Elämän Leipää/C.O.Rosenius/Syyskuu

Rohkeutta on tunkeutua synneistämme huolimatta Golgatan ristin juurelle ja kuunnella huutoa: Se on täytetty!. (Ote Peltolan kirjoituksesta)

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/Syyskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 12.09.2015 11:04

Kuva

SYYSKUUN 12 PÄIVÄNÄ.

Kun sanasi ilmestyivät, olivat ne kohta ruokanani, sinun sanasi olivat minulle riemuksi ja sydämeni iloksi. Jer. 15:16.

Tässä profeetta osoittaa meille, miten meidän on hyödyllistä ja välttämätöntä lukea Jumalan sanaa. Mutta kätemme vajoaa voimattomana, kun ajattelemme, miten mahdoton meidän on käsitellä oikealla tavalla näin laajaa aihetta. Me tiedämme nimittäin, että meitä kohtaavat monet voimakkaat vastustajat kuten laiska ruumiimme, viettelevä maailma ja paha henki. Sanat pitäisi meidän kirjoittaa tulikirjaimin jokaiseen sydämeen, emmekä sittenkään olisi kyliin voimakkaasti toimineet. Sillä juuri Jumalan sanan laiminlyöntihän on syynä kaikkeen hengelliseen kurjuuteen maan päällä, kirkon ja sen yksityisten jäsenten heikkouteen, ja Jumalan sanan ahkera ja oikea käyttö taas aikaansaa kaiken hyvän maan päällä hengellisellä alalla.

Ihminen on tosin langennut, ja syntiinlankeemuksen seuraukset ovat surkeat: epäusko, synti, pimeys, suruttomuus, kovuus y.m. Mutta kaikki tämä on parannettavissa. Jumala ei laupeudessaan ja vanhurskaudessaan jätä ihmistä tähän tilaan auttamatta häntä parantamaan itseään. Siksi hän antoi meille taivaasta mahdollisuuden parannukseen, pyhän siemenen, joka ihmissydämeen istutettuna kirkastaisi Jumalan unohtuneen kuvan, valaisisi järjen, sekä antaisi meille uusia, hengellisiä voimia.

Sinä olet kova, sokea, epäuskoinen, onneton synnin orja. Mutta kaiken sen voi Jumalan tarjoama parannuskeino poistaa. Sinä saat takaisin näkösi, ja saat Kristuksen uskon ja autuuden. Mutta ellei tätä parannuskeinoa käytä, et voi voittaa sisässäsi vallitsevaa pahaa etkä parantua, Vaikka kuinka sydämestäsi sitä rukoilisit Jumalalta tai vaikka valvoen ja taistellen koettaisit tappaa pahan itsessäsi. Se olisi kaikki turhaa, sillä synnin valta on selittämättömän voimakas.

Tämän todistaa kokemuskin. Monilla kaupungeilla ja seurakunnilla on uskollisia opettajia, jotka koettavat ainaisilla saarnoillaan kyntää ja kylvää ja esirukouksin ja kyynelin kastella kylvöä. Mutta kansan olo on silti surkea. Se ei jaksa säilyä vahvana kristinuskossaan, sen jumalisuus ei ole pysyväistä, vaan vain horjuvaa järki- ja tunnekerskailua. Mikä siihen on syynä? Jos sitä rupeat tutkimaan, huomaat, että kansa itse ei ole vielä alkanut viljellä Jumalan sanaa. Ja kun niin on, ei saarnatuolista julistettu Herran sana pääse tunkeutumaan sen sydämiin.

Tiedät paikkoja, joilla joskus on ollut voimakas herätys, kansa on liikkeessä, kaikkialla vihannoi ja kukoistaa, ja tästä Herran istutuksesta odotetaan runsasta satoa. Mutta parin vuoden kuluttua jouduttuasi jälleen samalle paikalle, et sitä enää tunne. Surumielin näet hävitetyn vainion, löydät vain ohdakkeita ja rikkaruohoja, ja riettaus ja jumalattomuus ovat lisääntyneet, Minkä luulet siihen syyksi? Voimakas työntekijä oli poistunut paikalta, eikä kukaan pitänyt huolta kansasta, eivätkä ihmiset tunteneet sanaa, että olisivat voineet viljellä.

Sensijaan tiedät toisia paikkoja, joilla ehkä kukaan erikoinen henkilö ole ollut johtamassa Jumalan työtä, mutta joilla kansa itse on alkanut tutkia Jumalan sanaa. Sinua ilahduttaa nähdä, miten Jumalan työt eivät ainoastaan ole säilyneet, vaan myös lisääntyneet ja kypsyneet. Tällaisia tapauksia saattaa jokainen Jumalan valtakunnan asioihin perehtynyt usein todeta. Miten ne voidaan selittää?

Ajattele omaa kokemustasi, jos olet kristitty ja olet koulussa. Mikä on säilyttänyt ja kasvattanut hengellistä elämääsi? Ovatko sinun uskollisuutesi, valppautesi ja vahvuutesi sinua auttaneet läpi kiusausten? Vain Jumalan uskollisuus on sinua auttanut. Mutta Jumala on uskollinen kaikille. kuinka siis hänen uskollisuutensa olisi horjunut siellä missä kristillisyys on kuollut? Ero on siinä, että siellä on laiminlyöty ottaa vastaan mahdollisuus parannukseen.

Vaikka olisit ollut miten hidas tai huonomuistinen tahansa, olet sentään aina toisinaan lukenut Jumalan sanaa. Ja kuunnellut sitä mielelläsi, vaikkakin mahdollisesti paljon olet silti laiminlyönytkin. Olet saanut eri tapauksista erilaisia vaikutteita. Etkö ole kokenut, että jos olet joskus kauan laiminlyönyt Raamattusi lukua, niin on sisäinen tullut kylmäksi ja haluttomaksi, kiusaukset ovat olleet voimakkaat ja olet tullut maailmalliseksi ja lihalliseksi?

Mutta jos taas olet ahkerasti sanaa tutkinut, on sisäinen minäsi ollut voimakas. Joskus kun olet ollut lankeamassa suruttomuuteen ja syntiin, on Raamatunlause, saarna tai yleensä Jumalan sana muodossa tai toisessa herättänyt sinut unestasi ja pelastanut sinut. Joskus kun maailma on tuntunut sinusta synkältä ja kylmältä, olet Raamatusta tai jostain muusta hyvästä kirjasta lukenut palan, tai olet tavannut hyvän ystävän, jolla on sinulle ollut lohdutukseksi Jumalan sana. Silloin on elämäsi kuin uudistunut ja kirkastunut! Etkö silloin Daavidin kanssa ole voinut tunnustaa: »Herra, ellei sinun sanasi olisi ollut lohdutuksenani, olisin nääntynyt kurjuuteeni!» Tästä näet kuinka Herra sanallaan on ylläpitänyt hengellistä elämääsi. Samoin on muidenkin kristittyjen laita. Jumalan sanaa ei turhaan sanota armon välikappaleeksi. Ilman sitä ei armon elämä voi säilyä.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/Syyskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 13.09.2015 08:01

Kuva

SYYSKUUN 13 PÄIVÄNÄ.

Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja. Efes. 2:8.

Armo on autuudenopin tärkeä sana. Tutkikaamme sen tähden sitä. Se on helposti ymmärretty, niin kauan kuin vaan ajattelemme tai puhumme siitä. Mutta kun meidän on se sovitettava oleviin oloihin, kun ikuinen autuutemme tai kadotuksemme siitä riippuu, silloin mikään sana ei ole vaikeammin tajuttavissa kuin tämä lyhyt sana »armo». Armo-oppi on tärkeä osa jumaluusopista. Oikein tuntiessamme Jumalan hänen armossaan elämme iäistä elämää.

Ensin koko maailma on kuin tietämättömyyden usvassa, kun on puhe Jumalan armosta. Ajatellaan, että ei Jumala niin tarkoin välitä tuomita ihmistä, kun hän tuntee hänet heikoksi eikä hän voi olla täydellinen. »Mutta Jumala on armollinen», sanotaan, »hän ei ole niin turhan tarkka.» Tällaisella armojulistuksella käärme koettaa nukuttaa ja pettää maailmaa. Jumalan armo tuntuu tällä tavoin selitettynä velttoudelta, joka kokonaan tekee tyhjäksi hänen tuomioittensa vanhurskauden ja totuuden.

Mutta Raamattu selittää Jumalan armon toisella tavalla. Kristuksen, verihikoilu, ruoskinta ja kärsivät huudot todistavat toista. Toista osoittaa myös Jerusalemin hävitys, jolloin Jumalan omat joutuivat mitä kovimman kohtalon kärsimään, vaikka ei lintukaan putoa maahan Jumalan tietämättä. Ei Jumalan armo ole velttoutta tai välinpitämättömyyttä. Jumalan sydämessä vallitsee kyllä meille käsittämätön rakkaus ja armeliaisuus. Mutta se ei sentään ole ristiriidassa hänen yhtä suuren ja täydellisen vanhurskautensa kanssa. »Vanhurskaus ja oikeus ovat valtaistuimesi perustus, armo ja totuus käyvät kasvojesi edellä.»

Ei kukaan voi saada Jumalan armoa ilman hänen vanhurskauttaan. Kristus voi surra Jerusalemin kohtaloa, mutta hän ei voi pelastaa sitä, kun se ei kuule hänen ääntänsä.

Meidän oli tiedettävä, että Jumalan anteeksiantava armo ei tule osaksemme, ilman että Kristuksella on asiassa osansa. Mutta jos ihminen on hänessä omistaen kaiken, mitä hän on hänen hyväkseen tehnyt, niin saa hän osakseen täydellisen armon ja suuren rakkauden. Sillä samoin kuin meitä tuomittaisiin ansion mukaan, jos ei Kristus olisi syntejämme sovittanut, niin samoin ei mikään kelvoton tekomme tai syntimme jää meidän hartioillemme, jos uskomme Kristukseen. Sitä on armo.

Armo on työn ja ansion vastakohta. On tärkeätä, että sen muistamme, jos tahdomme ymmärtää, mitä armo on. Apostoli sanoo: »Jos valinta on tapahtunut armosta, niin se ei ole tapahtunut tekojen nojalla, sillä silloin armo ei enää olisikaan armoa. Mutta jos se on tapahtunut tekojen nojalla, niin ei se ole tapahtunut armosta, koska teko silloin ei enää olisi tekoa.» Ja taas hän sanoo: »Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan velvollisuudesta.» Siinä armo velvollisuus ovat asetetut vastakkain toistensa vastakohtana. Ja taas: »Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta- se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, jottei kukaan kerskaisi.»

Kaikesta tämänkaltaisesta Raamatun paikoista huomaamme, että armo ja teot, armo ja ansio ovat toistensa vastakohtia, niin että jompikumpi vain on mahdollinen. Kun Raamattu opettaa, että ihminen tulee vanhurskaaksi ja autuaaksi vain armosta, sisältää se, että ihminen, joka tällaisen armon osakseen saa, oikeastaan ansaitsisi osakseen Jumalan tuomion ja vihan ja maan päällä vielä eläessään ei muuta kohtaloa tarvitse. Sillä täydellinen vanhurskaus edellyttää täydellistä pyhyyttä, ja me teemme alituisesti syntiä.

Kun on kysymys vain armo-opista, on meidän se helppo ymmärtää. Mutta silloin meidän on vaikeaa ymmärtää armon suuruutta ja täydellisyyttä, kun olemme kuin unesta heränneet ja Jumala on antanut meidän tajuta, miten sielumme syvyydessä synti on voimakas, miten sydämemme aina pyrkii väärälle tielle, ja liha alituiseen tuntee synnillisiä himoja. Sillä, kun laki on ihmisen olemukseen kirjoitettu ja Jumalan suuri todistettu armo tekee sen vaatimukset tärkeiksi sielulle, niin sisäinen synnintuntomme tulee yhä voimakkaammaksi.

Mitä armollisempi Jumala on, sen raskaammin meitä tietoisuus syntisyydestämme painaa. Ja kun vihollinen nyt ei enää voi pitää ihmistä varmuuden unessa, niin se kuitenkin koko ajan koettaa pitää häntä epätoivossa ja levottomuudessa. Ja siihen se käyttää kaikki mahdolliset keinot: se herättää alituiseen unestaan nukkuneen synnin, se pelottaa ihmistä kaikkialla Jumalan uhkaavilla sanoilla ja kiusaa sielua, pimentää järjen ymmärtämästä Jumalan armoa ja toistaa tavan takaa, miten Jumala pyhyydessään vihaa syntiä kaikissa muodoissa.

Siksi ei ihmisen järki saata tajuta armo-käsitettä sen koko laajuudessa. Opettakoon Jumala jokaisen kristityn ymmärtämään, että hän ei tätä asiaa itse voi tajuta! Kaikki pyhätkin ovat tässä asiassa olleet vain oppilaan kannalla. sen todistaa meille se valitus, kauhu, hätä ja murhe, joka soi Daavidin psalmeissa ja kaikkien pyhien historiassa.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/Syyskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 14.09.2015 07:17

Kuva

SYYSKUUN 14 PÄIVÄNÄ.

Vaikka he ovat tunteneet Jumalan, eivät he ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat käyneet ajatuksiltaan turhanpäiväisiksi, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. Room. 1:21.

Tästä näemme, miten vakavasti Jumala vaatii ihmistä ylistämään häntä sikäli kuin hän tuntee hänet. Jos tunnemme hänet vain viisaana ja kaikkivoipana Luojana, vaatii hän, että me häntä sellaisena kunnioitamme. Silloin jo olemme hänelle velkaa sydämemme rakkauden, kunnioituksen ja kuuliaisuuden. »He eivät ole kiittäneet häntä», sanoo apostoli. Meidän on aina muistettava, että Jumala on kaiken olevaisen luonut. »Hänessä me olemme, liikumme ja elämme.»

Siksi onkin Jumalaa palvellessamme tärkeätä, että aina häntä kiitämme, tunnustamme riippuvaisuutemme hänestä ja kaikessa annamme hänelle kunnian. Ajattele, että pakanoidenkin, joita ei evankeliumin tieto valaise, pitäisi kiittää ja ylistää Jumalaa, kuinka ei siis meidän, joille Herra on puhunut profeettojensa ja oman Poikansa kautta, pitäisi alituisesti Jumalaa ylistää!

Meidän sietää vielä tarkemmin tutkia, miksi meidän on häntä Jumalana ylistettävä. Ne, jotka ymmärtävät, että Jumala on Henki, eivät ainoastaan sanoin, kaunein teoin ja elein häntä kunnioita, vaan myöskin rukoilevat häntä hengessä ja totuudessa. Kuten jo sanottiin, tahtoo Jumala, että kunnioitamme häntä samassa määrin kuin hän on itsensä meille ilmoittanut.

Meidän on häntä rakastettava niin syvästi kuin oletamme hänen olevan rakkautemme arvoinen, pelättävä häntä niin paljon, kuin luulemme olevan syytä siihen, uskottava häneen siinä määrin, kuin hän mielestämme on uskollinen ja tosi, meidän on noudatettava hänen tahtoansa kaikessa, missä ajattelemme hänen voivan meitä käskeä. Sellainen on Jumalan ylistämistä Jumalana.

Jos nyt vakaasti tahdomme häntä kunnioittaa, on meidän alennuttava hänen edessään tuntien vikamme ja syntimme, ja myönnettävä, että hän oikein meidät tuomitsee, jos hän heittää meidät pimeyden valtakuntaan. Silloin häntä Jumalana palvelemme, silloin annamme hänelle sen kunnian, jonka hän menetti syntiinlankeemuksen kautta, kun käärme sanoi: »Olisikohan Jumala sanonut, että te kuolisitte.» Kun myönnämme itsemme kuoleman arvoisiksi, niin annamme hänelle kunnian Jumalana.

Mutta Jumala on myös neuvonut meille tien autuuteen, ilmoittanut haluavansa pelastaa kaikki ne, jotka kunnioittavat hänen Poikaansa, - meiltä vaaditaan, että tässäkin noudatamme hänen tahtoansa, emmekä heitä hänen armoansa pois, vaan polvistumme hänen eteensä uskoen hänen armeliaisuuteensa. Sillä tavalla häntä Jumalana palvelemme.

Jos vielä ymmärrämme, että hänen vakaa tahtonsa on, että »ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja noussut ylös», että heidän on sanottava jäähyväiset kaikelle, mikä ei Jumalaa miellytä ja noudatettava hänen toivomuksiaan - silloin vaaditaan, että sen myös teemme ilomielin ja halukkaasti, ja aina sitä paitsi muistamme ikuista anteeksiantoa, jonka hän niin kalliilla hinnalla on hankkinut ja niin vakavasti on meille luvannut.

Kaikki tämä on hänen ylistämistään Jumalana. Ellemme tätä tee ja ellemme hylkää kevytmielisiä ajatuksiamme, ja jos emme anna järkemme johtaa itseämme kulkemaan Jumalan määräämää tietä, silloin Jumala oikeudenmukaisesti rankaisee meitä riistämällä meiltä valonsa, ja pimentämällä ymmärtämättömän sydämemme, kuten apostoli sanoo pakanoista.

Tämän vakavan opetuksen antaa meille tekstimme, ja varsinkin koska meillä on valonamme Jumalan evankeliumi, on meidän se tarkoin muistettava. Kun Jumala on antanut meille sen suuren armon, että on ikuisen voimansa ja Jumaluutensa todistukseksi näyttänyt luomisen ihmeet ja vielä antanut meille Poikansa taivaastaan, josta on tullut meille veli ja uskollinen välittäjä, joka täyttäen lain vaatimukset ja vuodattaen verensä on vapauttanut meidät synnin ja lain kirouksesta. Kun hän sanassaan on meille kaiken tämän vakuuttanut ja joka päivä lähettää meille henkensä auttamaan meitä elämään jumalisesti - se kun aina tarpeen mukaan meitä virvoittaa, valaisee ja kurittaa - kun Jumala on meille kaiken tämän antanut, mutta maailma silti elää huonosti kiittämättä Jumalaa ja ylistämättä häntä hänen armostansa, tehden syntiä ja palvellen epäjumalia, niin kuka silloin saattaa ihmetellä sitä, että Jumala antaa maailman niin sokaistua, että se tuskin hetkeäkään muistaa pelätä kadotukseen joutumistaan!

Mutta jos me, joille Henki on antanut elämän ja valon, jotka olemme maistaneet Jumalan hyvyyttä ja kulkeneet Hengen johdattamina, uudestaan lankeaisimme, jos ajatuksemme tulisivat kevytmielisiksi ja elämämme suruttomaksi ja syntiseksi, niin miten ankarasti Jumala meitä silloin tuomitsisikaan! Vaikka olisimmekin heikot ja syntiset, mutta silti kunnioittaisimme häntä, tunnustaisimme hänelle syntimme, tuomitsisimme itsemme ja pyytäisimme hänen armoansa, niin olisi kaikki hyvin.

Mutta kun halveksimme häntä, käytämme väärin ja uhmaamme sitä valoa, jonka hän on meille antanut, ja sekoitamme totuuden ja vääryyden, niin kuka silloin voi ihmetellä, että Jumala korkeassa vanhurskaudessaan kohtelee meitä niin kuin tämä teksti osoittaa!
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/Syyskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 15.09.2015 09:16

Kuva

SYYSKUUN 15 PÄIVÄNÄ.

Samoin myös Henki auttaa meitä heikkoudessamme. Room. 8:26.

Tässä nyt on kaikkien Jumalan lasten sanomattomien huokauksien lähde: »heikkoutemme.» Aivan kuin omat sydämemme huokaisivat tuon sanan »heikkous»! Apostolikin puhuu siitä ja sanoo »meidän heikkoutemme.» Siis hän lukeutuu itse niiden joukkoon, joita hän pitää heikkoina. Mitä kauemmin me elämme Hengen nuhteessa, sen syvemmin tunnemme oman heikkoutemme, niin että lopuksi sanomme: Kaikki, mikä meissä on, on pelkkää heikkoutta. Jumalan olemus on toisenkaltainen. Mutta me olemme heikkoja, ja se osoittautuu parhaiten sellaisissa asioissa, jotka ovat tärkeitä: hengellisessä ajatustavassamme, uskossamme, toivossamme, rakkaudessamme, kristillisessä vakavuudessamme, valppaudessamme, rukouksissamme ym. Kaikessa sellaisessa tunnemme ensin heikkoutemme.

Vaikka Jumala on antanut meille uuden hengellisen ymmärryksen, niin olemme silti toisinaan kuin sokeat. Emme voi ymmärtää selvintäkään sanaa. Vaikka edessämme on mitä varmimmat todistukset lohdusta juuri neuvottomille syntisille, on kuin emme niitä näkisi. Olemme kuin mies, joka seisoo seinän edessä näkemättä sitä. Emme ainoastaan usko, että Jumala kaikkialla on läsnä, vaan tunnemme sen myös omassatunnossamme. Tunnemme että hän tietää kaikki salaisimmatkin ajatuksemme. Ja kuitenkin elämme toisinaan kuin ei Jumalaa olisi olemassakaan. Emme häntä pelkää kiusauksen sattuessa, emmekä häneen turvaudu hädässä ja rukouksessa. Kuinka se on mahdollista? Se on varmaan heikkoutta.

Vaikka Jumala on meille ilmaissut Poikansa, niin että Kristus on meidän kallein ja arvokkain omaisuutemme, tuntuu meistä kuitenkin toisinaan kuin Kristusta ei olisi, vaan että meidän pitäisi kelvata Jumalalle oman vanhurskautemme avulla. Vaikka Jumala on meille antanut mitä varmimman vakuutuksen autuuden toivostamme, on toivomme ja odotuksemme toisinaan niin heikkoa, että eläisimme pitkät ajat muistamatta, että kuljemme kohti ikuista ihanuutta. Se toivo on meille kuin pelkkä uni.

Sydämemme ja tunteemme sanovat meille, että elämämme olisi lopussa tämän maallisen elämän loppuessa. Vaikka Jumala luo sydämeemme uuden rakkauden, huomaamme usein ajattelevamme vain omaa parastamme. Vaikka jo lapsuudesta sydämessämme varmasti kytee rukouksen henki, ja vaikka rukous meille toisinaan on paras ajanvietteemme, kuten sen pitäisi kaikille Jumalan lapsille olla, niin rukoileminen meitä suorastaan kyllästyttää toisinaan ja kesken rukouksen muistuvat kevytmieliset ajatukset mieleemme. Kaikki tällainen todistaa suurta heikkoutta.

Kun siis sekä myönnämme että toteamme, että heikkoutemme on suuri, niin tulemme melkein toivottomiksi. Mutta apostoli sanoo: »Älkäämme menettäkö toivoamme. Meillä on auttaja. Henki auttaa meitä heikkoudessamme.» Apostoli sanoo, että sen tekee Henki itse. Hän on suuri auttaja, johtaja, lohduttaja, ja asioittemme selvittäjä, jonka taivaallinen Isä on Pojan ansiosta ja pyynnöstä asettanut johtamaan lastensa maallista kulkua.

Mutta ellei Henki itse johda ja lohduta meitä vaaroissa ja vaikeuksissa, jotka meitä tiellämme kohtaavat, emme voi onnellisesti niitä sivuuttaa, vaikka Kristus on niin paljon puolestamme tehnyt ja armon välikappaleet ovat niin moninaiset. Samaan viittasi myös Kristus pois mennessään ja valmistaessaan opetuslapsiaan, kun hän useita kertoja lupasi antaa heille toisen lohduttajan. Hän oli sitä paitsi luvannut heille mitä ihanimpia asioita: hän oli heille vakauttanut, että vaikka hän nyt heidät jättääkin, ei hän jätä heitä orvoiksi. He näkisivät uudestaan hänet ja heitä odottaisi suuri ilo, jota ei kukaan heiltä voisi riistää. Hän oli sanonut, että hänen Isänsä kodissa oli monta asuinsijaa, ja hän meni. nyt valmistamaan heille sijaa. He tiesivät tien, sillä hän itse oli tie ja hän palaisi takaisin heitä noutamaan ym.

Mutta kaiken tämän hän sanoi osoittaakseen, että heitä vielä monet vaarat uhkasivat. Hän lupasi vielä moneen kertaan lähettää heille lohduttajan, totuuden Hengen, joka aina heitä seuraisi, johtaisi heitä totuudessa ja muistuttaisi heitä siitä, mitä hän on heille puhunut.

Painakaamme sydämiimme tieto siitä, että meitä ei ole jätetty yksin, oman onnemme nojaan. Meidän suoriutumisemme taisteluista ei riipu meidän omasta voimastamme. Ei, silloin olisimmekin hukassa. Henki auttaa meitä heikkoudessamme. Alkutekstin sana auttaa merkitsee paljon. Se merkitsee oikeastaan »käy käsiksi tai »ohjaa sitä, joka tarvitsee apua». Henki siis itse auttaa meitä heikkoudessamme, niin että ei ota sitä vielä pois, vaan näyttää meille oman voimansa meidän heikkoudessamme, niin että me lopuksi häntä vain ihailemme ja ylistämme häntä hänen uskollisuutensa, viisautensa ja voimansa tähden.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/Syyskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 16.09.2015 15:49

Kuva

SYYSKUUN 16 PÄIVÄNÄ.

Olkoot teidän kupeenne vyötetyt ja lamppunne palamassa. Luuk. 12:35.

Nämä sanat osoittavat kuvaannollisesti juuri samaa, jota Herra jäljessä lausuu: »Ja olkaa te niiden ihmisten kaltaisia, jotka herraansa odottavat, milloin hän palaa häistä, jotta he hänen tullessaan ja kolkuttaessaan heti avaisivat hänelle.» Näiden Herran sanojen hengellinen merkitys on: Odottakaa joka hetki minun tulemistani, pitäkää minua ja minun palvelemistani aina päämääränänne, huolehtikaa siitä, että sydämenne ei kiintyisi mihinkään muuhun, ettei maailma eikä liha sitä valloittaisi sillä silloin ette oikealla tavalla voisi minua palvella ja ilolla vastaanottaa. Minä en näkyväisenä ole joukossanne, vasta kun olen voittanut itselleni morsiameni (so. sen seurakunnan tai sen ihmisjoukon, joka on minulle määrätty) tulen takaisin suuressa kunniassa tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Olkaa aina valmiit sen päivän varalle.

Sitä varten meiltä vaaditaan kaksi asiaa: ensiksikin on meidän aina oltava häävaatteisiin puetut so. meidän on elettävä uskossa ja joka päivä muistettava Kristuksen vanhurskautta. Siis emme saa unohtaa synnintuntoamme, joka pakottaa meidät turvautumaan Kristukseen. Meidän on aina huolehdittava synneistämme, niin että emme koskaan unohda Kristusta ja hänen sanaansa. Tätä meiltä vaaditaan, että voisimme ilomielin vastaanottaa tuomarin. Sillä, »jolla Poika on, hänellä on elämä». Joka elää hänen lihastaan ja verestään, eli hänen sovintokuolemastaan, hän saa olla varma iäisestä elämästään. Tämä on ensimmäinen ehto, että voisimme autuaina kuolla ja astua Kristuksen tuomioistuimen eteen.

Mutta meidän pitää muistaa, että saavuttaaksemme »varman» ja »rauhallisen pääsyn Herramme ja Vapahtajamme iankaikkiseen valtakuntaan», eikä vain »tulen läpi sinne päästäksemme», pitää meidän huolehtia siitä, että elämme rakkauden hengessä, että ilomielin palvelemme Herraa, ja huolehdimme iäisyysasioista, etteivät maallisen elämän huolet paina sydäntämme ja ettei ahneus tai muut synnit pääse meissä valtaan. Jos kohtelemme vihamielisesti lähimmäistämme, emme voi luottavaisesti lähestyä Jumalaamme. Kaikki sellaiset asiat pitää meidän työntää syrjään ja tehdä rakkauden tekoja, sillä sitä tarkoitetaan sillä, että »kupeemme ovat vyötetyt ja lamppumme palamassa.

Herramme Kristus tahtoo tällä tavalla erikoisesti kehottaa meitä tukahduttamaan lihallisen ja kevytmielisen elämämme. Se selviää vielä paremmin meille 45. ja 46. säkeessä, jossa hän sanoo: »Mutta jos se palvelija sanoo sydämessään: »Herrani tulo viivästyy ja rupeaa lyömään palvelijoita ja palvelijattaria, sekä syömään ja juomaan sekä päihdyttämään itseään, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota ja hetkenä, jona hän ei arvaa.» Tämä palvelija tosin kuvaa kelvotonta kristittyä - vieläpä luopiota, kuten näemme siitä, että häntä kohtasi ikuinen vihan tuomio, josta Herra sanoo: »Hän hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman tuomion kuin uskottomille.»

Mutta älkäämme unohtako, että tällainen loppu saattaa odottaa kristittyäkin, jos hän tulee välinpitämättömäksi ja suruttomaksi, eikä pelkää vaaroja eikä välitä varoituksista. Sellainen suruttomuus juuri johtaa lankeemukseen, henkiseen kuolemaan ja ikuiseen kadotukseen. Siksi onkin varmaa, että jos tahdomme pelastua, on meidän ehdottomasti tarkoin muistettava Kristuksen varoitus, että jos muutumme maailmallisiksi ja suruttomiksi, niin emme voi toivoa Jumalan armoa ja vanhurskautta emmekä voi luottaa siihen huolehtivaan Henkeen, joka oli luonamme, kun Jumala meidät käännytti.

Emme koko pyhästä Raamatusta sen ainoaltakaan sivulta löydä kohtaa, joka vakuuttaisi suruttomalle ihmiselle menestystä. Siinä ei sanallakaan mainita, että Jumala olisi niin armollinen, että hän, vaikka et välittäisikään synnistä ja pahasta hengestä, kuitenkin sinua armonsa kautta auttaisi. Sitä ei Raamattu lupaa. Vain siinä tapauksessa, että syntinen antaa itseänsä kurittaa, että hän katuen, taistellen ja rukoilen parantaa itsensä, luvataan hänelle armo, vieläpä vaikka hän olisi langennut hyvin syvällekin. Silloin kaikki tulee hyväksi - muuten ei.

Sielunvihollisen joukot saattavat suruttomat turmioon. Täällä pahuuden maassa pelastuu ihminen taistellen ja peläten, jos hän luottaa Jumalan vahvuuteen, muuten hän suruttomana ja huolettomana joutuu turmioon. Samoin on laita todellisessakin taistelussa. Samaten käy sen, joka pyrkii ylöspäin vuolasta virtaa. Jos hän haluaa onnellisesti sivuuttaa jyrkän putouksen, hän ei saa nukkua veneeseensä, sillä silloin kuljettaa virta häntä mukanaan kuohuihin.

Meidän luontommehan on niin turmeltunut, että se aina tahtoo johtaa meitä pois autuuden tieltä. Samoin koettavat maailma ja paha henki meitä alituiseen johtaa huonoon suuntaan. Kaikesta tästä selviää, miksi meidän aina on välttämättä muistettava Herran kehotus: »Olkoot teidän kupeenne vyötetyt ja lamppunne palamassa.»
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/Syyskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 17.09.2015 07:57

Kuva

SYYSKUUN 17 PÄIVÄNÄ.

Ja mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isä kirkastettaisiin Pojassa. Joh. 14:13.

Tästä näemme, mitä merkitsee Jeesuksen nimeen rukoileminen. Se on melkein samaa kuin vetoaminen Jeesuksen välittäjäasemaan. Itse käsite, toisen nimeen rukoileminen, on melkein samanlaista kuin mikä meille on tuttua jokapäiväisessä elämässämme nykyäänkin, kun rikas ja arvossapidetty mies antaa nimensä ja suorituksensa jollekulle köyhälle apua tarvitsevalle. Jos köyhällä on tuollaisen rikkaan, arvovaltaisen miehen suositus, kääntyy hän luottavaisena avunantajan puoleen. Auttaja on valmis rohkeasti antamaan apunsa edes kysymättä, milloin köyhä voi maksaa takaisin saamansa avun, sillä hänelle riittää takuumiehen nimi. Niin käy kun voi turvautua toisen nimeen.

Tästä saamme jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä Jeesuksen nimeen rukoileminen merkitsee. Se lausutaan kirkkorukouksissamme tavallisesti julki seuraavin sanoin: »Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme nimeen.» Mutta Johanneksen evankeliumin 14. luvussa, josta luemme tekstimme sanat, saamme lisämerkityksenkin näille sanoille. Siinä käy ilmi, että kun rukoilemme Jeesuksen nimeen, on meidän rukoiltava hänen mielensä mukaan.

Mutta osataksemme rukoilla Jeesuksen ansioon turvaten ja hänen tahtonsa mukaan pitää meidän antaa Hengen vaikuttaa sydämessämme, että meistä tulisi todellisia Jeesuksen opetuslapsia ja Jumalan lapsia. Olemme luonnostamme eläytyneet siihen ajatukseen, että Jumala katsoo puoleemme ja on meille armollinen, kun elämme jumalisesti ja kuuliaisesti. Mutta sen sijaan emme voi odottaa, että hän kuulisi rukouksiamme meitä kohtaan, jos sydämemme syyttää meitä synnistä ja arvottomasta käytöksestä.

Niin itsekylläisiä me olemme, että oikeatkin Jumalan lapset, jotka kääntyessään ovat tunteneet itsensä aivan mitättömiksi ja kehnoiksi, ja vain hädin tuskin ovat ajatelleet Jeesuksen armoon turvaten voivansa kulkea ahtaan portin lävitse, vähitellen maallisen elämänsä aikana ovat hairahtuneet uskomaan, että Jumala on heille armollinen ja kuulee heidän rukouksensa, jos he vain noudattavat hänen käskyjänsä. Samoin he ajattelevat, että hän heille vihastuu eikä kuule heitä, jos he antavat synnin saada vallan heissä ja jos he huonosti käyttäytyvät.

Mutta jos rukoilemme siinä mielessä, että Jumala meidän oman kelvollisuutemme tähden meitä kuulisi, on aivan päinvastaista kuin että rukoilisimme Jeesuksen nimeen ja hänen välittäjän asemaansa vedoten. Paljon armoa ja paljon nöyryyttävää kokemusta me tarvitsemme ymmärtääksemme, mitä todella merkitsee, että vain Jeesuksen nimen ja hänen ansionsa tähden saamme armon ja hyvän osan, vaikka itse ansaitsisimme vain tuomion.

Mutta jos Jumalan uudestisyntyneille lapsille tämä on vaikeata, kuinka vaikeata silloin onkaan kääntymättömien rukoilla oikein ainoatakaan rukousta vain vedoten Jeesuksen ansioon!

Yhtä mahdotonta on tällaisen kääntymättömän rukoilla Jeesuksen tahdon mukaan. Hänen sydämensä huolet ja huokaukset eivät voi olla samat kuin Jeesuksen. Ja sitähän juuri myöskin merkitsi Jeesuksen nimeen rukoileminen. Sillä rukoushan on sydämemme halujen ja toivomuksien julkilausumista. Mutta ajattele, mikä armon ihmetyö on tapahtunutkaan, kun huomaan uskoni kautta saaneeni sellaisen sydämen, että vaikka en ajattelekaan Jeesuksen esimerkkiä ja määräyksiä, vaan suoritan jokapäiväisiä askareitani, kuitenkin sydämessäni tunnen samoja huolia ja toivomuksia, joita on Herran rukouksessa ja muissa Jeesuksen lausunnoissa.

Ajatukseni ja toivoni on, että Jumala armossaan antaisi valtakuntansa vahvistua minun ja toisten sydämissä, tunnen, että suurin iloni on kuulla, miten Jumalan teot ovat vaikuttaneet ihmissieluun, tai huomatessani Jumalan valtakunnan kasvavan jollakin paikkakunnalla ja Jumalan nimen kunnian lisääntyvän. Sama asiahan sisältyy Isä meidän rukouksen kahteen ensimmäiseen kohtaan: »Pyhitetty olkoon sinun nimesi. lähestyköön sinun valtakuntasi.» Tämän saman asian takia Jeesuskin vain täällä vaelsi, siksi hän alistui kuolemaan, ja uhrasi kaikki voimansa pelastaakseen sieluja ja laajentaakseen autuudenvaltakuntaa maan päällä.

Sinä, joka ehkä huolehtien ja huokaillen ajattelet samaa asiaa, sielujen pelastusta ja autuutta, iloitse ja ihmettele sitä armoa, että osaksesi on tullut, sinulla on sama mieli kuin Jeesuksella oli. Tuntukoon koko maailma muuten sinusta synkältä ja ahtaalta, sielussasi on armon ihmetyö, joka tuhatkertaisesti voittaa kaikki maalliset huolet. Kun ajattelematta Jeesuksen esimerkkiä tai Isä meidän rukousta öin ja päivin huokaat: tapahtukoon minussa Jumalan tahto, vaikkakin se olisi ristiriidassa oman tahtoni kanssa. Voisinpa täyttää Jumalan tahdon! Silloinhan sydämessäsi kaikuu kolmas rukous: Tapahtukoon Sinun tahtosi!» Iloitse siitä sydämesi ihmeestä, että mielesi on kuin Kristuksen. Mikä armo ja autuus onkaan, että meissä ja Jumalassa asuu sama Henki! Sehän todistaa, että meillä on osamme »Jumalan olemuksesta».
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/Syyskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 18.09.2015 08:26

Kuva

SYYSKUUN 18 PÄIVÄNÄ.

Kuuliaisuus on parempi kuin uhri, ja tottelevaisuus parempi kuin oinasten rasva. 1 Sam. 15:22.

Huomaamme tästä, että Jumala kaipaa vain meidän kuuliaisuuttamme. Opimme tästä, että Jumalalle ovat kaikki työmme saman arvoiset, jos ne vain ovat Jumalan käskyjen mukaiset. Jumalan käskyn, niin suuren kuin pienenkin, täyttäminen on tärkeä tehtävä, olkoonpa kysymys vaikka vain oljenkorren nostamisesta.

Mutta jos Jumala ei ole jotain meille antanut tehtäväksi, ei merkitse mitään, vaikka herättäisimme kuolleet eloon tai käännyttäisimme koko maailman. Niinpä siis vain Jumalan lausumat toivomukset ja käskyt ovat meidän »jalkojemme kynttilä ja vaelluksemme ohje.»

Ottakaamme siis tarkoin huomioon, mihin Jumala on meitä käskenyt. Jumala on asettanut jokaiselle kristitylle kahdenlaisia velvollisuuksia: ensiksikin yksityisiä eli kutsumuksen velvollisuuksia ja toiseksi yleisiä eli tilapäisiä rakkaudenosoituksia lähimmäisiämme kohtaan. Edellisistä sanoo Raamattu: »Pysyköön kukin Jumalan edessä siinä asemassa, missä hän on kutsuttu - kaikilla jäsenillä ei ole sama tehtävä. Vaeltakoon kukin siinä asemassa, missä Jumala on hänet kutsunut. Ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus ole mitään, vaan Jumalan käskyjen pitäminen on tärkeä.»

Yhteisistä velvollisuuksista sanotaan: »Kaikki mitä tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää samoin heille. Rakasta lähimmäistäsi, niin kuin itseäsi. Niin on siis rakkaus lain täyttymys.» Kuitenkin on meidän että juuri kutsumuksemme töitä täyttäessämme suoritamme rakkauspalveluksemme lähimmäistämme kohtaan. Vain harvat ihmiset tajuavat, että Jumala juuri kutsumuksessamme on asettanut meille ensimmäiset ja tärkeimmät vaatimuksensa.

Meidän on siksi tarkoin pantava merkille, että ylhäältä Jumalan taivaallisesta valtaistuimesta aina maan syvimpiin uumeniin vallitsee kaikessa Jumalan määräämä järjestys. Jumala, joka on »järjestyksen Jumala», on niin asettanut että toinen on hallitsija ja toinen alamainen. Toinen isäntä, toinen palvelija. Toinen isä tai äiti, toinen lapsi. Toinen naimisissa oleva, toinen naimaton. Toinen rikas, toinen köyhä. Samoin on ruumiissamme eri jäsenillä silmän, korvan, käden ja jalan tehtävät.

Jumalan ensimmäinen vaatimus on, että jokainen hoitaa tehtävänsä, että hallitsija hallitsee hyvin, alamainen tottelee uskollisesti. Että silmä näkee ja antaa korvan kuulla, jalka astuu ja jättää työn tekemisen kädelle. Miten ihanaa elämä maan päällä olisikaan, jos jokainen ajattelisi, että Jumalan ensimmäinen tahto ja vaatimus on, että jokainen täyttää oman kutsumuksensa.

Jos arkiaskareissamme ja tavallisissa toimissamme ollessamme ajattelisimme olevamme pyhässä temppelissä, ja ottavamme osaa kauniiseen jumalanpalvelukseen, tuottaisimme iloa Jumalalle. Mutta siihen ei riitä vain näkevä silmämme, vaan meillä pitäisi olla hengellinen silmä, joka huomaisi Jumalan järjestyksen ja käskyn. Jos ruumiilliset silmämme näkisivät edessään Jumalan ja me kuulisimme hänen pyytävän meiltä palvelusta, vaikkapa kaikkein vähäpätöisintäkin, niin se ei meistä tuntuisi halvata, vaan me pitäisimme sitä arvokkaana, ja me suorittaisimme sen ilolla vain saadaksemme Jumalaa palvella.

Luther sanoo: »Jos Jumala enkeleineen joskus tulisi luoksesi, ja käskisi sinun lakaista lattian, tulisit varmaan siitä niin iloiseksi, että et tietäisi, miten sen tekisit, ei siksi, että työ olisi vaikea, vaan siksi, että hän sitä olisi pyytänyt.» Ja nyt Jumala todella on sinun käskenyt suorittaa sellaisia töitä, kun hän esimerkiksi on tehnyt sinut palvelijattareksi tai lapseksi, sillä heille hän on sanonut: »Olkaa isännillenne kuuliaiset» ja »Kunnioita isääsi ja äitiäsi». Toisin sanoen tee, mitä sinua käsketään tekemään. Se on siis Jumalan käsky. Kun siis isäsi, äitisi, isäntäsi tai emäntäsi käskee sinun tehdä jotain, seisoo Jumala vierelläsi muistuttaen neljännestä käskystä ja sanoen: mene ja tee se! Siksi apostoli sanoo: »Olkaa alamaisia kaikelle inhimilliselle järjestysvallalle Herran tähden.» Huomatkaa: Herran tähden!

Eikö tämä sana juuri sisällä, että inhimillinen järjestys pohjaltaan on Jumalan järjestystä, nimittäin niin kauan, kuin se on kunnollista inhimillistä järjestystä, eikä ilkeätä niskoittelua Jumalan käskyjä vastaan. Se on Jumalan järjestys, koska Jumala sen on määrännyt. Kristittyjen on tärkeätä ja välttämätöntä tarkoin huomata sellaiset Raamatun kohdat, ja heidän on usein tätä muistettava. Sillä kiusaaja koettaa tehdä meidät hitaiksi ja saattaa meidät laiminlyömään velvollisuuksiamme.

Toisia se koettaa kaikin voimin tehdä tyytymättömiksi ja epävarmoiksi, niin että he luopuvat kutsumuksestaan. Joku tulee kateelliseksi eikä viihdy missään, vaan kulkee paikasta toiseen. Muistakaamme siksi kaikissa olosuhteissa, että Herra on sanonut: kuuliaisuus on parempi kuin uhri!
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/Syyskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 20.09.2015 08:37

Kuva

SYYSKUUN 20 PÄIVÄNÄ.

Ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempänä, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. Fil. 4: 7.

Joka kristillisen elämän vaihtelevissa oloissa tahtoo aina pysyä vahvana ja vahvistaa sydämensä rauhaa, tutkikoon ennen kaikkea ahkerasti rauhan evankeliumia. Se on oikea tie Jumalan rauhaan. Evankeliumin on aina autettava meitä, kun järjen, tunteen, omantunnon ja pahan hengen hyökkäykset koettavat meitä horjuttaa. Jumalan sana ja sakramentit ovat meille näitä rauhanhäiritsijöitä vastaan turvanamme.

Lohduttajamme puhuu meille ja sanoo: älä pelkää! Ole luottavainen! Jos sinä olet syntinen, niin on Kristus vanhurskas: sinä kuljet siinä valtakunnassa, jossa ei syntiä lueta sinun virheeksesi. Sinä olet siinä maassa, jossa syntiä ei sinulle lueta, sinä et nyt ole töiden valtakunnassa, joka vallitsee armoa, vaan armon valtakunnassa joka vallitsee töitä. Jumala on ainaiseksi sopinut kanssasi, ja hän on vannonut, ettei hän koskaan ole sinulle vihastuva. Tämän Jumalan valtakunnan oikean rauhan pasuunan on aina soitava korvissamme ja sydämessämme, jos täällä tahdomme rauhaa.

Mutta paitsi sanaa tarvitsemme myös Herraa itseänsä, so. meidän on usein rukoiltava Pyhän Hengen rauhaa sydämeemme. Kristityn pitää, kuten Pretorius sanoo, »joka aamu herätessään ja usein päivän aikana rukoilla. Varjelkoon Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempänä, sydänparkani rauhallisena, niin että kiusaajan valta, maailman pahuus ja muu surkeus eivät minua valtaisi.»

Kuinka toivottavaa olisikaan, että Jumalan rauha aina vallitsisi kaikkien Jumalan lasten sydäntä ja mieltä! Armelias Jumalahan toivoo sydämestään, että emme kuluttaisi päiviämme surren ja epätoivoa tuntien, kun kuitenkin olemme niin kalliisti ostetut. Jumalan silmissä olemme kallisarvoiset, niin kauniisti puetut, niin rikkaat ja onnelliset Kristuksessa, siksi meillä myös pitää olla hänen rauhansa. Apostoli sanoo nimenomaan: Olkaa aina iloiset, sillä se on Jumalan tahto teistä.» Ja Kristus itse: »Minä olen tullut, jotta heillä olisi elämä ja olisi yltäkyllin.»

Huomaa, että tämä oli Kristuksen sovituksen päätarkoituksia, kuten siitä varta vasten sanotaan: »Rangaistus, joka meille rauhan tuotti, oli hänen päällänsä, ja hänen haavojensa kautta olemme me parannetut.» Ja taas: »Vanhurskauden hedelmä on rauha ja vanhurskauden hyödytys iäinen hiljaisuus ja lepo.»

Siksi mitä iloisempi ja rauhallisempi joku on Kristuksessa, sen tyytyväisempi Jumala on. Mitä iloisemmat olemme, sen enemmän kunnioitamme ja kiitämme Kristusta, joka on tämän rauhan ja ilon aiheuttaja. Eihän kristityllä muuten olekaan paljoa iloa maan päällä. On välttämätöntä tässä pahassa maailmassa, joka on lihan, kiusaajan ja pahuuden taistelua ja hyökkäyksiä täynnä, että sydämessämme on suuri ja horjumaton Jumalan rauha.

Jeesuskin sanoo lopettaessaan jäähyväispuheensa opetuslapsilleen iltaa ennen kuolemaansa: »Tämän olen puhunut teille, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielin, minä olen voittanut maailman.» Vapahtajan vakava tahto siis oli, että meillä olisi Herran rauha, vaikkakaan kukaan muu ei paremmin kuin hän tiennyt, miten syntisiä ja kelvottomia me olemme! Kun hän silti suo meille rauhan, vieläpä kärsii ja kuolee sen tähden, lohduttaa ja puhuu ystävällisesti meille, että meillä olisi Herran rauha, niin onhan toki kohtuullista, että olemme rauhalliset hänen turvassaan, kuten pieni lapsi äitinsä sylissä.

Tämä rauhahan juuri ennen kaikkea vahvistaa meitä ja kiinnittää sydämemme Kristukseen, elähdyttää ja antaa meille voimaa kaikkeen hyvään. Kirjoitettu on: »Ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempänä, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.» Ja taas: » Ilo Herrassa on teidän väkevyytenne.»

Kun uskoni kautta olen saavuttanut Jumalan rauhan, voin vaikka mitä tehdä ja kestää. Silloin saa kuka tahansa olla minulle epäystävällinen, kun olen varma Jumalan ystävyydestä. Silloin voi mikä maallinen koettelemus tahansa kohdata minua, kun minulla on ilonani taivaallinen aarteeni. Jokainen kristitty muistakoon siis, että Jumalan rauha varjelee sydäntämme ja ilo Herrassa on väkevyytemme.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/Syyskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 21.09.2015 08:59

Kuva

SYYSKUUN 21 PÄIVÄNÄ.

Katso, Herran käsi ei ole lyhyt auttamaan eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan. Jes. 59:1.

Monet ihmiset, jotka muuten osoittautuvat tosi kristityiksi, ovat niin huolen ja murheen vallassa, niin kuin ei mitään apua olisi, niin kuin heillä olisi huoli, jossa Jumala ei voisi auttaa, aivan kuin Jumala olisi kuollut tai tunnoton, ja Korkeimman lasten pitäisi surra. Muuten heillä kyllä tuntuu olevan uskoa ja ajatuskykyä kylliksi. Mutta kun jokin hätä ja vaikeus heitä huolestuttaa, niin he huokaavat ja surevat, kuin ei heillä olisikaan Jumalaa ja Vapahtajaa. Jos heitä kehotetaan turvaamaan Jumalaan, vastaavat he: »Tiedän kyllä, että Jumala oli voimakas ja uskollinen. Mutta tämä on sellainen tapaus, jota ei voida auttaa.» Tällainen surumielisyys saattaa ajoittain vallata jokaisen kristityn.

Mutta jos kristitty tuntee itsensä onnettomaksi tai jonkin asian auttamattomaksi, on hän synkkä, epäuskoinen ja erehtynyt. Herra vastaa meille aina: »Onko käteni nyt niin lyhyt, että se ei voi auttaa, vai onko voimani niin heikko, ettei se voi pelastaa? Eikö sydämeni enää syki teidän tähtenne? Missä on se erotodistus, jonka annettuani olen teidät hylännyt? Tai missä on se korkorahan kantaja, jolle olen teidät myynyt?»

Kristitty siis kokonaan erehtyy ajatellessaan, että hänen täytyy olla onneton. Jumalan lapsi ei koskaan voi olla oikein onneton. Sillä jo Jumalan lapsena oleminen on niin suuri onni, että jokainen auttamatonkin maallisen elämän onnettomuus on sen suhteen kuin hiekkajyvänen koko maapalloon verrattuna.

Herrammehan voi meitä kaikessa auttaa. »Herran oikea käsi voi kaiken muuttaa.» Ja jos Herra ei pidä jotain muuttamisen tai auttamisen arvoisena, ei se saa tuottaa Jumalan lapselle murhetta. Sillä apostolin sanoihin vedoten voimme uskoa kaiken, mikä tapahtuu, olevan heille onneksi: »Tiedämme, että niille, jotka Jumalaa rakastavat, kaikki parhaaksi kääntyy.»

Jumalan lapsilla on muihin ihmisiin verrattuna se suuri etu, että tapahtuupa mitä tahansa, on se heille hyödyksi. Maailman lapsella saattaa olla enemmän kultaa ja hopeaa, enemmän taloja ja kartanoita, enemmän ruokaa ja vaatteita, enemmän iloja ja huvituksia. Mutta hän ei koskaan pääse siihen onnelliseen asemaan, missä Jumalan lapset elävät, että kaikki kääntyy hänelle parhaaksi, vaan päinvastoin vahingoksi. Ja kun hänen mielestään hänellä oli mitä parhain olo ja hänen omansa on korkeimmillaan, on hän pahan hengen orja ja ikuisen kadotuksen perijä.

Kun Jumalan lapset sen sijaan luulevat vajonneensa kaikkein syvimmälle kärsimysten ja vaikeuksien kuiluun. Kun Job istuu säkkiin puettuna tuhkassa ja hieroo valitellen haavojaan, kun Jeremia makaa kurakuopassa, Daniel jalopeuran luolassa ja köyhä Lasarus riepuihinsa puettuna rikkaan oven edessä. Silloin on heidän kohtalonsa kuitenkin niin onnellinen, että he ovat Herran silmäteriä, vanhurskauden lapsia, pyhää kansaa, jonka enkelit lopulta kantavat Aabrahamin helmaan.

Sen takia siis Jumalan lapset eivät koskaan voi olla onnettomat. Onnettomuus on heille itselleen hyödyksi - ja vieläpä itse synti, joka on suurin paha, ei ole heitä tuomitseva, kiusaaja ei heitä voita, kuolema ei vahingoita heitä, vaan kaikki nämä julmat viholliset ovat heille Herran viittauksesta joksikin hyödyksi.

Siitä näemme, että ei ole sellaista hätää, jossa Jumala ei voi meitä auttaa. Ei ole sellaista voimaa, joka erottaisi meitä Jumalan rakkaudesta, joka on Jeesuksessa Kristuksessa. Ei mikään vihollinen voi temmata Kristuksen karitsoita hänen luotansa. Jos he joskus joutuvat kadotukseen, tapahtuu se sentähden, että he kuten ensimmäiset esi-isämme omasta tahdostaan luopuvat Kristuksesta, omasta tahdostaan ovat noudattamatta hänen ääntään, ja antavat käärmeen äänen ja synnin petoksen lumota itsensä. Tämä siis on sen tärkeän totuuden pohjana, että ainoakaan kristitty ei joudu häviöön niin kauan, kuin hän kunnioittaa ja pelkää Jumalan sanaa ja antaa sen johtaa itseänsä.

Ei, niin kauan kuin hän sen muistaa, ei mikään voima voi häntä erottaa Kristuksen rakkaudesta, vaikka hän olisi miten heikko tahansa, vaikka kaikki tuntuisi mahdottomalta ja vaikka hän olisi miten kurja tahansa. Kaikki on autettavissa, jos hän vain etsii Herran apua sillä tavalla, kuin Herra häntä on luvannut auttaa. Sillä olisi mahdotonta, että joku, joka Herraan luottaa ja häneltä apua anoo, lopuksi kuitenkin joutuisi häpeään.

Tutkikaa Raamattua aikojen alusta ja etsikää sieltä, onko kukaan, joka on Herraan luottanut ja häneen turvautunut, koskaan joutunut häpeään. Ei, kristityn ei kannata toivottomana surra. Herra auttaa häntä kaikessa. Hän, on aina meidän Isämme, kaikkivoipa ja uskollinen Isämme, joka huolehtii kaikessa lapsistaan, ottaa kaikkeen osaa, mitä tapahtuneekin, sekä auttaa, varoittaa ja hoitaa, kuten Raamatussa sanotaan: »Näin sanoo Herra Sebaot, joka teihin koskee, koskee minun silmäterääni.»
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/Syyskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 23.09.2015 07:53

Kuva

SYYSKUUN 23 PÄIVÄNÄ.

Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, jolla rikastuisit. Ilm. 3:1

Huomatkaa, että Herra sanoo: »Osta minulta.» Tarkatkaa, mitä merkitsee, että Herra hartaana, majesteetillisena ja vakavana sanoo kehottavalla äänellä: »Neuvon sinua, että ostat minulta, minulta!» Tällä tavalla hän, tarmokkaasti hylkää kaikki meidän omat työmme ja painostaa sitä, että Jumalalle ei kelpaa muu kuin se, mikä on Pojan tekemää. Mutta »osta»? Miten se tapahtuu?

Herra sanoo: »Kaikki janoavaiset, tulkaa vetten tykö, tekin, joilla ei ole rahaa. tulkaa ostakaa ja syökää, tulkaa, ostakaa rahatta ja hinnatta viiniä ja rieskaa. Tässä siis sanotaan »ilman rahaa! Samalla tavalla ostamisesta sanoo hän: »Neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, so. neuvon sinua, että jätät oman työsi, ja vain uskot ja otat vastaan minulta.

Hän kyllä puhuu puolittain rankaisevalla äänellä ja vakavan kehottavasti. Mutta sehän on yhtä suloista kuin jos hän sanoisi: Kiellän sinua tekemästä mitään minua lepyttääksesi tai itseäsi lämmittääksesi. Käsken sinua luopumaan omasta työstäsi ja vain ottamaan vastaan. Käsken, että uskot, että minun tekoni sinun, hyväksesi riittää sinulle! Se, joka armon avulla uskoo ja omistaa nämä sanat itselleen: »Minä neuvon sinua ostamaan kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit», on kokeva, että todellakin veltto mieli voi niistä alkaa hehkua ja kylmä ja kuollut ihminen alkaa lämmetä ja elää. Sillä onhan se niin suurta ja ihmeellistä.

Ensin on Herra juuri edellä selittänyt, miten se henkilö, jolle kaikki tämä tarjotaan, on kurja ja arvoton, niin että kenenkään ei tarvitse vetäytyä syrjään tai olla osaton. Sitten korkea Jumala itse vakavasti neuvoen puhuu juhlallisin sanoin arvottomalle syntiselle. Ne sanat ovat meidän ajatuksiimme, luuloomme ja tunteisiimme verraten kuin suuri korkea vuori verrattuna hiekkajyväseen.

Mutta mitähän Kristus tarkoittanee tällä kullalla, jota hän tarjoaa? Jotkut ovat selittäneet hänen tarkoittavan uskoa, mutta se on erehdys. Uskoa tässä kuvaa itse ostaminen, johon sisältyy pyytäminen ja uskominen. Mutta kullalla, jonka ostamme ja josta rikastumme, tarkoitetaan sitä, minkä uskoen saavutamme, nimittäin Kristuksen kallista verta tai koko ansiota, joka on hänen kärsimyksensä tulessa puhdistettu ja koeteltu.

Pietari sanoo tästä asiasta: »Tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niin kuin virheettömän ja tahrattoman karitsan.» Apostoli tarkoittaa: Jonkun lunastamiseen tarvitaan kultaa ja hopeaa. Mutta se kulta, jolla me olemme lunastetut, ei ole katoavaista, vaan ikuista, nimittäin Kristuksen verta.

Tämä veri eli Kristuksen ansio, on köyhän syntisen ainoa omaisuus. Itse usko ei ole se rikkaus, joka kelpaa Jumalalle. Sille, joka tahtoo kelvata Jumalalle, ei ole kylliksi, että hänellä on oma uskonsa ja katumuksensa, rukouksensa, rakkautensa ja nöyryytensä. Sillä ei sekään, minkä Pyhä Henki meissä on vaikuttanut, voi puolustaa meitä ja kestää tuomion tulessa, sillä se on epätäydellistä astian heikkouden vuoksi. Sillä, joka tahtoo kestää Jumalan tuomion, ja jota Jumala nimittää »rikkaaksi», pitää olla jotain korkeampaa ja arvokkaampaa, nimittäin kultaa, joka jo aikaisemmin Jumalan tuomiossa on karaistua ja koeteltua. Sitä on vain Kristuksen vanhurskaus.

Mikä arvo onkaan tällä Kristuksen tarjoamalla kullalla, eli hänen kalliilla verellään? Olet syntinen ja köyhä, sinulla on suuret velat. Olet usein syntiä tehnyt. Mutta kun panet kaiken sen vaakakuppiin ja toiseen panet Jumalan Pojan veren, niin sanopa, kumpi painaa enemmän? Ovathan syntimme kyllä suuret ja raskaat, mutta kun Jumalan omasta suusta olen kuullut sanat: »Tämä on minun vereni, joka vuodatetaan syntien anteeksi saamiseksi», ja kun apostoli on sanonut: »Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan veri puhdistaa meidät kaikista meidän synneistämme», niin on syntinen, huolestunut sieluparkani rauhallinen ja levollinen. Silloin elvyn uudestaan ja saan palavan hengen.

Sillä onko sen riittävämpää lunastusta kuin Kristuksen veri? Voiko mikään inhimillinen synti olla niin suuri, että sitä ei pesisi pois Vapahtajan veri? Ja Kristus sanoo tässä arvottomalle, syvään vajonneelle miehelle: »Neuvon sinua ostamaan minulta kultaa tulessa puhdistettua, jotta rikastuisit.» Hän siis todistaa, että mies ei ainoastaan tulisi viattomaksi, vaan myös rikkaaksi tämän kullan kautta!
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

EdellinenSeuraava

Paluu Olavi Peltolan kirjoituksia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron