Olavi Peltola/ Roseniuksen Elämän leipää. Helmikuu

Rohkeutta on tunkeutua synneistämme huolimatta Golgatan ristin juurelle ja kuunnella huutoa: Se on täytetty!. (Ote Peltolan kirjoituksesta)

HELMIKUUN 22 PÄIVÄNÄ.

ViestiKirjoittaja noomi » 22.02.2015 08:26

    Kuva

HELMIKUUN 22 PÄIVÄNÄ.

Kehottamisen päämäärä on rakkaus. 1 Tim. 1: 5.

Suurin ja onnettomin paha, joka johtuu kevytmielisestä ja väärästä lain käyttämisestä, on se, että sielut, jotka eivät halveksi Jumalaa, eivätkä tahdo elää maailman mukaan, jotka tahtovat olla Jumalan seuraajia ja Jumalan lapsia, tulevat tekopyhiksi, sokeiksi, itserakkaiksi fariseuksiksi, joita Herran Hengen on paljon vaikeampi saavuttaa kuin julkijumalattomia syntisiä. Kristus sanoo: »Publikaanit ja portot menevät ennen teitä Jumalan valtakuntaan.»

Tämä sokaiseva tekopyhyys johtuu siitä, että ihminen käyttää väärin Jumalan pyhää lakia. Hän tarkkaa ainoastaan tekoja, siis sitä, miten hänen on elettävä, eikä kiinnitä huomiotansa sydämeen, ei rakkauteen, puhtauteen ja pyhyyteen, joka on ensimmäinen ja tärkein Jumalan lain vaatimus. Hän tekee itselleen määrätyn päiväjärjestyksen voimiensa mukaisessa hartauden harjoituksessa. Hän luopuu monista pahoista tavoista. Alkaa harrastaa Jumalan sanan lukemista ja rukousta. Ja on sitten tyytyväinen, niin kuin se, joka on tehnyt tehtävänsä. Sitäkö Jumala häneltä vaatii?

Tuskin hän on huomannut, vielä vähemmin täyttänyt Jumalan ensimmäistä käskyä. Ja kun hän ei välitä Jumalan suurimmasta vaatimuksesta, ensimmäisestä ja suurimmasta käskystä, kun hän vaan pintapuolisesti sivuuttaa sen, joka on suurin laissa, niin on tämä suorastaan Jumalan kasvojen edessä harjoitettua vilppiä, Jumalan pilkkaamista. Sillä koska hän harjoittaa valikoimista Jumalan käskyihin nähden, niin todistaa se, ettei hän kaikessa hurskaudessaan välitä Jumalasta, vaan hän itse, oma verrattomuutensa ja pyhyytensä, sekä hartaudenharjoitukset ovat hänelle päämääränä, mutta ei Jumala, eikä hänen pyhät kasvonsa, ei hänen tahtonsa ja käskynsä. Niitä hän pilkkaa ja halveksii.

Hän tuntee mielihyvää, kun on voinut jättää tämän tahi tuon synnin. Ennen hän kiroili ja turhaan lausui Jumalan nimeä. Nyt hän ei enää sitä tee. Hänellä oli ennen tapana häväistä Jumalan antama lepopäivä jokapäiväisellä työllä ja huvituksilla. Nyt hän ei enää niin tee, vaan sen sijaan hän viettää sen päivän Jumalan sanan ääressä ja hartauden harjoituksissa. Ennen hän löysi nautintonsa herkuttelussa, juomingeissa ja koreilussa. Nyt on se jäänyt. Ennen hän oli epäsiveellinen tahi harjoitti kaupassa ja työssään epärehellisyyttä. Jumalan avulla hän on päässyt näistä synneistä. Näin ollen on voitto toisensa jälkeen saavutettu. Eikö siinä ole pyhitystä? Eikö hän ole kääntynyt ihminen, kristitty? Hän jatkaa hurskauden harjoituksiaan. Ennen hän ei välittänyt muiden onnesta tahi onnettomuudesta, nyt on koko maailman hätä hänen sydämellään ja hän antaa sekä hengellistä että aineellista apua. Eikö siinä nähdä Hengen hedelmiä, eikö siinä ole rakkautta, joka on lain toteuttamista? Eikö sielu, jolla on näin verraton ansioluettelo, olisi lohdutettu? Eikö hänellä olisi oikeus uskoa ja omistaa Kristuksen ansio?

Mutta hän ei näe olevansa vilpillinen Jumalan edessä. Hän ei kiinnitä huomiotansa sydämeen. Millainen on rakkaus Jumalaan? Ovatko ajatukset ja pyyteet puhtaat? Onko hän itserakkaudesta, itsetyytyväisyydestä, kateudesta, vihasta vapaa? Ulkokullaisuudessaan hän ei näitä syntejä huomaa. Ja minkä takia hän ei niitä huomaa? Pinnallisen pyhyyden ja hyvien töiden ruusupeite peittää niin hänen sielunsa silmät, ettei hän voi nähdä sydämensä jumalattomuutta.

Emmekö silloin väärin tulkitse Jumalan lakia, kun emme välitä siitä, että Herra katsoo sydämeen, emme välitä siitä, että jokainen Jumalan käsky ennen kaikkea vaatii sisäistä puhtautta, ja ettei Jumala salli itseänsä pettää, ettei hän tyydy ulkonaisiin hyviin töihin, vaan hän tahtoo tehdä koko ihmisen mielensä mukaiseksi. Hän sanoo: »Olkaa pyhät, sillä minä Herra, teidän Jumalanne olen pyhä.»

Tuota ulkokultaista farisealaisuutta vastaan Jeesus taisteli Hän mm. sanoi: »Kyllä te fariseukset puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisäpuoli teissä on täynnä ryöstöä ja pahuutta. Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun olette valkaistujen hautojen kaltaisia, jotka kyllä ulkoa näyttävät kauniilta, mutta sisältä ovat täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa! Samoin tekin ulkoa kyllä näytätte ihmisten silmissä hurskailta, mutta sisältä olette täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuutta. Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä laissa on tärkeintä, oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden! Näitä oli noudatettava, eikä noitakaan sikseen jätettävä.»

Oi, jospa kerran heräisimme huomaamaan, millä tavalla Herra Kristus kiivailee lain puolesta ja miten Jumala arvostelee meidän suhteemme lakiin.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

HELMIKUUN 23 PÅIVÄNÄ.

ViestiKirjoittaja noomi » 23.02.2015 08:45

    Kuva

HELMIKUUN 23 PÅIVÄNÄ.

Muista sapatin päivää, niin että sen pyhittäisit. 2 Moos. 20: 8.

Miten tärkeänä Herra pitää lepopäivän pyhittämisen näemme siitä, ettei hän ainoastaan kehota, vaan käskee meidän muistaa sitä. Vähemmin tärkeitä asioita voimme suorittaa etukäteen niitä ajattelematta, mutta asia, jota edeltäpäin on jo ajateltava, on erikoisen tärkeä ja suuriarvoinen. Meidän on siis edeltäpäin järjestettävä ajalliset askareemme niin, että voimme viettää lepopäivän pyhitettynä rauhassa. Sen kautta, ettei etukäteen muisteta sapattia, niin että vapauduttaisiin töistä ja kyläilyistä, jotka estävät meitä ja talonväkeämme sapattia pyhittämästä, niin menetämme sapatin siunauksen, sielun levon Jumalassa ja hänen sanassaan. Moni este olisi helposti tieltä raivattu, jos muistettaisiin Herran sana: »Muista sapatin päivää, niin että sen pyhittäisit.»

Mutta mitä meidän on tekeminen pyhittääksemme lepopäivän? Miten me sen pyhitämme ja miten sen häpäisemme? Oppi-isämme Luther sanoo: »Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme halveksi saarnaa ja Jumalan sanaa, vaan pidämme sen pyhänä, mielellämme sitä kuulemme ja opimme.»

Tämä on sapattikäskyn vaatimus Uuden testamentin. hengessä. Kun meillä vain on Jumalan sanaa rakastava mieli, niin on meillä myöskin tahtoa pyhittää lepopäivä. Vaikeata on määritellä, miten kussakin tapauksessa on meneteltävä. Sitä paitsi ei sapatti ole pyhitetty hartailla hartauden harjoituksilla ja parhaimmilla teoilla, jos ei niiden vaikuttimena ole Jumalan pelko ja rakkaus Jumalaan ja hänen sanaansa, sillä ilman rakkautta ja Jumalan pelkoa ovat ne Jumalan silmissä pelkkää ulkokullaisuutta. Jumalan pelon ja rakkauden Hengen tulee asua sydämessäsi, silloin myös totuuden Henki sinulle kulloinkin sanoo, mitä sinun on tekeminen.

Pääasia on, että me niin pelkäämme ja rakastamme Jumalaa, ettemme halveksi hänen sanaansa, vaan pidämme sen pyhänä, mielellämme sitä kuulemme ja opimme.

Kolmas käsky tuomitsee siis turhuuteen taipuvaisen, jumalattoman mielenlaadun, joka ylenkatsoo Jumalan pyhän sanan ja sen takia myös Herran päivänä tekee, mitä tahtoo. Ja jos tarkastamme, miten maailma suhtautuu tähän Jumalan käskyyn, niin saamme kokea vallan kauheita ja ihmeellisiä asioita. Sapatin asettamissanat kuuluvat: »Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen.» Seitsemäs päivä on siis Jumalan siunaama päivä.

Meidän on täydestä sydämestä myönnettävä, että se täällä ajassa on siunatuin päivä. Se on päivä, jolloin Jumala erityisesti tahtoo kohdata ihmisen ja vuodattaa siunauksensa hänen ylitseen, sellaisen siunauksen, jota ainoastaan autuaitten joukot Jumalan istuimen edessä kykenevät oikein arvostelemaan ja ylistämään. Tässä sanotaan: »Jumala pyhitti sen päivän.» Sen päivän piti olla erotetun pyhiä ja taivaallisia asioita varten.

Mutta mikä kauhea näky kohtaa silmäämme tarkastellessamme, miten uskottomat sen päivän viettävät. Se on heille suurimman kirouksen ja saastaisuuden päivä. Työpäivät sapattipäivän rinnalla ovat heille pyhiä. Useimmat maailman lapset täyttävät arkipäivinä maallisen kutsumuksensa, niin kuin tuleekin, mutta kun sapatti lähenee, silloin alkaa heillä huvittelu, jokaisella oman sydämensä halun mukaan. Lihan himoja tyydytetään juomingeilla, pelillä, tanssilla ja kevytmielisyydellä. Toiset taas hienommassa muodossa, laiskassa ajan tappamisessa, kevyessä keskustelussa ja seurustelussa, seuranäytelmissä ja leikissä kuluttavat Herran lepopäivän. Samoin jokapäiväinen työ ja opiskelu sapattina on julkisynti. Pyhäpäivästä on meidän aikanamme tullut synninpäivä.

Mutta sapatti voi tulla meille paljon hienommalla, salatulla tavalla hengelliseksi kiroukseksi. Jos käymme sapattina kirkossa ja kuuntelemme tahi luemme Jumalan sanaa ilman sydämen hartautta ja ilman pyhää Jumalan pelkoa, ilman katumusta ja ilman kuuliaisuutta, niin on se meille paatumukseksi. Semmoisesta kuuntelemisesta ja lukemisesta on meille vain kirousta. Parempi olisi silloin ollut, että olisimme sinä päivänä tehneet jokapäiväisiä askareitamme. Kuuntelemisellamme olemme vaan yhä enemmän paatuneet ja tulleet enemmän sokaistuiksi. Sillä mitä enemmän ihminen kevytmielisesti kuuntelee Jumalan sanaa, sitä suuremmassa määrässä hän tylsistyy ja paatuu. Joka ei rehellisesti Herran kasvojen edessä tahdo Herran sanaa seurata ja totella, se paatuu sanan kuulemisesta. Ja niin tulee Herran päivä katumattomalle, vilpilliselle mielelle kiroukseksi.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

HELMIKUUN 24 PÄIVÄNÄ.

ViestiKirjoittaja noomi » 24.02.2015 07:55

    Kuva

HELMIKUUN 24 PÄIVÄNÄ.
Saakoon Herra teoistansa iloa. Ps. 104:31.

Jokainen rakastaa omaa työtänsä. Mitenkä ei siis Herra töitänsä rakastaisi, hänen työnsä kun ovat ihanat ja täydelliset. Tämä tuottakoon sinulle suuren lohdutuksen. Missä sitten näemme Jumalan tekoja? Perkeleenkö luona helvetissä? Eihän toki! Perkele on oma mestarinsa. Enkelienkö luona taivaassa? Ei, enkelit ovat säilyttämällä liittonsa itse ansainneet kunniansa ja voittaneet kruununsa. Itsevanhurskastenko luona ja heidän ansioissaan ja avuissaanko? Eipä suinkaan. Ne ovat heidän omia töitään, joista myös itse vastaavat. Missä siis löydämme Herran tekoja, joista hänellä on iloa?

Tuolla publikaani lyö rintoihinsa: "Jumala, armahda minua syntistä!" Täällä Bartimeus tien vieressä huutaa: "Jeesus, Daavidin poika, armahda minua." Tuolla kanaanilainen vaimo vetoaa penikoihin ja lasten muruihin, ja murtunut Magdaleena kostuttaa kyynelillään Jeesuksen jalat. Täällä Paavali iloisena huudahtaa: "Minulle on laupeus tapahtunut.," Aasaf sanoo: "Kukapa muu minulla olisi taivaassa, kun sinä vain omani olet, en mistään maan päällä huoli." Tuolla Simon Pietari vapisevin äänin tunnustaa: "Herra, sinä tiedät kaikki, sinä tiedät, että olet minulle rakas."

Katso, missä tämmöisiä asioita tapahtuu, missä kivisydämet hänen kädessään muuttuvat pehmeäksi saveksi ja kovat, jähmettyneet kasvot muuttuvat vahaksi, niin että hän niihin voi painaa kuvansa, kun sielut, jotka eivät koskaan ole Herrasta välittäneet, alkavat janota elävää Jumalaa, niin kuin peura ikävöi kirkasta lähdevettä, kun vanhurskaat oman vanhurskautensa raunioilla alkavat kuikertaa kuin kyyhkyset, ja itse mielestään viisaat alkavat pitää viisauttaan hulluutena, missä syntiset itkevät hänen jalkojensa juuressa ja tuomitut väärintekijät iloisina uskaltavat avuksi huutaa puolustajaansa, siellä, siellä saamme nähdä hänen tekonsa, joista hänellä on iloa.

Hänen ilonsa on siis ihmisten lapsissa, köyhäin syntisten parissa. Luonnon ihailija nauttii kauniista maisemista ja viinitarhan omistaja iloitsee viinitarhansa kukoistuksesta ja runsaasta sadosta. Niin Herrakin iloitsee yrttitarhastaan, jonka hän uhriverellään ja hengellään on istuttanut tänne maan päälle. Kuinka suuresti hänen silmäänsä ilahduttanee uusi luomus syntisessä ihmisessä? Ei hän tarpeekseen saa sen katselemisesta, sillä sehän on hänen työtään. Sen takia hän sanookin: "Anna minun nähdä sinun kasvosi, sillä kasvosi ovat suloiset."

Mutta, sanot sinä, tämän hän sanoo hurskaista, joista hänellä on iloa, mutta ei minusta ja senkaltaisista kuin minä, sillä minä olen suuri syntinen. Olisiko Jumalalla iloa sinun hurskaudestasi? Oletko hänelle otollinen oman vanhurskautesi tähden? Joko työnsit luotasi tuon lohdullisen totuuden "saakoon Herra teoistansa iloa". Siinä rakkaassa olemme otolliset, emmekä omassa itsessämme.

Sinä ehkä sanot: "minussa on pelkkää syntiä ja saastaisuutta, eihän se ole Herran työtä." Se, että tunnet syntisi ja saastaisuutesi on juuri Herran työtä. Synti ei ole Herran työtä. Synnintuntosi ei ole luonnon työtä, ei liioin perkeleen työtä. Käärmeen houkutus: Te tulette Jumalan kaltaisiksi, on synnyttänyt ihmismieleen itsejumaloimisen.

Mutta särjetty ja murheellinen henki on semmoinen Jumalan työ, että enkelit taivaassa iloitsevat siitä. Se on semmoinen työ, joka vie tuhlaajapojan ja -tyttären Isän helmaan. Se ajaa syntisen armonistuimen juureen ja puettaa hänet vanhurskauden vaippaan. Katso, siinä on Jumalan suurimman ilon ja riemun aihe. Se, joka on Kristukseen puettu, on Jumalan edessä pyhä ja puhdas, olkoonpa, että hän onkin omissa silmissään suurin syntinen.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

HELMIKUUN 25 PÄIVÄNÄ.

ViestiKirjoittaja noomi » 25.02.2015 10:04

    Kuva

HELMIKUUN 25 PÄIVÄNÄ.
Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset kaikessa, sillä se on otollista Herrassa. Kol. 3:20.

Kuuliaisuus vanhempia kohtaan sekä myös niitä kohtaan, jotka isän ja äidin sijasta meitä holhoavat, on ehdoton. Mutta jos vanhempien tahto ja Jumalan tahto on ristiriidassa keskenään, niin silloin Jumalan sana sanoo: Jumalaa tulee totella enemmän kuin ihmisiä ja joka rakastaa isäänsä taikka äitiään enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias. Tämä on ainoa poikkeus. Muuten Jumalan sana sanoo: Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset kaikessa, sillä se on otollista Herrassa.

Palvelijoita samoin kehotetaan: Palvelijat, olkaa maallisille isännillenne kaikessa kuuliaiset, ei silmänpalvelijoina ihmisille mieliksi, vaan sydämen yksinkertaisuudessa peläten Herraa. Esivaltaan nähden sanotaan: "Olkoon jokainen niille vallassaolijoille alamainen, joiden vallan alla hän on. Olkaa alamaisia kaikelle inhimilliselle järjestysvallalle Herran tähden, olipa se sitten kuningas, joka on ylin, tai hänen käskynhaltijansa, jotka hän on lähettänyt." Vielä Jumalan sana kehottaa: "Olkaa kuuliaisia johtajillenne ja seuratkaa heitä."

Mutta kuten jo sanoimme on kuuliaisuudella rajansa. Kuuliaisuus vanhempia, esivaltaa ja opettajia kohtaan ei saa olla tottelemattomuutta Jumalaa, hänen sanaansa ja omaatuntoamme vastaan. Sillä jos esimiehemme vaativat kuuliaisuutta sellaisissa asioissa, jotka sotivat Jumalan sanaa ja hyvää omaatuntoa vastaan, niin tulee meidän nöyrästi, mutta päättävästi kieltäytyä tottelemasta heitä, kutsuttakoon sitä sitten uppiniskaisuudeksi, kapinoimiseksi, tahi miksi tahansa. Tällä rajoituksella, joka määrää, miten pitkälle vanhempien määräämisvalta ulottuu, olemme velvolliset heitä tinkimättä tottelemaan. Ei ainoassakaan asiassa meille anneta niin monta vakavaa ja sydämellistä kehotusta kuin tässä.

Tosin on kuuliaisuus toisinaan vaikeata. Silloin kun esim. ne, joilla on valta määrätä, väärinkäyttävät tätä oikeuttaan, antavat kovia ja kohtuuttomia käskyjä tahi osoittavat puuttuvaa arvostelukykyä, niin että se, jonka on toteltava, luulee paremmin ymmärtävänsä asian, silloin on vaikeata totella. Mutta jos käsky ei sodi Jumalan sanaa ja omaatuntoa vastaan, on nöyrä kuuliaisuus velvollisuutemme. "Palvelijat, olkaa kaikella pelolla isännillenne alamaiset, ei ainoastaan hyville ja lempeille, vaan nurjillekin."

Meillä on kyllä oikeus nöyrästi ja sävyisästi huomauttaa tyytymättömyyttämme, mutta jos eivät ne, joilla valta on, tee mitään asian korjaamiseksi, niin täytyy meidän totella, vaikkapa silloin saisimme kärsiä vääryyttä, taikka vaikkapa ymmärtäisimme, että toisin menetellen asian voisi järjestää paljon viisaammin. Sillä Herra Jumala ei ole käskenyt meidän arvostella isän ja äidin käskyjä, vaan hän on käskenyt tottelemaan, kaikessa tottelemaan. Näennäinen kovuus tässä Jumalan käskyssä koituu iloksi, ja se mikä siinä tuntuu katkeralle, tulee siunaukseksi. Sillä näin Herran tahto tapahtuu. Silloin palvelemme Herraa eikä ihmisiä. ja meidän nöyryytemme tylyjä vanhempia, armotonta isäntäväkeä ja ankaraa esivaltaa kohtaan on Herra mieluinen.

Kun varmasti tiedän, miten voin palvella Herraa ja tuottaa hänelle iloa, niin enkö silloin alistuisi kovimpaan kohtaloon voidakseni sanoa: Nyt tiedän tehneen, mitä Jumala on käskenyt. Ja se on hänen mielensä mukaista. Lapsena ja palvelijana saat sen kokea, jos olet kuuliainen isän äidin, isännän tahi emännän käskyille. Sillä Jumala on niin käskenyt ja sellaisesta kuuliaisuudesta hän on suurimman suosionsa luvannut.

Luther sanoo: "Vaikkapa vain lakaisisi lattian tahi maasta vanhempiesi tahi isäntäsi käskystä, oljen korren nostaisit, niin sinä uskollisuudellasi ja rakkaudellasi tämän näennäisesti halvan työn kautta täyttäessäsi Jumala käskyn, teet suuremman työn kuin, jos jonkun ihmeen kautta kääntäisit koko maailman."

Näin ovat tekomme arvosteltava Jumalan sanan mukaan. Sanassaan hän ilmoittaa meille tahtonsa, jotta tietäisimme, ovatko tekomme hänen mielensä mukaiset. Kuuliaisuutemme vanhempiamme ja hallitusväkeämme kohtaan, olkoonpa, että se luonnolliselle ihmiselle meissä on raskasta, niin Jumalan sanan valossa hengelle, alttiille hengelle ja omalletunnollemme se on helppoa ja suloista. Se on kuin ihana jumalanpalvelus. Mikä enemmän saattaisi ilahduttaa mieltäni kuin tehtävä, josta saatan sanoa: tämän on itse Jumala käskenyt. Tämä on hänelle otollista, sen varmasti tiedän."
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

HELMIKUUN 26 PÄIVÄNÄ.

ViestiKirjoittaja noomi » 26.02.2015 08:02

    Kuva

HELMIKUUN 26 PÄIVÄNÄ.
Ja Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme." 1 Moos. 1:26.

Ihmeellistä tässä kertomuksessa on, että Herra sanoo: "Tehkäämme, tehkäämme ihminen". Tässä Herra neuvottelee. Hän ei sano: "Tahdon tehdä ihmisen", tahi maa muodostakoon ihmisen vaan tehkäämme ihminen.

Kaikki muut olennot luotiin ilman neuvottelua, kaikkivaltiaan sanalla. Mutta kun Jumala tahtoi luoda ihmisen, silloin piti hän neuvottelun. Kenen kanssa Herra neuvotteli? Epäilemättä Jumalan kolmiyhteinen persoona neuvotteli. Olihan luotava se olento, jolla, paitsi maallista, katoavaa ruumista, tulisi olemaan myös kuolematon sielu, joka ollen lähtöisin Jumalasta luotaisiin iankaikkista elämää varten taivaassa. Herra sanoo: Tehkäämme ihminen meidän kuvaksemme, kaltaiseksemme.

Jumala, joka jo edeltäpäin näki ihmisen lankeemuksen ja sitä seuraavan onnettomuuden ja kurjuuden, ei tahtonut päästää tätä arvokasta luomistyötä käsistään, ennen kuin oli neuvotellut Poikansa, iankaikkisen Sanan kanssa ihmisen lunastuksesta.

Ihmisen luominen erosi muun luomakunnan, myös korkeimmalla asteella olevien eläimien, luomisesta. Luodessaan eläimet sanoi Jumala: "Tuottakoon maa ja kuohuttakoot vedet." Tästä voimme tehdä sen johtopäätöksen, ettei Jumala eläimiä luodessaan toiminut välittömästi, vaan kaikkivaltiaalla sanallaan vaikutti hän luonnonvoimiin: Kuohuttakoot vedet, tuottakoon maa.

Mutta ihmisen luomisessa eivät luonnon voimat saaneet olla vaikuttamassa. Silloin Jumala yksinään ja välittömästi vaikutti. Silloin Jumalan kolminaisuuspersoona toimi: Tehkäämme ihminen! Ihminen ei siis ole maasta eikä vedestä syntynyt, kuten muinoin jotkut pakanakansat uskoivat, vaan ihminen on erikoisella, välittömällä tavalla Jumalan luoma. Ja vielä ihmeellisemmältä tämä tuntuu, kun ajattelemme ihmisolennon, ruumiin ja sielun alkuperää, josta 1 Moos. 2: 7:ssä sanotaan: "Ja Herra Jumala teki ihmisen maan tomusta ja puhalsi hänen sieraimiinsa elävän hengen; ja niin tuli ihminen eläväksi sieluksi."

Jumala teki ihmisen. Ihminen on siis Jumalan luoma ja hänestä tuli ihmeellisin taideteos maan päällä. Herra Jumala teki ihmisen ruumiin maan tomusta, jonka tähden ensimmäinen ihminen saikin nimen Aadam, joka merkitsee maasta, maanlapsi. Näin Jumala tahtoi painaa mieleemme ajallisen elämän katoavaisuuden, jotta aina etsisimme sielumme iäisyysaarteita.

Mutta Jumala puhalsi hänen sieraimiinsa elävän hengen. Korkea, ylevä alkuperä! Sielu, kuolematon sielu, joka sekä ajassa että iankaikkisuudessa oli aiottu Jumalan yhteydessä elämään. Sielu, iäisyyslapsi on välittömästi Jumalasta tullut, kuten Jumalan sana sanoo: "Jumala puhalsi sen ihmiseen." Voimme Daavidin kanssa sanoa: "Minä ylistän sinua, että olen tehty niin sanomattoman ihmeellisesti." Tämän tähden Paavalikin saattoi sanoa: "Koska me siis olemme Jumalan sukua." Siis ruumis ja sielu, maanlapsi ja iäisyyslapsi ovat kumpikin Jumalan erinomainen teko.

Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Herran Henki tahtoo kiinnittää huomiotamme erikoisesti siihen, koska hän kertaa saman asian toisilla sanoilla. Hän sanoo: "Tehkäämme ihminen meidän kuvaksemme, meidän kaltaiseksemme. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi." Tässä sanotaan eri sanoilla moneen kertaan, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Vaikka emme täällä ajassa täysin ymmärtäisikään tätä, on se seikka itsessään ihmeellinen. Se sisältää jotakin käsittämättömän suurta.

Sen takia Jumalan Poika saattoi tulla ihmiseksi, meidän veljeksemme ja vertaiseksemme, "eikä hävennyt meitä kutsua veljiksensä." Hän tuli korjaamaan syntiinlankeemuksen tuottaman turmeluksen, sen takia voimme myös hänen kauttaan päästä samaan kunniaan, johon Jumala luomisessa meidät määräsi. Uuden syntymisen kautta tultuamme uudeksi luomukseksi ja päästyämme Jumalan luonnosta osallisiksi, tulee meidän joka päivä kasvaa hänen tuntemisessaan ja uudistua hänen kuvansa kaltaisiksi.

Täydelleen kirkkaaksi ei Jumalan kuva meissä tule ennen kuin ylösnousemisessa, jolloin saan uuden, puhtaan ja kuolemattoman ruumiin, ja jolloin Kristus ilmestyy niissä, jotka häneen uskovat. Johannes sanoo: "Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on."

"Minä ylistän sinua, että olen tehty niin sanomattoman ihmeellisesti. Kiitos olkoon Jumalan, joka meille voiton antanut on Jeesuksen Kristuksen kautta." Amen.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

HELMIKUUN 27 PÄIVÄNÄ.

ViestiKirjoittaja noomi » 27.02.2015 07:56

    Kuva

HELMIKUUN 27 PÄIVÄNÄ.
Autuas on se, jolle Herra ei lue syntiä. Room. 4:8.

Kuule: "Jolle Herra ei lue syntiä." Löytyykö sellaista ihmistä maan päällä? Missä hän on? Oletko nähnyt sellaisen ihmisen? Tunnustakaamme, ettemme oikein usko Jumala sanaa. Jospa olisin se onnellinen ihminen, joka on Jumala kanssa liitossa ja jolle ei lueta syntiä! Kuka on se onnellinen. Apostoli sanoo: "Se on hän, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja ja "jonka rikkomukset ovat anteeksi annetut ja jonka synnit ovat peitetyt."

Kysyt: "Mimmoinen on se ihminen? Mimmoiset ovat hänellä luonteen piirteet, joista voisin hänet tuntea? Voisinko mahdollisesti minäkin olla, tahi voisinko tulla niin onnelliseksi ihmiseksi kuin hän on?" Apostoli sanoo (säk. 5), että se on sellainen ihminen, joka tuntee jumalattomuutensa, eikä sen takia tekoja tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman.

Niin kuvaa Daavidkin sen autuaan ihmisen, jolle Herra ei lue syntiä. Hän sanoo, ettei hänessä ole hengen vilppiä, jolla hän Herran edessä salaisi syntinsä ja hän tunnustaa Herralle ylitsekäymisensä. Se ihminen ei ole ylpeä ja murtumaton, joka luottaen omiin tekoihin karttaisi armoistuinta. Ei hän ole vilpillinen Herran edessä, niin että hän kantaisi Herralle uhrinsa, kauniit tekonsa, hartaudenharjoituksensa, rukouksensa, mutta vaikenisi synneistään, joita hän ei kauhistu, ja joista hän tahallaan olisi puhumatta, koska tahtoo niissä pysyä.

Tätä Daavid näkyy kokeneen sinä aikana, jolloin hän vaikeni synnistään Herran edessä ja jota hän sittemmin sanoi hengen vilpiksi. Älköön siis hengessämme olko vilppiä, kun tunnustamme syntimme Herran edessä.

Mutta tunnustamisessa on myös uskallusta Jumalan armoon, sillä se, joka ei usko Jumalan armoon, pakenee Jumalaa ja vaikenee, ei hän tule Herran eteen tunnustuksineen. Tämän selittää Kristus, kun hän köyhille hätääntyneille syntisille sanoi: "Sinun uskosi on sinut vapahtanut." Armoistuimen luo rientävässä sydämessä on uskoa.

Onko, lukijani, tämä sinun tarinasi? Jos on, niin on se myös kuvaus sinusta. Sinä olet siis se autuas ihminen, jolle Herra ei lue syntiä. Niin vähäpätöinen, syntinen ja kelvoton kuin oletkin, niin olet kuitenkin alituisessa armossa. Sinulla on Jumalan ystävyys, sinä armon lapsi, jota hän ei koskaan lain mukaan tuomitse ja jolle hän ei syntiä lue. Hän kyllä näkee syntisi, mutta hän sanoo: "En niitä sinulle lue, koska uskot rakkaaseen Poikaani, jonka olen armoistuimeksi asettanut."

Jumalallinen totuus pitää paikkansa: uskovaiset ovat Herran kansaa, jolle hän ei syntiä lue. Vaikka siis tunnet syntisi suuruuden, niin älä unohda mitä tämänpäiväinen tunnussanamme vakuuttaa. Ei siinä sanota: "Autuas se ihminen, jossa ei Herra löydä syntiä," vaan "autuas on se, jolle Herra ei lue syntiä." Ei tässä sanota: "autuaita ovat ne, jotka eivät ole vääryyttä tehneet", vaan "autuaita ovat ne, joiden vääryys on annettu anteeksi."

Nyt, on vahvalla uskolla tartuttava Jumalan sanaan, emmekä saa antaa sen, mitä tunnemme ja mitä näemme eksyttää meitä. Vaikeimmat kokemukset, suurin sisäinen hätä, tahi koettelemukset, olkootpa kuin hirmumyrskyt, eivät voi Jumalan totuutta tyhjäksi tehdä. Jumala anteeksi antaa, hän ei lue meille syntiämme; uskollisilleen hän antaa ikuisen armon.

Tämän on kokenut se ihminen, jonka sanoja apostoli tässä mainitsee. Tämä on myös Daavidin historia. Mikä suuri armo ja mitkä katkerat kokemukset! Katso hänen korkeaa kutsumustaan Kristuksen esikuvana ja esi-isänä. Paimenpojasta on hänet korotettu Israelin kuninkaaksi ja profeetaksi. Herra on katsonut itsellensä miehen, oman sydämensä mukaisen, sanoo Samuel hänestä, Ja psalmeissa saat kokea, miten hän vuodattaa sydämensä Herran eteen. Mikä suuri armo ja mikä palava rakkaus Herraan! Ja kuitenkin, mikä hirmuinen Saatanan seulominen, mitkä surkeat lankeemukset, mikä kauhistus ja sitten mikä koettelemus ja nöyryytys, mikä katumus ja itku Herran edessä "syntieni tähden", sanoo hän. Ja Herra ei häntä hyljännyt. "Ei hän alinomaa vaadi tilille eikä pidä iankaikkisesti vihaa. Sillä niin korkealla kuin taivas on maasta, niin valtavan suuri hänen armonsa on niitä kohtaan, jotka pelkäävät häntä," sanoo Daavid.

Autuus on sen ihmisen, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja. Autuaita ovat ne, joiden rikkomukset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt. Autuas on se, jolle Herra ei lue syntiä.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Olavi Peltola/ Roseniuksen Elämän leipää. Helmikuu

ViestiKirjoittaja noomi » 26.08.2016 08:16

Kuva
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Edellinen

Paluu Olavi Peltolan kirjoituksia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron