Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Marraskuu

Rohkeutta on tunkeutua synneistämme huolimatta Golgatan ristin juurelle ja kuunnella huutoa: Se on täytetty!. (Ote Peltolan kirjoituksesta)

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Marraskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 11.11.2015 08:34

Kuva

MARRASKUUN 11 PÄIVÄNÄ.

Mutta koska meillä on sama uskon henki, niin kuin on kirjoitettu: »Minä uskon, siksi puhun», niin mekin uskomme, ja siksi me myös puhumme. 2 Kor. 4:13.


Tässä sanonee joku: Onhan kuitenkin monta hurskasta kristittyä, jotka eivät koskaan tahdo puhua siitä mitä he uskovat, vaan osoittavat sen sijaan uskonsa teoillaan. Tähän vastaamme: Missä näin on kirjoitettu? Missä kohden Jumalan sanaa luemme, että kristittyjä olisivat ne, jotka eivät koskaan tahdo puhua Kristuksesta? »Mutta hehän ovat sangen hurskaita?» Niin, mutta kuitenkin: Missä on kirjoitettu, että he ovat kristittyjä? Hurskaus, hiljainen, rehellinen ja ihmisystävällinen vaellus voi olla lähtöisin monesta muusta lähteestä olematta silti uskon hedelmä. Missä on kirjoitettu, että ne, jotka ovat saaneet sydämeensä niin suuren aarteen kuin Kristus on, voisivat vaieta hänestä?

Raamatun sanaa ja esimerkkejä silmälläpitäen saatamme vain sen verran myöntää, että jotkut hennot ja muuten heikot armolapset voivat jonkun aikaa tai määrättyjä aikoja olla hengellisesti mykkiä. Mutta ei Jumalan tarkoitus koskaan ollut, että he aina sellaisiksi jäisivät. Jonkin aikaa Joosef Arimatilainen saattoi olla Jeesuksen opetuslapsi »salaa, koska pelkäsi juutalaisia». Oli aika, jolloin Nikodemuskin vain yön pimeydessä tuli Jeesuksen luo. Mutta tuli myös toinen aika, jolloin he molemmat esiintyivät avoimesti tunnustaen.

On aivan toista, jos me heikkoudesta, ihmispelosta tai lihan hitaudesta joskus olemme puhumatta Herrasta. Sellaista voi yhä vielä tapahtua uskoville ja on se myös anteeksiannon alaisena niin kauan kuin pyytävät kaikkia syntejänsä ja vajavuuksiansa anteeksi, saaden uutta voimaa armoistuimen luota. Mutta aivan toista on, jos uskomme ja hengellisyytemme on sellaista, ettei meillä koskaan ole ollut sisäistä halua tunnustaa Jeesusta. Tässä on Jumalan sanalle annettava suurempi arvovalta kuin kaikkien ihmisten ajatuksille ja mielipiteille.

Ja nyt Jumalan sana selvästi opettaa, kuten jo olemme nähneetkin, ensinnäkin, että on aivan luonnollista, että me mielellämme puhumme siitä, mikä täyttää sydämemme. Toiseksi, että oikea usko täyttää sydämen suurilla, taivaallisilla aarteilla sekä Herran kunnian ja sielujen pelastuksen palavalla harrastuksella, ja että kaiken tämän silloin on ilmettävä myös meidän puheissamme. Vielä Jumalan sana opettaa uskovaisten kaikkina aikoina tunnustaneen Jeesusta, ei vain teoin, mutta myöskin, puhein. »Sydämen kyllyydestä suu puhuu», sanoi Herra Kristus. Raamattu opettaa, että he eivät puhuneet vain kehotuksesta, vaan sydämen kyllyydestä - »sydämen kyllyydestä suu puhuu». Näin Herra sanoo.

Kaikesta tästä saamme nyt kolme tärkeätä opetusta. Ensinnäkin: jos et vielä koskaan ole saanut sitä mieltä, että olisit halunnut puhua hengellisistä asioista, jos ei sinulla ole sitä rakkauden intoa Herran kunnian ja sielujen autuuden edistämiseksi, että toivoisit voivasi puhua jotakin näitten tärkeitten tarkoitusten saavuttamiseksi, niin ole varma siitä, ettet vielä ole kokenut, mitä elävä usko on. Elät väärässä, omatekoisessa hurskaudessa, vaikka kohta muut pitäisivätkin sinua kristittynä. Jos aiot auttaa asiaa siten, että nyt alat vaivautua puhumaan Jeesuksesta saadaksesi elävän uskon tunnusmerkin, on se kaikki vain itsensä pettämistä.

Raamattu puhuu tunnustuksesta, joka lähtee sydämen halusta ja tarpeesta ja jonka itse usko vaikuttaa, ei sellaisesta tunnustuksesta, joka täytyy vaivoin puristaa esille. Ei, ole vakuutettu siitä, että sinulta puuttuu itse tunnustuksen lähde, elävä usko. Valita siis tätä hätääsi Herralle äläkä tyydy, ennen kuin olet tullut sellaiseen uskoon, joka itsestään vaikuttaa kaiken sen, minkä koko Raamatussa tiedät kaikkina aikoina uskoa seuranneen.

Toiseksi: Jumalan suuresta armosta olet tullut sellaiseen uskoon, että mielihaluksesi on tullut Jeesuksesta puhuminen ystäviesi kanssa ja hänen todistamisensa toisten parhaaksi ja hänen kunniakseen. Suuri heikkous ja huolimattomuus tässä suhteessa sinua nöyryyttääkin joka päivä. Samalla huomaat, että sinulle on mieluista, jos uskosi virkistyessä myös saat enemmän tunnustamisen halua ja voimaa. Tiedä tämän osoittavan sitä, että Herra on antanut sinulle armon ja vaikuttanut sinussa sen uskon, josta tekstimme ja koko Raamattu puhuu.

Lihassa ja veressä ei koskaan ole halua puhua Jeesuksesta eikä Herran kunnian ja sielujen autuuden edistämisen rakkautta. Niin Jumalan työ tunnetaan sen hedelmistä, niittenkin »huulten hedelmistä, jotka hänen nimeään tunnustavat».

Kolmanneksi: Jos olet kokenut kaiken tämän ja sinulla vielä hengen puolesta on halua todistaa Herrasta, mutta lihan hitaus, maailman vihamielisyys tai ystävyys ym. seikat estävät sinua: valvo silloin ja rukoile, ettet tässä suhteessa noudattaisi lihaa ollen Hengelle tottelematon sillä silloin Jumalan työ sinussa saattaa tukahtua.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Marraskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 12.11.2015 09:23

Kuva

MARRASKUUN 12 PÄIVÄNÄ.

Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta. Joh. 18:36

Omin silmin näemme, mitä tämän maailman valtakunta on. Se esiintyy ulkonaisin toimenpitein, näkyvällä loistolla ja arvolla, voimalla, sotaväellä, aseilla, kunnialla, arvonimillä ja kaikenlaisin laitoksin, joita tämä ulkonainen, ruumiillinen elämä tarvitsee. Kristuksen valtakunta taas on hengellinen ja näkymätön valtakunta, jota ihmissilmä halveksii ja pitää kurjana, ja joka ei ole tätä elämää varten, vaan on olemassa ikuiseksi parhaaksemme ja toista aikaa varten.

Meidän kaikkein suurinta pahaamme, hengellistä ja iankaikkista vaaraamme vastaan ei kaikista maailman valtakunnista ole mitään apua. Synti sortaa voimakkaimmatkin kuninkaat valtansa alle. Perkele, »tämän maailman ruhtinas», pakottaa kaikki kuninkaat ja hallitsijat häntä palvelemaan, jolleivät ole paenneet Kristuksen turviin ja tulleet hänen lunastamikseen. Kuoleman edessä laskee joka kuningas valtikkansa ja antaa viedä itsensä hiljaa pois. Iankaikkinen kadotus kohtaa yhtä varmasti katumatonta kuningasta kuin ketä muuta ihmistä tahansa.

Siis tätä iankaikkista pahaa vastaan ei maailman valtakunnista ole mitään apua, vaan tässä me tarvitsemme Kristuksen valtakuntaa. Kristuksen valtakunnalla ei tosin maailmassa ole mitään arvoa. Se on ihmisten silmissä kurja ja viheliäinen, kuten sen kuningaskin seistessään ruoskittuna, häväistynä ja pilkattuna Pilatuksen edessä. Hänen valtakuntansa näyttää siis sangen kurjalta, se ei suojele maailman ylenkatseelta, ei ihmisten sorrolta, ei ristiltä ja kärsimyksiltä, ei edes synnin ja saatanan kiusauksilta ja ahdistuksilta, ei, vaan päinvastoin se ennemmin johtaa ne meidän kohdallemme.

Mutta Jumalan vihalta ja iankaikkiselta kuolemalta se suojelee synnistä, sekä sen rangaistuksesta että vallasta se vapauttaa, se pelastaa perkeleen koko hallituksesta ja ylivoimasta. Se varjelee helvetistä ja iankaikkisesta tulesta. Ne ihmiset, jotka uskovat Kristukseen ja kuuluvat hänen valtakuntaansa, eivät kuole iankaikkisesti, vaan kun ruumiillinen kuolema tekee lopun kurjasta maallisesta elämästä, silloin vasta he alkavatkin oikein elää – niin kuin Kristuskin vasta kuoltuaan siirtyi kunniaansa. Tällainen on Kristuksen valtakunta, tätä hän tarkoittaa sanoessaan: »Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta.»

Mutta parhaiten tämän kirkastaa meille itse kuninkaan kuva. Sillä sitä varten piti Kristuksen syvän alennuksen ja kärsimisen niin järkyttävin piirtein tulla kuvatuksi meidän eteemme, että kaikkien aikojen uskovat hänessä näkisivät esikuvan osoituksen siitä, että heidän tiensä kulki kärsimysten kautta kunniaan.

Tämä tie eli Kristuksen valtakunta maan päällä tekee meidät usein niin masentuneiksi ja kummallisiksi, että sen valistuneimmatkin kansalaiset hämmentyvät siitä. Siksi sinun onkin huolellisesti ja ahkerasti tarkattava kuningasta, valtakunnan ominaisuuksien edustajana. Harjoittaudut silloin erityisesti yhdistämään Kristuksessa olevat suuret vastakohdat, nim. olemuksen ja ulkonäön vastakohdat.

Katso, kuinka suuri ja ylevä henkilö! Katso, miten syvä alennus, kuinka surkea ulkonäkö! Henkilöön nähden hän todellisuudessa on suuri »kunnian kuningas», Isän ainosyntyinen Poika, jolle Isä ihmisenäkin on antanut »kaiken vallan taivaassa ja maan päällä» ja »nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikki polvet notkistukoot Jeesuksen nimeen, sekä niiden, jotka ovat taivaissa, että niiden, jotka ovat maan päällä, ja niiden, jotka ovat maan alla, ja jokainen kieli tunnustakoon Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.» Sellainen kuningas on todellisuudessa.

Mutta katso, mitä tästä kaikesta näkyy hänessä. Hän syntyy tallinseimessä, hän on koko elämänsä ajan »ylenkatsottu ja halveksittu, kipua ja sairautta täynnä». Hän oli niin köyhä, että »vaikka ketuilla on luolat ja taivaan linnuilla pesänsä, niin Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi.» Ja kun hän panee toimeen tuon tärkeän, profeettojen ennustaman ratsastuksen Jerusalemiin, niin hän ratsastaa lainatulla työaasilla, köyhien opetuslastensa vaatteet satulana.

Tämäkö on se suuri kunnian kuningas, jota profeetat ovat ylistäneet maailman alusta? Kyllä, hän se on, »kunnian kuningas, Herra, sotasankari». Mutta niin mitättömältä hän näyttää, ettemme voi ihmetellä, että kaikilla ihmisillä on halu pilkata hänen kuningas nimeänsä ja sanoa: Hän on varmaankin kerjäläiskuningas.

Sovittakaamme nyt tähän tarkoitettu opetus, että sellainen kuin kuningas, sellainen on myös hänen valtakuntansa - jyrkimpien vastakohtien valtakunta, jolla on mitä suurin kunnia ja arvo Jumalan edessä, mutta joka meidän ja muiden ihmisten mielestä on mitä surkein. Hänen valtakuntansa on vanhurskauden ja rauhan valtakunta, mutta samalla vallitsee siinä ainainen synti, taistelu ja levottomuus. Hänen uskovaisillansa on suurin armo ja kunnia Jumalan edessä, ovatpa vielä Jumalan lapsia, »poikia ja tyttäriä, sanoo kaikkivaltias Herra».

Niin, me olemme Kristuksen veljiä ja kanssaperillisiä, jotka loistavat kuin aurinko Isämme valtakunnassa.» Kuitenkin vaellamme täällä maailmassa usein kuin Jumalan hylkääminä, kuin hänen vihansa alaisina syntiemme tähden. Muistakaamme silloin kuninkaamme olentoa ja hänen valtakuntansa erikoisuutta, että suuri armo ja kirkkaus ovat täällä ajassa kätkettyinä kaikkeen kurjuuteen ja surkeuteen, että uskolla olisi alituisen kilvoituksen aihetta.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Marraskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 13.11.2015 07:45

Kuva

MARRASKUUN 13 PÄIVÄNÄ.

Sinun sanasi on minun jalkaini kynttilä ja valo minun teilläni. Ps. 119:105.

Ajattelehan, miten julmasti ne menettelevät sielujansa kohtaan, jotka kieltävät sieluiltansa Jumalan sanan, tuon taivaan valon. Jumala on armollisesti antanut meille taivaasta näkyvän välikappaleen, jossa hän itse asuu ja toimii ja jonka oikeasta ja ahkerasta käyttämisestä koko iankaikkinen autuus riippuu.

Ja kuitenkin näemme ei ainoastaan sokean, törkeän maailman halveksivan ja polkevan näitä kalliita helmiä, vaan mikä on vielä kauheampaa, niittenkin, jotka kerran olivat heränneet ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa, antavan kokonaisen päivän, jollei viikonkin mennä menojaan käyttämättä hetkeäkään sielun ravitsemiseen. Tai jos hetkeksi asettuvatkin sanan ääreen, ovat heidän ajatuksensa ja sydämensä niin täynnä maallisia asioita, että sellaisen sananharjoituksen tuloksena on vain lisääntynyt kyllästyminen, samoin kuin auringonkaan säteet eivät saata lämmittää. myrskyistä ja raivoisaa merta.

Jumalan sanaa on viljeltävä hiljaisessa, tutkistelevassa hengessä, muuten se ei sydäntä lämmitä. Mutta esteenä ovat monet maalliset asiat, joita Jeesus tarkoitti puhuessaan »orjantappuroista, jotka tukahduttivat hyvän siemenen», mm. »tämän maailman huolet ja rikkauden viettelykset», lihallisuus, hitaus ja monet huolet ja tehtävät, jotka kaikki pimitetyn sielun silmissä ovat tärkeämpiä kuin taivaalliset.

Nyt sanotaan: »Minulla ei ole aikaa niin ahkerasti viljellä sanaa, sillä se ja se on tehtävä.» Huomaa, se mikä on suoritettava, on jotakin maallista, mutta se, mikä on laiminlyötävä, on taivaallista, joka nyt on vähemmän arvoista! Näin on siis sielu pimitetty ja sokaistu! Sanonet ehkä: »Kutsumuksen velvollisuus on pyhä velvollisuus, jota ei saa lyödä laimin. Ja joka ei omasta huonekunnastaan huolta pidä, on pakanaakin pahempi.» Mutta Jeesus sanoo: »Näitä oli noudatettava, eikä noitakaan sikseen jätettävä.» Jos olet hoitanut virkasi ja taloutesi mitä täydellisimmin, mutta olet antanut armonelämäsi kuolla, ei uskollisesti suoritettu virka voi pelastaa sinua kuolemassa ja tuomion hetkenä.

Ja se, joka saa sinut luulemaan, että taloutesi tai virkasi saisi vahinkoa niistä hetkistä, jotka olet omistanut Jumalan ja rukoukselle, on vain viettelijä, vanha käärme, rinnassasi oleva pakana, sydämesi epäusko, joka ei tiedä mistään Jumalan siunauksesta, joka ei välitä taivaallisista, joka mieluummin leikkii ja lörpöttelee kymmenen tuntia kuin käyttää yhden tunnin Jumalan sanan tutkimiseen.

Oi mikä pakanallinen Jumalan ja kuolemattoman sielusi halveksiminen! Sinulla on tilaisuutta autuaalliseen, korkeaan ja kunniakkaaseen seurusteluun taivaan ja maan Herra, Vapahtajasi ja autuaaksi tekijäsi kanssa, kuulla hänen puhuvan sanassaan ja puhutella häntä rukouksessa. Ja sinä sanot, ettei sinulla ole aikaa - mutta turhuuksien kuulemiseen ja puhumiseen ihmisten kanssa sinulla kyllä on aikaa! Tätä on kai sanottava perkeleen viettelykseksi! Töittesi tähden sinulla ei ole aikaa sielun ravitsemiseksi käyttää yhtä vuorokauden kahdestakymmenestäneljästä tunnista!

Mutta ajattele, jos Jumala kaataisi sinut tautivuoteelle vuoden päiviksi, kyllä maailma silti pysyisi paikoillaan! Silloin on sinulla huono kiitos maallisesta aherruksestasi, jota niin uskollisesti harrastit. Se ei nyt voi sinua auttaa. ja Jumalaa ja hänen sanaansa olet ylenkatsonut - et suinkaan sinä nyt turvaudu tuon halveksitun apuun?

Kun Jumalan sanan laiminlyömisestä johtuu, että sinä joka päivä sisällisen ihmisesi puolesta kuihdut, että uskosi himmenee, että jumalanpelko ja kaikki armonvoimat heikentyvät, silloin ehkä valitat heikkoutta ja kiusauksia, joita et voi voittaa kuinka sellaista saattoi odottaa. Ei Jumala eivätkä ihmiset odota, että sinä ilman armonvälikappaleita voittaisit itsessäsi olevan pahan. Ei, sellaisia voimia ei ihmisessä piile, siksipä Jumala antoikin avun ylhäältä. Jos siis viljelet oikein näitä armonvälikappaleita, niin ei mikään, mikä edistää elämää ja jumalisuutta, ole sinulle mahdotonta.

Jos sanot, että olet koettanut ja lukenut Jumalan sanaa, mutta et sittenkään tullut paremmaksi, on syynä jompikumpi näistä kahdesta: joko sinä et tiedä, mitä parannus on. Sinä luulit, että sinä yhtäkkiä saavuttaisit jonkin määrätyn määrän voimaa, hurskautta ja pyhitystä, etkä tietänyt, että siihen johtava tie kulki alennuksen ja köyhyyden laakson kautta ja että siihen kuuluu myös se, ettet näe itseäsi yhä parempana, vaan päinvastoin.

Tai myös, jos todella vielä olet synnin orja, jos et vielä ole saanut uutta elämää, uutta mieltä, uusia hengellisiä voimia, niin et varmaankaan vielä ole sanaa oikein viljellyt.

Tai ehkä olet muuttanut Jumalan järjestyksen ja koettanut ensin voittaa itsessäsi olevan pahan, ennen kuin tahdoit omistaa Kristuksen ansion, kantaa hedelmää ennen kuin olet istutettu Kristukseen.

Ala nyt noudattaa Jumalan järjestystä: pakene ensin Kristuksen luo, kerjää armoa, sitten synnin voittamiseenkin voimaa saat. Luovu syvästä itsevanhurskaudestasi ja heittäydy sellaisena kuin olet kaikkine puutteinesi ja vaikeuksinesi armahtajasi syliin ja sinä saat kokea, että »missä synti on suureksi. tullut, siinä myös on armo tullut ylen suureksi». Ja katso, nyt tuo ylenpalttinen armo ilahduttaa, sulattaa ja muuttaa sinunkin kurjan sydämesi, ettei se enää rakasta sitä pahaa, joka vielä äsken sinua vankina piti, ja että hyvä, jota et ennen kyennyt tekemään, tulee nyt sydämesi haluksi. Näin sana opettaa. Viljele sitä kuuliaisesti, niin ei mikään asia, joka autuuteen kuuluu, ole sinulle mahdoton.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Marraskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 14.11.2015 07:08

Kuva

MARRASKUUN 14 PÄIVÄNÄ.

Pukeutukaa siis, ollen Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen. Kol. 3:12

Katso nyt, mitkä kalliit ominaisuudet ovat Jumalan valittujen, pyhien ja rakkaiden pukimina! Ensin apostoli puhuu uskovien korkeista arvonimistä tahtoen, että me pukeutuisimme säätymme mukaisesti, niin kuin Jumalan valituille, pyhille ja rakkaille sopii. Samaa apostoli teroittaa Ef. 4:nnessä luvussa, kun hän sanoo: »Niin kehotan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niin kuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii, kaikin tavoin nöyrinä ja sävyisinä.» Huomaa: niin kuin kutsumuksenne arvo vaatii.»

Se, mikä hyvin saattaa sopia maailman lapselle, voi olla aivan sopimatonta Jumalan lapselle. Esim. omaisuutensa itsekäs käyttäminen, ylpeänä ja kevytmielisenä esiintyminen, riiteleminen riitakumppaninsa kanssa. Turhien sanojen puhuminen on kaikki aivan yleistä maailmassa ja jota ei kukaan ihmettele. Mutta valon lapsille se on sopimatonta. Heidän on kuljettava aivan toista tietä kuin maailman lasten. Kuninkaan lasten ei sovi pukeutua kerjäläislasten tavoin. Pukeutukaa siis, ollen Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, pukeutukaa niin kuin asemanne vaatii.

Tarkastelkaamme nyt itse pukua. Ensin mainitaan sydämellinen armahtavaisuus, joka merkitsee harrasta ja palavaa sydämen laupeutta, josta sitten seuraa säälivä mieli, joka ilmenee rikkoneen anteeksiannossa ja tarvitsevan ja hädänalaisen auttamisessa. Tämä on siis kylmän ja itsekkään, omaa oikeuttaan etsivän mielen täydellinen vastakohta. Tämä on siis oikeastaan Jumalan luonnon osallisuutta uskovien sydämessä, jota sydämellistä armahtavaisuutta Jumala itse monin paikoin ilmaisee, esim. sanoessaan: »Onko Efraim kallis poikani tai lempilapseni? Sillä vaikka niin usein olen häntä vastaan puhunut, muistan minä häntä vielä. Siksi kuohuu sydämeni hänen tähtensä minä tahdon armahtaa häntä, kuuluu Herran sana.»

Tämä on Jumalan sydämellistä armahtavaisuutta, jonka tulee kuvastua hänen omissaan, kuten Kristus sanookin: »Olkaa laupiaat, niin kuin teidän taivaallinen Isännekin on laupias.» »Että olisitte taivaallisen Isänne lapsia, sillä hän antaa aurinkonsa paistan pahoille kuin hyvillekin ja antaa sataa vanhurskaille ja väärille.»

Toinen pukumme osa oli ystävällisyys, hyvyys, hyväntahtoisuus. Tämä merkitsee halua olla ihmisille avuksi ja hyödyksi. Se on sellainen Jumalan valittujen kaunistus, että yksin tämä ominaisuus on vetänyt monet Jumalan ja hänen kansansa luo. Jumalan lasten tulee olla maailman ystävällisimmät ja hyväntahtoisimmat ihmiset. Mitä ei mikään saarna ole saanut aikaan, sen on usein tämä ominaisuus vaikuttanut. Siksi Kristuksen koko elämä maan päällä oli ainaista ystävällisyyttä ja hyväntekeväisyyttä. Hän kulki ympäri tehden hyvää ja auttaen kaikkia.

Korkein valistus ja koreimmatkaan sanat eivät hyödytä mitään, katkeroittavat vain, milloin kylmä, epäystävällinen olemus on kaiken takana. Oi, kuinka surkeaa sellainen on! Keillä siis kaikkein kallein totuus on julistettavanaan, pukekoot sen myös kaikkein rakastettavimpaan, ystävällisimpään muotoon.

Kolmas pukine, nöyryys, liittyy, kuten jokainen helposti ymmärtää, läheisesti näihin. Kun kristityn sydämen armahtavaisuuden pakottamana usein täytyy sanoa lähimmäisellensä varoituksen sanoja herätykseksi, on tämä sellainen tehtävä, jota helposti sanotaan hengelliseksi ylpeydeksi, jonka tähden maailman yleisin syytös uskovia vastaan onkin se, että he ovat ylpeitä. Kuitenkin he ovat ihmisiä, jotka hyvin tuntevat ja paljon valittavat omaa kurjuuttaan.

Mutta kun uskovan tunnustuksen sisällyksen täytyy, mikäli tahdomme totuutta puhua, olla sellaista, että se maailman lapsista tuntuu ylpeydeltä, on sitäkin tärkeämpää, että me kaikin tavoin osoitamme ja näytämme, ettei ylpeys ole meidän liikkeellepanijamme - on tarpeen, ettemme vain sydämestä ei ole nöyriä, vaan pukeudumme nöyryyteen. Jos sydämessämme nousee ylpeyttä ja itserakkautta, ja jos sitä suosimme ja säilytämme, silloin on suunnaton vaara käsillä, silloin on syvä lankeemus tai jokin muu hullutus, meitä väijymässä. Sillä Jumala on ylpeitä vastaan eikä silloin mikään ymmärrys tai valppaus estä meitä väistämään tiellämme olevaa salakuoppaa. Siksi apostoli sanookin: »Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkääkä korkeita kurkotelko, vaan tyytykää alhaisiin oloihin. Älkää olko itse mielestänne viisaita.»

Neljäs pukine, johon meidän on pukeuduttava, on sävyisyys, joka merkitsee, ettemme hevillä suutu ja viides, pitkämielisyys, - ettemme väsy anteeksiantavassa sävyisyydessä, niin että emme kokonaan lakkaa osoittamasta ystävyyttä sille lähimmäisellemme, joka kärsivällisyyttämme koettelee.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Marraskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 16.11.2015 07:57

Kuva


MARRASKUUN 15 PÄIVÄNÄ

Autuaat ovat ne palvelijat, jotka heidän herransa tullessaan tapaa valvomasta. Luuk. 12:37.

Autuaat ovat ne palvelijat, sanoo Herra. Kuinka suuressa määrin autuaat ne ovat, ilmaisee hän tällä erinomaisella selityksellään: »Totisesti minä sanon teille: hän vyöttäytyy ja asettaa heidät aterioimaan ja menee ja palvelee heitä.» Miten äärettömän paljon tähän itse asiassa sisältyy, sen vasta taivaan iankaikkinen kirkkaus meille ilmaisee. Mutta ylen suurta se on. Ja täysin totta ja todellista se on, koskapa Herra itse niin vakuuttaa - ja vielä vahvistaakin sen sanoen: »Totisesti minä sanon teille.»

Taivaan autuus esitetään meille monin kohdin Raamatussa vertauskuvallisesti juhlana tai aterioimisena Herran pöydän ääressä. Tätä kuvaa Herra tässäkin käyttää. Varmaa on, että tässä ilmaistu asia viittaa siihen sanomattomaan autuuteen, »taivaan runsaisiin tavaroihin», joita hän iankaikkisessa kunnian valtakunnassa on jakava kaikille uskovaisilleen. Mutta silti on meidän myös tarkattava Herran kuvaannollisia sanoja, jotka auttavat meitä näkemään syvemmälle hänen sydämeensä ja siihen asiaan, jota hän kuvaa.

Tutkikaamme ensin sitä muistutusta, joka on tehty tämän kuvauksen johdosta, jossa Jeesus sanoo yljän vyöttäytyvän ja suorittavan palvelijan pöytäaskareita, antaen palvelijoiden istua pöydän ääressä hänen palvellessa heitä. On. huomautettu tämän johdosta, että kuvaus ei ole yhdenmukainen ihmiselämän todellisuuden kanssa, jossa ennemmin tapahtuu sitä, mistä Kristus puhuu Luuk. 17:7-9, nim. että kun palvelija on koko päivän tehnyt työtä pellolla tai kedolla, hänen annetaan lopulta palvella vielä pöydässäkin.

On tuntunut liikanaiselta se, että ylkä antaisi palvelijoittensa istua herroina pöydässä, kun huomaamme, että Kristus yljällä tässä tarkoittaa itseänsä ja sitä, että hän vyöttäytyisi ja palvelisi palvelijoitaan. Mutta tähän huomautukseen on myös vastattu hyvin ja oikein. Vastaus on tämä: Syy minkätähden kuvaus ei ole ihmiselämän todellisuuden kanssa yhtäpitävä, on se, että Kristus on kuvannut itse tarkoitettua asiaa, tulevaa tapahtumaa, taivaan hääjuhlaa, jossa hän sydämensä ja iankaikkisen neuvonsa mukaan todella kunnioittaa ja ilahduttaa niitä, jotka pysyvät hänelle uskollisina.

Kun nyt hänen sydänlaatunsa ja korkeat tarkoituksensa meihin nähden suuresti ylittävät kaiken, mitä koskaan on maan päällä nähty, on tämä meidän mielestämme liioitellun kuvauksen luonnollisena syynä. Taivaan kunniassa emme voi odottaa Kristukselta mitään tavallista ja ajateltavaa, vaan jotakin sellaista, joka käy kaiken ymmärryksen yli sillä »mitä silmä ei ole nähnyt, eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat »Niin kuin Jumala jo luomisessa teki niin ihmeellisiä ja suuria tekoja, etteivät mitkään ihmisajatukset saata niissä seurata häntä, niin hän on myös osoittautuva yhtä suureksi sen armon ja autuuden jakajana, jonka hän on antava omillensa.« Hän oikein virvoittaa ja ilahduttaa heitä heidän tultuaan siitä suuresta vaivasta.

Ja mitä erikoisesti tähän lupaukseen tulee, että hän antaa palvelijoittensa istua pöydässä, ja että hän on vyöttäytyvä ja palveleva heitä, on Herra jo näkyväisen vaelluksensa aikana antanut sellaisia esimerkkejä, erittäinkin kahdessa tilaisuudessa. Ensiksi, kun hän viimeisen kerran oli kokoontunut opetuslastensa kanssa syödäkseen heidän kanssaan pääsiäislampaan. Silloin puhui heille siitä, kuinka hän kerran Isänsä valtakunnassa jälleen jakaisi taivaallisia aarteita ja silloin hän myös sääsi ehtoollisen. Silloin hän palveli, hän jakoi opetuslapsille leivän ja viinin ja he vastaanottivat ne hänen kädestänsä – niin kuin hän silloinkin vyöttäytyi liinavaatteella ja kulki ympäri vesiastioineen ja pesi heidän jalkansa. Tämä kaikki oli ulkonaista esikuvaa siitä, mitä hän kerran iankaikkisessa hääjuhlassa on tekevä kaikille uskovaisilleen.

Toiseksi, sinä aamuna Tiberiaan meren rannalla, jolloin Herralla oli opetuslapsilleen antaa paistettua kalaa ja jolloin hän myös kulki ympäri antaen heille sekä kalaa että leipää. Tällä tavoin hän on jo maan päällä tahtonut osoittaa, kuinka hän kerran, kun alennustilamme maailmassa on loppunut, kirkkautensa valtakunnassa on täydellisesti on tyydyttävä, kunnioittava ja ilahduttava omiansa. Heidän vähän aikaa maan päällä edistettyänsä hänen kunniaansa, antaa Hän taivaassa heille iankaikkisen kunnian. Kun he täällä vähän aikaa vyöttäytyivät hänen palvelukseensa, vyöttäytyy nyt hän siellä ja palvelee heitä. Kun he tunnustivat hänet täällä ihmisten edessä, on hänkin nyt tunnustava heidät Isänsä ja hänen enkeleittensä edessä.

Oi ihmeellistä vaihdosta! Oi korkeaa, sanomatonta kunniaa! Ja kuka onkaan tämän meille luvannut? Uskommeko häntä? Saattavatko näin ihanat lupaukset olla tosia? Hän itse, jonka nimi on uskollinen ja totinen, on sanonut! Ylistetty olkoon hänen nimensä iankaikkisesti!
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Marraskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 16.11.2015 07:57

Kuva

MARRASKUUN 16 PÄIVÄNÄ.

Joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamiseksemme. Room. 4:25.

Luther sanoo, että tähän lauseeseen sisältyy koko kristinusko. Siksi hän pani tämän lauseen otsakkeeksi Schmalkaldin uskonkappaleisiin. Tämä on ensimmäisen, tärkeimmän uskonkappaleen perustuksena. Sitä ei ainoakaan kristitty voi väistää, eikä siitä voi mitään tinkiä, vaikkapa taivas ja maa kaikkinensa hukkuisivat. Apostoli on syvällisesti ajatellen kirjoittanut tämän lauseen, jonka tähden se meidän puoleltamme edellyttää syvää tutkistelua. Se on kuin lyhyt yhteenveto Kristuksen sovitustyön suurista pääkappaleista, ja siinä oleva jako ansaitsee erikoista, huomiota.

Apostoli sanoo, että Kristus on meidän rikostemme tähden alttiiksi annettu ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamiseksemme. Asettaessaan vastakkain sanat, alttiiksi annettu ja kuolleista herätetty, huomaamme apostolin sanalla »alttiiksi annettu» tarkoittavan: annettu alttiiksi kuolemaan. Kun tiedämme Raamatun kaikkialla asettavan Kristuksen kuoleman meidän vanhurskauttamisemme perusteeksi, sekä myös, että hänen sovitustyönsä todella sen kautta tuli täytetyksi, kuten hän itsekin ristillä riippuessaan sanoi: se on täytetty», niin ymmärrämme, että sanat »alttiiksi annettu rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamiseksemme, tarkoittavat jotain aivan erikoisesti mieleen pantavaa.

Epäilemättä ne sanat tarkoittavat, että Kristus kuolemassaan kantoi koko maailman syntitaakan, maksoi sen hengellään ylösnousemuksensa kautta hän takausmiehenämme tuli vanhurskautetuksi ja hankki maailmalle iankaikkisen vanhurskauden, elämän ja katoamattomuuden.

Kuolemallaan hän tuli synniksi meidän tähtemme ja pelasti meidät synnin velasta ja lain kirouksesta, tyydyttäen jumalallisen vanhurskauden ja kärsien kuoleman, joka oli synnin paikka.

Mutta ylösnousemisessaan, jonka kautta vanhurskaus ja elämä voittivat synnin ja kuoleman, kruunasi hän kaikkien ihmisten ja henkien nähden sovitustyönsä. välimiehenämme ja takaajanamme, toisena Aadamina oli hän ottanut vastatakseen kaikista synneistämme, kärsien ansaitsemamme rangaistuksen ja täyttäen mitä jumalallinen vanhurskaus vaati. Kaiken tämän hän täytti antaessaan itsensä uhriksi ja lunastaessaan meidät verellään.

Mutta ylösnousemisensa kautta hän ei pelkästään todistanut viattomuuttaan, vaan myös että hän kärsi ja kuoli pyhänä Jumalan Poikana muiden syntien tähden. Hänen ylösnousemisensa todisti, että Isä täydelleen hyväksyi meidän syntiemme sovituksen, jonka hän oli ottanut suorittaakseen, kuten Raamattu sanoo: »hän joka kyllä kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä» ja joka samalla on »vanhurskautettu hengessä» so. vapaa kaikesta velasta, rangaistuksesta ja tuomiosta, jotka hän ihmisten takuumiehenä oli ottanut kantaakseen.

Takausmiehemme oli meidän sijastamme Jumalan tuomioistuimen edessä, aivan kuin jos koko ihmiskunta olisi siinä ollut, tehnyt ja kärsinyt, mitä hän teki ja kärsi. »Olemme tulleet siihen päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet.»

Tämä pitää paikkansa myös hänen ylösnousemiseensa nähden. Jumalan silmäin edessä me olimme kaikki hänessä, niin että hän nousi vanhurskaana kaikkien edestä, ikään kuin me kaikki olisimme ylösnousseet vanhurskaina. Siksi häntä nimitetäänkin »Herraksi, meidän vanhurskaudeksemme». Niinpä onkin Kristuksen ylösnouseminen meidän vanhurskauttamisemme varsinaisena perustuksena. Tätä apostoli tarkoittaa sanoessaan: »Kristus on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamiseksemme.»

Ylösnousemisensa kautta on Kristus myös vihkiytynyt iankaikkiseen pappeuteen, alinomaa ollen Jumalan kasvojen edessä »vanhurskas vääräin edestä». »Mutta Kristus, kun tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole käsin tehty, se on, joka ei ole tätä luomakuntaa, meni kaikkein pyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.» »Sillä Kristus ei mennyt käsin tehtyyn kaikkein pyhimpään, joka vain on oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt esiintyäkseen Jumalan kasvojen edessä meidän hyväksemme.»

Huomaa, nyt hän Jumalan kasvojen edessä meidän hyväksemme esiintyy! Tämä varmaankin on meidän täydellinen vanhurskautemme Jumalan edessä. Onko Kristus siis meidän puolestamme Jumalan kasvojen edessä? Onko tämä totta? Jos niin on, niin silloin todella olemme Jumalan edessä suuremman arvoiset kuin luulemmekaan. Silloin olemme täydellisesti vanhurskautetut hänen edessään. Ja hän on meidän täydellinen vanhurskautemme, koska hän meidän puolestamme on alituisesti ylimmäisenä pappina Jumalan kasvojen edessä. Siis vanhurskauttamisemme joka suhteessa perustuu Kristuksen ylösnousemiseen.

Me kiitämme sinua, vanhurskas ja laupias Jumala, kun annoit ainoan Poikasi meidän kadotettujen ja tuomittujen syntisten sovittajaksi. Hän, hurskas vääräin edestä, on meille täydellisen, iankaiken kelpaavan vanhurskauden hankkinut.

Me rukoilemme sinua, rakas isä, että antaisit Pyhän Henkesi herättää meidän sydämemme uskossa isoamaan ja janoamaan tätä vanhurskautta, jotta me ravituiksi tulisimme. Auta myös, että me uskon kautta vanhurskaiksi tulleina saisimme rauhan sydämiimme sekä halua ja voimaa sinua vanhurskaudessa ja pyhyydessä palvelemaan! Amen.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Marraskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 17.11.2015 08:16

    Kuva

MARRASKUUN 17 PÄIVÄNÄ.

Mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankina. Room. 7:6.

Apostoli vertaa tässä lakia vankihuoneeseen, johon olemme suljetut. Sen käskyt ja tuomiot ovat kuin rautakahleet, teljet ja lukot, joiden takana kuolemaa odotamme. Meidän on muistettava, että laki tuomitsee meidät kuolemaan luonnossamme asuvan synnin tähden. Aadam jätti meille perinnöksi synnin ja kuoleman. Ja laki sanoo: »Kirottu on jokainen. joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettu lain kirjassa, niin että hän sen tekee.»

Jos emme usko tätä, nim. että olemme tuomitut, niin vaikkapa emme koskaan enää syntiä tekisi, vaan koettaisimme parannuksenteollamme vähentää velkaamme saavuttaaksemme Jumalan suosion ja armon, niin on luontomme kuitenkin niin täynnä pahuutta ja turmelusta, että lakkaamatta yhä uudelleen teemme syntiä ja lisäämme velkataakkaamme. Siksi omatuntomme alituisesti meitä soimaa ja minne kääntynemmekin, niin lain tuomiot meitä rautakahlein ja köysin sitovat. Sellainen vankihuone on laki. Gal. 3: 23:ssa sanoo apostoli: »Mutta ennen kuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alla, suljettuina vastedes ilmestyvää uskoa varten.» Tämä kuvaa lakia vankeutena, jossa me kuolemaan tuomitut vangit riudumme.

Myöskin muistutetaan meitä tässä siitä hurskaudesta, jonka laki vaikuttaa. Luther sanoo siitä näin: »Lain tehtävänä on varjella meitä vankilassa. Tämä on sangen sattuva kuva, joka osoittaa mitä laki vaikuttaa ja miten hurskaiksi se ihmiset tekee. Ei ainoakaan vangiksi otettu varas, murhaaja eikä ryöväri rakasta kahleitaan eikä kolkkoa vankilaa, jonne on suljettu. Päinvastoin, jos voisi, katkaisisi hän kahleensa, hajottaisi koko vankilan ja polttaisi sen poroksi. Vankilassa hän ei tee ilkitöitä. Mutta hän ei kuitenkaan ole niitä tekemättä vapaasta tahdosta, tai sen takia, että hän rakastaisi vanhurskautta, vaan siksi, että vankilassa ei hänellä ole siihen tilaisuutta. Hän ei inhoa ja vihaa syntiä, päinvastoin hän suree sitä, ettei ole vapaa, jotta pääsisi varastamaan. Mutta vankilaa hän vihaa. Ja jos hän pääsisi vapaaksi, varastaisi hän niin kuin ennenkin.

Laki sulkee ihmisen määrättyjen rajain sisäpuolelle niin hyvin hengellisessä kuin maallisessa elämässä. Sellainen on lain vaikuttama vanhurskaus. Laki pakottaa meitä, uhaten rangaistuksella ja kärsimyksillä, ulkonaiseen hurskauteen. Silloin tottelemme lakia rangaistuksen pelosta, mutta vastahakoisesti ja tyytymättöminä. Minkä arvoinen on hurskaus, joka vain rangaistuksen pelosta on pahaa tekemättä? Tämä tekohurskaus ei ole muuta kuin synnin rakkautta ja vanhurskauden vihaa. Se inhoaa Jumalaa ja hänen lakiansa ja puolustaa ja kunnioittaa pahaa. Sillä yhtä vähän kuin varas rakastaa vankeutta ja vihaa varkautta, saman verran mekin, lain vankina, rakastamme sen käskyjä ja kieltoja.»

Sellainen on hurskautemme ollessamme lain alaisina. Kuinka peräti toiselta tuntuukaan, kun lain vankeuden uuvuttama ja tuomittu sielu saa kerrassaan kaikki anteeksi, kun Herra lahjoittaa hänelle kaiken sen, minkä saavuttaakseen hän lainalaisena on saanut paljon työtä tehdä ja on paljon itseltänsä vaatinut. Nyt näkee hän Jumalan aivan toisessa valossa, suloisena Isänä, joka odottaa saada tehdä hyvää meille ja juuri siksi uuvuttikin meidät lain alle.

Kun sielu käsittää, että kaikki lain vaatimukset ja tuomiot pääasiallisesti tarkoittavat meidän lannistamistamme ja uuvuttamistamme, jotta herkeisimme turhasta työstä päästä oman vanhurskauden voimalla Jumalan kasvojen eteen - hän tahtoo antaa kaiken, niin vanhurskauden kuin pyhyyden, vapaana lahjana - kun uupunut sielu tämän käsittää ja Hengen valossa näkee itsensä laista vapautettuna ja uskoo Jumalan suuren rakkauden Kristuksessa, silloin hän saa aivan uuden sydämen, hän suhtautuu aivan toisin Jumalaan ja lakiin. Silloin viha muuttuu rakkaudeksi, silloin on hänen hartain halunsa palvella Jumalaa. Silloin sanoo hän sydämessään: »Hänen käskynsä eivät ole raskaat.» »Sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin.» Vankila on silloin muuttunut palatsiksi.

Laista vapautuminen muuttaa meidät kokonaan. Herran käskyjä ja sääntöjä rakastamme niin, että jokainen kompastumisemme tuottaa meille tuskaa. Ja jos joku väärentää tahi sortaa Herran pyhiä sääntöjä, niin se tuottaa meille suurta mielipahaa. Tämän vaikuttaa Henki, kun sielu vapautetaan lain uhkauksista ja tuomioista ja saa vakuutuksen ikuisesta armosta.

Me kiitämme sinua, rakas taivaallinen Isä, kun olet lähettänyt meille ainoan Poikasi vapahtamaan meidät synnistä, lain tuomiosta ja kirouksesta. Me tunnemme ja tunnustamme, että synti tarttuu meihin ja tekee meidät hitaiksi. Emme omin voimin kykene siitä vapautumaan. Mutta Vapahtajamme on sanonut: »Jos Poika teidät vapaiksi tekee, niin totisesti olette vapaat.» Siksi me rukoilemme sinua, laupias Isä, vedä meidät Poikasi yhteyteen, anna Pyhän Henkesi vaikuttaa meissä elävä usko, jolla me vastaanotamme Kristuksen veren puhdistuksen kaikista synneistämme sekä vapahduksen lain uhkauksesta ja tuomiosta. Amen.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Marraskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 18.11.2015 06:31

    Kuva

MARRASKUUN 18 PÄIVÄNÄ.

Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos muutoin yhdessä hänen kanssaan kärsimme, jotta yhdessä kirkastuisimmekin. Room. 8:17.

»Jos muutoin hänen kanssaan kärsisimme.» Tämä on kilparata kunniaan. Lapsioikeuden ohella olemme saaneet perintöoikeuden Kristuksen kärsimisen kautta, mutta kilpakenttäperinnön saavuttamiseksi on kärsiminen hänen kanssaan Tämä on tosiperillisille, lupausten lapsille ominainen, tärkeä tunnusmerkki, joka erottaa Jumalan lasten joukosta ne, jotka väärin luulevat itsellään olevan perintöosan, vaikka eivät olekaan Kristuksen seuraajia. Tämä on myös lohdutukseksi niille, jotka kärsivät hänen kanssaan, mutta joutuvat helposti epäilyksen valtaan.

Tarkatkaamme siis näitä sanoja: »Jos muutoin yhdessä hänen kanssaan kärsimme.» Apostoli sanoo tässä, että meillä kärsimisessäkin on osallisuutta Kristukseen, joka kärsimisen kautta meni kunniaansa. Jumala on niin määrännyt, että ennen kunniaan tuloa on kuljettava kärsimysten tietä. Niinpä Kristuskin, edelläkävijämme ja esikuvamme kaikessa, on kulkenut sen tien ja selvästi meille ilmoittanut, että meidän on sitä tietä häntä seurattava.

Kristuksen kärsimisessä maan päällä on huomattava kaksi eri kohtaa. Hän kärsi syntiemme sovittajana ja hänen tiensä kulki kärsimisen kautta kunniaan. Sovittajana hän kärsi aivan yksin. Hän »polki viinikuurnan yksinänsä eikä kukaan kansasta ollut hänen kanssaan.» Hän yksin tyydytti jumalallisen vanhurskauden vaatimukset. Hän yksin ansaitsi meille vanhurskauden palkan, ikuisen perinnön.

Mutta hän oli myös esikuvamme ja oppaamme. Meidän on noudatettava hänen askeleitaan ja meidän on tultava hänen kaltaisikseen. Raamattu opettaa hänestä, että hänen tuli kilvoitella ja voittaa saavuttaakseen korotuksen ja siinä hänen tuli olla meidän esikuvanamme. Hän itse sanoo: »Joka voittaa, hänen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen.»

Kärsiminen on siis se osa, joka noiden esikoisteni kanssa on yhteinen kaikille Kristuksen kanssaperillisille täällä maan päällä. Kaikki perilliset saavat perintönsä murheen kautta, toiset »monen ahdistuksen kautta».

Mutta huomatkaamme, ettei apostoli sano ainoastaan: »Jos me kärsimme», vaan »jos yhdessä hänen kanssaan kärsimme». Sillä ei kaikki kärsiminen ole tunnusmerkkinä Kristuksen kanssaperillisenä olemisesta, vaan jumalattomalla on myös monta vaivaa», jopa kaikki, jotka maan päällä ovat, kärsivät tuskaa. Tässä on puhe siitä kärsimisestä, mikä meillä on Kristuksen yhteydessä ja hänen seuraajinaan. Ei meitä kohtaa vain maailman viha ja pilkka, vaan myös synnin, lihan ja saatanan kiusaus, joka on seurauksena siitä, että olemme Kristukseen liittyneet. Isän kuritus, jota kaikki hänen oikeat lapsensa saavat kokea, tuottaa myös kärsimystä.

Jumalan sana sanoo, että kaikki, jotka Jeesuksessa. Kristuksessa jumalisesti elää tahtovat, saavat kärsiä vainoa. Kristus itse sanoo: »Ei ole palvelija herraansa suurempi. Jos he ovat vainonneet minua, niin vainoavat teitäkin.» Jos siis kristitty, joka kerskaa iankaikkisen elämän uskosta ja toivosta, sopeutuu samalla hyvin maailman kanssa ja saa rakkautta ja kunniaa suurilta joukoilta, niin on siinä varma pelottava todistus hänen jumalisuutensa laadusta. Merkki siitä, ettei hän olekaan totinen ja uskollinen Kristuksen seuraaja. Herra on sen sanonut.

Kristuksen kanssa kärsiessämme saamme myös kokea kaikki ne vaivat, jotka synti ja saatana meille tuottavat, siksi, että elämme Kristuksen yhteydessä. Samoin kuin Kristus kantoi maailman synnit tuskan ja ahdistuksen valtaamana, kilvoitellen, rukoillen ja verta hikoillen yrttitarhassa, niin on myös kaikilla Kristuksen hengen hallitsemilla sieluilla oleva ahdistus ja kilvoitus sydämessä asuvan synnin tähden. Niin kuin perkele kiusasi ja ahdisti Kristusta, samoin hän myös ahdistaa ja vainoaa kaikkia uskovia tulisilla nuolillaan ja tuskaa tuottavilla kiusauksillaan. Se kristitty, joka luulee, ettei synti eikä perkele häntä kiusaa ja ahdista, vaan että hän on aina väkevä, urhoollinen ja levossa, hän pettää itsensä. Hänen uskonsa ja jumalisuutensa on petosta. Pyhäin historia todistaa tämän.

Kärsiminen Kristuksen kanssa ei siis ilmaannu, jollei kärsivä henkilö itse ole Jumalan lapsi, joka ei elä ja vaella lihan, vaan Hengen mukaan. Jumalan Hengen täytyy häntä ohjata, jossa Hengessä hän huutaa: »Abba, Isä!» Sellainen sielu huomaa saaneensa koko joukon uusia kärsimyksiä, sekä oman sisäisen turmeluksensa kautta, että myös perkeleeltä itseltään ja maailman kautta kärsimyksiä, joista ei hän mitään ennen tiennyt. Kaikki ne kärsimykset on hän saanut siitä syystä, että Kristus on hänessä. Ne ovatkin varmoja merkkejä Kristuksen kanssaperillisenä olemisesta. Häntä kasvatetaan vastaanottamaan perintöänsä.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Marraskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 19.11.2015 06:56

    Kuva

MARRASKUUN 19 PÄIVÄNÄ.

Toimita kaikki asiasi Jumalan sanan jälkeen. Syr. 9:22.

Kaikki mitä Jumala sanassaan julistaa tähtää siihen, että ihminen oppisi, miten hän saa Jumalan armon ja syntien anteeksisaamisen sekä miten ihminen tulee Jumalan lapseksi. Mutta myös siihen, kuinka ihmisen Jumalan lapsena tulee elää täällä maan päällä, palvellen taivaallista Isäänsä ja tehden hänen tahtonsa. Mutta koska nämä ovat ne kaksi pääkappaletta, joista riippuu Jumalan valta kunnan joko pystyssä pysyminen keskuudessamme, taikka sen hajoaminen, ovat ne myös samalla ne pylväät, joita vastaan perkele aina ryntää ja jotka se tahtoo ryöstää. Sekä kirkkokunnat että myös yksityiset heränneet sielut ovat silloin joutuneet harhaan.

Kun Kristus ilmestyi, nuhteli hän juuri tästä syystä kansaansa sekä opetti heille oikean tien. Hän nuhteli heitä väärän oman vanhurskauden tavoittelemisesta ja heidän väärän jumalanpalveluksensa tähden, osoittaen heille, miten he antoivat kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jättivät sikseen sen, mikä laissa oli tärkeintä, oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden.

Kun Luther pani toimeen uskonpuhdistuksen, niin se tapahtui pääasiallisesti kahta opinkappaletta teroittamalla saarnaten oikeata, Jumalalle kelpaavaa vanhurskautta, Kristuksen vanhurskautta, uskon vanhurskautta, ja opettaen mitkä todella ovat hyviä töitä, mikä on tosi jumalanpalvelusta pyhää ja Jumalalle otollista elämää, sellaista, jota Jumala itse sanassaan on käskenyt. Näin hän ahdisti katolisen kirkon vanhurskauttamisoppia, joka teroitti, että ihminen tuli vanhurskaaksi siinä määrässä kuin hänen pyhyytensä kasvoi. Myös saarnasi hän tuota väärää käsitystä vastaan, jonka mukaan ihmisen, viettääkseen Jumalalle otollista elämää ja ollakseen pyhä tuli mennä luostariin, elää naimattomana, paastota, valvoa, kiduttaa ruumistaan, tehdä pyhiinvaelluksia jne.

Syystä on siksi huomautettu, että kaksi opinkappaletta sai aikaan uskonpuhdistuksen, sekä että saamme kiittää uskonpuhdistusta kahden pääopin uudistamisesta, nim. opin oikeasta Jumalalle kelpaavasta vanhurskaudesta ja opin oikeasta pyhityselämästä.

Kuten sanottu, näitä opinkappaleita on perkele kaikkina aikoina ahdistanut ja väännellyt, mutta usein niin hienosti, niin salaa, vähitellen ja asteittain, ettei ole huomattu, ennen kuin on poikettu oikealta tieltä pois. Ovatpa järki ja tunne myös vihamieliset näitä opinkappaleita vastaan. Eihän mikään ole järjelle niin vastahakoista, kuin usko, että olen Jumalan edessä vanhurskas ja otollinen, samalla kun vielä näen ja tunnen olevani täynnä syntiä, ja usko, että toisen, minun hyväkseni ansaitun vanhurskauden tähden olen vanhurskas. En liioin voi luulla tekeväni Jumalalle otollisia, hyviä töitä ja luulla harjoittavani pyhää, totista jumalanpalvelusta perheeni keskuudessa tahi yhteiskunnassa tehdessäni vain velvollisuuteni, tahi minkä köyhän, kurjan ihmisen hätä vaatii. Tekeehän hurskas pakana ja rehellinen maailman ihminenkin sen.

En myös voi luulla siinä mitään vaaraa olevan, jos noudatan hurskaita neuvoja, jotka tuntuvat Jumalan Hengen ääniltä sydämessäni ja jotka kehottavat minua pyhempiin töihin. Järki ja tunne eivät käsitä näitä vihollisen vehkeitä, eikä liioin, että aina on Jumalan sanasta kysyttävä neuvoa. Kokemus opettaa meille kyllä, että perkele ja järki koettavat eksyttää meitä vaelluksessamme pois Jumalan sanasta.

Kuinka monta törkeätä hulluutta ja suurta vahinkoa onkaan perkele tehnyt Kristuksen seurakunnassa viemällä heidät pois Jumalan sanasta. Heränneet, etsivät sielut, jotka koko sydämestään tahtovat Herraa palvella, tulevat siten eksytetyiksi kaikenlaisiin omiin yrityksiin, töihin ja elämäntapoihin, joita väärä käsitys ja luuloteltu Jumalan ääni sydämessä on vaatinut tekemään, vaikka ei Jumalan ilmoitettu sana ole niitä käskenyt, eikä liioin puutteessa oleva lähimmäinen ole niistä hyötynyt.

Joka päivä saamme myös kokea, että niin pian kuin unohdamme sanan ja unohdamme mitä sana meiltä vaatii, teemme hitaasti ja huolimattomasti oikeita hyviä töitä. Suurimmalla halulla ja ahkeruudella sitä vastoin palvelisimme, jos ahkerasti tutkisimme sanaa ja muistaisimme, että kutsumuksemme vaatimattomimmillakin tehtävillä palvelemme Herraa, seisomme Jumalan kasvojen edessä ja täytämme hänen käskynsä.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Marraskuu

ViestiKirjoittaja noomi » 20.11.2015 09:36

    Kuva

MARRASKUUN 20 PÄIVÄNÄ.

Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia. Gal. 3:25.

Luther sanoo: »Ei kristitty ole synnitön ihminen, mutta hänelle ei lueta syntiä.» Ei hänellä ole etuoikeutta synnin tekoon, mutta jos niin ikävästi tapahtuisi, että hän rikkoisi Jumalan käskyt, hänellä on vapautus lain tuomiosta. Sillä jos meitä lain mukaan tuomittaisiin, niin ei yksikään liha pelastuisi, ja silloin olisi parasta heittää koko autuuden toivo. Mutta silloin olisi kaikki Jumalan evankeliumi petosta. Silloin olisi Kristus suotta kuollut ja kaikki uskovaiset synneissään kadotetut.

Mutta Raamattu sanoo: »Sillä mikä oli mahdotonta lain tehdä, koska se oli heikentynyt lihan kautta, sen Jumala teki, kun lähetti oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa.» Raamattu sanoo myös: »Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun tuli kiroukseksi meidän edestämme.» Raamattu sanoo vielä: »Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.»

Tässä on syy, jonka tähden ei syntiä uskovaiselle lueta, kuten Daavid ja Paavali selvästi todistavat, nim. että autuuden omistaa se ihminen, jolle ei Jumala syntiä lue. Eivät he sano: »jolla ei yhtään syntiä ole», vaan, »jolle ei syntiä lueta».

Mutta ei siinä kyllin, että olemme vapautetut laista ja ettei meille syntiä lueta, vaan meille annetaan vanhurskaus, korkea, täydellinen, iankaikkinen, Kristuksen meille hankkima vanhurskaus. Raamattu todistaa: »Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.» Ja vielä: »Daavidkin ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja.» Jumalan edessä emme ainoastaan ole vapaat kaikista synneistä, mutta sen lisäksi täysin vanhurskaat, jopa olemme itse vanhurskaus ja joka hetki otolliset hänessä, joka on Isälle rakas, niin että Jumala nyt esteettömästi voi rakastaa meitä koko sydämensä rakkaudella.

Kaikki tämä on mahdollista, koska nyt olemme puetut Kristuksella ja kaikella, mitä hän oli ja teki meidän edestämme, niin että Jumala nyt katselee meitä vain rakkaassa Pojassaan. Luther sanoo: Katso, mikä ylenpalttinen rikkaus kristinuskolla on, koska se omistaa kaikki Kristuksen työt ja kärsimisen. Ja niihin kristitty voi niin täydelleen luottaa kuin jos hän itse olisi ne tehnyt. Sillä totisesti Kristus ei ole tehnyt niitä itsellensä, vaan meidän hyväksemme. Itse hän ei niitä tarvinnut, vaan hän on meille hankkinut tämän aarteen, jotta me uskoisimme ja omistaisimme hänet.

Ja koska uskolla omistan Kristuksen ja siis minäkin olen hänen, niin ei minua, enempää kuin Kristustakaan voi mikään laki tuomita. Ja jos laki minua ahdistaa, sanon minä: olenhan minä kaikki tehnyt takausmieheni kautta, jopa enemmän kuin sinä vaaditkaan. Ja vaikkapa minulla vielä lihassani on syntiä, on minulla kuitenkin vanhurskauteni Kristuksessa. Hän on minun ja antaa minulle sen, mikä hänen on. Siis on hänen puhtautensakin minun omani. Eikä laki siis voi mitään minulle tehdä.

Mutta jos tarkastan itseäni, löydän itsessäni vielä paljon saastaa, johon lailla on tuomitsemisoikeus. Laki sanoo: »Sinulla on syntiä (Jumalan edessä).» Jos siihen vastaan: »Niin on,» niin olen hukassa. Jos vastaan: »Ei ole», täytyy minulla olla vahva perustus, jolla seison. Kuinka uskaltaisin sanoa: » Ei minussa ole syntiä.» Omasta povestani en löydä puhtautta. Mutta Kristuksesta sen löydän. Sieltä sen saan ja voin asettaa sen lain eteen. Kristus voi sanoa: »Ei minussa ole syntiä». Hänellä on siihen oikeus, sillä hän on pyhä, synnitön. Ja lahjoittaessaan minulle vanhurskautensa, antaa hän myös minulle »ei ole» sanansa.

Tätä Raamattu tarkoittaa sanoessaan: »Teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta.» Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.» »Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.» »Autuas on se, jolle Herra ei lue syntiä.»

Oi, pysähtykäämme tähän miettimään ja tarkkamaan kuninkaallisia oikeuksiamme! Onko tämä kaikki totta, ettei mitään kadotustuomiota ole niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa? Onko mahdollista, että vaikka synti vielä yllättää meidät, kompastuttaa meitä, jopa asuu meissä, sitä ei kuitenkaan koskaan lueta meille, koskapa me emme ole lain, vaan armon alaisia. Me emme siis ole lain tuomion alaisia, niin kauan kuin uskolla pitäydymme Kristukseen.

Jos tämä on totta, on se ihmeellisen ihana totuus. Jo totuus on se, niin varmasti kuin Jumalan sana ei voi valehdella. Totuus on se, vaikkapa Perkele, tekopyhät ja oma järkemme sanoisivat sitä vastaan. Totuus on se, vaikkapa en nykyjään sitä tuntisikaan totuudeksi. Tähän pysähtykäämme, tässä virkistykäämme ja riemuitkaamme keskellä murheen laaksoa, koska Herra, meidän Immanuelimme on perustanut maan päälle sellaisen autuaan valtakunnan, jossa syntiset Jumalan edessä eivät ole syntisiä, vaan pyhiä, rakkaita ja otollisia.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

EdellinenSeuraava

Paluu Olavi Peltolan kirjoituksia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron