Israel Update / joulukuu-14/Tammikuu 2015

Tiedotuksia jotka koskevat Israelia

Re: Israel Update / joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 15.01.2015 16:24

Wednesday, January 14, 2015
KESKIVIIKKO 14.01.15

KESKIVIIKKO
· PÄIVÄ alkoi selkeänä ja viileänä. ennusteen mukaan puolipilvisenä, mutta sateita ei ennusteta vielä tänään. Lämpötila on ennusteen mukaan 5 -11 +C-astetta, mutta huomisesta alkaen sateita voi tulla paikallisesti jatkuen muutaman päivän ajan. Lämpötila notkahtaa välillä hieman alaspäin, mutta ilman suuria heittoja.
Lämpötilat tänään: Jerusalem 5 -11; Tiberias 10 -16; Suolameri 8 -18; Eilat 9 -20 +C-astetta. Kuten totesin, lämpötiloissa ei tapahtune suuria muutoksia, yölämpötilat ovat alhaiset koko maassa, myös perinteisesti lämpöisissä osissa kuten Suolameri ja Eilat, mikä on syytä huomioida, jos suunnittelee matkaa tänne. Tuuli on usein kiusallisen voimakas, mikä lisää epämukavuuden tunnetta.

· Ranskassa terroristien murhaamat neljä juutalaista Ranskan kansalaista haudattiin eilen Jerusalemissa Har Hamenuhot hautausmaalle. Kukin arkku oli peitetty sinivalkoisella rukousliinalla lähelle pystytettyjä soihtuja.

Presidentti Reuven Rivlin murehti miehiä, joiden elämä katkesi tunnottoman terroristin käden kautta todeten: ”Olisimme halunneet teidät tänne elävinä”. Tuhansia ihmisiä oli saapunut seuraamaan tilaisuutta tai saattamaan rakkaansa viimeiselle matkalle. Useat kantoivat käsissään tai selässään Israelin lippuja. Muutamat kantoivat plakaattiin kiinnitettyä murhatun kuvaa varustettuna tekstillä: ”Minut tapettiin, koska olen juutalainen”.

Presidentti Rivlin totesi saattopuheessaan, ettei mikään määrä multaa voi peittää verimäärää, joka vuodatettiin Pariisin kosher supermarketissa, eikä mikään pysty parantamaan tuskaa murhatun neljän miehen johdosta. ”Samalla kuin hyökkäys oli vastoin inhimillisyyttä, se oli suunnattu juutalaista kohdetta ja juutalaisuhreja vastaan”. Hän sanoi edelleen, että raaka juutalaisviha iskee terrorihyökkäysten muodossa Jerusalemissa, Tel Avivissa, Pariisissa, Toulousessa ja Brysselissä yhtä hyvin kuin Mumbaissa. ”On vaarallista kieltää, että me puhumme antisemitismistä, joko uudesta tai vanhasta”.
RIVLIN esitti vakavan pyynnön Euroopan johtajille toimimaan päättävästi palauttaakseen eurooppalaisten juutalaisten turvallisuuden. ”Emme voi sallia, että vuonna 2015, 70 vuotta toisen maailmansodan päättymisen jälkeen, juutalaiset pelkäävät kävellä Euroopan kaupunkien kaduilla kantaen kalottia ja tzitzittiä”.
Hän esitti Ranskan juutalaisille vetoomuksen: ”Kotimme on teidän kotinne, ja me ikävöimme nähdäksemme teidän asettuvan asumaan tänne”.
Murhatun neljän juutalaisen ruumisarkut lennätettiin Pariisista Israeliin EL AL:in koneella tiistaiaamuna, heidän omaistensa seuratessa Israeliin samassa koneessa, mutta ennen sitä heidät lennätettiin Tunisiaan Kisse Rahamim Yeshivaan Bnei Brakissa, jossa yeshivan rabbi Meir Mazuz piti heille eulogian, muistopuheen.

PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu myötäili puheessaan presidentin puhetta todeten, että koko Israelin valtio ympäröi heidät rakkaudellaan. Hän muistutti, että heidät murhattiin siksi, että he ovat juutalaisia. Hän totesi, että ääri-islamilaiset ryhmät, joihin murhaaja kuului, ovat inhimillisyyden vihollisia. Hän vakuutti terroristeille: ”Te ette koskaan tule voittamaan meitä”. Hän viittasi Ranskan juutalaisten voimaan ja Israelin valtion kestävään voimakkuuteen. ”Israelin valtion voiman lähde on sen yksimielisyydessä, uskossa, vastustuskyvyssä ja keskinäisessä velvollisuudentunnossa. ”Muinaisen kansan vastustuskyky on voittanut jokaisen esteen ja vastuksen ja on noussut tuhkasta yhä uudelleen. Maan ulkopuolella asuvat juutalaiset, nekin jotka ovat toisen maan kansalaisia, tietävät sydämessään, että heillä on vain yksi kotimaa, Israel, historiallinen kotimaa, joka vastaanottaa heidät avosylin. Tänään, enemmän kuin koskaan, Israel on meidän todellinen kotimme”.

OPPOSITIOJOHTAJA Isaac Herzog, jonka isoisän isä oli toiminut Pariisin rabbina yli 100 vuotta sitten, on haudattuna vähän matkan päähän paikasta, jonne terrori-hyökkäyksen neljä uhria haudattiin. Hän kertoi muinaisen isoisänsä isä-rabbin rakentaneen synagogan Pariisiin, joka säilyi holokaustin syövereissä. Mutta nyt, 70 vuotta myöhemmin Ranskan juutalaisten synagogat ovat vaarassa joutua suljettaviksi terroriuhkan vuoksi.

Ranskan energiaministeri Segolene Royal matkusti Israeliin erityisesti ollakseen mukana muistotilaisuudessa kuin muistutuksena, että murhatut juutalaiset olivat kunnioitettuja Ranskan valtion kansalaisia. ”Ranskan Tasavalta ottaa osaa teidän menetykseenne. Teidän surunne on meidän surumme. [G1] [G2] Tuskanne on koko Ranskan tuska”. Hän sanoi samalla, että uhreille oli myönnetty kuoleman jälkeen Ranskan kunnialegioonan arvomerkki. ”Ranska ei ole enää Ranska ilman juutalaisia”, hän sanoi vakuuttaen, että Ranskan hallitus taistelee päättäväisesti kaikkia antisemitismin muotoja vastaan. ”Siksi valtion päämies ilmoitti, että taistelu rasismia ja antisemitismiä vastaan on koko valtion kansallinen tehtävä vuonna 2015”. http://www.jpost.com/Israel-News/Rivlin ... ive-387677
· PÄÄMINISTERI Netanyahun osallistuminen Pariisin marssiin on herättänyt ristiriitaisia kommentteja ja artikkeleita. Erään tiedon mukaan Ranska ei ollut virallisesti kutsunut häntä mukaan eikä turvallisuussyistä johtuen katsonut voivansa pitää hänen osallistumistaan tervetulleena. Hän kuitenkin meni mukaan ja marssi kulkueen eturivissä monien muitten valtionjohtajien kanssa. Sitä vain monet jäivät ihmettelemään, miksi Mahmoud Abbasille, alias Abu Mazen, oli annettu paikka valtionjohtajien rinnalla, vaikka hän ei ole valtionjohtaja ja toiseksi hän solmi liiton Hamasin kanssa, joka on USA:n terroristijärjestöjen listalla. Abbasin leveä, jopa vahingoniloinen hymy eturivin keskiosassa, aiheutti myös hämmästeleviä kyselyjä. Ranskan viranomaiset vihjaavat, että Abbas kutsuttiin, koska Netanyahukin tuli. Pahat kielet kuiskuttelevat, että se johtui presidentti Hollanden myönnytys-politiikasta, että hän uskoi tällä tyynnyttelevänsä muslimikansaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/189896
· PARIISIN terrorihyökkäykset ovat kylväneet pelkoa Euroopan juutalaisten sydämiin. AFP:n suorittaman kyselyn mukaan 45 % Britannian juutalaisasukkaista katsoo, ettei Englanti eikä Eurooppa ole enää turvallinen asua eikä heillä ole tulevaisuutta siellä. Tiedustelu suoritettiin antisemitismikampanjan (CAA) yhteydessä, jossa haastateltiin 2 230 brittijuutalaista 23.12.2014 – 01.01.2015 välisenä aikana, jolloin ei vielä tiedetty Pariisin CharlieHabdon ja kosher supermarketin hyökkäyksistä.
CAA:n puheenjohtaja Gideon Falter totesi tiedustelun olevan shokeeraava herätys-huuto pian Pariisin hyökkäysten jälkeen. Hän sanoi Britannian olevan nyt käännekohdassa. ”Ellei antisemitismiin puututa nolla-toleranssilla, se tulee kasvamaan ja brittijuutalaiset alkavat toden teolla kysellä paikkaansa omassa maassaan. Neljännes CAA:n kyselyyn vastanneista ilmoitti haluavansa muuttaa pois maasta viimeisen kahden vuoden aikana. CAA:n mukaan useimmat 30 vuotta sitten poliisin alkaneista rekisteröimistä hyökkäyksistä tapahtuivat vuoden 2014 aikana. Lontoon keskustapoliisin mukaan antisemiittiset hyökkäykset yli kaksinkertaistuivat vuoden aikana vuoden loppuun mennessä edellisvuoteen verrattuina.

Gallupin suorittanut YouGov toteaa, etteivät antisemiittiset tuntemukset ja hyökkäykset ole vieraita briteille. Neljännes 3411 tiedusteluun osallistuneista väitti, että juutalaiset haalivat rahaa enemmän kuin muut kansalaiset; 17 % katsoi juutalaisilla olevan liikaa valtaa ja 13 % syytti juutalaisia holokaustin käyttämisestä sadakseen sympatiaa. 45 % uskoi ainakin yhden syytöksen olevan oikeutettu.
Englannin kriittinen suhtautuminen juutalaisia kohtaan lisääntyi huomattavasti Gazan kesäsodan Protective Edge johdosta. Tuhansia englantilaisia osallistui Israelin vastaisiin mielenosoituksiin. Birminghamissä mielenosoittajat tunkeutuivat Tesco myyntikeskukseen, koska se kieltäytyi boikotoimasta israelilaisia tuotteita. Mielen-osoituksiin osallistui palestiinalaisia tukevia arabeja, Samankaltainen vandalismi tapahtui Kedem-myyntikeskuksessa Mancherterissä, johon liittyi kuoleman-uhkauksia liikkeen toimihenkilöitä vastaan.
Viimeiset tiedot kertovat, että antisemitismi ja rikokset juutalaisia vastaan ovat nousseet 383 % maailmanlaajuisesti vuoden 2014 aikana, yksin Euroopassa 436 %. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/189918
5. UUTISOTSIKOITA
· USA:n Jerusalemin konsulivirasto järjestelee uudelleen toimitilojensa turvallisuutta. Toimet aloitettiin kuukausia sitten, jolloin konsulaatti erotti 7 israelilaista turvallisuusvirkailijaa ja yhden palestiinalaisen. Äskettäin konsulaatti erotti 3 israelilaista turvallisuusvirkailijaa pestaten heidän tilalleen 30 palestiinalaista, joita koulutetaan USA:n toimesta Jerikossa. Raportin mukaan palestiinalaiset virkailijat myös aseistetaan. Heitä käytetään turvaamaan amerikkalaisten VIP-vierailijoiden matkoja Juudeassa ja Samariassa. Israelin ja konsulaatin tekemän sopimuksen mukaan arabi-turvallisuusmiehet eivät saa kantaa asetta. Raportissa kerrotaan, että joillakin koulutettavista palestiinalaisista on rikollinen tausta. Konsulaatti käyttää autonkuljettajina palestiinalaisia, jotka esiintyvät hyökkäävästi IDF:n sotilaita ja poliiseja vastaan tiesuluilla ja tarkastuspisteissä. Äskettäin paljastui tilanne, jossa 2 konsulaatin autoa ajoi juutalaiskylään mukanaan amerikkalaisia vierailijoita, joiden sanottiin haluavan tarkastaa arabien väitteitä, joiden mukaan juutalaiset olivat tuhonneet heidän oliivipuitaan. Syntyneen sanaharkan aikana konsulaatin autoissa istuneet turvallisuus-virkailijat vetivät aseensa esiin uhaten niillä. Konsulaatti ei ollut sopinut vierailusta IDF:n kanssa, kuten keskinäiset sopimukset vaativat. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/189924
· Labour-puolueen äänestäjät antoivat Shelly Yechimovichille korkeimman sijan maaliskuun 17. päivän vaaleissa. Tuloksia ei ole vielä kokonaan käytettävissä. Tuoreen gallupin mukaan Labour saisi 24 edustajaa; Likud 23; Beit Yehudi 16; Yesh Atid 12; arabien yhteislista 10; Kulan 9; Israel Beitenu 7; UTJ 7; Shas 6; Meretz 6 kansanedustajaa, jos vaalit olisivat nyt.
· Otzma Yehudit ja Yahad HaAm Itanu neuvottelevat yhteisestä listasta.
· Beit Yehudi puolueen ehdokasvaalit ovat vaarassa siirtyä ehdokkaiden syytettyä virkailijoita virheellisestä toiminnasta.
· Avi Dichter ja Tzipi Hotoveli valittivat Likudin ehdokasvaaleista, kumpikin katsovat, että heille annettu sija on epärealistinen.
· Shasin päärabbi sanoi eronneelle puheenjohtajalle Arie Derille, ettei hän voi noin vain erota. Deri sanoi nöyrästi palaavansa puolueen johtoon. http://www.israelnationalnews.com/Special/Elections/
· Charlie Hebdo pilapiirroslehden viimeisin numero myytiin Ranskassa muutamassa minuutissa. Sen kansilehdessä on viimeisin piirros, joka kuvaa profeetta Muhammedia käsissään plakaatti Je Suis Charlie. ”Minä olen Cahlie”, otsikkona ”Kaikki on annettu anteeksi”. Normaalimäärä on 60 000 kpl, mutta viimeisestä numerosta tehtiin 3 miljoonan painos. Painos on englanniksi, italiaksi, espanjaksi, arabiaksi ja turkiksi. http://www.timesofisrael.com/post-attac ... n-minutes/
· Sunni-muslimien korkein instanssi Al-Azhar varoitti julkaisemasta uusia CharlieHedbo piirroksia islamista ja Muhammedista, koska ne vain lisäävät vihaa ja saavat aikaan väkivaltaa. Al-.Azhar tuomitsi Pariisin hyökkäykset, mutta Turkin presidentti Erdodan hämmästeli, miten Netanyahu voi osallistua Pariisin marssiin, kun hän komensi sotilaansa surmaamaan 2500 Gazan asukasta. Turkki ei ole koskaan tunnustanut surmanneensa 1.5 miljoonaa armenialaista 1. maailmansodan aikana marssittamalla siviilejä autiomaassa ilman ruokaa ja juomaa, eikä kurdien vastaisia hyökkäyksiään. http://www.timesofisrael.com/top-muslim ... ir-hatred/

Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 16.01.2015 16:08

Friday, January 16, 2015
PERJANTAI 16.01.15

PERJANTAI 16.01.15
1. VIIKON viimeistä edellinen päivä alkoi pimeänä ja sumuisena, ilma oli viileä ja kostea. Aamulla puoli seitsemän maissa satoi vielä muutamia vesipisaroita, ja maassa olevat vesilätäköt todistivat yöllisistä sateista, joiden ennustetaan jatkuvan tänään ja vielä huomennakin. Taivas oli aamulla paksun pilviverhon peitossa, minkä johdosta oli epätavallisen pimeää eikä auringosta ollut tietoakaan, mikä ei tarkoita sitä, etteikö se pilkistelisi päivän mittaan.
Lämpötilat tänään: Jerusalem 5 -10; Tiberias 8 -16; Suolameri 10 -17; Eilat 9 -19 +C-astetta. Yölämpötilat pysynevät alhaisina, mutta päivälämpötilat noussevat asteen tai parin verran huomenna ja sunnuntaina. Paikallisia ja ajoittaisia sateita voi tulla parin päivän aikana taivaan pysytellessä puolipilvisenä.
2. PUOLUEET ovat pitäneet vaaliehdokkaiden valintavaalejaan, ja kuten asiaan kuuluu Israelissa, tahallisia tai tahattomia väärinkäytöksiä tapahtuu äänestys-paikoissa tai ääniä laskettaessa. Ehkä digitaaliseen äänestystapaan siirtyminen voisi nopeuttaa prosessia ja estää joitakin väärinkäytöksiä, mutta se voisi tuoda mukanaan uusia ongelmia, joita olisi vaikea korjata tai näyttää toteen.
Likudin ehdokasasettelussa Tzipi Hotoveli sai epärealistisen 30. paikan listalla, mutta tarkastuslaskennassa hän sai 20. paikan syrjäyttäen Avi Dichterin, joka aavistaen mahdollisen muutoksen vaati myös uusintalaskentaa. Puolueet ovat myös pyrkineet muotoilemaan vaaliteemaansa ja iskulausetta, jonka puitteissa pyritään vaikuttamaan ”hyödyllisiin idiootteihin”, eli vaalikarjaan, meihin tavallisiin ”matti ja maija meikäläisiin”.

Labourpuoleen ehdokasvaaleissa (primaries) naiset saivat kolme potentiaalista valintapaikkaa puheenjohtajan Isaac Herzogin ja hänen naispuolisen varjonsa Tsipi Livnin jälkeen, jotka valitaan äänimäärästä riippumatta. Herzogin vaaliteemana oli keskittyä Israelin ja PA/PLO:n välisten ongelmien ratkaisemiseen, mutta äänestäjät valitsivat ehdokkaita, joilla sosiaaliset ja taloudelliset kysymykset ovat etualalla.

Jotkut näkevät vaalitulosten protestiksi Herzogin vaaliteemalle ja jopa alkuna hänen korvaamistaan uudella johtajalla. Yleinen tunnelma Labour-leirissä oli helpottunut ja voittoa uhkuva Netanyahun valtakauden lopettamiseksi ja uuden aloittamiseksi sosiaalisin perustein. Vaalikampanjan nimeksi hyväksyttiin ”HaMahane HaTzioni” (Tzionin tori). Jotkut konkariedustajat kuten Eitan Gabel eivät voineet ymmärtää heikkoa suosiotaan.
Herzog esitteli valittuja ehdokkaita, että ”siinä ovat Israelin tulevat johtajat”.
Tuoreen gallupin mukaan Labour johtaa Likudia kolmella edustajalla 25 -22.
Likudin mielestä Labourin ehdokasasettelu on äärivasemmistolainen, josta todisteena on arabitaustainen Zoner Bahalul, joka ylisti Mavi Marmaran Gazan saarron murtamista sekä syytti Israelia Hizbullahin surmaamista arabeista. http://www.jpost.com/Israel-Elections/L ... ist-387760
3. BEIT YEHUDIN puheenjohtaja Naftali Bennett esitteli puolueensa ehdokasvaalien 11 hengen ehdokaslistan. Hän uhkui myös voitonvarmuutta todeten puheessaan puolueensa jäsenille, etteivät vanhat poliitikot ymmärrä, että säännöt ovat muuttuneet eikä kukaan ole kertonut sitä heille.
Hän selitti, että jos seuraava pääministeri valittaisiin TV-studiossa, Meretzin puheenjohtaja Galon valittaisiin pääministeriksi, tai jos vaalit suoritettaisiin jonkun yliopiston henkilöstötiloissa, päämisterinä vuorottelisivat Dov Khanin ja Hanin Zoabi. He kuitenkin edustavat pientä vähemmistöä, ja kansan todellinen tahto mitataan äänestyskopeissa, kuten hän selvitti. ”He ovat jumiutuneet 90-luvulle, ja heidän äänitorvensa Herzog ja Livni toistavat samaa vanhaa teemaa viimeisten 20 vuoden ajan esittäen toistuvia myönnytyksiä”, Bennett lisäsi. Hän viittasi Gazan kesäsodan aikaan, jolloin Beit Yehudi sai taistella monen viikon ajan IDF:n johtoa vastaan, ennen kuin he uskoivat hyökkäystunnelien vaaraan ja olemassaoloon aloittaen niiden poistamisen.

Bennett sanoi, että hänen puolueensa oli ainoa, joka vastusti terrorivankien vapauttamista, minkä johdosta viimeinen erä jätettiin vapauttamatta. Hän toisti myös puolueensa vastustavan kannan maan luovuttamiseksi 23. arabivaltion perustamiseksi. ”On olemassa valtava maanalainen koko valtion kattava virta, joka pulppuaa Toran virkistävistä lähteistä. Ihmiset kaikkialla haluavat juutalaisuutta, he haluavat juutalaista musiikkia, koskettaa Toraa. Tämä virta voimistuu ja nostaa päätään sanoen: Me emme pyytele enää anteeksi”. Bennett viittasi kehotukseen taistella katu kadulta, ”zenga –zenga”, etsiessään muotoa puolueensa korkeajännitteiselle vaalityöskentelylle. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/190027
4. KULANU-puolueen puheenjohtaja Moshe Kahlon esitteli torstaina virallisen ehdokasluettelon, jossa on 11 ehdokasta. Hänen takanaan on useita tunnettuja henkilöitä: Kenraalimajuri Yoav Galant; Tseka Maluki; entinen USA:n lähettiläs tri Michael Oren; Jerusalemin apulaispormestari Rachel Azaria; köyhyyttä vastaan taistelevan Alaluf-komitean johtaja Eli Alaluf; tri Yifat Sasha-Biton, Kiryat Shmonan kaupungin-valtuuston jäsen ja entinen apulaispormestari, sekä viisi muuta. Kahlon sanoi puoleensa edustavan sosiaalista uudistusta ja työskentelevän ihmisen edun nimissä, jotka Likud on unohtanut ja joissa Lapidin johtama Yesh Atid osoittautui pettymykseksi. On aika muutokselle, hän sanoi.
Kahlon selvensi puolueensa kantaa neuvotteluihin PA/PLO:n kanssa, että hän vastustaa 67-sotaa edeltäviä linjoja uuden arabivaltion rajoiksi sekä vastustaa Jerusalemin jakamista. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/190031
5. Israelin median epäsuosioon joutunut Shas-puolueen puheenjohtajan Ari Derin eroaminen ja paluu puoleensa johtajan paikalle on Jpostin artikkelin mukaan pelästyttänyt useita sen kansanedustajia, että heidät voidaan asettaa epärealistiselle paikalle Derin peukaloidessa maaliskuun 17. päivän ehdokaslistaa. Shasin suosio on gallupeissa heilunut 6-7 edustajan tienoilla Eli Yishain erottua kannattajineen ja perustettua uuden puolueen Yahad HaAm Itanu, joka joittenkin gallupien mukaan ei ylitä 3.25 %:n vaalikynnystä. Tämä voisi kannustaa muutamia epävarmoja siirtämään kannatuksensa Shasille, etteivät heidän antamansa äänet menisi hukkaan, mutta toisaalta pakottaa Shasin syrjäytetyt siirtymään Yishain puolueen kannattajiksi. http://www.jpost.com/Israel-Elections/S ... ist-387912
6. Terrorinvastaisen kampanjan korkea belgialainen virkailija sanoi CNN:n mukaan, että viranomaiset eliminoivat löytämänsä terrorisolun torstaina Belgian itäosissa
Verviersin kaupungissa sen valmístautuessa hyökkäykseen.
Poliisin mukaan Syyriasta palanneet terroristit olivat suunnitelleet laajaa terroriaaltoa maassa. Syyttäjän mukaan heidät pidätettiin Verviersin kaupungissa, mutta pidätyksen aikana tapahtuneen tulitaistelun aikana poliisi ampui 2 terroristia. Poliisi sanoo suorittaneensa kaikkiaan 10 ratsiaa epäiltyjen terroristien asuntoihin, osan niistä Brysselissä.
Länsimaiden tiedustelun arvion mukaan Euroopassa on kaikkiaan 20 nukkuma-solua odottaen lähempiä ohjeita toiminnan aktivoimiseksi.
CNN:n Belgian viranomaiselta saaman tiedon mukaan Verviersin kaupungissa hajotetun terrorisolun jäseniä oli matkustanut Syyriaan, jossa he tapasivat Islamin Valtion edustajia, jotka antoivat heille ohjeita kostoiskujen suorittamiseksi USA:n Syyriassa ja Irakissa suorittamien ilmaiskujen johdosta.
Virkailijoiden mukaan 20:en nukkumasoluun kuuluu ainakin 120 jäsentä, mutta he eivät osanneet sanoa, olivatko Pariisin hyökkäykset näihin liittyviä.
Belgian syyttäjän mukaan operaatio terroristien löytämiseksi jatkuu edelleen. Belgiassa on yleinen varoitus nostettu toiseksi korkeimpaan luokkaan. Brysselissä ja Antwerpissä koulut peruutettiin perjantaina terroriuhkan vuoksi.

TURVALLISUUSVIRKAILIJAT jatkavat Pariisin veristen terrori-iskujen tutkimista selvitellen, mitä tukihenkilöitä iskuihin oli liittynyt. He sanovat, ettei Charlie-Hebdon iskun suorittanut Coulaby toiminut yksin. He tutkivat myös hänen avovaimonsa osuutta aseitten hankkimiseksi asetoimittajien kautta. http://www.timesofisrael.com/belgian-te ... cial-says/
7. HIZBULLAHIN pääsihteeri Hassan Nasrallah esitti uhkauksia Israelia vastaan sen jälkeen, kun hän joutui tunnustamaan viikkoja sitten paljastetun Mossadin asettaman vakoilijan pidättämisestä järjestön korkeimmassa hierarkiassa.
Nasrallah vakuutti tiistaina, että heillä on aseita, joita Israel ei voi edes kuvitella sen omistavan. Terrorijohtaja Naim Qassem vakuutti, etteivät paljastetut vakoilutapaukset ole vähentäneet Hizbullahin taisteluvalmiutta.
Keskiviikkona Nasrallah lisäsi löylyä kiukaaseen uhaten, että Hizbullah pystyy ottamaan valvontaansa koko Galilean, ja että heillä on kaikkea, mitä tarvitaan Israelin vastaisessa taistelussa.

Hizbullah valvoo täysin Libanonin eteläosaa solmittuaan sopimuksen armeijan kanssa verukkeella, että sen tarkoituksena on suojalle Libanonin turvallisuutta Israelin hyökkäysaikeita vastaan. Käytännössä se asettaa koko Libanonin alueen sotatoimialueeksi mahdollisessa sotatilanteessa Israelin kanssa. IDF on antanut useita varoituksia, että IDF tulee iskemään kaikkialle, minne aseita, ja ohjuksia on varastoitu tai niiden laukaisualustoja asennettu, useimmiten asuntotaloihin.

ISRAELIN puolustusministeri Moshe Yaalon totesi äskeisen maan pohjoisosaan tehdyn vierailun yhteydessä, ettei Hizbullah ole louhinut tunneleita rajan ali Israelin puolelle. Hän sanoi asukkaitten kuulemien kaivausäänien olevan hevosten kavioitten kapsetta naapurikylässä. Yaalon vähätteli hyökkäystunnelien asettamaa uhkaa Gazan kesäsodan aikanakin, mutta joutui perumaan sanansa IDF:n löydettyä kymmeniä hyvin varustettuja tunneleita, joista tuhottiin 31. Niitä löydetään silloin tällöin uusia, etenkin Gazasta Siinaille.
Israelin entinen turvallisuuspolitiikan neuvonantaja Amidror arvioi, että Hizbullahin hankkiman ohjusarsenaalin määrä ylittää 150 000. USA:n Libanonin armeijalle toimittamia uudenaikaisia aseita virtaa Hizbullahille. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/189999
8. UUTISOTSIOITA
· Poliisi teki torstaina Israelin arabin omistamaan taloon Deir Al-Assadissa Galileassa löytääkseen epäillyn pistoolin. Poliisit kiinnittivät huomion siihen, miten WC:n viemäri ei toiminut kunnolla. Tarkemmissa tutkimuksissa he löysivät 300 pistoolin patruunaa piilotettuina pyttyyn siten, etteivät ne menneet viemäriin tyhjennyksen aikana. Yksi talon ulkopuolelle jäänyt poliisi havaitsi epäillyn heittävän joitain ikkunasta ulos, mikä osoittautui pistooliksi, jonka hän oli varastanut jostain. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/190010
· Ranskan pääministeri Manuel Valls vakuuttaa, etteivät Pariisin tehdyt terrori-iskut liity millään tavoin Israelin ja PA/PLO:n välisiin ongelmiin. Hän myös vakuutti, etteivät ne millään tavoin vaikuta Ranskan suhtautumiseen PA/PLO:n tekemiin aloitteisiin YK:n instansseissa. Ranskan presidentti Hollande vastusti pääministeri Netanyahun osallistumista Pariisin ”marssiin”, koska hän joutuisi silloin kutsumaan myös Abbasin, joka hetken epäröityään päätti tulla mukaan monien mieliharmiksi. Marssi oli pelkkä fototilaisuus, sillä toisesta kulmasta otetun kuvan mukaan johtajille tarkoitettuun ”marssiin” osallistui vain muutama kymmenen henkilöä eikä heidän takanaan ollut ketään. http://www.timesofisrael.com/frances-st ... y-attacks/
· Rooman paavi Franciscus I puuttui myös Pariisin viimeisiin tapahtumiin tuomiten CharlieHebdo makasiinin pilapiirrokset toteamuksella, ettei ole oikein pilailla minkään uskonnon harjoittajien kustannuksella, koska jokaisella uskonnolla on oma arvokkuutensa. Hän tuomitsi samalla surmaamisen jumalan nimissä, mutta kritisoi tapaa, jolla sananvapauden varjolla pilaillaan toisen uskonnon kustannuksella. http://www.timesofisrael.com/pope-says- ... -religion/
· Ranskan presidentti Francois Hollande vakuutti suojelevansa myös maansa muslimeja, joiden hän katsoi joutuneen äärimuslimien uhriksi. Hänen mukaansa kahdessa terrorihyökkäyksessä saaneiden 17 henkilön todelliset uhrit ovat muslimit. Ranskan muslimiyhteisö on Euroopan suurin ja heidän vaikutusvaltansa sen mukainen maan hallintoon. http://www.timesofisrael.com/hollande-m ... anaticism/
· Ranskan poliisi pidätti 10 epäiltyä pommi-iskun mahdollisuuden kasvaessa. Hyökkäyskohteena on ollut myös Pariisin Eiffel-torni, joka on jouduttu ajoittain sulkemaan tai poistamaan sen valaistus. Pariisin päärautatieasema jouduttiin sulkemaan ja keskeyttämään junaliikenne tuoreen pommiuhkan vuoksi. 250 poliisia osallistui epäiltyihin kohteisiin tehtyihin ratsioihin Berliinissä. USA:n ulkoministeri John Kerry matkusti pitkän tauon jälkeen Pariisiin tavaten maan ulkoministeri Laurent Fabiuksen ja myöhemmin presidentti Hollanden todeten, että on hyvä olla Pariisissa ja että keskusteltavaa on paljon. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 65,00.html


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 18.01.2015 14:35

Sunday, January 18, 2015
SUNNUNTAI 18.01.15

SUNNUNTAI 18.01.15
1. ALKOI UUSI PÄIVÄ ja uusi viikko uusine haasteineen taivaankannen ollessa harsomaisen pilviverhon peittämä. Aurinko ei ollut vielä noussut vähän kuuden jälkeen hakiessani lehden kadun varrelta, mutta terävä kuunsirppi oli lähellä paikkaa, josta auringon tulisi ilmestyä kaakon suunnalla. Ilman lämpötila tuntui seitsemästä lämpöasteesta huolimatta viileältä, mitä tuntumaa kylmettymisen jälkitaudit lisäävät, mutta parempaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa. Säätilat tänään: Jerusalem 7 -13; Tiberias 11 -19; Suolameri 14 -22; Eilat 12 -22 +C-astetta. Taivas pysyttelee puolipilvisenä tänään ja maanantaina, tiistaiksi luvataan aurinkoista.

2. Ihan samaa helpotuksen tuntua ei voi sanoa maailman tämän hetken tilanteesta, sillä potentiaalisen sodan varjot häilyvät monella suunnalla.
Hizbullah uhkaa iskeä 150 000 raketin ja ohjuksen sekä kaikkien kuviteltavissa olevien aseitten voimalla ennalta varoittamatta Israeliin, miehittävänsä Galilean alueet ja pureutuvansa syvälle juutalaisvaltion alueelle. Myös Hamas uhittelee sanoen olevansa valmis entistä paremmin asein. Miten PA:n arabit tulisivat käyttäytymään näissä näkymissä tai niistä huolimatta, on arvoitus.
Samaan aikaan EU-maiden asukkaille jaetaan 100-sivuista ohjekirjasta, jossa selvitetään, miten selviytyä hengissä vihollisen miehitettyä maan. Asukkaitten oletetaan tietävän, mistä suunnasta miehittäjä tulisi. USA:n painostamana EU asetti kovia pakotteita Venäjää vastaan, joka vastasi keskeyttämällä kaasutoimitukset kuuteen EU-maahan Ukrainan kautta, mikä on varsin kova päätös talvipakkasten ollessa uhatessa muutenkin kylmää Euroopan mannerta.
Tämä on kylmää taloussotaa, jossa ruplan arvo kärsii kovia iskuja, mutta joka tulee käsittelemään myös EURO:a varsin kovakouraisesti. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/190050, http://www.shtfplan.com/headline-news/r ... n_01162015

3. Haagin kansainvälinen rikosoikeus ICC ilmoitti aloittavansa PA/PLO:n pyytämät alustavat tutkimukset Israelin suorittamista sotarikoksista Gazan kesäsodan aikana. USA:n ulkoministeriö ilmoitti välittömästi vastustavansa ehdottomasti ICC:n päätöstä tutkimusten aloittamiseksi, mitä seurasi Israelin vastaava hylkäyspäätös. USA sanoutui irti Rooman Statuesta v. 2002 vastalauseeksi ICC:n perustamisesta, ja hyväksyi lain, American Servise Members Act, joka antaa presidentille oikeuden käyttää kaikkia välttämättömiä tai tarvittavia keinoja vapauttaakseen henkilön, joka on pidätetty tai vangittu ICC:n toimesta tai sen toimeksiannosta. Näiden henkilöiden asema kuvataan lain B-osassa. Lain katsotaan koskevan myös Israelia, koska siinä mainitaan USA:n kanssa liittosuhteessa olevat maat.
Asiantuntijat katsovan tämän tarkoittavan sitä, että elleivät varoitukset ja uhkaukset tuota toivottua tulosta, USA:n presidentti voi viimeisenä keinonaan turvautua Delta kommando-joukkojen käyttämiseen henkilöiden vapauttamiseksi NATO-maan alueella Alankomaissa. Laki voi vaatia selvennyksiä Israelia koskevalta osalta.

USA:n ei uskota hyökkäävän suoraan ICC:tä vaan PA/PLO:ta vastaan. USA:n kongressi julkisti viime viikolla lakiesityksen, jolla kielletään avustusten antaminen PA:lle, kunnes se peruuttaa ICC:lle jättämänsä jäsenyyshakemuksen. USA lopettaisi vuosittaisen PA:lle myönnetyn yli 400 miljoonan USD avustuksen, mikä tulisi lopullisesti romuttamaan PA:n talouden. Israel lopetti keräämiensä 137 miljoonan USD verojen maksamisen PA:n tileille PA:n allekirjoitettua Rooman Statuen.
PA on lisäksi velkaa Israelin Sähköyhtiölle ILC yli 1.5 miljardia NIS sähkön toimittamisesta arabialueille sekä Gazassa että Juudeassa ja Samariassa.

Yksi kongressille viime viikolla tehdyn kahden lakiesityksen laatijoista Alcee Hastings (D-Florida) totesi tähän tapaan: ”Emme voi seistä sivussa PA:n, joka solmi hallitus-sopimuksen Hamasin kanssa, tehdessä perättömiä ja tuhoavia vaatimuksia IDF.n sotilaita ja Israelin kansalaisia vastaan, jotka asuvat yhteisöissään kiistanalaisella Länsirannalla. Kongressin tulee keskeyttää 400 miljoonan USD tuen maksamisen PA:lle, kunnes se peruuttaa kyseenalaisen hakemuksensa ICC:n jäsenyydestä ja palaa neuvottelupöytään Israelin kanssa”.
Hastings kutsui Abbasin allekirjoittamaa hakemusta saada ICC:n jäsenyys selväksi hyökkäykseksi niitä vastaan, jotka vuosikaudet ovat ponnistelleet rauhanomaisen ratkaisun löytämiseksi Israelin ja PA:n väliseen ongelmaan. ”PA:n Israelia vastaan esittämät syytökset sotarikoksista tulevat ilman epäilyä estämään rauhan-keskustelut tulevaisuudessa aikana, jolloin kahden valtion perustaminen on tärkeämpää kuin koskaan aiemmin” Hastings selvitteli esitystään.

TOISEN lain esitteli pari päivää myöhemmin Curt Clawson (R-FL). Molemmat lait esitettiin ulkoministeriön ulkoasioiden valiokunnalle. Hastings totesi, että molemmat lakiesitykset ovat samansuuntaisia kuin Rand Paulin viikkoa aiemmin tekemä lakiesitys. Neljä senaattoria - kaksi demokraattia, kaksi republikaania - julkistivat yhteisen julkilausuman, jossa he toteavat, että jos PA jatkaa ICC:lle tekemäänsä tutkimuspyyntöä sotarikoksista tai aktiivisesti tukee sitä, kaikki PA:lle antama tuki tulee lopettaa. He kehottivat kongressia tutkimaan mahdollisuuksia puolustaa Israelin kansalaisia ICC:n päätöksiä vastaan. Vuoden 2002 laki voinee tarvita kuitenkin lisäyksiä sen soveltamiseksi Israeliin.

ICC:n taholta täsmennetään, että koska PA/PLO:lla ei ole virallista valtion tunnustusta, sen syyttäjä tummaihoinen ja paksuhuulinen Fatou Bensouda ilmoitti aloittavansa alustavat tutkimukset väitetyistä sotarikoksista YK:n pääsihteerin Ban ki-Moonin nimenomaisesta vaatimuksesta. ICC on YK:n alainen instanssi.
USA on kuitenkin YK:n suurin taloudellinen tukija – 1/3 sen budjetista - ja se voi halutessaan peruuttaa maksunsa sille, mikä lamaannuttaisi YK:n toiminnan. USA:n kaksi vuotta vanhan lain mukaan, jos YK tai sen alaiset instituutiot antavat PA:lle saman aseman kuin virallisille valtioille, ne menettävät USA:n myöntämän tuen. USA kuitenkin mieluummin kiristää ruuvia Abbasin peukalossa. http://www.timesofisrael.com/short-of-i ... of-israel/

4. HAMAS ilmoitti Gazassa, että sillä on tuhansia dokumentteja ja todisteita IDF:n suorittamista sotarikoksista Gazan kesäsodan aikana. Sen edustajat ilmoittivat tervehtivänsä tyydytyksellä ICC:n päätöstä aloittaa alustavat tutkimukset PA/PLO:n tekemän pyynnön mukaisesti. ”Nyt tarvitaan käytännön toimia nopeasti tähän suuntaan, ja me olemme valmiit luovuttamaan oikeudelle tuhansia raportteja ja dokumentteja vakuuttaaksemme ICC:n oikeudelle Israelin vihollisarmeijan suorittamista sota-rikoksista”, totesi Hamasin tiedottaja Fawzi Barhoium. ICC:n syyttävät vakuuttavat tutkimustensa puolueettomuutta ja itsenäisyyttä, mikä tuskin vakuuttaa epäilijöitä aiempien esimerkkien valossa. Protective Edge nimellä tunnetun kesäsodan 2014 johdosta sai surmansa n. 2 200 Gazan arabia ja 71 israelilaista. Arabit käyttivät siviilejä, naisia ja lapsia, ihmiskilpinä sekä varastoivat YK:n ylläpitämiin kouluihin ja muihin julkisiin kuten myös asuntorakennuksiin raketteja ja muita aseita vastoin kansainvälisiä lakeja tehden siten sotarikoksia. Gazan arabit laskivat siviiliuhrien joukkoon aseistettuja miehiä ja muista syistä sairaaloissa kuolleita potilaita, mikä kyseenalaistaa PA:n ilmoittamat uhriluvut. YK käyttää niitä kuitenkin Gazan kesäsotaa koskevissa raporteissaan.

ISRAELIN taholta todetaan, että ICC:n tutkimuksia voidaan käyttää myös arabeja vastaan, ja jotkut israelilaiset lakiasiaintoimistot ovat jo jättäneet syytöksiä Abbasia ja muita PA/PLO:n johtajia vastaan. He toteavat, että Hamasin suorittamat sotarikokset tulittamalla tuhansilla raketeilla Israelin siviilikohteita tulitauon ollessa voimassa ovat raakoja sotarikoksia. USA:ssa aloitettiin oikeudenkäynti PA/PLO:n johtajia vastaan lukuisista itsemurha- ja pommihyökkäyksistä, joissa kuoli useita USA:n kansalaisia. Tutkimukset ulottuvat Jasser Arafatin aikaan vuosien 2000 -2004 välisenä aikana, mutta niitä voidaan jatkaa 2004 jälkeen. Mahmoud Abbas oli Arafatin läheisin avustaja ja tukija ollen siten osasyyllinen. Abbas rahoitti Mynchenin 1972 olympialaisten aikana tehdyn terrori-iskun Israelin olympiajoukkuetta vastaan, jonka terroristit teloittivat lähes kokonaan. http://www.timesofisrael.com/hamas-laud ... li-crimes/
5. UUTISOTSIKOITA
· Radikaali islamjärjestö pyrkii salaisesti heikentämään Fatahin vaikutusta Gazassa ja solmimaan suhteita Hizbullahin ja Iranin kanssa. Hamasin entinen sisäministeri Gazassa Fathi Hamad oli keskiviikkona harvinaísen avoin syyttäessään PA:n yhteishallitusta ja Mahmoud Abbasia tilanteesta Gazassa. ”Yhteishallitus ja Abbas ovat vastuussa Gazan saarrosta ja ne yhdessä muodostavat esteen Gazan jälleenrakentamiseksi”. Hamad tunnetaan yhtenä radikaalina, joten hänen sanansa ovat yllättäviä, mutta hänen tiedetään erottautuneen muista, mikä voi olla merkki hänen salaisista yhteyksistään Iranin ja Hizbullahin kanssa. Hänen muodostamansa ryhmä on hyökkäillyt Fatahin jäseniä ja virkailijoita vastaan Gazassa. http://www.timesofisrael.com/cracks-app ... p-in-gaza/
· Islamin Valtio julkisti videoita kahdesta miehestä, jotka heitettiin monikerroksisen rakennuksen katolta syytettyinä homoseksualismista. Lisäksi IS on julkistanut videoita kahden miehen ristiinnaulitsemisesta syytettyinä varkaudesta, sekä naisen kivittämisestä syytettynä harhaopista. Videoissa näytetään miesten putoaminen ilmassa, sekä myöhemmin heidän murskaantuneet ruumiinsa maassa. Tiistaina IS julkisti videon, jossa nuori alaikäinen poika suorittaa miehen teloituksen ampumalla. IS:n johtajat sanovat näiden teloitusten julkistamisen tarkoituksena olevan puhdistaa maa syntisistä ja vääräuskoisista, jonka jälkeen he voivat keskittyä laajentamaan toimintaansa rajojen ulkopuolelle. IS:n uskotaan teloittaneen tuhansia ihmisiä Irakissa ja Syyriassa, josta he valvojat puolet maa-alasta. http://www.timesofisrael.com/islamic-st ... being-gay/
· PA:n virkailija, jolla on läheiset suhteet Abbasin kanssa, sanoo, että PA on valmis peruuttamaan ICC:n oikeudelle tekemänsä syytökset Israelin sota-
rikoksista, jos Israel lopettaa kaiken toiminnan ”setlementeissä”. Samalla virkailija esitti uhkavaatimuksen, että ellei Israel suostu PA/PLO:n vaatimuksiin, turvallisuusyhteistyö Israelin kanssa lopetetaan.
PA:n toinen virkailija sanoi, että tarjous ja ultimaatumi esitettiin Jordanian ja Egyptin kautta. Hän sanoi, että uhkavaatimukseen kuuluu se, että Israel tilittää pidättämänsä n. 135 miljoonaa USD verosaatavat PA:n kassaan.

Abbasin muisti alkaa pätkiä, sillä hän ei muista, että elokuussa Israelin turvallisuusjoukot paljastivat ja eliminoivat Abbasin hallinnon kaatamiseksi muodostetun salaliiton. IDF pidätti 55 salaliittoon osallistunutta. Ilman IDF:n tukea Abbasin hallitus olisi kaatunut ja kaatuisi. Arafat oli aikoinaan samanlainen käenpoika, jota Israel helli, syötti ja varjeli pesässään tietäen aivan hyvin, että käenpojan ensimmäinen refleksi on potkia pesästä kaikki sinne munitut ja haudotut munat tai jo kuoriutuneet linnun omat poikaset. Tätähän Gazan ja PA:n arabit julistavat, juutalaisten karkottamista tai tuhoamista heille ikuiseksi perinnöksi luvatusta maastaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/190095
· INN:n vaaliuutisia on alla olevassa linkissä. http://www.israelnationalnews.com/Special/Elections/
Likudin edustajaehdokas Yoav Kish, Danin alueelta, sanoo tukevansa Jerusalemin jakamista arabien kanssa. Häntä ilmeisesti arveluttaa Jerusalemin itäosien arabit, jotka tuskin äänestäisivät häntä tulevissa vaaleissa. Likudin vaalitoimisto vakuuttaa, että puolueen kannan mukaan Jerusalem on yhtenäinen ja jakamaton Israel juutalaisvaltion pääkaupunki. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/190096
· Saudi Arabia rakentaa lähes 1000 km pitkän ”suuren muurin” Irakin vastaiselle rajalleen pystyäkseen estämään tai ainakin vaikeuttamaan IS:n joukkojen levittäytymisen rajan yli saudien monarkkiaan. Egypti on laajentanut rakentamaansa puskurivyöhykettä Gazan rajallaan kahteen kilometriin tuhoten kaikki alueella olevat rakennukset ja karkottaen asukkaat. Egyptin löysi äskettäin räjähteillä lastatun 1.2 km:n pituisen tunnelin Gazasta Siinaille. Maailman media on kovin vaitonainen tästä. http://www.jpost.com/Middle-East/Saudi- ... -IS-388096
· Poliisit ovat lisänneet juutalaisten instituutioiden valvontaa sekä Ranskassa, että Belgiassa ja Englannissa. Juutalaisten mieliala alkaa olla pelokas ja haavoittuva yhä useammassa EU-maassa yhä useamman juutalaisen harkitessa muuttoa rauhallisemmille seuduille, mutta potentiaalisia mahdollisuuksia on yhä vähemmän. Perinteiset USA, Australia ja Etelä Amerilla ovat nekin muuttumassa vaarallisiksi juutalaiselle. Lopulta ainoaksi vaihtoehdoksi jää Israelin juutalaisvaltio. http://www.jpost.com/Diaspora/British-P ... ing-388074




Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 23.01.2015 07:24

Wednesday, January 21, 2015
KESKIVIIKKO 21.01.2015
KESKIVIIKKO 21.01.15
1. PUOLI SEITSEMÄN maissa pistäytyessäni ulkona lämmin henkäys leyhähti vastaan, ja tosiaankin mittari osoitti 12 lämpöastetta aivan ennusteiden mukaisesti. On mukava saada välillä lämmin paussi viikkoja kestäneen kylmävirtauksen jälkeen. Talvi on kuitenkin vasta keskivaiheilla, joten vaihtelevasti kylmää ja lämmintä on odotettavissa. Kevätaurinko alkaa todella lämmittää vasta maaliskuun lopulla.
Taivas pysytellee pilvettömänä tänään ja huomenna, mutta perjantaina ennustetaan pilvimuodostelmien palaavan taivaan kannelle lämpötilan samalla hieman laskiessa. Lämpötilat tänään: Jerusalem 12 -20, Tiberias 10 -23; Suolameri 14 -22; Eilat 11 -25 +C-astetta. Kinneretin pinta on noussut edelleen muutamia senttejä, mutta eilen näytettiin nollaa, eli sateitten vaikutus on tältä erää ohitettu.
2. MIESHENKILÖ vetäisi puukon esille matkustaessaan bussissa Tel Avivissa lähellä vilkasta Maariv-siltaa keskiviikkoaamuna vähän ennen kahdeksaa. Hän ehti puukottaa kymmentä matkustajaa, kahta heistä vaarallisesti, ennen kuin bussi pysäytettiin ja puukottaja yritti juosta karkuun.
Paikalla ollut turvallisuusmies ampui häntä jalkaan saaden hänet pysähtymään. Hänet vietiin kuulusteluihin. Poliisi pitää tapausta terrorihyökkäyksenä. Uutiset tapahtumasta ovat puutteelliset ja tarkentuvat päivän kuluessa. http://www.timesofisrael.com/several-st ... iv-attack/
3. USA:n presidentti Barack Hussein Obama sanoi Unionin tilaa koskevassa puheessaan, että ensimmäistä kertaa diplomaattisin keinoin Iran on saatu keskeyttämään ydinohjelmansa toteuttamisen ja vähentämään jo rikastamansa ydinmateriaalin määrää. Hän puhui edustajainhuoneen ja senaatin jäsenille tarkoitetussa vuosittaisessa Unionin tilaa koskevassa raportissaan perustuslain edellyttämällä tavalla.

Obama mainitsi Israelin nimeltä todetessaan tähän tapaan: ”Yhdysvalloilla on tilaisuus neuvotella kattava sopimus, joka estää Iranin kehittymästä ydinvallaksi, turvaa Amerikan ja sen liittolaiset – mukaan lukien Israel – välttäen samalla uuden Lähi-Idän konfliktin”.
Etenkin Saudi Arabia, Persianlahden maat ja Israel, ovat olleet huolissaan Iranin ydinaseen valmistumisesta, jolla se voisi uhata niitä.

OBAMA totesi puheessaan, ettei ole olemassa vakuuksia neuvottelujen onnistumisesta, mutta varoitti kongressia asettamasta uusia pakotteita, jotka voisivat vain varmistaa diplomatian epäonnistumisen, mikä tulisi vieroittamaan USA:n liittolaisistaan ja antaisi Iranille verukkeen jatkaa ydinaseen rakentamista. Obama totesi edelleen, että Amerikan kansa edellyttää hallituksen menevän sotaan vain viimeisenä mahdollisuutena.

Tulevien viikkojen aikana valmistuu puolueiden yhteisesti laatima lakiesitys, jonka esittävät Robert Menendez (D-NJ) ja Mark Kirk (R-IL), joka automaattisesti asettaa uusia tai kovennettuja pakotteita Irania vastaan, mikäli neuvottelut epäonnistuvat eikä Obama pysty esittelemään kongressille kattavaa sopimusta Iranin kanssa ennen heínäkuun viidettä päivää. Menendez sanaili Obaman kanssa lakiesityksestä Demokraattisen puolueen retriitissä.
Senaatin ulkoasiain komitean puheenjohtaja Bob Corker (R-TN) sanoo, että hän on
laatimassa esitystä, joka oikeuttaa kongressin äänestämään mistä tahansa sille esitetystä sopimuksesta Iranin kanssa. Obama vihjaa käyttävänsä veto-oikeuttaan estääkseen näitä kolmea esitystä saamasta lain voimaa.
Republikaanien juutalais-koaliittion toimitusjohtaja Matt Books vastasi nopeasti Obaman kommenttiin republikaanien viralliseen reaktioon Obaman puheesta, vaikka siinä ei edes mainittu Irania nimeltä, näin: ”Huolimatta kongressin ja kansainvälisen yhteisön vetoomuksista, presidentti – läkähdyttävien neuvottelujen jälkeen keskeyttää Iranin ydinsuunnitelman toteuttaminen – palkitsee Iranin antamalla sille vielä lisää aikaa. Obaman hallituksen Iran-politiikka epäonnistuu. Kongressin tulee koventaa sanktioita vakuuttaakseen Iranin neuvottelijat, että olemme vakavissamme vaatiessamme Irania keskeyttämään ydinohjelmansa toteuttamisen. Presidentin veto tulee vain vahvistamaan Iranin päättäväisyyttä jatkaa uhaten samalla koko aluetta ja maailmaa”.

KONGRESSIN molemmat kamarit saivat tervetulleen tilaisuuden osoittaa innostustaan saatuaan tiedon, että Alan Gross vapautetaan Kuuban vankeudesta maiden välisten suhteitten alkaessa osoittaa lämpenemistä aina diplomaatti-suhteiden uudelleen solmimista myöten. Kuuban viranomaiset pidättivät Allan Grossin v. 2009 hänen ollessaan työskentelemässä Kuubassa USA:n Agencyn aliurakoitsijana kansainvälisen kehityksen ohjelmassa. Hänet vapautettiin humanitäärisistä syistä joulukuussa 2014 viiden vuoden vankeuden jälkeen.
Obama tervehti parvekkeella istuvaa Grossia, joka oli menettänyt hampaitaan huonon terveydenhoidon vuoksi: ”Tervetuloa kotiin, Gross”.

OBAMA sanoi USA:n armeija johdon Syyriassa ja Irakissa pystyvän voittamaan Islamin Valtion etenemisen, mutta pyysi kongressia hyväksymään heitä tukevan lain osoittaakseen maailmalle, että USA on yhtenäinen tässä kysymyksessä. Hän sanoi USA:n saaneen kovia opetuksia 11.09.2001 terrori-iskujen jälkeen ja sanoi hallituksensa noudattavan näitä opetuksia. Hän sanoi USA:n muodostaman koaliittion pystyvän voittamaan Islamin Valtion ilman USA:n maajoukkoja, mutta että se vie aikaa.
Hän sanoi luottavansa siirtymiseen eteenpäin kehittyneemmän USA:n hallituksen johdossa, joka yhdistää sotilaallisen voiman ja voimakkaan diplomatian. Tätä hän suositteli USA:n diplomatiaksi tulevaisuudessa; ei rynnäköiden eikä hätäisin päätöksin sotilaallisen voiman käyttämiseksi, vaan käyttäen harkintaa ja järkeä.
Hän kuitenkin tunnusti USA:n pidättävän oikeuden yksipuolisiin toimiin, jos tilanne sitä vaatii esim. yllättävien terrori-iskujen vuoksi. Hän sanoi vastustavansa antisemitismin nousua joissakin maailmaa – saaden suosionosoituksia – kuten myös yleistävää kritiikkiä muslimia kohtaan – kongressi pysyessä silloin vaiti.
Palestiinalaiskysymystä hän ei edes maininnut suoraan, vain Iranin yhteydessä. http://www.timesofisrael.com/obama-reit ... ons-bills/

Käytännössä Obaman ”voimakas diplomatia” on jättänyt jälkeensä kaaosta ja verisiä taisteluja Pohjois-Afrikassa, Irakissa ja Syyriassa. USA:n mahtavaa armeijaa Obama on pyrkinyt heikentämään peruuttamalla elintärkeitä ohjelmia ja suunnitelmia aseitten kehittämiseksi, sekä romuttamalla armeijan osastoja ja erottamalla sen avainkenraaleita ja muita johtajia. Samaan aikaan USA:n pahimmat kilpailijat Kiina ja Venäjä kehittävät entistä tehokkaampia asejärjestelmiä sekä kouluttaen armeijoitaan pitäen pahimpana vastustajaan Amerikan Yhdysvaltoja.
4. IDF:n suorittamat ohjusiskut kolmen auton kolonnaa vastaan Syyrian Golanilla sunnuntaina onnistuivat ilmeisesti paremmin kuin oli osattu toivoakaan. IDF:n tiedotteen mukaan tarkoitus oli iskeä keskitason johtajiin ja joukkoihin eikä Iranin kenraaliin. Kaupanpäällisinä iskussa sai saivat surmansa Hizbullahin korkea johtaja, Imaad Mughniyehin poika Jihad, joka johti tärkeiden hyökkäyssuunnitelmien laatimista hyökkäyksiin Galileaan ja syvälle Israelin alueelle, sekä järjestön korkea upseeri Mohammed Issa.
Syyria ja Libanon ovat muodollisessa sotatilassa Israelin kanssa
IDF:n tiedotteen mukaan se oli saanut tietoja Hizbullahin suunnittelemasta tukikohdasta Syyrian Golanille, josta käsin Israelia vastaan tehtäviä iskuja johdettaisiin. Iranin vallankumouskaartin kenraali Muhammad Ali Allahdadi oli neuvonantajana suunnitelmia laadittaessa. Häntä pidettiin asiantuntijana ballististen ohjusten kysymyksissä.

ISRAELIN TV-2:n mukaan Jihad Mughniyeh, joka johti shia-muslimien operaatioita Syyrian Golanilla, ja Hizbulllahin korkea upseeri Mohammed Issa olivat tarkastus-matkalla Golanilla valmistellessaan ohjustukikohdan perustamista Syyrian Golanille. Issa oli vastuussa ohjusten kuljettamisesta Iranista, Syyriasta ja Libanonista. TV-2:n mukaan Hizbullah laski, että ohjusten ampuminen Syyriasta ei sotkisi Hizbullahia suoraan hyökkäyksiin Israeliin eikä mahdolliseen sotaan, jota se ei vielä halua, koska sen kiireisin tehtävä on tukea Assadin pysymistä vallassa Syyriassa.

HIZBULLAHIN johdon vastaus oli mieto, mutta Iranin tiedotteessa uhattiin Israelia verisellä salamaniskulla, vaikka se ei ole virallisesti tunnustanut iskua. ”Nämä marttyyriydet todistavat, ettei meidän tule ottaa kevyesti jihadia”, sanotaan Iranin vallankumouskaartin ylimmän komentajan Mohammad Ali Jafarin lausunnossa tiistaina. ”Sionistien tulee varautua tuhoisiin salamaniskuihin. He ovat saaneet tuntea raivoamme ennenkin”. Lausunnossa väitettiin, että ”Allahdadi tolimi Assadin ja hänen kansansa neuvonantajana taistelussa takrifisteja ja salafisteja vastaan antaen arvokkaita analyyseja ja neuvoja taistelussa sionistien johtaman salaliiton neutraloimiseksi Syyrian maaperällä”.
Iranin Tasnim-uutistoimiston mukaan Jafari sanoi, että Iran tulee laajentamaan apuaan muslimi-taistelijoille Lähi-Idässä, kunnes sionistinen hallitus on kaadettu. Helikopterista suoritetussa ohjusiskussa kuoli 6 iranilaista ja 6 hizbullahin miestä.

ISRAELIN hallitus käsitteli tilannetta tiistaina ja päätti vahvistaa voimiaan Syyrian rajan tuntumassa, sulkien joitakin teitä sekä kieltäen maanviljelijöitä työskentelemästä pelloillaan. Lisäksi rajan tuntumaan asennetaan Iron Dome patteristo. Turvallisuusjoukot asetettiin hälytysvalmiuteen, vaikka asukkaille ei annettu tarkempia ohjeita tilanteen nopean kiihtymisen varalta.
Sekä Syyrian että Irakin johtajat lähettivät surunvalittelunsa Nasrallahille hänen kärsimiensä tappioiden vuoksi. http://www.timesofisrael.com/israeli-st ... -on-golan/
5. NETANYAHU SANOO, ettäTel Avivissa keskiviikkoaamuna tehtyterrori-isku on suoraa seurausta PA:n ilman mandaattia toimivan puheenjohtajan Mahmoud Abbasin raivokkaasta kiihotuksesta. Liberman lisäsi listaan Ismail Haniyehin,
Haneen Zoabin ja Ahmed Tibin. Israelin hallitus päätti lopettaa pidättämiensä verosaatavien tilittämisen PA:n tileille, kunnes Abbas lopettaa Israelin tuomitsemien ja vangitsemien terroristien ”stipendien” maksamisen.

Tilanteen kummallisuutta lisää se, että Abbas, entinen ja nykyinen terroristi, joka avoimesti kunnioittaa juutalaisten murhaajia, käyden esittämässä surunvalittelunsa surmansa saaneiden arabiterroristien omaisille ja luvaten heille rahakorvauksia ja puistojen, katujen ja nuorisotilaisuuksien nimeämistä heidän nimiinsä, sekä pitäen verta hyydyttäviä vihapuheita Israelia ja sen kansalaisia vastaan, kutsuttiin Ranskan presidentti Hollanden toimesta Pariisin ”marssille” lukuisten maiden johtajien rinnalle eturiviin. Se oli raskas loukkaus kaikille terroria ja väkivaltaa vastustaville johtajille. Eihän Abbasilla ole valtiota eikä edes PA:n arabien antamaa valtakirjaa.
Abbas osoittikin oman ”vastalauseensa” hymyilemällä leveästi toisten osoittaessa murhetta ja kauhua mieletöntä väkivaltaa vastaan.

Monet puoluejohtajat ilmaisivat tuomionsa Tel Avivin terrori-iskun johdosta. Oppositiojohtaja Isaac Herzog sanoi, ettei Israelilla ole todellista turvallisuutta, ei Gazan rajan tuntumassa, ei Jerusalemissa eikä muuallakaan maassa, mistä Rahassa Negevissä sattuneet mielenosoitukset ovat todisteena, jossa kaksi ihmistä sai surmansa ja kymmeniä haavoittui. On myös syytä muistaa, että PA solmi yhteishallitus-sopimuksen Hamasin kanssa, joka on USA:n terrorilistalla. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... ack-388429
6. UUTISOTSIKOITA
· Israelin Nachson vankilapalvelun yksikkö sattui ohittamaan Tel Avivin juuri terrori-iskun aikaan ja sen upseerit pystyivät eliminoimaan terroristin suuremman onnettomuuden estämiseksi. Sen kolmen upseerin joukkoa johtanut Benny Botarschvili sanoi olleensa miestensä kanssa matkalla oikeuteen, kun he kuulivat bussin matkustajien avunhuudot mennen tarkastamaan tilannetta. He näkivät terroristin pyrkivän juoksemalla karkuun, mutta he ryntäsivät hänen peräänsä ampuen ensin ilmaan ja sitten jalkoihin, kun mies ei pysähtynyt. Miehen kaaduttua he pitelivät häntä paikoillaan, kunnes poliisi saapui paikalle. Se vaati nopeaa tilannearviointia ja toimintaa, muuten terroristi olisi päässyt jatkamaan puukotuksiaan. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... elp-388426
· Vain tuntia Tel Avivin terrori-iskun jälkeen PA:n media julkisti ensimmäiset Bahaa Yasheenin laatimat pilapiirrokset, joissa ylistetään iskua ja sen tekijää. Piirroksessa kuvataan keffiellä varustettu arabi verinen puukko kädessään. Hänen takanaan on kyltti jossa lukee ”miehitetty Tel A-rabia”, bussilinjan numero 40 sekä juutalaisten Davidin tähti ja veren peittämä Israelin lippu. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... ack-388440
· Pariisin koschermarketiin hyökännyt terroristi, joka surmasi poliisinaisen ja 4 liikkeen asiakasta, oli poliisin kuulusteltavana vain muutamaa päivää aiemmin epäillen hänen liittyvän Charlie Hebdon pilapiirroslehden toimitiloihin tehtyyn murhaan, jossa sai surmansa 12 ihmistä. http://www.timesofisrael.com/kosher-mar ... e-attacks/
· Rajut mielenosoitukset jatkuvat edelleen beduiinien asumassa Rahatin kaupungissa Negevissä. Siellä asuu pääosin beduiineja, jotka eivät ole tyytyväisiä hallituksen toimintaan heidän asioittensa hoitamiseksi. Beduiinien kuten myös arabien mielenosoituksia johtajat useimmiten Israelin juutalaiset ja ulkomaiset agitaattorit, joille poliisi ja armeija eivät näytä löytävän sopivaa keinoa heidän hillitsemisekseen. Paikalle menevät poliisit joutuvat usein todelliseen hengenvaaraan, kuten nytkin tapahtui. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 99,00.html
· Israelin oikeuskansleri Joseph Shapira tuo kolme kansainvälistä asiantuntijaa avustamaan hänen tutkimuksiaan koskien Gazan kesäsotaa, sen alkamista koskevia päätöksiä ja päätöksentekijöitä, sekä muita sotaan liittyviä epäselvyyksiä, joista IDF:n aluksi kieltämien tunnelien olemassaolo ja vaarallisuus ovat yksi. Shapiran tutkimus tapahtuu samaan aikaan, kuin YK:n nimittämä toimikunta pyrkii laatimaan oman tutkimuksensa. Israel ei päästänyt sen johtajaa kanadalaista professoria William Schabaia Israeliin eikä Gazaan hänen ennakkoon antamiensa israelilaisia johtajia syyttävien lausuntojensa vuoksi. http://www.jpost.com/Israel-News/Shapir ... law-388398


Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 23.01.2015 14:46

Friday, January 23, 2015
PERJANTAI 23.01.15
PERJANTAI 23.01.15
1. ENNUSTEEN mukaan taivas on tänään osittain tai kokonaan pilvetön lämpötilan noustessa korkeimmillaan selvästi yli 20 asteen. Viileä tuuli kuitenkin vähentää liikaa intoa. Puolipilvisyys vahvenee huomenna ja sunnuntaina lämpötilan pysyessä korkeana, mutta maanantaina pilvisyys tiivistyy ja lämpötila notkahtaa alaspäin muutaman asteen verran.
Lämpötilat tänään: Jerusalem 14 -21; Tiberias 11 -22; Suolameri 14 -23; Eilat 12 -27 +C-astetta. Maanantaina lämpötila laskenee selvästi, 07-18 +C-asteeseen.
2. Israelin armeija valmistautuu odotettuun Hizbullahin kostoiskuun, joilla se on uhannut juutalaisvaltiota moneen kertaan IDF:n iskujen johdosta sen asesaattueita tai muita kohteita vastaan joko Syyriassa tai Libanonissa. Terrorijärjestön pääsihteeri selittää uhkaustensa toteuttamisen viipymisen syyksi sen, että se on toistaiseksi siinä määrin kiinni taisteluissa presidentti Bashar Assadin hallinnon kaatamista haluavien kapinallisten kanssa, ettei heillä riitä aikaa eikä voimia muuhun. Lisäksi Al-Nusran ja muut Al-Qaidasta irrottautuneet ryhmittymät kuten ISIS tekevät ajoittaisia iskuja sen asemia ja laitoksia vastaan Libanonissa.

Israelin puolustusarmeija IDF pyrkii hyödyntämään Gazan sodissa saamiaan kokemuksia ja opetuksia kaupunki- ja epäsymmetrisessä sodankäynnissä. Nasrallah uhkaa miehittää Galilean ja tunkeutua syvemmälle Israelin maaperälle, vaikka hän on viestittänyt, ettei hän halua täysimittaista sotaa vielä tässä vaiheessa. Tämän uskotaan tarkoittavan, että iskut tulevat raketti-ja ohjusiskujen muodossa tai rajoitettuna kommando-hyökkäyksenä rajan läheisyydessä olevaan kylään tai kaupunkiin. IDF haluaa kuitenkin varautua pahimman varalle, ja vahvistaa asemiaan sekä Libanonin että Syyrian rajoilla ja kehottaa juutalaisyhteisöjä tehostamaan valmiuttaan sekä toistaiseksi välttämään työskentelyä pelloillaan. Monet juutalaisyhteisöt ovat alkaneet valmistella omia aseellisia puolustusyksiköitään etenkin Juudean ja Samarian alueilla.

JÄNNITYS Israelin pohjoisen rajan tuntumassa nousi selvästi IDF:n iskettyä, kuten väitetään, kolmen auton kolonnaan muutama päivä sitten Syyrian Golanilla surmaten kuusi Hizbullahin ja kuusi Iranin upseeria ja sotilasta. Hizbullahin kuolleitten joukossa oli legendaarisen komentajan Imaad Mughniyehin poika Yihad sekä korkea komentaja; Iranin sotilaitten joukossa oli Iranin vallankumouskaartin IRGCC:n kenraali, minkä johdosta IRGCC:n komentaja uhkasi Israelia verisillä salamaniskuilla. He olivat tarkastusmatkalla ohjustukikohdan rakentamiseksi rajan tuntumaan, josta käsin olisi ohjattu hyökkäyksiä Israelin puolelle. http://www.timesofisrael.com/in-preppin ... a-lessons/, http://www.timesofisrael.com/israel-tar ... rt-claims/,
3. USA:n ulkoministeri John Kerry totesi eilen Lontoossa seisten Englannin ulkoministeri Philip Hammondin rinnalla, että USA:n johtaman koaliittion ilmaiskuilla on pystytty estämään Islamin Valtion etenemine Irakissa ja Syyriassa, vaikkakaan ne eivät ole pystyneet vapauttamaan kaikkia IS:n miehittämiä kaupunkeja.
Kerry kertoi, että ilmavoimat ovat tehneet lähes 2000 ilmaiskua, joilla on eliminoitu tuhansia IS:n sotilaita ja lähes puolet sen sotilasjohtajista.
Irakin pääministeri Haider al-Abadi kritisoi USA:n ja sen kanssa liitossa olevia maita AP:n toimittajalle antamassaan haastattelussa päivää ennen kokousta, etteivät ne ole toimittaneet Irakille luvattuja aseita tarvittavan nopeasti. Hän totesi, että paljon on puhuttu ja luvattu, mutta kentällä niitä ei näy.

USA:n puolustusministeri Chuck Hagel tarttui al-Abadin kritiikkiin Pentagonissa sanoen: ”Olen eri mieltä pääministerin lausunnon kanssa. Lisäisin siihen jopa, ettei kritiikki auta asiaa. Meillä on yli 60 maan muodostama liittoutuma, joka pyrkii avustamaan Irakia. Mielestäni pääministerin tulisi huomioida tämä lausunnoissaan”.
Ensi kuussa eroava puolustusministeri Hagel luetteli Irakin toimituksia todeten, että Irakille on toimitettu ainakin 1500 Hellfire ohjusta, 250 miina-ansan kestävää ajoneuvoa sekä tuhansittain kiväärejä ja ammuksia. Kolme neljästä koulutusleiristä ovat toiminnassa, ja neljäs aloittaa toiminnan pian Irakin sotilaitten kouluttamiseksi”.

KERRY kertoi journalisteille kokouksen jälkeen, että ”koaliittioon osallistuvat maat voisivat tehdä enemmän estääkseen militanttien värväysyritykset, mitätöidä niiden varainhankinnat sekä haastaa niiden äärilaidan idealismin, mikä on vanginnut islamin radikaalien mielikuvituksen Euroopassa, kuten se ampuja, joka murhasi neljä ihmistä Pariisin kosher-myymälässä tässä kuussa”.
Ulkoministeri Hammond ja pääministeri al-Abadi puhuivat konferenssiin osallistuneitten 21 maan virkailijoiden kanssa todeten, että he voisivat lausunnoissaan paremmin huomioida saavutukset. Al-Abadi totesi, että hänen kritiikkinsä ennen kokousta oli huomioitu hänen pyytäessään enemmän avustusta.

JOHN KERRY vakuutti, että IS:n eteneminen on todella pysäytetty. Irakin joukot ovat vapauttaneet 270 neliökilometriä maata ja estäneet militantteja käyttämästä 200 öljy- ja kaasulaitosta. Kuitenkin strategisesti tärkeä Mosulin kaupunki ja 2 muuta kaupunkia ovat edelleen IS:n joukkojen miehittämiä.
USA:n Irakin lähettiläs Stuart Jones puolestaan kertoi, että koaliittion ilmaiskut ovat surmanneet yli 6 000 Islamin Valtion taistelijaa Irakissa ja Syyriassa, minkä Pentagon sanoi vahvistavansa. ISIS-joukot ovat alkaneet vahvistaa asemiaan miehittämillään alueilla ja erityisesti Anvar provinssissa. Koaliittion operaatio kestää vielä pitkään. http://www.timesofisrael.com/kerry-air- ... eadership/
4. USA:n kongressin puheenjohtaja John Boehner esitti kutsun pääministeri Netanyahulle Washingtoniin puhuakseen kongressille helmikuun 11. päivänä. Boehnerin esittämä kutsu on aiheuttanut melkoista ristivetoa sekä Israelissa että USA:ssa. Israelissa katsotaan kutsun tarkoituksena olevan vaikuttaa Israelin maaliskuun 17. päivän vaaleihin vasemmiston vaatiessa myös Isaac Herzogin kutsumista. Päivämääräksi sovittiin myöhemmin maaliskuun 4. päivä, jotta Netanyahu voisi osallistua AIPAC:in kokoukseen matkansa aikana.
Kongressin demokraattien johtaja Harry Reid ilmaisi hämmästyksensä, ettei heillä oltu kerrottu mitään vierailusta, mutta lupasi tulla kuuntelemaan, mitä Bibillä on kerrottavana.
Valkoisen Talon tiedottaja Bernadette Meehan kertoi journalisteille, ettei Obama tapaa Netanyahua omaksumansa periaatteen mukaan olla tapaamatta ulkomaiden johtajia vaaliaikana. Ulkoministeri John Kerry sen sijaan ilmoittaa voivansa tavata Netanyahun Washingtonin vierailun aikana, mutta varmaa se ei ole.
Valkoisen talon edustajan mukaan Boehner ei keskustellut Netanyahun vierailusta presidentti Obaman kanssa, kuten diplomaattinen protokolla edellyttää. Tämä voi olla Boehnerin näpäys Obamalle hänen tavastaan ohittaa kongressi vahvistaessaan tärkeitä lakeja, jotka vaativat presidentin allekirjoituksen. http://www.timesofisrael.com/in-snub-ob ... -us-visit/
5. UUTISOTSIKOITA
· Mossadin johtajaa Tamir Pardoa syytettiin, että hän oli esittänyt kantanaan, ettei Iranille asetettuja sanktioita saa koventaa, mikä on vastoin pääministerin kantaa mutta on Obaman näkemyksen mukainen. Pardo tarkensi kantaansa todeten, ettei hän vastusta sanktioitten koventamista. http://www.jpost.com/Israel-News/Mossad ... ons-388616
· Israelin aikomus korvata Temppelivuoren Mughrabiportille johtava vaaralliseksi havaittu puinen kävelysilta pysyvällä rakenteella aiheutti jännityksen kasvamisen myös Jordanian esittäessä vastalauseensa. Jordania on virallisesti muslimien pyhien paikkojen suojelija Jerusalemissa, vaikka käytännössä sekä PA että Hamas ovat toistuvasti haastaneet Jordanian velvollisuuden toimimalla omien intressiensä mukaan. Muslimien mukaan vain heillä on oikeus rukoilla Temppelivuorella, eikä Israel ole käyttänyt sille kuuluvaa omistusoikeuttaan poistaakseen muslimien yksinoikeuden.

Arkeologien ja yhteisöaktivistien muodostama järjestö Emek Shaveh, joka tutkii arkeologian vaikutusta Israelin ja PA:n arabien välisessä konfliktissa, toteaa raportissaan, ettei v. 1967 sodan jälkeen Vuoren geopoliittisessa asemassa ole tapahtunut oleellisia muutoksia, mutta se kohdistaa huomionsa Israelin yritykseen uuden sillan rakentamiseksi aiheuttamaan poliittiseen laskeumaan. Tuntuu jotenkin typerältä seurata korkean tason kiistaa sillan rakentamisesta, joka palvelee ei-muslimeja, jotka haluavat nousta Vuorelle. Muslimeilla on useita kulkureittejä. Arabien päämääränä on kieltää kaikkien muiden paitsi muslimien pääsy Vuorelle, ja se koskee erityisesti juutalaisia, joiden he epäilevät suunnittelevan kolmannen Temppelin rakentamista Al-Aksa moskeijan raunioille. PA vaati jokin aika sitten, että Vuoresta tulee käyttää nimitystä Haram al-Sharif, ylevä pyhättö. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... ons-388645
· Tel Avivin bussipuukotuksiin keskiviikkona syyllistynyt 23-vuotias Hamza Muhammad Hasan Matrouk, kotoisin Tulkarmin pakolaisleiristä, sanoo motiivikseen Israelin käymän kesäsodan Hamasia vastaan Gazassa. Toiseksi hän esitti Israelin toimet temppelivuorella. Hän oli Israelissa laittomasti. Hän puukotti 12 bussin matkustajaa ja yhtä ulkopuolista kadulla, joista 4 vaarallisesti, ennen kuin vankilapalvelun upseeri sai hänet pysähtymään ampumalla häntä jalkaan. Bussinkuljettaja oli kauan tajuttomana taistellessaan puukottajaa vastaan. Matroukin yhteyksiä terrorijärjestöön tutkitaan. Jokin aika sitten pooliisi pidätti 7-hengen IS-solun Haifan alueelta. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... dge-388446
· ISIS-ryhmittymän edustaja ”Palestiinassa” sanoo järjestön taistelevan ”tyranniaa ja vääräuskoista” poliisia ja armeijaa vastaan vallan kaappaamiseksi. Edustaja sanoi, että sen tarkoituksena on poistaa sekä Hamas että PA päämääränsä saavuttamiseksi. ISIS-haaraosasto Palestiinassa käyttää itsestään nimeä ”Bayt Al-Mqdis”, jolla tarkoitetaan Temppelivuorta. ISIS levittäytyy järjestelmällisesti Gazaan ja Siinaille sekä Juudeaan ja Samariaan, keskittyen pakolaisleireihin, joissa maaperä on otollinen sen edustamalle ideologialle. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... MILi1Mp5Zw
· Eli Yishai ei halua yhdistää Yahad HaAm Itanu ryhmittymäänsä Otzma Yehudit ryhmän kanssa varmistaakseen pääsynsä Knessetiin, koska se ei ylitä 3.25 %:n vaalikynnystä, kuten gallupit ennustavat. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... MIOBFMp5Zw
· Saudi Arabian kuningas Abdullah ibn Abdulaziz Al-Saud kuoli eilen pitkällisen sairauden murtamana 90-vuotiaana. Hänen tilalleen nousi prinssi Salman Ibn Abdulaziz Al-Saud, joka on nyt 79-vuotias. Monarkian ulkopolitiikka tuskin muuttuu kovin radikaalisti, vaikka Saudi Arabia on etsinyt uutta turvallisuutensa takaajaa USA:n vetäytyessä vastuusta Obaman sekavan ulkopolitiikan seurauksena. Saudit ovat jo vuosia harkinneet oman ydin-teollisuuden aloittamista ja atomipommin rakentamista Iranin vastapainoksi, mutta raporttien mukaan se on ostanut pommit Pakístanista kuten myös ohjukset niiden kuljettamiseksi kohteisiinsa. Saudit taistelevat Muslimi-veljeskuntaa ja Al-Qaidan haaraosastoja vastaan, jotka uhkaavat sitä Jemenistä, joka nyt näyttää luisuvan ISIS-joukkojen haltuun vaarantaen öljyn merikuljetukset Suezin kanavan kautta Eurooppaan. Saudi Arabia on varovaisesti pyrkinyt modernisoimaan yhteiskuntaansa, mikä voi kiihtyä uuden kuninkaan myötä, vaikka islamin vanhoillinen wahhabi-haara tuskin on valmis siihen. http://www.jpost.com/Breaking-News/Saud ... ied-388681





Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 25.01.2015 16:36



SUNNUNTAI 25.01.15
1. PUOLIPILVINEN sää tulee ennusteen mukaan vallitsemaan lähipäivien aikana, mutta lämpötila tulee laskemaan tämän päivän lukemista. Sateita ei luvata tällä kertaa, mutta Kinneretin vedenpinta on säilynyt tasaisena. Lämpötilat tänään: Jerusalem 12 -19; Tiberias 11 -23: Suolameri 14 -24; Eilat 16 -26 +C-astetta. Kuten jo mainitsin, n
lämpötila tullee vetämään henkeä muutaman päivän ajan, mutta kukaan ei pystyne arvioimaan, mitä sen jälkeen tapahtuu. Luonnonkukat alkavat jo nousta esiin talven horroksestaan ja jotkut pähkinäpensaat ovat täydessä kukassa.

2. JÄNNITYS jatkuu edelleen Israelin pohjoisrajan tuntumassa. Hizbullah uhkaa toteuttaa uhkauksensa kostoiskuista valitsemallaan ajalla, ja myös Iranin vallan-kumouskaartin komentaja uhkaa yllättävillä, verisillä salamaniskuilla.
IAF:n koneitten on nähty patioivan Libanonin rajan yläpuolella, mutta niiden tehtävänä on vain havainnoida Hizbullahin ja Syyrian joukkojen liikehdinnät alueella ja raportoida niistä päämajaansa. Lentoja on ulotettu Bekaan laaksoon saakka, missä Hizbullahilla on vahvoja tukiasemia ja asevarikoita.
Puolustusministeri Moshe Yaalon on vierailulla rajan tuntumassa jääden sinne muutaman päivän ajaksi voidakseen paremmin muodostaa käsityksensä tilanteesta, mikä toistaiseksi on rauhallinen mutta jännittynyt.

IDF on koonnut Libanonin rajan tuntumaan suurimmat joukkojen keskitykset Libanonin kakkossodan jälkeen, puolustusministeri Moshe Yaalon totesi armeijan pohjoisen lohkon komentokeskuksessa Tzafissa (Safed), jossa olivat mukana alueen komentaja Aviv Kochavi, operaatiokomentaja kenraali Yoav Har-Even ja muita korkeita sotilasjohtajia. Keskustelujen aiheena oli IDF:n tarvittavan korkea valmiusaste pohjoisesta tulevaa uhkaa vastaan, joko Hizbullahin tai toisten terrori-järjestöjen taholta Libanonista tai Syyriasta.
Yalon kehotti joukkoja pysyttelemään rauhallisina ja kärsivällisinä, mutta ollen valmis vastaamaan mihin tahansa Israelin alueen loukkaukseen. Hän selitti, että rajan takaisia alueita hallitsevien maiden ja ryhmittymien tulee tiedostaa, että Israel tulee vastaamaan lujasti siviiliasukkaitaan tai sotilaitaan vastaan tehtyihin iskuihin.

ALUENEUVOSTON puheenjohtaja Amir Sapir totesi armeijan radion haastattelussa, että asukkaat tuntevat jännityksen kiristyvän nähdessään vieraiden ajoneuvojen liikkuvan raja-alueella, minkä johdosta päivärutiinin jatkaminen on vaikeaa. Aiempi IDF:n pohjoisen armeijan operaatiokomentaja Meir Levy kehotti etelässä asuvia kansalaisia matkustamaan pohjoiseen ja nauttimaan heräävästä luonnosta jännityksestä huolimatta, mikä olisi omiaan rauhoittamaan paikallisasukkaitten hermostunutta odotusta. Jännitystä on jatkunut viime sunnuntaista lähtien IAF:n koneitten iskettyä 3 auton kolonnaan Syyrian Golanilla surmaten 6 Hizbullahin ja 6 Iranin sotilasta ja korkeaa upseeria, jotka olivat valmistelemassa ohjustukikohdan rakentamista Golanille hyökkäyksiin Israelia vastaan.
IDF sulki joitain kriittisiä teitä ja asensi Iron Dome patteriston Haifan lähelle.
Siviilivaatteissa liikkuvia Hizbullahin lippuja heiluttavia taistelijoita on liikkunut Syyrian ja Libanonin puolella rajaa ampuen ilmaan aseillaan. Juutalaisasukkaat ovat pystyneet tallentamaan kaivausääniä Libanonista Israeliin, vaikka Yaalon kieltää tämän sanoen niitä hevosten kavioitten aiheuttamiksi. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... MSFu1Mp6PY, http://www.debka.com/article/24350/Isra ... l-on-Golan

3. DEBKAFILE kertoo artikkelissaan, että IAF:n ylivalta Libanonin, Syyrian ja Iranin yläpuolella tulee loppumaan ja muuttumaan radikaalisti Iranin ja Venäjän solmittua uuden sotilaallisen yhteistoimintasopimuksen 20. tammikuuta 2015. Iran ja Venäjä sopivat jo 2007 S-300 ilmatorjuntapatteriston toimittamisesta Iraniin 800 miljoonan USD hinnalla, mutta USA:n ja Israelin kovan painostuksen vuoksi S-300 patteristoja ei koskaan toimitettu, minkä vuoksi Venäjä joutui maksamaan korvauksia.

Üuden sotilaallisen sopimuksen ansiosta esteet aseiden toimittamisesta Venäjältä Iranille ovat poistuneet länsimaitten aloitettua Venäjän vastaiset boikottitoimet Ukrainan vuoksi. Sopimuksen mukaan Venäjä toimittaa S-300 torjuntajärjestelmiä sekä Iranille, Egyptille että Syyrialla ja Hizbullahille, mutta sen lisäksi osapuolet sopivat, että Venäjä aloittaa kehittyneimmän versonsa S-400 torjuntapatteriston toimitukset Iranille. DF:n artikkelin mukaan Israel on pystynyt kehittämään järjestelmiä, joilla se pystyy vähentämään torjuntaohjusten uhkaa, joko fyysisten suojajärjestelmien tai cyber- tekniikan avulla.

USA:n ja Venäjän väliset suhteet ovat seuranneet Obaman ja Putinin suhteitten jäätymistä pakkasen puolelle, minkä johdosta Putin valmistautuu sotilaalliseen yhteenottoon USA:n kanssa, jossa voidaan käyttää ydinaseita, joita kummallakin maalla on runsaasti kuten myös ohjuksia niiden kuljettamiseksi kohteisiinsa.
Viisi kuukautta sitten Egypti solmi 3.5 miljardin USD sopimuksen aseitten toimittamisesta Egyptin armeijalla, jotka Saudi Arabia rahoittaa.

IRANIN puolustusministeri Hossein Denghan oli DF:n mukaan erityisen innokas lisäämään maansa sotilaallista yhteistoimintaa Venäjän kanssa, jonka mukaan Venäjä tulee olemaan Iranin tärkein asetoimittaja. Lisätyn sotilaskoulutuksen ja merivoimien vierailujen ansiosta molemmat maat pystyvät eliminoimaan USA:n vaikutusta Lähi-Idän alueilla yhteisen intressin mukaisesti. Sopimuksen mukaan maat lisäävät terrorinvastaista yhteistoimintaansa. Venäjä ja Iran ovat tukeneet Syyrian presidentti Assadin taistelua maassaan toimivia kapinallis-järjestöjä vastaan ja vakuuttavat jatkavansa tukeaan Assadin hallituksen pysyttämiseksi vallassa. Venäjä ei ole mukana USA:n johtamassa ISIS-joukkojen vastaisessa liittoutumassa.

SEKÄ Venäjä että Iran ovat tärkeinä öljyntuottajina kärsineet pahoin raakaöljyn hinnan romahdettua lyhyessä ajassa 50 %, mikä on sekoittanut niiden budjetit. Öljykriisin epäillään saaneen alkunsa Saudi Arabian toimesta, joka halusi sen kautta vaikuttaa Iranin kehittymiseen alueen sotilaalliseksi suurvallaksi. Iranin päämääränä on perustaa valtansa atomipommiin, jonka uskotaan olevan teknisesti valmis, mutta Iranin mullah-hallitus empii vielä käskyn antamiseksi pommin rakentamiseksi.
DF:n mukaan Iranin ja Venäjän välinen sopimus vahvistaa Iranin asemaa P5+1 maiden johtamissa neuvotteluissa Iranin ydinsuunnitelman toteuttamisesta. http://www.debka.com/article/24354/Soph ... Hizballah-

4. USA:n presidentti Barack Obama leikkasi Intiaan tekemäänsä 3-päivän vierailuaan voidakseen lentää vaimonsa Michellen kanssa Saudi Arabiaan esittääkseen surun-valittelut kuningas Abdullahin kuoleman johdosta ja ojentaakseen onnittelut uudelle kuninkaalle, 79-vuotiaalle kuninkaalle Salman Ibn Abdulazizille. Obama tapaa uuden kuninkaan tiistaina 27.01. Riadissa, mutta ohjelmassa on myös elintärkeitä neuvotteluja kiireisistä kysymyksistä.
Saudi Arabia vastustaa monikansallista P5+1 sopimusta Iranin kanssa epäillen, ettei millään kattavalla sopimuksella pystytä estämään Iranin valtahaaveita ja tunnustamista ydinvallaksi. Toiseksi Obama voi yrittää taivuttaa saudeja vähentämään öljyntuotantoaan, mikä nostaisi raakaöljyn hinnan Obaman mielestä siedettävälle tasolle, koska se haavoittaa USA:n omaa öljykivituotantoa.
SAUDIEN ajankohtaisin kysymys on kuitenkin Jemenin tilanne, jossa Iranin tukemat Houthi-kapinalliset ovat käytännössä miehittäneet maan pääkaupungin Sanaan ja pakottaneet presidentin jakamaan valtansa kapinallisten kanssa.
Saudit pelkäävät Iranin tukeman vallankumousaallon levittäytyvän Jemenistä Saudi Arabiaan ja sen pyhiin kaupunkeihin Mekkaan ja Medinaan. Ennustukset toteavat, että Saudimonarkian tuhoutuminen alkaa Jemenistä.

SAUDI ARABIAN Syyrian politiikka on sekavaa ja vaikeasti ymmärrettävä. Saudit pahoittivat mielensä Libanonin entisen pääministerin Saad Haririn murhan johdosta v.2005, joka oli saudikuninkaan ystävä. Saudien mukaan Syyria oli syyllistynyt murhaan, ja siksi se haluaa Bashar Assadin syrjäyttämistä. Saudit tukivat ”maltillisiski” uskomiaan Assadín vastaisia järjestöjä Syyriassa, mutta ääri-islamilaisen ISIS ideologian saadessa yhä suurempaa kannatusta se pelkää joutuvansa hyökkäyksen kohteeksi kahdelta suunnalta. Saudit päättivät rakentaa nykyaikaisen turva-aidan 1000 km:n pituiselle Syyrian vastaiselle rajalleen, mutta Jordania on toinen heikko kohta, sillä ISIS on saamassa yhä laajempaa kannatusta Jordanian beduiinien ja arabien keskuudessa.

Ahdingossaan Saudi Arabia etsii uusia tukijoita, joista Egyptin on potentiaalinen, jolla on yhteneväiset intressit Muslimiveljeskunnan ja ISIS:in vaikutuksen eliminoimiseksi. ISIS-joukoilla on jo soluja Gazassa ja Siinailla, ja ne pyrkivät perustamaan niitä myös Israeliin, Juudeaan ja Samariaan, joiden pakolaisleirit ovat hedelmällisiä kohteita. Egypti ei kuitenkaan pysty korvaamaan USA:n antamaa mutta yhä heikommaksi kehittyvää suojaa. Saudit eivät luota presidentti Obaman lupauksiin, vaikka he luultavasti rahoittivat hänen opintonsa ja nousemisensa USA:n presidentiksi.
http://www.debka.com/article/24359/US-S ... -and-Yemen

5. UUTISOTSIKOITA
· Raportti antisemitismistä kertoo, että Ranska on tämän juutalaisille hetken vaarallisin maa asua. Vuoden 2014 entisemiittiset hyökkäykset lisääntyivät suuresti, kuten myös juutalaisia vastaan tehdyt väkivaltaisuudet. Heinäkuun ja elokuun välisenä aikana hyökkäykset lisääntyivät 400 % vuoteen 2013 verraten. Hyökkäykset ovat lisääntyneet myös Alankomaissa ja Englannissa. Raportin mukaan paikalliset viranomaiset eivät avusta niiden ehkäisemiseksi tarvittavissa määrin, mikä rohkaisee hyökkääjiä. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... MS3OlMp6PY
· EGGED bussiyhtiön kuljettajat aloittavat täydellisen lakon maanantaina vastustaakseen tapaa, millä yhtiö on neuvotellut kuljettajien kanssa heidän palkka – ja muista vaatimuksistaan. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... MS5i1Mp6PY
· Bussinkuljettaja Hertzl Biton kertoi, miten hän taisteli puukottajaa vastaan täydessä bussissa Tel Avivissa Keskiviikkona. Hän kertoi panneensa äkkiä jarrut päälle saadakseen terroristin pois matkustajien kimpusta. Hän haavoittui pahoin taistellessaan terroristin kanssa, joka yritti surmata hänet puukollaan. Hän mutkitteli bussiaan saadakseen terroristoin pois tasapainosta, sekä äkillisellä jarrutuksella terroristin bussin etuosaan. Hän tarttui arabia käteen iskien samalla ja sumuttaen kyynelkaasua, mutta hän liukastui omaan vereensä, jota oli valunut lattialle. Bussin matkustajat pääsivät pakoon saatuaan oven auki. Terroristi meni myös ulos Bitonin yrittäessä seurata häntä, vaikka oli menettänyt paljon verta menettäen lopulta tajuntansa, mistä hän palautui sairaalassa. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... MS6lVMp6PY
· Poliisi otti kiinni arabin, joka oli aseistautunut puukolla presidentin asunnon ulkopuolella. 18-vuotias arabi on kotoisin Jerusalemin arabilähiöstä. Poliisi epäili miehen tarkoitusta hänen viivytellessään presidentin asunnon lähellä ja löytäessään häneltä veitsen, vei hänen kuulusteltavaksi. Poliisin antamien tietojen mukaan miehen tarkoituksena oli puukottaa jotakin. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... MS9TFMp6PY
· Kevyt lentokone syöksyi maahan Rishon Lezion alueella surmaten kaksi henkilöä. Kone syttyi palamaan, mutta henkilöt olivat ilmeisesti saaneet surmansa maahansyöksyssä. http://www.jpost.com/Israel-News/2-casu ... ion-388836
· Argentiinan federaation yleisen syyttäjän Alberto Nismanin kuolema on varmistumassa murhaksi. Surmalaukaisu häntä kohti on tutkijoitten mukaan ammuttu ainakin 15 sm:n päästä. Hänen kuolemastaan raportoinut Buenos Airesin Herald journalisti Damian Pachter kertoi tuntemattoman henkilön seuraavan häntä, ja siksi hän pakeni Israeliin. Nismanin aseen hankkinutta miestä estettiin matkustamasta ulos maasta. http://www.timesofisrael.com/reporter-c ... argentina/
· PA antoi määräyksen pidättää palkkojen maksun n. 200:lle Mohammed Dahlania kannattavalle virkailijalle, mikä nostattaa tunteita ennestäänkin hehkuvan kuumassa Gazan rannikkokaistaleessa. Taloudellinen tilanne Gazassa pahenee kaiken aikaa Egyptin suljettua lähes kaikki salakuljetus-tunnelit Gazasta Siinaille. Hamasin tärkein taloudellinen tukija Qatar osoittaa kärsivällisyytensä loppuvan, koska tilanteeseen ei ole tullut korjausta eikä Abbas haluaa jakaa pennejään (lue miljooniaan) Gazan kanssa. http://www.timesofisrael.com/abbass-riv ... p-in-gaza/



Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 29.01.2015 21:29

Wednesday, January 28, 2015
KESKIVIIKKO 28.01.15
KESKIVIIKKO 28.01.15
1. EILEN 27.tamikuuta vietettiin Israelissa ja kaikkialla maailmassa holokaustin muistopäivää, jona päivänä Auschwitzin keskitysleiri vapautettiin 70 vuotta sitten. Israelissa sen muistoksi liikenne pysähtyi hetkeksi kaikilla teillä ja kaduilla ihmisten tullessa ulos auroistaan pyrkien keskittymään juutalaista kansaa kohdanneeseen kansanmurhaan. Päivän kunniaksi annetuissa lausunnoissa ja puheissa vakuutetaan, ettei se tule toistumaan enää koskaan – ei ainakaan juutalaisen kansan kohdalla. Kuitenkin kansanmurhaan verrattavaa ihmisten, erityisesti uskonnollisten tai rodullisten vähemmistöjen, surmaamista tapahtuu kaiken aikaa monin paikoin maailmaa. Joissakin Euroopan maissa, etenkin Saksassa ja Ranskassa, on ihmisten keskuuteen leviämässä vaatimus, että on aika unohtaa menneisyys ja katsoa tulevaisuuteen, mutta holokaustin kauheudet kokeneet sanovat, ettei sitä saa koskaan unohtaa.
Lähihistorian syrjiminen voi helposti johtaa tehtyjen virheiden toistamiseen, mistä maailmalla leviävä ja voimistuva anti-semitismi ja hyökkäykset juutalaisia vastaan ovat varoittavia esimerkkejä, he toteavat.
http://www.timesofisrael.com/in-auschwi ... n-targets/, http://www.timesofisrael.com/70-years-a ... remembers/, http://www.timesofisrael.com/european-l ... -semitism/
2. SÄÄENNUSTEET lupaavat puolipilvistä säätä ainakin perjantaihin saakka lämpötilan hieman laskiessa, mutta lauantaina taivaankannen ennustetaan kirkastuvan lämpötilan noustessa parin asteen verran. Lämpötilat tänään: Jerusalem 06 -12; Tiberias 11 -19; Suolameri 16 -22; Eilat 12 -22 +C-astetta. Kinneretin veden-korkeuden sanotaan nousseen 3 sm:n verran. Ilmeisesti siellä satoi vielä.
3. Saudi Arabia sai uuden kuninkaan 23. tammikuuta 2015 menehtyneen Abdullahin sijaan. Uuden kuninkaan nimi on Salman ibn Abdulaziz ibn Al-Saud. Hän on 79-vuotias, kuningas Abdullahin velipuoli (tai veli, kuten lähteet sanovat).
Saudien monarkian perusti kuningas Faud syyskuun 22. päivänä 1932 halliten 09.marraskuuta 1953 saakka. Kuninkuuden peri hänen poikansa Faisal. Kaikki hänen jälkeensä valtaistuimelle nousseet kuninkaat – Khalid, Fahd, Abdullah - ovat olleet Saudin poikia, kuten myös nyt valtaan noussut kuningas Salman.
Kuningas Abdullah aloitti maansa varovaisen uudistamisen sallimalla naisille äänestysoikeuden ja osallistumisen julkiseen elämään, mutta nainen ei saa ajaa autoa eikä poistua kodistaan ilman sukulaismiehen seuraa. Hän puuttui myös prinssien ja prinsessojen tuhlailevaan elintyyliin valtion kustannuksella.
Kuningas Salmania pidetään konservatiivisena, joka haluaa tukeutua edellisten kuninkaitten aikana vakiintuneeseen hallitustapaan. Abdullahin kuolema nosti hetkellisesti raakaöljyn hintaa, mutta sen odotetaan laskevan uudelleen.

KUNINGAS Salman on sairaalloinen, hän on kärsinyt ainakin yhden halvaus-kohtauksen, joka rajoittaa hänen vasemman kätensä liikkeitä. Hänellä tulee olemaan vaikeuksia hallita 20 miljoonan kansaansa, josta yli puolet on alle 25-vuotiaita. Heistä monet ovat opiskelleet ulkomailla ja pystyvät seuraamaan internetin kautta ulkomaailman tapahtumia. Toinen ongelma on naisten aktiivisuuden lisääntyminen, mikä muuttaa perinteisiä perhesuhteita. Etenkin beduiiniheimot vastustavat peläten menettävänsä lastensa valvonnan uusien aatteiden myötä.
Samalla kuninkaallisella tiedotteella, jolla ilmoitettiin Salmanin nimittämisestä kuninkaaksi, ilmoitettiin kruununperijäksi 69-vuotias Saudin poika prinssi Muqrin. Kuningasperhe pitää yksinvaltiutta ainoana mahdollisuutena, koska kansa on jakaantunut voimakkaisiin heimoihin. Tämän hallitusjärjestelmän äkillinen muutos voisi saattaa maan sekasortoon ja johtaa Syyrian kaltaiseen tilanteeseen.
Kuningas Saud syytti juutalaisia siitä, että he kehittivät kommunismin ja demokratian, joista kumpikaan ei hänen mukaansa sovi arabimaailmaan.

Salman kuuluu ns. Sudeiri-seitsikkoon, seitsemään veljekseen, jotka synnytti yksi Saudin lempivaimoista Hussa Bint Ahmad Sudeiri. Tämä seitsikko muodostaa perheen voimayksikön, johon kuului myös kuningas Fahd sekä kaksi kruunun-perillistä Sultan ja Fayef, jotka kuolivat 2011 ja 2012 saamatta kruunua. Perheen sisäisten perimysriitojen välttämiseksi kuningas Abdullah perusti uskollisuus-neuvoston, jossa äänestetään perustuen saavutuksiin eikä vain ikään. Salman on osallistunut diplomatiaan 50 vuoden ajan toimien myös perheen sovittelijana. Hän on pystynyt pitämään hyviä suhteita maansa beduiiniväestöön, mitä on lisännyt hänen osuutensa perheen liiketoimiin, kuten arabimaissa yleisesti luettuun ASharg Al-Awsat, joka usein puuttuu Lähi-Idän tilanteisiin. Saudi Arabian varallisuus ja merkitys maailmalla perustuu sen raakaöljyn tuotantoon, joka on maailman suurin.

Salman toimi Riadin kuvernöörinä nähden sen nousemisen 4 miljoonan asukkaan suurkaupungiksi pilvenpiirtäjineen ja yliopistoineen tukien kohtuuhintaisten asuntojen rakentamista. Hän sanoo vastustavansa militantteja, mutta pitää yhteyksiä äärisuunnan mullaheihin. Saudi Arabian pääuskonto on Wahhabilainen suunta, joka painottaa palaamista profeetta Muhamedin opetuksiin.
Hän sanoi juutalaisten ja kristittyjen avustaneen islamin äärisuuntien etenemistä varoittaen, että USA joutuu vielä vaikeuksiin maassa toimivien kristittyjen ja juutalaisten radikaalien vuoksi. Tärkein kysymys on Israelin ja PA:n välisten ongelmien ratkaiseminen, sillä Israel on kuin riippakivi USA:n kaulassa. http://timesofindia.indiatimes.com/worl ... 991382.cms, http://www.independent.co.uk/news/world ... 05779.html
4. USA:n presidentti Barack Obama kehotti muutamia viikkoja sitten kaikkia pysyttelemään poissa Israelin vaalitaistelusta. Nyt paljastuneitten tietojen mukaan Obama on valtuuttanut hänen voitollista vaalikampaansa johtaneen ryhmän toimimaan Netanyahun johtamaa oikeistolaista ryhmittymää saamasta vaalivoittoa 17.03. 2015 parlamenttivaaleissa.
Raportin mukaan ryhmää johtaa Obaman vaalitaistelua v. 2012 johtanut Jeremi Bird, jonka amerikkalainen ryhmä on lähes kokonaisuudessaan siirtynyt Israeliin käyttäen itsestään nimitystä V15, jota tulee vasemmistolainen ryhmittymä One Voice. Haretz lehti raportoi asiasta maanantaina todeten, että ryhmä varoo käyttämästä aiemmin tunnettua iskulausetta ”Kuka tahansa paitsi Netanyahu”. Ryhmän taholta todetaan, ”ettei kampanja ole kohdistettu ketään yksityistä henkilöä vastaan, vaan uuden hallituksen ja muutoksen aikaansaamiseksi, koska monien vuosien oikeistolaisen hallituksen aikana vähän on tapahtunut muutosta”.
One Voice-ryhmittymän uskotaan sulautuvan V15 ryhmittymään ennen vaaleja.
V15 ryhmittymän tarkoituksen on käydä henkilökohtaisesti lähes jokaisessa
perheessä samaan tapaan kuin Obaman vaalikampanjassa. Jeremi Bird perusti voitollisen Obama-vaalikampanjan jälkeen järjestön 270 Strategies, jolla on tarkoituksena ulottaa toimintansa kaikkialle maailmaan. Bird pitää Israelin ihanteellisena kohteena ja testinä strategiansa hiomiseksi maahan sopivaksi, mihin Israelin pienuus antaa hyvät mahdollisuudet.
Birdin 270 Strategies perustajajäsen Linda Tran vahvisti ”Daily Caller” tiedusteluun toimivansa One Voice kanssa, mutta kieltäytyi paljastamasta yksityiskohtia. Hän korostaa kansalaisten ruohonjuuritason voimistamista ja merkitystä maan kehittämiseksi haluttuun suuntaan. V15 perustajiin kuuluva Nimrod Dweck vakuuttaa, ettei strategia pyri toimimaan yksityishenkilöä vastaan, vaan sillä on suuremmat päämäärät. Tarkoittaneekohan hän uutta maailmanjärjestystä, joka etenee salaa monella rintamalla. Nimrod tarkoittaa petosta, tai kapinaa, jota joku ehdottaa V15 liikkeen liikenimeksi. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... MiWo1Mp6PY,
5. UUTISOTSIKOITA
· IDF uskoi lopulta paikallisia asukkaita Libanonin rajan läheisyydessä ja aloitti poraukset väitettyjen Libanonista Israelin puolelle kaivettujen hyökkäys-tunnelien löytämiseksi. Asukkaat äänittivät porausääniä. Eräs yksityinen tarjoutui rahoittamaan etsinnät, mutta IDF ei suostunut kauppaan. Puolustusministeri Moshe Yaalon kiistää tunnelien olemassa olon, mutta hän ei uskonut niitä olevan Gazasta Israeliin. IDF kuitenkin lopulta uskoi löydettyään niitä yhä lisää tuhoten niistä 30, mutta tunnustaa, että niitä voi olla lisää. Hamas valmistautuu voimallisesti uuteen sotaan ja sanoo kehittäneensä tunnelien kaivamiseen uusia menetelmiä. Se on testannut uusia rakettejaan ampuen kymmeniä raketteja Välimereen. http://www.jpost.com/Israel-News/IDF-dr ... els-389236
· Syyriasta ammuttiin eilen kaksi rakettia Israelin puolelle. Ne putosivat Hermoinin vuoren juurelle aiheuttamatta vahinkoa, mutta laskettelu Hermonilla keskeytettiin toistaiseksi. IDF vastasi ampumalla tykeillään rakettien oletettua ampumispaikkaa. Tiistai-illan aikana Syyriasta ammuttiin kaksi uutta rakettia, jonka johdosta IAF:n koneet iskivät Syyrian armeijan kohteisiin. Erään arvion mukaan Hizbullah, joka ampui raketit, härnää Israelia maasotaan, jota IDFD ei halua. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... ets-389194,
http://www.debka.com/article/24365/Isra ... et-attack-
· USA:n presidentti Obama vei vaimonsa Michellen Riadiin osoittaakseen surun valittelunsa kuningas Abdullahin kuoleman johdosta ja onnitellakseen uutta kuningas Salmania. Michelle oli peittänyt käsivartensa ja säärensä, mutta ei päätään, mikä on vastoin saudien protokollaa, joskaan sitä ei sovelleta täydellisesti länsimaisiin arvovieraisiin. http://www.wnd.com/2015/01/michelle-oba ... di-arabia/
· USA tuo 10 000 Syyrian pakolaista, suurin osa muslimeja, Yhdysvaltoihin asuttaen heidät eri kaupunkeihin. Määrän uskotaan nousevan 75 000 tuhanteen vuoden 2015 aikana. Obama ei halua kristittyjä eikä muidenkaan uskontojen edustajia. sillä muslimina hän suosii muslimeja. http://www.wnd.com/2015/01/secret-plant ... ns-in-u-s/
· IDF uhkaa Syyrian presidentti Bashar Assadia, että elleivät hyökkäykset sen alueelta Israeliin lopu, IDF tulee vastaamaan niihin päättäväisesti vihjaisten mahdollisuuteen Assadin hallituksen kaatamiseen. http://www.timesofisrael.com/israel-thr ... cket-fire/
· Iranilainen websivu Shia-online uhkaa Israelin pääministerien omaisia kohdistetuilla iskuilla. Siinä mainitaan Sharonin ja Olmertin pojat sekä Netanyahun kaksi poikaa. Iran katsoo USA:n edustajalle antamassaan epäsuorassa viestissä, että Israel on ylittänyt punaisen varoitusviivan, mikä oikeuttaa Iranin vastaamaan samalla mitalla. Iranin johtajatason henkilöt uhkaavat Israelia lopullisella tuholla, joka on jo alkanut. http://www.jpost.com/Middle-East/Irania ... -PM-389204
· PA/PLO suunnittelee aiemmin YK:n turvallisuusneuvostolle jättämänsä anomuksen omasta valtiosta uusimista pienin muutoksin. USA kehottaa PA/PLO:n johtoa siirtämään anomuksen Israelin vaalien jälkeen, mutta Abbasilla on kiire ennen kuin aika jättää hänet. Netanyahun ja Obaman kiristyneet suhteet voivat vaikuttaa negatiivisesti USA:n veto-oikeuden käyttämiseen, jos anomus menee YK:n turvaneuvoston äänestykseen. Obaman kanslian taholta Netanyahun lupausta puhua USA:n kongressissa maaliskuun ´4. päivänä sopimatta siitä Obaman kanssa on verrattavissa iskuun selkään. Kongressin puheenjohtaja Boehner sanoo kuitenkin, että asiasta kerrottiin Obaman kanslialle. Presidentti Reuven Rivlin halusi myös Yhdysvaltoihin, ja sitten oppositiojohtaja Isaac Herzog halusi myös. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... bid-389199
· UNRWA sanoo lopettaneensa Gazan uudelleenrakentamis-ohjelmansa toteuttamisen, koska siihen luvatuista 5.4 miljardin USD varoista on saatu korkeintaan 2 %. Etenkin arabimaat ovat suurista lupauksistaan huolimatta hyvin haluttomia tuhraamaan öljyvarojaan Gazan epävarmaan sijoitukseen. Varojen käytön hallinta PA/PLO:n käsiin oli ehdoton virhe, koska yleisesti tiedetään ja tunnustetaan sen korruptoitunut hallintojärjestelmä. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... age-389101, http://www.jpost.com/Opinion/New-Israel ... rds-388881
· Erään vanhan profetian mukaan islamin odottama mahdi ilmaantuu Saudi Arabian kuninkaan nimeltä Abdullah kuoleman jälkeen.

Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / joulukuu

ViestiKirjoittaja noomi » 30.01.2015 19:03

Friday, January 30, 2015
PERJANTAI 30.01.15
PERJANTAI 30.01.15
1. AURINKO kultasi viehättävästi Abu Ghoshin rinteet perjantaipäivän alkamisen merkiksi. Ennusteet lupaavat puolipilvistä säätä täksi päiväksi, mutta huomenna sää kirkastuu ja lämpötila nousee selvästi seuraavien päivien aikana. Säätilat tänään: Jerusalem 06 -14; Tiberias 10 -18; Suolameri 15 -21; Eilat 12 -20 +C-astetta. Kuten mainitsin, lämpötila noussee reippaasti ensi viikon alussa siten, että maanantaiksi luvataan 13 -21 +C-asteen lämpötilaa Jerusalemissa.
JP:n ennusteen mukaan maan pohjois- ja länsiosissa sekä Negevissä voi tänään tulla paikallisia sadekuuroja. Kinneretin vedenkorkeus nousu 1 sm:n päivän kuluessa.
2. Israelin puolueet tekivät vielä eilen viimeiset mahdolliset päivitykset vaalilistoihinsa ennen edustajaluetteloittensa jättöajan päättymistä torstai-iltana.
Likudilla oli vaikeuksia saada järjestystä aikaan Avi Dichterin ja Tzipi Hotovelin ehdokaspaikkoihin, mutta lopulta sopu löytyi: Hotoveli säilyttää 20. paikkansa ja Dichter siirretään paikalle 26. Netanyahu asetti Benny Beginin sijalle 11, ja antoi terroristiasiantuntijalle Anat Berkolle sijan 23, joka on vielä melkoisen varma sija.
Likudin ehdokkaita on kaikkiaan 120, mikä kiihotti listan jättäneet esittämään toivomuksen, että kaikki tulisivat valituiksi.

Yhdistynyt arabilista halusi käyttää tunnusta ”M” (MEM) listassaan, mutta Likud vastusti sitä todeten, ettei se halua toimia Haneen Zoabin, Jamal Zahalkan eikä Islamin liikkeen edustajien kanssa. Likudin vaalilistassa on sama Machal, joka alkaa kirjaimella ”M” (MEM). Meretz ja Labour (Zionist Union, Emet) hyväksyivät sen. Likudin mukaan tämä voisi aiheuttaa sekaannusta äänestäjissä.

Bait HaYehudi joutui pudottamaan listaltaan entisen jalkapalloilijan Eli Ohanan, koska puolueen rabbit uhkasivat erolla sen vuoksi. Ohana päätti jättäytyä sivuun. Bennett joutui etsimään arvostettua ehdokasta ja valitsi kansanedustaja
Mordechai Yogevin sijalle 8, joka on realistinen sija.

Kulanu nappasi Aradin torstaiaamuna eronneen Tali Ploskovin ennen Bait Yehudia, joka myös halusi hänet. Moldovasta 1991 Israeliin muuttanut kahden lapsen äidillä on psykologin koulutus. Bait Yehudi moitti Ploskovia, avustettuaan häntä voittamaan uudelleen valinnan tammikuussa, että hän muuttaa pois ”kriisien kaupungista” kesken virkakautensa edistääkseen asemaansa politiikassa.

Likud yritti saada yhteisen vaalilistan joko Kulanun tai Bait Yehudan kanssa, mutta neuvottelut kariutuivat ennen määräaikaa. Ainoaksi vaaliliitoiksi Yhdistetyn Arabilistan lisäksi jäi Eli Yishain Yachad-puolueen ja kahanistisen Otzma Yehudit puolueen välille solmittu yhdistetty ehdokaslista.

Shas-puolue joutui uudistamaan ehdokaslistaansa, sillä Eli Yishain perustama puolue Yahad HaAm Yehudit vei mukanaan sen jäseniä, ja jotkut, kuten kansanedustajat Amnon Cohen ja Nissim Zeev sekä Ariel Attias, jotka jättäytyivät pois politiikasta. Monet Shasin jäsenet moittivat puheenjohtajaa Arie Deriä yksinvaltaisuudesta. Shasin taholta vihjaillaan, että se voi liittoutua vaalien jälkeen Yesh Atid puolueen kanssa, vaikkakaan mitään virallista sopimusta siitä ei ole.

United Torah Judaism (UTJ) ehdokaslistassa ei ollut mitään yllätyksiä; nykyiset kansanedustajat ovat potentiaalisten sijojen kärjessä. Puolueeseen kuuluvat alajärjestöt Degel Hatorah ja Agudat Israel.

Yesh Atid puolueen edustajat kehuivat jättäessään edustajalistaansa kirjattavaksi, että se on ainoa puolue, jonka jäsenistä yhtäkään ei epäillä korruptiosta, mikä on hajottanut Israel Beitenu-puolueen. Korruptioepäilyt ja syytökset ovat kohdistuneet erityisen pahasti Israel Beitenuun, joka on vaarassa pudota Knessetistä.
Meretz esitti 120 nimen vaalilistansa kehuen olevansa Knessetin ahkerimmin työskentelevä edustajien joukko. Listan viimeisenä oli symboli-idoli Jossi Sarid.
Yhdistynyt Arabilista koostuu puolueista Balad, Hadash, Ual ja Taal. Entisen Yhdistynyt Arabiasta kansanedustaja Taleb al-Sanaa jätti oman listansa, jota hän kutsuu nimellä ”The Arab List”. Hän ei mahtunut kilpailevaan Arabilistaan.

Israelin parlamenttivaalit pidetään 17.03.2015. 26 puolueen esitettyä viralliset edustajalistansa torstai-iltaan mennessä. http://www.jpost.com/Israel-Elections/2 ... ion-389493
3. Tuoreen gallupin mukaan sotaisten iskujen vaihdot Libanonin Hizbullahin ja Israelin IDF:n välillä ovat nostattaneet Likudin suosiota. Se ohittaisi sionistisen Labour Emet
puolueen ryhmittymän yhdellä ehdokkaalla saaden 25 edustajaa Labour/Hatnua liittoutuman saadessa 24 edustajaa.
Bait HaYehuda puolue näyttää sen sijaan kärsineen entisen jalkapalloilijan Eli Ohanan asettamisesta puolueen vaaliehdokkaaksi. Ohana sittemmin vetäytyi pois ehdokkuudesta ja Bennett poisti hänen nimensä listalta. Puolueelle luvattiin toistuvissa gallupeissa 15 -16 edustajaa, tuore gallup lupaa 14 kansanedustajaa. Raportissa vihjaillaan, että äänestäjät suhtautuivat negatiisisesti puolueen johdon ehdokasasetteluun pyrkiessään saamaan sinne idoleita, joiden meriitit ovat muualla kuin hengellisissä tai uskonnollisissa kysymyksissä.
Gallupin suoritti Maariv-lehti, se julkaistiin tänään.

Puolueiden kannatus olisi sen mukaan seuraava:
Likud 25 edustajaa; Labour/Hatnua 24; Bait HaYehudi 14; Yhdistynyt Arabilista ja Ahmed Taalin lista yhdessä 12; Yesh Atid 11¸ UTJ 8; Kulanu 8; Shas 7; Meretz 6; Israel Beitenu 5 edustajaa Knessetiin, jos vaalit pidettäisiin nyt.
Eli Yishain Yahad HaAm Itanu ei saanut tarpeeksi ääniä ylittääkseen 3.25 % ääni-kynnyksen, mutta vaaliliitto sen ja Otzma-puolueen välillä solmittiin sen jälkeen, minkä vaikutus ei näy tuloksissa.
Gallupin mukaan Yaalon on paras tae Israelin turvallisuudelle saaden 59 % kannatuksen, Netanyahun kannatus oli 53 %.
TV1:n toimesta Telecasterin suorittamassa gallupissa Likudin kannatus oli 27 edustajaa, Beit Yehudin kannatus oli siinäkin 14 kansanedustajaa. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... Ms54lMp6PY
4. ARUTZ-7 kertoo An Yasharin laatimassa artikkelissa, että IDF oli tietoinen tai ainakin odotti Hizbullahin suorittavan kastoiskun PST-ohjusten iskuna ja suoritti joitain valmisteluja sen varalta, mutta ne jäivät keskeneräisiksi. IDF:llä oli tarkastusasema kohteessa ”Tankkiliittymä”, joka oli täysin Hizbullahin tarkkailun alainen rajan takaa, ja siirsi asemaa muutamia satoja metrejä Gharin kylän sisäänkäynnin lähelle, jossa sotilasajoneuvojen liikkeet olivat osittain peitossa.
Armeija antoi yksiköilleen varoituksen potentiaalisesta iskusta PST-asein, mutta Givati-prikaatin Tzabar yksikkö ei jostain syytä perunut autosaattuettaan Har Doviin.

Hizbullah ampui 5 -6 Kornet PST-ohjusta autosaattuetta kohti tuhoten ne täysin ja surmaten kaksi IDF:n sotilasta, majuri Jochai Kalenger, 26, ja vääpeli Dor Chaim Nini, 20, ja haavoittaen seitsemää muuta. TV-10 uutisten mukaan IDF oli tietoinen, että Hizbullah suunnitteli iskuja Har Dov alueelle.
Venäläisvalmisteisen Kornet PST ohjuksen teoreettinen kantomatka on 5.5 km. Se on itseohjautuva, lataa ja unohda periaatteella toimiva. Siitä lienee useita versioita. Se pystyy läpäisemään tankkien normaalisuojauksen, mutta Israelin kehittämää Trophy-suojausjärjestelmää se ei testien mukaan pysty läpäisemään.
Hizbullahin hyökkäys oli kostoisku IAF:n suorittamaan ilmaiskuun kolmen auton saattueeseen sunnuntaina Syyriassa, jossa sai surmansa Hizbullahin korkeita upseereita ja sotilaita sekä Iranin vallankumouskaartin kenraali ja sotilaita, yhteensä 12 sotilas-henkilöä. Puolustusministeri Moshe Yaalon toteaa, että isku kolonnaa vastaan oli välttämätön, teki sen kuka tahansa - väistäen kysymyksen IAF:n osallisuudesta.
Uutistoimistojen raporttien antamat tiedot poikkeavat toisistaan. http://www.timesofisrael.com/idf-was-wa ... ay-attack/
5. Torstaina n. 15 000 Hamasin nuorta Hamasin miestä, iältään 15 -21-vuotiaita, päättivät viikon kestäneen sotilaallisen kurssin, jossa heille annettiin koulutusta Hamasin sotilassiiven izza din al-Qassam taistelijoitten toimesta. Leirin nimeksi annettiin "vapauttamisen pioneerit”. Leiri pidettiin vain puoli vuotta Gazan kesäsodan jälkeen, joka raunioitti suuren osan Gazan aluetta, ja jonka uudelleen rakentamisen UNRWA päätti lopettaa, koska sitä tukevat maat olivat suorittaneet vain 2 % n. luvatuista 5.4 miljardin avustusvaroista.

Nuorille opetettiin aseitten käsittelyä, IDF:n sotilaitten sieppaamista panttivangiksi, sekä soluttautumista Israelin puolelle suorittamaan erinäisiä tehtäviä käyttäen hyökkäystunneleita, joita Hamas kaivaa uusia ja korjaa IDF:n räjäyttämiä. Hamasin edustajan mukaan leirien korkea suosio pakotti järjestäjät laajentamaan ohjelmia ja majoitustiloja voidakseen vastata vaatimuksiin.

”Meidät koulutetaan Allahin jihad-taistelijoiksi”, kertoi eräs nuori osanottaja. ”Tarkoituksemme on vapauttaa Palestiina Israelin saastutuksesta ja valmistautua Palestiinan itsenäistymiseen, jos se on Allahin tahto”.
Hamasin sotilaallisten joukkojen vahvuus on 20 000 – 30 000 miestä. Gazan kesä-sodassa sai surmansa yli 2 000 gazalaista, yli puolet heistä aseistettuja, mutta tiedot kaatuneitten määristä ovat epätarkkoja perustuen pääosin Hamasin antamiin lukuihin, joissa on havaittu useita epätarkkuuksia ja tarkoituksellisia valheita. http://www.timesofisrael.com/15000-youn ... ing-camps/
6. ISLAMIN Valtion tiedottajat tunnustavat iskeneensä yli tusinaan Egyptin armeijan ja poliisin tukikohtaan, majoitustiloihin ja tarkastuspisteisiin samanaikaisesti Siinain alueella. He surmasivat ainakin 26 armeijan sotilasta.
Hyökkäyksissä käytettiin pommeja, raketteja ja ohjuksia, lähteet kertovat. Tarkkailijat huomioivat, että iskut oli koordinoitu entistä yhtenäisemmin, pommi-
hyökkäys tehtiin autoa vastaan tukikohdan ulkopuolella ja iskien kranaateilta sen sisään, mikä lisäsi sekasortoa armeijan joukkojen keskuuteen. Hyökkäysten koordinoimisella ja samanaikaisuudella haluttaneen painottaa IS:n joukkojen päämäärää muodostaa Siinaille puoli-itsenäinen alue, jota he itse valvovat Irakiin ja Syyriaan muodostettujen IS:n valvomien alueitten mukaisesti.
Hyökkäysten kohteina olivat Siinain pääkaupunki El-Arish, Sheikh Zuwayid ja sen läheinen kaupunki Rafah Gazan rajan tuntumassa, jossa Egypti raivaa 2 km:n syvyistä puskurivyöhykettä Gazan puolelle tuhoten satoja rakennuksia ja ajaen niiden asukkaat pakolaisiksi voidakseen lopettaa salakuljetuksen Siinain ja Gazan välillä.

IS:n joukot liikkuivat hyökkäyksissään IS:n omaksumien mustien lippujen kanssa. Ilmoitetun 26 surmansa saneen sotilaan lisäksi sairaalat ilmoittavat iskuissa haavoittuneen ainakin 60 ihmistä. Militaristit käyttivät Siinailla aiemmin itsestään nimitystä ”Ansar Beit Al-Maqdis”, mutta ovat nyt siirtyneet avoimesti IS:n joukkoihin. He ovat suorittaneet aiemminkin verisiä iskuja Egyptin turismikohteita sekä armeijan tukikohtia ja saattueita vastaan, mutta viimeisten hyökkäysten suunnitelmallisuus ja samanaikaisuus osoittaa eri ryhmittymien sopineen yhteis-johdosta ehkä Iranin vallankumouskaartin valvonnassa. Egypti syyttää Hamasin olevan vahvasti mukana hyökkäyksissä. http://www.timesofisrael.com/at-least-2 ... f-attacks/
7. UUTISOTSIKOITA
· Atlantic kertoo Simon Hendersonin artikkelissa, että Saudi Arabian uuden kuninkaan Salmanin ensimmäiset toimet asemansa vahvistamiseksi ovat samalla kylväneet ensimmäiset siemenet valtataistelusta kuningasperheen sisällä. Salman kärsi jokin aika sitten halvauskohtauksen, ja jotkut epäilevät hänen sairastavan alzheimerin sairautta, mikä voi aiheuttaa hänen käyttäytymisensä arvaamattomuuden; muistihäiriöt, ajan ja paikan tajuamisen menetyksen ohella ärtyneisyys, mielialan vaihdokset ja persoonallisuuden muutokset, pelokkuus ja seksuaalisuuden muutokset.
· Salman hyväksyi henkilökohtaiseksi kruununprinssikseen velipuolensa Muqrinin, mikä ei ratkaise seuraajakysymystä: mikä toisen sukupolven haara perii kuninkuuden hänen jälkeensä. Prinssi Nayefin (MbN) nimittäminen kruununprinssin varamieheksi voi aiheuttaa tyytymättömyyttä muissa toisen sukupolven jäsenissä. MbN:n isä ei ole kuningas, eikä suosio USA:n virkailijoiden keskuudessa herätä luottamusta Saudi Arabiassa. Yksi vahva ehdokas voi olla Salmanin poika Muhammad, jolla on 30-vuotiaaksi selvät ambitiot edetä virassaan. Hän johtaa nyt maansa puolustusministeriötä. Toinen on öljy-ministerin varamies Abdulazis, sekä Sultan, joka kävi avaruudessa nais-astronautin kanssa, vaikka se on vastoin saudien moraalikäsityksiä. Toisaalta eivät saudikuninkaalliset noudata islamin ankaria säädöksiä, nehän koskevat vain tavallista kanssa, eivät kuninkaallisia. Siispä kuninkaalla voi olla kymmeniä vaimoja ja jalkavaimoja puhumattakaan hyvin kosteista matkoista Euroopan tai Persianlahden maiden hotelleihin tilattuine naisineen. Kuningas Abdullahilla oli 30 vaimoa, mutta jää kauas Israelin kuninkaasta Salomonista, jolla oli 700 virallista ja 300 jalkavaimoa. Global Research artikkelin mukaan Salamin neuvonantaja prinssi Mohammed bin Nayef jäi Ranskassa kiinni kokaiinin salakuljetuksesta. Saudien sisäministeriö ilmoitti Ranskalle, että jos asiasta nostetaan meteli, 7 miljardin USD tutkakauppa peruutetaan. Asia painettiin villaisella, mutta kokaiinikauppa jatkui, koska sillä rahoitettiin Afganistanin kapinallisten taisteluja ja Al-Qaidaa. Kysymys oli 20 000 kokaiinikilon erästä, joka kuljetettiin kuninkaallisella koneella.
· Antisemiittinen poliitikko Panos Kammenos on ehdolla Kreikan puolustus-ministeriksi. Hän väitti viime kuussa, etteivät maan juutalaiset maksa veroja, mikä aiheutt kovia vastalauseita, mutta näyttävät nyt hiljenneen. – Kunpa maailman juutalaiset ajoissa ymmärtäisivät, että ainoa turvallinen paikka juutalaisille on Israelissa, ulkoisesta uhasta huolimatta. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... MtrHFMp6PY,



Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Edellinen

Paluu Israel / Israel Update

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron