Israel Update Kesäkuu

Tiedotuksia jotka koskevat Israelia

Re: Israel Update Kesäkuu

ViestiKirjoittaja noomi » 25.06.2015 07:14

    Kuva

Wednesday, June 24, 2015
KESKIVIIKKO 24.06.15
KESKIVIIKKO 24.06.15
1. TAIVAANKANSI oli aamulla ohuehkon, repaleisen pilviverhon peittämä, ja tuuli tuntui viileän kostealta. Mittari osoitti kuitenkin 18 lämpöastetta, vaikka ennusteet lupaavat vain 16, joka iltapäivään mennessä kipuaa 25 asteen tienoille. Lämpötilan uskotaan pysyttelevän suhteellisen tasaisena lähipäivien aikana osittaisen pilviverhon peittäessä taivaan, joskin vanhaa sinistä taivasta näkyy paikoin.
Muuten voisi todeta, ”ettei mitään uutta länsirintamalta”, kuten sensuurin rajoittamassa uutiskatsauksessa todettiin sodan aikana.

LÄMPÖTILAT tänään: Jerusalem 16 -25; Tiberias 22 -34; Suolameri 25 -35; Eilat 24 -37 +C-astetta. Hellekausi näyttää ennusteiden mukaan jatkuvan Tiberiassa, Suolamerellä ja Eilatissa, mutta 40 asteen ylityksiä ei ennusteta lähipäivinä.

2. YK:n julkistama raportti Gazan kesäsodasta Operaatio Protective Edge on saanut varsin tuomitsevia ja epäileviä kommentteja muualtakin kuin Israelista.
USA:n ulkoministeriö toteaa lausunnossaan, että raportti on laadittu väärille perusteille, millä se viitannee siihen, että sisältö on lähes kokonaan lainattu Israelin NGO-järjestöjen antamista hyvin yksipuolisista raporteista. Israelissa on pyritty laatimaan lakeja, joilla nämä ulkomaiden rahoittamat ns. NGO-järjestöt voitaisiin julistaa laittomiksi ja lakkauttaa, mutta vasemmiston vastustuksen takia se ei ole onnistunut. Useimmat näistä yrityksistä ovat ideologialtaan vasemmistolaisia.

JEWISH HOME kansanedustaja Yinon Magal esitti tiistaina lakiluonnoksen, jolla pyritään rajoittamaan ulkomaiden tukemien NGO-järjestöjen rahoitusta siten, että yli 50 000 NIS ylittävästä tuesta joudutaan maksamaan veroa 37 %. Laki koskisi NGO-yrityksiä, jotka tukevat IDF:n sotilaitten rangaistuksia ulkomaisissa oikeusistuimissa, tai kampanjoita Israelin instituutioiden tai tuotteiden syrjimiseksi. Lakiluonnoksessa myös mainitaan, että hallituksen ministeriöitten ja IDF:n tulee välttää yhteistyötä sellaisten NGO-järjestöjen kanssa.

Lakiluonnoksen esittelyssä Magal totea: ”Lain tarkoituksena on vaikeuttaa niiden NGO-järjestöjen toimintaa, jotka vapaaehtoisesti palvelevat ulkomaisten hallitusten ja niiden järjestöjen tarkoitusperiä, jotka kokoavat tietoja Israelin vihollisille voidakseen koota itselleen voittoa halventamalla Israelin uudisasukkaita, IDF:n sotilaita tai Israelin nimeä ulkomailla”.
Lakiesitys perustuu vuonna 2011 esitettyyn luonnoksen, jolla Netanyahun toivomuksesta olisi pyritty erottamaan toisistaan vasemmistolaiset ja ihmisoikeudelliset NGO-järjestöt. Oikeuskansleri Yehuda Weinstein vastusti esitystä, koska se hänen mielestään rajoitti puheenvapautta ja tasa-arvolakeja.
Esitys uusittiin 2013 Ayelet Shakedin toimesta, joka nyt on oikeusministerinä. Esitys kaatui silloisen oikeusministeri Tzipi Livnin vastustukseen.

YK:n UNHRC:n laatima raportti Gazan kesäsodasta Operation Protective Edge on tuomittu lähes laidasta laitaan Israelin kansanedustajien toimesta. Raportin laatineen UNHRC:n komitean puheenjohtajana toimi amerikkalainen juristi Mary McGowan Davies. Siinä tuomitaan molemmat osapuolet syyllisinä sotarikoksiin. Israelin näkemyksen mukaan raportti käsittelee Israelin demokraattista hallitusta ja terrorijärjestö Hamasin johtamaa hallitusta Gazassa tasavertaisina, mikä ei ole oikeudenmukaista. Sota sai alkunsa Hamasin toistuvien raketti- ja kranaatti-iskujen vuoksi Israelin siviilikohteisiin tulitaukosopimuksista huolimatta. Yli puoli miljoonaa israelilaista eli kuukausien ajan jatkuvassa pelossa pakottaen heidät kiirehtimään lähimpään pommisuojaan sekä yöllä että päivällä aina sireenin varoittaessa.

Magalin laatima lakiluonnos esitetiin pian YK:n raportin julkistamisen jälkeen.
Juutalainen Koti puolueen puheenjohtaja ministeri Naftali Bennett sanoo, että lakiluonnos on sopivan vastaus UNHRC:n yksipuoliseen raporttiin, joka perustuu pääosin vasemmistolaisten NGO-järjestöjen kuten B´Tzelem ja Breaking the Silence kokoamaan aineistoon selvittämättä niiden oikeellisuutta.

Bennett sanoo tutkineensa vasemmistoon kallistuneen New Israel Fund websivua ja löytäneensä sieltä uutisen, jonka mukaan B´Tzelem on valittu ”sosiaalinen muutos” palkinnon saaja-ehdokkaaksi. Miksi, kysyy Bennett? Siksikö, että se luettelee raportissaan Gazan kesäsodassa surmansa saaneiden lasten nimet?

Beaking The Silence on IDF:n sotaveteraanien 2004 perustama järjestö, joista valtaosa palveli IDF:n joukoissa Hebronissa. Järjestön raportti perustuu sotilailta keräämiinsä haastatteluihin usein ilmoittamatta haastateltujen nimiä. Osa heistä sanoo joko todistaneensa tai itse osallistuneensa sotilaallisiin operaatioihin Gazassa. He syyttävät armeijaa ylimitoitetun voiman käytöstä, mikä aiheutti suuret siviiliuhrit.
IDF:n taholta tuomittiin haastattelumetodi epäasiallisena ja virheellisenä, mutta lupasi tutkia omalta osaltaan kaikki esitetyt väitteet turhan suuren voiman käytöstä.
NGO-järjestöjen edustajat tapasivat alkukuussa Valkoisen Talon ja ulkoministeriön edustajia Washingtonissa keskustellen väitetyistä sotarikoksista Gazan sodassa.

GAZAN kesäsodassa 2014 sai Hamasin arabien antamien tietojen mukaan n. 2100 Gazan arabia, joista IDF:n tutkimusten mukaan 44 % olivat aseistettuja. IDF:n sotilaita kuoli 66, ja 7 israelilaista siviiliä sai sumansa Hamasin raketti- ja kranaatti-iskuissa. Tämä epäsuhde Hamasin ja Israelin surmansa saaneiden välillä on yksi syytöksen aihe. YK:n mukaan molempien osapuolten uhrilukujen tulisi olla tasavertaiset, mikä osoittaa komitean omituisen käsityksen sodankäynnistä.

BREAKING the Silence järjesti alkukuussa kuva- ja tekstinäyttelyn Zyrichissä Gazan ja PA:n arabeista. Vastalauseiden vuoksi näyttely välillä suljettiin, mutta avattiin uudelleen. Israelin apulaisulkoministeri Tzipi Hotoveli pyrki heti nimityksen saatuaan mobilisoimaan Israelin Bernin lähetystöä ja ministeriönsä virkailijoita toimimaan näyttelyn sulkemiseksi yksipuolisena sekä Israelin valtion että IDF:n mainetta pilaavana, mutta yritykset olivat ”liian heikkoja liian myöhään”. Näyttelyssä kuvataan PA:n arabien jokapäiväistä elämää Juudeassa ja Samariassa kuvin ja sanoin. http://www.timesofisrael.com/jewish-hom ... ng-groups/
Pääministeri Netanyahu julkisti päivää ennen YK:n raporttia hallituksen laatiman raportin, jossa vakuutetaan ilman epäilyksiä, että Israel toimi sotilaallisissa operaatioissaan Gazan kesäsodan aikana täysin kansainvälisen lain puitteissa. Israelissa lähdetään vuosikymmenien kokemuksiin nojaten, että YK on korkeinta virkamiehistöään myöten asennoitunut vihamielisesti Israelia kohtaan, ja että sitä syytetään aina, oli se tehnyt jotain tai ollut tekemättä. Lisäksi UNHRC on keskittynyt toiminnassaan käsittelemään lähes yksinomaan Israelia koskevia kysymyksiä, vaikka maailmassa tapahtuu paljon räikeitä ihmisoikeusrikkomuksia avoimesti kaikkien silmien alla, joilla on silmät päässään ja järki vielä toimii. http://www.jewishjournal.com/opinion/ar ... its_report

3. ISRAELIN Golanin kukkuloilla tapahtui ikävä välikohtaus. IDF:n sotilaat olivat käyneet hakemassa Syyrian puolelta Israeliin hoitoa saamaan syyrialaisen haavoittuneen, kuten se on tehnyt satoja kertoja aiemminkin. Tämä tapahtui kuitenkin druusein asuttaman Syyrian rajan pinnassa sijaitsevan kylän lähettyvillä.

Druusi epäilivät – ehkä IDF:n sotilaalta saamansa vihjeen perusteella - , että ambulanssissa kuljetettiin haavoittunutta ääri-islamilaista taistelijaa israelilaiseen sairaalaan, ja järjestivät väijytyksen kuljetuksen estämiseksi.
Satakunta druusia kokoontui ambulanssin ämpärille pysäyttäen sen etenemisen, ja he lynkkasivat vaikeasti haavoittuneen taistelijan ambulanssiin haavoittaen toista.
Kuljetuksella ei ollut poliisi- eikä sotilassuojaa, joten ambulanssin henkilökunta ei voinut estää selvää murhaa kirkkaassa päivänvalossa.
Pääministeri lupasi aloittaa tutkimukset välittömästi.

ISRAELIN poliisi pidätti tiistai-iltana kymmenen druusia sekä Golanin että Galilin druusikylissä. Pidätettyjen epäillään syyllistyneen yhden haavoittuneen Syyrian kansalaisen murhaan ja toisen haavoittamiseen lähellä Majdal Shamsia Golanilla. Toisten epäillään hyökänneen ambulanssia vastaan Horfishissa. Yksi epäillyistä oli joutunut kerran saman ambulanssin yliajamaksi, ja hänet vietiin sairaalaan.
Druusit ovat aiemminkin syyttäneet, että Israel hoitaa myös jihadisteja sairaaloissaan. IDF ei julkaise hoitamiensa haavoittuneiden henkilötietoja.

SYYRIAN druusit ovat ahtaalla Al-Nusra Front piirittäessä sen kyliä, joskaan suoraa hyökkäystä niihin ei ole aloitettu. Druusit vakuuttavat, että heillä on koulutettuja sotilaita, mutta he tarvitsevat uudenaikaisia aseita puolustautuakseen hyvin aseistautuneita militaristeja vastaan. Israel on pyrkinyt huolellisesti pysymään sivussa Syyrian taisteluista, mutta on vakuuttanut menevänsä väliin, jos Al-Nusra tai muu ryhmittymä valmistelee druusien kansanmurhaa. Israelin armeijassa palvelee useita druusisotilaita vastuullisissa tehtävissä, minkä johdosta Netanyahu puhuu veriliitosta druusien kanssa ja sen velvoitteista druusikansaa kohtaan. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... YpZ01PxQwA

4. PA/PLO:n johto on saanut uutta pontta ja uusia aseita Israelin vastaisessa taistelussaan YK:n UNHRC:n julkaisemasta Gazan kesäsotaa koskevasta raportista.
Korkea PA:n virkailija kertoo, että PA:n entinen ulkoministeri Riyad Maliki aikoo hyödyntää YK:n julkaisemaa raporttia jättäessään virallisen syytteen Israelin suorittamista sotarikoksista ICC:n rekisteritoimistoon tiistaina aamupäivällä. Abbas hajotti PA:n yhteishallituksen, muodostaakseen uuden toiselta pohjalta.
Maliki pyytää, että ICC:n syyttäjä Fatou Bensouda luovuttaa heidän käyttöönsä kokoamiaan eri arabimaiden PA/PLO:n hyväksi jättämiä dokumentteja. Tämä satoja sivuja pitkän dokumentin oli laatinut 45 jäsenen muodostama toimikunta, jonka jäsenistä puolet kuuluu Hamasin puoluetoimiston henkilökuntaan.
PA/PLO:n tarkoituksena on käyttää UNHRC:n raporttia esittääkseen syytteitä sotarikoksista IDF:n korkeita upseereita ja hallituksen ministereitä vastaan, ja rikoksista kansainvälistä lakia vastaan Gazan kesäsodan aikana.
Omar Hajizi, juristi, joka osallistui dokumentin laadintaan, sanoo sen jakaantuvan kolmeen osaan. Yksi käsittelee Israelin toimia Juudeassa ja Samariassa; toinen Israelin pidättämiä ja tuomitsemia terroristeja vankiloissa; kolmas osa käsittelee Gazan kesäsotaa v. 2014.
Israel on ilmoittanut, ettei se suostu yhteistoimintaan ICC:n kanssa, jonka arvovaltaa se ei ole koskaan tunnustanut. Israelissa hämmästellään ICC:n toimien ripeyttä Israelin kysymyksessä, koska tutkimukset kestävät tavallisesti vuosia. Israel on myös kyseenalaistanut syyttäjäksi valitun Fatou Bensoudan pätevyyden kansainvälisten asiain käsittelemiseksi. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... Ypd8VPxQwA
5. UUTISOTSIKOITA
· Maatalousministeri Uri Ariel poisti B´Tzelemin NGO-järjestöjen luettelosta, jonka tarjoamia palveluja ministeriö voisi käyttää. Ariel johtaa kansallista vakuutus instituuttia, jonka kansallisen palvelun ohjelma tarjoaa mahdollisuuksia saada toimeksiantoja. ”Tuleeko Israelin maksaa järjestöille, jotka toimivat sitä ja sen sotilaita vastaan?” hän kyselee jatkaen, ettei se koske vain B´tzelemiä, vaan monia muita vihamielisiä järjestöjä. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... YpliVPxQwA
· Korkein oikeus harjoittaa rasismia juutalaisia vastaan, sanoo B´Tzelmo organisaation puheenjohtaja Yehuda Puah vastineessaan korkeimman oikeuden päätökseen juutalaisten rakentamien talojen tuhoamiseksi Beit Elin kylässä, sekä toiseksi ”Patriarkkain Polun” varrelle rakennetun 17 juutalaisten omistaman rakennuksen tuhoamiseksi Hebronin ja Kiryat Arban välillä. Kiistoja maan omistamisesta on toistuvasti korkeimman oikeuden ratkaistavina, vaikka sen mandaattiin ei kuulu käsitellä maan omistamiseen kuuluvia kysymyksiä, ne tulee valmistella alemmalla oikeustasolla, alue- eli piirioikeuksissa. NGO-järjestöt käyttävät hyväkseen tätä selvää poikkeamista hyvästä hallinnosta hyvin tiedostaen, ettei korkeimmalla oikeudella ole henkilökuntaa tutkimusten suorittamaan kentällä tai virastoissa. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... Ypnc1PxQwA
· Prikaatinkenraali Imad Fares (res.), korkein druusi upseeri koskaan IDF:n palveluksessa, sanoo, ettei Israel voi osallistua Syyrian sisällissotaan, ei edes hänen druusiveljiensä auttamiseksi Syyriassa Al-Nusran ja Al-Qaidan hyökkäyksiä vastaan. Fares asuu Hurfeishin kylässä Golanilla. Hän pyrkii tyynnyttelemään kohonneita jännityksiä äskeisen lynkkaustapauksen johdosta ja vakuuttaa, että druusit pysyvät uskollisina Israelille. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... war-406914
· Puolustusministeri Moshe Yaalon sanoo, että cyber-turvallisuus on oma taistelukenttänsä, ja että sillä tulee olla oma rahoituksensa infrastruktuurin rakentamiseksi cyber-hyökkäysten torjumiseen. Cyber-hyökkäyksien avulla koulutetut hakkerit pystyvät tunkeutumaan potentiaalisen vihollisen salaisille sivuille varastaen sieltä sadoittain salaisia tietoja, kuten äsken paljastuneet hyökkäykset USA:n armeijan ja monien muiden laitosten tieto-pankkeihin. Syylisiksi epäillään Venäjää, Kiinaa, Irania ja Pohjois Koreaa. Hyökkäyksiä tehdään myös Israelia vastaan, tavallisesti lukuisat hakkerit samaan aikaan. Yaalon kertoi, että hakkeroinnin avulla voitiin todistaa, että tiistaina Gazasta ammuttu raketti oli Hamasin ampuma vastoin sen omia väitteitä. http://www.jpost.com/Israel-News/Politi ... eld-406973
· USA:n ulkoministeriön tiedottaja John Kirby totesi lehdistötilaisuudessa, ettei UNHRC:n laatimaa raporttia Gazan kesäsodasta ole tarpeen käsitellä YK:n turvallisuusneuvostossa. Hän kehotti YK:n johtoa hyllyttämään koko raportin, koska se perustuu ilmi selvästi Israel-vastaisuuteen ja se laadittiin valmiiksi ennen tutkimuksia. Raporttia käsiteltäneen pesäkuun 29. päivänä UNHRC:n kokouksessa, jolloin päätetään sen lähettämisestä edelleen. http://www.timesofisrael.com/washington ... ar-report/
· Tiistai-iltana Gazasta ammuttu raketti pakotti Gazan rajan pinnassa asuvat juutalaisasukkaat pommisuojiin. Raketti putosi aukealle pelolle Yad Mordechain alueella eikä aiheuttanut vahinkoa. http://www.timesofisrael.com/iaf-jets-s ... er-attack/
· Islamin Valtion terroristit tuhosivat Palmyran kaupungin ikivanhan muslimien mausoleumin. Heidän mielestään hautojen ja hautakammioitten rakentaminen ja niiden kunnioittaminen tarkoittaa palaamista pakanuuteen. Tämä kuuluu erityisesti Saudi Arabian Wahhabi-suunnan vaatimuksiin. Terroristit sanovat miinoittaneensa Palmyran kaupungin ikivanhat rakennukset tai rauniot niistä, joista joittenkin uskotaan olevan kuningas Salomon rakennuttamia. Paran kaupunki on YK:n perinnekohteitten listalla, mutta terroristit viis veisaavat vääräuskoisten päätöksistä. http://www.timesofisrael.com/is-destroy ... s-palmyra/
· Kurdit ovat Syyriassa ainoa järjestö, joka pystyy valloittamaan takaisin IS:n miehittämiä kyliä ja kaupunkeja. He vapauttivat Tel Abyadin kaupungin IS:n pääkaupunkina pitämän Raqqan lähellä. Tel Abyad on ollut tärkeä huoltoreitti Turkkiin, josta se sai ase- ja miehistötäydennystä. USA suunnittelee pestaavansa kurdit taistelemaan sen sotia Syyriassa ja aseistamaan sen. http://www.timesofisrael.com/kurds-syri ... continues/
· IS painattaa oma rahayksikköään, dinaria. Kolikon malli on otettu Cuthmanin kalifaatista n. 634. IS:n Islamin kultadinari on arvoltaan 139 USD. http://www.telegraph.co.uk/news/worldne ... coins.html
· Jordania seuraa hermostuneena IS:n toimia kurdien alueilla Syyriassa. Jordaniassa on ennestään n. 600 000 Syyrian pakolaista, eikä halua lisää. http://www.timesofisrael.com/jordan-tip ... gee-issue/


Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update Kesäkuu

ViestiKirjoittaja noomi » 30.06.2015 18:24

    Kuva

PERJANTAI 26.06.15
1. ILMA on sumuinen ja harmaa, lämpötila on 18 asteen tietämillä oman mittarimme mukaan, vaikka ennusteet lupaavat 17 lämpöastetta, joka kuitenkin kivunnee iltapäivään mennessä 27 asteen kieppeille. Huomenna lämpötila noussee parin asteen verran laskien uudelleen sunnuntaina. Taivaankansi on edelleen pilviverhon peitossa, vaikka ennusteen mukaan aurinko paistaa tänään ja huomenna täydeltä terältään. Saapa nähdä, miten paljon harhaan osuttiin tällä kertaa. Maanantaiksi luvataan puolipilvistä säätä, joka tulee jatkumaan sen jälkeen ennusteajan aikana.

LÄMPÖTILAT tänään: Jerusalem 17 -27; Tiberias 24 -35; Suolameri 26 -37; Eilat 25 -37 +C-astetta. Hellesää jatkuu etenkin suolamerellä ja Eilatissa, joissa lämpötila kipuaa yli 40 asteen. Kuivaa hellettä jatkunee, mutta ei yhtä rajuna kuin Intiassa ja Pakistanissa, joissa lämpötila jatkuu helteisenä lähes 50 asteen lämpötiloilla. Ihmiset valittavat siellä, ettei voi nukkua yöllä eikä päivällä. Intiassa raportoidaan yli tuhannen ihmisen kuolleen helteen johdosta; Pakistanissa kuolonuhreja on lähes 800. Tämä alkaa muistuttaa Raamatun lupaamia helteitä, joissa ihmisiä paahdetaan polttavalla auringon tulella, eivätkä he kuitenkaan tee parannusta synneistään vaan pilkkaavat Jumalaa, jolla on vallassaan vitsaukset.(Ilm.16:7-8)

2. PA:n ulkoministeri Riyad Maliki, jonka ministerinpaikka on epäselvä, koska Abbas hajotti PA:n hallituksen eikä uutta ole nimitetty, jätti torstaina ICC:n kirjaamoon PA/PLO:n laatimat dokumentit, joissa Israelia syytetään sotarikoksista Gazassa, sekä laittomasta rakentamisesta Juudean ja Samarian sekä Jerusalemin itäosan alueilla. Oikeuden kääntyä ICC:n puoleen PA/PLO:lle antoi YK:n yleiskokouksen tekemä päätös, jolla PA/PLO sai YK:n tarkkailijajäsenen oikeuden, vaikka se ei ole valtio.

Kolmantena aiheena syytteessä on Israelin tuomioistuinten eripituisiin vankeus-rangaistuksiin tuomitsemien terroristien kohtelu Israelin vankiloissa, joissa heillä on paremmat olot ja edut kuin joihin heillä olisi varaa kotonaan. Jotkut vangit ovatkin kieltäytyneet lähtemästä vankiloista esim. jonkun vankienvaihdon yhteydessä, koska heidän Israelin sallima ja maksama opiskelunsa kärsii siitä. PA/PLO syyttää, että vankeja kohdellaan kaltoin vankiloissa koska TV-ohjelmia ie ole tarpeeksi, ja että heillä suoritetaan erilaisia lääketieteellisiä kokeita natsien tapaan, millä ei ole mitään perusteita. PA/PLO:n määritelmän mukaan nämä terroristit, joilla useilla on murhia omallatunnollaan, ovat vapaustaistelijoita, joita kunnioitetaan sankareina ja esikuvina lapsille.

Dokumenteissa esitetyt ”tosiasiat” perustuvat PA:n nimittämän tutkimuskomitean havaintoihin sekä NGO-järjestöjen kokoamaan aineistoon, jota ei ole mitenkään verifioitu ja jota ei yleisen oikeustajun mukaan voida käyttää todistusaineistona: Se on englantilaisen termin mukaan ”hear-say” aineistoa, eli pelkkiä huhuja.
Israel syytti aiemmin, että PA/PLO:n tarkoituksena on manipuloida kansainvälistä rikosistuinta ja politisoida sen toiminta. Israelin ulkoministeriön tiedottaja Emanuel Nachshon sanoi toivovansa, ettei ICC kävele tähän rotanloukkuun.
Maliki sanoi todistusaineiston muodostavan yhtenäisen ja täydellisen jutun pikaisten tutkimusten aloittamiseksi. Tutkimusten suorittaminen on tavallisesti kestänyt vuosia, joten tuntuu haetulta Malikin kiirehtiminen pikaisista tutkimuksista.

ICC:n syyttäjän Fatou Bensoudan tarkoituksena on aloittaa tutkimukset, jos hän katsoo saaneensa tarpeeksi todistusaineistoa. Israelin juristit epäilevät Bensoudan pätevyyttä johtaa tämän kaliberin poliittisesti latautuneitten asioitten tutkimuksia.

MALIKI totesi yksityisesti, että dokumentoit sisältävät yksityiskohtia Israelin ”setlementeistä” ja sotilaallisista operaatioista omakseen väittämillään alueilla ja erityisesti Gazan sodan aikana, sekä rikoksista vankeuteen tuomittuja terroristeja vastaan, joita PA/PLO kunnioittaa sankareina ja marttyyreina.

PA/PLO:n ICC:n kirjaamoon jättämä dokumenttiaineisto vaatimuksineen on saanut varsin kärkevän tuomion USA:n taholta. Kansallisen turvallisuuskomitean puheenjohtaja Alistair Baskey totesi, että USA on tehnyt täysin selväksi, että PA/PLO:n syytökset Israelia vastaan ICC:ssa voivat sattua omaan nilkkaan. Tämä siksi, että se jättää PA/PLO:n avoimeksi syytöksille sotarikoksista sekä kansainvälisen lain ja ihmisoikeuksien rikkomisesta. Terrori-iskuissa on kuollut ja haavoittunut myös USA:n kansalaisia, mistä PA:n yhteishallitus Hamasin kanssa on vastuussa. http://www.timesofisrael.com/us-slams-p ... imes-suit/

3. ISRAELIN entinen ulkoministeri, Israel Beitenun puheenjohtaja Avigdor Liberman sanoo vastineeksi PA/PLO:n jättämään Israelin vastaiseen syytedokumenttiin ICC:lle, että PA/PLO:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas, jonka mandaatti toimia asemassaan päättyi uaseita vuosia sitten, on ”diplomaattinen terroristi”.
Ihan turhaan antaa tälle arkkiterroristille laatusanan ”diplomaattinen”, sillä terroristi hän on ollut koko elämänsä ajan. Hän opiskeli Moskovan Lumumban yliopistossa ja teki tohtorin väitöskirjan aiheesta holokausti. Hän väitti siinä, että juutalaiset suuresti liioittelevat natsien surmaamien juutalaisten lukumäärää, ja että juutalaisjärjestöt toimivat yhteistyössä natsien kanssa juutalaisten surmaamiseksi. Abbas rahoitti Mynchenin olympialaisten aikana iskun Israelin olympiajoukkueen eliminoimiseksi tunnetun terrorijohtaja Carlosin johdolla

LIBERMAN totesi ”lisätodisteeksi niille, jotka sitä vielä tarvitsevat”, ettei Abbas ole rauhankumppani eikä kiinnostunut rauhasta Israelin kanssa, vaan mieluummin yhteenotoista sen kanssa, sekä pyrkimyksistä pakottaa Israel alistumaan yksipuoliseen sopimukseen diplomaattisen terrorin avulla.
PA/PLO:n yksipuolinen liittyminen kansainvälisiin sopimuksiin kuten Rooman treaty, joka antoi sille oikeuden syyttää Israelia ICC:ssä, on vuoden 1993 Oslon sopimuksen vastainen, jolla PA perustettiin. ”Jokaisen, joka pitää silmiään kiinni, tulisi avata ne ymmärtääkseen, ettei PA/PLO:n ja Israelin välisillä suhteilla ole mahdollisuutta parantua niin kauan, kuin Abbas toimii johtajana”, hän vakuuttaa.

Liberman pitää Abbasia Israelin vihollisena, ja häneen tulisi suhtautua sen mukaisesti diplomatian kaikilla rintamilla, Abbas torpedoi rauhankeskustelut huhtikuussa ja perusti yhteishallituksen terrorijärjestö Hamasin kanssa, sekä aloitti kampanjan liittymiseksi lukuisiin kansainvälisiin järjestöihin Oslon sopimusten vastaisesti. Liberman jättäytyi pois Netanyahun hallituksesta, koska hänen vaatimuksiaan Hamasin vallan murskaamiseksi Gazassa ei huomioitu. Hän esitti silloin, että ns. triangelin arabikaupungit ja niiden 300 000 arabia tulisi luovuttaa PA:n hallintoon suurten setlementtiblokkeja liittämiseksi Israeliin. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... YzjI7LxQwA

4. 48.5 % Israelin juutalaisesta katsoo, että P5+1 maiden solmima sopimus Iranin ydinteollisuudesta tulee muodostamaan eloonjäämiskysymyksen Israelille. Geocartograph-Instituutin suorittamassa mielipidetutkimuksessa lähes puolet Israelin juutalaisista katsoo sopimuksen vaarantavan Israelin turvallisuuden, kun 22 % katsoo, ettei siitä ole vaaraa. Tutkimus suoritettiin kuukausi sitten. Loput vastanneista eivät tienneet tai olivat epävarmoja kannastaan.
Kysyttäessä, voiko Obama antaa turvatakuut Israelille, 44.5 % vastasi kielteisesti ja 21 % sanoi luottavansa Obamaan. Loppujen vastaukset olivat epäselviä. Vain 7.4 % antaisi Netanyahulle valtuudet hyväksyä sopimus nykyisessä muodossaan.
Sen sijaan 46.5 % kehotti Netanyahua varovaisesti suosittelemaan Obamalla nykyisten Iranin vastaisten sanktion pysyttämistä edelleen voimassa, kunnes lännen vaatimukset on toteutettu. 15.6 % kehotti Israelia vastustamaan sopimusta julkisesti; 9.2 % tuki sotilaallisia iskuja Iranin ydinlaitoksiin; 21.6 % ei tiennyt tai osannut vastata.
54.9 % vastaajista olettaa, että Euroopan kaltainen antisemitismi leviää USA:han;
34.6 % heistä sanoivat: ei leviä; loput eivät tienneet tai osanneet vastata.
Kysely tehtiin haastattelemalla puhelimella 500 täysi-ikäistä Israelin juutalaista kansalaista. http://www.jpost.com/Israel-News/Politi ... eat-407218

5. UUTISOTSIKOITA
· Päinvastaisista vakuutuksista huolimatta jalkavammastaan tervehtynyt ulkoministeri John Kerry sanoo, että sopimuksen valmistuminen P5+1 ja Iranin välillä voi lipsua eräpäivästä 30.06. muutamalla päivällä. Neuvotteluille annettu määräaika umpeutuu ensi tiistaina 30.06. Viimeinen suuri ryntäys aiotaan johtavien diplomaattien mukaan suorittaa viikon vaihteen aikana. Miten lienee Iranin ulkoministeri Mohammad Javad Zarifin kunto, jos hän on tunnollisesti noudattanut ramadanin määräyksiä? IS teloitti ristiin naulitsemalla 2 poikaa, jotka eivät kestäneet paastoa. Tarkkailijoiden mukaan toistuva päivänmittainen täysi paasto nostattaa ainakin ärtyisyyttä ja hyökkäyshalua, ei niinkään sovittelua.
Yksi neuvottelija tunnusti, että tarkoitus on jatkaa kunnes selviää lopullisesti, onko sopimuksen valmistuminen mahdollista vai ei. Zarif kävi hakemassa lisäohjeita Khameneilta, mutta palaa Viiniin lauantaina.
Khamenei on toistanut vaatimustaan, ettei Iran suostu rajoittamaan ydinsuunnitelmansa toteuttamista ja että sanktiot on poistettava välittömästi. Lausannen kehysten mukaan Iranille ei saisi jäädä mahdollisuutta rakentaa ydinpommia. Kukaan ei tiedä, onko se jo rakentanut niitä, kuten jotkut vakuuttavat. Iranilla voi olla salaisia nyrkkipajoja suuren maansa etäkolkassa. Saudit väittävät, että Iran vei sentrifugeja Sudaniin, kuten äsken raportoitiin. Tämä voisi tarkoittaa sitä, että ne joutuisivat Hamasin käsiin, joka voisi perustaa oman ydinteollisuutensa Sudaniin. http://www.timesofisrael.com/us-iran-nu ... -few-days/
· Putin soitteli Obamalle yrittäen löytää jotain järkeä Ukrainan kriisiin; USA:n päätökselle viedä uudenaikaisia aseita ja lentokoneita Baltian maihin; Putinin vastaukseen niihin sekä Iranin kanssa valmistuvaan sopimukseen. USA:n ja Venäjän suhteet ovat painuneet kylmän sodan tasolle, ja Obaman hallituksen vähättelevä ja osittain halventava suhtautuminen Putinin hallitukseen on pahentanut tilannetta. Obaman diplomatia noudattelee vaarallisesti hänen henkilökohtaisia tunnetilojaan, jotka eivät näytä aina olevan tasapainoisia tai järjellisiä. Hän vaatii, että Venäjän tulee vetää joukkonsa pois Krimiltä Minskin sopimuksen mukaisesti huomioimatta, että Obama itse aloitti Ukrainan kriisin kaatamalla Venäjälle myötämielisen hallituksen, mihin Putin vastasi miehittämällä Krimin niemimaan. Ukrainan taisteluissa on kuollut 6 500 ihmistä vuoden kestäneen kriisin aikana. http://www.timesofisrael.com/putin-call ... -is-group/
· Islamin Valtion kanssa sídoksissa oleva ryhmittymä ilmoittaa levittämissään lentolehtisissä ”kostavansa Jerusalemin kristityille”. Viesti on painettu mustalle taustalle arabiaksi, ja sitä levitettiin torstaina Jerusalemin itäosissa, kertoo Israelin TV-10. Lehtisissä ei kerrottu, missä ne oli painettu ja kuinka paljon niitä oli levitetty, eikä siitäkään, mistä kristittyjä syytetään. Jerusalemin itäosissa asuu n. 12 000 kristittyä viimeisten tietojen mukaan. IS:n joukot ovat keskittyneet kristittyjen jahtaamiseen Syyriassa ja Irakissa, koska he ovat rauhaarakastavina helppo ja vastustelematon ryhmä. IS pyrkii rakentamaan soluja Israeliin, kuten se tekee Jordaniassa esiasteena hyökkäysten aloittamiseksi. Niiden tärkein päämäärä on Jerusalem, minkä toteutuminen edellyttää juutalaisvaltion tuhoamista, sillä juutalaiset eivät luovu Jerusalemista, vaikka ne ovatkin tyhmästi luopuneet Temppelivuoren hallinnasta Jordanian wafkille, joka käytännössä tarkoittaa Hamasia. Israelin arabeja pyrkii rajan yli Syyriaan voidakseen liittyä IS:n joukkoihin saadakseen sotilaskoulutusta, rahoitusta ja opetusta aseellisten ryhmien perustamiseksi. http://www.timesofisrael.com/leaflets-s ... in-e-jlem/
· Ensimmäinen pienveneitten muodostama laivastosaattue valmistautuu aloittamaan purjehduksensa kohti Gazaa, jossa se tulee kohtaamaan Israelin merivoimien alukset, joiden komentaja vakuuttaa pysäyttävänsä Ghotenburgista kotoisin olevan Marianne of Ghotetenborgin johdolla purjehtivan flotillan. Näin kertoo purjehdukseen osallistuva Israelin arabitiedottaja. Lähtösatama on Kreetalla. Laivalla oli suoritettu tuhotöitä, minkä johdosta lähtö viivästyi. Oliskohan Mossad ollut taas asialla, kuten siinä Lontoon muslimin tapauksessa, joka väitti Mossadin varastaneen hänen toisen kenkänsä kertomatta, miksi vain toisen? Dros Feiler otaksuu, että flotilla saavuttaa Gazan kaistan sunnuntaina tai maanantaina, mikä voi osoittautua toiveajatteluksi. MAAN uutistoimiston mukaan aluksessa on 70 ihmistä, Tunisian entinen presidentti ja yksi Israelin arabikansanedustaja Basel Ghattas, sekä aurinkopaneeleja ja lääkintätarpeita. Knessetissä mietitään, miten rangaista Ghattasia. http://www.timesofisrael.com/first-ship ... rom-crete/


Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update Kesäkuu

ViestiKirjoittaja noomi » 30.06.2015 18:25

    Kuva

SUNNUNTAI 28.06.15
1. VIIKON ensimmäinen päivä alkoi suotuisissa merkeissä, ilma oli kuin maitovelliä, lämpöistä ja pehmoista, jota tuuli hieman sekoitteli. Mittari näytti 20 astetta, vaikka ennusteet lupaavat vain 17 astetta, mutta meidän mittari vetää aina vähän kotiin päin. Taivas on kauttaaltaan heikon pilviverhon peittämä, mikä lisää mukavuuden tuntua. Lämpötila noussee iltapäivällä 27 asteen tienoille, varsin siedettävä vielä.
Lämpötilat tänään: Jerusalem 17 -27; Tiberias 22 -34; Suolameri 27 -37; Eilat 26 -38 +C-astetta. Huomenna ennustetaan asteen verran lisää taivaan pysytellessä kainosti ohuen pilviverhon suojassa, mutta joka tiistaina poistuu.

Israelin vastaisuus lisääntyy maailmalla. Sitä pyritään peittelemään milloin milläkin nimikkeellä: antisemitismi tai antisionismi tai muuta, mikä ei hämää tarkkailijaa.
USA:ssa korkein oikeus päätti 5 -4, että homoliitot laillistetaan koko Yhdysvaltain alueella, eli 50 osavaltiossa, mikä ruuhkautti rekisterivirastot osavaltioissa, joissa se oli ollut kielletty, Ilmeisesti ihmisiä kiinnostaa kulkea laittomuuden tietä.

2. USA:n presidentti Obama, jonka kerrotaan opiskeluaikanaan ja valmistuttuaan juristiksi olleen Chicagon homoklubien vakiovieras erikoistuen vanhoihin miehiin, ei häpeillyt avoimesti osoittaessaan iloaan verraten sitä salamaniskuun amerikkalaiseen yhteiskuntaan. Tulee mieleen Jeesuksen sana opetuslapsilleen, jotka palasivat onnistuneelta saarnamatkaltaan. ”Minä näin saatanan putoavan taivaalta kuin salaman”. Perusteet vain putoamiseen ovat vastakkaiset.
”TÄMÄ tulkinta on voitto Amerikalle”, ensimmäinen avoimesti homoutta kannattava USA:n presidentti Obama sanoi. ”Tämä päätös vahvistaa sen, mitä miljoonat amerikkalaiset jo aiemmin uskoivat sydämessään. Kun amerikkalaisia kohdellaan tasavertaisina, me kaikki olemme enemmän vapaita”, hän iloitsi haltioituneena. Illan tultua Valkoisen Talon rakennukset valaistiin homouden sateenkaarivärein osoitukseksi, mihin suuntaan maailman johtavaa valtiota kuljetetaan kuin pässiä.

OBAMAA äänesti yli 75 % Yhdysvaltain juutalaisista, ja hänen kannatuksensa on edelleen yli 50 %:n luokkaa juutalaisten keskuudessa – joskin se on pudonnut selvästi Israelin juutalaisten keskuudessa Obaman ja Netanyahun suhteiden painuessa korrekteista keskinäiseen syyttelyyn. Jää vain ihmettelemään, miksi älykkäinä pidetyt juutalaiset ovat langenneet Obaman maagisuuden loukkuun.

Israelin puolustusministeri Moshe Yaalon tviittasi sivullaan ihaillen USA:n korkeimman oikeuden päätöstä todeten: ”USA:n korkein oikeus teki tänään tärkeän, oikeudenmukaisen ja historiallisen päätöksen”, hän uhosi perjantaina. ”Jokaisella ihmisellä on oikeus mennä naimisiin ja saada lapsia riippumatta seksuaalisesta suuntautumisestaan. Toivon toisten maitten, niiden mukana Israel, noudattavan USA:n esimerkkiä ja antavan tämän perusoikeuden kaikille”. En tiedä Yaalonin seksuaalista orientoitumista eikä se minulle kuulu, mutta hänen lausuntonsa osoittaa jonkin asteita hämäännystä ja vapautumista pidätetyistä tunteista. Luulisi Israelin puolustusministerillä olevan tärkeämpiä kysymyksiä pohdittavinaan.
ISRAELIN liberaalit juhlivat tätä historiallista päätöstä, mutta esittivät samalla toivomuksen, että Israel jonain päivänä liittyisi niiden 22 maan joukkoon, jotka jo ovat hyväksyneet homouden keskuudessaan.
Obama lähetti viestin oppositiojohtaja Isaac Herzogille kutsuen oikeuden päätöstä ”rohkeaksi ja tärkeäksi askeleeksi”. Herzogin kantaa ei tiedetä, mutta Sionistisen Unionin kakkoshenkilö Tzipi Livni ehätti onnittelemaan päätöstä todeten, miten hän puheessaan Beershevassa edellisenä päivänä painotti tasa-arvon suomista kaikille.

Korkeimman oikeuden päätös herätti Yhdysvalloissa katkeraa vastustusta. Ainakin Mississippi ja Louisiana ilmoittavat, etteivät ne anna avioliittolisenssejä välittömästi. Oikeuden päätökset tulevat yleensä voimaan 25 päivän kuluessa päätöksestä.
Yksi johtavista oikeistolaisista tuomareista Antonin Scalia kutsuu päätöstä uhkaksi demokratialle todeten, että ”päätöksen tekijäni ja 320 miljoonan amerikkalaisen päätöksentekijät rannikolta rannikolle ovat ne viisi tuomaria yhdeksästä korkeimmassa oikeudessa”.
Myös republikaanisen puolueen presidenttiehdokkaat ovat alkaneet esittää kantansa oikeuden päätöksestä, mutta vain Mike Huckabee esitti toistaiseksi eriävän kantansa toisten odotellessa kansan reaktioita. Huckabee kutsui päätöstä ”perustuslain vastaisen juridisen tyrannian hallitsemattomaksi toimeksi”.
Kuten yleistä, etenkin johtavan tuomarin John Robertsin epäillään painostuksen ohessa joutuneen lahjussyytteiden uhriksi.

LOUISVILLEN arkkipiispa Joseph Kurtz Kentuckysta, USA:n katoisten piispojen konferenssin presidentti, lausui näin: ”On erittäin moraalitonta ja epäoikeuden-mukaista hallituksen julistaa, että kaksi samaa sukupuolta olevat ihmiset voivat solmia avioliiton”. Opposition edustajat sanovat, että ”päätös tämän kaltaisissa kysymyksissä tulisi tehdä osavaltioissa eikä oikeuden tuomarien päätöksellä”. http://www.timesofisrael.com/jewish-gro ... -marriage/, http://www.jpost.com/Israel-News/Politi ... age-407263

3. EHDIN jo ihmetellä mielessäni, ´miksei kukaan syytä juutalaisia ja Israelia USA:n korkeimman oikeuden päätöksestä sallia homoliitot. Tulihan se sieltä lopulta.

Luterilainen pappi ja poliittinen aktivisti Mark Dankof selitti puhuessaan Iranin TV:n toimittajille perjantaina, että USA:n korkeimman oikeuden päätös julistaa osavaltioiden tekemät päätökset homoliittojen kieltämiseksi ovat perustuslain vastaisia, on seurausta juutalaisten vaikutusvallasta ja rahasta, jota käytetään kristillisen kulttuurin ja arvojen tuhoamiseksi maailmalla.
”Ei tulisi väheksyä, että voitot abortin suorittamiseksi vaadittaessa ja LGBT oikeudet kuvastavat juutalaisten epäsuhtaista vaikutusvaltaa, rahaa ja aktiivisuutta Yhdys-valloissa”, hän julisti.
”Juutalaisen roolin merkitys abortin, LGBT, ja pornografian levittämiseksi voitaneen dokumentoida GOOGLE-search kautta, etenkin katsottaessa Frankfurtin koulua ja sen instituuttia sosiaalisesta tutkimuksesta”, Dankof väittää. Hän väitti edelleen, että Venäjän presidentti Vladimir Putin on yksi harvoista johtajista, jotka ovat havainneet tämän vaaran. ”Uskon, että presidentti Putin on avaintekijä tämän globalin uhkan torjumiseksi, ja kulttuurin eheyden ja kansallisen itsenäisyyden palauttamiseksi maassaan, muodostaen esimerkin sionistisen maailmanlaajuisen tavoitteen voittamiseksi”.
USA:ssa on 13 osavaltiota, joissa homoliitot ovat kiellettyjä.
Korkeimman oikeuden päätöksen mukaan ne ovat perustuslain vastaisia.
Obama allekirjoitti 2010 lain, jolla homot voivat palvella USA:n asevoimissa.
V. 2013 korkein oikeus päätti, että v. 1996 säädetty laki, jolla avioliitto määritetään Federatiivin edun mukaisesti miehen ja naisen väliseksi, on perustuslain vastainen. http://www.jpost.com/International/Luth ... age-407353,

4. ISIS joukkojen käyttämät hirmuteot perustuvat Talmudin rituaaleihin, väittää Syyrian kysymysten asiantuntija. Tämän ”asiantuntijan” mukaan Islamin valtion suorittamat äärimmäisen väkivaltaiset teot poikkeavat muitten ryhmien toimista, mikä hänen mukaansa on Israelin syytä.
Syyrialainen analyytikko Hessam Zoaib kertoi havainnoistaan Iranin FARS uutis-toimiston toimittajille, että Islamin Valtion tarkoitus ja tyyli, millä se harjoittaa väkivaltaansa, poikkeaa muitten ryhmien suorittamista alueella ja on Israelin syytä.
Zoaib selittää, että israelilaisten läsnä olo IS:n komentokeskuksessa nähdään sen suorittamien terroritekojen julmuudessa, jotka perustuvat Talmudin rituaaleihin.

ZOAIB ei esittänyt väitteittensä tueksi otteita Talmudista, joilla olisi pystynyt verifioimaan hänen väitteittensä todenperäisyyttä.
FARS uutistoimisto sen sijaan on julkistanut useita näytteitä ISIS-joukkojen suorittamista hirmuteoista, jotka osoittavat täydellistä piittaamattomuutta ihmisen kärsimyksistä ja inhimillisyyden osoittamisesta.
Viimeisimpiä esimerkkejä ovat: ’
· Tapaus, jossa ihmisiä täyteen ahdettu teräshäkki upotetaan asteittain vesialtaaseen, jossa he hitaasti hukkuvat.
· 3 ryhmän sieppaamaa miestä lukitaan autoon, joka tuhotaan pst-ohjuksella
· 7 miestä on sidottu ryhmäksi, kullakin miehellä pommi kaulassaan. Videossa näytetään miesten pään irtoaminen ruumiista, kun räjähteet laukaistaan.

Islamin valtio käyttää näitä kauhistuksia propagandassaan miesten ja naisten värväämiseksi joukkoihinsa sekä arabimaista että etenkin länsimaista, mitkä oudosti vaikuttavat ihmisten haluun päästä osallistumaan niihin. Se antanee heille tuntemuksen voimasta ja toisen ihmisen täydellisestä hallinnasta, jossa hylätään kaikki ihmisyyden ja inhimillisyyden rajoitteet. Länsimaissa pelätään aikaa, jolloin nuo raakimukset palaavat kotimaahansa alkaen soveltaa toimiaan siellä.

Toinen päämäärä on tietenkin pelon ja kauhun levittäminen vihollisen leiriin, mistä on useita esimerkkejä Irakin ja Syyrian armeijan joukkojen paosta ilman taisteluja.
Artikkelissa todetaan ironisesti, etteivät Talmudin saget ole vielä lähettäneet opiskelijoitaan opettamaan IS:n joukoille kosheri sodankäyntiä. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... ert-407324

5. UUTISOTSIKOITA
· Entinen tiedustelujohtaja Yadlin ennustaa, että kurdien johdosta Israelin harjoittama pyyteetön hyväntekeväisyys haavoittuneiden hoitamiseksi Syyrian rajan tuntumassa pakottanee Israelin lopulta osallistumaan
avoimesti Syyrian sisällissotaan, mitä se ei haluaisi. Hän ennustaa, ettei
juutalainen oikeudenmukaisuus voi lopulta katsella sivusta, miten terroristit lahtaavat Syyrian vähemmistökansalaisia. Ensimmäinen testi tapahtunee silloin, kun Al-Qaidan liittolainen Al-Nusra tai IS:n joukot hyökkäävät druusi-kyliin ja kaupunkeihin lähellä Israelin pohjoisrajaa. Druuseja asuu druusi-vuorilla puolisen miljoonaa. He sanovat, etteivät he tarvitse sotilaita vaan aseita. Toinen osa heistä asuu Turkin rajan tuntumassa, jossa Al-nusran joukot surmasivat toistakymmentä druusisiviiliä pyytäen anteeksi erehdystä.

Al-Nusra johtaja Muhammad al-Julani sanoo, että he ovat aloittaneet druusien värväämisen joukkoihinsa. Taistelijoista alkaa olla pulaa sekä Assadin ja Hizbullahin armeijassa että myös kapinallisten joukoissa. Vuosikausia kestäneet taistelut rassaavat miesten kestävyyttä heidän halutessaan käydä tervehtimässä perheitään tai siirtymään siviiliin.
Israelin sotilastiedustelun entinen johtaja Amos Yadlin sanoo, että on välttämätöntä Israelin estää druusien massamurha, sillä useita druuseja palvelee IDF:n riveissä, se on veriliitto. Druusipäällikkö sheikki Muafak Tarif sanoi tavattuaan Netanyahun, etteivät he halua Israelin sekaantuvan Syyrian sotiin, vain inhimillistä ja sotilaallista apua he kaipaavat. http://www.timesofisrael.com/for-israel ... e-dilemma/
· Hälytyssireenit soivat ilmoittaen, että Gazasta on ammuttu raketti tai useampia Yad Mordechain ja Netiv Ha´Asaran alueille. Sireenit soivat 11.10 aikaan sunnuntaiaamuna. Tuhoista ei ole ilmoitettu. Ei ole selvää, oliko hälytys virhesoitto tai putosiko raketti Gazan puolella turva-aitaa. Ruotsalaisen laivan Gothenburgin johtama saattue, flotilla, purjehtii kohti Gazan aluevesiä ja mahdollista yhteenottoa IAN:n alusten kanssa. Kuvista päätellen mukana on useita pienaluksia, jotka voivat yrittää ohittaa Israelin saarron hajaantumalla, mikä voi pakottaa käyttämään kovempia otteita. Egypti sulki Rafatin terminaalin kahden tai kolmen päivän jälkeen. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... Y-34LLxQwA
· Danny Danon vaatii, että oikeuskanslerin tulee estää arabikansanedustajien, jotka osallistuvat Gazan saarron murtamisyritykseen, osallistuminen Knessetin toimintaan. Tätä on yritetty aiemminkin, mutta oikeuskansleri Yehud Weinsteinin rohkeus ei taida riittää siihen. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... Y-6fLLxQwA
· Siviilihallituksen lähettämä gangsterijoukko kävi taas kerran tuhoamamassa Hazon David synagogan Kiryat Arban lähellä väittäen, että se oli rakennettu laittomasti. Kylä rakennettiin 2001 David HaCohenin ja Chezi Mullamin muistoksi, jotka terroristit murhasivat lähellä Kiryat Arbaa. Itamar Ben Gvir ranoo paikallisen sotilasjohtajan käyttäytyvän kuin norsu posliinikaupassa. Ben Gvir sanoo, että synagogan ympärillä on useita laittomia arabitaloja, mutta niihin armeija ei koske, mikä lisää asukkaitten vihaa. Juutalaisyhteisö on tuhottu jo 33 kertaa (huomaa vapaamuurarien luku), rakennettu aina uudelleen. Jollakin ei ole järkeä päässään, ei edes ”hiukka-ripponut”. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... Y_BlbLxQwA
· Laivaston komentaja Eliezer Maron varoittaa, että Israelin tulee toimia nyt freedom-flotillan pysäyttämiseksi eikä odottaa Iranin laivaston alusten ankkuroimista Gazan aluevesille. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... Y_EWLLxQwA
· Terroristit tulittivat ambulanssia Beit Elin lähellä. Autosta löydettiin kolme luodinreikää. Terroristit pakenivat Bitin arabikylään. Kukaan ei haavoittunut. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... Y_FJrLxQwA
· Arabiterroristi avasi tuleen Jordanjoen laaksossa ID F:n tarkastusasemaa vas taan. Sotilaat vastasivat tuleen haavoittaen terroristia kuolettavasti. Terroristilla oli uudistettu Carl Gustav automaattiase. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... Y_GDLLxQwA
· Satoja israelilaisia kävi lähteellä, jossa terroristit murhasivat Danny Gonenin ja haavoittivat hänen kumppaniaan. Ministeri Uri Ariel sanoi, että lähde ja sen vieressä oleva lammikko rakennetaan turismikohteeksi. Lähteen nimi Ein Bubin muutettiin muotoon Ein Danny. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... Y_G2rLxQwA
· Chabad rabbin auto poltettiin LA:ssa Hollywoodissa Olympusvuorella. Rabbi Sholom Ben Rodel vakuuttaa, että isku oli antisemiittinen. Autosta kuultiin toistuvia räjähdyksiä sen palaessa kokonaan. Poliisi tutkii asiaa. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... Y_H6rLxQwA
· PLO neuvottelee Hamasin ja Islamic Jihadin kanssa PA:n uudesta hallituksesta. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... Y_JebLxQwA,
· PA/PLO:n mukaan ICC aloittaa tutkimukset syytteistä Israelin sotarikoksista. Israelin olisi hyvä estää sen tutkijoitten pääsy Israeliin. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... Y_J4LLxQwA
· Ainakin 5 brittiä kuoli Tunisian terrori-iskussa. Ranskan poliisin mukaan Ranskan, Tunisian ja Kuwaitin terrori-iskut oli koordinoitu eivätkä yksinäisten susien tekemiä. Niissä kuoli yhteensä n. 50 ihmistä, Tunisiassa yksin 37. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... Y_KWLLxQwA, http://www.debka.com/article/24700/ISIS ... ing-terror,
· Ranskalla on vielä kolme varausta Iranin sopimukseen liittyen, jotka Iranin tulee täyttää ennen sopimuksen allekirjoittamista. http://www.timesofisrael.com/iranian-fm ... e-demands/
· Ecoland Group aikoo rakentaa Suomeen 40 asuntoyksikköä, joiden ostajiksi houkutellaan israelilaisia. Ryhmä osti Petäjäsaaren Suomesta 16 miljoonalla USD Kaavin kirkonkylän läheltä . Ryhmä on jo myynyt 14 asuntoa, sillä ”Tel Avivista on vaikea löytää saaria”, kuten ryhmästä todetaan. Saari ostettiin kirkolta. Sen pinta-ala on 40 5 eekkeriä. Asunnot rakennetaan ekologisten vaatimusten mukaan. Järeitä koneita ei käytetä eikä teitä päällystetä saarella. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 23,00.html
· Egyptissä oli pieni 5.2 asteen maanjäristys. Sen keskus oli Suweidan niemimaalta etelään, josta israelilaiset ylittivät Punaisenmeren, mutta järistys tuntui Eilatista Haifaan saakka. Se ei aiheuttanut vahinkoa Israelissa.

Lähettänyt Gabriel Eskel
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Edellinen

Paluu Israel / Israel Update

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron