehdä aloite siirtyäkseen puolustamaan Al-Aksa moskeijaa”, hän sanoi kertomatta, kuka sitä saastuttaa. Ilmeisesti heidän mielestään ilotulitusraketit, palopommit, puukot ja miekat eivät saastuta moskeijaa, kuten ne eivät tehneet sitä Gazassakaan kesäsodan aikana, eivätkä pallopelit Vuoren ylätasanteella. Mousa lisäsi, että ainoa tapa saada moskeijat vapautettua ja miehitys loppumaan on väkivalta.
Israelin poliisi pidätti kolmen hengen arabisolun, jonka tarkoituksena oli hankkia raketti-kranaatti, jolla he olisivat teloittaneet ulkoministeri Avigdor Libermanin. IDF:n Juudean ja Samarian syyttäjänvirasto julkisti viralliset syytökset heitä vastaan, joita käsitellään armeijan sotilastuomioistuimessa. Teloitus oli tarkoitus suorittaa lähellä Harmalan kylää, joka on tien no 356 toisella puolella sijaitsevaa Libermanin kotitaloa Juudeassa. He arvioivat automatkan tarvitsevan ajan Herodianista Beit Fajarin risteykseen iskun ajankohtaa suunnitellessaan. Heidät pidätettiin elokuun puolivälissä poliisin pyrkiessä selvittämään salaliiton taustoja, mutta he toimivat ilmeisesti erilisenä soluna ilman yhteyksiä Hamasiin tai muihin terrorijärjestöihin. Heitä syytetään murhan suunnittelusta ja aikomuksesta.
Poliisi varoittaa Jerusalemin kaupunginvaltuuston jäsentä Arieh Kingiä arabien salamurha-aikeista häntä vastaan. Hänen kotilatoaan kohti Jerusalemin itäosassa ammuttiin laukauksia. King on aktiivisesti ajanut juutalaisten muuttamista myös pääkaupungin itäosiin osoittaakseen, että kaupunki on yhtenäinen ja jakamaton, ja vapaa kaikille sekä länsi, että itäosissa. Poliisi myöntää, että Gush Etzionin lähellä tapahtunut kolmen sotilaan yliajo arabin toimesta oli tahallinen terroriteko, minkä autoa ajanut arabi tunnustaa.
Har Nofin synagogan massamurhaan syyllistyneen kahden arabin, jotka olivat serkuksia, toisen sisar toimii Jerusalemin sosiaalivirastossa. Eräs haastatelluista Jerusalemin asukkaista totesi, että viimeisten siviilien murhien ja heitä vastaan tehtyjen hyökkäysten johdosta heille on tullut epämukava tunne, että kuka tahansa kadulla liikkuva voi hautoa murha-aikeita heitä vastaan. Mitenkähän sosiaalivirkailijat suhtautuvat virastossa työskentelevään arabiin, jonka veli syyllistyi raakaan massamurhaan hänen perheensä hyväksyessä sen?
RABBI Yehuda Glick, jonka rintaan arabiterroristi ampui neljä laukausta aivan lähietäisyydeltä paeten sitten moottoripyörällä, on tervehtynyt hämmästyttävän nopeasti, ehkä osittain lukuisten rukousten avustamana väheksymättä lääkärien osuutta. Hänet päästetään kotihoitoon ensi sunnuntaina. Hänen murhaajansa sai surmansa tulitaistelussa poliisin kanssa ja lienee nyt karvaisten demonien piinattavana helvetissä.
Rabbi David Yosef Shasin Tora-vanhinten neuvostosta kehottaa jokaista juutalaista, jolla on ase ja lupa siihen, kuljettamaan sitä mukanaan myös sapattina. Hän selitti, että vaara joutua hyökkäyksen kohteeksi ylittää sapatin pyhyyden, joka muuten estää kantamasta asetta. Samoin rabbi Yosef kehottaa pitämään taskupuhelimen mukanaan siten, että aina on ainakin yksi, suuremmissa tiloissa useampia käsipuhelimia synagogassa. Juutalainen Laki kehottaa rikkomaan sapattikäskyn, jos sillä pelastamaan ihmisen hengen. Jeesus vetosi tähän parantaessaan sairaita myös sapattina vastatessaan fariseusten syytöksiin.
JORDANIAN parlamentti kunnioitti Har Nofin surmansa saaneita terroristeja minuutin hiljaisuudella ja lukien sen jälkeen muutaman rivin Koraanista, vaikka maan hallitus tuomitsi sen. Parlamentin puhemies riimitteli tähän tapaan: ”Kunnianosoituksena marttyyreille, jotka sionistit murskasivat ja murhasivat, pyydän arvostettua parlamenttia nousemaan ylös ja lukemaan Koraanin alkutekstin al-Fatihan ylistääksemme heidän puhdasta sieluaan ja kunnioittaaksemme kaikkien marttyyrien sieluja arabi- ja muslimikansoissa”, kuten TV-10 raportoi. Jordanian pääministeri Abdullah Ensour totesi aiemmin jännityksen noususta Israelin ja PA:n välillä: ”Jordania tuomitsee viimeisen kehityksen, joka tapahtui pyhässä kaupungissa. Nämä eivät ole erillisiä tapahtumia, vaan kuuluvat Israelin suunnitelmaan muuttaa tilannetta maaperällä”, kuten Anadolu Agency raportoi Turkissa.
YK:n turvallisuusneuvosto tuomitsi lausunnossaan Har Nof synagogassa Jerusalemissa tapahtuneen massamurhan, jossa kuoli neljä israelilaista rabbia ja poliisiupseeri. Muutaman edellisen päivän aikana YK:n 67 jäsenmaata keskustelivat kansainvälisestä yhteistoiminnasta taistelussa terrorismia ja väkivaltaa vastaan. Erityisesti mainittiin Islamin Valtion muodostaman uhkan sekä jännityksen ja väkivallan kasvu Jerusalemissa, mutta myös Euroopassa ja Amerikan mantereella kuten Quebecissä ja Ottawassa.
Koska internet ei toimi kunnolla, en voi antaa linkkejä edelliseen. Tiedot on poimittu JP:n paperikopiosta ja muista lähteistä, jotka toimivat ajoittain. Julkaisen raportin, kun linja aukeaa.


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Marraskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 24.11.2014 07:28


Sunday, November 23, 2014
SUNNUNTAI 23.11.14

SUNNUNTAI 23.11.14
1. SUNNUNTAIPÄIVÄ alkoi viileänä ja puolipilvisenä, mutta ”sateet ovat loppuneet, menneet menojaan”, Salomon korkeaa veisua lainatakseni. Mutta kaikenlaista tapahtuu Israelissa ja maailmalla myös viikonlopun aikana, joka oli tarkoitettu lepopäiväksi, mutta jonka nykyihminen täyttää kaikenlaisella touhulla ja menolla herätäkseen ja aloittaakseen uuden viikon väsyneenä ja silmät ristissä maanantaina. Käyn ensin kursiivisesti läpi joitain aamun uutisotsikoita palaten niihin tarkemmin raportin jatko-osassa.
P5+1 maiden ja Iranin väliset ydinneuvottelut eivät ole pystyneet tuottamaan tavoiteltua sopimusta ennen huomista määräpäivää, mikä ennustanee uutta neuvottelukierrosta. http://www.timesofisrael.com/in-lieu-of ... tend-talks
Analyytikkojen mukaan Israelin uhkaamat ilmaiskut Iranin ydinlaitoksia vastaan ovat enintään ”diplomaattisella esityslistalla”, kukaan ei uskone tässä vaiheessa niiden toteutumismahdollisuuteen, koska ne voisivat kohdata USA:n ilmavoimien torjunnan. http://www.timesofisrael.com/israeli-st ... inst-iran/
USA:n ulkoministeri John Kerry kuitenkin katsoi viisaammaksi ottaa yhteyden pääministeri Netanyahuun informoiden häntä neuvotteluista ja kuulostellen hänen mielenliikkeitään. http://www.timesofisrael.com/kerry-upda ... uke-talks/
Saksan ulkoministeri Farnk-Walter Steinmeier sanoo, etteivät länsimaat ja Iran ole koskaan aiemmin olleet näin lähellä sopimusta. USA:n ulkoministeri John Kerry puolestaan toteaa, että vakavia aukkoja on edelleen sopimatta. Hän soitteli eri tahoille kuulostellakseen liittolais-ja arabimaiden kommentteja ja mahdollisia pelkoja, että länsimaat kuitenkin lopulta suostuvat sopimukseen, jolla Iran pystyy rakentamaan ydinpomminsa vuoden kuluessa, mikä aloittaisi ydinasekilpailun Lähi-Idässä. Kerryn soittolistalla olivat Israelin lisäksi Persianlahden arabimaat, Kanada ja Turkki muiden ohessa. Kerryn niskaan hengittää presidentti Obama, joka tarvitsee edes jonkinlaisen näytön uudelle - todennäköisesti vihamieliselle - kongressille ulkopolitiikkansa tuloksista. Iranin ulkoministeri Zarif lensi Teheraniin saamaan lisäohjeita. http://www.timesofisrael.com/kerry-says ... ans-nukes/
2. Israelin hallitus kokoontuu tänään viikkoistuntoonsa, jossa se tullee hyväksymään kaksi etukäteen ristiriitoja herättänyttä lakiesitystä. Ensimmäinen esitys koskee ns. ”juutalaista lakia”, joka oikeuskansleri Yehuda Weinsteinin mukaan tulee vaikuttamaan merkittävästi perustuslaillisen lain periaatteisiin, joihin maan itsenäisyysjulistus ja Knessetin peruslaki perustuvat. Oikeuskansleria jurnuttaa se, että lain esittivät yksityiset kansanedustajat eivätkä puolueet, mikä voi aiheuttaa vaikeita ristiriitoja myöhemmin.
Pääministeri Netanyahu tulee esitystä lähtien siitä, että hän katsoo sen tasapainottavan juutalaisen lain ja demokratian välistä eroa, mitkä eivät aina kohtaa toisiaan. ”Oikeus kansalliseen itsemääräämisoikeuteen Israelin valtiossa kuuluu juutalaiselle kansalle”, pääministeri selittää. ”Israelin valtio on demokraattinen maa, perustettuna vapauden, oikeuden ja rauhan periaatteille, Israelin profeettojen antamien näkyjen mukaisesti, ja tulee ylläpitämään henkilökohtaset oikeudet kaikille kansalaisilleen”. Hän selitti Likudin ryhmäkokouksessa maanantaina, että jokaisen Israelin kansalaisen oikeudet rotuun, uskontoon ja henkilöön katsomatta perustuvat lakiin. Livni halusi viivyttää lain käsittelyä Knessetissä viikolla, mutta pääministeri ohittaa Livnin viemällä lain hallitukseen, jolla on oikeus esittää se Knessetille. Toinen lakiesitys koskee terroristien asumisoikeuden poistamista.
http://www.timesofisrael.com/government ... tate-bill/
3. Jerusalemin intifada on alkanut, ja se kehittyy paljon pahemmaksi, ennustaa Times of Israelin Avi Issacharoff artikkelissaan todeten, että ensimmäinen intafada alkoi v. 1987 väärin raportoidusta liikenneonnettomuudesta Gazassa; kolmas intifada, jota kutsutaan veitsi-intifadaksi, alkanee bussinkuljettajan hirttäessä itsensä ajamassaan bussissa.
Artikkelin laatija kuvailee, että heti poliisin tiesulun ohitettuaan jokainen voi tuntea kyynelkaasun ja poltettujen roskapönttöjen epämiellyttävän hajun lähes kaikkialla Shuafatin arabilähiön alueella pääkaupungissa. Osa roskista on osittain palanut, osa ei, mutta haisee silti. UNRWA:n työntekijät pyrkivät kokoamaan roskia ja siistimään katuja, mihin kaupungin roskahuollosta virkailijat eivät uskalla antautua, ja joka muutenkin toimii huonosti. Hän kuvailee, miten autolla ajo kaduilla on lähes mahdotonta. Nuoria poikia, teini-ikäisiä ja nuorempia, seisoskelee kaduilla, osa heistä kasvonaamioilla varustettuina, joita nuoremmat pojat ihaillen ympäröivät. Ilmeisesti kouluopetus on toistaiseksi keskeytetty.
Shuafat on erityisen syrjitty ja hoitamaton, köyhyys, toivottomuus ja apatia sekä juutalaisten ja Israelin vihaaminen ovat kouriintuntuvia harmaiden muurien ympäröimässä lähiössä, kuten Issacharoff kuvailee näkemäänsä päätyen johtopäätökseen, että intifada on alkanut ilman virallisia lausuntoja. Muurien ulkopuolella sijaitsevat juutalaiset lähiöt Pisgat Zeev ja Ranskalainen kukkula, joihin nuoret pojat tekevät uhkarohkeita vierailija, mutta Shuafatissa kukaan ei vuodata kyyneltäkään Har Nof synagogan massamurhan uhrien puolesta. http://www.timesofisrael.com/the-jerusa ... get-worse/
4. KOLMANNEN intifadan lapset, otsikoi ynetnews.com artikkelinsa, jossa sen toimittaja Hassan Shaalan haastattelee 8-13 vuoden ikäisiä lapsia Jerusalemin itäosassa. Toimittaja kertoo, että nämä lapset ovat valinneet koulun asemesta hyökkäykset poliisia vastaan kivin, autonrenkaiden polttamisella ja ilotulitusraketeilla.
Useimmat näistä koulunkäyntinsä tuskin aloittaneista lapsista esiintyvät naamioituina hyökätessään poliisia vastaan kivin ja raketein tai pyrkien vaikeuttamaan sen autojen liikkumista lähiöissään kotitekoisilla tiesuluilla, roskapöntöillä ja kaduille sytyttämillään nuotioilla, joissa palavat autonrenkaat ja roskapönttöjen sisältö muodostavat mustaa pahanhajuista savua ja kitkua, joka tuntuu kaikkialla. ”Me haluamme kuolla marttyyreina”, nämä lapset uhoavat. ”Ei meillä ole mitään menettävänä”. 13-vuotias poika selittää: ”Me protestoimme ja heitämme kiviä esittääksemme vastalauseemme murhatuista marttyyreista ja kaikesta, mitä tapahtuu Al–Aksa moskeijassa. Tänään en halunnut mennä kouluun, koska halusin jatkaa vastarintaa marttyyri Ibrahim al-Akarin ja muiden marttyyrien murhan johdosta” hän selittää. Hän viittaa arabiin, joka autollaan ajoi kevyen rautatien pysäkillä odottavaan ihmisryhmään surmaten kaksi ja haavoittaen ainakin 13 muuta. Arabit uhraavat lapsiaan, koska kuolleella lapsella on suurempi propaganda-arvo kuin aikuisen ruumiilla.
Akari oli tuomittu aiemmista rikoksista ja hän kuului Hamasiin, joka tunnusti osallisuutensa hyökkäykseen. ”Kaikki mitä tapahtuu Al-Aksa moskeijassa ärsyttää meitä, Se kuuluu yksin muslimeille eikä kenelläkään muulla ole asiaa sinne”, 13-vuotias poika selvittelee. Pojat sanovat, että heidän tulee ottaa osa vastuusta, sillä poliisit ovat ne, jotka mellakoivat hyökkäämällä naisia ja lapsia vastaan ja tuhoamalla koteja. He vastustavat poliisin asettamia tiesulkuja ja tarkastuspisteitä, jonka johdosta he tuntevat olevansa suljettuina muusta kaupungista. Vanhemmat arabiasukkaat toteavat, etteivät ne tuo turvallisuutta, koska ne vain lisäävät asukkaitten turvattomuutta ja eristyneisyyttä sekä aiheuttavat lisäongelmia työssä käyville. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 12,00.html
5. PA:n arabit väittävät, että juutalaiset sytyttivät tuleen rakennuksen Khirbet Abu Falah arabikylässä lähellä Ramallahia Samariassa. Rakennuksen seiniin oli piirrelty arabien vastaisia iskulauseita. Kukaan ei haavoittunut tulipalossa. Arabien kertoman mukaan joku koputti aikaisin sunnuntaiaamuna talon ovelle ja heitti sisään jotain palavaa nestettä, kun ovi avattiin. Kylän johtaja kuitenkin totesi, että rakennus sytytettiin palopommilla. Talossa oli palon syttymishetkellä neljä naista, jotka pääsivät turvaan. Rakennus paloi osittain.
Poliisi tutkii tapahtunutta rikosta, mutta ei suoraan hyväksy syytöstä, että tuhopoltto oli juutalaisten asukkaitten sytyttämä. Marraskuun 12. päivänä sytytetty Al-Mughhayrin moskeijan tuhopolttoyritys osoittautui myöhemmin sytytetyksi ideologisista syistä. Arabit turvautuvat kaikenlaisiin konnankoukkuihin juutalaisten syyttämiseksi. http://www.timesofisrael.com/palestinia ... ate-crime/
6. UUTISOTSIKOITA
· Israelin liikennepoliisi pysäytti PA:n pääministerin Rami Hamdallahin autosaattueen sunnuntaina aamupäivällä nähtyään sen ajavan holtittomasti suurella ylinopeudella tiellä no 60 Elin ja Shilon välillä. Tie on Israelin valvomalla alueella. Liikenneseisokki kesti puolisen tuntia, ja autosaattue voi jatkaa matkaansa vasta poliisin saatua luvan korkealta taholta. PA:n pääministerin autosaattue on aiemminkin joutunut liikenne-poliisin pysäyttämäksi samasta holtittomasta ajosta johtuen. Poliisi pidätti autojen kuskit, mutta vapautti heidät luvaten, että asiaan palataan myöhemmin.
Tammikuun 14. päivänä poliisi pysäytti PA:n pääministeri Hamdallahin autosaattueen kahdesti holtittoman ajon ja ylinopeuden vuoksi ajaen 145 km/t vauhtia 80 km:n rajoitus-alueella. Hamdallah syytti silloin poliisiupseeria koiraksi miehitetyllä alueella. Poliisi kieltäytyi antamasta lupaa ajon jatkamiseksi, ennen kuin Hamdallah pyysi anteeksi. Tämä lienee PA:n johtajien tapa protestoida Israelin suorittamaa valvontaa vastaan alueella, jossa se huolehtii täysin sen siviili-ja turvallisuusvastuusta. http://www.timesofisrael.com/police-pul ... west-bank/
· ön Ashkelonin pormestari Itamar Shimoni kielsi arabityöläisten käytön kaupunkinsa rakennuksilla ja etenkin päiväkotityömaalla, mikä herätti kirpeitä vastalauseita monelta taholta. Hän kuitenkin selvensi päätöstään, että arabit voivat jatkaa päiväkotityömaalla rakennuksen pommisuojien valmistumiseen saakka. Hän selittää, ettei hän missään vaiheessa täysin kieltänyt arabeja työskentelemästä rakennuksilla, vaan että hänen lausuntonsa oli joko ymmärretty tai raportoitu väärin. http://www.timesofisrael.com/ashkelon-r ... -shelters/
· Sisäministeri Gilad Erdan peruutti Israelin kansalaisuuden autonkuljettajalta Mahmoud Nadilta, joka kuljetti autossaan v. 2001 Tel Avivin Dolfinariumiin terroristin, joka sytyttämällään pommilla surmasi 21 nuorta ja haavoitti sataa muuta. Erdan sanoo, että hän käytti toimeensa kuuluvaa auktoriteettia peruuttaen itsemurhaterroristin kuljettaneelta kuskilta Israelin kansalaisuuden. Tätä on vaadittu monilta muilta viimeisiin terrori-iskuihin osallistuneilta tai heitä avustaneilta. Terroristin kotien tuhoaminen on herättänyt kritiikkiä ihmisoikeusjärjestöjen taholta, eikä sen lopulta uskota tehokkaasti estävän terrori-iskuja. Tehokkaampi tapa voi ollakin pidättää terroristin omaisten talletukset ja valtion myöntämien oikeuksien peruuttaminen, mistä tämä voi olla ennakkotapauksena. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... HGfbkNsO-o
· Perjantai-iltana joukko Beit Orot yeshiva opiskelijoita oli palaamassa Öljyvuorelta yeshivaansa, kun joukko arabeja oli järjestänyt heille väijytyksen Beit Oroon johtavalla tiellä. Arabit puukottivat yhtä opiskelijaa selkään ja hakkasivat toista parrunpätkillä. Opiskelijat pääsivät kuitenkin pakenemaan yeshivaansa, josta haavoittuneet kuljetettiin Shaare Zedek lääkintäkeskukseen Jerusalemissa. Poliisi kuitenkin väittää, että opiskelijat olivat yhdessä median kanssa suunnitelleet koko tilanteen provosoidakseen sen kautta herkkää tasapainotilannetta.
Jebel Mukaberin arabilähiön kupeessa sijaitsevassa Nof Zion juutalaislähiössä arabit heittivät palopommeja juutalaisten kotien ikkunoista sisään aiheuttaakseen tulipaloja. Samaan aikaan arabit ampuivat useita ilotulitusraketteja asuntojen ikkunoihin. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... HGiMkNsO-o
· Likudin kansanedustaja Moshe Feiglin kehotti äskeisessä lausunnossaan maan kansallisia puolueita muodostamaan yhteisen blokin seuraavissa vaaleissa. Tämä tuli pian sen jälkeen, kun Netanyahu ja Bennett tapasivat toisensa kehitellen ajatusta muodostaa yhteinen vaalirengas. Likudin kannatus on laskenut viime viikkoina, se on enää 20 edustajaa, Bennettin johtaman Juutalainen Koti puolueen noustessa 19 kansanedustajaan. Yesh Atidin kannatus putoaa 12:en, muut selvästi alle 10 kansanedustajaa. Arabipuolueet saisivat yhteensä 11 kansanedustajaa. Vaalikuume nousee välillä taas laskien muiden asioiden viedessä median huomion. Jokainen puolueohtaja vakuuttaa, ettei aika ole sopiva uusille vaaleille. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... HGlfENsO-o
SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 12 -19; Tiberias 14 -25; Suolameri 18 -28; Eilat 17 -28 +C-astetta. Sateita luvataan tänään koko maassa Eilatia lukuun ottamatta. Taivas jatkaa puolipilvisenä huomenna ja ylihuomenna sateen mahdollisuuden pienentyessä. Lämpötila voi nousta hieman, jopa pari astetta. Tällä hetkellä aurinko paistaa pilviverhon välitse.


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Marraskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 27.11.2014 08:40



ajantasatietoa israelista
Wednesday, November 26, 2014
KESKIVIIKKO 26.11.14

KESKIVIIKKO 26.11.14
1. EIVÄT OLLEETKAAN sateet menneet, kuten edellisessä artikkelissa oletin. Välistä aurinko paistaa – kuten eilen pizzaretkellä Efratiin ja Neve Danieiin – ihmeen lämpimästi pilviverhon avatessa hetkittäin kirkkaan sinisen taivaankannen. Tänä aamuna vettä tuli noroina taivaalta harmaan pilviverhon peittäessä taivaan. Tuulen voima oli uutisten mukaan viime yön aikana 80 km tunnissa, mikä lisää elämän surkeutta niille, jotka eivät ole varustautuneet suojavaatteilla. Talvikauden aikainen tulo on yllättänyt myös ne asukkaat, jotka ovat jättäneet lämmitys-laitteittensa kunnostuksen viime hetkeen. Asunnot ovat sisältä kylmiä ja kosteita, mikä alkaa tuntia kurkussa ja hengityselimissä. Sateinen ja tuulinen sää tulee ennusteiden mukaan jatkumaan ainakin parin päivän ajan koko maassa paitsi Eilatissa. http://www.timesofisrael.com/emergency- ... rge-storm/
SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 7 -12; Tiberias 17 -25; Suolameri 16 -23; Eilat 14 -24 +C-astetta. Times of Israel ennusteessa luvataan vähän alempia lämpötiloja, mutta lämpenevää parin seuraavan päivän aikana siten, että perjantaina päivälämpötila olisi 13 astetta sateitten lakatessa, mutta taivas on edelleen osittain pilvinen ja paksu sumu peittää näkyvyyden.
2. POLIITTINEN ja osittain myös uskonnollinen jännitys on alkanut tunkeutua myös pääkaupungin koululaitokseen, joka pyrkii säilyttämään tasapuolisuuden arabi- ja juutalais-koulujen välillä. Jatkuvia ongelmia tuottavat koulukirjat, joita uudistetaan usein, mutta joissa kiistelyä herättävät maininnat Pyhän Maan omistuksesta ja historiasta. Vastaavien koulu-viranomaisten tehtävä ei ole helppo, koska he joutuvat taistelemaan myös molemmassa yhteiskunnassa vallitsevaa ajatussuuntaa ja perinnettä vastaan.
PA:n virallisen kannan mukaan juutalaisilla ei ole historiallisia eikä uskonnollisia siteitä maahan, eikä juutalaista Temppeliä ole koskaan ollut Jerusalemissa. Tältä pohjalta se selittää, että juutalaiset siirtolaiset oivat tunkeilijoita, jotka länsimaiden avustamina ovat luoneet ristiretkeläisten jälkeläisten sillanpääaseman arabimeren rantahietikolle, jonka kautta he levittävät rauhattomuutta ja väkivaltaa muslimien keskuuteen. ”Rauha ja sisäinen tasapaino-tila saavutetaan vasta, kun tuo saastuttava tunkeilija on poistettu ja muslimit hallitsevat koko Lähi-Itää”. Tämä ajatusharha on myrkyttämässä myös lasten mielipiteitä, ja se on hallinnut arabijohtajien suhtautumista rauhanneuvotteluihin Israelin kanssa. Lasten mielet ovat kuitenkin avoimia ja yhteisymmärrys heidän keskuudessaan syntyy helposti yhteisten harrastusten myötä, mitä arabikulttuurin innostamat idolit juutalaista yhteiskuntaa vastaan suunnattuine verisine terrori-iskuineen pahoin häiritsevät. http://www.timesofisrael.com/amid-risin ... r-balance/
3. PA:n arabisaarnaaja piti äskettäin Al-Aksa moskeijassa Jerusalemissa spontaanisti esittämänsä saarnan, jonka PMW sai käsiinsä ja käänsi sen englanniksi. Videon mukaan moskeijassa ei ollut paljon kuulijoita, eivätkä he erityisesti reagoineet saarnan sisältöön, vaikka useimmat kuuntelivatkin sitä keskittyneesti.
Saarnaaja, jonka nimeksi PMW antaa Ali Abu Ahmed, tukee puheessaan vahvasti Islamin Valtiota sekä esittää USA:n vastaista vihaansa. Hän kutsuu juutalaisia kaikkein inhottavimmiksi luotujen joukossa sekä kehottaa tuhoamaan USA:n ja sen luoman Islamin Valtion vastaisen liittoutuman. ”Oi Allah tuhoa Amerikka ja sen liittoutuma. Oi Allah, auta meitä katkaisemaan niiden päät. Oi Allah, auta veljiämme, uskonnollisia taistelijoita (mujahideen) Irakin ja Syyrian maassa”, Ahmed julisti moskeijan pääsalissa.
”Kuka tulee islamin avuksi, ellemme me; kuka tulee puolustamaan Jerusalemia, ellemme me? Kuka tulee kalifatin tueksi, ellemme me, Allahin palvelijat?” hän huuteli kuulijoilleen.
”Älkää antako juutalaisten hyökkäysten eksyttää itseänne tai heidän rikostensa Palestiinan muslimeille. Tämä on vain heidän tuhonsa alkusoitto, jos Allah niin tahtoo, uskollisten taistelijoitten käsissä Palestiinassa ja ulkomailla”. Hän varoittaa muslimeja antautumasta kansainvälisen yhteisön pyyntöjen ja tarjousten harhaan, koska ne ovat juuri ne, jotka lähettivät juutalaiset Palestiinaan. ”He ovat osasyyllisiä barbaarisiin murhiin muslimeja vastaan Palestiinassa. Hae turvaa kaikkivaltiaasta Allahista, kostajasta. Vain hän pystyy katkaisemaan Amerikan ja juutalaisten selkärangan, kuten hän teki faraolle ja Nimrodille”.
PA:n puheenjohtaja Mahoud Abbas esittää omahyväisiä pyyntöjä Netanyahulle, ettei tämä antaisi kiistakysymyksen kehittyä uskonnolliseksi sodaksi, mutta hän itse tekee kaikkensa kiihottaessaan arabeja pyhään sotaan. Hän pyrkii esittämään Har Nof synagogassa murhatut viisi israelilaista hyökkääjiksi, jotka syyllistyivät kahden arabiterroristin murhaan, vaikka serkukset, kaksi arabimiestä aseistautuneina puukoin pistoolein ja lihakirvein, murhasivat aamurukouksiin tulleet aseettomat neljä rabbia, apuun tulleen druusipoliisin ja haavoittivat kahdeksaa muuta ennen kuin paikalle hälytetyt poliisit saivat heidät teloitettua. PA:n omat websivut kuvailevat Temppelivuorelle nousseita juutalaisia ”setlerijoukoksi”, joiden päämääränä on tunkeutua Al-Aksaan häväistäkseen sen. http://www.timesofisrael.com/preacher-a ... ujahideen/
4. PA:n virallinen TV-kanava julkisti Abbasin lausunnon, jonka mukaan Netanyahun politiikka ja toimet ovat syynä kahden PA:n arabin, joilla oli Israelin siniset henkilöllisyyskortit, murhaan Har Nof synagogassa tiistaiaamuna. Lähetyksessä ei mainittu aamurukouksiin tulleen neljän aseettoman rabbin kuolemasta, useista haavoittuneista, eikä myöskään apuun tulleen druusipoliisin menehtymisestä tulitaistelussa terroristien kanssa saamiinsa haavoihin. PMW:n kääntämän tekstin mukaan synagogaan hyökkäyksen tehneen arabit olivat marttyyreja, jotka puolustivat kansaansa Israelin hyökkäyksiä vastaan. PA:n lähetyksessä ei mainittu arabien saaneen surmansa tulitaistelussa poliisin kanssa.
PA:n arabien suorittamista autolla tehdyistä murhista israelilaisia vastaan kerrotaan asia siten, että ”auto-onnettomuuden” jälkeen Israelin poliisi ampui heidät. ”Näyttävimmät Israelin tekemät hyökkäykset kansaamme vastaan tapahtuivat Jerusalemissa lokakuussa. Abd al-Rahman al-Shaloudi kuoli marttyyrina. Miehittäjä ampui hänet auto-onnettomuuden jälkeen”. Arabin tarkoituksellisesti kevyen rautatien pysäkillä odottavaan ihmisjoukkoon tekemä hyökkäys käännettiin ylösalaisin, se oli vain liikenneonnettomuus. Lähetyksessä ei mainittu, että autoa ajanut arabi surmasi kaksi ihmistä ja haavoitti toista kymmentä. Toinen autolla ihmisiä tässä kuussa surmannut ja haavoittanut arabi Ibrahim al-Akari oli myös marttyyri ja uhri. Muut lähetyksessä mainitut uhrit ja marttyyrit olivat Mutaz Hijazi sekä Khazzan ja Uady Abu Jamal. PA:n käytännön mukaan marttyyrien omaisille maksetaan kuukausittaiset stipendit, ja Israelin tuomitsemille murhaajille kuukausipalkkaa.
Jos tavallinen kadun mies ja nainen PA:n valvomilla alueilla ja Israelissa saa PA:n TV:n kautta vain tämän kaltaista valheellista uutisointia, ei ole ihme, jos koko heidän asenteensa on kieroutunut, jossa ero todellisuuden ja kuvitellun vääristymän välillä ovat hämärtyneet. http://www.wnd.com/2014/11/murderers-ar ... ia-report/
5. Egyptin presidentti Abdel Fattah al-Sisi sanoi italialaiselle uutistoimistolle antamassaan haastattelussa, että Egyptin voi lähettää joukkojaan Gazaan sekä Juudeaan ja Samariaan
Israelin ja PA:n solmiman rauhansopimuksen jälkeen rauhanturvaajina tilapäisesti, mikäli osapuolet suostuvat siihen. Israel on aiemmin yrittänyt saada Jordanian innostumaan valvomaan Juudean ja Samarian alueita rauhansopimuksen jälkeen, mutta yritys hautautui ensimmäisen intifadan nimellä kulkevan väkivalta-aallon alle. Abdullah II menetti mielen-kiintonsa koko kysymykseen taiteillessaan Al-Qaidan ja Muslimiveljeskunnan uhan alla pyrkiessään säilyttämään monarkiansa Israelin ja USA:n tuella.
EL-SISI vakuuttaa, että egyptiläisten joukkojen sijoittaminen PA:n alueille olisi tilapäinen, kunnes lopullinen rauhansopimus on solmittu. Esitys YK:n rauhanturvaajien sijoittamiseksi Juudeaan ja Samariaan on saanut ehdottoman tyrmäyksen Israelin taholta. Egypti käy murhaava taistelua Muslimiveljeskunnan eliminoimiseksi, mikä on laajentunut käsittämään myös sen sisarjärjestöä Hamasia, jota Sisi syyttää yrityksistä aiheuttaa epäjärjestystä ja sekasortoa Sisin hallinnon kaatamiseksi. Hamas toimii aktiivisesti myös Siinailla, jossa se toimii yhteistyössä Al-Qaidan ja Ansar Bayt al-Maqdis terrorijärjestöjen kanssa. Egypti kyllästyi Hamasin kaivamiin tunneleihin Gazasta Siinaille ja raivaa kilometrin syvyistä puskurivyöhykettä raja-alueelle, jonka tueksi kaivetaan leveä vesikanava. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 67,00.html
6. UUTISOTSIKOITA
· Petah Tilvan maistraatin oikeus poisti julkisuusesteen käsittelemänsä tapauksen yltä, jossa juutalaisen rakennustyöläisen väitettiin aiemmin saaneen surmansa pudottuaan telineiltä salaman iskettyä niihin. Oikeuskäsittelyn aikana näytettiin toteen, että juutalainen rakennustyöläinen Netanel Arami oli arabien toimesta tahallisesti työnnetty kolmannesta kerroksesta varmaan kuolemaan. Poliisi pidätti kolme arabia tapauksen johdosta, mutta päästi heidät pitkällisten kuulustelujen jälkeen vapaiksi. Aramin omaiset saivat lopulta poliisin pöytäkirjat, joissa se myöntää perheen saavan terrorin uhrille myönnettävät oikeudet. Murhatun Aramin omaiset ja hänen vaimonsa Mirjam ovat pahoittaneet mielensä, ettei yksikään hallituksen jäsen edes soittanut heille ottaakseen osaa, mutta olivat innolla tuomitsemassa Abu Khdeirin murhan osoittaakseen tukeaan hänen omaisilleen. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... HWTh0NsO-o
· Sisäisen turvallisuuden ministeri Yitzhak Aharonovich laati lakiesityksen, jolla väkivaltaisia yhteenottoja poliisin ja Temppelivuorelle nousseitten pyhiinvaeltajien kanssa järjestäneet ryhmittymät kielletään pääsemästä Vuorelle. Näiden ääri-järjestöjen toiminta Vuorella määritellään esityksessä laittomaksi kokoontumiseksi. Rauhattomuuksia järjestäneet muslimit kuuluvat Hamasiin, ja monet heistä saavat 4000 – 5000 NIS kuukaudessa siitä, että he muuttavat asumaan Vuorelle sillä verukkeella, että he ovat opiskelijoita. Heidän tehtävänsä Vuorella on pelkästään hyökkäillä poliisia vastaan pitkin päivää aloittaen aikaisin aamulla ennen Mughrabi-portin avaamista Vuorelle nousevia varten. Esitys tullee odotetusti aiheuttamaan kovaa vastustusta sekä PA:n arabien että Jordanian taholta. Muslimit katsovat, että he omistavat Temppelivuoren ja ovat kehottaneet median edustajia hylkäämään Temppelivuoren nimen käyttämisen korvaten sen arabitermillä al-Haram al-qudsi ash sharif, ylevä pyhättö, kuten muslimit sitä nimittävät. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... HWXJUNsO-o
· Presidentti Rivlin arvostelee esitystä juutalaisesta laista sanoen sen loukkaavan demokratiaa, mikä saa lain vastustajat Livnin ja Lapidin hihkumaan riemusta. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... HWbSkNsO-o


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Marraskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 28.11.2014 20:13

Friday, November 28, 2014
PERJANTAI 28.11.14

PERJANTAI 28.11.14
1. JUUTALAISUUS on keskeiseltä olemukseltaan rakkauden uskonto: kolmen rakkauden. 1. ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi”. 2. ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”. 3. ”Rakasta keskuudessasi asuvaa muukalaista”, koska itse elit muukalaisena vieraassa maassa 430 vuotta. (5. Ms.6:5)
Englannin entinen päärabbi Jonathan Sacks totesi puhuessaan Vayetse, Liitto ja Keskustelu Etiikasta 5775 tilaisuudessa mainittuaan edellä esitetyt tosiasiat, ettei juutalaisuus ole vain rakkauden uskonto, vaan se oli ensimmäinen sivilisaatio, joka asetti rakkauden moraalisen elämän keskukseksi. Hän viittasi C S Lewisin ja muiden suurten ajattelijoiden havaintoihin, että kaikissa suurissa sivilisaatioissa oli tämä kuin kultaisena ohjeena, tai kuten Hillel sanoi negatiivissa muodossa: ”Älä tee lähimmäisellesi sitä, mitä et haluaisi hänen tekevän sinulle”. (vrt. Mt.7:12) Tämä on sitä, mitä peliteorioitsijat kutsuvat vastavuoroiseksi epäitsekkyydeksi, eli jokaiselle jotakin (tit-for tat). Sacks viittaa myös Hawardin yliopiston tutkijan Martin Nowakin suorittamaan tietokoneanalyysiin, jonka mukaan tämä sääntö, jota hän kutsuu anteliaisuudeksi (generous), on paras strategia minkä tahansa ryhmän säilymiseksi hengissä.
SACKS jatkaa juutalaisen uskon analyysia tuoden esiin ”juutalaisen lähes fanaattisen rakkauden oikeudenmukaisuuteen (justice)”, minkä vuoksi Albert Einstein sanoo ”kiittävänsä onnea tuottavaa tähteään siitä, että hän syntyi juutalaiseksi”. Edelleen hän toteaa, että ainoa kohta Torassa, jossa selvitetään, miksi Jumala valitsi Abrahamin uuden uskon perustajaksi, on Jumalan julistus. ”Sillä Minä olen valinnut hänet, että hän käskisi lapsiaan ja perhettään, joka jää hänen jälkeensä, noudattamaan Herran tietä ja tekemään sitä, mitä vanhurskaus ja oikeus ovat, jotta Herra antaisi Abrahamille tapahtua sen, mitä Hän on hänelle luvannut”. (1. Ms 18:19) Sacks selvittele sitten artikkelissaan, miksi tarvitaan sekä oikeus että rakkaus. Miksi rakkaus ei sellaisenaan ole riittävä?
Pitkässä artikkelissa Sacks toteaa, että jokaisessa 11 Mooseksen 1. kirjeen kohdassa, jossa rakkaus (ahavah) mainitaan, se saa aikaan konfliktin, ongelman. Sikäli kuin ymmärrän artikkelin tarkoituksen, ongelman aiheuttaa se, että rakkaus odottaa vastarakkautta, ei vain teoriassa vaan käytännössä. Jumala rakastaa ihmisiä, joilta Hän saa vain vihaa. ”Jaakobia Minä rakastin, mutta vihasin Esauta”, mikä Sacksin selityksen mukaan tarkoittaa, ettei Esau vastannut Hänen rakkauteensa, ja siksi Esau pysyi Jumalan rakkauden ulkopuolella. Esau menestyi ulkoisesti, mutta hänellä ei ollut sisäistä yhteyttä Jumalan kanssa. Voidakseen saavuttaa täydellisen rakkauden, ihmisen tulee toteuttaa elämässään oikeutta Jumalan käskyjen mukaisesti. Siksi rakkaus ei ole riittävä, kuten Sacks selittää. (KV.8:4). (http://blogs.timesofisrael.com/love-is- ... etse-5775/
2. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu alkaa tuntea olonsa ja asemansa tukalaksi ellei peräti uhatuksi. Siksi hän kuumeisesti etsii teitä, joita hänen tulisi valita ja kulkea voidakseen jatkaa kansansa hallitsemista ja ohjaamista haluamaansa suuntaan, mitä hän ei ole koskaan yksityiskohtaisesti selvittänyt julkisuudessa. Siksi hänen hallitustaan syytetäänkin kriisin-hallinta ministeriöksi, joka elää vain kriisistä toiseen julkaisematta pitkän tähtäyksen suunnitelmaa, jota hän johdonmukaisesti noudattaisi ja toteuttaisi.
Viimeksi osallistuessaan Sde Bokerin tilaisuuteen hän sai kriittisiä kommentteja sekä entiseltä presidentiltä Shimon Peresiltä että nykyiseltä presidentiltä Reuven Rivliniltä, jotka molemmat pitävät Netanyahun tukemaa lakiesitystä juutalaisesta laista vahingollisena sekä demokratian että juutalaisuuden kannalta. Tämä sai pääministerin voihkimaan tuskasta, ettei hän saa tukea edes niiltä, jotka ovat rakkaita hänelle – tarkoittaen tällä etenkin Rivliniä, jolta hän voisi odottaa tukea ja rohkaisua. Rivlinillä voi olla maksettavana vanhoja kala-velkoja Netanyahulle, joka ei vuosia sitten tukenut häntä Knessetin puhemieheksi, vaikka tällaisten kysymysten ei tulisi antaa vaikuttaa koko kansakuntaa koskevissa ratkaisuissa.
Toiseksi Netanyahu pelkää talousministeri Yair Lapidin voivan muodostaa kilpailevan hallitus-koaliittion vasemmistoa edustavien puolueiden Labourin ja Meretzin kanssa yhdessä Tzipi Livnin kanssa. Kaiken tämän huomioiden pääministeri harkitsee tosissaan presidenttiä hajottamaan Knessetin ja uusien vaalien järjestämistä, kuten TV-2 raportoi. Netanyahu on kosiskellut uskonnollisia puolueita Shasia ja UTJ:ta tukemaan hänen hallitustaan, mutta kumpikaan ei ole innostunut asiasta muistaen, miten niitä kohdeltiin nykyisen hallituksen muodostamisen yhteydessä. Shas-johtaja Deri totesi, että asiaan palataan vaalien jälkeen.
Raportin mukaan Netanyahulle on kolme mahdollisuutta. Hän voi odottaa maaliskuun 31. päivään odottamatta 2015 budjetin toista ja kolmatta käsittelyä, mikä pakottaa uudet vaalit. Toiseksi hän voi pyytää presidentti Rivliniä hajottamaan Knessetin, joka antaa Lapidille ja Herzogille 21 päivää aikaa uuden hallituksen muodostamiseksi haredi-puolueen kanssa. Kolmas mahdollisuus on esittää Knessetiin lakiesitys, jolla Knesset hajotetaan. Pääministerin kanslia tutkii TV-2:sen mukaan, hyväksyvätkö muut puolueet sen Knessetissä.
Netanyahulla on ollut useita yhteenottoja sekä Yair Lapidin Yesh Atid-puolueen että Tzipi Livnin kanssa koskien sekä 2015 budjetin sisältöä että rauhanprosessin etenemistä, jossa etenkin Livni on ollut aktiivinen. Netanyahun niskaan hengittää myös Naftali Bennettin johtama Juutalainen Koti-puolue (Jewish Home), jonka kannatus alkaa jo 19 kansanedustajan voimalla lähennellä Likudin ennusteiden lupaamaa 20 edustajapaikkaa. Tosin toinen gallup lupaili Likudille vielä 25 edustajaa Jewish Home 15 vastaan. Netanyahun suosio pääministerinä on ollut kuitenkin ylivoimainen toisiin ehdokkaisiin verrattuna, mutta asetelmat voivat muuttua vaalitaistelujen todella alettua. Netanyahun tulee kuitenkin päättää asiasta pian ja tehdä esitys vaaleista ehkä jo ensi viikon hallituksen istunnossa. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... HgeeENsO-o
3. ENTINEN Likudin jäsen ja hallituksen ministeri Moshe Kahlon kutsui läheiset tukijansa ja aktivistit torstaina median edustajilta suljettuun tilaisuuteen, jossa keskusteltiin uuden oikeisto-keskustalaisen puolueen perustamisesta Kahlonin johdolla. Hänellä alkaa olla kiire saada puolueensa kasaan ja rekisteröityä voidakseen osallistua seuraaviin vaaleihin.
KAHLON syyttää Netanyahun hallitusta, että se on syrjinyt vaadittavia uudistuksia terveyshuollon, talonrakentamisen ja opetuksen alueilla, joilla Kahlonin ansiot tunnustetaan. Kahlon sanoo, että hänen puolueensa tulee Knessetin listan mukaan edustamaan kaikkia julkisen sektorin alueita, kuten Kol Israel radio raportoi. Kahlonin kutsumaan neuvotteluun Netaniyassa osallistui 350 ihmistä, mutta sen päätöksistä ei tiedetä.
Netanyahun kanslian ilmoituksen mukaan se ei haluaisi ennenaikaisia vaaleja, mutta pääministeri valittaa, ettei hallitsemisesta tule mitään useiden ministereiden toimiessa kuin opposition jäseninä antaen kriittisiä lausuntoja hallituksen päätöksistä, jopa esittäen pääministerille ultimaatumeita julkisuudessa. Tilannetta mutkistaa Netanyahun kanssa raportit, joiden mukaan Shas-puolueen johtaja Arye Deri on kallistunut Kahlonin johtaman vielä ilman nimeä toimivan puoleen kannalle. Kahlon sanoo vieläkin kaipaavansa entistä Likudia, jonka keskeisinä intresseinä olivat sosiaaliset kysymykset valittaen, että puoluetta johtavat ovat kääntäneet sen äärioikeistoon, mitä hän ei hyväksy. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... HgyZkNsO-o
4. UUTISOTSIKOITA
· Kansanedustaja Orit Struk syytti Knessetissä puolustusministeri Moshe Yaalonia PA:n arabien suosimisesta Juudeassa ja Samariassa. Yaalon on aiemmin kiistänyt syytökset arabien suosimisesta, mutta joutui lopulta tunnustamaan ne oikeiksi kansanedustajan esittäessä todisteita tilastojen vahvistamina. Struk (Jewish Home) todisti Yaalonille, että kriminaalitapauksia rakennuksilla tapahtuu paljon vähemmän Israelin puolella kuin PA:n valvomilla alueilla. Hän totesi, että Juudean ja Samarian siviilihallitus ei Yalonin johdolla vaadi PA:n laatimia yleiskaavallisia suunnitelmia tai rakennuslupia samalla tavoin kuin vaaditaan Israelin valvomilla alueilla.
Täten Yaalonin vaatimukset suunnitelmista koskevat vain juutalaisten rakentamista, hän syytti. Struk totesi, että siviilihallinto oli hyväksynyt 31 arabien rakennus-hanketta C-alueilla eikä yhtään juutalaisten esittämää. Hän totesi, että Israel uhraa ihmistyö-voimaa ja varoja sähköjen asentamiseksi laittomiin arabikohteisiin, joita niiden arabiasukkaat eivät maksa. Edelleen hän totesi Regavim-liikkeen paljastusten mukaan, että PA:n arabit olivat rakentaneet 1000 laitonta rakennusta Gush Adumim alueelle valtion omistamalle maalle, mitä hän kutsui valtavaksi maan kähmimiseksi. Siviilihallinto on tietoinen asiasta, mutta ei halua määrätä niitä purettaviksi.
Yaalon puolustautui todeten, että prosentuaalisesti paljon vähemmän arabitaloja puretaan kuin juutalaisia, mutta tunnusti sen johtuvan siitä, että laittomia arabitaloja on monta kerta enemmän. Toiseksi hän sanoi sallivansa arabien rakentamisen C-alueille järjestyksen vuoksi, mutta ei osannut selittää, miksi se ei koske juutalaisten taloja. Hän selitti edelleen, että arabit rakentavat usein sapatin aikana, jolloin viranomaiset eivät valvo alueitaan, ja että korkein oikeus useimmiten kieltää arabien rakentamien talojen purkamisen. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... Hg3UkNsO-o
· Knessetin enemmistö näyttää tukevan lakia hajottamisesta, jos sellainen esitetään ehkä jo ensi viikon aikana. http://www.jpost.com/Israel-News/Politi ... set-383085
· Poliisi pidätti Hebronissa puukolla varustetun arabitytön. jonka aikomuksena oli tehdä hyökkäys turvallisuusvirkailijaa vastaan. 17-vuotias arabityttö pidätettiin lähellä Patriarkkain Mausoleumia. Hänet vietiin kuulusteltavaksi. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... ron-383106
· IDF:n päärabbi prikaatin kenraali Rafi Peretz sanoo, ettei Temppelivuori ole muslimeille millään tavoin merkittävä, eikä Jerusalemia mainita Koraanissa edes kertaakaan. Hän vastaili opiskelijoitten kysymyksiin, todeten myös että yli 90 % muslimeista ei edes tiedä, mitä Koraanissa kerrotaan. Hänen kansliansa totesi lehtiartikkeleista, että hänen lausuntonsa on otettu erilleen kokonaisuudesta. Israelin viranomaisia vaivaa outo pelkuruuden virus, mikä estää totuuden kertomista julkisuudessa. Arabit katsovat tämän heikkoudeksi, mikä se todella onkin. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... lam-383093
· Turkin presidentti Erdogan sanoi äskettäin päättäneensä rakentaa teollisuusalueen Jeninin kaupungin liepeille Samariaan. Hän totesi samalla, että ulkomaalaiset rakastavat öljyä, timantteja, kultaa ja islamin halpaa työvoimaa, mutta etteivät he rakasta meitä. Keskiviikkona allekirjoitetun aiesopimuksen mukaan alueesta tulee veroton vapaa kauppa-alue, joka tarjoaa massiivisia sijoitusmahdollisuuksia ulkopuolisille, turkkilaisille ja keitä ne sitten lienevätkin, Erdogan maalaili. http://www.jpost.com/Middle-East/Turkey ... ank-383097
· PA:n ilman mandaattia toimiva puheenjohtaja Mahmoud Abbas lensi Etelä Afrikkaan saadakseen sen tuen hakiessaan YK:n turvallisuusneuvoston myönteistä päätöstä haaveilemalleen uudelle arabivaltiolle. Hän tapasi maan juutalaisjohtajat ennen BDS-liikkeen johtajien tapaamista. Juutalaisjohtajat antoivat tunnustusta Abbasin kahden valtion periaatteelle, vaikka tuskin ovat myönteisiä hänen yksipuolisille toimilleen ilman neuvotteluja Israelin kanssa. Abbas lausui äskettäin, että hän myöntyy jopa 22 %:n maa-alaan siitä, mikä heille kuuluisi. Hän ei selvittänyt, mistä hän laski tuon 22 %. Monet EU- maat ovat kallistuneet Arabivaltion perustamisen taakse. EU:n päätös saataneen ehkä jo tänään. USA ja Israel ovat uskollisimmat vastustajat PA:n yksipuolisille toimille, jotka ovat vastoin 1993 Oslon ja sen jälkeen tehtyjä sopimuksia, mutta laittomuus ei näytä huolestuttavan niitä. http://www.jpost.com/Diaspora/South-Afr ... ria-383107, http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... and-382865
SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 7 -14; Tiberias 10 -16; Suolameri 16 -20: Eilat 15 -24 +C-astetta. Puolipilvisyys jatkuu tänään ja huomenna, mutta taivas selkenee ja ilma lämpenee sunnuntaista alkaen. Kinneretin pinta nousee kohisten, tiistain ja maanantain välisenä yönä 3.5 sm ja jatkaa senttimetrin päivävauhtia, jos sateet jatkuvat.


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Marraskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 30.11.2014 15:31

Sunday, November 30, 2014
SUNNUNTAI 30.11.14

SUNNUNTAI 30.11.14
1. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu (Bibi) katsoi hallituksen yhteistyön jatkumisen tärkeämmäksi kuin pakottaa ”Juutalaisen Lain” hyväksyminen, ja siksi hän peruutti sen käsittelyn Knessetissä keskiviikkona. Sen sijaan hän esittelee laatimansa vesitetyn laki-luonnoksen sunnuntain hallituksen kokouksessa, josta se menee Knessetin käsittelyyn joulukuun toisen viikon aikana, mikäli ministerit hyväksyvät sen, kuten TV-2 raportoi.
Meretz järjesti mielenosoituksen pääministerin asunnon ulkopuolella lauantai-iltana, jolla pyrittiin esittämään juutalaista lakia vastustava kanta. Mielenosoitukseen osallistui myös Labour-puolueen ja Peace Now painostusjärjestön edustajia, kuten TV-10 raportoi. Tilaisuuteen osallistui sen mukaan parituhatta ihmistä. Tilaisuudessa puhui myös Shin Betin entinen johtaja Carmi Gilon, joka sanoi ”pyromaanien” johtavan Israelia kutsuen pääministeriä ”egomaattiseksi” (tarkoittanee itsekeskeistä). Artikkelin mukaan tämä voi siirtää vaalikuumeen nousua muutamalla päivällä.
Shas-puolueen puheenjohtaja Arie Deri totesi TV-2:n ohjelmassa, että muutamat hallituksen sisällä toimivien puolueiden edustajat olivat esittäneet hänelle suunnitelmansa Netanyahun poistamisesta pääministerin paikalta vaalikauden keskellä ja pyytäneet hänen puolueensa tukea. Deri sanoi, että hän kieltäytyi tukemasta heitä mainitsematta nimiä.
Deri kertoi, että myös Netanyahu (Bibi) otti yhteyttä häneen kertoen hallituksen kaatamis-yrityksistä ja esittäen Shasin ja UTJ:n liittymistä hallituksen uuteen kokoonpanoon. Hän sanoi kannattavansa Netanyahua pääministerinä missä tahansa hallituksessa ennen vaaleja, mutta ei antanut lupauksia, miten hän toimii vaalien jälkeisessä tilanteessa.
LABOUR-puolueenpuheenjohtaja Isaac Herzog vakuuttaa, että hän tulee johtamaan Israelin seuraavaa hallitusta. Gallupit eivät kuitenkaan lupaa tällaista suosiota puolueelle. Hän perustaa ennustuksensa siihen, että Lapidin johtaja Yesh Atid ja Livnin johtama Hatnua puolueet eroavat hallituksesta ja muodostavat vasemmiston kanssa uuden hallituksen. Uskonnolliset puolueet Shas ja UTJ tuskin voivat liittyä sellaiseen liittoutumaan. Toiseksi Lapid lupasi ennen viimeisiä vaaleja, että hänestä tulee pääministeri 2 vuoden kuluessa. Yesh Atid puolueella on nyt 19 kansanedustajaa ja Hatnualla 6, joten tukea tarvitaan enemmistön saavuttamiseksi. Gallupit lupaavat Yesh Atidille 12 paikkaa seuraavissa vaaleissa. http://www.timesofisrael.com/easing-coa ... tate-bill/
Pääministeri Netanyahu valittaa, että hallitusyhteistyö on osoittautunut kestämättömäksi, ja siksi hän harkitsee vakavissaan uusien vaalien pitämistä riippumatta ”Juutalaisen Lain” kohtalosta. Häntä lähellä olevat henkilöt toteavat, että uusien vaalien mahdollisuus on lähempänä kuin koskaan. Bibi kertoi lehtimiehille, että Yair Lapid kosiskelee haredim-puolueita saadakseen hallituksen nurin ja noustakseen ”kalifiksi kalifin paikalle”, kuten piirrossarjassa todettiin Ahmed Ahneesta. Bibin tulee saada ennen tärkeää päätöstään puolueiden periaatteellinen kanta, ketä ne tulevat kannattamaan vaalien jälkeen. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... Hqg0UNsO-o, http://www.jpost.com/Israel-News/Politi ... ons-383198
2. PA:n ilman mandaattia vuoden 2009 tammikuusta lähtien toimiva puheenjohtaja totesi sunnuntaina julkistettujen raporttien mukaan, että Hamas vastaa yksin Gazan kaistan hallinnosta, ja ettei Fatahin ja Hamasin yhteishallituksella ole mitään valtaa siellä.
”PA:lla ei ole mitään hallintovaltaa Gazassa. Hamas vastaa yksin sen hallinnosta”, hän sanoi. Hän jatkoi todeten, ettei hän neuvottele maasta Israelin kanssa esittäen syytöksen, että Israel käy salaisia neuvotteluja Hamasin kanssa.
”En anna tuumaakaan maasta 1967 rajojen itäpuolella. Minulla on todisteita, joiden mukaan Israel jatkaa salaisia neuvotteluja Hamasin kanssa”, Abbas selitti. PA:n ulkoministeri Riyad Malki totesi maanantaina, että PA on päättänyt siirtää valtiohakemuksensa YK:n turvallisuus-neuvostolle, minkä oli tarkoitus tapahtua marraskuun lopussa. Hän sanoi Maan uutis-toimistolle antamassaan lausunnossa, että siirto tapahtui USA:n esittämien pyyntöjen ja uhkausten vuoksi. Toiseksi PA ei ollut saanut yhdeksän turvallisuusneuvoston jäsenmaan suostumusta kannattaa esitystä, mikä pakottaisi USA:n käyttämään veto-oikeuttaan.
ABBAS näyttää kuitenkin muuttaneen kantaansa maanantain jälkeen, sillä hän sanoi lauantaina, että ellei hän saa vastausta Israelilta neuvottelujen aloittamiseksi pitäen 1949 aselepolinjoja tulevan arabivaltion rajoina lauantain loppuun mennessä, hän jatkaa suunnitelmansa esittämistä YK:n turvallisuusneuvostolle ja liittymistä kansainvälisiin järjestöihin ja sopimuksiin, mukaan lukien Haagin kansainvälinen oikeus (ICC). http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... rip-383211
3. PUHUESSAAN arabiliiton kokouksessa Kairossa lauantaina PA:n puheenjohtaja Abbas vakuutti arabimaiden ulkoministereille, ettei PA tule koskaan hyväksymään Israelia juutalaisena valtiona, kuten TV-10 raportoi todeten, että arabiliiton ulkoministerit antoivat yhteisen julkilausuman, jossa ne ehdottomasti kieltäytyvät tunnustamasta Israelia juutalaisena valtiona. Tämä todistaa taas kerran, että arabiliitosta on kehittynyt PA:n arabijohtajien kumileimasin, joka automaattisesti toistaa sen vaatimukset.
TV-10:n raportin mukaan Abbas totesi puheessaan arabiliiton Kairon kokouksessa, että PA tulee lopettamaan turvallisuusyhteistyön Israelin kanssa, kunnes rauhanneuvottelut alkavat. Hän selitti edelleen esittäneensä USA:n ulkoministeri John Kerrylle vaatimuksen, että tämän tulee laatia yhdessä hänen kanssaan esitys YK:n turvallisuusneuvostolle, jossa Israelia painostetaan keskeyttämään ”setlementtien” rakentaminen.
”Tilanne Juudeassa ja Samariassa on vaarallinen eikä voi jatkua sellaisena”, hän selitti. ”Kaikki merkit viittaavat Amerikan välittämien neuvottelujen saattamiseksi loppuun epäonnistuneen” lisäten, että PA tulee kääntymään YK:n turvallisuusneuvoston puoleen ja sekä hakemaan kansainvälisten järjestöjen ja sopimusten jäsenyyttä. Tämä kaikki on vastoin Oslon ja sen jälkeen solmittujen Israelin ja PA/PLO:n välisiä sopimuksia. Abbas uhkasi samalla lopettaa kaikki yhteydet Israelin kanssa.
PA/PLO:n johdon lausunnoissa ja päätöksissä näkyy yhä selvemmin epätoivo ja sekasorto pelätessään kansan nousevan kapinaan annettujen lupausten polkemisesta vuodesta toiseen. Lisäksi korruptio ja nepotismi PA/PLO:n sisällä Abbasin yksinvaltaisen johtamistavan ohella nostavat Hamasin suosion entistä näkyvämmäksi. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... HqtjENsO-o
4. ARABILIITTO päätti lauantain kokouksessaan Kairossa esittää YK:n turvallisuusneuvostolle päätöslauselman, jossa Israelia vaaditaan vetäytymään 1967 puolustussodassa vapauttamiltaan alueilta – mukaan lukien Jerusalemin itäosat marraskuuhun 2016 mennessä, kuten ynetnews.com referoi Reutersin alkuperäistä raporttia.
Ranska, Saksa ja Englanti lupaavat nopeuttamaan laatimansa vaihtoehtoisen päätösesityksen valmistumista Israelin ja PA:n ja Gazan arabien välisen konfliktin lopettamiseksi.
ARABILIITON kokouksessa päätettiin komitean perustamisesta valmistelemaan YK:n turvallisuusneuvostolle tehtävää päätöslauselmaesitystä, jolla tultaisiin asettamaan aikataulu Israelin vetäytymiseksi Juudeasta ja Samariasta. Komitea tulee aloittamaan työnsä kansainvälisen tuen hankkimiseksi esitykselle. Komiteaan kuuluvat arabiliiton pääsihteerin Nabil al-Arabyn johdolla Kuwait ja Mauritia sekä Jordania, joka turvallisuusneuvoston jäsen-maana esittelee suunnitelman neuvostolle.
Elior Levyn laatimassa artikkelissa todetaan, että Israel on hyväksynyt kahden valtion periaatteen, mutta ei 1949 aselepolinjoille. Netanyahu sanoo edelleen kannattavansa kahden valtion periaatetta, mutta kansan enemmistö on yhä selvemmin numeroin hylännyt sen vastoin Levyn näkemystä. Arabikevään aiheuttama kaaos arabimaissa etenkin Irakissa ja Syyriassa sekä rauhattomuuden ja väkivallan lisääntymisen myötä Israelin sisällä ovat saaneet kansan yleisen mielipiteen vastustamaan todennäköisesti vihamielisen arabimaan perustamista juutalaisten pyhille paikoille maan keskiosiin. Muutamat EU-maat ovat tehneet symbolisia päätöksiä uuden arabimaan tunnustamiseksi Israelin rinnalle vain osoittaakseen, miten kiusaantuneita ne ovat konfliktin jatkumisesta vuodesta toiseen. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 82,00.html
5. UUTISOTSIKOITA
· Valtio esitti syytteet kolmea arabia vastaan syytettyinä kansanedustaja Moshe Feiglinin sekä Yehuda Glickin vahingoittamiseksi Temppelivuorella lokakuussa. Jerusalemin piirisyyttäjä ilmoitti jättäneensä syytteet kolmea arabia vastaan suunnitelmasta hyökätä Feigliniä ja Glickiä vastaan ilotulitusraketein ja kivin. Nämä kolme arabia, Majed Kriki, 21; Mohammed Bikri 20 sekä Mahmoud Jaber 18, kaikki Jerusalemista, suunnittelivat menevänsä Vuorelle lokakuun 29. päivänä, jäävänsä yöksi sinne ja tekevänsä hyökkäys seuraavana aamuna. Tarkoituksena oli haavoittaa ja fyysisesti vahingoittaa heitä, minkä jälkeen he menisivät Al-Aksa moskeijaan ja pääsisivät pakoon sekoittumalla aamurukouksista poistuvien joukkoon. Suunnitelma peruuntui poliisin pidätettyä Krikin, joka paljasti salaliiton. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... nes-383171
· Toistaiseksi tuntemattomat vandaalit sytyttivät lauantaina tuleen koulurakennuksen Jerusalemin eteläosan Pat-lähiössä. Koulun opetus tapahtuu arabiaksi ja hebreaksi tarkoituksena kasvattaa yhteistoimintaa ja yhteenkuuluvuutta arabien ja juutalaisten kesken. Koulun seiniin oli raapustettu arabien vastaisia iskulauseita. Poliisin mukaan todisteet viittaavat siihen, että palo sytytettiin tarkoituksella. Koulua vastaan on hyökätty aiemminkin. Knessetin jäsenet tuomitsivat tuhopolton laidasta laitaan. http://www.timesofisrael.com/politician ... ol-attack/
· Pääministeri lupaa runsaita investointeja druusien ja kirkassien kaupungeille. Netanyahu tulee esittämään tätä koskevan suunnitelman hallitukselle. Valtion tuki tulee koskettamaan opetustointa, infrastruktuurin kehittämistä sekä työttömyyden alentamista. Israelissa asuu 130 000 druusia Karmelin alueella, Galileassa ja Golanilla, sekä 4 000 Kaukasian muslimi kirkassia, jotka asettuivat Galileaan Ottomaani hallinnon aikana 19.vuosisadan loppupuolella. He ovat osallistuneet maan puolustamiseen ja muutenkin osoittanet kuuluvansa Israeliin, tunnustaen sen. http://www.timesofisrael.com/pm-promise ... ian-towns/
· USA:ssa harkitaan, voidaanko homojen verta hyväksyä yleisesti käytettäväksi hoito-tapauksiin. Epäilys johtuu siitä, että heidän parissaan AIDS ja Hepatiitti C-infektiot ovat paljon yleisempiä kuin muissa kansankerroksissa. Asiaa voitaisiin käsitellä pelkästään terveydenhoitoon kuuluvana, mutta politiikka tunkeutuu USA:ssa jokaiseen kysymykseen, eikä siten ole ihme, että se tunkee myös tähän. http://www.wnd.com/2014/11/feds-review- ... ate-blood/
· Gadi Eisenkot on IDF:n uusi komentaja kenraaliluutnantti Benny Gantzin jälkeen. Hän on numerojärjestyksessä 21. komentaja, joka saanee ylennyksen kenraali-luutnantiksi, kuten on ollut tapana. Asian julkisti puolustusministeri Moshe Yaalon. Eisenkotin juuret ovat maavoimissa. Hän ottaa toimensa vastaan 15.helmikuuta 2015. Hän vastustaa kiivaasti iskuja Iranin ydinlaitoksia vastaan, elleivät ne aiheuta suoraa uhkaa Israelin turvallisuudelle. http://www.timesofisrael.com/gadi-eizen ... er-of-idf/
· Terroristit tunkeutuivat Nigerian pohjoisosan muslimialueen Kanon kaupungin suureen moskeijaan kahden itsemurhapommittajan sytyttäessä pomminsa ja sen jälkeen avaamassa kivääritulessa tilaisuuteen saapuneita vastaan surmaten ainakin 120 ja haavoittaen 270 muuta. Raivostuneet ihmiset surmasivat 4 ampujaa. Moskeija kuuluu osana Kanon emiirin Muhammed Sanusi II:n palatsiin. Sanusi II on maan toiseksi korkein muslimioppinut, joka viime viikolla kehotti kansaa nousemaan Boko Haram-joukkoja vastaan. Isku muistuttaa Boko Haramin aiemmissa iskuissa käyttämää taktiikkaa. http://www.timesofisrael.com/at-least-1 ... de-attack/
· Libermanin suunnitelmassa Israelin arabeille maksettaisiin siitä, että he voisivat muuttaa asumaan muualle Israelin ulkopuolelle, esim. kuviteltuun Palestiinaan. http://www.timesofisrael.com/libermans- ... migration/
· Rooman paavi Fancis I on historiallisella vierailulla Turkissa, jota pidetään sekulaarina maana, mutta jonka pääuskonto on islam. Presidentti Erdogan haluaa islamin värittävän kaikkia toimintoja Turkissa aloittamassaan kampanjassa lopettaa Turkin perinteinen uskonnon ja valtiontoimien erottamisen toisistaan. Paavi osallistui yhdessä Istanbulin suuressa, ns. sinisessä Sultan Ahmed moskeijassa pidettyyn tilaisuuteen Istanbulin ja Turkin johtavan muftin Rahmi Yaranin rinnalla, joka suoritti muslimien dua-rukouksen. Paavi ilmeisesti luki myös hiljaisen rukouksen kädet ristissä rintaansa vasten kasvot käännettyinä Mekkaan päin. Vierailun merkitys on lähinnä symbolinen, mutta se liittyy paavin lähentymispyrkimyksiin islamia kohti solidaarisuuden nimessä. Paavi on varoitellut Israelin ja PA:n väkivaltaisuuksien kiihtyvän uskonsodaksi, jota etenkin Mahmoud Abbas pyrkii lietsomaan. http://www.timesofisrael.com/pope-refle ... bul-visit/
SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 8 -17; Tiberias 1 -18; Suolameri 16 -21; Eilat 14 -26 +C-astetta. Taivas on tänään pilvetön, huomenna puolipilvinen, selkiytyen taas tiistaiksi. Lämpötilat pysyttelevät lähellä tämän päiväisiä lukemia.


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Edellinen

Paluu Israel / Israel Update

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron