Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Huhtikuu

Rohkeutta on tunkeutua synneistämme huolimatta Golgatan ristin juurelle ja kuunnella huutoa: Se on täytetty!. (Ote Peltolan kirjoituksesta)

Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Huhtikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 01.04.2016 07:11

    Kuva

Elämän Leipää

Tervetuloa Roseniuksen Elämän leivän ääreen.
Se on ruokkinut suomenkielisenä Jumalan kansaa jo 1880-luvulta lähtien.

Lähde:Olavi Peltolan kotisivut


Kuva

HUHTIKUUN 1 PÄIVÄNÄ.

Herra on laupias ja armelias, pitkämielinen ja armorikas. Ps. 103: 8.

Sielu parka voi tässä huoahtaa: Voi, minua viheliäistä! Jumala on ystävilleen armollinen. Heitä tämä voi lohduttaa, mutta ei minua. Minut hän on heittänyt pois kasvojensa edestä. Hän on muuttunut minulle hirmuiseksi Näenhän sen. Minä tunnen, että hänen vihansa lepää ylläni. Hän ei koskaan enää tahdo kuulla rukoustani. Tunnen hänen uhkauksensa sydämessäni. Etsin häntä sanassa, mutta en löydä siitä vastakaikua enkä voimaa. Etsin häntä rukouksessa, mutta en koskaan saa armollista vastausta, ainoastaan uhkauksia ja kauhistusta. Herra on hyljännyt minut.

Sielu raukka! Kuka on Jumalan semmoiseksi sinulle kuvannut? Sen on perkele ja oma valheellinen sydämesi tehnyt. Sinulla on aivan erheellinen kuva Jumalasta. Sinullahan on perkeleen kuva silmäisi edessä. Katso, minkälaiseksi Jumalan sana kuvaa Jumalan mielenlaadun: »Herra on laupias ja armahtavainen, pitkämielinen ja armosta rikas. Ei hän alinomaa vaadi tilille eikä pidä iankaikkisesti vihaa.»

Tosin Herra voi vaatia sinua tilille ja pitää jonkin aikaa vihaa. Hän voi silloin kätkeä sinulta kasvonsa, jopa pitkäksikin aikaa, mutta mahdotonta on, että hän alinomaa vaatisi tilille ja pitäisi iankaikkisesti vihaa. Sekä Jumalan sana, Raamattu kauttaaltaan ja kaikki hänen tekonsa Israelin lapsiin nähden osoittavat selvästi, että ainoastaan sen on Herra iankaikkisesti hylännyt, joka lopullisesti on hänet ylenkatsonut.

Hän ei koskaan ole hylännyt niitä, jotka ovat antaneet nuhdella itseään, eikä niitä, jotka hädässään ovat avuksi huutaneet Herraa ja tahtoneet olla hänen lapsiaan. Syyrak sanoo: »Katselkaa vanhain esimerkkiä ja ottakaa niistä vaari: kuka on koskaan häpeään tullut, joka on toivonut häneen? Kuka on koskaan hyljätty, joka on Jumalan toivossa pysynyt? Tai kenen on hän koskaan hyljännyt, joka on häntä avukseen huutanut? Voi niitä, jotka Jumalaa epäilevät.»

Niin, voi niitä, jotka täällä uskovat omaa sydäntään ja omaa tunnettaan! Voi sitä ihmistä, joka ei usko Jumalaan sen takia, että hän tuntee sitä tahi tätä. Kuule, mitä Herra itse sanoo: »Sillä näin sanoo se korkea ja ylistetty, joka hallitsee iankaikkisesti ja jonka nimi on Pyhä: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niiden tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjetyn sydämen elämään. Sillä en minä iäti riitele enkä aina vihastu, kun henki minun edessäni kääntyy, ja sielut, jotka olen luonut.»

Pysähdy! Onko tämä Jumalan oma sana? Usko se sitten, äläkä tee Jumalaa valehtelijaksi. Hän vaatii kyllä meitä tilille, mutta ei alinomaa. Jeesus ei vastannut kananealaiselle vaimolle ja lopuksi nimittää Jeesus häntä koiraksi. Mutta kun vaimo siitä huolimatta uskoi, sekä tunkeutui paksun pilven läpi, katsoi hänen sydämeensä, josta kerrottiin, että se oli pelkkää rakkautta, tarttui hänen sanoihinsa, sanoen: niinpä niin, Herra, penikathan syövätkin niitä muruja, jotka heidän herrainsa pöydältä putoavat, niin silloin ei Herra voinut häntä vastustaa, vaan hänen sydämensä suli rakkaudesta vaimoon ja hän huudahti: »Oi vaimo, suuri on uskosi, tapahtukoon sinulle niin kuin tahdot.»

Semmoinen on hänen sydämensä silloinkin, kun hän vaatii meitä tilille. Hänen hartaan halunsa on, että uskoisimme. Selvään näemme, että hän toivoi vaimon uskovan ja sitten sydän iloa täynnä hän huudahtaa: »Oi vaimo, suuri on uskosi.»

Tahtonet kai sinäkin tuottaa Herralle sen ilon, että vaikka hän sinulta kätkeytyy, sinä kuitenkin uskot? Älä elämäsi ja autuutesi uhalla anna perkeleen vääristellä itsellesi Jumalan kuvaa. Tässä on sinulle hänestä todellinen kuva: »Herra on laupias ja armahtavainen, pitkämielinen ja armorikas.» Hän säälii kaikkea hätää, eikä voi olla meitä auttamatta, kun häntä avuksi huudamme. Jeesus sanoo: Voisiko Jumala kärsiä sitä, että hän kuulisi lastensa hätää yötä ja päivää auttamatta heitä.

Hän on armollinen eikä tee meille syntiemme mukaan, vaan rauhanliittonsa mukaan Kristuksessa. Hän on kärsivällinen s.o. pitkämielinen. Hän odottaa voidakseen olla armollinen. Tuhansia eri kuvia ja ajatuksia syntyy sydämessämme Jumalasta, mutta tämä kuva hänestä on ainoa todellinen kuva. Jos sydämeesi nousee jokin muu kuva Jumalasta, esim. kuva, jossa hän tahtoo kostaa sinulle syntisi, tahi semmoinen kuva, ettei hän muka sinusta välitä, vaan on hylännyt sinut, niin sano heti: »Tämä on harhakuva, valheellinen, vääristelty kuva Jumalasta». Voit myös sanoa: Tämä ei ole Jumalan, vaan perkeleen kuva. Jumala on laupias ja armahtavainen, pitkämielinen ja armorikas.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Huhtikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 02.04.2016 08:06

Kuva

HUHTIKUUN 2 PÄIVÄNÄ.

Kiitä, sieluni, Herraa, ja kaikki, mitä minussa on hänen pyhää nimeänsä. Ps. 103:1.

Kuinka Daavid oli saanut sellaisen kiitosta uhkuvan sydämen? Minkä takia Herra Oli tullut hänelle niin rakkaaksi? Ainoastaan syntien anteeksisaaminen ja luja luottamus siihen voi tehdä ihmissydämen oikein onnelliseksi, lämpimäksi ja palavaksi.

Vaikka ihminen uskoisi kaiken mitä Raamattu kertoo Kristuksesta, uskoisi sen niin varmasti, että hän voisi tuhannesti kuolla tässä uskossaan, niin ei hän sittenkään ole onnellinen, jos hän ei tunne syntejään, vaan elää huolettomana ja itseensä tyytyväisenä. Silloin hän ei saa kokea Jumalan rakkautta, hänellä ei silloin ole iloa Jumalassa, eikä hän elä Jumalassa. Hänen hurskautensa on pelkkää tietoa ja jumalisuuden harjoitusta.

Ja taas jos ihminen niinkin tuntee syntinsä, että hänen ruumiinsa ja sielunsa vaipuvat, mutta ei ole saanut vakuutusta syntien anteeksi saamisesta, jää hän yhtä kylmäksi ja kuolleeksi, vaikka hän taivuttaakseen sydäntään rakkauteen ja iloon, tekisi työtä kuolemaan asti. Siihen vaaditaan, kuten Raamattu sanoo, parannusta ja uskoa eli synnin ylenpalttiseksi ja armon ylenpalttiseksi tuntemista.

Mutta oi, mikä uusi elämä, mikä ilo, mikä rauha, mikä palava henki, mikä halu ja voima kaikkeen hyvään syntyykään, kun kelvottomuudessani saan suuren Jumalan vakuutuksen: Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi, sinä saat armon, ja jo maan päällä saat elää siinä valtakunnassa, jossa ei ainoatakaan syntiä sinulle lueta, vaan sinä olet minun edessäni joka hetki, puhdas ja otollinen.

Kuulkaa kaikki! Tämä on teille lukemattomia kertoja sanottu, mutta se on yhä uudelleen sanottava, koska sen lakkaamatta unohdatte: ainoa tie autuuteen, pyhyyteen ja vanhurskauteen Jumalan edessä on syntien anteeksi saaminen. Sillä tiellä omistat ilon, sydämesi täyttyy lämmöllä ja halulla kaikkeen siihen, joka hyvää on.

Kun ihminen on herännyt kauheasta synnin unesta ja rupeaa etsimään pelastusta, tahi kun kristitty uudelleen herää näkemään huolimattomuutensa, kylmyytensä ja syntinsä, niin orjan mieli helposti saa hänessä vallan. Hänellä on silloin suuri suru siitä, ettei hän voi niin rakastaa Jumalaa kuin hänen tulisi, ei niin kuin Daavid ja muut Jumalan lapset ovat rakastaneet. Hän hätääntyy. Hän rukoilee ja hän ahkeroitsee voidakseen rakastaa.

Hän tekee paljon työtä, jotta hänen sydämensä syttyisi hänessä palamaan, mutta siitä huolimatta hän on yhtä kylmä. Hän rukoilee rakkautta, mutta tuntee kylmyyttä. joku toinen ihminen, tahi kuolleet kappaleet ovat tulleet hänelle epäjumaliksi. Hän rakastaa niitä enemmän kuin Jumalaa. Hän on onneton, eikä suinkaan syyttä, sillä hän ei rakasta Jumalaa.

Kun hän sitten ymmärtää ja sitä paitsi Hengen valaisemana vihdoin näkee Kristuksen tulleen auttamaan oikein kadotettuja syntisiä ja hänen tulleen meidän edestämme tekemään sen, mitä laki meissä ei voinut aikaan saada, niin saa hän rauhan.

Kristus on rakastanut Jumalaa meidän puolestamme. Hän oli puhdas, pyhä ja vanhurskas vääräin edestä. Kaikki on täytetty, kaikki on valmistettu. Niin kurja, mahdoton ja kelvoton kuin ihminen onkin, olkoonpa hän miten taitamaton tahansa, kylmä tahi lämmin, kova tahi särjetty, niin hän on sittenkin siinä rakkaassa otolliseksi tehty, vanhurskas ja pyhä Jumalan edessä.

Kun hän uskon valossa tämän näkee ja kun hän täydellisesti tulee lohdutetuksi, vapautetuksi ja vakuutetuksi pelastumisestaan, niin silloin hän rakastaa. Silloin hän voi rakastaa, silloin hän ei voi olla rakastamatta niin armorikasta Jumalaa ja Isää. Hänen sydämeensä syntyy silloin uusi elämä, ilo, rauha, rakkaus ja sydämellinen, harras halu Vapahtajan käskyihin ja teihin. Silloin hän sydämensä syvyydestä kiittää ja ylistää Jumalaa. Silloin hän veisaa Daavidin kanssa: »Kiitä, sieluni, Herraa, ja kaikki, mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä! Kiitä, sieluni, Herraa, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sairautesi.»

Tällä tavalla saamme samanlaisen sydämen kuin Daavidilla oli. Jos et ole kulkenut tätä pimeää kärsimyksen tietä synnin hädästä armahdukseen Kristuksessa, niin on kaikki uskonnollisuutesi, viisautesi, hurskautesi ja hyväntekeväisyytesi petosta. Nämä avut saattavat kyllä kasvattaa säädyllisiä ihmisiä, mutta ei kristityitä, jotka ovat »Kristukseen puetut». Sillä jos emme joudu synnin hätään, niin emme voi todella tulla Kristukseen puetuiksi.

Täällä ajassa saattaa ihminen kyllä elää suoraselkäisenä, hyväavuisena, uskonnollisena ihmisenä, mutta kun hetki tulee jolloin kuningas menee hääsaliin katsomaan vieraitaan, ja tämä ihminen ei silloin olekaan puettu häävaatteisiin, niin kaikesta hurskaudestaan huolimatta hääpöydässä ollessaan hänet heitetään »ulkonaisimpaan pimeyteen.» Ei, meidän on kuljettava Daavidin, ja syntisen vaimon tietä.

Onko meidän siis elettävä synnissä saadaksemme iankaikkisen elämän? Oi, ei! Syntiä on meissä kyllä, me vain emme niitä tunne. Sinä kyllä tuntisit syntisi paljon suuremmassa määrässä kuin kantaa jaksaisit, jos Jumalan pelko tulisi silmäisi eteen, jos Jumalan pyhyys saisi sieluusi ja omaantuntoosi loistaa, niin että sydämesi saasta, kylmyys, ulkokullaisuus ja ylpeys tulisivat sinulle suuriksi synneiksi. Kun siis sydän joutuu ahdinkoon, silloin tulee hätäkin suuremmaksi, mutta armo tulee samalla totiseksi, suureksi ja ylitsevuotavaksi ja silloin sydän syntyy uudestaan ja niin ihmisestä tulee tosikristitty.

Rakas Herra Jeesus Kristus! Ilahduta minun murheellinen sydämeni syntien anteeksiantamuksen kautta ja tee se sydämeni kalleimmaksi aarteeksi! Poista sen kautta kaikki sielun hätä, hengellinen voimattomuus, kaikki synti ja sen rangaistus, kuolema! Amen.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Huhtikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 04.04.2016 06:56

Kuva

HUHTIKUUN 3 PÄIVÄNÄ.

Koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myös kuolleiden ylösnousemus tullut ihmisen kautta. Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, samoin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa. 1 Kor. 15: 21-22.

Älkäämme unohtako, että Kristus tuli ennalleen asettamaan kaiken, minkä me Aadamissa kadotimme. Hän tuli parantamaan sen, minkä me Aadamin kautta syntiinlankeemuksessa menetimme. Eikä ainoastaan synti ja kadotus Aadamin kautta tullut ihmisen osaksi, vaan myöskin kuolema monessa eri muodossa. Ruumiillinen kuolema, jonka kautta aineellinen osa ihmisestä hajoaa, sai hänessä vallan. Mutta Kristus tuli tässäkin suhteessa auttamaan, ennalleen asettamaan. Hänen kauttansa saamme takaisin koko inhimillisen olentomme, semmoisena kun se oli ennen syntiinlankeemusta, siis ihanan, terveen ja kuolemattoman ruumiin.

Kuten sanottu: Kristus tuli ennalleen asettamaan kaiken, minkä me syntiinlankeemuksessa menetimme. Sinä, joka tätä luet, voit Jumalan armosta iloiten uskoa mitä apostoli sanoo Room. 5:18-19: »Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskaudenteko koituu kaikille ihmisille vanhurskauttamiseksi, joka tuottaa elämän; sillä niin kuin tuon yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta ne monet ovat joutuneet syntisten asemaan, niin myöskin tuon yhden kuuliaisuuden kautta ne monet joutuvat vanhurskasten asemaan.»

Mutta jos me tämän ihanan evankeliumin uskomme, niin ovat myös seuraavat apostolin sanat todet: »Niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, samoin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa.» Me emme saa paloitella Kristuksen työtä. Hänen ennalleen asettamistyönsä oli täydellinen. Hänen tuli tehdä kaikki vihollisemme vaarattomiksi. Hän masensi synnin, kuoleman, perkeleen ja kadotuksen.

Mutta tämä hänen työnsä ei näy täällä ajassa ja on järjellemme käsittämätöntä, sillä uskon harjoitukseksi hän on jättänyt kaiken tämän pahuuden meihin. En näe syntiä pois otetuksi, vaikka olen tullut Jumalan lapseksi, sillä minun täytyy vielä nähdä ja tuntea sen voima lihassani. Jos ei sydämeeni ole syvälle juurtunut jumalallinen vakuutus, usko siihen, että Kristus on tuominnut synnin lihassa synnin kautta, niin ettei Jumala enää sitä minun kadotuksekseni syntinä pidä, niin pelkään olevani Jumalalle kauhistus.

Mutta uskossa häneen turvaten voin vielä täydellä todella sanoa: »Syntisenä ei minulla syntiä ole Jumalan edessä, sillä hän tietää Kristuksen veren arvon. Olen aivan synnitön Jumalan edessä, olen vanhurskas ja puhdas Kristuksen verisen sovituksen kautta, mutta ainoastaan Kristuksessa.»

Samoin nähdessäni ja tuntiessani miten perkele riehuu sekä minussa että kaikissa ihmisissä, on minulle käsittämätöntä, että Kristus on perkeleen voittanut. Mutta koska Kristus on sen sanonut, on minun se uskottava ja sanottava: »Perkeleen raivo ei voi minua vahingoittaa niin kauan kuin olen Kristuksessa. Päinvastoin tekee hän minulle palveluksen pakottaessaan siten minut uskoon ja rukoukseen.»

Kun ruumiini kätketään maahan mullaksi muuttuakseen, on minulle käsittämätöntä, että sama ruumis kerran nousee iankaikkiseen elämään. Mutta koska Kristus sen on sanonut, koska hän sanoo: »Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, hän elää, vaikka olisi kuollut», niin on minun iloiten sanottava: »Kristus ei voi puhua valhetta.

Synti ei siis ole synniksi luettava, perkele ei voi minua vahingoittaa, ei kuolema sitoa, sillä Kristus on täydellinen Vapahtaja.» Luther sanoo: »Totisesti on Kristus täydellisesti tehnyt tehtävänsä, ennalleen asettanut sen minkä olimme kadottaneet. Apostoliensa kautta on hän tämän julistanut. Ei siinä siis ole mitään epäiltävää. Luottakaamme siis turvallisesti häneen, niin että voimme kuollakin tähän uskonkappaleeseen turvaten.

Vaikkapa siis olemmekin levänneet maaksi maatuneina ajastaikoja maan povessa, niin samoin kuin Kristus kutsui Lasarusta, kuulemme ihanan pasuunan kutsuvan: »Pietari, Paavali tule ulos.» Silloin me silmänräpäyksessä kuin säkenet kimpoamme maasta, ruumis ja kaikki sen jäsenet yhteen liitettyinä ja ihanampana kuin itse taivas, vaikkapa ruumiimme olisi ollut tuhkaksi poltettuna tahi veteen hävitettynä.

Kiitetty olkoon suuri Jumalamme, joka itse sen tekee ja itse on sen sanonut: »Sinun kuolleesi virkoavat elämään; minun ruumiini nousevat ylös! Herätkää ja iloitkaa, te, jotka tomussa makaatte; sillä sinun kasteesi on valkeuden kastetta ja maa purkaa vainajat esille.»



Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Huhtikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 04.04.2016 06:57

Kuva

HUHTIKUUN 4 PÄIVÄNÄ.

Tulee hetki, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen. Joh. 5: 28-29.

Tuskinpa voimme arvioida mikä vahinko, mikä velttous, heikkous ja leväperäisyys ihmisen kristillisyydessä syntyy, kun ei oikein tulkita ja uskota uskonkappaletta kuolleiden ylösnousemisesta. Sillä vihollisemme perkele tietää kyllä mitä hän voittaa vetäessään peitteen ihmisten silmäin eteen, kun kyseessä on ylösnouseminen joko iankaikkiseen elämään tahi iankaikkiseen kadotukseen. Silloin tulevat kaikki hengelliset asiat vähemmin tärkeiksi. Ei silloin Jumalan ystävyys ole ihmiselle elinehtona. Ihminen voi syödä, juoda ja nukkua, vaikka hän ei tiedä, pääseekö taivaaseen vai joutuuko helvettiin. Kun viimeisen matkan määrä on syrjään sysätty, sielulle hämärä ja epäselvä, niin hän ei tarkkaa Jumalan sanaa, ei rukoile, ei sovi riitapuolensa kanssa, eikä sano lähimmäiselleen herättävää sanaa.

Kun sitten meidän tulisi jotakin tehdä, tahi kärsiä Kristuksen tähden, ehkä uhrata koko maallisen elämän mukavuus ja huvi ja seurata Kristusta, tahi kun meidän tulisi tehdä uhraus, joka on sydämellemme kallis, niin puuttuu meiltä voimaa, jos emme vakavasti usko ja pidä silmiemme edessä suurta autuasta loppua.

Apostoli sanoo autuuden toivo pelastuksen kypäräksi. Sillä niin kuin kypärä antoi taistelijalle rohkeuden kiitää eteenpäin taistelussa, koska hänen ei tarvinnut pelätä miekaniskuja, niin samalla tavalla vaikuttaa meihin luja autuuden toivo. Emme silloin kiinnitä huomiotamme siihen, mikä meitä voi kohdata täällä ajassa, vaan seuraamme Kristusta. Me tarkkaamme ainoastaan hänen mielisuosiotaan, sillä kun taistelu päättyy, odottaa meitä taivaan ilo ja ihanuus, johon verraten tämän elämän kärsimykset ovat vähäiset.

Tämä autuuden toivo olkoon aseenamme ja varustuksenamme, kun elämämme polku on pimeä ja yksinäinen, kun yhä harvemmin saamme tuntea Vapahtajamme läheisyyttä ja suloisuutta ja kun meidät valtaa ikävä ja kärsimättömyys. Onnen ikävöiminen saattaa meidät halajamaan tässä elämässä jotain tuntuvaa iloa, mutta maallinen onni on meidät pettänyt. Ehkä on koko elämämme onni raunioina. Silloin tapahtuu usein mielettömän sydämemme häpeäksi, se tunnustettakoon, että semmoinen kristitty tuntee itsensä suorastaan onnettomaksi, kun ei hänellä muuta iloa ole maan päällä kuin ainoastaan Jumala!

Jos hän vain elävästi uskoisi tai huomattavasti tuntisi Jumalan ystävyyden ja läheisyyden, niin eipä hän tuntisi itseään onnettomaksi, vaan ylen rikkaaksi ja autuaaksi. Mutta kun tämä häneltä puuttuu ja häntä sen lisäksi painaa risti, joka hänen on kannettava läpi elämän ja joka tekee maailman pimeäksi, silloin usein mustenee kaikki hänen silmissään ja hän tulee heikoksi ja onnettomaksi.

Mikä lohdutus ja voima hänet valtaisi, jos hän saisi hengelliset silmänsä näkemään Ihmeellisen salattuihin, mutta uskollisiin neuvoihin. Silloin näkisi hän, ettei hänen onnensa ja ilonsa ole mennyttä, vaan talletettuna toista aikaa varten toiseen maailmaan. Siellä hän onnistuu paremmin. Tästä vakuutettuna tulisi hän niin tyytyväiseksi ihmeelliseen Jumalaansa ja hänen hoitoonsa, ettei hän haluaisikaan muuta kuin häntä yksin ja olisi onnellisin ja rikkain ainoastaan Jumalassa.

73:ssa psalmissa on meillä tästä selvä esimerkki. Siinä Aasaf ensin tunnustaa, miten häntä vaivasi, kun hän näki jumalattoman onnen ja menestyksen, kun sitä vastoin hän itse vanhurskasten kanssa sai kärsiä. Hän sanoo, että hän oli vähällä sanoa jumalattomien kanssa: »Totisesti turhaan olen säilyttänyt sydämeni puhtaana ja pessyt käteni viattomain tavoin.» Mutta katso miten hän pääsi tästä kiusauksesta. Hän sanoo: »Minä mietin päästäkseni selvyyteen tästä; siitä oli minulla suuri tuska, kunnes syvennyin, mikä oli heidän loppunsa. Totisesti sinä panet heidät liukkaalle, perikatoon sinä heidät syökset. Kuinka he saavatkaan yhtäkkiä tuhonsa! Mutta sinä talutat minua suunnitelmasi mukaan ja otat minut viimein kunniaan.»

Ja silloin hänen sydämensä tyytyi ainoastaan Jumalaan. Hän huudahtaa: »Kukapa muu minulla olisi taivaassa! ja kun sinä olet omani, en mistään maan päällä huoli. Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyisivätkin, on Jumalani kuitenkin sydämeni kallio ja osani iankaikkisesti.»

Huomaatko, mikä hyöty meillä on siitä, että syvennymme Jumalan salaisuuksiin. Näemme mitä nykyiseen elämään kätkeytyy: rikkaan miehen purppuravaippaan suuri, iankaikkinen onnettomuus, Lasaruksen ryysyihin ja haavoihin iankaikkinen onni.

Rakas Jeesus! Opeta meitä muistamaan, että kerran on koittava päivä, jolloin me saamme nähdä sinun tulevan maan piiriä tuomitsemaan. Opeta meitä ajattelemaan, ettemme voi silloin sieluamme mihinkään kasvojesi edestä kätkeä. Oi, Jeesus, kun tämä tapahtuu, niin auta meitä ansiosi ja piinasi kautta! Ota meitä armossa silloin omiesi joukkoon! Niin, Herra Jeesus, tätä ei minun tarvitse epäillä, sillä olethan sinä kukistanut vastustajamme saatanan ja ottanut pois syntimme. Auta meitä tätä uskomaan ja tässä uskossa loppuun asti kilvoittelemaan sinun käsittämättömän rakkautesi tähden! Amen.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Huhtikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 05.04.2016 07:01

Kuva

HUHTIKUUN 5 PÄIVÄNÄ.

Herran armo pysyy iankaikkisesta iankaikkiseen niille, jotka häntä pelkäävät, ja niille, jotka pitävät hänen liittonsa ja muistavat hänen määräyksiänsä ja noudattavat niitä. Ps. 103: 17-18.

Tämä on kallisarvoinen sana, joka kertoo oikean kristityn vaelluksen olevan Herran määräysten muistamista ja noudattamista. Se ilmi tuo uskollisten alituisen hartaan halun noudattaa Herran tahtoa. Monesti ei kristitty tunnekaan hengellisen elämänsä olevan muuta kuin Herran määräysten muistamista ja noudattamista. Ja tämä on vanhurskauden isoamista ja janoamista, josta Kristus puhuu, tarkoittaen sillä myös vanhurskaudessa vaeltamista.

Tosikristitty ei koskaan tässä elämässä tule täysin ravituksi. Herran käskyt hengellisine vaatimuksineen sisällisen ihmisen suhteen ovat aina niin suuret, ettei hän voi määrän päähän päästä. Ja niin hänen henkensä aina huokaa: »Oi, jospa toki voisin olla ja elää niin kuin Herra tahtoo!»

Tämä ikävöiminen on uuden ihmisen hengitystä ja sydämen tykytystä. Se on: Jumalan luonnon osallisuus, Kristus meissä, sydämessämme asuva Jumalan Henki, joka aina taistelee lihaa vastaan, ja joka silloinkin, kun olemme heikot, kun erehdymme ja lankeamme, vaikuttaa niin, ettemme voi jäädä syntiin.

»Muistavat hänen määräyksiänsä ja noudattavat niitä.» Tutki näiden sanojen nojalla itseäsi! Tuhannet ymmärtävät, ajattelevat ja puhuvat Herran käskyistä, mutta eivät koskaan tee mitä Herra käskee. Ei ole vaikeata ajatella ja puhua hyvistä teoista ja vaatia niitä muilta. Monet kiivailevat lain ja hyvien töiden puolesta, kun muista on puhe; eikä siitä heidän mielestään koskaan kyllin ankarasti saarnata. Mutta entä he itse? Eivät he sormellaankaan koske siihen kuormaan, sanoo Kristus. Semmoisille sanoo Herra: Miksi sinä otat minun liittoni suullesi? Sinä, joka kuritusta vihaat ja heität minun sanani taaksesi. Tässä tarvitaan vilpittömyyttä ja totuutta. Jumala ei anna itseänsä pilkata.

Uskollisellakin kristityllä on tässä vaara tarjona, jos hän, saatuaan lohdutusta ja rauhaa Kristuksessa, syyttää heikkouttansa ja lakkaa muistamasta Herran määräyksiä noudattaakseen niitä. Niin ei saa olla. Meidän tulee aina muistaa Herran määräyksiä ja noudattaa niitä, kun kerran olemme saaneet täyden vanhurskauden ja rauhan Kristuksessa. Voimaa, jota et vielä ole saanut, voit saada. Mikä sinusta näyttää mahdottomalle on Herralle helppoa. Puhuessaan heikkoudestaan Paavali puhuu myös Jumalan voimasta heikkoudessa. »Kun minä heikko olen, niin minä väkeväkin olen; Jumala on heikoissa väkevä.»

Kun siis iloitset Herrassa ja sinulla on luottamus syntien anteeksi saamiseen, tulee sinun turvallisesti panna vaikeutesi Vapahtajasi eteen ja rukoilla hänen voimaansa voidaksesi tehdä mitä hän tahtoo. Augustinuksen kanssa voit sanoa: »Vaadi, Herra, mitä tahdot, mutta anna ensin minulle se, mitä vaadit! Sinä tiedät Herra, etten minä itsestäni mitään voi!»

Ja vaikka sinä et koskaan saisikaan kaikkea, mitä tähän asiaan nähden pyydät, jos et koskaan voikaan tehdä kaikkea sitä hyvää, jota tahdot, niin on kuitenkin välttämätöntä, että sinä ajattelet Herran käskyjä ja rukoilet voimaa niiden täyttämiseen, sillä sen kaltaisen harjoituksen kautta sinä pysyt alinomaisessa oman heikkoutesi tuntemisessa. Jumala nöyryyttää meitä, kun hän jättää meidät oman onnemme nojaan ja saatanan kiusattavaksi. Pelkkä tieto heikkoudestamme ei vaikuta tällaista nöyryytystä.

Ei mikään ole surullisempaa kuin nähdä muutoin uskollisen sielun vaipuvan hengelliseen laiskuuteen, niin ettei hänen puutteensa nöyryytä häntä Herran määräysten muistamiseen. Kuinka surkeata ja niin iljettävää on kuulla ihmisen puhuvan suuresta voimattomuudestamme ja puutteistamme ja samalla nähdä hänet jäykkänä, itseensä tyytyväisenä ja kopeana. Tämä johtuu suruttomuudesta ja laiskuudesta.

Totuus on, ettemme voi rukoilla niin kuin meidän tulisi, olemme hajamielisiä, hitaita ja kylmiä. Mutta se, joka murheen painamana uskoutuu Kristukselle, älköön epäilkö ja älköön hän antako epäuskolle sijaa. Eikö minun siis tarvitse vaivautua rukoilemaan? Pois se! Tuleehan minun rukoilla taitoni mukaan ja rukoilla Jumalalta armoa voidakseni paremmin rukoilla. Samoin on minun tehtävä muissakin tapauksissa, joissa heikkouteni on suuri. En voi olla niin lempeä, hiljainen, nöyrä, rakastavainen, siveä, kärsivällinen. En voi niin tunnustaa Kristusta, en niin uhrata hyvyyttäni lähimmäiseni parhaaksi kuin minun tulisi. Mutta silti en saa unohtaa näitä kalliita asioita, vaan minun tulee muistaa Herran määräyksiä noudattaakseni niitä ja alinomaa rukoilla Jumalalta yhä enemmän voimaa. Tähän kaikkeen uskovaiset harjoittelevat. Se on heidän uusi luontonsa. Se on Hengen työ heissä. Olkaamme siis kuuliaiset ja nöyrät Hengelle, niin ettemme uudestaan nuku suruttomuuteen.

Oi Herra Jumala, auta minua käymään sinun tietäsi. Anna minulle viisautta ylhäältä, jotta oikein käsittäisin sinun tahtosi! Katso, tässä minä olen, johdata sinä minua tahtosi ja mielesi mukaan! Auta minua niin elämään, että aina olisin sinun omasi ja kuuliaisena sinulle kunnian antaisin! Amen.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Huhtikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 06.04.2016 07:55

Kuva

HUHTIKUUN 6 PÄIVÄNÄ.

Ja minä teen heidän kanssansa rauhan liiton; ja se on oleva heille iankaikkinen liitto. Hes. 37:26.

Aadamin rikkoessa liittonsa Jumalan kanssa sai koko ihmissuku osakseen iankaikkisen rangaistuksen, ja tuli kelvottomaksi siitä koskaan itseänsä vapauttamaan. ja niin joutui se suureen hätään ja kurjuuteen. Mutta koska Jumala iankaikkisessa kaikkitietäväisyydessään oli edeltä nähnyt kaiken tämän kurjuuden ja suuressa laupeudessaan meitä armahtanut, oli hän myöskin, ennen kuin maailman perustuskaan oli laskettu, ennen kuin ensimmäinen ihmiselämä luonnon helmasta pääsi maailmaan, ryhtynyt keinoihin tämän kurjuuden poistamiseksi.

Hän oli iankaikkisessa taivaallisessa neuvossaan päättänyt lunastaa ihmissuvun lähettämällä Poikansa maailmaan. Hänen kanssaan teki hän nyt uuden liiton, joka meihin ihmisiin nähden oli armonliitto, rauhanliitto. Itsessään oli tämä sama lainliitto, jonka Jumala oli tehnyt Aadamin kanssa, vaan jonka Aadam rikkoi, ja jota langennut ihminen ei voinut täyttää. Tämä oli sama lain liitto, josta jokaisella ihmisellä on vielä heikko tunne omassatunnossaan, ja joka ihmissuvun nöyryyttämiseksi Siinain vuorella voimallisin ja selvin sanoin piirrettiin kiveen.

Näin sanoo Raamattu: »Sillä mikä oli mahdotonta lain tehdä, koska se eli heikentynyt lihan kautta, sen Jumala teki, kun lähetti oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsi synnin lihassa.» Poika sitoutui näet tässä liitossa Isän määräämänä aikana iankaikkiseen jumaluuteensa yhdistämään miehuuden luonnon, suostui tulemaan toiseksi ihmiseksi ja ihmissuvun toiseksi Aadamiksi.

Toisena Aadamina piti hänen edustaa ihmiskuntaa sen sovitukseksi ja nostamiseksi, niin kuin ensimmäinen Aadam vei sen lankeemukseen ja turmioon. Hän sitoutui kaikkien ihmisten edestä täyttämään lain vaatimukset ja kärsimään sen rangaistuksen, jonka he rikkomalla lain olivat ansainneet, sanalla sanoen, hän sitoutui olemaan kuuliainen kuolemaan asti, jopa ristin kuolemaan asti. Lupaus annettiin hänelle, hän sai ihmisten hyväksi testamentin ja perinnön. Gal. 3:16-19. Hän sai vakuutuksen siitä autuudesta, joka heille oli alusta aiottu ja luvattu, mutta jonka he syntiinlankeemuksen kautta olivat kadottaneet.

Daavid sanoo, että Kristus sai ihmisten Herrana ja kuninkaana lahjoja ihmisille jaettavaksi. Ihmiset jätettiin hänen omaisuudekseen, hänessä ja hänen kauttaan suojeltaviksi ja pelastettaviksi iankaikkiseen elämään, ja sen lisäksi tuli heidän olla hänen työnsä palkka.

Tätä kutsutaan Raamatussa liitoksi toiminnan, Jumalan armopäätöksen tähden, myös keskenänsä liiton tehneiden persoonien tähden. Mutta armolahjoihin nähden, jotka tämän kautta ihmisille hankittiin nim. syntein anteeksisaaminen, iankaikkinen vanhurskaus, rauha Jumalassa, lapsenoikeus, Pyhän Hengen meissä asuminen, voima pyhityselämään, voitto hengellisten vihollisten yli ym. sekä miten nämä lahjat ikään kuin perintöoikeutena saadaan, nimitetään sitä testamentiksi. Tässä tapaamme me siis sen ikuisen testamentin, josta Hepr. 13:20:ssa puhutaan. Sen testamentin, jota ei yksikään riko, koska se on vahvistettu testamentin, joka on ollut vahvistettu Kristuksessa (Gal. 3 luku). Se testamentti on ollut voimassa sekä ennen että jälkeen tekijänsä kuoleman, testamentin, jonka Jumala sen lujuuden ja varmuuden tähden on jo maailman alusta saakka pitänyt tehtynä.

Näitä Jumalan testamentteja Aadamin ja Kristuksen kanssa ei meidän tule sekoittaa siihen, mitä tavallisesti vanhalla ja uudella testamentilla, vanhalla ja uudella liitolla tarkoitetaan. Vanhalla testamentilla ymmärretään sitä esikuvallista, erityistä, valmistavaa hoitoa, jota Israelin kansa sai kokea ennen Kristuksen syntymää. Siis Jumalan armotaloutta ennen Kristusta, sekä myös aikaa, jolloin tämä tapahtui. Uudella testamentilla ymmärretään sitä Jumalani armotaloutta, joka alkoi Kristuksen tulemisella, vaikutuksella ja sovitustyöllä, armotaloutta ja aikaa, jota Kristus itse vertasi häihin, jotka alkoivat kauan odotetun yljän tulolla.

Iankaikkinen liitto Kristuksen kanssa oli sama sekä Vanhan että Uuden testamentin aikana, sillä Aadam ja Eeva saivat lankeemuksen jälkeen saman lupauksen armoliitosta kuin mekin, nim. että vaimon siemen oli rikkipolkeva käärmeen pään. Aabraham tuli myös, kuten mekin, uskon kautta vanhurskaaksi. Asetetaanpa Raamatussa Aabrahamin usko ja vanhurskauttaminen meille esikuvaksi. »Hän uskoi Jumalan (lupauksen Kristuksesta) ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi.» Daavidilla oli myös sama usko: »Autuas on se mies. jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman töitä.»

Oi Herra Jeesus! Sinä et säästänyt henkeäsi, vaan kävit takausmieheksi Jumalan tykönä. Syntini upotettiin sinun kuolemaasi. Ylistys ja loppumaton kiitos olkoon Jumalalle minulle lähettämästään pelastuksesta. Synnin, kuoleman ja helvetin sinä voitit: Turvallisina voimme siis sanoa: »Jos Jumala on puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan olla Amen.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Huhtikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 07.04.2016 08:14

Kuva

HUHTIKUUN 7 PÄIVÄNÄ.

Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut niin te löydätte levon sielullenne. Matt. 11: 28-29.

Onnettomat, köyhät, sairaat ja sidotut sielut saavat tämän ihanan sanoman, kun he syntiensä ja huonon parannuksen tekonsa tähden epätoivoon joutuneina alkavat käsittää, mitä evankeliumi oikeastaan sisältää. Kaikki, mitä he turhaan ja murehtien ovat itsessään etsineet, niitä he parannuksen teon, katumuksen, rukouksen taistelun kautta ovat koettaneet saavuttaa, on jo toisen miehen kautta hankittu ja voitettu. Se on ilman heidän ansiotansa ja mahdollisuuttansa heille tarjottu ja lahjoitettu, jopa iankaikkisessa testamentissa heille vakuutettu. Kun tämä heille selviää, niin se ei jää hedelmää kantamatta.

Se sytyttää heissä totisen, elävän, autuaaksi tekevän uskon. Silloin syntyy heissä kyselyä ja ihmettelyä, toisaalta taas iloa ja toivoa, tahi suurempaa surua ja katumusta. Kaikki samasta elvyttävästä evankeliumista, kaikki saman heräävän uskon vaikutuksesta. Toinen alkaa miettiä ja kysellä: »Onko tämä näin ymmärrettävä? Voinko minäkin tämmöisenä tulla?» Hän kurottautuu Kristuksen puoleen, hänen sydämensä täyttää vanhurskauden isoaminen ja janoaminen.

Toinen taas tulee entistäänkin murheellisemmaksi. Lain alle kuivettunut ja kovettunut sydän alkaa sulaa Jumalan suuren rakkauden lämpimässä, niin että siitä syntyy uusi murhe, mutta murhe, johon sisältyy toivoa ja harras halu päästä tämän rakkauden ja armon osallisuuteen.

Toinen taas temmataan syvimmästä hädästä korkeimpaan iloon ja vakuutukseen. Pyhän Hengen tiet ovat erilaiset eri olosuhteissa ja eri sieluihin nähden. Mutta kaikki, jotka ovat evankeliumin käsittäneet, niin että heidän raskautettu sydänraukkansa ja heidän omaan itseensä ja omaan vanhurskauteen kiinnitetyt katseensa ovat saaneet toisen suunnan, nim. ristiinnaulittuun Jeesukseen, heissä on jo silloin syntynyt autuaaksi tekevä usko.

He ovat kääntyneet omasta vanhurskaudestaan hänen vanhurskauteensa, omasta kuuliaisuudestaan hänen kuuliaisuuteensa, omasta katumuksestaan hänen ahdistukseensa, omista rukouksistaan hänen rukouksiinsa. joten heidän pelastuksentoivonsa, koko heidän ikävöimisensä ja halunsa kohdistuu häneen.

Tämä on sitä uskoa, jota Kristus löysi ihmisissä, jotka tulivat hänen luokseen armoa ja apua etsimään ja lausui ilonsa sen johdosta. Matt. 9 kertoo sairaasta vaimosta, joka tunkeutui lähelle Jeesusta saadakseen koskea hänen viittaansa tullakseen terveeksi. Sillä hetkellä tuli nainen terveeksi. Ja Jeesus sanoi: »Tyttäreni, ole turvallisella mielin, uskosi on tehnyt sinut terveeksi.» Samoin syntinen vaimo Simonin huoneessa kasteli Jeesuksen jalat kyynelillään ja sai kuulla: »Syntisi ovat anteeksi annetut. Uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan.»

Näiden esimerkkien johdosta sanoo Luther: »He olivat kuulleet hyvän sanoman (evankeliumin) Jeesuksesta, että hän oli se mies, joka auttoi ja lohdutti kaikkia. Tämän sanoman he uskoivat ja sen takia he tulivat hädän pakottamina Jeesuksen luo. jolleivät he olisi uskoneet, niin eivät he olisi tulleetkaan.»

Mutta huomaatko, että tämä heidän uskonsa ilmeni ainoastaan etsimisessä, tulemisessa ja Herran nimen avuksi huutamisessa. Ja Jeesus sanoo oikean uskon, pelastavan uskon olevan juuri semmoisen. Hän sanoo: »Sinun uskosi on sinut pelastanut.» Tämmöinen etsivä, isoava ja janoava, taisteleva usko ilmeni myös riivatun nuorukaisen isässä, kun hän kyynelsilmin huusi: »Herra, minä uskon, auta minun epäuskoani.» Samoin Korkean Veisun morsiamessa, kun hän yöllä kulki ympäri kaupunkia ja etsi sielunsa ystävää ja kysyi vartijoilta: »Oletteko nähneet häntä, jota minun sieluni rakastaa?»

Patriarkka Jaakobissa se ilmeni myös. Hän huusi Herralle: »En päästä sinua, jollet siunaa minua». Tätä etsivää, avuksi huutavaa, isoavaa ja janoavaa uskoa, joka on ainoa autuaaksi tekevä usko, koska se perustuu Jeesukseen, etsien häneltä pelastusta, seuraa ennemmin tahi myöhemmin toinen uskoi aste. Morsian on löytänyt ylkänsä ja sanoo: »Minä olen löytänyt hänet, jota sieluni rakastaa. Hän on minun ja minä olen hänen.»

Sielu on saanut vastauksen, vakuutuksen. Peite putoaa silmieni edestä, mieleni avautuu ja näen mitä ennen en voinut nähdä, nim. että se, mitä minä vielä odotin, on jo täytetty Kristuksessa. Kaikki minun syntini ja saastaisuuteni, kylmyyteni, hitauteni ja kovuuteni oli hänessä kyllin kalliisti sovitettu, maksettu, poispyyhitty, jopa meren syvyyteen upotettu ja ainoastaan epäuskoni tähden olen onneton. Nyt voin sanoa: »Yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet.» Minä olen kuollut ja ylösnoussut Kristuksessa.

Katso, tässä on uskon täysi vakuutus. Sitä seuraa rauha, autuas rauha, Jumalan rauha, rauha omassatunnossa, kun eivät synnit sitä enää kalva. Ne ovat pois otetut, anteeksi annetut. ja Jumalan kanssa on minulla sula sovinto. Tästä rauhasta sanoo apostoli: »Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta.»

Herra Jeesus Kristus! Kiitetty olkoon nimesi, kun olet antanut itsesi meille elämäksi, rauhaksi ja iloksi! Anna meille armosi, että voisimme pitää sinut kaikkea muuta rakkaampana. Olethan sinä syntiemme anteeksiantaja ja päästät meitä kaikesta hädästä. Amen
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Huhtikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 08.04.2016 07:17

Kuva

HUHTIKUUN 8 PÄIVÄNÄ
Isä meidän, joka olet taivaissa. Matt. 6: 9.

Pysähtyköön kukin kristitty näiden sanojen eteen ja ajatelkoon, tarkoittaako hän, mitä hän tämän rukouksen ensimmäisessä sanassa sanoo, nim. että Jumala on hänen laupias isänsä, ja hän Jumalan rakas lapsi. Sillä tämän rukouksen voima ja lohdutus riippuu siitä, miten sydämemme suhtautuu tähän ensimmäiseen sanaan.

Jos sydämestäsi voit kutsua Jumalaa Isäksesi, jos sydämestäsi uskot olevasi Jumalan rakas lapsi ja ajattelet mitä se merkitsee, oi, silloin voit myös luottamuksella rukoilla, mitä tämä kallis rukous sisältää.

Monenlaisia puutteita näemme muutoin hurskaissa sieluissa. On niitä, jotka eivät vielä ole vapaiksi tehdyt, eivätkä ole uskovaisia, vaan itsensä kanssa työtä tekeviä sieluja, jotka pitävät itsensä, joskin höllästi, Jumalan lapsina, mutta ei siinä suuressa, todellisessa merkityksessä, joka sillä sanalla Kristuksen suussa on, vaan ainoastaan siinä merkityksessä, etteivät he ole maailmasta, vaan ovat hurskaita ja kuuluvat niihin, jotka etsivät ja rakastavat Jumalaa.

Näin pinnallisesti ajatellen voimme helposti puhua Jumalan lapsista. Mutta kuulua hurskaisiin ei ole samaa kuin uskoa, että Jumala on meidän oikea Isämme ja me hänen rakkaat lapsensa. Sillä mitä tällä tarkoitetaan, sen ymmärrät Jeesuksen sanoista hänen loppuun suoritetun pelastustyönsä ja ylösnousemisensa jälkeen: »Mene veljieni luo ja sano heille, että menen ylös minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö.»

Huomaatko tästä, mitä Jumalan lapsena oleminen merkitsee? Ensinnäkin sanoo Herra: »veljeni». Mutta ei siinä kyllin, vaan jotta jokainen ymmärtäisi, mitä hän tarkoittaa veli sanalla, lisää hän: »Minun ja teidän Isänne, minun ja teidän Jumalanne.» Siten on Herra Kristus teroittanut mieliimme veli sanan oikean merkityksen. Silloin saa myös sana »Jumalan lapsi» sellaisen arvon, että taivaan enkelitkin sen edessä peittävät kasvonsa. Jumalan lapsi! Näin korkeaan asemaan ajatteli Jumala ihmisen aikojen alussa luodessaan hänet. Kaiken minkä silmämme näkevät, loi hän ihmisen hyväksi. Ihminen - Jumalan lapsi!

Juuri tämä suhde vaikuttikin sen, että Jumalan iankaikkinen Poika tuli ihmislapseksi ja todisti kaikille, että me olemme veljiä. Meidän on tunnustaminen, että sydämemme on liian ahdas voidakseen käsittää tämän asian suuruuden. Ja kuitenkin on tuntuva erotus eri ihmisten uskon välillä. Toinen ei koskaan saata kyllin ihmetellä tämän kunnian korkeutta ja syvyyttä, leveyttä ja pituutta. Hän ei koskaan voi saada sitä mahtumaan sydämeensä semmoisena kuin hän sen uskoo ja näkee. Mutta siitä huolimatta se on hänen suurin ilonsa jo täällä maan päällä.

Sitä vastoin toinen voi helposti uskoa kuinka paljon itse tahtoo, mutta ei kuitenkaan sisimmässään tunne siitä mitään hämmästystä, eikä mitään iloa. Hän ei ole vielä tarpeeksi kokenut mitä Jumalan lapsena oleminen on. Hän ei siis suhtaudu oikein sanaan Isä meidän.

On myös uskovaisia, jotka jo tämän ihanan lapsioikeuden omistaen ovat autuutta tunteneet, mutta uudelleen vaipuvat omaan viheliäisyyteensä, kääntävät katseensa itseensä ja kadottavat oikean, lapsellisen luottamuksensa Jumalaan. He rukoilevat Herran rukouksen huolimattomasti, niin etteivät ajattele, mitä he sanovat sanoissa Isä meidän. Sen takia ovat he rukoillessaan kylmäkiskoisia ja haluttomia.

Toisilla taas on jonkin lankeemuksen tähden sidottu omatunto. He ovat joutuneet suureen kiusaukseen ja synnin pauloihin. Pelottaen tulevat nämä teot rukouksessa tätä sielua vastaan ja sanovat: »Rukoiletko sinä Jumalaa, kutsutko sinä Jumalaa Isäksesi, sinä, joka olet niin paljon rikkonut ja tiedät tehneesi sen ja sen?» Silloin on vaikeata oikealla luottamuksella sanoa: »Isä meidän.»

Kuulunetpa kumpaan joukkoon hyvänsä, niin muista, että sinun on päästävä siitä tilasta, että ilman uskoa ja ajatusta sanot: »Isä meidän», sillä siitä itse elämä riippuu. Olkoon meillä totinen, lapsellinen luottamus Jumalaan, niin että voimme totuudessa häntä avuksi huutaa Isänämme. Jos omatunto tulee uudelleen sidotuksi orjuuden ikeen alle, niin että meitä kauhistuttaa tässä rukouksessa lähestyä taivaallista Isäämme, tahi jos omatunto uudelleen nukkuu, niin että kevytmielisesti sitä tarkoittamatta sanomme: »Isä meidän, niin kummassakin tapauksessa seuraa siitä hengellinen kuolema.

Hengellinen elämä on läheinen suhde Jumalaan. Apostoli sanoo: »Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä elääksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa huudamme: Abba! Isä! Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia.»

Oi, rakas Isä! Kuinka käsittämätön onkaan sinun rakkautesi, kuinka ihmeellinen sinun laupeutesi, kun minustakin olet tehnyt Jumalan lapseni Kiittäkööt sinua taivaat, ylistäköön sinun nimeäsi maa, sillä jo luomisessa olet määrännyt meidät lapsiksesi! Synnin tähden eksyttyämme sinusta, olet sinä Kristuksen kautta uudestaan etsinyt ja lapsiksesi ottanut meidät. Halleluja! Amen.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Huhtikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 10.04.2016 18:30

Kuva

HUHTIKUUN 10 PÄIVÄNÄ.

Ei niin, että jo olen sen saavuttanut tai että jo olen tullut täydelliseksi. Fil. 3: 12.

Tohtori Svebilius sanoo: »Laki on luonnollemme jotakuinkin tuttu, mutta evankeliumi on salaisuus.» Tohtori Luther sanoo: »Evankeliumi on kristityille vaikein taito ja syvin viisaus, johon nähden he koko elämänsä ajan ovat koulupoikia, mutta», lisää hän vielä, »sen käsittämisessä on se kipeä kohta, ettei mikään näytä olevan helpompaa oppia kuin evankeliumi. Niin pian kuin siitä on jotain kuultu tai luettu, ollaan heti mestareita tai tohtoreita, sekä tahdotaan kuulla jotakin muuta, jotain uutta.»

Tämmöisten täysin oppineiden pitäisi tuntea itsensä siitä, etteivät he useinkaan ajattele evankeliumia, eivät miten he yhä paremmin oppisivat tuntemaan Jumalaa ja sitä, jonka hän lähetti. Eivät he ahkeroitse oppiakseen tuntemaan lunastuksen suurta salaisuutta. Eivät he mitään tee saadakseen kuulla ja lukea siitä. Eivät he rukoile Jumalalta Hengen valoa, vaan päinvastoin, jos ovat tilaisuudessa kuulemaan jotakin oikein evankeliumin mukaista, niin kärsimättöminä odottavat he sen loppuvan saadakseen jotakin muuta.

Tavallisesti ajattelevat ja sanovat sellaiset ihmiset: »Kyllä minä tiedän Jumalan armon olevan kerta kaikkiaan annetun, siitä ei siis sen enempää. Mutta meidän tulee ajatella ja tutkia, mitä meidän on tekeminen ja miten meidän tulee elää. Sitä sietää ajatella, sillä siinä me aina puutumme. Kuulkaamme siis jotakin siitä asiasta.» Ja juuri sen takia eivät he koskaan saavuta oikeata halua ja voimaa, koska eivät opi tuntemaan mikä heiltä puuttuu, nim. itse elämä, oikea parannus ja oikea usko.

He eivät tunne, miten me töinemme olemme perin kadotetut. He eivät koskaan ole epäilleet itseään, eivät ole kokeneet, mitä usko on ja mitä usko ja armo vaikuttavat, sillä silloin eivät sanoisi uskoa itsellään liiaksi olevan. Vaan kuten sana ja kokemus opettavat, tuntisivat he itsellään sitä olevan aivan liian vähän ja sanoisivat päinvastoin: »Jospa oikein tuntisin Jumalan ja hänen armonsa, kyllä siitä sitten seuraisi halua ja voimaa hyvään». Johannes sanoo: »Joka ei rakasta, hän ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.» Hän tahtoo sanoa, että he kyllä rakastaisivat, jopa tulisivat palaviksi rakkaudessa ja jumalisuudessa, jos he tuntisivat Jumalan. Jumala. on niin suuri ja palava rakkaus, ettei kukaan, joka hänet tuntee voi olla syttymättä palavaan rakkauteen häntä kohtaan. Rakkaus on kaikkien hyvien tekojen äiti. Rakkaus on lain täyttymys.

Ne siis, jotka luulevat jo käsittäneensä evankeliumin, eivät ole siitä vielä oppineet ensimmäisiä kirjaimiakaan. Apostoli sanoo: »Jos joku luulee jotakin tietävänsä, hän ei vielä tiedä, niin kuin tulee tietää.» Tämän voi sanoa ainakin mitä meidän evankeliumin tietoomme tulee. Evankeliumi sisältää semmoisia asioita, että sen sisältöä katseleva ei taida sitä oikein uskoa, Se sitä vastoin, joka sen helposti voi uskoa, ei varmaankaan näe mitä se sisältää. Tosin hän luulee näkevänsä, mitä se sisältää, luulee niin varmasti, että olisi valmis tuhannesti sen valalla vannomaan, mutta hän kieltää evankeliumin koko olennollaan.

Luther sanoo tästä: »Se, joka oikein voisi käsittää ja uskoa evankeliumin sisällön, hän ei enää voisi elää täällä maan päällä, vaan kuolisi sanomattomasta ilosta.» Totisesti emme me olisi niin kylmiä, kankeita ja hengettömiä kuin nämä ulosoppineet, kylläiset henget ovat. Eipä todellakaan olisi niin vaikeata seurata Kristusta, rakastaa, palvella tunnustaa Kristusta, kärsiä ja kieltäytyä, jos oikein uskoisimme sen, mitä evankeliumi sisältää.

Katso, tässä on tärkein syy siihen, että monet, vaikka niin aina opetetaan, eivät kuitenkaan koskaan tule totuuden tuntoon. Jeesus sanoi: »Ei kukaan muu kuin Isä tunne, kun Poika on, eikä kukaan muu kuin Poika, ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmaista, tunne, kuka Isä on.» Jollei Poika tahdo ihmiselle sitä ilmaista, on kaikki hänen ponnistelunsa turha. Aikaisemmin oli Jeesus sanonut kenelle hän ei tahdo sitä ilmaista, sanoessaan: »Sinä olet tämän salannut viisailta ja ymmärtäväisiltä» s.o. semmoisilta, jotka eivät omissa silmissään ole pieniä, vaan arvelevat pelkällä tutkimisella oppivansa tuntemaan evankeliumin.

Moni lukee ja kuuntelee evankeliumia samalla tavalla kuin maailmallista tietoviisautta, Jumalan edessä nöyrtymättä. Mutta niiltä se on kätketty. Niin Isä, sillä näin on näkynyt hyväksi sinulle. Paavali selitti selvästi ja monipuolisesti evankeliumin, mutta ei hänestä se vielä riittänyt, että he kuulivat hänen saarnansa ja lukivat hänen kirjeitänsä, vaan hänen mielestään kaikki vielä riippui Jumalan »ilmoituksesta», Jumalan antamasta ilmoituksen ja viisauden hengestä. Sitä hän alinomaa rukoili seurakunnillensa.

Suurimmat pyhimykset ja uskonsankarit ovat kaiken rukoilemisensa ja tutkimisensa ohella tunnustaneet, etteivät he ole voineet evankeliumia täysin käsittää. Ja kuitenkin tapaa ihmisiä, joiden ei tarvitse rukoilla eikä nöyrtyä Jumalan edessä, eikä heidän tarvitse vakavuudella ja ahkeruudella etsiä Jumalan sanasta evankeliumin totuutta, vaan he omasta mielestään tietävät jo kylliksi. Miten tämä on ymmärrettävä? Siten, että nämä täysin oppineet, jotka kaiken ymmärtävät, ovat perkeleen hurmaamia, sokeita ja kuolleita, joiden aluksi olisi opittava aakkoset. jospa he ajoissa huomaisivat tämän!

»Niinpä minä luen tosiaankin kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtenä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana - jotta voittaisin omakseni Kristuksen. Ei niin, että jo olen sen saavuttanut tai että jo olen tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti voittaakseni sen, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut.»
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Elämän Leipää/C.O.Rosenius/ Huhtikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 11.04.2016 07:30

Kuva

HUHTIKUUN 11 PÄIVÄNÄ.

Puhu koko Israelin lasten joukolle ja sano heille: olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä, Herra, teidän Jumalanne. 3 Moos. 19:2.

Laki on se osa Jumalan sanasta, joka opettaa, minkälaisia meidän tulee olla ja mitä meidän tulee tehdä. Laki vaatii meiltä tekoja ja sydämen sisäisiä ominaisuuksia. Laki vaatii koko ihmisen, hänen sisimmän olemuksensa, hänen sydämensä, ajatuksensa ja halunsa. Sen takia ei laissa sanota: »Sinun kätesi, jalkasi, kielesi tehköön niin, ja jättäköön tekemättä toisen», vaan laki sanoo: »tee sinä niin» s.o. se puhuu koko ihmiselle. Jo ensimmäinen käsky vaatii koko sydämemme, koko sielumme, kaikki voimamme ja koko mielemme. Ajattele mitä merkitsee »yli kaiken pelätä ja rakastaa Jumalaa ja yksin häneen turvata». Yli kaiken pelätä Jumalaa merkitsee, etten saa olla lihallisesti suruton ja välinpitämätön sieluni tilasta.

En saa kevytmielisesti tehdä syntiä, vaan minun tulee pelätä Jumalan mielen pahoittamista, kernaammin kärsiä kaikki, kärsiä kuolemakin, kuin että tekisin syntiä Jumalaa vastaan. Minun tulee valvoa ja taistella vilpittömästi, ahkerasti ja voimakkaasti syntiä vastaan. Ei niin, että toisinaan valvon, rukoilen ja taistelen, toisinaan taas kevytmielisesti seuraan kiusausta, vaan että joka hetki valvon, rukoilen ja taistelen.

Yli kaiken rakastaa Jumalaa merkitsee, etten saa olla kevytmielinen, enkä hidas ja haluton Jumalan sanaan nähden, vaan minun tulee suurimmalla halulla ja ilolla seurustella Jumalani kanssa. Se merkitsee, että suurin haluni on ajatella ja puhua hänestä, rakkaudesta häneen teen kaikki mitä hän käskee ja mielelläni kärsin mitä hän panee kannettavakseni. Sillä kaiken tämän teemme, jos oikein rakastamme.

Kun yksin, häneen turvaamme, niin emme luota itseemme, emmekä mihinkään luotuun, vaan totisesti uskomme ja luotamme häneen. Silloin kaikki epätoivo, epäilys ja murhe epäuskon tähden häviää.

Siis, jos tutkit kaikki Jumalan käskyt, niin huomaat, etteivät ne vaadi sitä tahi tätä työtä, ei sitä tahi tätä jäsentä, kättä, jalkaa tahi kieltämme, vaan ne vaativat koko ihmisen. Sen takia Jeesus Matt. 5:ssä sanoo, että joka vihastuu veljeensä on Jumalan edessä murhaajan veroinen. ja joka vain katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssaan.

Kaikesta tästä ymmärrämme, ettei Jumalan laki vaadi ainoastaan tekoja, vaan etupäässä se asettaa vaatimuksensa sisäiseen minällemme. Laki siis puhuu mielentilastamme ja ominaisuuksistamme. Kun siis minua rangaistaan kylmäkiskoisuudesta, kovuudesta, kevytmielisyydestä, ylpeydestä, itserakkaudesta, hitaudesta sanaan ja rukoukseen, niin olen lain rankaisema.

Mutta ei siinä kyllin, me huomaamme myös, että juuri tämä sisäinen elämämme, halumme, sydämemme, mielenlaatumme on se, jota Jumala tarkkaa. Olkoon ulkonainen elämäni miten hurskas hyvänsä, vaikkapa tekisin paljon hyvää, ja vaikkapa kieltäytyisin kaikesta pahasta, mutta sen ohella kannan synnillisiä ajatuksia ja himoja ja olen haluton hyvään, niin olen Jumalan edessä saman tuomion alainen kuin julkea synnin harjoittaja.

Ja jos teen hyvää vain pakosta, lain uhkausten tahi lupausten tähden, niin ei ainoakaan hyvä tekoni ole Jumalalle otollinen. Semmoinen on Jumala, semmoinen hänen pyhä lakinsa, Jumalan laki on Jumalan pyhyys. Se on Jumalan luonto ja tahto puettuna sanoihin. Ja hän tahtoo että me olemme semmoiset kuin hän itse on. Hän tahtoo, että me rakastamme, mitä hän rakastaa. Mitä hän vihaa, sitä on meidänkin vihattava. Ei hän voi tyytyä siihen, että me ylenkatsomme ja vihaamme sitä, mitä hän rakastaa, ja rakastamme, mitä hän vihaa.

Aivan niin kuin ei synti ja perkele pääse hänen läheisyyteensä, niin hän ei siedä, että mekään sallimme niiden lähestyä meitä. Siitä johtuu, että hän asettaa itsensä meille esikuvaksi ja vaatii meitä olemaan pyhät ja täydelliset, kuten hän itsekin täydellinen on. Hän sanoo: »Olkaa pyhät, sillä minä Herra, teidän Jumalanne olen pyhä.» Ja Kristus sanoo: »Olkaa siis te täydelliset, niin kuin taivaallinen täydellinen on.»

Voi niitä raukkoja, jotka sanovat: »Jumala ei voi meiltä vaatia enempää kuin mihin voimamme riittävät.» Ovathan äsken mainitsemamme sanat, hänen sanansa, selvät. ja jos ei Jumala meiltä vaatisi enempää kuin niihin meidän, langenneitten syntisten voimat riittävät, niin eivät apostolin sanat toteutuisikaan: »Jotta jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä.» Niin, silloinhan Kristus olisi turhaan kuollut edestämme.
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Seuraava

Paluu Olavi Peltolan kirjoituksia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron