Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Lokakuu

Rohkeutta on tunkeutua synneistämme huolimatta Golgatan ristin juurelle ja kuunnella huutoa: Se on täytetty!. (Ote Peltolan kirjoituksesta)

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 23.10.2015 06:37

Kuva

LOKAKUUN 22 PÄIVÄNÄ

Sinä tyhmä, se, minkä kylvät, ei virkoa eloon, ellei ensin kuole. - Mutta Jumala antaa sille varren sellaisen kuin tahtoo. 1 Kor. 15:36,38.

Apostoli tahtoo tässä sanoa: sinä tyhmä, joka hetkenkään saatat epäillä ja pitää mahdottomana sitä, minkä kuitenkin joka päivä näet silmiesi edessä paljon vähempiarvoisissa asioissa, nim. että Jumala kuolleet kuivat siemenet eläviksi, niin että ne niitten maassa mädätessä hedelmää kantaviksi niin että ne nousevat uusin, elävin ja ihanin muodoin. Et voi käsittää, että Jumala saattaa antaa meidän haudatuille ja mädänneille ruumiillemme ylösnousemuksen, vaikka näet noille vähäpätöisille vehnän- tai muille siemenille annettavan ylösnousun kunnian.
Joka kevät sinä näet ylösnousemuksen silmien edessä - sinä näet, kuinka siemen, joka syksyllä aivan kuivana kylvettiin maahan, maaten siinä kuin poisheitettynä, turmeltuneena ja talvella paleltuneena, suuren, paksun lumi- ja jäävaipan peittämänä, vielä kovien, kylmien talvituiskujen riehuvan tällä laajalla hautakentällä, jonka vuoksi siemen talven pitkinä kuukausina ja pimeinä on sinusta kuin hävinnyt olemattomiin ja tuhoutunut. Mutta mitä tapahtuu? Vihdoinkin koittaa kaivattu kevät, aurinko säteilee kaikessa loistossaan - ja sen lämmöllä poistaa Luoja nyt kääreliinan ja herättää kuolleet siemenet uuteen elämään. Nyt nousee maasta tuhansia uusia, eläviä, raikkaita, vihreitä korsia, jotka sitten monin verroin palkitsevat peltomiehen kylvämän siemenen.
Tämän on Jumala asettanut kaikkien nähtäväksi, eikä kukaan sitä enää ihmettele, koskapa jokainen näemme sen vuosittain. Totisesti, jollemme lapsuudesta asti olisi tottuneet näkemään, kuinka tämä kuollut, kuiva, maahan heitetty siemen jälleen kesällä nousee, niin sekin olisi meistä ihmeellistä ja uskomatonta. Nyt taas vanhasta tottumuksesta johtuu, että tuskin pidämme sitä minään ihmeenä. Sanommehan vain: »Siemen itää ja orastaa.» Emmekä ajattele, että tämä kasvu oikeastaan on oikeata luomistyötä. Eihän koko maailma kaikella taidollaan voi aikaansaada ainoatakaan ruohonkortta. Mutta laihon kasvaminen maasta on sellainen luomus, jonka siemen on maassa mädänneessä kylvössä - se on siis ylösnousemista kuolleista. Koko maailma ei voi tehdä mitään sellaista, se on kaikkivaltiaan Luojan omaa työtä.
Kun nyt sama Jumala ilmaisee meille tekevänsä samalla tavalla meidän ruumiillemme, antavansa haudata nekin maahan ja mädäntyä, mutta taas kerran antavansa niiden nousta kuolleista, niin silloin, kun suuri iäisyyden kesä on tullut, ja vanhurskauden aurinko koittaa parantuminen siipensä alla - tämä kaikkivaltias Jumala sanoo meille, että hän silloin antaa kuolleitten ruumiittemme nousta, pidämme sitä luonnottomana ja mahdottomana. Emmekö ansaitse sinä tyhmä nimitystä?
Ajattele vielä kerran: kun voimme nähdä vähäpätöiset rukiin, vehnän ynnä muunlaiset siemenet itävän ja nousevan oraalle, ja kuitenkin epäilemme näiden suurien, kalliiden, ihmeellisesti luotujen ja kalliisti lunastettujen siemenjyvien, meidän ruumiittemme, ylösnousua. Emmekö silloin ole tyhmiä? Vaikka itse Jumalan Poika otti ihmisruumiin asunnokseen, niin epäilemme, lieneekö siltä sama ylösnousemuksen kunnia, kuin nisun ja rukiin jyväsellä on! Ja minkä takia? Vain sen takia, ettei kukaan käsitä, miten on mahdollista, että Kaikkivaltias voi tehdä, mitä on luvannut. Emmekö ansaitse tyhmän nimeä?
Mutta varsinainen ja suuri tyhmyytemme on siinä, ettemme pysähdy ajattelemaan, että tässä on kysymys uudesta, suuresta kaikkivaltiaan Jumalan luomistyöstä, kuten apostoli mainitseekin: »Jumala antaa sille varren sellaisen kuin tahtoo.» Jumala, et sinä, ihminen, ei siemen itse, vaan Jumala, Luoja, joka kerran loi tyhjästä koko maailman ja maailmankaikkeuden - sinä tyhmä, hänestä tässä puhutaan. »Jumala antaa sille varren sellaisen kuin tahtoo.»
Hänen vapaasta tahdostaan kaikki riippuu. Mitä kaikkivaltiaalle Luojalle on helpompaa kuin tehdä mitä hän tahtoo? Mutta huomaa, kuinka me aivan huomaamattamme tulemme tyhmiksi, kun me halveksimme Jumalaa, hänen valtaansa ja sanaansa. Me emme ennätä huomata sitä ennen kuin me hengellisesti olemme niin sokaistuneet, että olemme kadottaneet alkeellisimmatkin käsitykset Jumalasta, jotka jo pakanoillakin on yksistään luomakunnan tarkastelusta, niin että epäilemme, onkohan se tai tuo mahdollista, vaikka puhumme kaikkivaltiaasta Jumalasta. Varokaamme siis sokaistumisen rangaistusta!
Jumala on suuri ja pyhä. Sen, joka ei tahdo nöyrästi taipua hänen totuutensa ja voimansa alaiseksi, hän sokaisee. »Eikö Jumala ole tehnyt tämän maailman viisautta hullutukseksi?» Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmistyneet, tulleet todella oikein tyhmiksi, kun he saattavat kieltää sen, minkä me muuten näemme omin silmin, nim. että Jumala helposti voi tehdä kaikki, mitä hän tahtoo.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 23.10.2015 06:37

Kuva

LOKAKUUN 23 PÄIVÄNÄ.

Pankaa siis pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja kaikki panettelu. 1 Piet. 2:1.

Syvän turmeluksemme kauhea merkki on, että useinkin oikeaa syytä tietämättämme mieluummin kuulemme ja puhumme lähimmäisemme pahoista kuin hyvistä ominaisuuksista. Ja vaikka me itse olemme niin arat omasta nimestämme, ettemme voi kärsiä kenenkään puhuvan vähintäkään pahaa meistä, vaan soisimme koko maailman puhuvan meistä hyvää, emme kuitenkaan tahdo kuulla muista hyvää sanottavan.
Tästä ihmisessä olevasta vanhan käärmeen siemenestä on sellainen synnillinen tapa johtunut ja tullut yleiseksi, että tuskin kaksi tai kolme voi kokoontua, kohta puhumatta jostakin ihmisestä rakkaudettomasti ja pahasti. Eikö ole ns. ystäviä ja tuttavia, vieläpä sukulaisiakin, jotka varta vasten käyvät toistensa luona vain saadakseen pahojen ajatusten ja puheiden aiheita toisistansa? Jos tällöin on jotakin tosi pahaa sanottavana, tulee se tarkoin pengotuksi, tutkituksi, selitetyksi ja kuvatuksi, joka on lähimmäisensä pettämistä ja panettelemista. Tämä on jo ilmeinen rikos pyhää rakkaudenlakia vastaan: »Mitä ette tahtoisi ihmisten teille tekevän, älkää tekään heille tehkö.»
Mutta tavallisesti ei tyydytä vain panettelemaan, selittelemään ja levittelemään todellista pahaa, vaan vieläpä lisätäänkin ja sen sisällisiä syitä ja tarkoituksia punnitaan, että paha vain muuttuisi yhä pahemmaksi. Ja kun jokaisella asiaa edelleen kertoessaan on sama pahan sydämen taipumus lisätä ja suurentaa lähimmäisensä vikoja, tapahtuu helposti se, että mitä kauemmaksi puhe kulkee, sitä suuremmaksi ja pahemmaksi se kasvaa, joten lopulta on työlästä saada selville sitä totuuden hitusta, joka oli tuon suunnattomasti kasvaneen juorupuheen ensimmäinen aihe.
Tätähän saamme melkein joka päivä kokea. Varokoon jokainen, joka vielä pelkää Jumalaa ja synnin petosta, ottamasta osaa sellaisiin juoruihin. Muuten voi helposti joutua jaarittelemaan jotakin sellaista, joka alkuaan johtui vain koston ja vihan synnyttämästä valheesta. Lukeekohan Jumala sinulle ansioksi, että sinä joko hyväntahtoisessa ajattelemattomuudessa tai salaisen pahansuovasti heti uskot ja matkit kaikkea, mitä ihmiset kertovat? Tällä tavoin moni sitä oikeastaan tahtomatta muuttuu inhottavaksi panettelijaksi.
Mutta kaikki, mikä maailmassa ja ulkokullatuissa on vallitsevana vikana, tulee myös kiusaukseksi Jumalan lapsille - niinpä tämäkin taipumus ajatella ja puhua pahaa ihmisistä. Sillä siinäkin, missä hyvä ja altis henki ja rakkaus asuu, on myös jäljellä turmeltu liha, vanhan sydämen pahuus. Siitä johtuu se, minkä jumalaapelkääväiset usein surren tuntevat ja tunnustavat, mutta jota suruttomat eivät huomaakaan, että heidän mielipiteensä, luulonsa ja arvostelunsa jostakin ihmisestä usein riippuu vain hänen suhteestaan heihin.
Jos vain joku on minulle suosiollinen, ajattelee ja puhuu minusta hyvää, voin minä helposti kääntää kaiken häntä koskevan hyväksi, vaikkei hän muuten olekaan parhaita ihmisiä. Mutta jos sitä vastoin joku parempikin ihminen on sattunut minua loukkaamaan, tehnyt minulle esim. jonkin vastenmielisen muistutuksen tai osoittanut minulle halveksimista tai jollakin tavoin himmentänyt minun kunniaani jne. heti on paha sisuni valmis hakemaan vikoja hänessä ja mikäli mahdollista, suurentamaan ja levittämään niitä.
Mikä ilkeä hirviö onkaan langennut ihmissydän! Vain siitä syystä esim. että ylpeytesi on muistutuksesta loukkaantunut, sinä koetat keksiä ja puhua kaikkea pahaa lähimmäisestäsi!
Eikö hän silti voi olla kunnon ihminen, vaikka hän on sinua nuhdellut? Tai jos Jumala on tahtonut siunata häntä jollakin erikoisella lahjalla ja menestyksellä, jota ei sinulla ole, eikö hän siitä huolimatta voi olla kunnon ihminen? Onko sinun juoniteltava naapurisi kanssa vain siitä syystä, että hänen peltonsa tai kauppansa on siunatumpi kuin sinun?
Kuinka moni onkaan tuollaisesta pahan sydämensä salaisesta kateudesta ruvennut ajattelemaan ja puhumaan pahaa samasta ihmisestä, jota hän ennen useita vuosia on rakastanut ja jossa hän sinä aikana näki kaikkea hyvää?
Kristityn on sangen hyödyllistä aikanaan huomata tämä pahan sydämen kavaluus ja ilkeys. Näemmehän alituisia esimerkkejä siitä, että pahat tai hyvät arvostelut riippuvat siitä, kuinka me itse tahdomme asian käsittää. Sama asia, joka pahansuovalle ihmiselle merkitsee kaikkein pahinta, on toiselle hyväntahtoiselle aivan vähäpätöistä, ehkäpä jotakin aivan viatonta, vieläpä kiitettävääkin. Näin arvostelu voi olla mielenlaadusta riippuvainen.
Miettikäämme tätä tarkoin ja varokaamme sydäntämme ja valvokaamme itseämme, ettemme noudata niitä ajatuksia ja tunteita, jotka meissä heräävät meitä jollakin tavoin loukanneita kohtaan. Niin, totisesti! Jos sielussasi herää kateus ja viha lähimmäistäsi kohtaan, jos tunnet sydämessäsi koston ja jos mieltäsi kiihottaa jokin juorupuhe hänestä - oi varo silloin, silloin on pimeyden valta käsillä!
Oi Herra Jeesus Kristus! Minunkin sydämeni on häijy ja pahanilkinen kappale. Se on valheen, petoksen ja vihan täyttämä. Puhdista minua isopilla, että minä puhdistuisin, pese minua, että minä lunta valkeammaksi tulisin! Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki! Sinä, Herra, yksinäsi voit ja tahdot sen tehdä. Opeta minua elämään sinun kasvojesi edessä. Opeta minua rakastamaan lähimmäistäni niin kuin itseäni! Varjele minua kaikilla teilläni, pelasta minut perkeleen petoksista ja juonista! Päästä minut kaikesta pahasta! Amen.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 26.10.2015 08:00

Kuva

LOKAKUUN 25 PÄIVÄNÄ.

Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen. Gal. 5: 24.

Tämä on kiusallinen, niin, kauhea luku sille, joka ei vielä suuremmassa määrin ole kuoletettu vanhasta minästään ja kokonaisemmin puettu Kristukseen, vaan luulee vielä, että meidän on tehtävä tämä itse. Puhumattakaan niistä, joilla ei ole mitään Hengen esikoislahjaa, vaan ovat lihallisia mieleltäänkin, joka on vihollisuutta Jumalaa ja hänen lakiaan kohtaan. Älkäämme siis koskaan unohtako, että perustus ja alku vanhan ihmisen kuolettamiseen ja uuden syntymiseen on se, että me ensin olemme kuoletetut omassatunnossamme olevasta laista ja Kristuksessa vapautetut, iloiset ja autuaat, niin että hän on meidän vanhurskautemme ja pyhityksemme. Katso, tämä on alku.
Vaikka olemme heränneet, mutta emme vielä ole uskovia emmekä vapautettuja, on kaikki turhaa, tuskallista, raskasta, vastahakoista, valkeata, mahdotonta, olemme vain kurjia orjia, kuten Paavali osoittaakin, ettemme ennen saata kasvaa hedelmää Jumalalle, emme ennen vaeltaa Hengen synnyttämässä uudessa olotilassa, ennen kuin olemme kuoletetut ja vapautetut laista, joka piti meitä vankinansa. Mutta katso, kun uskossa voin sanoa Paavalin kanssa: »Minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle.»
Kun olen koettanut täyttää lain kokonaan ollakseni vanhurskas, olenkin joutunut häpeään, yhä enemmän tuomituksi, neuvottomaksi, voimattomaksi, avuttomaksi, hämmentyneeksi, »Minä kuolin». Mutta kaiken, minkä etsin, löysin toisesta, Kristuksesta. Hänessä olen vanhurskas, puhdas, autuas. Hän on minun vanhurskauteni.
Ja ajattelin edelleen, että oma tehtäväni oli pyhittyä ja koetin sen hyväksi tehdä paljon. Koetin rukoilla, koetin taistella, huolehdin kaikesta tästä pitäen sitä omana työnäni. Mutta ei sekään menestynyt, en saanut mitään aikaan, en voinut uskoa, en edes mitään hyvää ajatellakaan, muuta kuin sen, minkä Herra kulloinkin minussa vaikutti.
Silloin huomasin, että pyhityksenikin oli Herran vapaata armoa ja lahjaa, ja minä tulin kelvottomaksi, minä kuolin. Mutta minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa, ja minkä nyt elän lihassa, sen elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
Katso, kun Kristus näin on tullut vanhurskaudekseni ja pyhityksekseni ja minä kaikessa joka hetki olen hänestä riippuvainen, silloin, ja vasta silloin tulee pyhityksestäni ja vanhan ihmiseni kuolettamisesta tosi. Silloin ei ainoastaan sen ilmaukset tule ehkäistyiksi, vaan itse vanhan ihmisen sisu, hänen sydämensä ja elämä, syvä, suunnaton itsekkyys, oma luulo ja itserakkaus kuolee.
Vanhalla ihmisellä tarkoitetaan kaikkea sitä pahaa, joka Aadamin perintönä on myötäsyntyneenä meissä. Sen ensimmäinen ja oleellisin piirre on äsken mainittu itsekkyys, itserakkaus ja hyvä luulo itsestänsä, sillä sellaisia siemeniä käärme kylvi sanoessaan ensimmäisille vanhemmillemme: »Te tulette niin kuin Jumala.» Tästä lähteestä virtaa hirmuinen synnin virta kaikkiin luonnon voimiin, jotka sitten ilmenevät mielenlaadussa, himoissa, ajatuksissa, sanoissa ja teoissa, kuten ylpeydessä, Jumalan unohtamisessa, suruttomuudessa, epäuskossa, kylmäkiskoisuudessa, tottelemattomuudessa, kevytmielisyydessä, laiskuudessa, hekumassa, saastaisuudessa, ylpeydessä, vihassa, kärsimättömyydessä, nurjuudessa, vainossa, kateudessa, ahneudessa, kavaluudessa, valheessa, panettelemisessa ym. synneissä ja paheissa. Sellaisen näköinen vanha ihminen on.
Uusi ihminen taas, jonka pitää meissä syntyä ja kasvaa, on se uusi luomus, jonka Pyhä Henki uskon kautta synnyttää sydämessämme - se on oikeastaan Jumalan luonnon osallisuutta - ja ilmenee meissä uutena lapsen suhteena Jumalaan, lapsen luottamuksena, rakkautena, lempeytenä, nöyryytenä, jumalanpelkona, ja synnin välttämisenä, Jumalan lain, pyhityksen ja vanhurskauden, kieltäymyksen, puhtauden, sävyisyyden, kärsivällisyyden, vilpittömyyden jne, rakastamisena, jonka kaiken me kaikessa täydellisyydessään näemme Kristuksessa, joka oli »Jumalan olemuksen juurikuva».
Tämä uusi ihminen meissä on tosin vähäinen, vastasyntynyt lapsi. Mutta kuitenkin pyhitetty ja Jumalalle otollinen, vähäpätöinen mutta kuitenkin Jumalan Poika, siinnyt Pyhästä Hengestä, kallis ja rakastettu Jumalan, enkelien, ja ihmisten silmissä. Ja samoin kuin tämä pyhä lapsi kasvatettiin syntisessä Nasaretissa ja kasvoi viisaudessa, iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä, ja saavutti vihdoin monien kilvoitusten, kärsimysten ja kiusausten alaisena elämänsä päämäärän. Samoin on uusi ihminen, meissä oleva Kristus, vanhan Aadamin jäännösten, maailman ja pahojen henkien kiusausten piirittämänä, kasvatettava. Sen on kasvaminen armossa, kunnes Kristus yhä kokonaisemmin yksin vallitsee ja hallitsee meissä, ollen meidän kaikkemme kaikessa – vanhan ihmisemme, ristiinnaulittuna kärsiessä joka päivä, tukehtuessa ja kuollessa.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 26.10.2015 08:00

Kuva

LOKAKUUN 26 PÄIVÄNÄ.

Kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ne ovat – Jumalan lapsia. Room. 8:14.

Tämä on suuri ratkaiseva tuntomerkki. Kaikista maan päällä olevista ihmisistä ovat vain ne Jumalan lapsia, joita Jumalan Henki kuljettaa, hallitsee ja johtaa kaiken aikaa. Jumalan Hengen lapset ovat Jumalan lapsia. Kaikkia, jotka ovat Jumalan lapsia, kuljettaa Jumalan Henki. Ne, joita Jumalan Henki ei kuljeta, eivät ole Jumalan lapsia. Siis tämä lause ilmaisee meille sen suuren, yleisen tuntomerkin, joka erottaa Jumalan lapset kaikista muista ihmisistä.

Koko maailmassa me näemme sen suuren eroavaisuuden ihmisten kesken, että kun ihmisten enemmistö elää vain lihan mukaan, joko vapaalla ja törkeällä tavalla, omien halujensa ja tämän maailman menon mukaan, tai siivommalla tavalla, pönkittäen omaa vanhurskauttaan, ilman Sanan ja Hengen johdatusta, on myös Kristuksen evankeliumin valossa kasvanutta toista kansaa. Kansaa, jonka päähuolena on, miten on oikein uskottava, seurattava Kristusta, kansaa, jonka pääasiallisimpana pyrkimyksenä kaikista heikkouksistaan ja valituksistaan huolimatta on voida oikein uskoa ja elää Kristuksen seuraajina, kuolettaa lihansa ja sekä sanoin että töin tunnustaa Herraansa, niin että koko heidän elämänsä on maailman elämän täydellinen vastakohta. Sitä ei koskaan liha ja veri vaikuta, vaan yksistään Jumalan Henki. Ja ne, *joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia».

Jumalan lapsia, oikeastaan »Jumalan poikia!» Kuka ihminen saattaa uskoa ja käsittää jotakin niin suurta? Ne, jotka helposti voivat tämän uskoa, eivät varmaankaan käsitä, mitä sanat sisältävät. Ne jotka käsittävät, mitä sanoihin sisältyy, eivät koskaan voi täysin sitä uskoa. Se on aivan liian suurta. Se ei mahdu ahtaisiin sydämiimme. Ajattele, että saamme olla suuren, kaikkivaltiaan Luojan lapsia, poikia ja tyttäriä, ei palvelijoita ja palvelijattaria. Kuinka suurta tämä on, voimme jossakin määrin aavistaa, kun tutkimme apostolin käyttämiä sanoja hänen mainitessaan: »Jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä», ainosyntyisen Pojan perillisiä, Kristuksen kanssaperillisiä ja että »Kristus on oleva esikoinen monien veljien joukossa».

Mutta miten meidän on tämä käsitettävä? Jonkun lapsena oleminen merkitsee tavallisesti sitä, että on hänestä syntynyt. Emme kai tässä merkityksessä voi olla Jumalan lapsia? Eräässä mielessä on kai Jumalan »ainosyntyinen» yksin Jumalan Poika, Isästä iankaikkisuudessa syntynyt ja Isän kanssa yhtä olemusta. Mutta toisaalta ovat myös kaikki Jumalan lapset maan päällä Jumalasta syntyneitä, kun he Hengen kautta ovat »uusia luomuksia».

Kahdella tavalla me tavallisesti tulemme jonkun lapsiksi: syntyen ja ottolapseksi otettuina. Suuri Jumala on nähnyt hyväksi, että me tulisimme hänen lapsiksensa kummallakin tavalla. Jälkimmäisestä puhuu apostoli Ef. 1:ssa sanoessaan: »Määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan.» Edellisestä Johannes puhuu usein, esim. sanoessaan: »Ne eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.» Ja taas: »Kuka ikinä on Jumalasta syntynyt, hän ei tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. eikä hän saata tehdä syntiä, sillä hän on Jumalasta syntynyt.» Mitä taivaan ihmeitä syntisen maamme päällä! Vielä täällä kulkee Jumalasta syntyneitä, eläviä Jumalan lapsia!

» Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!» Kaiken summa, mitä kolmiyhteinen Jumala, Luojana, Lunastajana ja Pyhittäjänä, on tehnyt ihmisen hyväksi, on se, että me olemme Jumalan lapsia. Jos mielestäsi on liian suurta se, että sinä olisit Jumalan lapsi, niin muista kuitenkin, että Jumala sitä varten alussa loikin ihmisen, tehdessään hänet kuvakseen ja kaiken tekonsa perilliseksi, jopa valmisti taivaan asunnotkin hänelle.

Mutta sanonet, mehän olemme langenneita, me olemme täynnä syntiä! Muista silloin, että Jumala juuri sitä varten antoi ainosyntyisen Poikansa tulla meidän kaltaiseksi ihmiseksi, että hän kuolemaan kestäneellä kuuliaisuudellaan hankkisi meille takaisin kadotetun lapseutemme. Jos sinusta on käsittämätöntä, että sinä olisit Jumalan lapsi, tuntiessasi niin paljon syntiä, niin muista kaikkea sitä, mitä Kristus on hyväksesi tehnyt. Mutta jos sanot: »Eiväthän silti kaikki ole Jumalan lapsia sanan oikeassa merkityksessä?» niin vastaamme: Siksi me synnymmekin Jumalasta, Hengen synnyttäminä. Kun sinä kaikessa lihasi pahuudessa ja vastahakoisuudessa et kuitenkaan voi vapaasti syntiä tehdä, et

voi tekemällä tehdä syntiä, koska Jumalan siemen pysyy sinussa, Jumalan Henki sotii syntiä vastaan, rankaisee, lohduttaa ja johdattaa sinua, muista tekstimme sanoja: »Kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ne ovat Jumalan lapsia.»
Jos siis katsomme lapseutemme perusteita, nim. kolmiyhteisen Jumalan omia tekoja, niin täytyy meidän kaikesta heikkoudestamme ja sydämemme vastaväitteistä huolimatta tunnustaa, että niin totta kuin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme, me kuitenkin olemme Jumalan lapsia, kun Jumalan Henki meitä kuljettaa.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 27.10.2015 07:40

Kuva

LOKAKUUN 27 PÄIVÄNÄ.

Minä en häpeä evankeliumia. Room. 1:16.

Voisimme kysyä, miksi apostoli tekee tämän huomautuksen, kun evankeliumi ei ole mitään hävettävää, vaan taivaan Jumalan antamaa ja niin ollen kunniakkainta mitä maan päällä on. Miksi siis apostoli sanoo, ettei hän häpeä evankeliumia? Epäilemättä siksi, että ihmiset sitä kuitenkin häpeävät. Nyt saattaa moni ajatella, että siten saattoi olla apostolin aikana, kun epäuskoiset juutalaiset ja pakanat eivät tunteneet evankeliumin ihanuutta, vaan väärässä viisaudessaan halveksivat sitä.


Totta kyllä apostolien aikana oli niin, että Jumalan evankeliumi oli »juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta». Mutta aivan samoin on nytkin, että Kristuksen evankeliumi on pahennus ja hullutus suurimmalle osalle niistä, jotka ovat hänen nimeensä kastetut. Kaikista ulkonaisista muutoksista huolimatta on ihmisluonto kaikkina aikoina ja joka paikassa sama.


Siksi myös koko Jumalan sana soveltuu kaikkiin aikoihin ja kaikkiin kansoihin, olivat ne sitten juutalaisia tai pakanoita, muhamettilaisia tai nimikristittyjä. Kaikkialla toteutuvat apostolin sanat: »Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on, sillä se on hänelle hullutusta, eikä hän voi sitä ymmärtää.» Eikä vain näin, vaan Kristuksen evankeliumi on kaikin puolin kovassa sodassa meissä asuvaa turmelusta vastaan. Evankeliumissa ahdistetaan sitä, mitä ihminen eniten rakastaa, omaa riippumattomuuttaan. Se vaatii ymmärryksen ja tahdon ehdotonta alistumista Kristuksen sanan alaiseksi. Se lyö maahan kaikki ylpeyden luulottelut ja itseluottamuksen. Se tekee yksin Jumalan suureksi ja ihmisen köyhäksi kerjäläiseksi.


Sellainen ei koskaan voi miellyttää ihmisluontoa, vaan on sille vain piinaa ja kuolemaa. Tämä on syy, minkä takia kaikki se, mikä ei ole Jumalasta syntynyt, aina vihaa Kristuksen sanaa ja Kristuksen tositodistajia. Sen takia Herra usein sanoikin opetuslapsilleen, että he olisivat valmiit odottamaan ihmisten vihaa hänen nimensä tähden. Ja hän selitti, että heidän tilansa ei ollut oikea. He eivät olleet hänen todellisia opetuslapsiaan, jollei heillä ollut samaa tunnusmerkkiä, nim. jollei heidän käynyt samalla tavoin kuin heidän mestarinsa.


Silloin ei Kristuksen evankeliumi totuutena ja puhtaana ilmene, jos maailma voi sitä rakastaa. Jollei sitä pilkata ja ahdisteta. Mutta kun evankeliumin vihollinen ei koskaan tahdo näyttää vihaavansa hyvää ja oikeaa, täytyy vihollisuuden aina pukeutua harrastuksen

varjoon ja siten Kristuksen asia tulla hullutukseksi tai joksikin vääräksi ja pahaksi, joka ansaitsee moitetta ja inhoa. Kun nyt Kristuksen opetuslapset ja ystävät aina ovat pienin joukko, vain muutamia harvoja, halveksittuja sieluja, ja heitä pilkkaava maailma on suuri, arvossa ja vallassa oleva joukko, on helposti ymmärrettävissä, että hänen ja hänen sanansa häpeäminen aina koituu vaikeaksi kiusaukseksi.


Oi kuinka monen kristityn onkaan taisteltava sanomattoman kova taistelu voidakseen Kristuksen tähden kaikesta maailman kunniasta, muuttua tyhmäksi, tulla omaistensa ja ystäviensä ja koko yhteiskunnan halveksimaksi – koskapa kuitenkin ihmisen kunnioitus, ystävyys ja luottamus on maailman kalleimpia asioita. Nyt on meidän luovuttava kaikesta. Totisesti täytyy olla Jumalan työtä sielussa voidaksemme jatkuvasti kestää. Sillä me emme tässä puhu siitä jumalisuudesta, jonka maailma voi hyväksyä ja jota se kunnioittaa, vaan todellista, oikeasta Kristuksen seuraamisesta, joka ehdottomasti on pahennus ja hullutuskoko maailmalle, niin totta kuin Kristus on sanonut: »Ei ole palvelija herraansa suurempi. Jos he ovat vainonneet minua, niin vainoavat teitäkin.» Ikään kuin tahtoisi hän sanoa: Jos he vihaavat teitä jostain syystä, esim. ettei teillä ole nöyryyttä, lempeyttä jne. niin tietäkää että minä olin nöyrä ja sävyisä sydämeltäni ja kuitenkin he vihasivat minua.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 28.10.2015 06:42

Kuva

LOKAKUUN 28 PÄIVÄNÄ.

Jeesuksen Kristuksen kautta me olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa nyt elämme. Room. 5:2.

Sana pääsy, pääsy armoon, on sana, joka on täynnä lohdutusta kurjille syntisille. Raamattu opettaa, että meillä on ainainen pääsy tähän armoon. Apostoli sanoo toisissa paikoin: »Pääsy Jumalan luo» tai »Isän tykö Kristuksen kautta.» Hepr. 10:nnessä hän puhuu siitä, että »meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkein pyhimpään, jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi esiripun kautta, se on hänen lihansa kautta kulkevaksi tieksi».

Oi mikä, iäinen lohdutus, että meillä alati on tämä pääsy, vapaus tulla armoistuimen luo, että tämä uusi ja elävä esiripun kautta kulkeva tie on meille avoinna! Se auttaa kaikissa tapauksissa, mitä hyvänsä minä tilastani huomaan. Vaikka vielä havaitsisin, etten tähän asti ole uskonutkaan, vaan ollut vilpillinen ja petollinen, kuten Juudas tai Siimon velho, jolla - vaikka »oli täynnä katkeraa sappea ja kiinni vääryyden siteissä», kuitenkin oli pääsy tähän armoon, koskapa apostoli sanoo: »Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa, jos ehkä sydämesi ajatus annettaisiin sinulle anteeksi.»

Penseälläkin, jolle lausuttiin niin kovat sanat: »Olen oksentava sinut suustani», oli kuitenkin pääsy armoon, koskapa Herra lisäsi: »Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa.» Niin kauan kuin vielä sanotaan »tänään», voi siis kaikki tulla autetuksi, koskapa meillä aina on pääsy armoon, me voimme tänään paeta tähän armoon, kuten apostoli tämän pääsyn johdosta kehottaakin: »Käykäämme sen takia uskalluksella armon istuimen eteen, jotta saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan!»
Kaikki perustuu siihen, että meillä on tämä pääsy vain »Jeesuksen Kristuksen kautta», että meillä on ylimmäinen pappi, joka voi sääliä heikkouksiamme. »Iankaikkinen ylimmäinen pappi», jolla »on katoamaton pappeus, sen takia että hän pysyy iankaikkisesti, jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koskapa hän aina elää rukoillakseen heidän edestään.» Osaksi siitä, että meillä on ainainen pääsy armoon, osaksi siitä, että saamme armon vain »Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta», johtuu, että me uskon kautta voimme aina pysyä armossa.

Täten on siis tuo suuri, lohdullinen totuus varma ja Raamatun todistama, etteivät mitkään vajavaisuudet ja heikkoudet, eivät mitkään hyvien tai huonojen hetkien vaihtelut hävitä tai horjuta meidän armotilaamme, niin kauan kuin pysymme uskossa Kristukseen emmekä kokonaan luovu hänestä. Mutta kaiken vaelluksen aikana tapahtuvan synnillisen on jumalallinen armotyö, Kristuksessa perustettu armoliitto parantava ja oleva sen vastapainona. Kaiken tuo iankaikkinen ylimmäinen pappimme parantaa, joka juuri sitä varten on oman verensä kautta mennyt taivaaseen ollakseen kuten Johannes sanookin: »Lapsukaiseni, tätä minä kirjoitan teille, jottette syntiä tekisi. Mutta jos joku syntiä tekisi, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.»

Tämä puolustaja ja armoliitto ovat voimakkaammat kuin kaikki, mitä koko elämässämme saattaa tapahtua. Kun Hengen valo uskovaisissa ilmaisee ja nuhtelee kaikkea, mikä on synnillistä, nousee heissä monia ja kovia uskon koetuksia. Toisen ovat kovat kiusaukset kaataneet, hän tuntee nyt kauheita omantunnon uhkauksia ja valittaa: Olen julkisesti langennut, olen armosta erotettu. Toinen valittaa vaikeissa kiusauksissaan: Sydämeni on vilpillinen, se rakastaa syntiä, se on epävakainen ja löyhä, en valvokaan oikein jne. Eräs elää pitkällisen kuivuuden aikaa, sisäisesti tunteettomana ja kuolleena niin kuin nukkuva, valittaen ja tietämättä mitään keinoa herätäkseen ja tullakseen oikein jumaliseksi.

Hengen valaistessa ja nuhdellessa tulee kaikki Aadamilta peritty turmeluksemme monin tavoin tunnetuksi. Onko mahdollista, että armo voi peittää kaiken tämän surkeuden? On kyllä, mutta jos armo vähimmässäkään määrässä riippuisi meistä, olisi se mahdotonta. Tästä käy selville, uskotko sinä, että me pysymme armossa vain Jeesuksen Kristuksen kautta. Jos epäilet armon voivan peittää kaiken sen surkeuden, jonka viet kanssani armoistuimen eteen, täytyy sinun perustaa uskosi johonkin sinussa olevaan hyvään, tai täytyy sinun sanoa, että Jumalan Poika ei ole täydellinen Vapahtaja ja Puolustaja Isän tykönä. Niin muodoin on erittäin tärkeätä pitäytyä näihin sanoihin: »Jeesuksen Kristuksen kautta» ja kirjoittaa syvälle sydämeen tämä totuus: vanhurskautemme ja rauhamme Jumalan luona on ainoastaan hänessä, joka on puolustajanamme Jumalan edessä. Tai on kaikki menetettyä ja kaikki väärää, mitä Raamattu tästä todistaa.

Jos vanhurskaus osaksikaan tulisi laista, »niin on Kristus turhaan kuollut.» Jos ne, jotka pitäytyvät lakiin, ovat perillisiä, niin usko on tyhjäksi tehty ja lupaus käynyt mitättömäksi. Niin on meillä siis totisesti iäinen armo Jumalan luona, niin totta kuin me sanomme sen ainoastaan meidän Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 29.10.2015 08:58

Kuva

LOKAKUUN 29 PÄIVÄNÄ

Mutta jos Kristus on teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämää vanhurskauden tähden. Room. 8:10.

Tässä voitaisiin nyt kysyä: Minkä takia täytyy uskovien kuolla, kun kerran Jumala on antanut heidän syntinsä anteeksi, ja kuolema on synnin palkka? Vastaus: Uskovien kuoleman ei vähimmässäkään määrin voida katsoa vähentävän Kristuksen täydellistä lunastustyötä ja meidän täyttä vapauttamme lain kirouksesta, koska heidän kuolemansa ei ole kostavan oikeuden rangaistusta.
Niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa, ovat kuolema ja kaikki kärsimykset vain Isän käden terveellisiä puhdistuskeinoja, vain uskonkoetuksia, hengen puhdistusta ja heidän vihollistensa ja kahleittensa hävitystä. Kaikki on kääntyvä heidän parhaaksensa, »kaikki on teidän, teidän on elämä ja kuolema». Sen on Kristuksen kuolema vaikuttanut, jonka kautta koko Jumalan laki on tullut täytetyksi ja uusi liitto perustettu, jonka takia kaikki Kristuksessa olevat ovat vapaat synnin palkasta kuolemasta ja kaikesta lain kirouksesta.
Heidän »kuolemansa on nielty voitossa», ja heidän kuolinpäivänsä on muuttunut synnin rangaistuksesta pelastuspäiväksi kuolemasta ja kaikesta surkeudesta. Hauta on heille salakäytävänä Jumalan paratiisiin. Heidän ruumiinsa hautaaminen on kylvöä toiseen elämään. Samoin kuin syyskylvö, joka pannaan maahan, on tulevana keväänä nouseva uudessa, nuortuneessa ja kauniissa muodossa eikä siis maassa ollen olekaan hukassa, niin ei kuolema myöskään hävitä uskovien ruumista, vaan ne ovat vain maahan kätketyt noustakseen uusina ja kauniimpina.
» Katoavaisuudessa kylvetään, katoamattomuudessa herätetään. Epäkunniassa kylvetään kirkkaudessa herätetään. heikkoudessa kylvetään, voimassa herätetään. Kylvetään sielullinen ruumis, herätetään hengellinen ruumis.» Voidaanko sellaista kuolemaa nimittää synnin rangaistukseksi tai lain kiroukseksi? Päin vastoin se on hyvin suuri armo ja siunaus. Sen tarkoitus ja hyöty uudestisyntyneiden ruumiille on heissä asuvan synnin perinpohjainen hävittäminen - heidän on kuoltava tullakseen kokonaan puhdistetuiksi.
Synnin myrkky on niin tunkenut heidän ruumiiseensa ja turmellut ne, että ne, niin kuin Israelin spitaaliset talot, on purettava ja uudistettava, tullakseen puhdistetuksi. Ja samoin kuin nisunjyvä ei tule eläväksi, ennen kuin se on maahan mullattu, niin on myös meidän ruumiittemme kuoltava ja tomuksi muututtava tullakseen oikein eläviksi ja pyhitetyiksi.
Nyt voitaneen huomauttaa: Ne, jotka elävät Herran tulemuksen aikana, eivät koskaan kuole, vaan muuttuvat yhtäkkiä. Miksei Herra voisi niin tehdä kaikelle kansallensa muuttaen sen silmänräpäyksessä, ettei sen tarvitsisi kuolla? Siihen on vastattava: Jumala on viisaampi kuin ihmiset. Kuinka monta syvää, terveellistä opetusta ja vaikutelmaa vailla me olisimmekaan, jos kuolemaa ei enää olisi silmiemme edessä. Uskovathan tarvitsevat kaikkea apua syntiä vastaan. Kuoleman varmuus masentaa usein lihallista ja maallista mieltämme.
Näin näytetään meille Jumalan hyvyys ja ankaruus. Jumalan ankaruus ja viha syntiä kohtaan, kun hän, elämän ja autuuden Jumala, on synnin tähden antanut kuoleman tulla maailmaan. Hänen hyvyytensä, hänen sydämellinen laupeutensa, kun hän antoi Poikansa kuolemaan meidän edestämme poistaakseen sen odan ja muuttaakseen sen hyväksi uneksi. Niin kauan kuin syntiä on maailmassa, on kuolema uskoville tervetullut. Heidän on vielä rukoiltava: »Herra, opeta meitä ajattelemaan, että meidän pitää kuolla, että me ymmärtäväisiksi tulisimme.»
Vielä on uskovien kuoltava senkin takia, että he kaikessa noudattaisivat Päätänsä. Koska hänkin kuoli, olisimmeko me, hänen jäsenensä tästä järjestyksestä vapautetut? Kun Hän meni tätä tietä kirkkauteen menisivätkö hänen jäsenensä toista tietä sinne?
Suuri lohdutus kuollessamme onkin se, että me seuraamme Herraamme ja Vapahtajaamme, joka kulki meidän edellämme samaa tietä. Ja koska luonto on aina kaltaisensa kuoleman pelossaan, jota monet pyhätkin ovat tunteneet, niin on sangen tarpeellista ia hyödyllistä, että uskovat sielut tarkoin ajattelevat ja ensimmäiseksi ja viimeiseksi muistavat olevansa Jumalan kädessä, uskollisen Isän ja Vapahtajan käsissä. Ei hiuskarvaakaan heidän päästänsä putoa hänen tahtomattansa.
Vaikka kuolemalla onkin kauhistuttava muoto, siinä kuitenkin heidän lempeä ja tuttu Vapahtajansa tulee heidän tykönsä. Meille tapahtuu kuolemassa samalla tavoin kuin opetuslapsille heidän ollessaan veneessä ja Jeesuksen tullessa heidän luoksensa käyden merellä. He kauhistuivat sanoen: Se on aave, mutta hän sanoi: »Minä se olen, älkää pelätkö!» Ja hän, joka tähän asti on hoidellut meitä niin suurella laupeudella, ei kuoleman hetkellä hylkää rakkaitansa tai anna meille tapahtua jotakin, jota hänen rakkautensa ei ole määrännyt.
Kuolemassa hän antaa meille vain sitä, mitä me kauan olemme kaivanneet, nim. pelastuksen kaikesta pahasta, täydellisen pyhyyden ja turvan, sekä vakuutuksen siitä, ettemme koskaan enää tee syntiä häntä vastaan, emme koskaan enää kärsi uskon heikkoudesta emmekä perkeleen ahdisteluista. Emme koskaan enää kaipaa Vapahtajaamme, vaan me näemme hänet nyt sellaisena kuin hän on Jumalan paratiisissa. Oltuamme aina maan päällä muukalaisia, köyhiä, arkamielisiä ja turvattomia, pääsemme nyt taivaalliseen perintövaltakuntaamme, iankaikkiseen lepoomme.
Herra, opeta meitä ajattelemaan, että meidän pitää kuolla, että me ymmärtäväisiksi tulisimme! Opeta meitä sekin ymmärtämään, että kaikki meidän nykyiset kärsimyksemme ja kuolemakin ovat taivaallisen Isän terveellisiä puhdistuskeinoja, ja että ne kaikki kääntyvät meidän parhaaksemme. Anna niiden lisätä uskoamme, toivoamme ja rakkauttamme! Myös kuolemamme muistutus ja sen lähestyminen olkoon meille Herran äänenä: »Minä se olen, älkää pelätkö!» Ja kun sinä, Herramme Jeesus Kristus, olet meidän syntiemme tähden uhrattu ja meidän vanhurskauttamisemme tähden herätetty kuolleista, niin opeta meitäkin muistamaan, että ruumiimme hautaaminen on kylvöä toiseen elämään. Auta meitä myös puhdistumaan kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta ja elämään jumalisesti sinun pelossasi. Amen.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 30.10.2015 12:28

Kuva

LOKAKUUN 30 PÄIVÄNÄ

Älä pelkää, sinä, pikkuinen lauma. sillä Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan. Luuk. 12:32.

Mikä voimakas lohdutus ja turva niille, jotka etsivät Jumalan valtakuntaa, mutta samalla tuntevat paljon pelkoa, heikkoutta ja arkuutta siitä, etteivät voi sitä ehkä saavuttaakaan. Mikä voimakas lohdutus, jos he vain heräisivät käsittään näitä Herran sanoja. Sillä Kaikkivaltiaan sanat: » Älä pelkää» sisältävät sen lupauksen, että hän itse auttaa meidät perille, näyttäköönpä meistä kuinka huonolta tahansa.
Mutta tässä on kuitenkin tarkoin huomattava, ettei hän näin puhu kaikille ihmisille ilman erotusta. Hän ei sano, ettei kenenkään ihmisen ole pelättävä, ei, vaan hän sanoo selvästi, kenelle lohdutus kuuluu. Hän sanoo: »Sinä pikkuinen lauma.» Tosin on Herra itsessään armollinen kaikkia ihmisiä kohtaan, se on kieltämätöntä. Mutta kuitenkin ovat monet sellaisessa sieluntilassa, että heillä todella on syytä pelätä, vieläpä pelätä kaikkein pahinta, nim. kadotustuomiotaan, etteivät koskaan saa nähdä Jumalan valtakuntaa. Sellaisille Herra ei sano: »Älä pelkää!» Tässä on taas tarpeen erottaa eri sieluntiloja, niin kauan kun sanotaan »tänään», jolloin kaikki vielä on autettavissa, jos me vain tahdomme kuulla Herran ääntä.

Nämä lohdutussanat: Älä pelkää Herra lausuu vain pikkuiselle laumallensa, vain niille sieluille, joita hän pitää lampainaan. Ja Joh. 10:nnestä luvusta me näemme kuinka hän aivan erikoisesti puhuu laumastaan, sanoen: »Minä tunnen omani, ja omani tuntevat minut». »minun lampaani kuulevat ääntäni, ja ne seuraavat minua.» »Eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.»
Ja viimeisen tuomiopäivän kuvauksessa hän sanoo erottavansa kaikki ihmiset toinen toisistansa, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Lampaat hän asettaa oikealle puolellensa ja vuohet vasemmalle. Kaikki tämä osoittaa, kuinka Herra tuomioissaan erottaa sielut toisista. Lampailleen hän puhuu suloisesti ja lohdullisesti, mutta vasemmalla puolella oleville hän sanoo kauheita sanoja: »Menkää pois minun luotani, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleilleen!»

Sen takia, niin lohdullisia kuin nämä sanat ovatkin, on meidän kuitenkin, ettemme pettyisi tai pettäisi ketään, huomattava, että tämä lohdutus kuuluu vain niille, jotka Kristus tuntee omiksensa ja joiden hän sanoo »kuulevan minun ääntäni ja seuraavan minua!» Hän ei sano, että he ovat niin hyviä, niin uskollisia ja voimakkaita kuin heidän pitäisi olla. Vielä vähemmin he ovat synnittömiä pyhimyksiä. Ei niin. Kyllä he ovat syntisiä, kuten he itsekin katkerasti valittavat, mutta siinä he eroavat muista ihmisistä, että kun koko maailma elää vapaasti oman sydämensä halujen ja mielitekojen mukaan, Jeesuksen lampaat ovat sellaisia sieluja, joita kaikessa heidän heikkoudessaan kuitenkin hänen äänensä hallitsee ja jotka alati kysyvät vain hänen sanaansa ja tahtoansa. He riippuvat hänessä, hänen sanansa nuhtelee ja rankaisee heitä, mutta sama sana lohduttaa myös heitä ja johtaa heitä koko elämän ajan.
Sinä mielelläsi tahtoisit olla oikea kristitty, etkä voi elää ilman Vapahtajaasi ja hänen evankeliumiansa. Samalla kärsit niin paljon monista synneistäsi, että pelkäät, ettet koskaan saa nähdä Jumalan valtakuntaa. Usein epäilet ja olet valmis jättämään kaikki. Kuitenkin Jumalan ihmeellisestä armosta vielä sittenkin riiput Vapahtajassasi voimatta kokonaan luopua hänestä ja iankaikkisesta elämästä. Kuule nyt, mitä Herra itse sanoo tekstissämme, se Herra, joka viimeisenä päivänä on kaikki tuomitseva, ainoa, jota meidän on pelättävä. Sillä ketä minä uskoisin, jollen häntä itseään, joka sanoo tässäkin: »Älä pelkää, sinä pikkuinen lauma. sillä Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan.»
Kuule, mikä voimakas lohdutuksemme perustus: Isänne on nähnyt hyväksi! Tässä taas perustetaan lohdutuksemme ja toivomme ainoastaan jumalallisen majesteetin omaan hyvään tahtoon ja vapaaseen antamiseen. Usko varmasti, että tämä onkin ainoa, oikea perustus. Sen takia ole vakuutettu siitä, että niin pian kuin olet hänen pikkuisen laumansa lammas, antaa hän sinulle valtakunnan. Tämän on Isä nähnyt hyväksi ja se on hänen hyvä tahtonsa. Sillä hän on edeltäpäin määrännyt »meidät lapseuteen hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan».

Mikä on siis iankaikkisen Isän tahto ja mielisuosio? Herra sanoo, että se on »valtakunnan antaminen» meille. Keille hän tahtoo antaa valtakunnan? Pikkuiselle laumalleen, jonka usko ja kuuliaisuus on vähäinen ja ymmärrys mitätön. Siksi hän tahtoo antaa teille valtakunnan vapaana lahjana ja antina. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, jottei kukaan kerskaisi. Lahja se on.
Mutta juuri sen takia hän antaakin sen niille, jotka kuuluvat pikkuiseen laumaan, eikä voimakkaille ja rohkeille, joskin näillä viimemainituilla tekoihin nähden olisi vähemmän kaduttavaa, ja itkettävää. »Jos valinta on tapahtunut armosta, niin se ei ole tapahtunut tekojen nojalla, sillä silloin armo ei enää olisikaan armoa. Isän hyvä tahto on nyt se, että koska me todellisuudessa kaikki olemme syntisiä, tahtoo hän antaa valtakunnan niille, jotka tuntevat syntinsä, etsivät armoa ja elävät uskosta.

Ole kiitetty laupias Jumala ja Isä sinun hyvästä tahdostasi, että pikkuiselle laumallesi annat valtakunnan! Ole kiitetty kallis Välimiehemme ja Vapahtajamme, että sinun kauttasi Isä on ottanut meidät lapsiksensa, oman tahtonsa mielisuosion mukaan. Ole kiitetty sinä Herran Henki, pyhityksen että olet osoittanut meillekin kaidan tien pikkuisen laumasi yhteyteen! Saata nyt meitä siihen laumaan ja kaitse perille asti, että Herra sanoisi meistäkin: »Minä tunnen minun lampaani ja minun omani tuntevat minut ja he kuulevat minun ääneni ja seuraavat minua.» Anna siis meille, oi Herra, elävä usko, toivo ja rakkaus ja päästä meitä orjallisesta pelosta, suruttomuudesta ja epäuskosta, niin me kiitämme ja ylistämme sinua nyt ja iankaikkisesti. Amen.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 31.10.2015 08:18

Kuva

LOKAKUUN 31 PÄIVÄNÄ.

Jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii mieleni lakia vastaan ja vangitsee minut synnin lakiin. Room. 7:23.

Tästä on meillä valitettavasti liiankin paljon esimerkkejä raadollisessa elämässämme sekä uskon että vaelluksen suhteen. Minun mielessäni on sekin laki, että minä tahdon uskoa kaikki, minkä minun kaikkivaltias Herrani on sanonut, vaikka se olisi kuinka mahdotonta sokealle järjelleni. Mutta miten käy? Sokeassa ja ylpeässä järjessäni on toinen laki, joka ottaa minut vangiksi ja sanoo: Tuo ja tuokin on mahdotonta, niin, aivan mahdotonta. Kun minä en näe asiaa mahdolliseksi, niin epäilen Jumalan sanaa ja »teen hänet valehtelijaksi.»
Onhan tämä kauhea synti, jota en koskaan tahtoisi tehdä. mutta sen tekeminen osoittaa selvästi, että olen vangittu »synnin lakiin.» Kuinka sinä uskot esim. ruumiin ylösnousemisen? Mielesi pitää Herran tätä asiaa koskevat sanat pyhinä ja tosina ja ajattelet Jumalan voivan tehdä kaikki, mitä hän tahtoo ja on sanonut, mutta ei aikaakaan, niin sinä, katsellessasi maatuneilta luita, ajattelet:

Nousevatkohan ruumiimme kuolleista? Eivät, se on mahdotonta. Silloin se laki, joka on jäsenissäsi, silmissäsi ja järjessäsi, on vanginnut sinut.
Niin, samoin käy alati myös tuon suuren opinkappaleen syntien anteeksi saamisesta. Sinun koko autuutesi tulee uskosta Jeesuksen veren voimaan, joka puhdistaa meidät kaikista synneistämme. Mutta ennen kuin huomaatkaan, olet alkanut katsoa jotakin erikoista syntiä, josta eniten kärsit, sen sopimattomuutta ja suuruutta: Taas ajattelet: Pitäisihän toki synnin kerran loppuakin. Mutta minä teen syntiä yhä edelleen. Kuinka sitten voinkaan uskoa Jumalan armoon? Ja niin olet pian epäuskon ja järjen lain vangitsema.

Samoin kun ilmaantuu jotakin muuta hätää, puutetta tai huolta, kehottaa mielesi laki sinua: Toivo Jumalaan! Hän on kaikkivaltias ja uskollinen Isä. Älä pelkää, usko ainoastaan! Mutta silloin kuulet heti toisen lain epäuskoisessa sydämessäsi sanovan: Tämähän ei ole autettavissa, se on mahdotonta, kaikki on mennyttä jne. Tällä tavoin heikko uskomme yhtämittaa saa kokea, kuinka jäsentemme laki vangitsee meitä.

Ja näin käy ei ainoastaan uskon ja toivon, vaan elämänkin suhteen. Mieleni lain mukaan pidän Jumalan käskyt ei vain pyhinä ja tosina, vaan myös sydämellisesti rakkaina. Mutta silmänräpäyksessä muuttuvat ne minulle mitättömiksi, en saata käsittää enkä kunnioittaa Jumalan läsnäoloa. Minusta tuntuu kuin ei Jumalaa olisi olemassakaan. Minulle käy apostolin sanojen mukaan: »Minä en tunne omakseni sitä, mitä teen. Sillä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä vihaan sitä minä teen.»

Tahtoisin aina olla hiljainen ja lempeä, mutta ei aikaakaan, niin viha ja kärsimättömyys valtaa minut. Tahtoisin aina olla puhdas ja vapaa kaikista synnin himoista, mutta synnin laki vangitsee minut, niin että teen sitä, mitä vihaan. Tahtoisin olla nöyrä kaikkia ihmisiä kohtaan, kärsivällinen murheessa, epäitsekäs ja taivasta ikävöivä. Mutta tuokiossa olen oikeasta mielentilastani siirtynyt tilaan, joka on minulle arvoitus ja kauhistus. Mitä tämä kaikki on muuta kuin juuri sitä, josta apostoli tässä puhuu: »Jäsenissäni minä näen toisen lain, joka vangitsee minut synnin lakiin, joka jäsenissäni on.» Ja kuka saattaa sanoa, kuinka huonosti silloin voi käydä?

Jos nyt Henki kuitenkin pysyy voitolla, johtuu se siitä, että sielu kaikissa tapauksissa yhä edelleen tahtoo taistella lihaa vastaan saaden katumuksessa ja uskossa lääkitystä armoistuimen luota, niin että taas on uutta lohdutusta, halua ja voimaa jatkamaan vaellusta Hengen mukaan. Se johtuu siitä, että sielu kaikista nöyryyttävissä kokemuksissaan muuttuu yhä jumalisemmaksi, oppii yhä paremmin tuntemaan heikkoutensa ja synnin kauhean vallan sekä alkaa yhä enemmän turvautua rukoukseen ja sanaan saadaksensa apua.

On sangen tärkeätä tarkata, miten tässä menetellään. Sillä jos käy päinvastoin, niin että sielu yhä enemmän alkaa jäädä pois armoistuimen luota, viihtyä synnissä ja puolustaa sitä, on se taantumisen merkki, vieläpä unen ja kuoleman. Mutta jos päinvastoin synti tulee yhä kauheammaksi hengelle, juuri se synti, joka on lihalleni kaikkein rakkain, niin että pidän kaikkia muita syntejä, vähäpätöisinä tämän rinnalla, pidän itseäni kelvottomimpana syntisenä, mutta armoa ja Kristusta kaikkein tarpeellisimpina, on se todistus siitä, että henki kaikissa taisteluissa tulee yhä Jumalaa pelkääväisemmäksi ja pyhitetymmäksi.
Jos taas kaikki taistelu uudelleen lakkaisi ja sielu pitäisi itseään niin hyvänä ja hurskaana kuin miksi oli aikonut, on se varma merkki siitä, että on nukuttu ja huomaamatta antauduttu viholliselle. Kun tässä elämässä käy parhaiten, tapahtuu niin, ettei synti kuole eikä ole toimeton, vaan kiusallinen ja ahdistava, koska minä en antaudu sen valtaan, vaan valvoen ja rukoillen kilvoittelen sitä vastaan. Mutta silloin taistelu on usein kovaa ja hätä suuri. Tästä eivät hairahtuneet ja nukkuneet sielut mitään tiedä. Tätä taistelua käyvät ne, jotka kilvoittelevat kruunusta ja joissa laki on herättänyt kaikkinaiset halut.

Oi armon Jumala, anna meille aina uusi tahto ja mieli että uskoisimme kaikki, mitä sanassasi meille sanot ja lupaat! Anna myös alati uudistuva halu ja voima elää sinun tahtosi mukaan! Sinä kaikkitietävä Vapahtaja, sydänten tutkija ja tuomari, joka olet ollut kaikessa kiusattu, niin kuin mekin, sinä tiedät, kuinka hengelliset vihollisemme ahdistavat uskontiellä. Auta sinä uskon alkaja ja päättäjä, meitä kilvoittelemaan hyvää uskon kilvoitusta ja tarttumaan kiinni iankaikkiseen elämään, johon meitä kutsuttu on! Anna anteeksi kaikki synnit ja rikkomukset, jotka aikomattamme tulevat tehdyiksi! Ja anna meille uutta halua ja voimaa rukoilemaan ja valvomaan sinun tulemisesi odotuksessa. Amen.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 26.08.2016 07:53

Kuva
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Edellinen

Paluu Olavi Peltolan kirjoituksia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron