Israel Update / Helmikuu

Tiedotuksia jotka koskevat Israelia

Israel Update / Helmikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 04.02.2016 08:39

    Kuva

Wednesday, February 03, 2016
KESKIVIIKKO 03.02.2016
KESKIVIIKKO 03.02.2016
1. TÄNÄÄN on aurinkoista, mutta huomisesta lähtien joko puoli-pilvistä tai sitten aurinkoista, riippuen sitä, ketä säätieteilijää seuraa. JP:n mukaan tänään on aurinkoista ja huomenna puolipilvistä ja perjantaina uudelleen aurinkoista. ToI puolestaan ennustaa samoin aurinkoista säätä tänään, mutta puolipilvisyyttä huomisesta lähtien loppuviikoksi, paikoin voi esiintyä sadekuuroja lauantaina. Lämpötilat nousevat kuitenkin hieman, mikä on positiivinen ilmiö. Tämän päivän lämpötila 8 -14 nousee perjantaina lukuihin 10 -17, mutta laskee uudelleen pilvísyyden lisääntyessä perjantaina lukuihin 10 -11.

SÄÄTÄILAT tänään: Jerusalem 8 -14; Tiberias 9 .19; Suolameri 13 -22; Eilat 8 -23 +C-astetta. Pyhä maa alkaa hiljalleen lämmetä.
Kinneretin vedenkorkeus on eilisissä lukemissa.

2. VIIME viikolla pienessä Beit Horon juutalaisyhteisössä Samariassa tapahtunut puukotus, jossa 23-vuotias Shlomit Krigman sai surmansa ja toinen 50-vuotias nainen haavoittui, oli paikallisten asukkaitten mukaan odotettavissa. He kertovat, että yhteisö sijaitsee lähellä tietä no 443, jolla on tapahtunut useita autojen kivityksiä ja väkivaltaisuuksia, ja arabikylää, josta kivittäjät tulevat. Vaikka väkivaltaisten hyökkäysten lisääntyminen alueella on ollut kaikkien nähtävissä, poliisi ja IDF eivät ole suostuneet kylän esittämiin toiveisiin turvallisuuden lisäämiseksi.

Kylää suojaava verkkoaita on 1.6 metin korkuinen, jonka yli kaksi arabiterroristia helposti pääsivät. Hyökkäyksen jälkeen armeija lupasi lisätä aidan korkeutta puolella metrillä, mutta asukkaitten mielestä se ei ole tarpeeksi, he vaativat aseistettua vartijaa kylän keskustaan. Viime viikon terrorihyökkäys tapahtui marketin edustalla, mutta muutaman metrin pääsää siitä on lastentarha, josta lapset olivat menneet koteihinsa 15 minuuttia ennen iskua. Voi vain kuvitella, mitä tuhoa he olisivat tehneet lastentarhassa. Maanantaina lapset kokoontuivat tavan mukaan tarhaan, mutta neuvoston lupaamaa vartijaa ei näkynyt. Doron Cohen, joka vastaa lastentarhan turvallisuudesta, pitää kylän vaatimuksia liioiteltuina.

Mateh Binyamin alueneuvosto esitti poliisille pyynnön turvallisuuden lisäämiseksi luvaten asettaa tilapäisesti yksityis-vartijoita kylään siihen saakka, kunnes poliisi tekee päätöksensä. Cohen lupaa, että partioauto ja vartija ovat paikalla tiistaina. http://www.timesofisrael.com/after-fata ... s-learned/

3. SUNNUNTAINA sattui verinen välikohtaus Beit Elin lähellä IDF:n tarkastuspisteessä, jossa omalla autollaan paikalle ajanut PA:n poliisi, jota sotilaat pyysivät esittämään henkilökorttinsa, veti esiin varustukseensa kuuluvan pistoolin ja ampui lähietäisyydeltä kolmea sotilasta, kahta heistä hengenvaarallisesti ja yhtä lievemmin. Lähellä seisoneet sotilaat ampuivat terroristiksi muuttuneen PA:n poliisin kuoliaaksi.

Hyökkäyksen seurauksena IDF asetti Ramallahin kaupungin osittaiseen sulkuun päästäen vain kaupungin asukkaat valvonta-pisteiden läpi. Armeija oli saanut varoituksia< uusista hyökkäyksistä. Armeijan tiedottaja kertoo, että maanantaiyönä asetettu rajoitus liikenteelle Ramallahiin ja sieltä ulos poistettiin keskiviikoksi, ja että liikenne on palautunut normaaliksi.
Armeijan edustaja sanoi, että viikon kestänyt liikennerajoitus Beir Ur Al-Tahta poistettiin samalla tiistaiaamuna.
Armeija oli asettanut Beit Ur Al-Tagtan arabikylän saartoon 28.01. Beit Horon juutalaiskylässä sattuneen puukotuksen johdosta, jossa yksi juutalaisnainen sai surmansa ja toinen haavoittui.

ARABIT valittivat, että armeija käytti erilaista menetelmää eri tarkastuspisteissä päästäen joissain läpi vaín asukkaat, toisissa muut paitsi asukkaat. He syyttivät, että IDF rankaisee koko arabiyhteisöä yhden rikoksen vuoksi. PA:n poliisin Amjad Sakarin, 35, tehtävänä oli vartioida PA:n oikeuskanslerin turvallisuus. Hänen hautajaisiinsa Nablusissa tiistaina oli kokoontunut tuhansittain ihmisiä, heidän joukossaan PA:bn poliisin johtoa sekä Nablusin kuvernööri Akram Rajoub, joka selitti osallistumistaan näin: ”En hyväksy hänen tekoaan, joihin poliisin ei tule sekaantua, mutta me olemme kansa, joka kunnioittaa marttyyreitään ja kuolleitaan”. http://www.timesofisrael.com/army-lifts ... -ramallah/

4. Tuhannet PA:n arabit, jotka osallistuivat PA:n poliisin Amjad Sakarin hautajaistilaisuuteen, marssivat pitkin Nablusin katuja kuolemaa Israelille ja vaativat, että nyt on alettava turvautua konekivääreihin satojen juutalaisten surmaamiseksi.

Amjad Sakarin hautajaisseremoniaa johtanut arabi huusi megafoniinsa: ”On aika tarttua konekivääriin ja ampua 500 ihmistä”, jota kansa toisteli kuuliaisesti. kuten TV-kakkosen videopätkässä esitettiin. ”Muhammedin armeija palaa”, tilaisuutta johtanut arabi huusi kansalle.
Naglus (Sikem) on yksi kohde, jonka läheisyydessä sijaitsevan Josefin hautakammion käyttäminen juutalaisten muisto-tilaisuuksiin ja rukouksiin aiheuttaa toistuvia yhteenottoja IDF:n sotilaitten ja PA:n poliisien välillä, joissa myös ihmisiä haavoittuu ja veri vuotaa. Arabit ovat toistamiseen polttaneet hautakammion, mutta juutalaiset ovat aina korjanneet pyhiinvaelluskohteena pidetyn rakennuksen kärsimät vauriot. http://www.timesofisrael.com/kill-500-i ... pa-gunman/

5. VIHREÄKSI mieheksi – hänen käsivarteensa tatuoidun kuvion värin mukaan – kutsuttu Anu Muzak al-Zarqawi, mies Zarqavista, johti Al Qaidan operaatioita Irakissa teloittamiseensa saakka. Häntä pidetään IS:n idean isäpuolena,
IS on jo kauan haaveillut Jordanian liittämiseksi osaksi Islamilaista Tasavaltaa, jota Ali Bakr al-Bagdadi johtaa muslimien kalifin ominaisuudessa, jota kaikkien muslimien maailmassa tulisi seurata. Islamistien ainoa merkittävä saavutus Jordaniassa on hotellin pommi-isku Ammanissa, jossa kuoli 60 ihmistä.
Jordanian hashemiittien monarkkia on taiteillut veitsenterällä useiden vuosien aikana, mutta islamistit lienevät odotelleet sopivaa ajankohtaa kuningas Abdullah II:n vallan kaatamiseksi.

Seuraamani Dov Lieberin artikkelin mukaan kohtalon kellot ovat alkaneet hälyttävästi kumahdella ilmoittaen tilanteen muutoksesta. Mielipidetiedustelun mukaan 94 % kansasta vastustaa IS:n seireeninkutsuja, mutta siitä huolimatta kansan syvissä kerroksissa muhii toisenlaisia haaveita. Jordaniasta on liittynyt IS:n riveihin 2 500 taistelijaa, kolmanneksi eniten kuin mistään muusta maasta Saudi-Arabian ja Tunisian jälkeen.

Useimmat IS:n riveihin siirtyneet taistelijat tulevat maan köyhiltä paikkakunnilta, Salt, Maan ja Zarqa. Nopeasti huononeva taloustilanne maassa on kuitenkin levittänyt tyytymättömyyttä valtion muihin osiin, mukaan lukien Amman. Nuorten työttömyys on 30 -50 %:n luokkaa. Arabikevään alkamisesta lähtien 2011 Jordania on saanut 11 miljardia USD lainatakuina, avustuksina ja sotilasavustuksina USA:sta, Euroopasta ja Gulfmaista.

TRI Yoav Alon Tel Avivin yliopistosta sanoo, että taloustilanne on kestämätön Jordaniassa. Jordanian olisi pystyttävä kehittelemään uusi perinpohjainen suunnitelma talouden nostamiseksi. Hän viittaa Jordania hyvin koulutettuun mutta työttömään nuorisoon, jonka kykyyn vastustaa IS:n houkutuksia hallituksen tulee pystyä vastaamaan esittämällä uusia ja toteuttamiskelpoisia ratkaisuja.

ARTIKKELISSA esitellään esimerkkejä, miten hallintojärjestelmä suosii valtaväestöä ja syrjii vähemmistöjä, mikä ilmenee opinto-stipendien jaossa, mitä ilman useilla ei ole mahdollisuuksia edetä.
Myös kansainvälisten talousjärjestöjen kuten IMF asettamat ohjeet ovat pakottaneet alentamaan viranomaisten palkkoja mikä lisää tyytymättömyyttä hallitusta kohtaan.

ISRAEL JA JORDANIA solmivat rauhansopimuksen 1994, joka on pitänyt maiden välisen rajan rauhallisena, joskin yksittäisiä ryhmiä tunkeutuu silloin tällöin Negaviin varastellen kotieläimiä ja työvälineitä ja koneita ja myös autoja.
Kuten artikkelissa todetaan, rauhansopimus on osoittanut IS:n uhan alla todellisen merkityksensä. Vaikka Israelin suosio Jordanian kansan parissa ei ole kehuttava, se saa kiittää rohkeita
päättäjiä, jotka uskaltautuivat solmimaan rauhan arabimaitten vastustuksesta huolimatta. Se on taannut Jordanian sisäisen tasapainon. Israel solmi Jordanian kanssa sopimukset veden ja kaasun toimituksista arvoltaan 500 miljoonaa ja 15 miljardia USD. Jordania tuottaa 94 % energiantarpeestaan ulkomailta. Jordanian kaasuputki Egyptistä on joutunut toistuvien hyökkäysten kohteeksi, mikä on pahoin häirinnyt jakelua.

IDF:n parissa seurataan huolestuneena IS:n vaikutuksen kasvua Jordaniassa ja etenkin Jordanian valtavassa pakolaisleirissä, jossa asuu 1.4 miljoonaa ihmistä surkeissa olosuhteissa. Tämä on suuruudeltaan lähes 20 % maan väestöstä.

Toinen huolestuttava kehitys on Yarmouk Marttyyrien prikaatin pureutuminen Daraan alueelle Israelin pohjoisrajan ja Jordanian rajan läheisyydessä, jonne myös Hizbullah haluaa soluttautua. Venäjän sotilaalliset toimet Syyriassa ovat pakottaneet uusia pakolaisvirtoja etsimään alueita poissa sodan jaloista, ja tässä Jordania joutuu entistä ahtaammalle. Israel antoi Jordanian armeijalle miehittämättömiä koneita Syyrian rajan valvontaan. Israel aloitti turvallisuusaidan rakentamisen Jordanian rajalle Eilatísta Suolameren eteläkärkeen. Raja on ollut lähes avoin. http://www.timesofisrael.com/jordans-ec ... mic-state/

6. UUTISOTSIKOITA
· USA:n oikeusministeriö vahvistaa, ettei Obaman hallitus ole syyttänyt yhtään palestiinalaista terroristia, joka on surmannut USA:n kansalaisia. Tämä osoittaa hallituksen leväperäisyyttä ellei peräti PA:n arabien suosimista. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/207458
· Hamas tunnustaa, että kaksi kaivajaa on menehtynyt Gazassa tunnelin romahtaessa ja lisäksi 8 vammautui. Kuolleet olivat Haider al-.Zahar ja kenttäkomentaja Fuad Abu Atawi. Hamas on runsaitten sateitten jälkeen menettänyt lukuisia kaivajia ja sotilaallisia henkilöitä tunnelien romahtaessa. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... rHG4PZ706s
· Egyptin armeija löysi äskettäin Siinain ja Gazan rajalta laajan salakuljetustunnelin, joka oli miinoitettu. Tunnelissa säilytettiin räjähteitä, runsaasti aseita sekä univormuja, jotka muistuttavat Egyptin armeija asepukua. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... rHJxPZ706s
· Jewish Express artikkelin mukaan koko tunneliverkosto Gazassa voi romahtaa, mikä aiheuttaisi suuren katastrofín Gazan alueella. PA on jo syyttänyt Israelia tunnelien täyttämisestä vedellä, mitä ei ole tehty, vaikka Egyptin on pumpannut vettä tunneleihin ja kaivanut vedellä täytetyn kanaalin rajan varteen. Egyptin raivasi 2 km:n syvyisen puskurivyöhykkeen rajalle tuhoten satoja rakennuksia, eikä maailmalla nostettu minkäänlaista mekkalaa siitä http://www.jewishpress.com/news/reports ... 016/02/03/

.

Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Helmikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 06.02.2016 07:44

    Kuva

Friday, February 05, 2016
PERJANTAI 05.02.2016
PERJANTAI 05.02.2016
1. PUOLIPILVISTÄ säätä luvataan tästä päivästä alkaen ainakin maanantaihin saakka paikalisine kevyine sadekuuroineen. Ilman lämpötila putoaa samalla rajusti tämän päivän lukemista 9 -19 lukemiin 5 -9, alkaen sen jälkeen uudelleen nousta siedettäviin lukemiin. Sään ennustaminen on kuitenkin kinkkistä hommaa, joten lienee syytä varautua yllätyksiin. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... rRVZfZ706s,

SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 9 -19; Tiberias 13 -23; Suolameri 17 -25; Eilat 14 -28 +C-astetta. Kinneretin vedenpinnan korkeus on -212.82 metriä merenpinnan alapuolella. Vaikka sateita on saatu maallikon mielestä kohtuullisesti, asiantuntijat ovat kuitenkin huolissaan, että maan tulee varautua kolmanteen perättäiseen kuivaan vuoteen. mikä tarkoittanee vedenkulutuksen ankaraa säännöstelyä kesäkuukausina ja etenkin niiden loppupuolella.

2. KESKIVIIKKONA Jerusalemin Damaskos-portilla sattunut verinen yhteenotto kolmen arabiterroristin ja poliisin välillä on saanut poliisijohdon harkitsemaan uudelleen, onko viisasta ja turvallista lähettää poliisin upseerikadetteja vaarallisiin kohteisiin, joissa on aiemmin koettu useita terrorihyökkäyksiä.
Raporteista ei selviä, keitä muita poliiseja oli Damaskos-portilla keskiviikkona poliisin tiedottajan Micki Rosenfeltin ja kahden upseerikokelaan lisäksi.

Tilanne alkoi tihentyä siitä, että poliisikadetit Hadar Cohen ja Ravit Mirilashvili havaitsivat kahden penkillä istuvan ja kolmannen seisovan arabímiehen hermostuneen liikehdinnän ja menivät kysymään heidän identiteettikorttiaan. Sen sijaan, että he olisivat kaivaneet korttinsa esiin, yksi heistä veti puukon esiin yrittäen puukottaa toista kadettia toisen vetäessä esiin Carl Gustav konepistoolin ampuen sillä kadettia päähän. Kolmas sivussa seisonut arabi veti samoin esiin pistoolinsa ampuen sillä kadetteja. Päähän haavoitettu kadetti pystyi omalla pistoolillaan ampumaan häntä haavoittanutta arabia ennen lyyhistymistään maahan. Paikalla olleet poliisit avasívat tulen surmaten kaikki kolme arabia.

Hadar Cohen, 19, kuoli saamiinsa haavoihin, toinen kadetti Ravit Mirilashvili vietiin kriittisessä kunnossa sairaalaan. He olivat aloittaneet kadettikoulutuksensa vasta kaksi kuukautta sitten. Poliisi myöntää, että oli virhe asettaa vähäisen koulutuksen saaneita kadetteja vaaralliseen paikkaan ja toteaa, että käytäntöä on muutettava. He antavat tunnustusta kadettien toiminnalle.
http://www.timesofisrael.com/after-atta ... scus-gate/,

3. Kaikki kolme surmansa saanutta arabimiestä olivat kotoisin Jeninin lähellä Samariassa sijaitsevasta Qabatiyan kylästä. Heidän oletetaan suunnitelleen hyökkäyksensä Jerusalemissa kostoksi aiemmasta tilanteesta, jossa paikallinen arabi sai surmansa.
IDF:n sotilaat tekivät keskiviikkona ja torstaina useita ratsioita Qabatiyan kylään valmistellen samalla keskiviikon terroritekoihin osallistuneitten kotien tuhoamista.
Kylän asukkaat järjestivät mielenosoituksia sotilaiden ratsioita vastaan kivittäen poliiseja, jotka vastasivat tulittaen kovilla patruunoilla haavoittaen neljää mellakoijaa, joista yksi haavoittui vaarallisesti päähän osuneesta luodista. Kolme sotilasta haavoittui mielenosoittajien kivistä.

IDF:n insinöörit kartoittivat torstaina talojen sijainnit, jotka ovat tuhottavien listalla. IDF:n johto katsoo, että jo pelkät valmistelut talojen tuhoamiseksi vaikuttavat ehkäisevästi hyökkäyksiä suunnitteleviin, vaikka varsinainen talojen tuhoaminen toteutettaisiin kuukausien kuluttua jos ollenkaan. Käytäntöä on kritisoitu kollektiivisena kurituksena, eikä sen tehokkuudesta olla yksimielisiä. Ehkä se kuitenkin osaltaan lievittää lähiomaisensa menettäneen surutyötä ja oikeustajua.

ARMEIJAN tiedottajan mukaan ratsioissa pidätettiin viisi henkilöä. Qabatiyan kylä asetettiin toistaiseksi saartoon.
Turvallisuusjärjestöt pyrkivät selvittämään, toimivatko Jerusalemin Damaskos-portin terroristit Ahmad Zakariya, Muhammad Kamil ja Ahmad Abu al-Roub itsenäisesti, vai toimivatko he laajemman verkoston ohjeiden ja tuen mukaisesti. He pyrkivät myös selvittämään, toivatko he aseensa kotikylästään, vai toimittiko joku ne heille Jerusalemissa. Heidän aseistuksensa konepistoolin, pistooli ja puukkojen lisäksi 3 putkipommia, jotka eivät toimineet, osoittaa, että tarkoitus oli iskeä isoon turistiryhmään.
Pääministeri Netanyahu kävi sairaalassa tapaamassa kriittisesti päähän haavoittunutta, mutta nyt tointuvaa upseerikadettia.
IDF:n tiedottaja paljasti, että sotilaat olivat pidättäneet 16 PA:n arabia Samariassa. Kolme heistä on Hamasin jäsentä, ja kaikkien 16 epäillään sekaantuneen terrorismiin. http://www.timesofisrael.com/clashes-as ... attackers/

4. PA/PLO:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas, joka on hallinnut jo 11 vuotta laittomasti, ja jonka kansansuosio on lähes nollassa Ramallahin ulkopuolella, kutsui kaikkien viime päivinä terrori-iskuissa kuolleiden terroristien omaiset Mukatan hallinto-keskukseen Ramallahissa myötätunnon osoittamiseksi sekä kertoakseen heille, että PA/PLO maksaa omaisille kuukausittaista palkkaa menetystensä johdosta. Viimeisen 4 kuukauden aikana surmansa saaneitten ”martyyrien” ruumiita ei ole palautettu hautaamista varten, joka arabitavan mukaan tulisi suorittaa vuorokauden kuluessa kuolemasta.

KUTSUTTUJEN perheitten joukossa oli Baha Alian perhe. Alian surmasi 3 israelilaista bussissa Armon HaNetziv lähiössä loka-kuussa; ja Alaa Abu Jamalin omaiset Jebel Mukaberista. Jamal aurasi lokakuussa autollaan väkijoukkoon ja ajettuaan kolarin pyrki täydentämään työtään puukolla.
Terroristien omaiset pyysivät Abbasia vaikuttamaan siihen, että surmansa saaneitten terroristien ruumiit palautetaan Israelista. Abbas lupasi PA:n tekevän kaikkensa omaisten surun lievittämiseksi. ”Teidän lapsenne ovat marttyyreitä”, hän totesi.
Ramallahin tilaisuus esitettiin PA:n virallisella TV-kanavalla pian sen jälkeen, kun 3 arabiterroristia olivat surmanneet poliisikadetin ja haavoittaneet hengenvaarallisesti toista. http://www.timesofisrael.com/abbas-meet ... em-attack/

5. UUTISOTSIKOITA
· Pääministeri Netanyahu kehotti Knessetin puheenjohtajaa Juli Edelsteinia rankaisemaan kolmea Hadas-puolueen parlamentaarikkoa - Basel Ghattas, Hanin Xoabi ja Jamal Zahalka - siksi, että he olivat järjestäneet torstaiksi salaisen tapaamisen kolmen Damaskos-portilla surmansa saaneen terroristin omaisten kanssa. Tilaisuus aloitettiin hiljaisella hetkellä ja jatkettiin rukouksella terroristien sielun puolesta. Pääministeri sanoi, etteivät tällaiset kansanedustajat ansaitse kuulua Israelin parlamentin jäseniin. Kolme arabi-kansanedustajaa onnittelivat terroristien omaisia lujasta linjasta: ”On tärkeää yhdistyä PA:n arabeja vastaan tehtyjä hyökkäyksiä vastaan”, he sanoivat sisäisen turvallisuuden ministeri Gilad Erdanille lähettämässään viestissä, jossa he vaativat terroristien ruumiiden palauttamista. Erdan pitää vaatimuksen esittämistä heti hyökkäyksen jälkeen törkeänä ja toteaa, ettei ruumiita palauteta ennen kuin arabit suostuvat IDF:n esittämiin vaatimuksiin, joilla estetään hautajaisten muodostumisen kansan kiihotustilaisuudeksi. http://www.jewishpress.com/news/netanya ... 016/02/04/
· ”Turkin ja Syyrian rajalla havaittu aktiivisuuden lisäys ennakoi Turkin maajoukkojen tunkeutumista Syyriaan”, sanoi Venäjän puolustusministeriön tiedottaja Ogor Konoshenkov torstaina. ”On luotettavia syitä olettaa, että turkki suunnittelee sotilaallista operaatiota Syyrian valtion alueelle”, hän totesi journalisteille lisäten: ”Olemme yhä enemmän havainneet merkkejä, jotka osoittavat Turkin valmistelavan salaiseen operaatioon Syyriassa”. Venäjän Federation neuvoston puheenjohtaja Valentino Matvijenko sanoi journalisteille, että Venäjää tyydyttää operatiivinen yhteistoiminta Israelin kanssa. Hänen lausuntonsa käännös on aiheuttanut epäselvyyttä, mutta hän ilmeisesti halusi painottaa, että sopimus on muotoutunut tyydyttävään muotoon. Venäjä ei ole ollenkaan tyytyväinen siihen, että tähän saakka syrjässä pysytellyt NATO pyrkii vapauttamaan maan, jonka Venäjä on jo vapauttanut. Syyriaa aiotaan toden teolla ruveta jakamaan, sillä myös Saudi Arabia valmistelee joukkojen lähettämistä Syyriaan. Ehkä Israelinkin tulisi Jordanian kanssa mennä saaliinjaolle. Venäjän puolustusministeriön toinen tiedottaja sanoi, että helmikuun alusta lähtien Venäjän ilmavoimat ovat tehneet 237 ilmahyökkäystä 900:an kohteeseen Syyrian viiteen provinssiin. http://www.jewishpress.com/news/russia- ... 016/02/04/
· Hallituksen asettama koordinaattori COGAT on peruuttanut liike- ja työlupia Damaskos-portin terroriperheiltä. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 016/02/04/
· Venäjän ja Iranin välille nousseet erimielisyydet sekä Syyrian sodan tavoitteista että presidentti Assadin kohtalosta ovat pahoin varjostamassa 70 valtion viime viikolla Lontoossa antaman lupauksen 9 miljardin USD avustuksen kokoamiseksi Syyrian jälleen rakentamiseksi. Iranin ylimmän kaitsijan Ali Khamenein poliittinen neuvonantaja Ali Akbar Velajati viipyi Moskovassa 1 -4 päivien helmikuuta aikana pyrkien löytämään ratkaisua, mutta hän palasi kotiin tyhjin käsin-Venäjä haluaa diplomaattista ratkaisua, mutta Iran vaatii sodan jatkamista, kunnes kapinalliset on tuhottu. Iran epäilee Venäjän ja USA:n solmineen salaisen sopimuksen, joka hyödyttäisi Assadia. Toinen Irania epäilyttävä seikka on Venäjän aktiivisuus Persianlahdella Saudi Arabian tukemana, mikä on sekin Iranin intressien vastainen. Venäjä on luvannut saudeille, ettei se hyökkää heidän tukemiaan kapinallisia vastaan, elleivät ne häiritse Venäjän sotatoimia.
http://www.debka.com/article/25213/Iran ... -and-Assad,
· YK:n lasten oikeuksien komitea on huolestunut trendistä Iranissa, jonka mukaan 10-vuotiaitten tyttölasten vihkiminen avioliittoon itseään kymmeniä vuosia vanhempien miesten kanssa on lisääntynyt Iranissa viime vuosina. Kasvava luku nuoria alaikisiä tyttölapsia pakotetaan avioliittoon vanhempien tekemän sopimuksen mukaan, mikä suomeksi tarkoittaa, että lapset myydään taloudellisen ahdingon vuoksi. Sopimus lapsen myymisestä voidaan tehdä heti synnytyksen jälkeen tai jopa ennen sitä. Koraani ei kiellä avioliittoa 9-vuotiaan kanssa. Saksassa viranomaiset ovat joutuneet myöntämään pakolaismiehille oikeuden nukkua lapsivaimonsa kanssa, vaikka se on vastoin maan lakia. Näin se sharia-laki hiipii osaksi länsimaista lainsäädäntöä lopulta syrjäyttäen sen kokonaan. http://www.timesofisrael.com/un-alarmed ... -to-marry/



Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Helmikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 08.02.2016 08:17

    Kuva

Sunday, February 07, 2016
SUNNUNTAI 07.02.2016
SUNNUNTAI 07.02.2016
1. VETTÄ satoi kuin reiällisestä ämpäristä aamulla kuuden maissa tehdessäni aamuisen happikävelyn kadun varteen, ja tullee jatkumaan tämän ja huomisen päivän. Se jälkeen pidetään pieni hengähdystauko tiistaina ja jatketaan samaa vetistä tahtia keskiviikosta eteenpäin. Näin ennustavat sääprofeetat, joiden ennustuksissa olisi paljonkin viilaamisen varaa.
Lämpötila on 6 -9 lukemissa tänään, mutta näyttäisi ennusteiden mukaan nousevan siten, että tiistaiksi ennustetaan 9 -12 lukemia. mikä tuntuu tervetulleelta. Tuuli oli aamulla tarpeettoman voimakas lisäten viileyden tuntua. Lieneekö koiran vai minkä eläimen ilma, mutta tyttäremme Tarjan Kfir-koira (leijonan pentu) arasteli mennä aamulenkilleen, vaikka oli varustautunut sade-takilla, toisaalta ruokakuppi näytti kiinnostavammalta.

SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 6 -9; Tiberias 11 -15; Suolameri 15 -19; Eilat 10 -18 +C-astetta. Viileää on koko maassa, ja vettä tihkuttaa lähes koko maassa, joten arvoisat pyhiinvaeltaja, huomioikaa tämä epämukavuus.
Kinneretin vedenkorkeus pysyttelee samoissa lukemissa kuin jo parin päivän ajan, vaikka lisää kaivattaisiin.

2. Times of Israel (ToI) Avivan ja Shmuel Bar Am kirjoittamassa artikkelissa varoitetaan, että Kidronin laakso on varoittava esimerkki tottelemattomille lapsille. Artikkelin mukaan kuningas Davidin suosikkipoika Absalom kapinoi isäänsä vastaan ja sai surmansa Davidin sotapäällikön keihäästä jäätyään tuuheasta hius-kuontalostaan roikkumaan tammenoksaan muulin juostua pois hänen altaan. Kirjoittajat painottavat, että siitä huolimatta Kidroninlaakson huomattavin rakennus on Absalomin hautakammio Öljyvuoren alapuolella. Niin sanotun kuparikäärön mukaan 100 tonnia kulta- ja hopea-aarteita on piilotettuna eri puolille Israelia. Yksi kätkö-paikka on profeetta Sakarian hautakammio Kidronin laaksossa. Kuparikäärön tekstin tulkinnut brittitutkija John Marco Allegro järjesti tutkimusretkikunnan – maa oli silloin Jordanian valvonnassa – Kidroninlaaksoon Jordanian luvalla, joka antoi työntekijöitä ja kuljetusapua. Rahoitus ei ollut ongelma, siitä vastasi Daily Mail tabloid uutislehti. Ongelman aiheuttivat Sakarian hautakammion ympärille haudattujen juutalaisten haudat, mutta Jordania antoi luvan niiden siirtämiseksi muualle.

Tänä päivänä yksi hankalimpia ongelmia uusissa rakennuskohteissa muodostavat löydetyt ikivanhat haudat, joihin ortodoksi-juutalaiset eivät anna koskea. Vasta pitkien ja hankalien neuvottelujen jälkeen yleensä löydetään ratkaisu, jolla muinaiset luut siirretään tai peitetään teräsbetonikuorella, joka jää rakennelman alle.

Allegro ei löytänyt mitään aarretta, mutta Sakarian hautakammion alta he löysivät portaat, jotka johtivat hautaluolaan, jonne oli haudattu alkukirkon jäseniä.
Alla olevassa linkissä on kertomus kirjoittajien tekemästä tutustumiskierroksesta Kidronin laakson rakennelmiin. http://www.timesofisrael.com/in-jerusal ... -children/

3. USA:n presidentinvaalien demokraattien toinen ehdokas Bernie Sanders on sukujuuriltaan juutalainen, eikä hän mitenkään salaile sitä joskaan ei ylpeilekään, vaikka syytä olisikin. Journalistit, joiden suurimpana huolena on kiinnostavan jutun laatiminen, tunkeutuivat Sandersin – hän on lähes tasoissa kilpailijansa Hillary Clintonin kanssa – aikaisempiin elämänvaiheisiin ja havaitsivat, että hän oli nuoruusvuosinaan 25 vuotta sitten viettänyt muutaman kuukauden vapaaehtoisena sosialistisessa kibbutsissa Shaar HaAmakim, joka kuuluu MaZomer HaTzait (nuoret vartijat) vasemmistolaiseen liikkeeseen. Tämä oli 60-luvun aikaa ja etenkin 67-sodan jälkeen, jolloin tuhannet nuoret ympäri maailmaa tungeksivat vapaaehtoisina Israeliin työskentelemään, huvittelemaan, polttamaan ruohoa ja toteuttamaan seksuaalista vallankumousta kibbutsin tarjoamassa seksuaalisen vapaamielisessä ilmapiirissä.

JP:n kolumnisti Yossi Melman sanoo tavanneensa Sandersin ja ystävystyneensä hänen kanssaan, joka kertoili juutalaisuudestaan ja aiemmista vaiheistaan. Sanders palasi Yhdysvaltoihin, jossa hän eteni poliittisella polullaan päästen Vermontin Burlingtonin pormestariksi. Hän eteni nousten kongressiin ja edelleen senaattiin Vermontin edustajana. Hän on nyt 74-vuotias.

Keskustellessaan Melmanin kanssa Sanders sanoo unohtaneensa Israelin, sionismin ja myös vieraantuneensa juutalaisuudesta, mutta on edelleen ylpeä vasemmistolainen.
1990-luvulla antamassaan haastattelussa hän sanoo juutalaisena hävenneensä USA:n aseiden myyntiä Israelille sekä Keski-ja Etelä-Amerikan kelvottomille hallituksille. Miksi niillä tulee olla palkkasotureita Amerikan hallituksessa? hän kyselee.
Hän kannattaa Israelin painostamista myönnytyksiin PA:n arabien vaatimuksissa, mutta ei ole sionismin eikä Israelin vastainen, Melman toteaa vaikutelmanaan. http://www.timesofisrael.com/sanders-in ... estinians/, http://www.jpost.com/International/Anal ... utz-444085,
Juutalaisuudestaan vieraantuneet juutalaiset ovat vaarallisia Israelille, sillä juutalainen olettaa juutalaisen ajavan Israelin ja sionismin asiaa, mikä ei aina toteudu. Varoittava esimerkki on Henry Kissinger, joka vuosikaudet hallitsi USA:n ulkopolitiikkaa, Neuvotellessaan Israelin ja Egyptin välisestä rauhansopimuksesta hän presidentti Carterin tieten vuosi salaisia tietoja sekä Egyptille että Saudi Arabialle Israelin ja USA:n välisistä asioista.

4. PA:n ja Israelin arabit jatkavat veristä väkivaltaansa Israelia vastaan puheenjohtajansa Mamoud Abbasin innostamina. Tämän puukkointifadan erikoisuutena on se, että sitä harjoittavat valtaosin alaikäiset tytöt, tulituksia ja autoväkivaltaa harjoittavat ovat nuoria työíkäisiä miehiä

Viimeisin absurdi näytös esitettiin sunnuntaiaamuna keskus-bussiasemalla Ashkelonissa Ben Gurion kadulla. Tapausta kuvaavat artikkelit eivät kerro hyökkääjän sukupuolta eivätkä ikää, mutta hän pääsi yllättämään 20-vuotiaan sotilaan puukottaen häntä useita kertoja ylä-vartaloon. Hyökkääjä juoksi pakoon, mutta paikalla ollut toinen sotilas sieppasi uhrin aseen ja juoksi terroristin perään saavuttaen hänet 1.5 km:n takaa-ajon jälkeen ja ampuen sai hänet pysähtymään. Hän kärsii kohtalaisen vaikeista luodinhaavoista, mutta ilman hengenvaaraa. Hänet toimitettiin sairaalaan.
Puukotuksen uhri kuljetettiin sairaalaan kohtalaisen vaarallisessa tilassa, mutta hän oli täysin tajuissaan. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... rb62lN706s,
5. UUTISOTSIKOITA
· Poliisi kutsuttiin tarkastamaan löydettyä pakettia kevyen rautatien pysäkin alla Damaskos-portin lähellä. Poliisi kutsui paikalle pioneerit, jotka neutraloivat potentiaalisen pommi-iskun ilman vahinkoja sivullisille. Vaunut pysäytettiin hetkeksi. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 016/02/07/
· Pääministeri Netanyahu lupasi lauantai-iltana, että edellisen yön aikana Torah-rullia ja rukous-kirjoja polttaneet tuhopolttajat tullaan ottamaan kiinni ja saamaan oikeuden eteen. Tuhopolton kohteena oli Givat Sorekin synagoga Karmei Tzurin lähellä Gush Etzionissa. ”Eilen iltana Givat Sorekin synagoga Gush Etzionissa sytytettiin palamaan palestiinalaisten toimesta” Netanyahu sanoi. ”Me tulemme rankaisemaan tuhopolton tekijöitä”, hän lupasi FB:n sivullaan sekä hepreaksi että englanniksi. Hän vaati myös kansainvälisiä yhteisöjä tuomitsemaan tämän pyhäin häväistyksen. Givat Sorekin telttamainen synagoga sijaitsee näköalapaikalla, josta on hyvä näköyhteys paikkaan, jossa 2014 PA:n arabien murhaaman kolmen yeshiva-nuoren ruumiit löydettiin hätäisesti haudattuina. Torahrullat ja rukouskirjat oli koottu rovioksi rakenteen ulkopuolelle ja sytytetty tuleen. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 016/02/07/
· 65.vuotiasta naista puukotettiin niskaan lauantaina hänen tehdessään kauppaostoksiaan Rahatin kaupungissa Negevissä. Hän sanoi tunteneensa korviensa alkavan soida, vaikka ei tiennytkään joutuneensa puukotuksen uhriksi. Vasta lyyhistyttyään maahan ja noustessaan siitä ylös hän tajusi joutuneensa hyökkäyksen uhriksi. Uhri on Shlomit Gonen Mismar HaNegev kibbutsista. hyökkääjän etsinnät aloitettiin välittömästi ja ne ulotettiin myös kaupungin moskeijoihin. Rahatin arabipormestari yhdessä alueneuvoston johtajan kanssa toivovat syyllisen löytyvän pian. He kuitenkin vakuuttavat, että yhteistoiminta kaupungissa jatkuu hyökkäyksestä huolimatta. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... rcE-FN706s
· Temppelivuorelle asennettavien valvonta-kameroiden asennus on viivästynyt, koska Jordania ja waqf eivät ole pystyneet sopimaan Israelin kanssa, kuka niitä valvoo ja kenelle niiden ottamat kuvat välitetään. Waqf vaatii, ettei niitä saa antaa Israelille, eikä halua kameroita Al-Aksa moskeijaan. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... rcKYVN706s
· Jerusalemin päärabbi David Lau sanoo, että sopimus, joka hyväksyttiin hallituksessa, koskien naisten oikeuksia Länsimuurin edustalla oli virhe. Juutalaisten tapana on pitää kiinni omasta mieli-piteestään viimeiseen saakka, mikä on tuonut useita katastrofeja Israelille aina erämaanvaelluksesta alkaen Jerusalemin piirityksiin saakka, joiden aikana juutalaisjärjestöt vielä sotivat keskenään. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... rcKplN706s
· USA:n ulkoministeri John Kerry sanoo, ettei USA:n
ohjelmassa ole uusien neuvottelujen aloittaminen
Israelin ja PA:n välillä, mitä myös Israelin johtajat painottavat, sillä aika ei ole sopiva. Ranskan uhkaus tunnustaa Palestiinalaisvaltio, elleivät neuvottelut ala pian, on osoituksena Ranskan johdon paniikista terrori-iskujen ja islam-invaasion johdosta. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... rcMBlN706s
· Venäjä esitti kirpeän varoituksen USA:lle, Turkille ja Saudi Arabialle pysytellä sivusta Aleppon ratkaisevien taistelujen alkaessa. 30 000 pelokasta ja hätääntynyttä siviiliä odottaa Turkin rajalla pääsyä Turkkiin ja sieltä Eurooppaan. Al-Nusran ja muitten kapinallisryhmien yhteydet Turkkiin on katkaistu, eikä niillä ole mahdollisuutta saada aseita ja tarvikkeita. 35 000 kapinallisen edessä on joko antautuminen tai taistelu kuolemaan saakka. http://www.debka.com/article/25215/Russ ... ppo-battle
· Valtion tarkastaja Yosef Shapira antoi hallitukselle vakavia varoituksia tavasta, millä se on hoitanut tunnelien rakentamisesta aiheutuvaa uhkaa rajan pinnassa oleville asukkaille. Hamas syyttää, että Israel on syypää useitten tunnelien romahtamiseen, vaikka puolustusministeri Moshe Yaalon väittää, ettei niitä enää kaiveta lisää. Asukkaat kuulevat kaivausten äänet päivällä ja yöllä talojensa alla. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 93,00.html
· Yuval Steinitz sanoo: yhteistoiminta Egyptin kanssa on vakaa, ja varoittaa Iranista Syyriassa. http://www.jpost.com/Middle-East/Steini ... est-444040




Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Helmikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 11.02.2016 08:50

    Kuva

Wednesday, February 10, 2016
KESKIVIIKKO 10.02.2016
KESKIVIIKKO 10.02.2016
1. AAMULLA kuuden maissa taivas oli kauttaaltaan pilvien peittämä, kuten ennusteissa kerrotaankin, ja lisäksi paikallisia sadekuuroja voi tulla päivän mittaan. Maallikon käsityksen mukaan tänä talvena on saatu sateita ihan mukavasti, mutta sääproffat käyttänevät omia perusteitaan väittäessään, että tämä talvi on kolmas kuiva talvi peräkkäin. Olkoon näin, säästä puhuminen on vaaraton ja tunteita häiritsemätön puheenaihe, mutta pelkkää ajanhukkaa, mikä ei johda mihinkään. ’

SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 7 -11: Tiberias 10 -18; Suolameri 14 -20; Eilat 10 -21 +C-astetta. Puolipilvisyys jatkuu tänään ja huomenna, torstaina kirkastuu, mutta pilvisyys palaa uudelleen perjantaina. Lämpötila nousee siten, että perjantain lukemat ovat 9 -17 +-astetta. Kinneretin pinta nousi 1 sm:n.

2. Juutalaiset sen sijaan seuraavat innokkaasti USA:n presidentin esivaaleja, sillä demokraattien toinen ehdokas on juutalaista syntyperää, vaikka hän sanookin vieraantuneensa juutalaisuudestaan vietettyään muutaman kuukauden 60-luvulla nuorena miehenä Israelissa vapaaehtoisena työntekijänä sosialistisessa kibbutsissa keskittyen enemmän hauskanpitoon nauttiakseen seksuaalisesta ja henkisestä – ellen sanoisi – moraalisesta vapaudesta vasemmisto-kibbutsiussa. Juutalaisten tulisi varoa näitä uskostaan vieraantuneita, sillä historian opetuksen mukaan juutalaiset ovat perinteisesti johtoasemassa sekä hyvässä että pahassa. Kukaan ei tiedä, mitä Bernie Sanders tarkoittaa todellisella muutoksella, jota hän tarjoaa valitsijoilleen.
3. Presidentti Barack Hussein Obama tarjosi myös muutosta saaden 78 % Amerikan juutalaisista äänestämään itseään. Muutosta on todella tapahtunut, mutta ei sitä, mitä juutalaiset ja muutkin äänestäjät odottivat ja toivoivat.
Obaman päämääränä on tuhota USA:n ”kohtuuton valta-asema”, kuten hän sanoo, ja palauttaa maa sille kuuluvaan asemaan. Siksi hän jatkaa USA:n armeijan tuhoamista sisältä päin hallinnollisilla päätöksillään ilman kongressin käsittelyä ja tahtoa. Hän on erottanut yli 350 armeijan avainkomentajaa saaden armeijan iskukyvyn vaaralliseen asemaan. Viimeiseksi hän erotti USA:n laivaston komentajia pyrkien rampauttamaan sen toiminnan maailman merillä, mihin USA:n voima suurelta osin perustuu. http://israelupdate.achlak.net/kirjoja/naky/,

4. Obaman viimeaikaiset lausunnot ovat herättäneet joittenkin kristillisten johtajien innostuneesti toteamaan, että Obama taitaa sittenkin olla kristitty, vaikka hän vierailikin moskeijassa, joka tukee kahta tunnettua muslimi-terrorijärjestöä. Olisi syytä muistaa, että alkukirkon johtajat varoittelivat, että aikojen lopussa seurakuntaan hiipii petollisia susia, jotka eivät seurakuntaa säästä. Kristityksi ei tunnustauduta lausumalla jonkin iskulauseen, kuten islamissa tehdään.

Kristityksi tunnustautuminen edellyttää todellista syväkyntöä ihmisen sisimmissä elimissä, joissa synnin aihiot elävät odottaen vain sopivaa tilaisuutta vapautuakseen yhteisönsä rajoituksista ja estoista. Ulos tullessaan ne samalla saastuttavat ihmisen. (Mt.15:18-19) Pelkkä pintakerrosten karhitseminen ei riitä. ISIS-johtajat ovat antaneet ohjeita varustaessaan agenttejaan länsimaihin, että heidän tulee ajaa pois täyspartansa ja opetella muutamia kristittyjen käyttämiä avainlauseita voidakseen soluttautua kristillisiin järjestöihin tuhotakseen ne sisältä päin. http://www.wnd.com/2016/02/you-dont-kno ... he-mosque/,

5. ISRAELIN sisällä sen sijaan pyritään löytämään tapoja, joilla Israelin arabi-kansanedustajat saataisiin käyttäytymään sivistyneen maailman tavoin pyrkimättä puremaan kättä, joka ruokkii niitä. Kolme arabi-kansan-edustajaa vierailivat heti verisen terrori-iskun jälkeen 10 arabiperheen edustaien luona, jotka olivat menettäneet poikansa tai tyttärensä terrori-iskussa, osoittaakseen myötätuntoaan ja osanottoaan. Juutalaiset katsoivat tämän Israelin vastaisen terrorin tukemiseksi ja vaativat lakia, jolla tällaiset kansanedustajat suljetaan määräajaksi Knessetin työskentelystä.

ARABITERRORISMI jatkuu sen sijaan, päivittäin rekisteröidään vähintään yksi kuukotus tai autojen kivitys-tapaus. Eilen rekisteröitiin kolme puukotusta tai sen yritystä, 2 niistä Jerusalemin vanhassa osassa, yksi Gush Etzionissa, jossa arabimies puukotti 20-vuotiasta hölkkääjää Neve Danielin sisäänkäynnin lähellä. Tämä on huolestuttava, sillä käymme silloin tällöin ostamassa perhe-pizzan Efratin keskuksesta ja syömme sen Neve Danielin viehättävässä puistossa. Jerusalemin puukottajat ovat nuoria tyttöjä, toinen yritti osua poliisiin Damaskos-portilla, toiselta löydettiin keittiöveitsi koululaukusta.

PÄÄMINISTERI Netanyahu sen sijaan toteaa, että ainoa tapa päästä edes hetkeksi rauhaan ”noista pedoista”, on rakentaa joka puolelle maan rajoilla niin korkea ja tiivis aita, ettei kettukaan pääse siitä läpi. Juutalaiset tulisivat .tämän näkemyksen mukaan sulkemaan itsensä maailman suurimpaan ghettoon – tämän vapaaehtoisesti uskoen voivansa tällä päästä erottautumaan noista ”pedoista” Bibin sanoja lainatakseni. Voisi sanoa, että lausunto oli heitetty puolihuolimattomasti ”lonkalta”, mikä tullee nousemaan esiin sopivissa ja sopimattomissa tilanteissa, kuten Herzlian puheessaan antamansa lupaus pyrkiä toteuttamaan kahden valtion periaatetta.
Iranin shia-johtajat ovat todenneetkin kyynisesti, että on hyvä, kun juutalaiset kokoontuvat yhteen valtioon, sillä siten heidät on helpompi tuhota ydinpommilla, mikä on osa Iranin virallista politiikkaa, kuten he tunnustavat. http://www.debka.com/newsupdatepopup/14 ... -s-borders

6. PUOLUSTUSMINISTERI Moshe Yaalon käy henkilö-kohtaista sotaansa opetusministeri Naftali Bennettiä vastaan, jota hän syyttää lapselliseksi vaatiessaan, että IDF:n tulisi tehdä jotain jatkuvan tunnelien rakentamisen lopettamiseksi, ettei rajan pinnassa asuvien juutalais-asukkaitten tarvitsisi herätä jalkojensa alta kuuluviin kaivausääniin. Moshe Yaalon näyttää kuitenkin lopulta tunnustaneen, että kaivauksia tehdään, mistä todistavat nekin Hamasin taholta tulevat tunnustukset, että ainakin 10 kaivajaa on saanut surmansa tunnelien romahtaessa. Todellinen luku lienee paljon suurempi, mutta kukaan ei tiedä, miksi ne romahtavat. IDF pitää hyvin tarkasti tiedot sisällään, mutta vihjaavat: Yksin Jumala tietää.

HAMASIN tärkein ja tunnollisin rahoittaja on ollut Qatar. Debkafile kertoo, että Qatarin edustaja ja itse asiassa sen lähettiläs Gazassa Mohammed al-Emadi on tärkeä mies Yaalonille tunnelien vastaisessa sodankäynnissään, sillä hänellä uskotaan olevan vaikutusvaltaa Hamasin johtajiin ja sen pääministeriin Ismail Haniyehiin. Artikkelin mukaan Emadi on Yaalonin salainen ase, mutta onko hänellä pienintäkään halua avustaa Israelia, jota hän inhoaa, on toinen kysymys. Ehkä tieto tästä antaa Yaalonille kuitenkin rauhalisen yönlevon, joten jotain hyötyäkin siitä on. Emadin tehtäviin kuuluvat myös Hamasin ja Egyptin väliset suhteet, jotka ovat kireät. Egypti syyttää Hamasin toimittavan aseita ja miehiä Siinailla Egyptiä vastaan taisteleville kapinallisille, sekä hoitaa Siinailla haavoittuneita taistelijoita Gazan sairaaloissa, kuljettaen heidät sinne salaisten tunnelien kautta. http://www.debka.com/article/25219/Ya%E ... el-problem

7. ISRAELIN suurimmat ja vaarallisimmat ongelmat ovat kuitenkin toistuvat tiedot, joiden mukaan Hamas varustautuu sotaan Israelia vastaan Se koulutta izzadin al-Qassam sotilassiiven joukkojaan ja täydentää kovalla kiireellä asearsenaaliaan. Sen modifioidut raketit yltävät Gazasta Tel Aviviin, mitkä voisivat aiheuttaa suurta tuhoa IDF:n torjuntajärjestelmien kehittymisestä huolimatta.

JP:n vakiokolumnisti Isi Leibler tarkastelee tilannetta artikkelissaan kysyen: Pitäisikö meidän seistä tumput suoria tietäessämme, että Hamas valmistelee sotaa? Leibler sanoo, ettei Netanyahun asema ole kadehdittava, sillä lähikuukausien aikana hänen on tehtävä tuskaisia ratkaisuja: Odottaako vai turvautuuko ennalta ehkäisevään iskuun? Teki hän ratkaisun kumpaan suuntaan tahansa, ne vaativat ihmishenkiä, mitä hän poliitikkona kauhistelee, sillä vastuu niistä mitataan seuraavissa vaaleissa.
Hamas ei ole suoraan osallistunut Israelin siviiliväestöä rasittavaan terroriin, mutta se kehottaa siirtymän tuliaseisiin ja bussien räjäyttämiseen.

Israelin maine ja tuki maailmalla on alhaisimmillaan aikoihin, ja sitä varjostaa USA:n presidentti Obaman yhä viileämmäksi ja vihamielisemmäksi muuttunut suhtautuminen Israeliin. Myötätuntoa osoittavien lausuntojen taustalla on syvä vastenmielisyys, jota hän ei edes pyri peittelemään viimeisenä vuotenaan USA:n presidenttinä. Israelin pyynnöt 1.9 miljardin lisäämisestä vuosittaiseen 3.1 miljardin tukeen torjuttiin kättelyssä, ja Pentagonia opastettiin torjumaan IDF:n avustuspyynnöt. Pyyntö perustuu USA:n lupaukseen lisätä tukea Iranin kanssa tehdyn ydinsopimuksen tultua hyväksytyksi.

ISRAELIN onneksi Hizbullah on edelleen kiinni Syyrian taisteluissa, eikä sillä riitä kapasiteettia kiihottaa Israelin ja Libanonin välistä rajaa vihaisia lausuntoja lukuun ottamatta. Hizbullahin raketti- ja ohjuskaluston suuruus on arvoitus, mutta arviot liikkuvat Kerryn 80 000 ja median 150 000 välillä. Se on joka tapauksessa valtava määrä, eikä sen keskitettyjen laukausten määrää pysty täysin torjumaan millään keinolla. Ainoa selviytymisen mahdollisuus onkin ennalta estävät iskut, joilla niiden lähtötelineet ja varastot tuhottaisiin, joita on sijoitettu runsaan asutuksen keskelle ja jopa asuinrakennuksiin. Siviiliuhrit tulisivat olemaan suuret, mistä IDF on jo varoitellut, mutta muuta vaihtoehtoa tuhon lisäksi ei ole. http://www.jpost.com/Opinion/Should-we- ... -us-444399
8. UUTISOTSIKOITA
· Israelin entinen pääministeri Ehud Olmert pyysi armoa korkeimmalta oikeudelta, mutta sai kuukauden lisää oikeuskäsittelyn häiritsemisestä. Hän aloittanee istumisensa vankilan VIP-osastolla ensi viikolla. Hänen rangaistuksensa pituus on 19 kuukautta, mutta sitä voidaan lyhentää hyvän käytöksen ja katumuksen osoittamisen johdosta. Siten sekä entinen presidentti että entinen pääministeri istuvat samaan aikaan vankilassa. Korruptio on yleisin tuomioiden aihe, mutta syytökset seksuaalisesta häirinnästä ovat yhä suuremmassa määrin yleisiä. Kuinka paljon niistä on poliittisia ja kuinka paljon aitoja, on vaikea sanoa, mutta feministiliikkeiden nousu vaikuttaa niihin. http://www.timesofisrael.com/olmert-han ... g-justice/
· Raportin mukaan Israel ja Eu pyrkivät korjaamaan pahasti ryvettyneitä suhteitaan, mikä johti EU:n sulkemiseen ulos rauhanneuvotteluista. http://www.timesofisrael.com/eu-israel- ... -labeling/
· Liikenneonnettomuudet vaativat tiistaina 6 ihmisen hengen, 3 niistä samasta perheestä. Nokkakolari tiellä nro 31 Huran lähellä Negevissä vaati vuosi sitten 8 beduiininaisen hengen samalla kohdalla. Nokkakolarissa Shoket risteyksessä luoteeseen Beershebasta Abu al-Kaian perheen 3 jäsentä saivat surmansa. 3 muuta haavoitti eriasteisesti. Beershebassa ajaja kuoli kolarissa, ja Gederassa taksi ajoi jalankulkijan yli surmaten hänet. http://www.timesofisrael.com/car-accide ... le-family/,
· Lisa Haven Steve Quaylestä suoritti vaarallisia tutkimuksia YK:n arkistoissa tullen toteamukseen, että lähes kaikki ns. rauhanturvaajat, jotka toimivat YK:n lipun ja rahoituksen alla, ovat muslimeja. Hän tulee johtopäätökseen, että globalistit valvovat YK:ta. http://lisahavennews.net/2016/02/09/maj ... -together/, https://www.youtube.com/watch?v=MdDHDh0s_BQ,
· Maanjäristykset ja tulivuoren purkaukset lisääntyvät selvästi siirtyessämme vuoteen 2016. https://theextinctionprotocol.wordpress ... 6-arrives/, http://www.dailymail.co.uk/sciencetech/ ... -find.html,
· Paavi Francis I ja Venäjän orthodoksikirkon metropoliitta Kirill tapaavat toisensa Kuubassa valmistellessaan yhtä ja ainoaa uskontoa maailmalle. Tapaaminen on ensimmäinen 11. vuosisadalla tapahtuneen eroamisen jälkeen. http://skywatchtv.com/2016/02/09/en-rou ... -division/


Lähettänyt Gabriel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Helmikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 13.02.2016 08:14

    Kuva

Friday, February 12, 2016
PERJANTAI 12-02.2016
PERJANTAI 12.02.2016
1. PÄIVÄSTÄ näyttää tulevan aurinkoinen kuten ennusteet kertovatkin, ja lämpötilakin varsin kohtuullinen keskellä talvea eli 8 asteen tienoilla, joka noussee iltapäivään mennessä 16 asteeseen. Mustarastasta olen kuullut vain kerran – ehkä sen sisäinen kello ei ole vielä hälyttänyt – mutta uskollisesti se on aloittanut huilukonserttinsa joka kevät, joten miksi tämä olisi poikkeus? Minun fyysinen kuntoni vain on poikkeus, sillä jostain joku vihulaisenagentti oli päässyt tuikkaamaan flunssan aihion elimistööni, mitä nyt olen yrittänyt ”eliminoida”, kuten IDF sanoo raporteissaan saatuaan yhden puukkoa heiluttavan arabineitosen taltutettua. Se on kummasti vaikuttanut siihen, etten oikein pysty näkemään, mikä aiheuttaa lyöntivirheitä. (tuleehan niitä tosin muutenkin).

Kuten totesin, ennusteet lupaavat aurinkoista säätä tänään, huomenna aurinko vetää häveliäästi pilvenlonkkaa peitteekseen rohkaistuakseen uudelleen sunnuntaiksi ja ainakin maanantaiksi. Lämpötilat noussevat myös tämän päiväisistä siten, että 8 -16 luvut nousevat maanantaina lukuihin 10 -21 +astetta. Kyllä siinä kelpaa jo tepastella, jopa ehkä vähentää vaatekertojaankin. Edelliset ennusteet lupasivatkin jyrkkää lämpötilojen nousua ensi viikon ajaksi, mutta talvi ei ole vielä ohi, joten paras pitää villapaidat siten, että ne voi helposti vetää uudelleen ylleen.

LÄMPÖTILAT tänään: Jerusalem 8 -16; Tiberias 10 -20; Suolameri 16 -24; Eilat 10 -25 +C-astetta. Eilatissa lämpömittarin lukemat noussevat maanantaina lukemiin 15 -30 +astetta, Siellä on jo kesä.
Kinneretin vedenkorkeus nousi 1 sm ollen nyt -212.75 m meren-pinnan alapuolella.

2. ENTINEN PA:n ministeri tri Mohammad Shtayyeh, joka palveli sekä julkisten töiden ja talonrakentamisen että PA:n taloudellisen kehitysneuvoston ministerinä, ilmoitti julkisuudessa torstaina, että PA aikoo informoida Israelia torstain aikana, ettei se ole enää sidottu Oslon sopimuksen ehtoihin niin kauan kuin Israel ei noudata niitä. Tämä kysymys kumpi noudattaa Oslon sopimuksia on ikuisuuskysymys kummankin syyttäessä toista sen rikkomuksista.
Israelin näkemyksen mukaan PA ei ole vielä edes aloittanut noudattamaan yhtäkään sen määräyksiä. Tunnettu esimerkki on sopimuksessa PA:ta sitova kohta, jonka mukaan PA:n tulee takavarikoida kaikki laittomat aseet alueellaan ja antaa ne US:lle tuhottaviksi. Toiseksi siinä vaaditaan, että PA taistelee terrorismia vastaan ja pidättää sen harjoittajat luovuttaakseen ne Israelille tuomittaviksi. Kumpaakaan määräystä ei ole toteutettu.

Samalla tavoin PA syyttää Israelia sopimusrikkomuksista alusta lähtien. Israel ei ole vieläkään vapauttanut ennen Oslon sopimusta pidättämänsä ja tuomitsemansa arabit, kuten olisi pitänyt.
”Israel ei ole neuvotteluosapuoli, se on vihollinen, joka miehittää maatamme”, Shtayyeh sanoi radio-ohjelmassa osallistuessaan konferenssiin Beirutissa lisäten, että PA:n strategiana on lopettaa USA:n johdolla käydyt hedelmättömät neuvotteluyritykset ja kansain-välistää PA/PLO:n arabien ponnistelut valtionsa perustamiseksi.
Hän kutsui arabinuorten käymää ”puukkointifadaa” heräämiseksi, joka on tällä hetkellä PA/PLO:n keskeinen ”taistelu miehitystä vastaan”. Jos joku miehittää Juudeaa ja Samariaa, se on PA/PLO.

ISRAELIN ministeri Zeev Elkin totesi vastuksena Shtayyehin lausuntoon: Jos tämä on totta, se on yksi uusi naula PA/PLO:n arkkuun, koska niiden olemassaolo riippuu täysin Oslon sopimuksista. Jos Oslo peruutetaan, se lopettaa samalla PA/PLO:n toimintaoikeuden. Israelin kannalta tärkein on turvallisuus-yhteistyön jatkuminen, mikä hyödyttää molempia osapuolia.
Jos Oslon sopimusehdot nollataan, se tarkoittaa käytännössä PA/PLO:n romahtamista, mikä Elkinin käsityksen mukaan ei tulisi pahemmin jos ollenkaan vahingoittaisi Israelin imagoa maailmalla.

Käytännössä PA/PLO:n ja Abbasin kannatus on heikko PA:n ja Gazan arabien keskuudessa. Jos vaalit pidettäisiin nyt, gallupien mukaan Hamas tulisi voittamaan ne ja Ismail Haniyeh nousisi PA/PLO:n johtoon. PA/PLO:n ja Abbasin valta perustuu IDF:n antamaan turvallisuuteen. http://www.jewishpress.com/news/former- ... 016/02/11/

3. ISRAELIN arabikansanedustajat Basel Ghattas, Hanin Zoabi ja Jamal Zahalka, kutsuvat terrorihyökkäyksissä surmansa saaneita, joista useimmat ovat alaikäisä poika ja tyttöjä, marttyyreiksi ja kansan idoleiksi, ”arvokkaiksi pojiksemme”.
Nämä kolme arabikansanedustaa Israelin Knessetistä kuuluvat Balad-arabipuolueeseen. He olivat järjestäneet yhteisen tapaamisen 10 arabiperheen jäsenille, joiden jäseniä oli saanut surmansa hyökkäyksensä aikana.
Asiasta nousseen kohun ja juutalais-kansanedustajien vaatimusten vuoksi heidän erottamisekseen Knessetin toiminnasta he ovat pyrkineet tasoittelemaan aiheuttamaansa ristiaallokkoa todeten, että he osoittivat vain surunvalittelunsa, muta vähättelevät sitä, että he pitivät hiljaisen hetken surmansa saaneiden kunniaksi, ja lupasivat taivuttaa IDF:ä luovuttamaan surmattujen ruumiit omaisilleen. Arabitavan mukaan kuolleet tulee haudata vuorokauden kuluessa, mikä on ymmärrettävä ilmaston vaatimusten mukaisesti.
IDF vaatii lupausta, että hautaaminen suoritetaan salaisesti yön aikana, ettei tilaisuudesta kehittyisi näyttävä propagandatilaisuus.
PMW:n paljastuksen mukaan Ghattas tunnusti PA:n TV:n ohjelmassa, että vierailun tarkoituksena oli osoittaa tukea terroristeille eikä niinkään surunvalittelusta tai lupauksesta pyrkiä saamaan terroristien ruumiit luovutettua hautaamista varten. Terroritoimintaan osallistuneet ovat lähes yksinomaan PA:n valvomilta alueilta, vain harva Israelin arabeista.

GHATTAS selitteli näkemystään todeten, etteivät nuoret ole syyllistyneet rikokseen tai terrorismiin pyrkiessään murhaamaan juutalaisia, sillä he taistelevat tukahduttavaa miehitystä vastaan. ”Sinä päivänä, jona arabikansanedustaja luistaa velvollisuudestaan käydä rohkaisemassa surmansa saaneiden omaisia, hän voi luopua edustajan tuolistaan ja jäädä kotiin”. Jos asiaa koskeva lakialoite hyväksytään. terroristin omaisten luona vieraillut menettää paikkansa Knessetissä ainakin määräajaksi.
Knessetin eettinen komitea pidätti näiden kolmen arabikansan-edustajan oikeuden osallistua Knessetin toimintaan 2 kuukaudeksi mistä he esittivät eriävän mielipiteensä. Myös arabilistan puheenjohtaja Ayman Odeh tuomitsi komitean päätöksen sanoen, että 3 arabikansanedustajan toiminta on hyväksyttävissä yleis-inhimillisin perustein. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 016/02/11/

4. LIKUDIN kansanedustaja Anat Berko aiheutti pyörremyrskyn lasissa todettuaan, etteivät palestiinalaiset voi vaatia itselleen valtiota nimeltä Palestiina, koska arabiassa ei ole koko B konsonanttia, eivätkä he osaa lausua sitä. Sen sijaan he käyttävät konsonanttia B tai F, joten Palestiinan on heillä Balestiina.
Berko osoitti hallitsevansa arabienkielen sisältä päin. Hän totesi, että arabit käyttävät useita mielenkiintoisia kurkkuäänteitä, joita eurooppalaisten on vaikea ellei mahdotonta lausua. Tämä aiheutti valtavan huutomyrskyn istuntosalissa useimpien arabiedustajien huutaessa yhteen ääneen syyttäen Berkoa rasistiksi. Muutaman konsonantin puutteen lisäksi arabeilta näyttää puuttuvan huumorintaju, mikä on paha puute, minkä he peittävät raivoamisella. http://www.jewishpress.com/news/theres- ... 016/02/11/

5. USA:n kongressi hyväksyi vastalauseitta liiketoimintaa ja kauppaa koskevan lain Trade Facilitation and Enforsement Act 2015, mutta presidentti Barack Obama tarttui lain yhteen kohtaan todeten, että se sotii USA:n pitkäaikaista käytäntöä vastaan koskien Israelin kanssa käytävää liiketoimintaa. Hän kuitenkin lupasi allekirjoittaa lain.
Obaman presidentin kanslian lausunnossa todetaan: ”Mitä tulee puolueiden väliseen kompromissi-lainsäädäntöön, siinä on osia, joita emme voi hyväksyä, mukaan lukien kohta, joka sotii USA:n pitkäaikaista politiikkaa Israelia ja miehitettyjä territorioita kohtaan, mukaan lukien Israelin harjoittama ”setlementti-toiminta”.
Artilkkelissa todetaan, että tällä lausunnollaan Onbama osoittaa Israelin vastaisuutensa, koska kyseinen lain kohta vastustaa Israelin vastaista BDS-toimintaa. Obama on henkilökohtaisesti antanut tukensa EU:n vaatimukselle luetteloida Israelin juutalaisyhteisöissä Juudeassa ja Samariassa valmistetut tuotteet. Hän antoi tammikuussa lausunnon, jossa hän vastustaa Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä valmistettujen tuotteiden valmistus-maaksi Israelia.

Kokenut kongressin edustaja, joka oli osallistunut lain laadintaan, ilmaisi hämmästyksensä Obaman ottamaan Israelin vastaiseen kantaan. Hän totesi, että kieltäessään tukensa BDS:ä vastaan taistelevilta, hän itse asiassa osoittautuu BDS:n kannattajaksi.
Kyseinen lainkohta kehottaa muun muassa estämään potentiaalisten kauppakumppaneitten toimia, jotka suoraan tai epäsuorasti kieltävät tai estävät kauppasuhteita yksinomaan USA:n ja Israelin välillä.
Laki koskee sekä ulkomaalaisia yksityisiä ja yhtiöitä kuten myös USA:n yksityisiä kansalaisia tai yhtiöitä. Laki kehottaa USA:n hallitusta raportoimaan 180 päivän kuluessa lain voimaan tulosta mahdolliset poliittiset BDS-toimet Israelia vastaan. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... r2ZJVNxc6s

6. UUTISOTSIKOITA
· PA:n poliisit tekivät ratsian Eizariyan lähiöön Jerusalemissa rikkoen räikeästi Oslon sopimuksia. Lähiö kuuluu B-alueeseen, jossa Israelilla on turvallisuusvastuu, mutta PA vastaa lähiön siviilihallinnosta. Lähiö sijaitsee Jerusalemin itäosassa Abu Dis-lähiön ja Maale Adumimin kaupungin välissä. Arabialueilla toimiva Wafan uutistoimisto ilmoitti, että PA:n Al-Quds turvallisuusjoukot ovat toimineet aktiivisesti Jerusalemin itäosien lähiöissä. Sen tarkoituksena lienee tieten osoittaa väheksyntänsä Oslon sopimukselle, jonka PA:n viranomaiset Annasia myöten sanovat hylänneensä. Se voi liittyä myös toi9mintaan E1 vyöhykkeen asuttamiseksi beduiineilla EU:n rahoituksen turvin. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... r2iXFNxc6s
· Yesh Atid puheenjohtaja Yair Lapid peruutti salaisesti puheenjohtajavaalit ottaen itselleen diktaattorin valtuudet. Tämä on Israelin sisäistä käytännön demokratiaa. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... r2ljlNxc6s
· Arabia vastaan nostettiin syytteet hänen esitettyään murhauhkailut Israel Beitenu puheenjohtajaa Avigdor Libermania vastaan. Arabi sanoi, että kaikki arabit ovat yhtä kuin Nashat Milhem, joka murhasi 3 juutalaista. Hän sanoi FB-kirjoituksessaan kannattavansa Hamasin sotilassiipeä izzadin Al-Qassam prikaatit. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... r2mV1Nxc6s
· Arabihammaslääkäri tuomittiin vankeuteen hänen lähetettyään suuria summia rahaa Hamasille ja salakuljetettuaan sen jäseniä Samariaan Hamasin osaston perustamiseksi Samariaan. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... r2nlVNxc6s


Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Helmikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 15.02.2016 07:37

    Kuva

Sunday, February 14, 2016
SUNNUNTAI 14.02.2016
SUNNUNTAI 14.02.2016
1. KYLLÄ tästä vielä kesä tulee, vaikka yöllä onkin viileää, sillä mustarastas selvitteli aamulla kurkkuaan aamun viileydessä, eikä se oikein onnistunut, vain yhtä säettä toisteli, mutta yritys oli hyvä. Israeliin lomalle matkustavat, huomioikaa tuo viileä sää yön aikaan, joka alkaa kolmen maissa iltapäivällä. Eilen saimme kaksi mieluista vierasta USA:sta. Toisella heistä oli resuiset, reikäiset farkut yllään ja jaloissaan sandaalit ilman sukkia – uskoen, että Israelissa on jo kesä.
Pelkään pahoin, että Pyhän Maan kostea ja viileä yöilma
voi aiheuttaa hänelle pahan yskän ellei flunssankin, jota
maassa liikkuu sika- ja lintuflunssasta alkaen.
Parempi katsoa ja varoa kuin kokeilla onneaan ja katua,
mutta kukin taaplaa tyylillään.

2. SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 12 -21; Tiberias 11 -24; Suolameri 16 -24; Eilat 14 -28 +C-astetta. Kuten ennusteista huomaa, osassa maata on jo lämmintä, mutta ylänköseuduilla on viileää öisin. Taivas pysyttelee pilvettömänä ainakin keskiviikkoon asti ja ilman lämpötila nousee siten, että keskiviikon lukemat ovat 15 -24 asetta pääkaupungin alueilla. Eipä olisi ensimmäinen kerta, jos ennusteet epäonnistuisivat, joten varautukaa siihenkin.

Arutz Shevan henkilöstön laatimassa ennusteessa luvataan helleaaltoa Israeliin tällä viikolla, mutta aamuisin voi olla sumua rannikolla ja Galileassakin. Ihan mukava lämmitellä välillä, sillä asuntomme sisälämpötila on pysytetty suhteellisen alhaisena -16 -17 asteessa – säästösyistä. Kiitos teille, jotka varustitte meidät villasukilla ja -paidoilla sekä -sormikkailla, ja ennen kaikkea lämpöisillä ajatuksilla ja hartailla rukouksilla. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... sAZSFNxc6s,

3. EU on YK:n antamalla tuella ja Obaman hiljaisella hyväksymisellä uhkaillut Israelia jos jonkin laisilla seurauksilla, elleivät neuvottelut PA:n kanssa ala niin pian kuin mahdollista. Ennakkovaroituksena EU antoi määräyksen Juudean ja Samarian sekä Golanin juutalaisyhteisöissä valmistettujen tuotteiden merkitsemiseksi valmistuspaikaksi muu kuin Israel, joka voitaisiin helposti muuttaa selväksi boikotiksi. EU:n selityksen mukaan kysymys ei ole boikotista, vaan siitä, että ostajien tulee tietä, etteivät vain vahingossa osta Juudeassa ja Samariassa valmistettuja tuotteita. Tämä on EU:n taholta varsin läpinäkyvä farisealainen tapa peitellä todellista tarkoitustaan.

Israelin johdon ilmoitettua tyytymättömyytensä EU:n päätökseen se vihjaili lopettavansa EU:n kanssa aiemmin sovitun yhteistoiminnan sekä sulkevansa EU:n ulos rauhankeskusteluista. EU alkaa vähitellen havaita omien ongelmiensa kanssa painiskellessaan, että se sittenkin menettää enemmän Israelin syrjimisestä kuin liittoutumisesta PA:n ja Gazan arabien kanssa, joiden suut ovat nälkäisten käenpoikien tavoin aina auki vaatien aina vaan lisää antamatta mitään takaisin, paitsi takapäästä.
EU:n johdon typerän lyhytnäköinen ja hyökkäävä päätöksenteko on aiheuttanut toisia ja paljon vakavampia ongelmia itse Euroopan sydämessä, jotka suoraan uhkaavat sen turvallisuutta ja jopa yhtenäisyyttä.

EU lähetti kiireesti Israeliin ulkomaanasioista vastaavan
italialaissyntyisen Federica Mogherinen tyynnyttelemään aiheuttamiaan ristilaineita. Hän keskusteli sekä pääministeri Netanyahun että PA/PLO:n ilman mandaattia toimivan puheenjohtajan Abbasin kanssa. Hän antoi tapaamisten jälkeen lausunnon: ”Me päätimme välittömästi aloittaa työskentelyn (kvartetin) raportin pohjalta, joka sisältää suosituksia keskustelujen uudelleen aloittamiseksi kahden valtion periaatteen pohjalta”, kuten hänen kerrotaan kirjoittaneen viikonvaihteen blokissaan. ”Tulemme toteuttamaan sen yhteistyössä YK:n turvallisuusneuvoston ja alueen johtajien valtioitten Jordanian, Egyptin ja Saudi Arabian kanssa – Saudi Arabian rauhanaloitteen pohjalta”. Hän väitti molempien osapuolten – Israelin ja PA:n – vakuuttaneen toimivansa tässä uudessa projektissa.

PÄMINISTERIN kansliasta annettiin tyrmäävä lausunto, jossa todetaan, ettei pääministeri ollut luvannut työskennellä kvartetin raportin pohjalla. ”Mogherini ei puhunut pääministeri kanssa eilen kvartetin antamasta raportista eikä Netanyahu ole hyväksynyt sitä”.
Läntiset diplomaatit, jotka osallistuivat puoli tuntia kestäneeseen kvartetin tilausuuteen, eivät olleet innostuneita Mogherinin ponnisteluista huolimatta. He sanoivat, että kvartetin keskeinen huoli oli pitää Lähi-Idän rauhanaloitteet tiukasti kvartetin käsissä tuomiten kaikki hajottavat kuten Ranskan tekemät aloitteet kansain-välisen rauhankonferenssin kutsumiseksi kokoon.
Nimettömänä pysytellyt läntinen diplomaatti totesi, ettei raporttiin sisältynyt uutta rauhanaloitetta. Sen ainoana tarkoituksena oli osoittaa, että kvartetti sentään tekee jotain asian hyväksi ja estää ei-toivotut aloitteet.
Israelin ja PA/PLO:n väliset keskustelut romahtivat 2014
Abbasin murskattua niiden perusteet ja aloitettua kuhertelun Hamasin kanssa yhteisen linjan löytämiseksi, sekä yhteishallituksen perustamiseksi vaalien valmistelemista varten. Abbasin yritys epäonnistui
Kvartetti on yrittänyt löytää uutta perustetta keskustelujen aloittamiseksi, mutta perui suunnitellun matkansa Israeliin Netanyahu pyynnöstä, koska tilanne Israelissa ja Lähi-Idässä ei ole suotuisa keskusteluille.

HAARETZILLE puhuneen diplomaatin mukaan kvartetin raportti tulee olemaan lyhyt, ja se on yhteenveto kvartetin agenttien aiemmista raporteista, joissa käsitellään tilannetta tällä hetkellä pyrkien osoittamaan kehityssuunnat, jotka vaikeuttavat kahden valtion periaatteen toteuttamista. Raportti jaetaan ulkoministereille toimenpiteitä varten. Raportin päämääränä on tasapainottaa tilannetta odotellessa uutta toteuttamiskelpoista rauhanaloitetta. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... sAqq1Nxc6s

4. HAMASIN perustajajäseniin kuuluva Mahmoud al-Zahar vakuutti lauantaina puhuessaan seremoniassa, jolla kunnioitettiin romahtaneen tunnelin alla jääneen muistoa. Zahar vakuutti Hamasin uutislehden ”Palestine” julkistaman artikkelin mukaan, ettei ”Palestiinan” vapauttaminen pysähdy rajoihin tai piikkilanka-aitoihin. Hän ylisti niitä nuoria, jotka seisovat panssarien edessä puukko ja kivi kädessään. ”Me karkotamme juutalaiset maastamme. Tämä on jumalallinen vala, jonka me tulemme toteuttamaan”.

Samassa tilaisuudessa Hamasin sotilaallisen siiven izza-din Al.Qassam Brigades edustaja totesi, että (aseellinen) taistelu on ainoa ja sopivin tapa taistella miehitystä vastaan maan vapauttamiseksi. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... sBDo1Nxc6s

5. Tämän viikon Torah-aihe käsittelee juutalaisen Temppelin (Beit HaMikdash) rakentamista Jerusalemiin, jota se kutsuu suurimmaksi hyvän teoksi (mitzwah) korkeimmalla hengellisellä tasolla.
”He tekevät Minulle pyhätön, jotta Minä voisin asua heidän keskellään”, (2.Ms.25:8)
Temppelin (Beit HaMikdash) rakentamisen mitzwah on analysoitu juurta jaksain etevän rabbi Shimshon Dovid Pincusin toimesta. ”On positiivinen käsky rakentaa Temppeli ja valmistaa uhritoimitukset siellä, ja meidän tulee viettää juhlia siellä kolme kertaa vuodessa, kuten sanotaan 2 Mooseksen kirjassa (25:8) ”ja he rakentavat Mínulle pyhätön”.
Molemmat nämä toimet, Temppelin rakentaminen ja juhlien viettäminen Pyhätössä kolmesti vuodessa sallivat Jumalan kirkkauden (shechinah) laskeutumisen keskellemme. Rambam painotti erityisesti kahta syytä positiiviselle mitzwalle. Yksi on Temppelin rakentaminen ja toinen on kolmen juhlavapaan viettäminen Jerusalemissa, Succot. Pessah ja Shavuot. Rabbi Dovid Pincus sanoo puolestaan, että ne kaksi syytä ovat itse asiassa yksi ja sama syy.
Molemmat teot sallivat Jumalan shechinan (kirkkauden) laskeutuvan keskellemme. Siinain vuorella juutalainen kansa seisoi yhtenäisenä ympäröiden vuoren. ”Ympäröi vuosi ja pyhitä se”.(2.Ms.19.23) Tämä kansan yhtenäisyys
korostuu (2.Ms.24:3) edelleen: ”Mooses tuli ja kertoi kaikki Jumalan (HaShem) antamat sanat ja kaikki Lait ja koko kansa vastasi yhdellä äänellä: Kaikki mitä HaShem on sanonut, me täytämme”. Rashi sanoo postullassaan, että juutalainen kansa oli kuin yksi mies ja yksi sydän Siinailla perustuen sanoihin: ”Ja Israel leiriytyi siihen”. (2.Ms.19:2) Siinain kokemus oli korkein hengellinen tapaus juutalaisen kansan olemassaolon aikana, hän sanoo.
Se oli juutalaisen yhtenäisyyden korkein saavutus, sillä Siinain kokemus oli mahdollinen vain juutalaisen kansan ollessa yhdistynyt. Tämän yhtenäisyyden vuoksi shechina pystyi laskeutumaan alas maan päälle. Siinain kokemus Jumalan täydellisenä yhteytenä juutalaisen kansan kanssa täytyy toistaa. Kaikkivaltiaan Jumalan käsky Temppelin rakentamiseksi on yritys saada aikaan ja toistaa tämä uskomaton tapahtuma ja päämäärä. Siinai toistetaan monin tavoin, osoituksena hääseremonian chuppah, Toran lukeminen yhdessä (minyan) tai HakHel seremonia 7 vuoden välein.
Meidän sielumme (neshamah) periytyy shechinasta, Jumala kaikkivaltias haluaa yhdistää jokaisen sielun shechinaan, kuten tapahtui Siinailla. Juutalaisen kansan yhtenäisyys on elintärkeä. Kun juutalainen kansa yhdistyy, se on kuin yksi ruumis ja yksi sielu, kuten tapahtui Siinailla, Jumala rakastaa juutalaisten yhtenäisyyttä ja etsii sitä kaikissa tilanteissa.
Artikkelin sisällön anti tiivistyy toteamukseen, miten tärkeä Temppeli on juutalaisen kansan yhtenäisyydelle, jossa toteutuu havainto: me kaikki juutalaiset olemme yhtä, ystäviä (chaverim), mikä on edellytyksenä shechinan laskeutumiseksi ihmisten keskuuteen, ja toisin päin. miten tärkeä shechina (Jumalan kirkkauden) kokeminen on ihmisen sielun (neshamah) yhteydelle Jumalan kanssa. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... sBG21Nxc6s

6. UUTISOTSIKOITA
· Turkki on käyttäytynyt IS:n joukkoja vastaan sovitun yhteisen strategian aikana pahankurisen poikanulikan tavoin. Ensin se käytti tilaisuutta hyväkseen pommittaa kurdien asuntoalueita sekä Syyriassa että omassa maassaan sen kaakkoisosassa. Nyt raportit kertovat sen pommittavan Syyrian armeijan joukkoja, minkä johdosta USA varoitti Turkkia lopettamaan pommitukset. Turkin ilmaiskut Syyrian armeijaa vastaan johtunevat siitä, että se haluaa tällä osoittaa vastustavansa Venäjän toimia Syyriassa, mutta ei uskalla hyökätä sen joukkoja vastaan pudotettuaan venäläisen hävittäjä-pommittajan, minkä johdosta Venäjä asetti pakotteita tukkilaisia tuotteita vastaan. Turkki valmistelee maajoukkojen lähettämistä Syyriaan. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... sBiQlNxc6s, http://www.debka.com/newsupdatepopup/15 ... sia-react-,
· DF:n artikkelin mukaan Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan otti harkitun riskin salliessaan Turkin tykistön kahden tunnin mittaisen pommituksen kurdijoukkojen asemia vastaan Syyrian pohjois- osassa. Kurdit olivat Venäjän ilmavoimien tukemina miehittäneet viime viikolla 11.02. Minagh lentotuki-kohdan ja Syyrian armeija piiritti 13.02. Azuzin kaupungin maan pohjoisosassa muutaman km:n päässä Turkin rajalta. Näiden johdosta Aleppon kaupunkia miehittävät kapinalliset menettivät huoltoyhteytensä Turkkiin. Turkki toimi täten tietäen Venäjän intressejä vastaan. DF arvioi, että nämä Turkin toimet voivat laajentaa Syyrian sisällissodan alueelliseksi konfliktiksi ja jopa kolmanneksi maailmansodaksi, kuten Putin arvioi. USA kehotti Turkkia panemaan jäitä hattuun. Obamalla ei ole varaa maasotaan Syyriassa, johon se voidaan pakottaa NATOn jäsenenä. http://www.debka.com/article/25231/Russ ... over-Syria
· Syyrian armeija on Hizbullahin avustuksella ja Venäjän ilmavoimien tuella pystynyt miehittämään muutamia kyliä Latakian ympäristössä sekä toisaalta Aleppon pohjoispuolella tiukentaakseen kapinallisten piiritystä kaupungissa. Artikkelin mukaan Venäjän ilmavoimat pommittavat surutta kaikkea, mikä liikkuu huomioimatta, onko kohde koulu tai sairaala. Päämääränä on vastustajan eliminoiminen. Länsimaat ovat samaan aikaan keskusteluissa tulitauosta tekemättä mitään. Luonnoksen mukaan tulitauko ei koske Al-Nusran eikä IS:n joukkoja, joita vastaan sota jatkuu esteettä. Syyrian päämääränä on vapauttaa alaviittien asuma alue Al-Nusran joukoilta ja sen jälkeen puhdistaa Damaskoksen ympärillä ja sen eteläpuolella olevat alueet lähellä Israelin rajaa. Venäjän pommituksen ja Syyrian armeijan toimet ovat ajaneet kymmeniä tuhansia pakolaisia pois taistelujen alta, kohti Turkin rajaa ja edelleen Eurooppaan. Saudi Arabian ulkoministeri Adel al-Jubeir lensi Turkkiin valmistellessaan yhteistä sotaretkeä Syyriaan IS:n joukkoja vastaan. Saudit ovat Turkin ulkoministeri
Mevlut Cavosoglun mukaan päättäneet osallistua taisteluihin, ja tutkivat hävittäjien lähettämistä Turkin lentokentille, mutta myös maavoimien ja tykistö- sekä ohjusyksiköitten lähettämistä Turkkiin, josta hyökkäykset Syyriaan aloitettaisiin. Kolmas maailmansota on joko meneillään tai alkamassa.
http://www.timesofisrael.com/russia-and ... -in-syria/
· Terrorihyökkäyksiä Israelissa.
Arabi puukotti tänään iltapäivällä naista suositulla Emek Refaimkadulla German Colobuýn alueella paeten paikalta. Tilanne on vielä epäselvä. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 016/02/14/
Kaksi nuorta arabia kivittivät autoilijoita Shomronin kadulla Jeninissä. He tulittivat apuun tulleita sotilaita, jotka vastasivat tuleen surmaten molemmat 15-vuotiaat arabiterroristit. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 016/02/14/
Rajapoliisi esti puukotuksen tarkastusasemalla Tekoan ja Har Hioman välillä. Tarkastaessaan autoja poliisi havaitsi juoksevan arabin ja ilmoitti rajapoliisille, joka avasi tulen puukkoa heiluttavaa arabia kohti haavoittaen häntä. Arabi on 17.vuotias mies arabikylästä lähellä Betlehemiä. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... sB1hlNxc6s
Kaksi arabia tunkeutui turva-aidan läpi Israelin puolelle ja he nousivat heitä odottavaan autoon alkaen ajaa Jerusalemia kohti.
Heidät havaittiin näköasemalta ja poliisin motoroidut yksilöt hälytettun ajamaan heitä takaa. He juuttuivat tiesulkuun, mutta yrittivät kuitenkin päästä karkuun joutuen lopulta ajamaan poikittain olevan poliisiauton kylkeen. Neljä poliisia haavoittui lievästi. Terrorit pidätettiin siinä vaiheessa. He olivat ehkä salakuljettajia, mutta tiedot ovat alustavia. Kaikki kolme autossa ollutta arabia haavoittuivat. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... sB2DlNxc6s
Nuori israelilaisnainen raportoi, että palestiinalainen autio yritti ajaa hänen ylitseen Kfar Etzionon sisään-käynnin lähellä olevalla bussipysäkillä perjantaina aamupäivällä. Kukaan ei loukkaantunut siinä. Epäilty pidätettiin ja vietiin kuulusteluihin. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... sB9jFNxc6s


Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Helmikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 17.02.2016 19:16

    Kuva

Wednesday, February 17, 2016
KESKIVIIKKO 17.02.2016
KESKIVIIKKO 17.02.2016
1. MIELLYTTÄVÄN lämmin henkäys tulvahti vastaan aamulla aukaistessani ulko-oven puoli seitsemän maissa. Lämpömittari osoitti 16 astetta, mikä noussee 25 asteen tienoille iltapäivällä. Lämmin sää jatkuu vielä muutaman päivän, mutta ennusteen mukaan lauantaina tapahtuu selvä romahdus lämpötiloissa siten, että lukemat ovat silloin 13 -19 astetta aurinkoisten päivien muuttuessa puolipilviseksi. Miten siitä edetään, jäänee seuraavien ennusteiden varaan.

SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 15 -24; Tiberias 15 -29; Suolameri 20 -30; Eilat 19 -32 +C-astetta. Kinneretin vedenkorkeus nousee edelleen 1 sm:n päivävauhtia.

2. Israelin diplomaattisella rintamalla tuntumat sen sijaan ovat epäselvät ja utuiset, mutta eivät kuitenkaan kalseat.
Pääministeri Benyamin Netanyahu oli Saksassa liittokansleri Angelika Merkelin vieraana, joka osoitti selvää ymmärtämystä ja myötätuntoa vieraansa toiveille puheiden rauhanprosessista siirtämisestä otollisempaan ajankohtaan. Netanyhau hämmästeli samalla Ranskan tekemää aloitetta kansainvälisen konferenssin kutsumiseksi kokoon käsittelemään Israelin ja PA:n välisiä suhteita. Pääministeri kutsui Ranskan aloitetta kummalliseksi.
Ranskalla on alemmuuskompleksi siitä, että se on syrjäytetty lähes tyystin rauhanprosessista, ja yrittää löytää tapaa sen korjaamiseksi.
Aktiivisesti sillä rintamanlohkolla ovat toimineet USA ja EU, joiden yritykset ovat nekin juuttuneet umpiseinään.
EU:n ulkomaanasioitten johtaja Federica Mogherine kävi lyhyellä vierailulla yrittäen korjata railoa, joka oli syntynyt EU:n päätettyä luokitella Israelissa valmistetut tuotteet Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä valmistetuista vientituotteista selittäen omavanhurskaasti, että ostajien tulee tietää, missä tuotteet on valmistettu. Israelissa pelätään, että luokittelu on vain esiaste täydellisen boikotin asettamiseksi. Tämän johdosta Israel ilmoitti EU:n johdoille, ettei se halua EU:n osalisuutta rauhanprosessiin. Diplomaattisen pyöreistä lausunnoista on vaikea nähdä, pystyttiinkö railoa enää lapioimaan umpeen.

Pian Mogherinin vierailun jälkeen USA:n YK:n lähettiläs Samanhta Power lensi Israeliin lauantaina voidakseen paikan päällä tutustua tilanteeseen, mikä ei täysin onnistu New Yorkista käsin.
Israelin ulkoministeriö oli järjestänyt vieraalle kiertoajelun helikopterilla, jossa hänen seurassaan olivat USA:n Israelin lähettiläs Ron Shapiro sekä Israelin YK:n lähettiläs Danny Danon, joka pelottomasti tuuletteli YK:n pääsihteerin Ban ki-Moonin väärään asentoon luutuneita käsityksiä Israelista ja sen suhteista PA:n arabeihin.
Powerille näytettiin Israelin kapea, vain 16 km:n levyinen vyötärö, jossa asuu 80 % Israelin väestöstä ja toimii 85 % sen teollisista ja liike-elämästä. Hänelle kerrottiin, miten haavoittuva tämä alue on potentiaalisen Palestiinan valtion vihamielisille toimille.

Seuraavaksi hänet lennätettiin Gazan rajan tuntumaan, jossa paikalliset asukkaat valistivat häntä arkielämästä jatkuvan rakettiuhan alaisena ja raketti-iskujen aiheuttamista traumoista.

TIISTAINA Samantha Power oli Israelin puolustusvoimien ja puolustusministeri Moshe Yaalonin vieraana.
Yaalon selvitti IDF:n upseerien kanssa korkealle vieraalleen Hamasin, Hizbullahin sekä IS:n aiheuttamasta uhasta.
Yaalon ja Power keskustelivat myös Syyrian tilanteesta ja väkinäisesti etenevistä rauhan rauhantoiveista alueella. He molemmat esittivät yhä sekavammiksi ja vaarallisemmiksi kehittyvien taistelujen lopettamisesta ensi tilassa, sekä Israelin mahdollisesta roolista YK:n rauhanponnisteluissa.

POWER kritisoi YK:ta sen Israelin vastaisuudesta, josta esimerkkinä oli pelastus- ja etsintäjärjestön ZAKA:n toimien tunnustaminen YK:n toimesta viime vuonna vasta useiden vuosien ponnistelujen jälkeen. ”Syrjintä on ulottunut kauas Israelin valtion ulkopuolelle, Israel ideana, aatteena”, hän totesi YK:n ihmisoikeusjärjestöstä.
Keskustellessaan pääministeri Netanyahun kanssa maanantaina
hän tähdensi kahden valtion periaatteen toteuttamista ja sanoi mielellään näkevänsä Palestiinan valtion edustajan YK:ssa. Hän kuitenkin tunnusti, ettei tilanne ole nyt sopiva uusille keskusteluille, mutta sanoi Obaman hallituksen ponnistelevan otollisen ilmapiirin luomiseksi osapuolten välille.
(Tästä lausunnosta tulee väistämättä mieleen USA:n entisen ulkoministerin Hillary Clintonin antama tuki, jolla Israelin hallitusta oli tarkoitus painostaa kiihottamalla arabeja ja vasemmistolaisia mielenosoituksiin ja muihin vastalauseisiin hallitusta vastaan.)

POWER puolusti P5+1 maiden ja Iranin välille solmittua ns. Wienin sopimusta todeten sen toimivan hyvin, mutta varoitti samalla Irania se terrorismin tukemisesta ja osallisuudesta paikalisiin konflikteihin kuten Syyrian sisällissotaan.
PA:n arabien aloittama ”puukkointifada” ei ilmeisesti noussut esiin keskusteluissa erityislausunnon tasolle. 25 israelilaista sekä yksi amerikkalainen, eritrealainen ja yksi sivullinen arabi ovat saaneet surmansa tämän väkivalta-aallon aikana, jota Abbas tukee.

Israel neuvottelee Obaman hallituksen kanssa maitten välisen vuosittaisen tukipaketin jatkamiseksi ja sen 3.1 miljardin paketin nostamiseksi Wienin sopimuksen mukaisesti, mutta ilman toiveita. Israelissa on myös harkittu neuvottelujen siirtämiseksi USA:n uuden presidentin valitsemisen jälkeen, mikä ei liene järkevää, vaikka uusi presidentti olisikin myönteisempi Israelille. http://www.timesofisrael.com/yaalon-pow ... r-threats/

3. HIZBULLAHIN pääsihteeri Hassan Nasrallah sanoi puheessaan pomminkestävässä bunkkerissaan, että Israel on jo sekaantunut Syyrian sisällissotaan, vaikkei se ole antanut sodanjulistusta.

Hän selvitteli näkemyksiään todeten, että Israel toimii salaisesti Turkin ja Saudi Arabian kanssa. Hän varoitti Saudi Arabiaa lähentymästä Israelia Syyrian konfliktissa.
Nasrallah totesi, että jokainen on tervetullut kritisoimaan Irania, mutta voisitko hyväksyä Israelin ystäväksi ja liittolaiseksi?
”Hyväksytkö ystäväksi sellaisen, joka miehittää sunni-maata Palestiinassa? Voisitko ystävystyä järjestön kanssa, joka on suorittanut mitä kauhistuttavimpia massamurhia sunni-yhteisöä vastaan?” Hän kehotti harkitsemaan tarkkaan, kuka on vihollinen ja kuka ystävä, Iran vai Saudi Arabia. Hän kehotti tarkkailemaan Israelin mediaa havaitakseen, että sen sävy alkaa olla sisällöltään yhteneväinen muutamien arabimaiden, etenkin Gulfmaiden ja Saudi Arabian kanssa.

Nasrallah esitti hyökkäävät teesinsä pian sen jälkeen, kun Netanyahu oli puheessaan Amerikan juutalaisjärjestöjen presidenttien konferenssissa kehottanut maltillisia arabimaita julkistamaan suhteensa Israelin kanssa. Israelissa on julkinen salaisuus, että muutamat arabimaat käyvät salaisia keskusteluja Israelin kanssa, mutta on vielä lian varhaista kuvitella, että arabimaat voisivat tulla reilusti esiin vilkuilematta sivuilleen.

HIXBULLAHIN PÄÄSIHTEERI Hassan Nasrallah esitti uhkauksen Israelille, että sen ohjukset voisivat iskeä Haifassa sijaitseviin ammonium-tankkeihin, mikä aiheuttaisi ydinpommin kaltaisen tuhon ja tuhansien ihmisten kuoleman.

Muutama tunti Nasrallahin puheen jälkeen Israelin ympäristön-suojeluministerin Avi Gabbal antoi määräyksen ammonium-tankkien siirtämiseksi Negeviin. http://www.timesofisrael.com/nasrallah- ... f-israelis

4. UUTISOTSIKOITA
· Sionistisen Unionin kansanedustaja Itzik Shmuli kehotti kutsumaan kokoon tilaisuuden, jossa käsiteltäisiin ulkolaisten orjatyötä tekevien hoitajien asemaa. ToI osoitti artikkelissaan, miten ulkomaisia etenkin vanhusten hoitoon tarkoitettuja hoitajia tuodaan maahan välitysyhtiöitten kautta, jotka häikäilemättä käyttävät hyväkseen heidän hädänalaista tilannettaan tavalla, joka muistuttaa ihmiskauppaa.
ToI:n raportissa paljastettiin, että välitysyhtiöt vaativat asiakkailtaan 6 000 -20 000 USD oikeudesta päästä töihin Israeliin. Kuten muissa yhteyksissä on todettu, monet heistä myymät omaisuuttaan voidakseen hakeutua Israeliin. Rahat salakuljetetaan salaisten kanavien kautta työvoimayhtiöille, jotka toimivat usein lain ulkopuolella. Maahan tuodut työntekijät saavat työskennellä 1 -2 vuotta tyytyen hyvin alkeellisiin olosuhteisiin voidakseen maksaa lainansa. ToI:n artikkelin pohjalta noussut aktiivisuus osoittaa, että monella on huono omatunto tiedettyään ongelmasta tekemättä mitään. Barack Ben Ezer Neema järjestöstä kertoo, että järjestö avustaa vaikeuksissa olevia ulkolaisia työntekijöitä avustamalla heitä digitaalisessa varojen siirrossa ulkomaille velottaen 1 % summasta. http://www.timesofisrael.com/zionist-un ... n-workers/
· Venäjä ja Iran ovat valmiit syventämään sotilaallista yhteis-työtään, kertoi Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu tavattuaan Iranin puolustusministeri Hossein Deghamin Moskovassa tiistaina. Shoigu totesi tapaamisen jälkeen olevansa vakuuttunut, että se tulee avustamaan armeijoitten välisten ystävällisten siteitten edelleen vahvistumista. Hän viittasi tammikuussa tehtyyn aiesopimukseen, jonka jatkoa tämä sopimus on. Hän totesi, että Venäjällä ja Iranilla on lukuisa määrä kohteita sekä alueellisesti että maailman-laajuisesti, jossa ne voivat toimia yhdessä. Venäjä toimitti Iranille S-300 ilmatorjunta järjestelmän. Marraskuun 23.päivänä poistettu sanktio sallii Venäjän toimitukset Iranin ydin- ja ohjusteollisuuteen. http://www.timesofisrael.com/russia-ira ... operation/
· USA:n viimeistä vuottaan palveleva presidentti Barack Hussein Obama varoitti USA:n kansaa, että presidentin virka on hyvin vakavasti otettava toimi. Hän viittasi republikaanien ykkös-ehdokkaan Donald Trumpin esiintymiseen, ettei siinä ole kysymys reality shows:sta. Vihamielisyys Trumpiia kohtaan alkaa osoittaa demokraattien paniikki-mielialaa. ”Uskon edelleen, ettei Trumpista tule presidenttiä, hän ennusti sanoen uskovansa Amerikan kansaan, ettei se anna höynäyttää itseään. (kolmanteen kertaan, tekisi mieli lisätä). http://www.timesofisrael.com/obama-trum ... lity-show/
· Uuden tien kaivausten yhteydessä löydettiin 7 000 vuotta eKr. rakennetun kaupungin rauniot. Arkeologien arvioiden mukaan asutusyhteisö ajoitetaan kalkoliittiseen aikaan, jolloin ihmiset alkoivat käyttää kupariesineitä kivisten ohella. Chalcos kreikaksi tarkoittaa kuparia, lihtos tarkoittaa kiveä, mistä johtuu nimi kalkoliitis. Ihmiset käyttivät kuparin ohella myös kivisiä työkaluja. Sen ajan asutuksia on löydetty Negevistä, Abu Goshiata, Motzan läheltä ja Holylamd rakennustyömaan yhteydessä, mutta löydöt ovat olleet hyvin hajanaisia. Nyt löydetty kaupunki Shuafatin pakolaisleirin lähellä on harvinaisuus. Kahden talon rauniot on kaivettu esiin ja sen mukana runsaasti liuskekivi- ja muita työkaluja sekä ruukunpalasia. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... sQ42lNxc6s
· Tuoreen mutta vielä keskeneräisten ja julkisuuteen vuotaneiden tutkimustulosten mukaan 93 % Israelissa myytävistä kananlihatuotteista on campylobakteerin saastuttamaa. Bakteeri aiheuttaa campylobakteriosis nimisen sairauden, ruuansulatuskanavien tulehtumisen, jota karakterisoi kiihottava, joskus verinen, ripuli, mukaan lukien kouristuksia, kuumetta ja kipua. Kärpäset levittävät bakteeria, mutta keittiötiloissa se leviää pesemättömien käsien tai valmistusastioitten ja pintojen kautta. Bakteeri kuolee kylmässä. Israeliin tuotavat kananruhot ovat tuoreita ilman jäädyttämistä. Useissa maissa sitä torjutaan kemikaaleilla, mutta se ei ole käytössä Israelissa. Sitä on salmonellan ohella löydetty etenkin lapsissa. Vuonna 2013 raportoitiin ainakin
8 000 tapausta, salmonellaa 3 000 tapausta. http://www.jewishpress.com/news/poultry ... 016/02/17/


Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Helmikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 20.02.2016 09:33

    Kuva

Friday, February 19, 2016
PERJANTAI 19.02.2016
PERJANTAI 19.02.2016
1. SÄÄENNUSTEET lupaavat lähes helteistä säätä vielä tälle päivälle, mutta lauantaista alkaen palataan taas normaalitahtiin tähän aikaan vuodesta, mikä tarkoittaa sitä, että lämpötila putoaa roimasti, taivas muuttuu puolipilviseksi ja sunnuntaista alkaen paikallisten sateitten mahdollisuus lisääntyy lämpötilan pysyessä alhaalla, alimmillaan sunnuntaina 8 -14 astetta, maanantaina jopa asteen verran alempi.

SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 16 -25; Tiberias 16 -30; Suolameri 23 -32: Eilat 20 -32 +C-astetta. Kinneretin pinta nousee edelleen 1 sm:n päivävauhtia ollen nyt -212.09 merenpinnan alapuolella.
Kuten edellä totesin, ennusteiden mukaan lämpötila viilenee selvästi sapatista alkaen ja ajoittaisten sateitten mahdollisuus kasvaa. Ennusteet eivät mainitse tuulen voimakkuudesta, mutta sateiseen säähän ne yleensä liittyvät, mikä lisää kylmän tuntua.

2. MONIAVIOISUUS ei kuulu länsimaiseen kulttuuriin, eikä se siten ole sallittu myöskään israelilaisen lain mukaan, joka seuraa tiiviisti länsimaista elämänmuotoa ja kulttuuria ja perustuu juutalaiseen Lakiin Mooseksen laatimien Toran käskyjen mukaan.

Tästä huolimatta Israelin kansalaisina elävien beduiinien perinteeseen moniavioisuus kuuluu oleellisesti, ja islamin korkein auktoriteetti koraani sallii miehelle neljä vaimoa. Valtaosa beduiineista tunnustaa islamin uskoa, joskin voi epäillä heidän uskonsa syvyyttä jatkuvasti vaeltavaa elämänmuotoa harjoittavien ihmisten keskuudessa, joilla on vähäiset mahdollisuudet osallistua yhteisiin rukoustilaisuuksiin viidesti päivässä. Islamin uskon harjoittaminen yksityiselämässä ei vaadi muuta kuin pienen rukousmaton oman mukavuutensa vuoksi, sekä muutaman koraanin säkeen muistaminen.
Yhteisiin rukous-tilaisuuksiin osallistuminen on kuitenkin ollut siinä määrin jokaisen miehen velvollisuutena, että sen laiminlyönnistä rangaistiin. Yhteiset rukoustilaisuudet toimivat poliittisina propaganda- ja informaatio-tilaisuuksina islamoppineiden harkinnan mukaan.

Alun pitäen Muhammed salli vain yhden vaimon kullekin miehelle, mutta koska jatkuvien sotien johdosta nuorten leskien määrä nousi kohtuuttomasti, hän salli enintään 4 vaimoa edellyttäen, että mies maksoi kustakin vaimosta hänelle kuuluvat morsius-maksut ja pystyi taloudellisesti vastaamaan heidän elannostaan.
Profeetalle niitä sallittiin monikertaisesti enemmän.

MELANIE LIDMAN kertoo ToI:n artikkelissaan kokemuksistaan beduiini-vaimon tuntemuksista hänen miehensä ilmoitettua, että hän ottaa uuden vaimon hänen lisäkseen.
Vaimo nimeltä Aisha kertoo asianajajalle 2014 näin: ”Hän (mieheni) tuli luokseni ja kertoi pienelle perheellemme, että hän aikoo mennä naimisiin, mutta lupasi olla hyvä minulle, ja antaa minulle kaiken, mitä tarvitsen”. Aisha ei halua kertoa omaa eikä toisen naisen koko nimeä suojellakseen perhettään.

Aisha kertoo lakimiehelle: ” Kuten jokainen tietää – miehen sana on laki beduiiniperheessä, enkä voinut sitä vastustaa”.
Aisha meni miehensä kanssa hänen valitsemansa naisen luo nimeltä Fatima (ei oikea nimi) pyytääkseen hänen kättään.
Aisha suostui hoitamaan kaikki uuden vaimon hääjärjestelyt.

Aisha kertoo edelleen: ”Parin kuukauden kuluttua minun mieheni menetti järkensä entisen perheensä kanssa. Hän alkoi hakata meitä (minua ja lapsia). Hän pani meidät kuorma-autonsa lavalle, raastoi meidän vanhempieni kotiin ja jätti meidät sinne”.

KNESSETIN raportin mukaan moniavioisuutta harjoitetaan beduiinien keskuudessa siten, että 30 % perheistä on joutunut kokemaan sen vaikutukset. Todellinen luku on 50 %.
Vaikka v. 1977 vahvistetun lain mukaan moniavioisuus on kielletty Israelissa, mutta viranomaiset eivät ole uskaltaneet puuttua ikivanhaan käytäntöön, joka on yleistä beduiinien keskuudessa.
Melanien artikkelin loppuosassa viitataan siihen, että myös arabien keskuudessa harjoitetaan moniavioisuutta, Kansanedustaja (Joint List) Taleb Abu Ararilla on kaksi vaimoa, eikä sano tarvitsevansa useampia vaikka voisikin. Tel Avivin terroristin tammikuun 1.päivänä murhaamalla taksinkuljettajalla Amin Shaabanilla oli kolme vaimoa ja 11 lasta. Hän on arabi, ei beduiini. Presidentti Reuven Rivlin osoitti surunvalittelunsa Shaabanin ”vaimolle ja lapsille” mainitsematta kahta muuta vaimoa.

MELANIE LIDMAN kertoo artikkelissaan varsin tyhjentävästi beduiinien patriarkaalisesta käytännöstä ja sen sekä naisille aiheuttamista vaikeuksista että sen hitaasta mukautumisesta moderniin yhteiskuntaan huomioiden samalla islamin uskon vahvan otteen beduiiniyhteisöstä.
Hän kertoo beduiini naisasianajajasta Abu Sharebista, joka johtaa naisasianajajien sosiaalinen oikeus-järjestöön Itach Maaki kuulavaa Beersheban haaraosastoa, jonka asiakkaat koostuvat valtaosin beduiininaisista, jotka ovat joutuneet vaikeuksiin avioliitossaan. Hän selvittää, ettei beduiinimies perusta haaremia, vaan ottaessaan uuden vaimon entinen tai edelliset siirtyvät asumaan miehen rakentamaan majaan samalle tontille.

Sosiaaliviranomaiset raapivat päätään pystyäkseen ratkaisemaan, mikä syrjäytettyjen vaimojen asema on lain mukaan. Ongelmia syntyy, jos mies edelleen käyttää entistä vaimoaan hyväkseen, ja etenkin, jos hän sen seurauksena saa lapsia. Sharebin mukaan viranomaiset rekisteröivät miehelle kaksi tai useampia vaimoja, mikä on vastoin lakia. Avioeroa ei tunneta beduiiniyhteisössä, ja syrjäytetty vaimo elättelee viimeiseen asti toiveita, että mies palaa, kuten joskus tapahtuu useiden vuosien jälkeen. Syrjäytetty vaimo on täysin miehensä armoilla, useimmat eivät ole saaneet mitään koulutusta eivätkä osaa mitään ammattia.

ISRAELIN ensimmäisellä pääministerillä David Ben Gurionilla olisi ollut arvovalta ja tilaisuus puuttua beduiiniyhteisön tilanteeseen, mutta hän ei uskaltanut ”avata kahden rintaman sotaa beduiinien kanssa”, kuten hän sanoi. Vuosien aikana ongelma on vain moninkertaistunut. Beduiinien uskotaan saavuttavan enemmistön aseman Negevissä 2020 mennessä, ja voivat vaatia itsehallintoa. http://www.timesofisrael.com/the-sorry- ... -polygamy/

3. TERROROSMI uutisia Israelissa.
Edelliseen artikkeliin viitaten on asianmukaista tarkastella, mitä turvallisuusongelmia beduiiniasutuksen levittäytyminen yhä useammin EU:n rahoittamana Israelin täyden valvonnan alaisille C-alueille Juudeassa ja Samariassa merkitsee käytännössä, ja miten lain noudattaminen ja sen valvomisen laiminlyönti vaikuttaa kansan yleiseen uskoon virkavallan uskottavuuteen.

RANI LEVIn supermarket-ketju rakensi suurmyymälänsä Shaar Binyaminin teollisuusalueelle Maale Mikhmash juutalaisyhteisöön lähellä Ramallahia. Marketin tarkoituksena on palvella sekä alueen juutalaisia että arabiasukkaita.
Kaksi arabiterroristia pystyi ovenvartijoitten huomaamatta tuomaan kaksi veistä mukanaan marketin sisään vähän ennen
17.00 torstaina. Poliisin tiedottajan mukaan terroristit olivat 14-vuotiaita arabipoikia, jotka kävelivät ympäri marketin sisällä 20 minuutin ajan ennen uhrinsa valitsemista.
He puukottivat 21-vuotiasta vapaalla ollutta armeijan kersanttia Tuvia Yannai Weissmania ja toista 36-vuotiasta Avi Avitalia. Terroristit pyrkivät pakoon, mutta asiakkaat estivät sen osto-kärryjen avulla. Paikalla olleet kaksi aseistettua asiakasta ampuivat terroristit kuoliaiksi. Marketissa syntyi täysi kaaos ihmisten pyrkiessä suojautumaan tietämättä, mitä tapahtui.

Kersantti Weissman kuoli niskaan iskettyihin haavoihinsa, toinen uhri Avi Avital vietiin Hadashan sairaalaan, häntä puukotettiin useita kertoja selkään. 10 henkilöä hoidettiin shokin vuoksi.
Toinen terroristi kuoli sairaalassa, toista hoidetaan sairaalassa, hän on kohtalaisessa kunnossa. Sekä puukotuksen uhrit että terroristit työskentelivät Mikhmashin juutalaisyhteisössä. Terroristit olivat läheisestä Bitunian arabikylästä.

IDF kielsi arabeilta pääsyn Shaar Binyamin teollisuusalueelle sunnuntaihin saakka ja sulki supermarketin toistaiseksi, koska sen vartijat eivät olleet estäneet terroristien pääsyä marketiin. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 016/02/19/

Jerusalemin alueen Forumin edustaja varoittaa, että toinen terrorihyökkäys voi tapahtua koska tahansa, tällä kertaa Rami Levin Mishor Adumim marketissa. Hän sanoo, että EU:n rahoittamina ja tukemina laittomaan setlementtiin pystytetyt elementti-rakenteiset parakit ovat vain lyhyen kävelymatkan, 800 metrin, päässä marketista, ilman mitään esteitä.
”Koko maantien varsi Maale Adumimista Jerikoon päin on täynnä beduiinien pystyttämiä laittomia ”setlementtejä”, eikä Juudean ja Samarian siviilihallitus puutui asiaan millään tavoin”, edustaja sanoo. Tämä on osa EU:n harjoittamaa laitonta toimintaa Israelin viranomaisten silmien alla saadakseen lisää ”facts on the ground”, todisteita siitä, että maa kuuluu arabeille. Maan omistaa valtio.
Jerusalem Belt Forum edustaja valittaa, että maan laki ilmeisesti suosii arabeja ja beduiineja, koska Givat Zeevin synagoga määrättiin purettavaksi maanomistuksen epäselvyyden vuoksi, mutta EU:n rahoituksen turvin arabit saavat rakentaa laittomasti valtion omistamalle maalle C-alueilla, jota Israel valvoo täysin. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... sbewFJxc6s

Perjantaiaamuna Damaskos-portin edustalla 20–vuotias terroristi puukotti kahta poliisiupseeria ennen kuin turvallisuusjoukot eliminoivat hänet. Paikalla seissyt 50-vuotias arabinainen sai vaarattomia verinaarmuja jalkoihinsa poliisin ampumien luotien siruista.
Toinen haavoittuneista poliiseista sai puukonhaavoja yläruumiiseensa ja on kohtalaisessa kunnossa sairaalassa. Toinen haavoittui lievemmin puukoniskuista käteen.
Arabiterroristi oli kotoisin Jerusalemin itäosan Kfar Aqab arabikylästä. Poliisi sulki alueen toistaiseksi. Tuhannet arabi-muslimit kulkevat portin kautta moskeijaan perjantain rukouksiin.
http://www.timesofisrael.com/two-said-l ... ng-attack/

4. USA harkitsee Iranin ottamista mukaan 17 maan muodostamaan koaliittioon, jonka päämääränä on muodostaa Syyrian tulitaukoa valvova sotilaallinen joukko-osasto, mikäli sellainen koskaan saadaan aikaan. USA jättää huomiotta sen, että Iran kannattaa Assadin hallitusta. Pari päivää sitten raportoitiin, että tulitaukoneuvottelut Brysselissä ovat epäonnistuneet, mutta ilmeisesti John Kerry haluaa niitä jatkettavan.
USA ja Venäjä ovat keskeiset tekijät, mitä tahansa Syyriassa tapahtuu.
Maltilliset kapinallis-järjestöt ovat esittäneet puskurivyöhykkeen perustamista Israelin ja Syyrian rajan tuntumaan. Israelissa kenraalimajuri evp. Uzi Dayan esittää samaa. Hänen mielestään sen tulisi olla 8 -10 km syvyinen, mikä estäisi lyhyen matkan rakettien ampumisen Israelin puolelle.
Gayan pitää lisäksi tärkeänä Jordanjoen laakson pitämistä IDF:n valvonnassa, koska hän pelkää IS:n voivan sen kautta soluttaa agenttejaan Juudeaan ja Samariaan.
http://www.timesofisrael.com/us-may-soo ... scussions/

Iranissa pidettävät parlamentti vaalit ovat aktivoineet järjestöjä ja puolueita aloittamaan vaalitilaisuuksiaan maassa. http://www.timesofisrael.com/iran-refor ... -kick-off/

5. USA:n republikaanien johtava presidenttiehdokas Donald Trump on saanut aiheita laukoa totuuksiaan, jotka kansankielellä lausuttuina uppoavat kansaan. Trump hämmästeli paavin tapaa kritisoida Meksikosta käsin USA:n harjoittamaa siirtolais-politiikkaa, jota pidetään hölläkätisenä päästäen kaikki rikolliset ja mafian johtajat maahan. Paavi katsoi USA:n kohtelevan rajan yli pyrkiviä liian rajusti ja epäinhimillisesti, mikä sai Trumpin veren kiehumaan. Paavi lisäksi epäili, ettei Trump ole kristitty.
Trump vastasi siihen, että jos IS miehittää Vatikaanin, paavin tulisi rukoilla, että hän olisi silloin presidenttinä, koska hän tietää, miten IS:n hyökkäyksiin tulee vastata.
Trump syyttää myös lehdistöä vääristeltyjen gallup-tulosten levittämisestä. Hän johtaa kilpaa 35 -40 %:n kannatuksella.
Trump sanoi pitävänsä häpeällisenä tapaa, miten USA:n istuva presidentti Obama on kohdellut Israelia. Vaikka Trump sanoo pyrkivänsä noudattamaan tasapuolista politiikkaa Israelin ja PA:n välisissä kiistoissa, hänen lausunnoistaan ilmenee hänen syvä kunnioituksensa ja ymmärryksensä juutalaisvaltiota kohtaan. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... sbxtFJxc6s



Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Helmikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 22.02.2016 08:06

    Kuva

Sunday, February 21, 2016
SUNNUNTAI 21.02.2016
SUNNUNTAI 21.02.2016
1. TAIVAANKASNSI oli pilvinen aivan ennusteen mukaisesti, ja ilma tuntui kostealta ja viileähköltä lähes helteisen sään jälkeen. Yön aikana ei kuitenkaan ollut satanut, mutta ennusteiden mukaan pilvisyys ja sateitten mahdollisuus jatkuvat lähipäivien aikana.
Jerusalem Post otsikoi säätilan muutosta koskevan artikkelinsa sanoin ”Helleaalto on väistymässä ja talvi valmistelee paluutaan”. Artikkelissa todetaan, että hellesäitä on esiintynyt helmikuussa ennenkin, vuosina 1941, 1971 ja 2010, mutta tämäntalvinen helleaalto helmikuussa ylittää kaikki ennätykset. Artikkelissa todetaan, että se oli kuin unelma, ikään kuin meidät olisi yllättäen siirretty toukokuuhun. ”Toivottavasti kaikki nauttivat siitä, koska talvi valmistelee paluuttaan tällä viikolla”.

TAVALLINEN lämpötila tähän aikaan vuodesta on 8 -10 astetta. Viime viikon aikana todettiin 32 +C-asteen päivälämpötiloja keskimääräisen lämpötilan ollessa 21 -30 astetta - parissa kohteessa maan pohjoisosassa jopa 1 -2 asteen ennätyslukemin. Keskiviikkona Kfar Bloomissa mitattiin +30.2 astetta, ja Kinneretin eteläpuolella Tzmahin tarkkailuasemalla mitattiin +32 astetta.

JERUSALEMISSA mitattiin v-1941 +29.9 +astetta, kun viime viikon korkein pääkaupungissa mitattu lämpötila oli 23.5 +astetta. Säätieteilijät ovat pyrkineet löytämään selityksiä epätavallisen korkeille lämpötiloille keskellä talvea päätyen toteamaan omien termiensä mukaisesti sen johtuvan ylemmän ilmakerroksen jyrkänteen painumisesta alas aiheuttaen ilman lämpenemisen ja kuivumisen, kuten IMS:n sääpalveluosaston johtaja tri Amos Porat selitti kansanomaisesti. Hän sanoi lämpimän ilman tulevan Turkin yllä olevan ilmajyrkänteen painumisen johdosta tulevan kaakosta, Kuolleenmeren alueilta.

Joka tapauksessa sää alkoi jo viiletä lauantaina ja se tulee jatkumaan viikon aikana. Paikalliset kuurot voivat kehittyä yleisiksi sateiksi, mikä tulee aiheuttamaan äkillisiä tulvia joillakin alueilla. http://www.jpost.com/Israel-News/Heatwa ... ack-445572,
SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 10 -14; Tiberias 12 -19; Suolameri 16 -24; Eilat 12 -24 +C-astetta. Iltapäivällä voi olla ukkosta.
Kinneretin vedenkorkeus pysyttelee samoissa lukemissa.

2. OPETUSMINISTERI Naftali Bennett julkisti ministeriön laatiman opetusalan ohjekirjan (teztbook, curriculum, opetussuunnitelma), jota jokainen opetusministeri pyrkii muotoilemaan oman kulttuuritaustansa ja maailman-katsomuksellisen näkemyksensä mukaisesti, mikä lienee luonnollista, joskaan ei hyväksyttävää. Tosiasiassa yksikään opetusministeri ei liene pystynyt laatimaan opasta, joka tyydyttäisi kaikkia kansankerroksia, mutta Israelin kiehuvassa kattilassa tämä ilmenee ehkä selvemmin ja rajummin kuin missään muussa maassa.

OPETUSMINISTERI Naftali Bennett (Juutalainen Koti) kuitenkin vakuuttaa, ettei hänen johdollaan laadittu opas ole puolueellinen.
”Uuden opetusohjelman ei tulisi olla setlementtien puolestapuhuja, koska se kuuluu oikeiston ja vasemmiston väliseen poliittiseen polemiikkiin, mutta sen tulee olla Israelille myönteinen” Bennett selittää. Hän sanoo pyrkineensä välttämään edellisten suunnitelmien puutteita maan vähemmistöjen syrjimisestä, mistä jotkut ministeriön artikkeleiden laatijat sitä moittivat sanoutuen irti sen julkaistusta tekstistä väittäen virkailijoiden muuttaneen heidän alkuperäistä tekstiään ilman lupaa. Bennett arvioi, ettei Israelilla ole ollut toista opetus- ja taloudenministeriä usean vuoden aikana, joka hänen tavallaan on paneutunut vähemmistöjen aseman kohentamiseen.
Bennett on tukenut hepreankielen opetusohjelman lisäämistä arabikouluissa, ja vastaavasti arabiankielen opettamista juutalaiskouluissa.
”He oppivat hepreankieltä lastentarhoista lähtien”, Bennett selittää. Samoin juutalaislapsille opetetaan arabiaa. Opetusalan komitean työskentelyyn osallistunut arabi (Joint List) erosi vastalauseeksi ohjelman puutteiden vuoksi, hän väitti.
Heprean ja arabiankielen oppiminen englannin ohella elintärkeä nykyaikana, jolloin etenkin nuoret seuraavat sosiaalisia verkostoja ipodiensa ja kännyköittensä kautta.
Egyptin Tahrir-aukiolle kokoontuvat presidentti Hosni Mubarakin hallitusta vastustavat mielenosoittajat pitivät yhteyttä toisiinsa Facebookin ja Tweetin välityksellä. http://www.timesofisrael.com/amid-textb ... -partisan/

3. SOSIAALISEN verkoston vaikutuksesta nuorisoon on hyvänä joskin tuomittavana esimerkkinä nuori arabityttö, joka seurattuaan videoita online ohjelmissa pyrki toteuttamaan käytännössä samaa, mitä videoissa opastettiin.
19-vuotias arabinuori nainen videoista innoitteen ottaa keittiöveitsi ja mennä Tapuah-risteykseen Samariassa.
Hän kuvitteli voivansa toteuttaa saamansa innoitteen asettuen bussipysäkille odottamaan sopivaa iskukohdetta.
Hänen pahaksi – tai hyväksi – onnekseen hän ei ehtinyt toteuttaa kavalaa aikomustaan, ennen kuin hänet keksittiin.

Paikalla olleet sotilaat käskivät tyttöä useaan kertaan pysähtymään ja näyttämään ID-korttinsa, mutta hän jatkoi hyökkäilyään sotilaita vastaan pysähtyen vasta, kun he vetivät tuliaseensa esiin valmistautuen ampumaan.

Kuulusteluissa ilmeni, että hän oli kotoisin läheisestä Qusran arabikylästä. Innoitteen hän oli saanut seurattuaan videoita, joissa arabinuoria kiihotettiin hyökkäämään juutalaisia vastaan.
Qusran arabikylän asukkaat rettelöivät toistamiseen sekä sotilaitten että läheisen juutalaiskylän Esh Kodesh asukkaitten kanssa. Tytön tulevaisuuden ja elämän kannalta yritys sai onnellisen lopun, vaikka kotikylässä häntä tuskin arvostetaan. Moloch epäjumala vaatii verta ja lapsiuhreja, http://www.timesofisrael.com/amid-textb ... -partisan/

4. TOISENLAINEN puukkosankari heilui brasilialaisessa baarissa keskiviikkona. Siemailtuaan lasillisen rommia tämä karvainen romeo sieppasi keittiöveitsen käteensä alkaen sohia sillä baarin miesasiakkaita, mutta jätti naispuoliset rauhaan.
Kysymys ei siis ollut rasismista eikä politiikastakaan terrorismista puhumattakaan, vaan puhtaasta mieskunnon osoituksesta.
Tolanne kehittyi Patoksessa, Palaussa siihen, että paikalle kutsuttiin palokunta hillitsemään hehkutustilaan kuumentunutta asiakasta. Eräs paikalla ollut oli jopa pystynyt kuvaamaan baarin katolle nousseen apinan suurta keittiöveistä heilutellen. Kuva levisi aRede websivulle, josta UPI sen kopioi keskiviikkona.

Palokunnan komentaja everstiluutnantti Saul Laurentino moitti baarin henkilöstöä väkevien tarjoilemisesta juopuneille asiakkaille. Palokunta sai apinan lopulta rauhoittumaan ja luopumaan aseestaan ja laski sen vapaaksi viidakkoon, mutta sen on nähty myöhemmin hätyyttelevän läheisen koulun (mies?)oppilaita. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... slxaFJxc6s

5. ESIMERKKINÄ islamin salaisesta levittämisestä pahaa aavistamattomien ja ymmärtämättömien lasten välityksellä voidaan pitää seuraavaa kertomusta.
Les Beaucampin koulun 3. vuosikurssin oppilaita kehotettiin kirjoittamaan kotiaine, jonka aiheena oli ”täydennä kirje, jonka olet aloittanut tai suunnittelet aloittavasi kirjoittaa vanhemmillesi aikomuksestasi kääntyä islamin uskoon”.
Aloitteen kirjeen kirjoittamisesta oli laatinut koulun uskonnon opettaja miss Amber Stables yläkoulun oppilaille, joita hän opasti kertomaan, ”Miltä nyt tuntuu, miten kääntyminen muslimiksi on muuttanut elämääsi, miten paljon rakastat perhettäsi ja toivot sen hyväksyvän valintasi” ohjeissa mainitaan.
”Keskitä: Miten se tulisi vaikuttamaan sinuun joutuessasi kertomaan sen vanhemmillesi? Miten he tulisivat reagoimaan siihen”?

PELÄTEN aloitteensa aiheuttamaa vastareaktiota opettaja oli lisännyt tehtävään selityksen: ”Huomioikaa, että tämä on osa luovaa kirjoitusta, ettekä te (oppilaat) itse asiassa ole kääntyneet tai suunnittelemassa kääntymistä islamilaisiksi. Tämä on testi siitä, mitä olemme opiskelleet vuoden aikana ja miten valmiit olette
keskustelemaan objektiivisesti”.
Vaikka kertomus on kiertänyt internetissä, valtakunnallinen media ei ole puuttunut siihen. Fahrenheit 211 blogissa kirjoitetaan: ”Vaikka tämä olisi vain puhdas testi opitun ymmärtämiseksi, se ei ole hyväksyttävissä enempää niille, joilla on oma uskonnollinen vakaumuksensa kuin ei-uskonnollisillekaan, jotka ovat huolissaan islamin leviämisen tuhoisesta vaikutuksesta”, blogissa todetaan: ”Miss Stablesin kaltaiset islamin myötäilijät ovat propagoimassa islamia tavalla, joka on täysin irti todellisuudesta. Kuvittelepa vaikka, että lapsia olisi kehotettu kirjoittamaan kotiaine aiheesta, miltä tuntuisi perheen vanhemmista, joiden lapsi on kääntynyt tai kääntymässä uskontoon, jossa naiset ovat toisen luokan kansalaisia ja täysin miehensä mielivallan alaisia”.
Artikkelin lopussa muistutetaan, ettei lännen opetusjärjestelmä vain jätä kertomatta sen, mitä islam todella on, vaan kehottaa omaksumaan sen. - Yksi pohdinnan aihe olisi sekin, miksi naiset ovat innokkaimmin kiinnostuneita islamista? Se on kuin perhosen lentelemistä avotulen ympärillä heittäytyen lopulta tuleen. http://www.jewsnews.co.il/2016/02/21/ho ... -to-islam/

6. Saksassa, joka on ottanut vastaan satoja tuhansia muslimeja ”pakolaisia”, on alkanut vasta-aalto sen hallitsemiseksi.
Bremenin kaupunki-valtion 220 poliisiupseeria osallistui Islamilaiseen kulttuurikeskukseen ja sen 12 asuntoon tehtyyn ratsiaan sulkien sen toistaiseksi. Poliisin epäilyksen mukaan kulttuurikeskus toimi yhteistyössä militaristisen islamin kanssa.

Bremenin kaupunki-valtion sisäministeri Walter Maeurer sanoo, että Bremenin muslimiyhteisön samanlainen kulttuurikeskus suljettiin, koska sen jäseniä oli värväytynyt ISIS:n joukkoihin.
Sisäministeri Maeurerin mukaan poliisi ei suorittanut pidätyksiä, mutta takavarikoi tietokoneita, kovalevyjä, kännyköitä ja muistikortteja, kuten hän kertoi uutistilaisuudessa.
Poliisi teki ratsian myös autokorjaamoon Delmenhorstissa Bremenin ulkopuolella. Poliisi epäilee radikalismin leviämistä. http://linkis.com/www.infowars.com/ujzjI
7. TERRORI-ISKUISSA kuolee ihmisiä molemmin puolin muuria, sekä viattomia uhreja että niitä, joille isku oli tarkoitettu, terroristin itsensä lisäksi. Kaikilla terrorismissa surmansa saaneilla on myös omaisia, vanhemmat, veljiä ja sisaria, ehkä oma vaimo ja myös omia lapsia.
Israelin radion ohjelmassa käsiteltiin kysymystä, jonka yhteydessä juontaja totesi, että ”suru on aina suru” lähiomaisen menetyksestä, oli sitten kysymys terroristin tai hänen uhriensa omaisista. Hänen väitteensä ovat saaneet asiantuntijat pohtimaan, onko asia näin.

Artikkelissa kerrotaan useista terroristien lähiomaisista, isästä ja äidistä ja heidän reaktioistaan kuullessaan omaisensa menehtymisestä iskunsa yhteydessä.
Yksi heistä on Umdan Shalim Qawashmeh, joka 13 vuotta sitten räjäytti 10 kg:n pomminsa Egged bussissa Haifazza Moriyah-kadulla surmaten 17 ihmistä 9 heistä lapsia ja teini-ikäisiä - itsensä lisäksi. Yksi surmansa saaneista oli 17-vuotias Asaf Tzur.
Hänen isänsä Yossi Tzurin reaktio oli täydellinen tyrmistys poikansa menetyksestä. Hän kertoo kulkeneensa kuin robotti, turtana, pystymättä hyväksymään tapahtunutta.

Asaf Tzur kertoo, että terroriostin äiti käyttäytyi täysin vastoin myös arabien perinteitä. Sen sijaan, että hän olisi pukeutunut mustiin, hän kertoi kaikille juhlivansa poikansa marttyyriutta kolme päivää, ja todella, seuraavana aamuna hän jakoi muistoteltassa makeisia ilon osoitukseksi poikansa urheudesta.

Artikkelissa kerrotaan parista muusta PMW:n taltiomasta terrori-iskun yhteydessä terrorin kuoleman vaikutuksesta omaisiin ja siitä, miten PA:n media ja johto ylläpitävät myyttiä terroristin sankarillisuudesta ja esikuvasta lapsille ja nuorille ihannoimalla kuolemaa ja hyljeksimällä elämää.
Juutalaiset isät ja äidit toivovat, että verenvuodatus loppuisi, mutta arabiäiti sanoo olevansa ylpeä pojastaan tai tyttärestään, jotka seuraavat marttyyrien esimerkkiä.
”Marttyyrius on ihana”, he vakuuttavat.
Heidän muistoaan kunnioitetaan nimeämällä puistoja ja katuja ja lasten tapahtumia ja urheilukilpailuja heidän nimellään, ja heistä riimitetään suosittuja lauluja ja runoja, joita toistellaan PA;n virallisessa mediassa ja soitetaan levyltä kahviloissa ja kaupoissa. http://www.jewsnews.co.il/2016/02/21/ou ... in-israel/

8. Belgian federatiivinen hallitus maksaa palkkaa 40 muslim-imaamille, joiden tehtävänä on stimuloida EU:n oloihin soveltuva islamin versio. Heille annettu tehtäväkuvaus on mahdoton, sillä islam perustuu koraaniin, joka islamin opetuksen mukaan annettiin Muhammedille suoraan Allahilta, ja on muuttumaton. Belgian hallituksen lupaamat 3.3 miljoonaa Euroa on heitetty Kankkulan kaivoon. Islam etenee EU:ssa voimalla. http://www.jewsnews.co.il/2016/02/21/be ... -of-islam/

9. Ranska on yksi Israelin pahimmista vihollisista, ellei pahin. kerrotaan Guy Milieren kirjoittamassa artikkelissa. Ranska ei vain osoita täyttä sokeutta PA/PLO:n arabien harjoittaman terrorismin suhteen, vaan rikollisesti osallistuu siihen. http://www.jewsnews.co.il/2016/02/21/fr ... ish-state/

10. Kristityt pakolaiset ovat todellisessa vaarassa muslimipakolaisten johdosta, jotka häpeilemättä ja kenenkään estämättä pahoin-pitelevät ja halveksivat heitä. Jotkut esittävät hurskaita toiveita, että ehkäpä heidän käytöksensä muuttaa, kun ovat asettuneet aloilleen. Historian opetukset ja muslimien omat kirjoitukset osoittavat aivan toisenlaista tulevaisuutta. Islamin eskatologian mukaan juutalaiset on tapettava ensin, sitten kristityt, joiden kirkot ja ristit on tuhottava. http://www.jewsnews.co.il/2016/02/21/ge ... gee-camps/

11. Pakistan on luvannut toimittaa ydinpommin Saudi Arabialla, joka pian tulee suorittamaan koeräjäytyksen. Jo vuosia sitten kerrottiin, että saudit ovat ostaneet ydinpommin Pakistanista, ja että pommit ja niiden kuljettamiseen tarkoitetut ohjukset on varastoitu Pakistaniin odottamaan Saudi Arabian päätöstä niiden toimittamiseksi saudien kuningaskuntaan. http://www.jewsnews.co.il/2016/02/21/sa ... t-it-soon/


Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Israel Update / Helmikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 25.02.2016 08:44

    Kuva

Wednesday, February 24, 2016
KESKIVIIKKO 24.02.2016
KESKIVIIKKO 24.02.2016
1. TÄNÄÄN saatiin vähän esimakua siitä, millaista se tulee olemaan, kun jonkun EMP-iskun seurauksena kaikki sähkökaapelit sulavat sen vaikutusalueilla ja muuntajat särkyvät eivätkä mitkään palvelut toimi. Korjausten vuoksi sähköt katkaistiin seitsemän aikaan aamulla ja vasta 15 yli kymmenen ne palautettiin. Tämän johdosta raporttini tulee olemaan myöhässä ja vähän typistetty.

LÄMPÖTILA oli ulkona puoli seitsemän aikaan yhdeksän asteen tienoilla nousten siitä 16 asteeseen. Taivas on puolipilvinen tänään, mutta huomisesta alkaen pilvet väistyvät antaen tilaa auringon paisteelle ja lämpötilat nousevat maassa.

Lämpötilat tänään: Jerusalem 9 -16; Tiberias 13 -21; Suolameri
12 -23; Eilat 13 -24 +C-astetta. Kinneretin vedenkorkeus on noussut tämän viimeisen sadekauden aikana 40 sm ja nousee 1 sm:n päivässä.
Donald Trump jatkaa mahtavaa taivaltaan kohti republikaanien presidentti-ehdokkuutta. Hänellä on kuitenkin vahvoja vastustajia, jotka voivat turvautua jopa väkivaltaisuuksiin estääkseen hänen valintansa. Trump voitti Nevadan vaalit vakuuttavasti 45.4 %:illa. Rubio osoitti nousukykynsä ohittaen Cruzin, mutta molemmat alkavat olla epätoivoisia Trumpin saavuttamiseksi, sillä aikaa ei ole kohta tarpeeksi. http://www.timesofisrael.com/donald-tru ... in-nevada/,

2. POLIISI pidätti yön aikana Juudeassa ja Samariassa 18 epäiltyä PA:n arabia, jotka vietiin kuulusteluihin.
Jerusalemin vanhassa kaupungissa poliisi pidätti 2 katu-kaupustelijaa, joilla oli putkipommeja ja patruunoita kioskeissaan. Arabit ovat 40-vuoden ikäisiä. Heidät vietiin kuulusteltaviksi.
Poliisin tiedottaja ei osannut sanoa, oliko kyse terrorismista vai rikollisuudesta, jossa myöskin käytetään kovia otteita.

JUUDEASSA ja Samariassa rajapoliisi yhdessä poliisin ja IDF:n kanssa pidättivät 18 PA:n arabia; 8 heistä oli Hamasin jäseniä. 3 pidätettyä kuuluivat poliisin omaksumaan kategoriaan kansan
vastarinta, mikä tarkoittaa kivityksiä ja osallistumista laittomiin mielenosoituksiin. Tämä oli toinen yö, jonka aikana poliisi pidätti suuren joukon epäiltyjä. Edellisen vuoden aikana pidätettiin 3000 arabia epäiltyinä terrorismista, heistä 1900 vastaan nostettiin syytteitä, kuten Shin Betin julkistamat tiedot osoittavat. http://www.timesofisrael.com/police-cat ... jerusalem/

3. Uutisartikkeli ovat pitkin talvea kertoneet, että Hamas valmistautuu kiireellä uuteen sotaan Israelia vastaan.
Times of Israel (ToI) journalisti Ran Ben Zion kertoo artikkelissaan. että sodanmahdollisuus on leviämässä journalistein keskuuteen.
Ben Zion kertoo sodan äänien kuuluvan rajan pinnassa asuvien asukkaitten korviin. Äänikirjeessä, jonka journalistit saivat asukkailta, kuuluu puolen tunnin ajan selvästi kovia kumahduksia ja räjähdyksiä, minkä jälkeen äänet hiljenivät äkisti, mutta niiden sijaan kuultiin arabiankielisiä käskyhuutoja, jotka kuulostivat armeijan komennoilta ja taisteluhuudoilta.
Ne osoittavat ilman epäilyksiä, että Gazan rajan länsipuolella harjoitellaan tiiviisti sotaa varten.
Kirjoittaja rauhoittelee, ettei ole syytä huoleen, pääministeri Netanyahu on tietoinen asiasta ja keskustelee alueen komentajan kanssa sopivista vastatoimista, kuten Jedioth Aharonoth kertoo. Lehti vakuuttaa samalla, ettei Hamas ole innokas sotaan vielä tällä hetkellä. Samaa vakuuttaa IDF:n tiedustelukomentaja Knessetin ulko- ja puolustusasiain komiteassa Israel Hajom mukaan.

Kaikesta huolimatta kenraalimajuri Herzi HaLevi kertoo suljetussa tilaisuudessa, että sosiaalisen tilanteen heikentyminen kestämättömäksi voi lopulta aiheuttaa jännitteitä, jotka vaativat purkausta. Kesäsodan tuhoamien ja turmelemien asuin-rakennusten korjaaminen ei etene läheskään suunnitellulla tavalla ja vauhdilla, vaikka Israel toimittaa runsaasti rakennustarvikkeita.
Israelissa pohditaan uuden tavarasataman rakentamista Gazan rannikolle. Puolustusministeri Yaalon vastustaa ehdottomasti sellaista ehdotusta, koska se poistaisi IDF:n mahdollisuuden tarkastaa kaikki Gazaan menevät tavaraerät.

Israelin terveysviranomaiset ovat kuitenkin painiskelemassa toisen ongelman parissa: Miten saada potentiaalinen flunssa-aalto hallintaan ulottamalla rokotuksia etenkin koululaisiin. 200 000 kansalaista on saanut flunssatartunnan ja 30 on kuollut siihen.
Vastauksena siihen terveysministeriö rokottaa 850 000 koululaista kevään aikana. http://www.timesofisrael.com/threat-of- ... oms-large/

4. Sotilaitten jouduttua vapaa-aikanaan puukottajien uhreiksi on herättänyt kysymyksen, olisiko sotilaitten kannettava aina asetta mukanaan, myös ollessaan lomalla asepalveluksestaan. Tämä tarkoittaisi, että heidän tulisi vielä aseensa mukanaan myös supermarketeihin ja muihin yleisiin kokoontumispaikkoihin voidakseen puuttua välittömästi tilanteeseen. Tämä huomattiin etenkin Beershebassa ja Rami Levin markettiin tehdyn hyökkäyksen aikana.
Mielipiteet menevät pahasti ristiin toisten vakuuttaessa, että se voisi säästää ihmishenkiä, toisten selittäessä, että se voi aiheuttaa entistä suurempaa riskiä.
Sivusta asiaa seuraten ihmettelee, miksi armeijan sotilaille ei opeteta itsepuolustustaitoa, sillä nuoret terroristit ovat lähes poikkeuksetta aseistautuneet vain puukoilla, jotkut saksilla. Useimmiten hyökkäykset tapahtuvat takaapäin pyrkien osumaan niskaan, mikä tekee puolustautumisen vaikeaksi.

PSYKIATRISET tutkimukset armeijan parissa ovat osoittaneet, että itsemurhien määrä on pienentynyt jopa 40 % asevelvollisten parissa, jos aseen käsittely rajoitetaan pelkästään armeijan tiloihin harjoitusten aikana ja johtajien valvonnassa.
Armeijan komentaja kenraali Gadi Eisenkott antoi maanantaina määräyksen, että sotilaitten tulee pitää aseensa aina mukanaan, myös vapaa-aikana. http://www.timesofisrael.com/rather-tha ... ater-risk/

5. Poliisi julkisti keskiviikkona poliisin tutkimusten tiedot, joiden mukaan aiemmin tässä kuussa Rahatin beduiinikaupungissa
65-vuotiasta naista puukoittanut alaikäinen beduiinin pääsi Israelin puolelle turva-aitaa toverinsa avustamana. Poliisi pidätti nuoren terroristin, joka puukotti uhriaan niskaan, mikä tallentui myös turvallisuuskameroihin. Poliisin paljastuksen mukaan terroristi on 17-vuotia Yattan arabikylästä Juudeassa Hebronin alueella. Hän oli suunnitellut pakoreittinsä etukäteen. Hän oli osallistunut Israelin vastaisiin mielenosoituksiin. Kuulusteluissa selvisi, että innoitteen iskuun hän oli saanut PA:n TV:n julkistamista videoista, myös Al-Aqsa TV:n lähetyksissä. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... s2AqlJxfhQ

6. USA:n ulkoministeri John Kerry totesi kongressin ulkoasiain komiteassa, ettei ehkä enää ole mahdollista pitää Syyria yhtenäisenä, vaikka Venäjän tukemat Assadin armeijan joukot pystyisivätkin vapauttamaan Aleppon kaupungin kapinallisten käsistä. Kerryn kuvaus Syyrian tilanteesta ja sen mahdollisesta kehityksestä olivat karmeita: ”Tilanne voi kehittyä todella rumaksi”.
Kerry arvioi, että allekirjoituksestaan huolimatta Venäjä ei ehkä noudata tulitaukoehtoja. Sopimuksen ulkopuolelle jätettiin ISIS, Al-Nsra ja Al-Qaida. Hän totesi, että maa-alueen pitäminen käsissään on vaikeaa Syyriassa, ja Venäjän tulisi osallistua pitkäksi aikaa Aleppon puolustamiseen.
Hän sanoi USA:n valmistautuvan B-suunnitelman toteuttamiseen, jossa se jatkaa Assadin hallituksen kaatamista haluavien terrori- järjestöjen tukemista. Kerry osoitti USA:n olevan täysin ymmällään tilanteen todellisesta kehityksestä. Hän varoitti, että arabimaitten kärsivällisyys Assadin karkottamiseksi voi loppua, ja siksi Gulf-maat ovat kehottaneet kansalaisiaan poistumaan Libanonista. Hän viittasi Turkin ja Saudi Arabian muodostaman ja johtaman koaliittion potentiaalisesta hyökkäyksestä Syyriaan Assadin joukkoja vastaan. Venäjä varoitti tästä mahdollisuudesta uhaten pommittaa niitä. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 016/02/24/,
7. CIA:n terrorinvastainen keskus kertoo, että Saudi Arabialla on jo hallussaan 7 ydinpommia, jotka se on ostanut Pakistanilta. CIA paljasti uutisen FOX-news uutiskatsauksessa ja kertoi samalla, että pommit voidaan kuljettaa kohteisiinsa F-15 koneissa. Paljastuksen tehnyt Ted Turner arvioi, että CIA on saanut Washingtonin luvan paljastukselleen, koska muuten häntä voitaisiin syyttää salaisten tietojen levittämisestä. http://whatsupic.com/news-politics-usa/1456036869.html

8. UUTISOTSIKOITA
· Kiina estää Japanin tavoin islamin tunkeutumisen maahan eikä välitä mitään liberaalien valituksista. http://www.jewsnews.co.il/2016/02/24/ch ... -complain/
· Afgaanit osoittavat mieltään Macedonian suljettua rajan. http://www.jewsnews.co.il/2016/02/24/af ... migration/
· Entinen USA:n puolustusvirkailija William Perry varoittaa, että III maailmansota voi alkaa koska tahansa USA:n ja Venäjän välisillä ydinaseitten iskuilla. http://www.jewsnews.co.il/2016/02/24/ww ... get-ready/
· TV-dokumentti ”Yksinvaltias Obama” iskee pahoin Michelle Obamaan ja muihin, jotka rellestävät veronmaksajain kustannuksella USA:ssa. Dokumentin on tehnyt Dmtry Kiselyov Venäjällä, se esitetään tällä viikolla. http://www.jewsnews.co.il/2016/02/24/ww ... get-ready/
· Historian totuus, kuka omistaa maan Jordanjoesta Välimereen. http://www.jewsnews.co.il/2016/02/24/fo ... f-history/
· Tutkiessaan marraskuun 13 päivän terrori-iskuja Pariisissa poliisit löysivät terroristin asunnosta videon, jossa on
mukana Belgian johtava ydintutkija, kertovat Ranskan poliisit. http://www.jewsnews.co.il/2016/02/24/vi ... isis-home/
· Berliinissä muslimit ryöstävät ihmisiltä, myyvät huumeita ja hyökkäilevät sekä pariskuntia että naisia vastaan avoimesti ja keskellä päivää, eikä poliisi voi sille mitään. http://www.jewsnews.co.il/2016/02/24/be ... o-nothing/
· Terrori-isku Gush Etzionissa. Sotilaitten luodit osuivat vahingossa uhriin, joka haavoittui vaarallisesti; myös terroristi haavoittui ja on kohtalaisessa kunnossa. http://www.israelnationalnews.com/News/ ... s2XJlJxfhQ
· John Kerry oli pettynyt ja shokissa keskusteltuaan Mahmoud Abbasin kanssa Ammanissa ja yritettyään taivuttaa terrorijohtajan hillitsemään iskuja Israelia vastaan. Abbas pitää israelilaisten puukottamista kansan rauhallisena vastarintana, eikä suostunut Kerryn pyyntöön. Hän uskoo asemansa vahvistuvan tukiessaan terrorismia. http://www.debka.com/article/25252/Abu- ... t-Israelis



Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Seuraava

Paluu Israel / Israel Update

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron