Olavi Peltola/ Roseniuksen Elämän leipää. Toukokuu

Rohkeutta on tunkeutua synneistämme huolimatta Golgatan ristin juurelle ja kuunnella huutoa: Se on täytetty!. (Ote Peltolan kirjoituksesta)

TOUKOKUUN 20 PÄIVÄNÄ.

ViestiKirjoittaja noomi » 20.05.2015 20:02

Kuva

TOUKOKUUN 20 PÄIVÄNÄ.

Ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt. Ilm. 21:4.

Sitten kun kaikki se, joka kuuluu tähän nykyiseen aikaan: kyyneleet, itku, parku, kipu ja kuolema on mennyt, silloin alkaa ilo ja riemullinen meno Jumalan oikealla kädellä iankaikkisesti! Silloin ei minun enää tarvitse itkeä, huokailla ja kärsiä synnin voimaa itsessäni, Perkeleen kavaluutta ja kiusauksia, ei maailman vihaa, ylenkatsetta, valhetta ja pilkkaa. Ajattele, silloin eivät synnilliset ajatukset ja himot minua hallitse, vaan olen aina pyhä, puhdas, vapaa, hengellinen. Silloin saan semmoisen sydämen, joka kokonaan ja täydellisesti rakastaa Jumalaa, sydämen, joka ei suurempaa autuutta tiedä, kuin kaikki se, mikä on pyhää ja jota sitten saan nauttia. Silloin ei minun enää tarvitse sydämelleni sanoa: »sinun tulee rakastaa Jumalaa», vaan minä en voi olla rakastamatta häntä ja kaikkea sitä mikä hänen omaansa on.

Mikä onnellinen, autuas aika, kun ei synti meissä enää asu. Silloin ei meidän enää tarvitse taistella vastahakoista sydäntämme vastaan, se kun alituisesti koettaa vieraantua Jumalasta. Ei meidän liioin silloin tarvitse enää huokailla syvän turmeluksen, hitauden, kylmäkiskoisuuden, vihan ja kärsimättömyyden, ylpeyden tai arkuuden ikeen alla Kristusta tunnustaessamme. Ei horjuvaisuus, ei syntiset sanat eikä työt raskauta enää omiatuntojamme. Emme silloin enää saata Jumalan Henkeä murheelliseksi. Kaikesta siitä vapaudumme ja saamme levätä iankaikkisesta. Silloin emme enää koskaan epäile Jumalan rakkautta. En silloin enää sano: kuinka voin tietää, onko sydämeni vilpitön Jumalan edessä, onko kääntymykseni totinen, uskoni elävä? Pelkään kaiken, minkä teen, olevan ulkokultaisuutta, ja että Jumala on minulle valloissaan.

Kaikki se kuului siihen menneeseen elämään ajassa. Kaikki se vaihtuu ylistykseen. Silloin ei meidän koskaan enää tarvitse pelätä Jumalan vihaa. Ei sydäntuska, ei helvetti kuulu taivaaseen. Täällä Jumalan omat usein tuntevat Jumala vihan ahdistavan ja pakottavan heitä kaikilla aalloillaan, mutta kun nämä ensimmäiset ovat olleet, saavat he täydellisesti »nähdä ja maistaa, kuinka suloinen Herra on.» Nyt he saavat kuulla hänen sanovan: vihan kiivaudessa minä silmänräpäykseksi kasvoni peitin sinulta, mutta tahdon jälleen iankaikkisella armolla sinua armahtaa.

Sanomme vielä kerran, mikä autuaallinen sapatin rauha ja lepo, kun ei meidän enää tarvitse tuntea lihan ja perkeleen kiusauksia. Kuinka raskasta onkaan kristityn tuntea olevansa joka puolelta kiusausten saartama. Kauheita, Jumalaa, Kristusta tahi pyhiä totuuksia pilkkaavia ajatuksia liikkuu sydämessä, tahi on mieli kääntynyt. näihin katoaviin, ajallisiin asioihin, leikimme synnin kanssa, etsimme tyydytystä lihan himoissa, jotka ovat kuin ruuti, valmiit leimahtamaan ilmiliekkiin kipinänkään niihin pudotessa. Elämme täällä alinomaisessa vaarassa. jokainen aisti, jokainen jäsen meissä, jokainen luotu olento saattaa tulla meille kiusaukseksi.

Tuskinpa voimme avata silmiämme kadehtimatta parempiosaisia tai halveksimatta huono-osaisempia. Kuinka paljon rikommekaan suullamme ja sydämellämme! Jos Jumala on antanut meille terävän järjen, niin kuinka helposti siitä paisumme. Valta-asemassa ollessamme käytämme valtaamme väärin. Palvelijoina napisemme ja moitimme. Sellaiset ovat sydämemme. Mutta sitten pääsemme kaikesta tästä ikuisesti vapaiksi, sillä ne entiset ovat olleet.

Olemme nyt puhuneet »niin kuin lapsi puhuu» ja vain siitä pahasta, josta pääsemme. Sillä pahan ne tunnemme kokemuksesta. Mutta kuka voi niin puhua kuin tulisi siitä hyvästä, joka meitä odottaa? Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut.

Kun kaikkivaltias Jumala ryhtyy ilahduttamaan kotiin palanneita lapsiaan, niin hän luo rajattoman autuuden, Hän voi antaa meille sydämen, joka tuntee sanomattoman ilon. Saammehan usein kokea, kuinka suru ja ilo riippuvat vain sydämen omasta tilasta, niin että iloinen sydän iloitsee ilman erikoista syytäkin. Ajattelepa, ensinnäkin kaikki suhteet ovat onnelliset, jopa autuaat ja sen lisäksi on sydän terve, iloinen, jopa niin ilolla täytetty kuin kaikkivaltias Luoja sen voi tehdä. Me käsitämme, että kun aika tulee, jolloin Jumala tahtoo autuuden antaa, hän silloin voi tehdä sanomattomia asioita. Hän, joka itse on rakkaus, tahtoo antaa, koskapa mekin, vaikka olemme pahoja, tahtoisimme taivaita luoda.

Oi, Jumala, hajota synkkä pimeys sieluistamme. Mehän saamme odottaa sanomattomia asioita, niin totta kuin sinä itse olet sen sanonut.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

TOUKOKUUN 21 PÄIVÄNÄ.

ViestiKirjoittaja noomi » 21.05.2015 07:38

Kuva

TOUKOKUUN 21 PÄIVÄNÄ.

Minä kiitän Herraa joka aika, hänen ylistyksensä on suussani aina. Ps. 34:2

Niin sanoo koeteltu Daavid. Semmoinen mielentila kuuluukin kristitylle, joka omistaa Kristuksen koko rikkauden. Hän on aina iloinen, kiitollinen ja onnellinen, niin kuin apostolikin sanoo: »Olkaa aina iloiset. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää joka tilana. Sillä se on Jumalan tahto teistä Kristuksessa Jeesuksessa.» Onhan Jumalan lasten autuaallinen velvollisuus jo täällä maailmassa koettelemusten keskellä alkaa taivaallista elämää. Me elämme sitä, kun kiitämme ja ylistämme Jumalaa, rakastamme ja kunnioitamme taivaallista Isäämme kaikesta, mitä hän itsessään on, ja mitä hän on meille tehnyt, tekee ja on tekevä. Kuka voi luetella kaikki kiitosaiheet! Olemme tässä ainoastaan niihin viitanneet.

Kiittämättömyys on synti, jota seuraa paljon onnettomuuksia. Kiittämättömyys on se näännyttävä sää joka kuivattaa kaikki Jumalan armolähteet. Kiittämättömyys sokaisee ihmismielen niin, ettei ihminen näe sitä hyvää, mikä hänellä on. Vaikkapa hän olisi maan piirin onnellisin ihminen, kulkee hän kuitenkin onnettomana läpi elämän, alituisen tyytymättömyyden vaivaamana. Hän on kuormana itselleen ja Jumalan kunnian kieltäjä. Onhan silläkin, joka on vähimmin saanut, syytä lakkaamatta kiittää, ylistää ja kunnioittaa Jumalaa, sillä jo sekin, että saamme jotain tietää hänestä ja saamme nähdä hänen ihania tekojaan on syy, jonka pitäisi täyttää meidät kiitoksena Kaikki maa on täynnä hänen hyvyyttänsä. Taivas ja maa ovat täynnä hänen kunniaansa.

Ja jos sinä kuulut niiden joukkoon, jotka omassa sydämessään ovat saaneet kokea hänen suurta armoaan ja laupeuttaan. Jos olet saanut kutsun tulla Kristuksen valtakunnan jäseneksi. Jos Pyhä Henki on sinut valaissut, niin että olet oppinut tuntemaan itsesi ja Vapahtajasi ja olet tullut Jumalan lapseksi, niin onhan sinulla syytä kiittää. Ja kaiken lisäksi saat sinä vielä paljon muita sekä hengellisiä että maallisia lahjoja Jumalalta. Saat Jumalan sanan, jokapäiväisen leivän ja kaikki mitä tarvitset matkallasi maailmassa.

Oi, miten sinun siis tulee kiittää ja kunnioittaa meidän Jumalaamme! Jos sitä vastoin unohdat kaiken tämän, vaellat tyytymättömänä ja kärsimättömänä. Tuskastut pienistäkin vastoinkäymisistä, niin se on kiittämättömyyttä, joka tuskin voi jäädä rankaisematta. Kristityn tulee olla iloinen ja kiitollinen ihminen.

Jos nyt olemme käsittäneet kiittämättömyyden olevan vaarallisen ja turmiollisen synnin, niin jää vielä tämä kysymys mietittäväksemme: Kuinka voimme saada sellaisen sydämen, joka panee oikean arvon Jumalan antamaan hyvyyteen, ja kuinka opimme häntä kiittämään ja ylistämään? Tässä ei auta muu kuin apostolin neuvo: »Raitistukaa oikealla tavalla.»

Meidän täytyy saada Jumala silmiemme eteen. Se on oikea tie. Kuolleet ja kaikkein kiittämättömimmätkin ihmissydämet ovat täyttyneet kiitoksesta ja ylistyksestä saatuaan silmänsä avatuiksi näkemään Jumalan ja kaiken sen hyvän, minkä hän on meille tehnyt ja joka päivä tekee.

Kun Daavid tahtoi herättää sielunsa Jumalan kiitokseen ja ylistykseen, sanoi hän: »Äläkä unhota, äläkä unhota mitään mitä hän on sinulle hyvää tehnyt.» Jollei Jumala ole sinulle mitään hyvää tehnyt, niin eihän sinun tarvitse kiittääkään. Meidän tulisi tosin ylistää ja kunnioittaa Jumalaa siitä, mitä hän itsessään on, vaikka hän ei olisikaan meille mitään hyvää tehnyt. Vaikuttaahan suuri persoonallisuus meihin hengellään, vaikkapa emme olisi häneltä mitään hyvää saaneetkaan.

Mutta ihmissydän ei tunne oikeata kiitollisuutta Jumalaa kohtaan ennen kuin se on saanut kokea hänen suuren armonsa, sen suuren armon, joka kokonaan sulattaa ja uudesti synnyttää ihmisen. Sen takia emme voikaan vakavasti kehottaa muita Jumalaa ylistämään kuin niitä, jotka ovat saaneet kokea sen Jumalan suuren armon, että ovat perkeleen ja kuoleman vallasta päästetyt ja ovat Jumalan Hengen uudesti synnyttämät. »Kuolleet eivät kiitä sinua, Herra.» Ja jos ei ihminen uudesti synny, niin hän ei voi täällä ajassakaan nähdä Jumalan valtakuntaa. Hän on sokea ja kuollut, hän ei näe Jumalan kunniaa. Yhtä vähän saat semmoisessa ihmisessä sydämellisen ilon ja kiitollisuuden syntymään, kuin voit tehdä lunta ja jäätä lämpimäksi.

Niin kuin emme voi tehdä sydäntä, joka ei ole kokenut Jumalan hyvyyttä, lämpimäksi ja kiitolliseksi, niin toiselta puolen ei se sydän, joka on saanut maistaa, miten suloinen Herra on, voi olla kiittämättä ja ylistämättä häntä. Silloin on helppo kiittää. Ei Israelin lasten ollut vaikea kiittää ja ylistää Jumalaa, kun Herra heille avasi tien Punaisen meren läpi ja he näkivät vihollisensa hukkuvan sen aaltoihin. Ei, se oli perin helppoa. He tunsivat sydämissään vastustamattoman halun kiittää ja ylistää. Kuule, kuinka he laulavat, mitä Herra oli osoittanut heille. Kiitollisen ja ylistystä laulavan sydämen salaisuus on Herran näkeminen.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

TOUKOKUUN 22 PÄIVÄNÄ.

ViestiKirjoittaja noomi » 22.05.2015 06:35

Kuva

TOUKOKUUN 22 PÄIVÄNÄ.

Niin kehotan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niin kuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii, kaikin tavoin nöyrinä ja sävyisinä, pitkämielisinä, kärsien toinen toistanne rakkaudessa. Ef. 4:1-2.

Sinä, joka olet Jumalan lapsi, vaella niin kuin sinun korkea kutsumuksesi vaatii. Kun näet muiden, semmoistenkin, jotka tahtovat olla kristityitä, vapaasti avaavan mielensä kaikelle turhuudelle, kuunnellen, katsellen ja puhellen hyödyttömiä asioita, tulee sinun, joka olet Kristuksen kanssa autuaallisessa yhteydessä, jolla on Pyhä Henki sydämessäsi, tarkoin tutkia, minkälaiset ajatukset, puheet ja teot ovat soveliaita niin elävässä, seurassa. Älkää saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, ja taas: Jumalan temppeli on pyhä!

Sinun tulee siis vartioida sydämesi temppeliä, ettei sinne mitään turhamaista saa tulla. Kun näet muiden kiinnittävän sydämensä monenlaisiin suuriin suunnitelmiin maallisen voiton saavuttamiseksi ja täällä valmistavan itsellensä paratiisin, tulee sinun, joka kuulut Jumalan valtakuntaan, koota itsellesi aarteita taivaaseen, sillä sinun paratiisisi on siellä. Herran käskystä tulee sinun kyllä hoitaa maallisia asioita huolella, mutta sydämesi etsii näkymättömiä. Kun näet niiden, jotka nimittävät itseään kristityiksi, kuitenkin elävän itselleen, (he näkevät lähimmäisensä epäuskon ja synnin pimeydessä vaeltavan kadotuksen tietä, mutta ihmispelon ja velttouden tähden eivät varoita heitä) niin sinun, jolla on elämäsi ja autuutesi Kristuksessa, tulee muistaa: hän on kuollut kaikkien edestä, jotta ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itsellensä. Ja että hän sen takia »teki meidät kuninkaiksi ja papeiksi Jumalan edessä,» jotta me rukoillen ja hänen sanaansa tunnustaen alati kokoaisimme hänen kanssaan.

Apostoli sanoo: »Kaikin tavoin nöyrinä ja sävyisinä, pitkämielisinä, kärsien toinen toistanne rakkaudessa». Siis tässäkin suhteessa tulee meidän olla Jumalan seuraajia, niin kuin rakkaat lapset, ettemme enää vaella niin kuin ne, jotka tyhmyydessään himojansa tyydyttävät. Jos näetkin niiden, jotka tahtovat olla kristittyjä, olevan ylpeitä, paisuneita, aina ensimmäisinä kaikessa, tulee sinun muistaa, että kuulut valtakuntaan, josta Herra on julistanut, että joka siinä tahtoo olla suurin, hän olkoon pienin ja joka tahtoo olla ensimmäinen, olkoon kaikkien palvelija. Ne, jotka itse pitävät ja tahtovat, että heitä pidetään ensimmäisinä, tulevat viimeisiksi.

Ankarimmat sanat Jeesus käyttää juuri ylpeyttä vastaan, se muistakaamme! Hän varoitti opetuslapsiaan usein siitä. Kun he kysyivät, kuka on suurin taivasten valtakunnassa, katkaisi hän heidän kuvittelunsa kovilla sanoilla. Hän sanoi, etteivät he ollenkaan pääse sinne sisälle, jolleivät käänny ja vapaudu semmoisesta mielestä. Ja hän neuvoo heitä, että heidän on nöyrryttävä lasten kaltaisiksi.

Toisen kerran taas, kun opetuslapset iloitsivat siitä, että heillä oli voima ajaa riivaajia ulos, sanoi Herra: »Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä, että nimenne ovat kirjoitetut taivaissa.» Niin arka on tämä asia, niin vaarallista on iloita omista eduista. Mutta se, että nimemme ovat armosta taivaissa kirjoitetut, on heikoimpienkin lasten yhteistä omaisuutta, ja siitä me saamme iloita.

Kun Pietari sanoi: Vaikka kaikki loukkaantuisivat sinuun, niin minä en koskaan loukkaannu. Silloin sallittiin saatanan seuloa häntä niin kuin vehnää. Sittemmin kirjoitti sama Pietari: Pukeutukaa kaikki keskinäiseen nöyryyteen, sillä Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. Kun näet niiden, jotka tahtovat käydä kristityistä, esiintyvän sydämellisinä ja lempeinä vierasten parissa, mutta olevan kodissaan riitaisia, kovasydämisiä tyranneja, niin muista sinä, että olet kutsuttu seuraamaan häntä, joka ei ollut nurja eikä hirmuinen, vaan siveä ja nöyrä sydämeltään.

Harjaannuta itseäsi laupeuteen, armeliaisuuteen ja siveyteen, ettei lihasi saisi vapautta. Ja jollet et voikaan estää kaikkia riitaisen mielen purkauksia, tulee sinun kumminkin erota jumalattomista siinä, että tunnustat vihasi, olet altis ystävyyteen, etkä anna auringon laskea vihasi yli. Ja jos sinulla on todella riitaisia lähimmäisiä, niin muista, että kristittynä on sinun voitettava paha hyvällä. »Pese heidän jalkansa», kuten apostoli tässä sanoo: kärsien toinen toistanne rakkaudessa.

Oppi-isämme, Luther kirjoittaa: »Jos puolisollasi, palvelijallasi, isäntäväelläsi on jokin ikävä vika, niin kärsi sitä ja sinä suurempaa armoasi heidän hyväkseen, heidän parannuksekseen ja tiedä olevasi kutsuttu lähimmäisesi taakkaa kantamaan, erittäinkin koskapa sinullakin varmaan on jokin vika, jota toisten täytyy sinussa kärsiä.» Katso, siihen olemme kutsutut. Meidän tulee siis muistaa mikä korkea, autuaallinen kutsumuksemme kristittynä ja Jumalan lapsena on ja vaeltaa tämän kutsumuksen arvon mukaisesti. Jumala antakoon meille tähän yhä enemmän armoansa.

Herra Jeesus Kristus! Anna rauhasi sydämeeni sellaisena kuin sinä sen meille annat. Auta että se elämän kilvoitusten ja taistelujen alla yhä lisääntyisi, kasvaisi ja vahvistuisi minussa. Anna minulle siveä sydän, sinun sydämesi kaltainen. Tee minut nöyräksi ja kärsivälliseksi silloinkin, kun panet minut ristiä kantamaan. Karkota minusta kaikki epäuskon nurjuus ja kärsimättömyys sinun suuren kärsivällisyytesi tähden! Amen.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

TOUKOKUUN 23 PÄIVÄNÄ.

ViestiKirjoittaja noomi » 23.05.2015 08:49

Kuva

TOUKOKUUN 23 PÄIVÄNÄ.

Pysykää minussa! Pysykää minun rakkaudessani! Joh. 15:4, 9.

Pysykää minussa! Pysykää minun rakkaudessani! Nämä sanat sisältävät jotain erikoisen tärkeätä, koska Herra niin usein kertaa niitä. Kymmenen eri kertaa käyttää Jeesus näitä sanoja hänessä pysymisestä Joh. 15 luvussa. Me ymmärrämme, että se asia on erikoisen vakava, koska Herra niin useasti teroittaa sitä meidän mieliimme. Tärkeätä on siis tietää mitä Herra tarkoittaa.

Ota siis vaarin Herran puheesta ja huomaa, ettei hän sano: Pysykää minun palveluksessani, pysykää minun seuraajinani, tahi rukoilkaa minua. Ei, hän puhuu paljon sisäisemmästä yhteydestä sanoessaan: »Pysykää minussa: Jos te pysytte minussa.» Tämän lauseen sisältöä voinee tuskin kukaan täällä ajassa täydellisesti ymmärtää. Mutta sen verran käsitämme, että se puhuu mitä sisäisemmästä yhteydestä hänen kanssaan, samanlaisesta kuin oksan ja rungon yhteys on. Mutta mitä voimme tästä yhteydestä käsittää ja miten se syntyy, selviää meille Herran sanoista: »Jos minun sanani pysyvät teissä - pysykää minun rakkaudessani.» Me pysymme Kristuksessa, kun pysymme hänen rakkaudessaan ja kun meillä on hänen sanansa ei ainoastaan päässä ja huulilla vaan sydämessä. Ja silloin se on meidän totinen lohdutuksemme.

Tämä Kristuksessa pysyminen ja hänen pysymisensä sinussa on usein suurin salaisuus. Mutta tutki, elätkö Kristuksen sanasta ja Kristuksen rakkaudesta. Jos niin on, niin sinä elät Kristuksessa ja Kristus sinussa. Voinet kai tietää, onko sinulla, lohdutuksesi Kristuksessa? Jos suret syntejäsi ja kelvottomuuttasi ja sinä silloin saat lohdutuksesi ainoastaan sanasta, joka puhuu Kristuksen rakkaudesta, Kristuksen vanhurskaudesta ja verestä, silloin huomaat elätkö uskosta. Tutki itseäsi, saatko lohdutuksesi kuulemisesta tai työstä, jostain omasta työstäsi. Jollet mistään muusta löydä lohdutusta kuin evankeliumin kuulemisesta, niin saat lohdutuksesi uskosta.

Tämä on tärkeä asia, niin että jokainen tutkikoon itseänsä, ettei pettyisi. Jos sydämesi riippuu Kristuksessa ja elää Kristuksen sanasta, kuten ruumiisi aineellisesta ravinnosta, niin silloin pysyt hänessä ja hän sinussa. Silloin myös tunnet sydämesi hartaasti isoavan ja janoavan häntä ja hänessä ja hänen rakkaudessaan se saa lohdutuksen ja elämän.

Paavali selittää meille ihanasti, mitä Kristuksen rakkaudesta eläminen merkitsee ja miten Kristus uskon kautta elää meissä. »Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa. ja minkä nyt elän lihassa, sen elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.» Katso, tässä on pyhityksen oikea voima ja oikea elämä. Tämän sisältää: Pysykää minussa - pysykää minun rakkaudessani. Huomaa, miten apostoli sanoo: »Minä olen lain kautta kuollut pois laista - minä elän nyt Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua.»

Katso, sielu-raukka, mitä sinulta puuttuu, kun synninorjana olet epätoivoinen ja kauhuissasi synnin tähden, etkä kuitenkaan sitä oikein inhoa ja vihaa, vaan synti yhä hallitsee mieltäsi ja jäseniäsi. Syynä siihen on se, ettet ole kuollut laista, et ole vapaa ja autuas Kristuksen rakkaudessa, vaan sisimmässäsi olet lain orja. Kuinka voisi sinulla näin ollen olla elämä, voima ja pyhä tahto? Jos laki olisi annettu eläväksi tekemään, niin tosi vanhurskaus tulisi laista.

Ei, kirjain kuolettaa. Laki tekee vain synnin eläväksi ja voimalliseksi meidän jäsenissämme niin että kasvamme hedelmää kuolemalle. Jos tahdot pyhitysvoimaa ja elämää, niin sinun täytyy »kuolla pois laista» ja elää vain Kristuksen rakkaudesta. Apostoli sanoo: »Minä olen lain kautta kuollut pois laista.»

Ensinnäkin on itse laki kuolettanut minut, minun oman toimintani ja mielikuvitukseni, herättäessään minussa kaiken synnin. Laki »petti minut ja tappoi minut sen kautta.» Ja minä kuolin - tulin aivan voimattomaksi, en voinut mitään tehdä, en tuntea, enkä ajatella, en voinut ryhtyä mihinkään, en voinut liikuttaa sormeanikaan lunastuksekseni, minä olin kadotettu, olin kuollut.

Silloin tuli toinen laki, uskon laki, joka sanoi: »Usko Herraan Jeesukseen!» Evankeliumi julisti minulle koko Kristuksen ansion, hänen kuolemansa ja rakkautensa. Ja kaiken sen hän teki minun tähteni! Minun henkeni tuli eläväksi ja erotettuna vanhasta ihmisestä tulin yhdistetyksi häneen, joka on kuolleista noussut. »Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa. ja minkä nyt elän lihassa, sen elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.» Elämänä elämässäni on, että Jumalan Poika on rakastanut minua ja on antanut itsensä minun edestäni. »Pysykää minun rakkaudessani.»

Herra Jeesus Kristus! Kaikki riippuu sinusta ja sinun armostasi. Meidän parannuksemme, uskomme ja rakkautemme, rauhamme ja toivomme ja meidän pysymisemme sinussa on ainoastaan sinun armosi hedelmä. Niin anna, Herra, minun yhä enemmän oppia tuntemaan tätä sinun armoasi, anna sydämeni sinua yhä enemmän rakastaa, niin minä saan sinun luonasi rauhan ja levon sydämelleni, huolimatta siitä, että minä itsessäni olen niin kurja, rauhaton ja onneton. Amen.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

TOUKOKUUN 24 PÄIVÄNÄ.

ViestiKirjoittaja noomi » 24.05.2015 07:05

Kuva

TOUKOKUUN 24 PÄIVÄNÄ.

Niin kuin paimen kaitsee hän laumaansa. Hän kokoaa karitsat syliinsä ja kantaa heitä helmassansa, imeväistä hän johdattaa. Jes. 40:11.

Mikä lohdutus, kun oman sydämemme pimeyden, petoksen ja horjuvaisuuden tähden, kun perkeleen kauheiden aikomusten ja petollisuuden tähden, kun olemme tietoiset moninaisten opinsuuntien eksytyksistä ja kun tunnemme itsemme rauhattomiksi. Pelkäämme eksyvämme harhatiellä ja joutuvamme turmioon. Mikä lohdutus, kun Herra silloin sanoo tahtovansa itse olla meidän Paimenemme. Mikä lohdutus viheliäiselle syntiselle, joka tuntee kurjan heikkoutensa kaikessa, kun Kristus pitää syntisiä lampainansa.

Me emme ole suurempiarvoisia. me olemme vain lampaita, joiden hyvänä Paimenena on hän, joka mieluummin antaa henkensä, kuin päästää lampaansa turmioon. Kuinka lohdullista on tietää, että hän, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä, on lammasten paimen ja pitää niistä huolen. Pitää huolen siitä pienoisesta laumasta, jolla on joka puolella vaaroja ja ympärillään paljon semmoista, joka sitä eksyttää.

Ja mikä lohdutus kaikille alapaimenille, noille vähille palvelijoille, kuten Jesaja heitä kutsuu. Heitä sisältä ja ulkoapäin ahdistaa kysymys: Näytätkö lampaille oikean tien, kohteletko sinä lampaita oikein. Nyt rauhoittavana ojennusnuorana on hän, joka sanoo: »Minä olen se hyvä Paimen.» Tämän ylipaimenen edessä täytyy meidän kaikkien taipua, hänen esimerkkiänsä tulee meidän noudattaa, muutoin emme suinkaan ole hyviä paimenia. Jolla ei ole Kristuksen Henki, se ei ole hänen omansa.

Köyhää syntistä ilahduttaa tässä se, että Jumala pitää ihmisiä vain lampainansa. Eksyneinä ja voimattomina lampaina, joiden on mahdotonta itse hoitaa ja varjella itseänsä sutta vastaan, vaan jotka ovat kokonaan riippuvaisia paimenesta. Sellaiseksi kuvaa Jumala ihmisen. Lakkaamatta lyö Jumala alas kaikki kuvittelumme omasta ymmärryksestämme ja omasta voimasta, jotka ovat syöpyneet niin syvälle luontoomme. Pitäisihän meillä itsellämme olla valoa ja voimaa auttaa itseämme. Kai mekin johonkin pystymme ja jotain ymmärrämme. Tätä syvää, pohjatonta kuvittelua vastaan sanoo sana, »Herra katsoo taivaasta ihmislapsiin nähdäksensä onko ketään ymmärtäväistä, ketään, joka etsii Jumalaa. Mutta kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni turmeltuneet. Ei ole yhtäkään, joka tekee, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään.»

Niin, me olemme niin kelvottomat, sanoo apostoli, ettei meillä itsellämme ole kykyä ajatella jotakin, ikään kuin se tulisi meistä itsestämme, vaati Jumalan täytyy vaikuttaa sekä tahtominen että tekeminen. Tätä kuvaa lammas.

Lampaat ovat kaikista eläimistä eniten vaaralle alttiit, turvattomimmat ja yksinkertaisimmat. Ei niillä ole hampaita, joilla puolustaisivat itseään sutta vastaan. Sitä paitsi ovat tunnetut typeryydestään, joten ne sen ominaisuuden tähden ovat tulleet sananlaskuksi. Hyvin yksinkertaista ihmistä sanotaan lampaaksi. Hengellisissä asioissa olemme kaikki perin ymmärtämättömiä. Viisaimmat ihmiset sokaisee suurin hulluus heti, kun heidän sielustaan on puhe. Ja valistuneimmatkin kristityt ovat saatanan syvyyden edessä hukassa, jos Herra heidät jättää. Ja silloinkin, kun selvästi näemme, mitä meidän tulisi tehdä, olemme usein niin kykenemättömät, että meidän täytyy huutaa ja valittaa: »Minä olen myyty synninalaiseksi, sillä hyvää, jota tahdon, minä en tee vaan sitä pahaa, jota en tahdo, sitä harjoitan.»

Oi, ajattele sinä, joka väsytät sydäntäsi ponnistellen omine töinesi autuuteen. Et ole suuriarvoinen, olet vain lammas. Nöyryytä itsesi Herran edessä ja tunnusta Daavidin kanssa: »Minä käyn eksyksissä kuin kadonnut lammas. Etsi palvelijaasi.» Tunnusta, ettet voi mitään tehdä, etpä edes ajatellakaan. Ano kaikkea vain lahjana Herralta. Jos hän tahtoo jotakin sinulle antaa, niin sinulla se on. Jollei hän anna, on kaikki turhaa. Sinä olet vain heikko, turvaton lammas.

Mutta mikä sanomaton lohdutus siinä, että Herra Kristus sanoo olevansa meihin samassa suhteessa kuin paimen lampaisiinsa. Paimenen asia on pitää huolta lampaistaan. Hän tietää, etteivät lampaat pidä huolta itsestään, eivät kykene puolustautumaan sutta vastaan. Eiväthän ne voittaisi sutta, vaan paimenen tulee tehdä tämä ajattelematta ansaitsevatko lampaat sen tahi ei. Se kuuluu paimenen virkaan. Ajattele nyt, kun Herra Jeesus itse sanoo: »Minä olen se hyvä paimen.» Hän sallii minun pitää häntä paimenena ja ymmärtää, että odotan häneltä juuri sitä, mikä paimenen virkaan kuuluu. Ketä minä uskoisin, ellei Herraa itseänsä?
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

TOUKOKUUN 25 PÄIVÄNÄ.

ViestiKirjoittaja noomi » 25.05.2015 06:52

Kuva

TOUKOKUUN 25 PÄIVÄNÄ.

Te olette maailman valo. Matt. 5:14.

Kun Herra sanoo olevansa maailman valo ja taas toisella kertaa: »Te olette maailman valo», niin eivät nämä sanat ole keskenään ristiriidassa. Jeesuksen opetuslapset ovat maailman valona yhtä varmasti kuin hän itsekin on maailman valo. Maailman syntien sovittajana oli hän yksin, siinä hallitsee hän ilman apulaista, hän sotki viinikuurnan yksinänsä. Mutta esittäessään Jumalan olennon ominaisuuksia, hänellä, ollen esimerkkinä muille, on sama asema kuin hänen uskollisillaankin. Jokainen lunastettu syntinen voi olla, ja hänen tuleekin olla Jumalan pyhyyden ja rakkauden kuvana, kuten Jeesus itsekin oli maan päällä ollessaan.

Kaikkein korkein Jumala on siinä ilmoittanut todistuksen viisaudestaan, että hän kääntää uskollisensa maailman valkeudeksi. Moni Jumalan ominaisuus ilmenee meille luomisen töissä ja vielä paljon kirkkaammin Ilmoittaa hän itsensä sanassaan. Mutta ainoastaan harvat ajattelevat mielet tutkivat luonnon kirjaa: Sekin joukko, joka tutkii Jumalan pyhää sanaa, on verrattain pieni.

Mutta uskovaisten seura ja käyttäytyminen on kirja, jota kaikki tukevat. Kristittyjen elämä on nähtävänä koko heidän ympäristölleen. Heidän sanojensa ja tekojensa tutkimiseen ei tarvita mitään terävää järkeä. Ei, sekä oppineet, että oppimattomat tarkkaavat heidän käytöstään. Lukemattomat ihmiset eivät koskaan olisi tulleet tutkineeksi Jumalan ilmoitettua sanaa, jollei heidän huomionsa Jumalaan olisi tullut herätetyksi sen kautta, että Jumalan lasten elämässä kuvastuu hänen olemuksensa. Kun maailman lapset näkevät, millaisiksi Kristuksen opetuslapset ovat tulleet uskon kautta evankeliumiin, niin he taipuvat kuulemaan ja rupeavat tutkimaan tätä evankeliumia, jopa vihdoin vastaanottavatkin sen.

Kristuksen yhteisen seurakunnan velvollisuus on myös jokaisen yksityisen seurakunnan ja jokaisen sen jäsenenkin velvollisuus. Jokainen kristillinen seurakunta on pantu maailman valkeudeksi osoittamaan Jumalan pyhyyttä ja rakkautta ja niin saattamaan syntisiä Vapahtajan luo. Jollei seurakunta ole maailman valona, joka selvästi erottautuu ympärillä olevasta pahasta, pimitetystä maailmasta, niin se ei ansaitse Kristuksen seurakunnan nimeä. Mutta koska jokainen seurakunta on kokoonpantu yksityisistä jäsenistä, niin riippuu koko seurakunnan henki sen eri jäsenistä.

Jokainen seurakunnan jäsen on kutsuttu maailman valoksi, Kristuksen kirjeeksi, jonka kaikki ihmiset tuntevat ja lukevat. Ellei joku seurakunnan jäsen ole sellainen valo, sellainen Jumalan rakkauden ja pyhyyden elävä kirje, on hän kadottanut oikeutensa kuulua sen yhteyteen. Hän on seurakunnalle vahingoksi ja häpeäksi ja sitä paitsi hän on ympäristölleen suureksi vahingoksi.

Rakkaat veljet ja sisaret, miten on meidän laitamme? Emme tee tätä kysymystä sen takia, että joku alkaisi katsella ympärilleen langettaakseen tuomionsa muista, vaan kysyköön jokainen, joka pitää itseään Jeesuksen opetuslapsena, itseltään: Miten on minun laitani? Me pyydämme teitä itse kutakin vakavasti tutkimaan, mikä sinussa, juuri sinussa, ajatuksissasi, sanoissasi ja teoissasi estää Kristuksen valtakunnan menestymistä ja hänen nimensä kunniaa.

Tehköön jokainen, joka sanoo itseänsä Kristuksen opetuslapseksi, itselleen tämän kysymyksen täydellä todella: mikä minussa saattaa antaa laittajalle sijaa ja estää syntisiä tulemasta Kristuksen luo? Enkö minä jollain tavalla ole syynä siihen, että joku sielu halveksii sanaa ja pitää kaikkea elävää kristillisyyttä ulkokultaisuutena? Tehköön jokainen Jeesuksen opetuslapsi itselleen tämäntapaisia kysymyksiä! Tutkikoon jokainen kristitty juuri tällä hetkellä, mikä hänessä estää Kristuksen valtakuntaa ja etsiköön hän siihen heti ojennusta ja apua . Vaikkapa kirvelisi, vaikkapa se tuottaisi tuskaa, ennemmin heti, kuin myöhemmin.

Älkäämme koskaan unohtako, että jokainen oksa, joka ei tuota hedelmää heitetään pois ja kuivettuu ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja palavat.

Tätä ei oikeastaan ole sanottu niille, jotka joka päivä nuhtelevat ja tuomitsevat itseään. Heidän tulisi päinvastoin kääntää katseensa pois omasta itsestä ja kokonaan pukeutua Kristukseen, jotta heidän sielunsa hänen armossaan saisi sen levon ja voiman, joka pyhitykseen tarvitaan. Me puhumme tässä niille, jotka evankeliumin tunnustuksessa ovat kevytmielisiä ja huolimattomia. Sellaisista sanoo Luther: »Ei ole katsottava heidän suuhunsa, vaan heidän elämäänsä.» Tässä ei kysytä, osaatko kauniisti puhua, vaan kysytään, onko sinulla myös jokin Hengen ja voiman todistus. Jumalasta ja Kristuksesta on helppo kerskata, mutta uskosi totuus ja perusteellisuus näkyy siinä, jos Pyhä Henki käy käsiksi vanhaan ihmiseesi, sitoo ja ristiinnaulitsee sen ja tekee sinut nöyräksi ja rakastavaiseksi.

Jos olet valveilla, etkä ole antanut viettelijän nukuttaa itseäsi omanvanhurskauden kuvitteluihin, niin et koskaan täällä ajassa tyydy pyhityksesi ja voimaasi, oletpa aina tunteva syntisi olevan pyhyyttäsi suuremman. Mutta muut todistavat, ja valoisampina hetkinä voit itsekin apostolin kanssa todeksi vakuuttaa, ettei Jumalan armo kuitenkaan ole ollut turha sinussa. Ja että arvokkaimmat Hengen hedelmät, vaikkakaan ei toivomassasi määrässä, kumminkin ovat todella uskoasi seuranneet.

Herra Jeesus, auta minua kääntämään mieleni maasta. Sytytä minussa oma elämäsi kirkkaaksi valkeudeksi. Johdata minua elämän oikealle tielle. Tule sinä, Herra, valollasi ja voimallasi asumaan sydämeeni. Hallitse minua rauhallasi ja ilahduta. minun sieluni sinun ilollasi, niin että koko vaellukseni täällä olisi todistuksena sinusta ja että minä sinun rakkautesi ja pyhyytesi elävänä kirjeenä saisin todistaa sinun olevan maailman totisen valkeuden. Amen.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

TOUKOKUUN 26 PÄIVÄNÄ.

ViestiKirjoittaja noomi » 26.05.2015 07:07

Kuva

TOUKOKUUN 26 PÄIVÄNÄ.

Ja miehet kääntyivät siellä ja menivät Sodomaan päin. Mutta Aabraham jäi vielä seisomaan Herran eteen. ja Aabraham astui hänen tykönsä ja sanoi: hukutatko myös vanhurskaankin jumalattoman kanssa? 1 Moos. 18:22-23.

Käykäämme Mamren lehtoon ja kuunnelkaamme sitä merkillistä keskustelua, joka vuorella sen yläpuolella tapahtuu Aabrahamin ja hänen ihmeellisten vierastensa välillä, heidän katsellessaan Sodoman seutuja, jotka piti hävittää (1 Moos. 18:16-33). Katselemmepa taivaallisen Isän lempeyttä tahi uskollisen palvelijan luottavaa, harrasta rukousta, niin oli tämä kohtaus niin ihana, että se voi ilahduttaa jokaista uskovaa sydäntä.

Mutta samalla se näyttää meille kaikkien aikojen uskovaisten tehtävän silloin, kun Herran kuritus käy jumalattoman kansan yli. Tässä saamme luoda silmäyksen taivaallisen Isän armahtavaan sydämeen. Me näemme miten suuren arvon hän panee uskollisiinsa luvatessaan kymmenen vanhurskaan tähden säästää koko kaupungin, joka oli täynnä jumalattomia, jotka ylenkatsoivat hänet. Tämä olkoon uskomme vahvistuksena.

Ken Raamatusta lukee kertomuksen kokonaisuudessaan, näkee myös, kuinka taivaallinen Isä laskeutuu palvelijainsa tasolle, kätkee majesteettinsa ja verhoaa jumaluuden olentonsa ihmismuotoon ja ajatuksensa inhimillisiin lauseisiin, niin että olemme kuuntelevinamme vain ihmistä. Tämän hän tekee poistaakseen palvelijastaan kaiken pelon ja vetääkseen koko hänen luottamuksensa itseensä. Tämä onnistuukin. Näemme miten Aabrahamin usko syttymistään syttyy Jumalan ystävyyden vaikutuksesta, niin että hän askel askeleita etenee rukouksessaan, kuitenkin, ikään kuin hämillään rohkeutensa tähden.

Kun Aabraham kuuli, että Herra viidenkymmenen vanhurskaan tähden suostui säästämään Sodoman, käsitti hän heti, että silloin tulisivat nuo uhatut kaupungit Jumalan vihan alaisiksi. Sen takia piti hän erittäin tärkeänä yhä vähentää tätä lukua. Ja kun hän vihdoin lopetti kymmeneen ja sai silloinkin vakuutuksen rukouksen kuulemisesta, arveli hän, että vielä vähentämällä tätä lukua hän loukkaisi kaikkein korkeimman vanhurskautta ja ettei Herra, jollei siellä olisi kymmentäkään vanhurskasta voisi pidättää vanhurskautensa tuomiota.

Sen takia patriarkka varhain seuraavana aamuna rauhattomana nousee samalle paikalle, missä hän Herran kanssa oli puhunut ja näkee surukseen savun nousevan laaksosta, ikään kuin pätsin savun. Jumalan vanhurskaus oli tehnyt häneen niin syvän vaikutuksen, että hän tiesi seuraavan aamun tuovan hänelle lopullisen päätöksen.

Herra seisoi palvelijansa kanssa kukkulalla, josta saattoi nähdä Sodoman ja sen ympäristön. Niinpä on myös uskovaisella Hengen valaisema silmä, jolla hän näkee yli inhimillisten olosuhteiden. Suurissa, tärisyttävissä maailman tapahtumissa hän näkee Kaikkivaltiaaan ajatuksia, näkee Jumalan totuuden ja tuomioiden niissä toteutuvan. Herra kertoi Aabrahamille, niitä hän aikoi tehdä Sodomalle ja Gomorralle. Meillekin ilmoittaa hän neuvonsa sanassaan.

Me tiedämme, että jos jokin kansa on mennyt niin pitkälle, ettei se enää kuuntele Herran ääntä, vaan röyhkeästi polkee hänen käskyjänsä ja hänen laupeutensa jalkainsa alle, silloin nousee synninhuuto taivasta kohden ja vaatii esille Kaikkivaltiaan tulisen kiivauden, joka kohtaa kansa suurissa ulkonaisissa kurituksissa. Ja me näemme tässä, mitä meidän silloin on tehtävä. Se, jolle Jumala armossaan on antanut henkensä, niin että hän lapsenoikeutensa turvassa voi astua Jumalan eteen, hän käyttäköön tätä armoaan ja jääköön seisomaan Herran eteen ja astukoon hänen tykönsä, kuten Aabraham teki, ja kohottakoon sydämensä taivasta kohti niiden puolesta, joita Jumalan rangaistus uhkaa.

Apostoli kehottaa meitä pitämään rukouksia ja esirukouksia kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, koko Kristuksen seurakunnan ja omaistemme puolesta. Jumala tahtoo tehdä suuria tekoja lastensa rukousten tähden, jotta hänen armonsa tulisi tunnetuksi ja ylistetyksi. Sen takia ei meidän pidä niukasti rukoilla. Me näemme hurskaan patriarkan tämä kuusi eri kertaa rukoilevan, nöyrtyvän rukoilemaan. Joka kerta yhä enemmän, eikä hän kertaakaan turhaan rukoillut. Jumala vastasi joka kerta armollisesti. Ja kun pyydämme syntisille armoa, on rukouksemme Jumalalle mieluinen, sillä hänen sydämensä tahtoo syntistä armahtaa. Uskovaisten esirukoukset eivät tosin kumoa Jumalan tuomiota ja hänen armovaltakuntaansa lakia. Sitä, joka ehdoin tahdoin vastustaa Herran Henkeä, ei voi edes Kristuksen esirukous ja kyynelet pelastaa, kuten näemme katumattomista juutalaisista.

Mutta sen esirukous vaikuttaa, että Jumala tekee jotakin erinomaista niiden hyväksi, jotka ovat hänen rakkaiden ystäviensä rukousten esineinä. Olisihan Herra sydämestään tahtonut antaa anteeksi niille uhatuille kaupungeille, jos niissä olisi ollut edes kymmenen vanhurskasta.

Tämä on, meidän opittava tästä kertomuksesta. Jumalan sydämestä loistaa meille jotain sanomattoman ihanaa. Sillä katso, kuinka kallis Jumalan silmissä yksi ainoa vanhurskas oli so. sielu, joka on vanhurskaaksi tehty uskon kautta Kristuksen veressä, on saanut syntein anteeksisaamisen ja etsii pyhitystä. Edes muutamien sellaisten tähden on Herra valmis säästämään kokonaisen kaupungin, joka on täynnä jumalattomia. Herralla Kristuksella on kallis aarre maan päällä kaikissa uskovaisissaan, jotka täällä ovat hajotettuina. Tämän pitäisi vetää ja nöyryyttää meitä hänen jalkansa juureen. Herra tarkkaa näitä harvoja vanhurskaitansa täällä ja kuulee heidän esirukouksensa. Ja lähinnä meidän ylimmäinen pappimme esirukousta määräävät nämä Herran menettelyn kansojen suhteen.

Oi kaikkivaltias Jumala, iankaikkinen Isä, me kiitämme sinua suuren käsittämättömän armosi tähden, jonka meille olet osoittanut pannessasi niin suuren armon ja siunauksen uskollisten lastesi rukouksiin. Me rukoilemme sinua, opeta meitä oikein omiasi rakastamaan ja sydämellisesti heidän kanssaan tästä iloitsemaan. Ja Herra, jos sinun hyvä tahtosi niin on, niin anna edes kymmenen vanhurskasta meidänkin joukossamme asua, että sinun vanhurskautesi ja raikkautesi heidän kauttaan toisillekin kirkastuisi. Amen.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

TOUKOKUUN 27 PÄIVÄNÄ.

ViestiKirjoittaja noomi » 27.05.2015 06:41

Kuva

TOUKOKUUN 27 PÄIVÄNÄ.

Rakastakaa toisianne hartaasti, puhtaasta sydämestä, te, jotka olette uudestisyntyneet. 1 Piet.. 1:22-23.

Kun rakkaus Jumalan lapsiin on uudestisyntymisen hedelmä ja merkki, niin seuraa siitä, ettei tämä kehotus rakkauteen koske ketä tahansa, vaan ainoastaan uudestisyntyneitä kristittyjä. Älköön koskaan kehotettako niitä, jotka vain lihan mukaan ovat syntyneet, rakastamiaan niitä, jotka Hengen mukaan ovat syntyneet. Vanhan vihollisuuden hävittäminen käärmeen siemenen ja vaimon siemenen väliltä on aina turhaa työtä. Ainoastaan uskovaisia koskee Herran Kristuksen ja hänen apostoliensa kehotus: Rakastakaa toisianne hartaasti. Sillä vaikka rakkaus on Hengestä syntynyt meidän sydämiimme ja kasvaa meidän liittymisestämme Vapahtajaan, tarvitsee se kuitenkin kuten kaikki Hengen hedelmät, hyvää hoitoa ja huolta. Sen takia Raamattu kehottaa rakkauteen.

Veljellisen rakkauden kadottamisessa on suuri vaara ja vahinko. Tämä rakkaus saattaa kylmetä monesta eri syystä. Meidän verivihollisemme, joka kyllä tietää, mitä hän voittaa, saadessaan sinut erotetuksi veljespiiristä, on lakkaamattomissa salahankkeissa kristillistä veljesrakkautta vastaan. Ja meidän omassa sydämessämme löytää hän monta välikappaletta siihen. Mutta koska tämä rakkaus on niin tärkeä Kristus-elämän hedelmä, niin se myös tähän elämään perustuu.

Eläessäni katumuksen ja uskon väsymättömässä harjoituksessa, rakastan minä veljiäkin. Sen takia onkin vähenevä armonelämä ensimmäinen, yleisin ja varsinainen syy kylmenevään rakkauteen. Kun maailmallinen mieli saa vallan kristityssä, niin ettei hän enää elä jokapäiväisessä parannuksen ja uskon harjoituksessa, synnintunnossa ja armon omistamisessa, silloin kylmenee hän suhteessaan veljiin, hän etsii heidän virheitään, eikä näe heissä asuvaa armoa. Ja näin toteutuvat Herran sanat: »Ja sen takia, että laittomuus pääsee valtaan, menee useimpien rakkaus.»

Sitä paitsi on veljissä myös paljon vikoja ja ymmärtämättömyyttä, joka loukkaa ja kylmentää rakkautta. Saattavatpa eriävät mielipiteetkin särkeä veljespiirini. Erimielisyys johtuu tosin vain vähemmän tärkeistä asioista, sillä itse pääasiassa ovat kaikki uskovaiset maailmassa yksimielisiä. Mutta nämä erimielisyydet saattavat kuitenkin kuolettavasti loukata rakkautta.

Tämä saattaa tapahtua siten, että en usko veljeni olevan vilpittömän ja armoitetun kristityn, vaikka hän ei käsitä joka kohtaa Jumalan sanassa samalla tavalla kuin minä sen ymmärrän, kun en käsitä, että niidenkin joukossa, joilla muutamissa kysymyksissä on erilaiset mielipiteet, löytyy uskollisia Jumalan lapsia. Sillä silloin alan tuomita kaikkia niitä, jotka jonkin asian ovat käsittäneet toisella tavalla kuin minä. Ja sellainen tuomitseminen sammuttaa rakkauden.

Aivan eri asia on, jos minä vastustan väärää mielipidettä, taikka nuhtelen veljeni vikaa tai ajattelematonta käytöstä, kuten Kristus nuhteli Pietaria tämän tarttuessa miekkaan ja toisen kerran kutsui häntä saatanaksi, (vastustajaksi). Sellainen kuritus sopii rakkauden kanssa yhteen. Mutta jos tuomitsen hänet, jolla kuitenkin Kristuksen veressä on ainoa lohdutuksensa, kaikki kaikkensa, niin rikon rakkautta vastaan ja tuomitsemiseni kuolettaa sen.

Jos vähemmän tärkeät asiat tulevat minulle suuriksi ja tärkeiksi, niin että ne anastavat sydämessäni ensimmäisen sijan, niin on tämä vaarallinen merkki. Se ilmenee siinä että kaikki ne, jotka siinä asiassa kanssani ovat yhtä mieltä, vaikka eivät eläkään Kristuksessa, tulevat minulle rakkaammiksi niitä Jeesuksen ystäviä, jotka eivät siinä kysymyksessä ole kanssani yhtä mieltä. Se saattaa olla hyvin arveluttava tila. Saattaapa käydä niinkin, että tämä, ollen aivan toisarvoinen kysymys, johon Kristuksen vihollisetkin voivat kaikella innolla ryhtyä, käy minulle niin tärkeäksi, että minä kohtelen heitä suuremmalla rakkaudella ja suuremmalla ilolla kuin niitä veljiä ja sisaria Kristukselle jotka ovat kanssani saaneet yhtä kalliin uskon vanhurskaudessa, jonka meidän Jumalamme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus antaa. Ja tämän teen vain sen takia, että ne edistävät asiaani.

Kun ihminen, joka on minun Herrani vihollinen, joka ei ole aikonutkaan etsiä pelastustaan ja rauhaansa Karitsan veressä, joka ei vielä koskaan kadotettuna syntisenä ole maannut Jeesuksen jalkain juuressa, vaan polkee Jumalan Pojan jalkojensa alle ja pitää testamentin veren saastaisena, kun hän käy minulle Jeesuksen ystävää rakkaammaksi, niin on se arveluttava asia. Ja kuitenkin on tämä Jeesuksen ystävä iäisyysveljeni ja Jumalan lapsi, jolle Karitsan kärsiminen ja kuolema on kaikkena kaikessa. Eikö tämä ole vaarallista ja eikö se todista sen toisarvoisen asian tulleen minulle Vapahtajaakin tärkeämmäksi?

Kun siis rakkaus Jumalan lapsiin voi kylmetä niin monen eri syyn tähden, niin on tärkeätä, että otamme vaarin itsestämme ja kätkemme sydämiimme ne painavat syyt, joiden tähden meidän tulee rakastaa veljiä ja sisaria armossa.

Oi Herra Jeesus, sinä meidän esikoisveljemme, joka et ole hävennyt nimittää meitä veljiksesi. Anna meidän kokoontua sinun ristisi juurelle. Sytytä veljellinen rakkaus toinen toisiimme. Sinun ja meidän taivaallinen Isämme et ole vihan ja erimielisyyden, vaan rakkauden ja rauhan Jumala. Poista siis meistä eripuraisuuden turmeleva henki ja luo meihin uusi, vahva rakkauden henki. Amen.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

TOUKOKUUN 28 PÄIVÄNÄ.

ViestiKirjoittaja noomi » 28.05.2015 08:01

Kuva

TOUKOKUUN 28 PÄIVÄNÄ.

Minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet. mitä katselimme ja käsin kosketimme, sen me julistamme, puhumme elämän sanasta. 1 Joh. 1:1.

Ajattele, mikä voitosta rikas lohdutus ja voima Johanneksella olikaan voidessaan näin todistaa! Tässä ilmenee riemuitseva vakuutus. En julista mitään epätietoista, vaan mitä omin silmin olen nähnyt, omin korvin kuullut, omin käsin kosketellut. Johannes oli tuo onnellinen, joka oli levännyt Jeesuksen rinnoilla, vaeltanut, levännyt ja valvonut hänen kanssaan, seisonut hänen ristinsä juurella ja ollut läsnä hänen astumishetkellään. Evankeliumissaan hän onkin vedonnut tähän omaan näkemiseensä: »Me katselimme hänen kirkkauttaan, sellaista, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä ja hän on täynnä armoa ja totuutta.»

Samoin Pietarikin riemuitsee ja omalla näkemisellään todistuksensa vahvistaa: »Sillä me emme seuranneet viekkaasti sommiteltuja taruja tehdessämme teille tiettäväksi Herramme Jeesuksen Kristuksen voimaa ja tulemusta, vaan me olimme omin silmin nähneet hänen valtasuuruutensa.» Jumalalle kiitos!

Mutta sinä sanot: miten me voimme olla siitä vakuutetut, jotka emme omin silmin ole nähneet? Jumalalle kiitos! »Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessään», hän on nähnyt ja katsellut! Jumala ei ole jättänyt itseänsä todistuksitta. Se, joka ei usko Jumalan todistuksia, on ansainnut rangaistuksensa. Hän on sokeudella lyöty, hän ei näe mitään, ei näe sitä mikä hänen edessään on, niin kuin epäuskoiset juutalaiset, joilla oli Kristus kaikkine töineen edessään, yhtä hyvin kuin Pietarilla ja Johanneksellakin, eivätkä kuitenkaan nähneet mitään.

Mutta se, joka uskoo Jumalan Poikaan, hän näkee hänen »Urimin ja Tumminin», valkeuden ja täydellisyyden. Hän seurustelee joka päivä Kristuksen kanssa. Eikö hän siis tuntisi häntä. Joka uskoo Jumalan Poikaan saa nähdä ihania asioita.

Ensinnäkin saa hän nähdä niitä itsessään, oman sielunsa vaiheissa. Hän näkee itsessään uuden luomisen, yhtä ihmeellisen kuin ensimmäinenkin luominen oli. Sitten näkee hän ulkopuolellaan alituisia todistuksia Jumalan sanan totuudesta. Mitä näkee hän esim. vanhan Israelin tähteissä, niissä juutalaisissa, jotka elävät meidän keskuudessamme? Mitä näkee hän kaikkien pakanauskontojen kurjuudessa? Mitä näkee hän siinä, ettei sana ristiinnaulitusta Kristuksesta hänen kuolemansa kautta vaiennut, vaan on levinnyt kaikkiin maihin? Mitä muita todistuksia hän vielä tarvitsee tämän lisäksi Kristuksen ylösnousemisesta? Ja mitä on hänen vielä saatava tietää Herrasta? Kiitos ja ylistys Jumalalle!

Me olemme nähneet ja me olemme katselleet! Mutta eivät kuitenkaan kaikki, vaan ainoastaan ne, joille sinä tahdot sen ilmoittaa. Meidän on nöyrryttävä Jumalan väkevän käden alle ja kerjättävä hengellisesti näkevää silmää, valkeuden armoa, sillä se tulee ylhäältä valkeuden Isältä.

Toiseksi tahtoo Johannes meille opettaa, että meidän tulee joka päivä seurustella näiden elämän sanojen katoamattomien aarteiden kanssa. Tätä jokapäiväistä seurustelemista hän tarkoittaa noilla usein kerratuilla sanoilla: »Minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, sen puhumme elämän sanasta.» Kas tässä välttämätön ehto saadaksemme kaikki voittavan lohdutuksen ja ilon Kristukselta, nim. se, ettemme vain kerran ole kuulleet ja nähneet, vaan lakkaamatta, yhä ja yhä uudelleen kuulemme ja näemme, katselemme ja käsin kosketamme eli seurustelemme näiden asioiden, näiden taivaallisten aarteiden kanssa. Näkeminen ja katseleminen, ilon aiheittemme lakkaamaton näkeminen ja katseleminen, siinä on sydämemme lohdutuksen ja voiman salaisuus. Nyt koskettelemme sitä seikkaa, josta kaikki riippuu.

Syy, jonka tähden meillä on niin vähän rauhaa, iloa ja voimaa on, että kaikkea muuta katselemme tuhannesti, mutta emme sitä, joka tuottaa meille elämän ja rauhan. Kesken ahkeraa Jumalan sanan lukemista ja kuulemista saattaa silmä kääntyä itseensä, omaan kurjuuteensa, mutta Kristuksen kunniaan, Jumalan iankaikkiseen valitsemiseen, taivaallisiin aarteisiin, ei se kykene vaipumaan. Ja mitä hyödyttää silloin koko Jumalan sana? Asiat, joissa askartelemme ja joita käsittelemme, täyttävät sielumme.

Valitettavasti monet kristityt niin vähän askartelevat noiden suurien ihanien taivaallisten aarteiden parissa, jotka täyttäisivät heidät rauhalla ja ilolla. Sitä vastoin antavat he sielunsa vaipua sellaisiin asioihin, jotka täyttävät heidät kaikella pahalla, tuskalla, rauhattomuudella. Missä sielumme liikkuu, sieltä vaikutukset sieluumme tulevat. Jumala auttakoon meitä! Jos emme tässä asiassa pidä Jumalan sanaa ojennusnuorana, on kaikki turhaa.

Meidän tulee myös auttaa toisiamme siihen kehotuksilla ja varoituksilla, jotta ahkerammin käyttäisimme suuria aarteita Kristuksessa. Muuta keinoa ei ole ilon saavuttamiseksi ja sydämen vahvistamiseksi. Lutherillakaan joka päivä työskennellessään sanan ja opin kanssa, ei ollut muuta neuvoa, kuin mikä jokaisella yksinkertaisella palvelijallakin on.

Hän asetti joka päivä sielunsa eteen uskonkappaleet, Jumalan kymmenen käskyä ja muutamia tunnettuja raamatunlauseita Kristuksesta, joita hän monet tuhannet kerrat tutkisteli. Ei kukaan kristitty ole keksinyt muuta keinoa saavuttaakseen ja säilyttääkseen voiman sydämessään. Jumala auttakoon meitä tätä toteuttamaan!
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

TOUKOKUUN 29 PÄIVÄNÄ.

ViestiKirjoittaja noomi » 29.05.2015 07:37

Kuva

TOUKOKUUN 29 PÄIVÄNÄ.

Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeässä, niin me valehtelemme, emmekä tee totuutta. 1. Joh. 1:6.

Mitä on pimeässä vaeltaminen? Tähän kysymykseen täytyy meidän varovasti vastata, niin ettemme käy sitä itse selittämään, vaan että löydämme siihen Herran oman vastauksen, sanassa löytyvän selityksen, jotta emme suotta tulisi raskautetuiksi, tahi saisi väärää lohdutusta.

Jumalalle kiitos! Se onkin sanassa selitetty. Kristus sanoo: »Jokainen, joka tekee pahaa, vihaa valoa eikä tule valoon, jottei häntä teoistansa nuhdeltaisi.» Huomaa tämä! - »jottei häntä teoistansa nuhdeltaisi.» Kun ihminen kammoaa nuhtelevaa sanaa, eikä tahdo astua Jumalan eteen, hänen eteensä, joka on valo, nuhdeltavaksi synnin tähden ja tunnustamaan syntinsä, eikä etsi sovitusta, vaan vetäytyy pois ja sanoo Juudas Iskariotin kanssa: »Rabbi, en kai minä ole se», niin eiköhän se ole pimeydessä vaeltamista? Vertaa tähän 8:tta jaetta: »Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.» Mutta sitä vastoin: »Jos tunnustamme syntimme, on hän uskollinen.»

Jos siis sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin suhteemme Jumalaan ei ole selvä, emme synteinemme ole heittäytyneet armonistuimen eteen. Silloin emme anna syntiämme tuomittavaksi, emme tahdo sitä Jumalan edessä tunnustaa, emmekä siitä luopua, saadaksemme sen sovitetuksi ja kuoletetuksi, vaan häiritsemättä tahdomme pysyä synnissä, verhoten itseämme puolustuksilla ja ulkokultaisuudella. Tämän teemme saadaksemme rauhassa, rankaisematta harjoittaa syntiä.

Tähän pimeässä vaeltamiseen on syynä nukkuva omatunto, tottelematon ja paatunut henki, joka ei pane Jumalaan mitään arvoa. Sillä kun Jumala sanassaan ilmoittaa meille tahtonsa ja neuvonsa meidän autuudeksemme, kun hän puhuu meille sekä sydämen uudestisyntymisestä että elämän pyhityksestä ja me kuitenkin saatamme pysyä tilassa, joka ei ole tämän sanan mukainen. Silloin on perussyynä tähän paatumus ja Jumalan halveksiminen.

Muutamat elävät ulkonaisesti hyvin hurskaasti maailmasta erotettuina, hartauden harjoitusten, kristillisen hyväntekeväisyystyön, kauniiden sanojen ja kauniiden tekojen varassa, mutta sittenkin vaeltavat pimeässä, sillä he eivät elä armonistuimen edessä, »kaikkein pyhimmässä», »kääntyen parannuksessa Jumalan tykö ja uskossa Herraamme Jeesukseen Kristukseen.» He eivät tiedä, mitä hengestä syntyminen on. Nämä hylkäävät sanan, joka puhuu sydämen sisäisestä tilasta ja palkkaavat kaikkitietävää Jumalaa.

Mutta Jumala on valo, hänen silmänsä näkevät sen, eikä hän anna itseänsä pilkata. Sinä et tiedä Hengen synnytystuskista sielussasi, et tunne synnin hätää etkä tuomiota, joiden tähden kilvoittelisit armonistuimen edessä ja saisit vihdoin Jumalan ilmoituksen kautta vapautuksen tuomiosta ja vakuutuksen anteeksisaamisesta ja sen kautta uuden elämän sydämeesi. Sinä tiedät vain, että itse olet alkanut vaeltaa uutta tietä, nähdessäsi sen välttämättömäksi. Olet alkanut pitää hartauden harjoituksia ja harrastaa hyviä töitä. Olet alkanut rukoilla ja olet jatkanut samaan suuntaan, vajoamatta koskaan ylivoimaiseen ja ylenpalttiseen syntiin.

Et liioin ole tuntenut hädän aikana armon ylenpalttisuutta, vaan oma parannuksesi ja lohdutuksesi ovat kulkeneet rinnakkain ja olet siten samonnut yhä eteenpäin, toivoen hyvää loppua. Tämä on Herran piikkaamista ja hänen sanansa ylenkatsetta. Sillä sinä tiedät Raamatun opettavan aivan toisen tien elämään, Jumalan armon ja meidän syntiemme ylenpalttisen tuntemisen kautta, uuden syntymisen ahtaan portin kautta. Ja sinä tiedät Kristuksen nimenomaan sanoneen: »Jos ihminen ei uudesti synny, ei hän voi nähdä Jumalan valtakuntaa.» Mutta sinä et pelkää, sinä toivot sittenkin näkeväsi Jumalan valtakunnan. Sinä kuulet jonkun uskovaisen omasta varmasta kokemuksestaan puhuvan uudestisyntymisen työstä sydämessä, synninhädästä, uskosta ja tunnustamisesta, rauhasta ja ilosta Pyhässä Hengessä. Omin silmin voit nähdä sen olevan totta. Mutta sinä vaikenet niin kauan, kun tästä on puhe.

Kun tullaan tekoihin, ulkonaiseen vaikutukseen, ulkonaisiin suhteisiin, siellä sinä tunnet itsesi kotiutuneeksi. Mutta kun on puhe sisäisistä suhteista, parannuksesta ja uskosta, tunnet olevasi vieraalla alueella. Sinä toivot kuitenkin, että sinulle hyvin käy, että saat nähdä Jumalan Valtakunnan! Sinä näet kyllä, mitä Herra siitä sinulle sanoo, mutta sinä et tahdo sitä ymmärtää, et tutkistella, vaan kiiruhdat sen ohi. Katso, silloin vaellat, mitä sisimpääsi tulee, pimeydessä, etkä tahdo tulla vaikeuteen.

Mutta moninaiset ovat perkeleen työt meidän kadotukseksemme. Meidän joukossamme on sellaisiakin tunnustajia, jotka todella ovat tunteneet ja voivat monin tavoin kuvata sisäistä tilaansa, herätyksensä, uskon syttymisen, selvän todistuksen ym. He ymmärtävät puhua laista ja evankeliumista, uskosta ja pyhityksestä. Ja kuitenkin vaeltavat he pimeydessä, joka ilmenee siinä, että he ehdon tahdoin harjoittavat pimeyden töitä, eivät salli nuhdella itseään synnin tähden, vaan peittelevät ja puolustavat elämäänsä. Johannes panee tämän esimerkiksi pimeydessä vaeltamisesta. Hän puhuu vihasta ja sanoo: joka vihaa veljeänsä, hän on pimeässä ja vaeltaa pimeässä, eikä hän tiedä, mihin menee. sillä pimeä on sokaissut hänen silmänsä.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

EdellinenSeuraava

Paluu Olavi Peltolan kirjoituksia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron