Lyhyet David Wilkerson / Kevät

David Wilkersonin kautta tullutta antia.

KRISTUKSEN TÄYDELLISYYDEN ILMAUS

ViestiKirjoittaja noomi » 10.04.2015 07:12

Kuva

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)
Wednesday, April 13, 2011
KRISTUKSEN TÄYDELLISYYDEN ILMAUS

Meidät on oksastettu Kristukseen, viinipuuhun (Room.11:17 -19). Hänessä oleva voima antaa meillekin voiman. Hänet kuolleista herättänyt Pyhä Henki, virvoittaa meidätkin. Istumme hänen kanssaan, Jumalan oikealla puolella, uskossa, Pyhässä Hengessä. Kuinka voimme tietää, että syntimme ovat anteeksi annetut? Yksin uskosta! Meidän pitää tukeutua tässä kohdin Jumalan sanaan. Kun teemme niin, meillä on suuri rauha sielussamme.

Niinpä kaikki on siis hänen voimassaan. Meidän pitää uskoa hänen sanansa perusteella, että hänen voimansa tekee työtään meissä juuri nyt. Se vaikuttaa meissä sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi. Tämän voiman osallisuuteen pääsee ainoastaan uskon kautta. Meidän täytyy kohdata heikkoutemme uskoen siihen, että hän auttaa meitä täyttämään hänen käskynsä.

Halvaantunut mies, joka nousi ylös, käveli ja kantoi vuodettaan, on synnin hallitsijaksi päässeen uskovan tyyppi. Mikä valtava ilmaus Kristuksen voimasta hän olikaan! Hän varmasti antoi toivoa kaikille, jotka olivat avuttomia ja hädässä.

Eikö Jumala tahdo tätä samaa tänäänkin? Eikö hän tänäänkin etsi niitä, jotka ovat voittaneet synnin. He antavat maailmalle esimerkin, näyttäen pahalle sukukunnalle, kuinka kokonaisesti Kristus päästää synnin vallasta? Syntisten pitäisi nähdä uskovia, jotka elävät tämän maailman himojen ja nautintojen yläpuolella. He ovat miehiä, jotka rakastavat vaimojaan ja ovat heille uskollisia. Vaimot eivät petä miestään, ovat hyviä äitejä ja hoitavat kotinsa hyvin. Nuoret harjoittavat puhtautta ja pysyvät erossa kaikesta saastutuksesta.
Meillä on kylliksi gospelradioita ja – televisiokanavia ja kiireisiä uskovia, jotka tekevät rohkeita tekoja. Meillä on kylliksi kampanjoita, konsertteja ja tempauksia ihmisten saavuttamiseksi. Meillä on enemmän kuin kylliksi suunnitelmia, projekteja, ohjelmia, seminaareja, kirjoja, äänitteitä, lehtiä ja uutislehtisiä.

En tuomitse näitä hyviä yrityksiä. Päin vastoin olen sitä mieltä, ettei meillä ole tarpeeksi niitä, jotka näyttävät, kuka Jeesus on. On puutetta niistä, joista voisi sanoa: ”Tuossa menee uskova, joka todella ilmaisee, kuka Jeesus on. Tuossa on yksi, jolla ei ole mitään muuta edistettävää, mitään muuta todistusta, kuin Kristus ja hän ylösnousseena ja kunniassa! Tuolla seisoo veli, sisar, joka säteilee Herran Jeesuksen Kristuksen kauneutta ja yksikertaisuutta. Tuossa on yksi, jolla on jotain, mitä minäkin haluaisin saada. Todellisuutta ei voi kieltää!”

Tästä pitäisi tulla elämämme ainoa päämäärä! Toteuttaa Jumalan tarkoitusta, olla todistaja, joka ilmaisee Kristuksen täyteyttä ja täydellisyyttä!
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

NOUSE JA KÄVELE

ViestiKirjoittaja noomi » 12.04.2015 08:14

Kuva

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)
Tuesday, April 12, 2011
NOUSE JA KÄVELE

Markuksen evankeliumin 2. luvun halvaantunut mies sai syntinsä anteeksi ja puhdistui Jumalan silmissä. Silti hän oli edelleen sairautensa vankina.

Ei riitä, että on anteeksi saanut rampa tai vanki. Meidän täytyy tehdä jotakin. Kristuksen vastuulla on puhdistaa meidät Jumalan edessä. Meidän vastuullamme on nousta ylös ja kävellä. Meidän täytyy kurottautua syntien sovituksesta hänen mahdollisuuksiensa vapauteen.

”Kumpi on helpompaa, sanoako halvatulle: 'Sinun syntisi annetaan anteeksi', vai sanoa: 'Nouse, ota vuoteesi ja käy'? Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi, niin" - hän sanoi halvatulle - minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi" (Mark. 2:9 -11).

Tuo mies ei noussut ylös omassa voimassaan. Kristus antoi hänelle voimaansa. Ilman Kristusta emme voi tehdä mitään. Voimme voittaa vain hänen ja Pyhän Hengen voimassa.

Kristus sanoi tälle miehelle: ”Teen sinusta esimerkin voimastani syntiä vastaan! Kun sinä olet heikoimmillasi, sinusta tulee vahvin. Sinä otat kantaaksesi sen, mikä ennen piti sinua vankinaan. Sinä voitat juuri sen, mikä masensi sinua.”

Hengellinen rampa ei voi olla Jeesuksen Kristuksen täysi ilmentymä. Meidän pitää elää vapaina synnin siteistä elämän täydessä voimassa ja voitossa. Me tunnemme omat heikkoutemme, ne kohdat, joissa olemme haavoittuvia. Saatana sanoo meille, että olemme aina heikkoja tuossa asiassa, tulevaisuudessakin. Jonakin päivänä se vielä varmaan pääsee meistä voitolle.

Ei niin! Ilmeellisessä voimassaan Jumalan tekee meistä vahvoja juuri heikoimmassa kohdassamme. Tätä Raamattu tarkoittaa sanoessaan, että hänen voimansa tulee täydelliseksi meidän heikkoudessamme.

Mikä estää sinua? Helmasyntisikö, heikkoutesiko, selvittämätön sisäinen ristiriitasiko? Mitä se onkin, se pitää poistaa! Sinun ei pidä enää antaa sitoa itseäsi häviäjän sänkyyn. Se kaikki on tullut täydelliseksi Jumalan lupauksissa.

Herra tahtoo nostaa sinut siitä sängystä ylös! Hän antaa sinulle tarvittavan voiman voittamiseen, ja voit kulkea täydellisesti vapaana!
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

IHMEELLINEN ARMO

ViestiKirjoittaja noomi » 13.04.2015 07:16

Kuva

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)
Monday, April 11, 2011
IHMEELLINEN ARMO

Mikä meissä vetää esiin Vapahtajamme armon, laupeuden ja anteeksiantamuksen? Onko se jonkinlaista kauneutta, hyvyyttä vai voimaa? Näkeekö hän, minkälaisia mahdollisuuksia meissä olisi?

Ei! Meidän suuri tarpeemme ja avuttomuutemme vetää puoleensa hänen armoansa. Heikkoutemme tuo esiin hänen voimansa. Avuton tilamme on kuvattu Markuksen evankeliumin toisen luvun halvatussa miehessä: "Ja he tulivat tuoden hänen tykönsä halvattua..." (Mark.2:3).

Täydellisen avuton, mies ilman hitustakaan voimaa. Hän ei edes pystynyt tulemaan Kristuksen luokse omin avuin. Katso uudestaan tuota vapisevaa, heikkoa, avutonta olentoa, oman sänkynsä vankia. Siinä olemme, sinä ja minä, ennen kuin tiesimme mitään Kristuksen voimasta.

Jeesus seisoi tämän avuttoman miehen edessä. Hänet oli laskettu alas katon läpi, eikä hänen fyysisestä tilastaan mainita mitään. Herra tahtoi tuoda hänet Isän eteen puhdistettuna ja vapautettuna. Hänet hyväksyttiin ennen parantumista. "Kun Jeesus näki heidän uskonsa, sanoi hän halvatulle: "Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi" (Mark. 2:5).

Kuinka kaunis kuva Jumalan rakkaudesta Jeesuksessa Kristuksessa! Tässä on avuton mies. Hän oli niin sairautensa vallassa, ettei pystynyt edes valittamaan. Hän ei pystynyt edes heikkoon tunnustukseen.
"Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa…" (Ef.2:10). Fariseus, kaikista hyvistä töistään kerskaava, ei herättänyt Herran armollisuutta. Ihmisen ei tulisi ikinä kerskua töillänsä.

Jos voit näyttää minulle Jumalan lapsen, joka taistelee vihattua helmasyntiä vastaan. Hän on syyllisyyden ja epätoivon musertama. Hän tuntee avuttomuutta ja heikkoutta. Minä osoitan sinulle, että hän juuri on ylenpalttisen armon kohde. Missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi (ks. Room. 5:20).

Kun olet tehnyt parannuksen, voit seistä uskossa ristillä täytetyn työn perustalla. Uskon kautta Jeesukseen sinun syntisi tulevat veren alle. Silloin elät esiripun tuolla puolen. Istut Kristuksen kanssa taivaallisissa, olet hyväksytty hänen tähtensä ja yhtä Kristuksen ja Isän kanssa! Jumalan viha sinun syntejäsi vastaan on sovitettu. Olet nyt enemmän kuin voittaja. Elät ja liikut Hengessä. Sinut täytetään Kristuksen täyteydellä kaikessa, mitä elämiseen ja vanhurskauteen tarvitaan. Sinä olet hänen silmäteränsä, uudistunut mieleltäsi ja päässyt kaiken Herralle Kristukselle kuuluvan perilliseksi!
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

JUMALAN HYVYYDEN YLISTÄMINEN

ViestiKirjoittaja noomi » 14.04.2015 07:24

Kuva

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)
Thursday, April 7, 2011
JUMALAN HYVYYDEN YLISTÄMINEN

"Julistettakoon sinun suuren hyvyytesi muistoa ja sinun vanhurskaudestasi riemuittakoon" (Ps.145:7).

Emme voi kieltää Jumalan vaatimusta ylistää häntä kaikista hänen ihmeistään. Meidät on erityisesti kutsuttu ylistämään hänen hyvyyttään. Huomaa, kuinka psalmista vaatii runsaasti ylistämään Isän hyvyyden muistoa - he lauloivat heprean kielelle tyypillisin yltäkylläisin ilmauksin: ryöpyten kuin lähteestä esiin purskahteleva vesi.

Psalmissa 107:8-9 Daavid kirjoittaa: "Kiittäkööt he Herraa hänen armostansa, hänen ihmeellisistä teoistaan ihmislapsia kohtaan. Sillä hän ravitsee nääntyvän sielun ja täyttää nälkäisen sielun hyvyydellä."

Tämä Jumalan ylistämisen totuus hänen menneistä hyvistä teoistaan kosketti sydäntäni, ja minut valtasi halu tehdä Daavidin tavoin. Meidät on kutsuttu juhlimaan hänen hyvyyttään.

Daavid raottaa sitä hyvyyttä kertomalla, kuinka Jumala on altis käyttämään armoa. Samoin hän ymmärtää vaikeuksiamme ja murheitamme. Daavid lainaa lausetta, jonka Jumala puhui Moosekselle: " Herra kulki hänen ohitsensa ja huusi: ’ Herra, Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa’ " (2 Moos. 34:6).

Rakkaani, katso taaksepäin menneisyyteen ja muistele, kuinka hyvä Herra on ollut sinulle. Muista hänen laupeuttansa, joka aina onnistui viemään sinut kaiken läpi. Koen suurta mielihyvää ylistäessäni Jumalaa kaikesta ja erityisesti hänen hyvyydestään. Ei ainoastaan menneestä hyvyydestä, vaan kaikesta siitä, mitä päivittäin näen, kaikesta hyvyydestä kaikkialla juuri nyt.

"Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti" (Ps.23:6).
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

MENE RAUHAAN; SINUN USKOSI ON PELASTANUTSINUT

ViestiKirjoittaja noomi » 15.04.2015 07:16

Kuva

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)
Tuesday, April 5, 2011
MENE RAUHAAN; SINUN USKOSI ON PELASTANUTSINUT

Hiljentyessäni tänään tuli vastaani William Bridgen saarna, jonka hän piti 1600-luvulla. Koin, että Jumala haluaa minun jakavan sen kanssasi.

Puhun otsikon uskosta. Se uskoo, kun kaikki on mennyt hukkaan ja makaa kuolleena edessämme. Se antaa kunnianJumalalle ja vanhurskauttaa sielun. Se on pelastavaa uskoa.

toivon, että katsot Luukkaan evankeliumin seitsemättälukua ja tutkiskelet sitä mielessäsi. Viimeisessä jakeessasanotaan: "Jeesus sanoi naiselle: ’Sinun uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan’." Hänestä ei aiemmin mainintamitään muuta kuin hänen uskonsa. Hänen rakkautensa onilmaistaan jakeessa 47: "Tämän paljot synnit ovat anteeksi annetut; hänhän näet rakasti paljon".

Hänen kyyneleistään kerrotaan aikaisemmin jakeessa 38:"Katso siinä kaupungissa oli nainen, joka eli syntisesti...toi hän albasteripullon täynnä hajuvoidetta ja asettui hänen taakseen hänen jalkojensa kohdalle, itki ja rupesi kastelemaan hänen jalkojansa kyynelillään… ja voiteli ne hajuvoiteella".

Tässä mainitaan hänen kyyneleensä, hänen anteliaisuutensaja lahjansa ja rakkautensa Jeesukseen Kristukseen. Kuitenkaan meidän Herramme ja Vapahtajamme Kristus ei sano hänelle: ”Nainen, kyyneleesi ovat sinut pelastaneet, mene rauhaan. Nainen, katumuksesi ja nöyryytesi on pelastanut sinut, mene rauhaan”. Hän ei sano: ”Sinun rakkautesi ja lahjasi minulle on pelastanut sinut, mene rauhaan, nainen”.

Ei, vaan meidän Herramme ja Vapahtajamme näki naisellaolevan luottamuksen häneen. Hän oli suuri syntinen. Siksihän sanoo naiselle: ”Nainen sinun uskosi on pelastanut sinut, mene rauhaan!”
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

SE SOVITETTIIN RISTILLÄ

ViestiKirjoittaja noomi » 16.04.2015 08:19

Kuva

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)
Friday, April 1, 2011
SE SOVITETTIIN RISTILLÄ

Meidän pitää kerta kaikkiaan ymmärtää, mitä Kristus teki hyväksemme ristillä. Hän poisti ikuisiksi ajoiksi sen, mikä loukkasi Jumalan pyhiä silmiä. Niinpä meillä on aina oikeus hänen läsnäoloonsa. Jumala hyväksyy meidät seuraansa. Hänen sydämessään ei ole mitään meitä vastaan.

Älä ota askeltakaan eteenpäin, ennen kuin uskot Kristuksen veren riittävän. Sinun syntisi ovat annetut. Risti puhdisti meidät Jumalan silmissä. Itse saatamme unohtaa sen, muttei Jumala koskaan. Väliverho halkesi, jotta me saisimme tulla sisälle. Jumala sanoi silloin: ”Sinut hyväksytään! Tule rohkeasti valtaistuimeni eteen. Olet nyt minun rakas lapseni”.

Jos Jumala on tyytyväinen, miksi emme mekin olisi? Tämä asia pitää nyt panna päiväjärjestykseen. Onko jotakin sinun ja taivaallisen Isäsi välissä? Saatat sanoa: ”Sydämeni syyttää minua! Olen sanonut ja tehnyt sellaista, mikä murehduttaa Pyhän Hengen. Koen olevani arvoton, ja taivas tuntuu olevan rautaa.” Tähän voit vastata: “Mutta Jumala on suurempi kuin minun sydämeni!”( 1 Joh.3:20).

Vihaatko syntejäsi? Oletko tunnustanut ne? Uskotko, että ” hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus”(Ap.t.13:38)?

Tässä kohden monet uskovat hairahtuvat. He elävät tarpeettomissa peloissa ja kahleissa, kun eivät ymmärrä ristin voittoa. He ovat Jumalan silmissä sovitetut täydellisesti Kristuksen uhrin kautta, mutta eivät tiedä sitä. Ainoastaan pelkomme ja tietämättömyytemme estävät meitä tulemasta hänen luokseen. Kun väliverho halkeisi, Jumala tuli ulos sinun ja minun luokseni! Me menemme sisään, hän tulee ulos!

Kuinka uskomatonta! Me loukkaamme Jumalaa. Silti hän haluaa sovittaa meidät itsensä kanssa. Hän lähettää oman uhrinsa meidän syntiemme tähden! Synti tuomittiin ja loukkaus poistettiin! Nyt Jumala voi sanoa: “Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä" (Hebr.8:12). Hän itse poisti erottavan matkan hänen ja meidän väliltämme!

Jumala ei halua moittia meitä syntiemme tähden. Sen sijaan hän haluaa sovittaa meidät itsensä kanssa. Hän tahtoo meidän elävän sillä tiedolla siunattuina, että syntiongelma ratkaistiin lopullisesti ristillä.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Lyhyet David Wilkerson / Kevät

ViestiKirjoittaja noomi » 17.04.2015 07:11

Kuva

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)
Thursday, March 31, 2011
JUMALA SUURI TARKOITUS KANSALLENSA

Uskon, että Jumalalla on ollut ristin päivistä asti suuri tarkoitus kansaansa varten. Se ei muutu, ennen kuin Kristus tulee takaisin. Jumalan tarkoitus on evankeliumin salaisuuden käsittäminen. Apostoli Paavali sai ensimmäisenä ymmärtää sen. Nyt se ei ole enää mikään salaisuus.

Paavali sanoi: ”Tämä salaisuus on ilmestyksen kautta tehty minulle tiettäväksi… jota menneiden sukupolvien aikana ei ole ihmisten lapsille tiettäväksi tehty, niin kuin se nyt Hengessä on ilmoitettu … julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta ja saattaa kaikille ilmeiseksi, mitä on sen salaisuuden taloudenhoito…”(Ef.3:3-9).

Tämä salaisuus on yksinkertaisesti se, että Kristuksen ruumis on yhä maan päällä! Sen pää on taivaassa, mutta hänen muu ruumiinsa edelleen täällä maan päällä. Me, jotka rakastamme ja palvelemme häntä, olemme hänen ruumiinsa. Se osa, jonka ihmiset näkevät Kristuksesta maan päällä.

”Sillä me olemme hänen ruumiinsa jäseniä” (Ef.5:30).

”Hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää…”(Kol.1:18).

Jumala koko tarkoitus näitä viimeisiä päiviä varten on summattu tähän lauseeseen: Koska olemme Kristuksen ruumis maan päällä, Jumala tahtoo, että jokaisesta jäsenestä tulee Kristuksen kaltainen!

Jumala tahtoo meidän olevan Kristuksen kaltaisia. Jokainen syntinen voi nähdä meissä Herran Jeesuksen Kristuksen, joka kerran vaelsi täällä ihmisenä. Meidän tulee niin samaistua hänen kaltaisuuteensa, kirkkauteensa ja täydellisyyteensä, että maailman näkee meissä toivon ja vastauksen tarpeisiinsa.

Kristuksen tunteminen ei nyt riitä. Meistä täytyy tulla täysin hänen kaltaisiaan. Meidän tulee katsoa kaikkea, mitä sanomme ja teemme, ja kysyä: ”Näyttääkö tämä Kristuksen kuvalta? Tämänkö haluan syntisten näkevän Kristuksesta?” Menisikö Kristus fyysisessä ruumiissaan katsomaan K-18 elokuvaa? Vierailisiko hän pornosivustoilla? Käyttäisikö Kristus ruumistaan mitenkään väärin? Sortuisiko hän aviorikokseen, irstauteen, juopotteluun? Pettäisikö tai juoruilisiko hän, kertoisiko likaisia vitsejä tai valehtelisiko hän? Eläisikö Kristus valheessa ja yrittäisi kuitenkin saarnata totuutta? Yrittäisikö hän levittää valkeutta pimeyden tasku omassa sydämessään? Kieltäisikö hän ihmisiä tekemästä aviorikosta, vaikka itse tekisi sitä salaa?

Meidän täytyy jatkuvasti pitää katseemme tässä Jumalan suuressa tarkoituksessa. Meidän, hänen ruumiinsa, pitää heijastaa todellisesti ja puhtaasti hänen kuvaansa. Päätä nyt olla täysin Jeesuksen Kristuksen kaltainen.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

MAAILMANMIELISYYDEN SYNTI

ViestiKirjoittaja noomi » 18.04.2015 08:59

Kuva

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)
Wednesday, March 30, 2011
MAAILMANMIELISYYDEN SYNTI

Vanhassa Testamentissa ei ole mitään yhtä voimakasta vakavaa kuin Paavalin varoitukset maailmanmielisyydestä:

"Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa? Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut: ’Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani`" (2 Kor. 6:14 -16).

Kun Jumala Vanhassa Testamentissa halusi näyttää läsnäolonsa voiman pahojen egyptiläisten edessä, hän veti erottavan linjan. Se erotti Jumalan kansan muusta Egyptistä ja asetti heidät Gooseniin.

"Herra on tekevä erotuksen israelilaisten...ja egyptiläisten välillä... Minä tällä kertaa lähetän kaikki vitsaukseni vaivaamaan sinua...tietääksesi, ettei ketään ole minun vertaistani koko maan päällä" (2 Moos. 9:4, 14).

Jumala haluaa maailman huomaavan eron häntä rakastavan kansan ja uskottoman maailman välillä. Hän haluaa meidän olevan vapautetun ja voitokkaan kansan esimerkkeinä. Se uskoo hänen voimallisen kätensä vapauttavan meidät kaikesta vaivasta ja pahasta.

Syy erotukseen maailmasta (Egyptistä) on tänä päivänä sama kuin ammoisina aikoina. Jumala piirtää jälleen linjan oman kansansa ja tämän pahan ajan välille. Siitä tämä sukupolvi tietäisi, ettei ole olemassa hänen vertaistaan vapauttajaa koko maan päällä. Tämän ajan jumalattomien tulee saada vielä suurempi kokemus Herran läsnäolosta. Mikään muu ei voi herättää heidän huomiotaan. Mikään muu ei iske heitä synnin tunnolla. Pyhä Henki on vuodatettu, jotta kaikki ihmiset voisivat tulla tuntemaan Kristuksen läsnäolon voiman sekä synnin, vanhurskauden ja tuomion!

Puhuessaan todellisista opetuslapsistaan, Jeesus sanoi: ”He eivät ole maailmasta, niin kuin en minäkään maailmasta ole”(Joh.17:16). Toisen kerran hän sanoi: ”Minä olen teidät maailmasta valinnut, sen tähden maailma teitä vihaa"(Joh.15:19).

Maailma rakastaa omiaan, mutta me emme ole maailmasta. Auttakoon Jumala meitä iloiten hyväksymään tämän erotettuna ja erilaisena olemisen. Vain niillä, jotka ovat täysin erossa maailmasta, erotetut Kristukseen, on voimaa pelastaa se!

"Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä" (1 Joh.2:15).
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

KOKEMUS VASTAAN RAAMATTU

ViestiKirjoittaja noomi » 19.04.2015 08:21

Kuva

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)
Monday, March 28, 2011
KOKEMUS VASTAAN RAAMATTU

Luin lähetyssaarnaaja George Bowen yli 150 vuotta sitten kirjoittaman väitteen:

" USKOVAISTEN INHIMILLISET KOKEMUKSET ON TESTATTAVA RAAMATUN VALOSSA."

Hän kysyi esimerkiksi sitä, kestääkö syventyvä pelkomme Raamatun testin? Kestääkö aaltoileva uskomme Raamatun testin? Kestäisikö minkäänlainen epäily tätä testiä?
Kun olosuhteet käyvät sietämättömiksi ja epäusko valtaa sydämemme, olemme taipuvaisia antamaan sille oikeutuksen kovien kokemustemme tähden. Meillä on kipua, kaikenlaisia vaikeuksia ja murskaavia koetuksia. Kysymys kuuluu: Kuinka me reagoimme siihen? Kestääkö reaktiomme Raamatun valon?

Mitä sinä kohtaat elämässäsi tänään? Taloudellisia vaikeuksia? Työttömyyttä? Terveysongelmia? Ahdistuskohtauksia? Kuinka sinä käsittelet niitä? Onko sinun suhtautumisesi niihin Raamatun mukaista?

Raamattu sanoo esimerkiksi: "…joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja heittelee” (Jaak.1:6). Hyppäätkö tämän jakeen yli ja jatkat epäuskossa kovien kokemustesi vuoksi?

Olen monesti epäillyt, kun asiat näyttivät toivottomilta. Sitä enemmän minä nyt luotan siihen, että Pyhä Henki muuttaa minun kokemukseni Raamatun mukaiseksi. Raamattu päihittää kaiken kokemuksen.

Jumala auttakoon meitä kaikkia koettelemaan tunteemme Jumalan Sanan valossa. Kysy itseltäsi: "Onko tämä reaktio Raamatun mukainen? Ovatko tunteeni Sanan mukaisia?" Jos näin ei ole, rukoile voimaa myöntää se ja tehdä muutoksia.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

ASTU ARKKIIN

ViestiKirjoittaja noomi » 20.04.2015 08:10

Kuva

DAVID WILKERSON DEVOTIONS (FINNISH)
Friday, March 25, 2011
ASTU ARKKIIN

Suuri puritaanijulistaja John Owen piti 9. huhtikuuta v. 1680, seurakunnalleen seuraavanlaisen saarnan:

"Tiedätte, kuinka viime vuosina jatkuvasti olen varoittanut teitä tulevista hädän päivistä ja niistä synneistä, jotka ovat aiheutuneet sen... Olen sanonut teille, että tuomio alkaa Jumalan huoneesta; että Jumala näyttää paaduttaneen sydämemme hänen pelostaan… ja ettei kukaan tiedä, minkälaisella voimalla hänen vihansa tulee. Olen ennalta kertonut teille hengenvaarallisista, tuskallisista, hädän päivistä... Ja tämä kaikki on ovella ja valmis tulemaan päällemme."

Jumala totisesti lähetti hirvittävän tuomionsa sen yhteiskunnan ylle. John Owen eli kyynelehtien läpi tulisen vainon, joka peitti Lontoon.

Ennen kuin hän näki yhdenkään näistä kauhuista toteutuvan, Owen uskollisesti huusi saarnastuolistaan: "Minä näytän teille, kuinka meidän tulee valmistautua kestämään nämä kauhut, jotka ovat tulossa yllemme. Ne saattavat ulottua kurkkuumme asti."

Rakkaani, me elämme hyvin samanlaista aikaa kuin Owen. Tällaisina aikoina on vain yksi tapa suhtautua tulevaan myrskyyn. "Vanhurskas on elävä uskosta!"

Owen kehotti kansaansa kyynelin: "Tehkää itsellenne arkki - valmistakaa se turvaksi itsellenne ja perheillenne." Sitten hän lisäsi: "Tämä arkki on Jeesus Kristus. Ei ole muuta tietä, ei muuta arkkia. Profeetta Jesajakin sanoi meidän Herrastamme: "Silloin on jokainen heistä oleva (Kristuksessa) turvana tuulelta ja suojana rankkasateelta, oleva kuin vesipurot kuivassa maassa, kuin korkean kallion varjo nääntyvässä maassa" (Jes.32:2). Siinä on meidän arkkimme! Siunattuja ne, jotka luottavat vain häneen… En tiedä mitään muuta turvaa, vapautusta niistä koetuksista ja ahdistuksista, jotka ovat tulossa maan päälle, kuin uskoa Kristukseen ainoana turvapaikkana."

Saatamme nähdä vaaroja joka puolella. Paholainen valtoineen yrittää hukuttaa meidät epäuskoon. Meillä on kuitenkin hurja enkelivartio ympärillämme. Jumala on luvannut kantaa meidät läpi minkä tahansa katastrofin.

Minä kysyn sinulta, haluatko kohdata tulevat myrskyt hiljaisessa luottamuksessa ja mielenrauhassa? Kuole sitten tänään kaikille omille teillesi ja yrityksillesi pelastaa itsesi ja sitoudu antamaan elämäsi täydellisesti Herran huomaan. Hän on sinun hyvä, rakastava Paimenesi ja hän vie sinut kaiken sen läpi!

Käännä katseesi Jeesukseen. Hän yksin on meidän toivomme.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

EdellinenSeuraava

Paluu David Wilkerson

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron