Ajantasatietoa Israelista/ Lokakuu

Tiedotuksia jotka koskevat Israelia

Ajantasatietoa Israelista/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 02.10.2016 19:24

    Kuva

Sunday, October 02, 2016
SUNNUNTAI 02.10.2016
SUNNUNTAI 02.10.2016
01. TÄNÄÄN on juutalaisen uuden vuoden aattopäivä; tänä iltana auringon laskiessa alkaa vuosi 5777. Mitä se mahdollisesti tuo tullessaan, on kokonaan "Hänen käsissään, joka oman valtansa voimalla on säätänyt ajat ja ajanjaksot", kuten Jeesus Kristus kärsimisensä ja ylösnousemisensa jälkeen opasti opetuslapsiaan ollessaan yhdessä heidän kanssaan. ApT.1:6 -7 Aivan kuten Jeesuksen opetuslapset olivat kiinnostuneita tietämään, "tälläkö ajalla Sinä jälleen rakennat Israelin valtakunnan?", aikamme juutalaisia ja Jeesuksen seuraajia kiinnostavat lähiajan kysymykset ja tilanteiden kehittyminen, mukaan lukien voimakas tunto kuluneen ajanjakson päättymisestä ja uuden alkamisesta, jota asiaa Kirjoituksia tuntemattomat kutsuvat maailmanlopuksi, mitä se ei tarkoita. Israelin valtakunta on perustettu, mutta Jumalan ilmoitusten mukaan me odotamme Israelin monarkian perustamista. Jumalan antamien ilmoitusten mukaan sitä edeltävät lukuisat merkit sekä taivaan kappaleissa, kuussa, auringossa ja tähdissä, että myös maapallon pinnalla, jossa tapahtuu epätavallisia ilmiöitä, maanjäristyksiä, tulivuorenpurkauksia, rajuja tuulia ja myrskyjä merien ja aaltojen pauhatessa, jotka osittain johtuvat sekä auringon sisäisistä toiminnoista että taivaankappaleitten yllättävistä vierailuista maan läheisyydessä, tai asteroidien ja meteorien iskeytymisestä maan kamalalle. (Jes13:6 -10; Jer4:4) Kuten Jumala lupasi vedenpaisumuksen jälkeen, Hän ei käytä vedenpaisumista maan puhdistamiseen, vaan Hän käyttää siihen puhdistavaa tulta. Profeetat puhuvat Jumalan vihasta, joka syttyy ja polttaa kuin tuli: "Kansat poltetaan kuin katkotut orjantappurat, jotka tulessa palavat."(Jes 33:1;47:14) Tämä tulee koskettamaan koko ihmiskuntaa, kuten Jesaja kertoo: "Minä kostan maanpiirille sen pahuuden ja jumalattomille heidän pahat tekonsa; Minä lopetan julkeitten kopeuden ja painan maahan väkivaltaisen ylpeyden; Minä teen kuolevaiset harvinaisemmiksi kuin puhdas kulta, ihmiset harvinaisemmiksi kuin Ofirin kulta". (Jes13:11 -12). Jesaja puhuu tässä Herran päivästä, joka tulee koskettamaan kaikkia kuolevaisia, myös juutalaista kansaa, sillä vain kolmannes heistä pelastuu, mutta myös muuta luomakuntaa. "Mutta kun nämä alkavat tapahtua, rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä". (Lk21:28; Mt24:32 -36)

02. Israelin entinen presidentti, pääministeri, kansanedustaja ja vaikuttaja Shimon Peres haudattiin viime viikon perjantaina Herzlin hautausmaalle Jerusalemissa, mutta hänen edustamansa ideologian kannattajat ja seuraajat tekevät kaikkensa nostaakseen hänet kansan idoliksi, lähes epäjumalan asemaan, kuten tapahtui Izthak Rabinin kuollessa. Yksi heistä on Israelissa palkittu ja nobel-ehdokas kirjailija ja vaikuttaja Amos Oz, jota ToI:n journalisti Jessica Steinberg kävi haastattelemassa, ja joka esitti muistopuheen Peresille. Haastattelun aiheena oli Oz:n viimeisin kirja "Judas", Jeesuksen opetuslapsi Juudas Iscariot, joka kavalsi hänet juutalaisten johtajille. Kirja on käännetty ja julkaistu ainakin kuudelle kielelle, mutta Oz sanoo, että käännöksiä on 15 ja 15 muuta on työn alla. Oz sanoo Judas-aiheen kiinnostaneen häntä vuosikymmenien ajan ensimmäisen kerran luettuaan Uuden Testamentin sanasta sanaan kibbutz Huldan kirjastossa. Häntä innosti lukemaan Uuden Testamentin usko, ettei hän voi ymmärtää renessanssin taidetta, Dostoyevskyä eikä Bachin musiikkia ilman sitä. Hän kertoo Jeesuksesta, että Hän oli charmikas, runollinen, ajoittain leikillinen, herkkä ja hyvin inhimillinen. Mutta Oz sanoo olevansa eri mieltä Hänen kanssaan, kuten kaksi juutalaista ovat. Hän ei usko yleiseen rakkauteen kuten Jeesus teki, sillä "rakkaus on hyvin harvinainen, eikä ihminen voi rakastaa kerralla kuin korkeintaan 10 -16 ihmistä". Kirjassa on useita muitakin tarinoita, mutta Judas on keskeinen henkilö, koska Oz tuntee sympatiaa häntä kohtaan, sillä myös häntä kutsutaan kavaltajaksi Israelin arvostelunsa vuoksi. Hän esittää, että Judas kohtuuttomasti esitetään kavaltajaksi pienen rahasumman vuoksi – Judas oli rikas, hän sanoo. Judas uskoi sydämessään, että Jeesus oli Jumala, ja että hän astuisi alas ristiltä, mutta koska näin ei tapahtunut, Judas meni ja välittömästi hirtti itsensä, Oz analysoi. OZ sanoo, että nämä tapahtumat Jeesuksesta ja Juudaksesta ovat aiheuttaneet maailmassa enemmän verenvuodatusta kuin mitkään muuta tarinat: Historian massamurhat, pogromit, inkvisitio ehkä holokaustin sarjassa tapahtumia, joita voi verrata lännen antisemitismin Chernobyliin. Oz sanoo olevansa epätietoinen, muksi hänen kirjastaan tuli eniten myyty (best seller) maailmalla: Ei väkivaltaa, ei Mossadin agentteja, ei holokaustia, ei palestiinalaisia, ei setlementtejä eikä venäläisiä upporikkaita ja seksiä vain kirjan lopussa, jos jaksaa odottaa sinne saakka. Mikä lienee ollut ToI:n motiivina julkaista OZ:n haastattelu kuin hänen eulogiaansa Peresille liittyen, mutta ehkä siinä vihjaistaan siihen, että myös Peres on joittenkin mielestä kavaltaja, joka hallituksen selän takana otti lainvastaisesti yhteyttä viholliseen toimien omavaltaisesti. Oz kuvaa Peresiä unelmoijana, dreamer, joka näki tavallisen kansalaisen näkemysten yli. Toiseksi hän sanoo, että Peresin viattomuus (lapsenomaisuus) on voinut kompastuttaa häntä poliittisesti, mutta hän oli todellinen diplomaatti. "Jotkut sanovat, että rauha on mahdoton, mutta rauha on ehdoton ja välttämätön, koska israelilaiset eivätkä palestiinalaiset ole menossa minnekään". Joten Oz sanoo: "Maa on jaettava. Useimmat ihmiset tietävät tämän, mutta missä ovat rohkeat johtajat, jotka pystyvät tekemään sen? Missä ovat Peresin seuraajat?" Oz kyselee. Hän muistaa Jerusalemin lapsuutensa ajoilta, jolloin se oli jaettu pieni kaupunki yhdistettynä muuhun Israeliin vain kapealla vaarallisella käytävällä, jonka kautta sitä avustettiin. Ilmeisesti Oz on valmis jakamaan Jerusalemin ja Israelin maan uudelleen, Peresin opetuslapsi kun on. http://www.timesofisrael.com/there-are- ... of-change/ Ozin näkemys Juudaksesta ei ole ainoa, Toisen teorian mukaan Juudas uskoi, että jos Jeesus saisi tilaisuuden esittää asiansa, oppinsa ja voimatekojensa salaisuuden juutalaisen korkeimman neuvoston edessä, Hän pystyisi vakuuttamaan juutalaisten johtajat vilpittömyydestään ja siitä, että Hän oli Mooseksesta alkaen profetioiden lupaama Messias. Tässä voimme nähdä Peresin ja hänen seuraajiensa sekä Juudaksen yhteneväisyyden. Aivan kuten Juudas ei ymmärtänyt juutalaisten johtajien sydämen pahuutta, Peres uskoi PA:n ja Hamasin arabien vilpittömyyteen ja rauhantahtoon, vaikka teot ja julkilausumat puhuvat päinvastaista kieltä, unelmoija kun oli.

03. UUTISIA LYHYESTI • USA:ssa jatkuvat Donald Trumpin ja Hillary Clintonin kaksintaistelut heidän taustavoimiensa pyrkiessä kaivamaan esiin mitä tahansa, jota voisi käyttää hyväksi vastustajan mustamaalaamiseksi. New Times, joka on Obaman tärkein uutiskanava ja siten myös Hillaryn tukija, kertoo saaneensa selville, että Trump on voinut väistää verojen maksun 18 vuoden ajalta. Esittäen 916 miljoonan USD tappion ja väistäen siten IRS:n maksamisen. http://www.timesofisrael.com/trump-may- ... pers-show/ • Hillaryn kannattajat ovat nostaneet kannatuslukujaan viimeisen väittelytilaisuuden jälkeen Floridassa, Nevadassa ja New Hampshiressä ennakko-äänestysten alkaessa useissa osavaltioissa. RealClear politics sai tiedusteluissaan Hillarylle 43.9 % Donaldin 40.9 % vastaan. Johnson sai 7.3 %. http://www.timesofisrael.com/clinton-re ... ate-polls/ • Gallupin mukaan puolet republikaaneista eivät usko äänestystulosten oikeellisuuteen. Republikaaneista 29 % ei usko ääntenlaskennan riippumattomuuteen, 59 % demokraateista uskoo. http://www.timesofisrael.com/poll-half- ... ote-count/ • IDF uskoo armeijan sisällä tapahtuvien maavoimien uudistusten ja osastojen yhdistämisen kautta voivansa säästää miljoona NIS, mutta antaa lopputilin tuhannelle työntekijälleen. Suurimmat säästöt tulevat suorien menojen karsimisella, ylläpito- ja palkka-kustannuksissa, mukaan lukien siviilityöntekijät. http://www.timesofisrael.com/idf-to-cut ... cs-merger/ • Iran ilmoittaa, ettei se hyväksy Saksan esittämää vaatimusta tunnustaa Israelin valtio. Emme voi luopua palestiinalaisten tukemisesta, ei edes Berlinin menettämisen uhalla, lausunnossa todetaan. http://www.timesofisrael.com/iran-rejec ... ze-israel/ • Roomalaiskatolinen kirkko, jonka 86-vuotiaan papin Jacques Hamel jihadistit murhasivat, aiotaan avata uudelleen sunnuntaina. Avaamistilaisuuteen osallistuvat sekä juutalaiset että paikalliset muslimit http://www.timesofisrael.com/french-chu ... to-reopen/ • Mormonijohtajat vaativat konferenssissaan kiihko-mielisyydestä puolustaessaan perustajansa muistoa. Johtajat kertoivat Utahin konferenssissa profetian olevan avoin kaikille, mutta kehottavat jäseniään toimimaan rohkeasti puolustaessaan perustajansa Joseph Smithin tarinaa ja roolia uskonsa ensimmäisenä profeettana, vaikka hänestä on julkistettu vääristeltyjä tietoja. http://www.timesofisrael.com/mormons-ga ... rs-legacy/ • Israelin arabit viettävät lokakuun 2000 mielen-osoitusten aikana Sakhinissa tapahtuneen massa-murhan muistoa, jossa alimitoitetut ja pelokkaat poliisijoukot tulittivat vihamieliseksi katsomaansa väkijoukkoa surmaten 13 siviiliä. http://www.timesofisrael.com/israeli-ar ... 000-riots/ • Egyptin TV pyysi anteeksi suoran lähetyksen aikana tapahtunutta nujakkaa islamin lakia käsitelleen keskustelun yhteydessä, jossa osapuolina olivat lainoppinut juristi ja kiistanalaisen muslimioppinut. Tilaisuudessa käytettiin aseina tuoleja ja kenkiä, millä haluttiin osoittaa vastapuolen halveksuntaa. http://www.timesofisrael.com/chairs-sho ... -tv-brawl/ LÄMPÖTILAT TÄNÄÄN. Jerusalem 23 -32; Tiberias 25 -38; Suolameri 28 -39; Eilat 26 -39. +C-astetta. Huomenna lämpötila noussee asteen verran laskeakseen sen jälkeen inhimillisiin lukemiin. Kuuma ja helteinen mutta kuiva sää jatkuu edelleen.
Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Ajantasatietoa Israelista/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 05.10.2016 17:55

    Kuva

Wednesday, October 05, 2016
KESKIVIIKKO 05.10.2016
KESKIVIIKKO 05.10.2016 01. TÄNÄÄN, keskiviikkona viides lokakuuta, juutalaisen ajanlaskun mukaan kolmas Tishrei-kuuta, voimme todeta tyydytyksellä selvinneemme uuden vuoden 5777 alkamisen kunniaksi järjestetyistä kahden päivän juhlallisuuksista kunnialla. Molemmat päivät aloitimme piknikillä IAF;n kukkulalla ja puolen tunnin samoamisella kapeaa runsaan pensaikon reunustamaa vuohipolkua pitkin. Juhlapäivät sotkivat samalla pihan tukimuurin rakentamisen, mutta saihan "rakennusmestarimme Vesa Lappeenrannasta", joka suunnitteli ja kaikkien sääntöjen mukaan rakensi ja valvoi osallistuen itse siihen alusta lähtien, hyvin ansaitsemansa loman. Markku on ollut toisena aisaparina, kun itse olen pyrkinyt laatimaan ajan-tasalla pitämäni raportit varoen toipilaana rehkimästä liikaa fyysisesti.

02. MAAILMAN turulla kehitys jatkuu omaa vääjäämätöntä latuaan riippumatta tämän vähäpätöisen maariekaleen sisäisestä kiehumisesta tai ajoittaisesta nenänsä poukkoilemisesta isoisten välisiin kahinoihin, jotka ulkopuolisesta näyttävät vaarallisilta, sillä heillä on kullakin tappoaseet, joilla koko maailma ja sen luomakunta voitaisiin hävittää moneen kertaan. Tähän saakka yhteisesti havaittu pelko molemmin puolisesta tuhosta (MAD) on estänyt osapulia jännittämästä jousta katkeamis-pisteeseen saakka, mutta nyt näyttämölle on astunut uusia näyttelijöitä, joita eivät sido kansainväliset säännöt, tai jotka katsovat aiheuttamansa kaaoksen palvelevan heidän uskonnollisia tai muita päämääriään. Ydin pommi heidän käsissään saisi koko maailman näyttämön ylösalaisin. Israelissa pääministeri Netanyahun sanotaan vikittelevän epävarmaa ja halutonta Yitzhak Herzogia hallitukseensa saadakseen edes hetken lepotauon uskonnollisten puolueiden ministerien häirintäyrityksiltä. Pääministeri on pitänyt ulkoministerin paikkaa itsellään odottaessaan Herzogin kypsymistä, joka puolestaan näyttelee viatonta: Enhän minä! Netanyahulla on muitakin huolenaiheita, joista pienimpiä ei liene Yair Lapidin ja hänen Yesh Atid puolueensa suosion kasvu. Jos vaalit pidettäisiin nyt, Yesh Atid voittaisi ne ja Lapid leivottaisiin pääministeriksi. Pahaksi onneksi vain hänelle Netanyahu tunnetaan taktisesta taidostaan manipuloida äänestäjiä, eivätkä gallupit aina edusta kansan mielipidettä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/218592,

03. USA:ssa varapresidenttiehdokkaat Tim Kaine (Dem) ja Mike Pence (Rep) mittelivät tiistaina sanallisesti toisiaan. Israelin kannalta mielenkiintoisin oli Kainen toteamus, että IDF:n komentaja Dan Eisenkot sanoo, että hänen saamiensa tietojen mukaan Iran on keskeyttänyt ydinpommin rakentamisen P5+1 maiden kanssa solmimansa sopimuksen mukaisesti, kuten JP raportoi artikkelissaan. Samalla Kaine hyökkäsi Netanyahua vastaan. Virginian senaattori Kaine puolustaa henkeen ja vereen Hillary Clintonia syyttäen Trumpia, että tämä panee aina itsensä ensimmäiseksi ihmetellen, kuinka Pence kestää häntä. Keskilännestä kotoisin oleva Mike Pence säilytti tavoilleen uskollisena mielenmalttinsa vastaillen Kainen hyökkäyksiin maltillisesti. Kaine jatkoi Hillaryn aloittaa hyökkäävää taktiikkaa saaden vastapuolen puolustus-kannalle, minkä katsojat helposti kokevat heikkoutena. Trump kertoi ensimmäisen väittelytilaisuuden jälkeen muuttavansa taktiikan hyökkääväksi, mihin Clintonien kirjava elämä antaa runsaasti aiheita. Pence voitti väittelyn Kainea vastaan. ToI:n artikkelin mukaan tiistain väittelyllä ei ollut suurta merkitystä ehdokkaitten valintaan, mutta se oli heille tärkeä esittäytymistilaisuus kansalle. http://www.timesofisrael.com/kaine-atta ... vp-debate/ http://www.jpost.com/Israel-News/Politi ... sues-46219,

04. Presidentti Obaman Israelin 6 tuntia kestäneen vierailun yhteydessä koettiin outo Valkoisen Talon sekaannus Jerusalemin asemasta. Valkoisen Talon julkaisemassa Obaman Peresin hautajaisissa pitämän puheen versiossa todettiin Peresin hautapaikan sijaitsevan "Jerusalemissa, Israelissa", mutta korjatussa versiossa "Israel" oli jätetty pois. Tämä osoittaa USA:n johdonmukaisesti seuraavan YK:n aikoinaan tekemää päätöstä, jolla Jerusalem määriteltiin "kiistanalaiseksi kaupungiksi", jota tulisi valvoa Jerusalemin "Pahan Tiedon Vuorella" sijaitsevasta YK:n hallintapisteestä käsin. Tämän periaatteen mukaisesti USA ei ole siirtänyt lähetystöään Jerusalemiin, vaikka kongressi teki sitä koskevan päätöksen jo vuosia sitten. Jokainen USA:n presidenttiehdokas on kukin vuorollaan vakuuttanut siirtävänsä lähetystönsä Jerusalemiin, mutta väistänyt velvollisuuttaan tultuaan valituksi. Vakuutus on pelkkä vaalikikka juutalaisäänestäjiä varten. Pahin jarru asiassa ovat USA:n ulkoministeriön muslimivirkailijat, jotka ovat pystyneet vaikuttamaan presidentin päätöksiin. http://www.jpost.com/Opinion/JPost-Edit ... lem-469388,

05. PA:n ja Gazan arabeja koskevista uutisista poimitaan seuraavia. Gazan ja Israelin välinen epävirallinen rajavyöhyke on ollut rauhallinen vuoden 2014 kesäsodasta lähtien, mutta tiedustelutaistelua käydään entistäkin tiiviimmin. IDF julkisti vuonna 2012 Skylark nimisen miehittämättömän pienkoneen, jota se käyttää tiedustelussa, jota puolestaan valvovat naissotilaat. "Skylark on pieni, painaen vain 7 kg. Pienen kokoansa ansiosta se on taivaalla lähes huomaamaton. Yksi henkilö pystyy kantamaan sitä, se on valmis lentoon alle 8 minuutissa. Se on varustettu jatkuvalla videosyötöllä, Sen lentoaika on kolme tuntia kaikissa sääolosuhteissa, myös yöllä" sanotaan IDF:n websivulla. Pienen kokonsa johdosta se pystyy lentämään matalammalla kuin suuremmat koneet tulematta havaituksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/218574 PA:n alueilla toimiva uutistoimisto SAFA raportoi väkivaltaisista yhteenotoista Tulkarmissa ja Ramallahissa eilen Mahmoud Abbasin osallistuttua Shimon Peresin hautajaisiin. Fatahia tukevat opiskelijat hyökkäsivät yhteenottojen aikana Hamasia ja PFLP:tä tukevien opiskelijoitten kimppuun Al-Quds yliopistossa Tulkarmissa. Väkivalta alkoi joittenkin opiskelijoitten kritisoitua Abbasin osallistumista Peresin hautajaisiin, joista Hamas pidättyi. SAFA:n mukaan PA:n turvallisuusjoukot hajottivat opiskelijajoukot, mutta muutamia naisopiskelijoita häirittiin seksuaalisesti. Ramallahissa järjestettiin mielenosoitus Abbasin tukemiseksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/218593 ISRAELIN turvallisuusjoukot pidättivät kuusi Jerusalemin arabia. Heitä syytettiin Jerusalemin alueoikeudessa turvallisuusrikoksista, vihollisen avustamisesta sodan aikana sekä kuulumisesta terrorijärjestöön. Syytetyt ovat kotoisin Jerusalemin Shuafatin ja Anatan arabilähiöistä. Asiakirjojen mukaan syytetyt aloittivat v.2015 jatkaen elokuuhun 2016 rekrytoinnin ISIS-joukkoihin Israelissa. He järjestivät opintotilaisuuksia, joissa opiskeltiin menetelmiä radikaalin islamin ideologian levittämiseksi. Ainakin kahden epäillään yrittäneen matkustaa Syyriaan liittyäkseen IS:n joukkoihin. Lisäksi he suunnittelivat hyökkäyksiä Tel Avivissa ja Jerusalemissa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/218567 PA:n suorittaman tutkimuksen mukaan useimmat edellisen vuoden aikana sattuneet terrori-iskut tapahtuivat Hebronin alueilla, Jerusalem oli tutkimuksen mukaan toiseksi pahin. Al-Quds keskus julkisti tutkimuksensa, jolle oli annettu nimi "Al-Quds intifada", tulokset lauantaina. Sen mukaan 48 % hyökkäyksistä kuluneen vuoden aikana tapahtui Hebronin alueilla. Pahimmat 27 hyökkäystä tehtiin autolla Jerusalemin ja Hebronin alueilla; kuolleitten ja haavoittuneiden lukumäärä oli suurin Hebronin alueilla. 100 hyökkäystä tehtiin tuliaseilla, niissä kuoli 23 israelilaista. Vuoden aikana tehtiin 1 422 palopommi-hyökkäystä, 4 234 kivitystä ja 60 rakettihyökkäystä. Viimeiset hyökkäykset alkoivat uuden vuoden aattopäivänä ja kestivät viikonvaihteen yli. Perjantai-iltana 20-vuotias IDF:n sotilas sai kohtalaisen vaarallisia puukonhaavoja Qalandian tarkastusasemalla Jerusalemin pohjoispuolella. Rajapoliisit tulittivat puukottajaa surmaten hänet. Perjantai-iltana arabi yritti puukottaa prikaatinkomentajaa Negohotissa, mutta sotilaat ehtivät estää hänen aikeensa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/218557

06. VENÄJÄN puolustusministeriö ilmoitti tiistaina lähettäneensä S-300 ilmatorjuntajärjestelmän Tartusiin Syyriassa vahvistaakseen sen turvallisuutta. Ministeriön tiedottaja Igor Konashenkov sanoi lausunnossaan: "Haluan vakuuttaa, että S-300 järjestelmä on puhtaasti puolustuksellinen eikä uhkaa ketään. Ei ole selvää, miksi länsimaitten kollegat ovat niin tuohtuneita S-300 sijoittamisesta Syyriaan". Neuvottelut tulitauon uudelleen julistamiseksi keskeytyivät USA:n toimesta, koska Venäjän hallitus tukee Bashar Assadin hallitusta. USA:n johtama koaliittio syyttää Venäjän ilmavoimia Aleppon itäosien pommittamisesta, jota hallitusta vastustavat kapinalliset joukot hallitsevat. Venäjä kieltää koneittensa pommittaneen sairaalaa tai muita julkisia laitoksia, kuten raportit kertoivat. Venäjän laivaston tukiasema sijaitsee Tartusissa. Lentokoneitten lentoasema sijaitsee Latakian ulkopuolella, josta käsin se on tehnyt pommituslentoja Assadin hallitusta vastustavien kapinallisten asemiin. Korkea Venäjän virkailija sanoi Venäjän suunnittelevan Hmeiminin lentoaseman kunnostamista pysyväksi sotilaalliseksi tukikohdaksi. Tätä lentoasemaa puolustaa Venäjän uudenaikaisin ohjustorjuntajärjestelmä S-400. Näillä torjuntajärjestelmillä ja niiden tutkavarustuksilla Venäjä pystyy valvomaan kaikkea lentotoimintaa Syyriassa ja kauas sen ulkopuolelle, mukaan lukien Israelin pohjoisosat. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/218588

07. 15 naista aikoo Barcelonasta purjehtivalla kahdessa aluksellaan murtaa Gazan kansainvälisen kauppasaarron ja päästä Gazan rannikolle saakka. Johtava alus on nimeltään Zaitoun Oliva, jossa on mukana Pohjois-Irlannin 1978 nobel-palkittu Mairead Maquire muitten tunnettujen tai tuntemattomien ohella. IDN sanoo estävänsä naisten elkeet ja ohjaavansa alukset Ashdodin satamaan. Gazan kv.-saarto asetettiin 2006, mutta sitä kovennettiin 2007 Hamasin kaapattua vallan Gazassa. On huomattava, että saarto on vastoin ynetnews artikkelia kansainvälinen, jossa Egypti valvoo omaa Gazan vastausta rajaansa, jopa paljon mustasukkaisemmin kuin Israel omaansa, koska Hamas tukee Siinailla Egyptin armeijaa vastaan taistelevia kapinallisten joukkoja. Barceloasta syyskuussa lähtenyt laivastosaattue on nimeltään "Naisten alus Gazaan". Saattueen vanavedessä voi purjehtia Gazan arabien kalastusaluksia, joita purjehtii Gazasta ulos ja takaisin. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 24,00.html 08. SÄÄTILAT tänään. Jerusalem 18 –27; Tiberias 21 –28; Suolameri 26 -37; Eilat 22 -35 +C-astetta. Helteinen sää jatkuu lähipäivien aikana.
Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Ajantasatietoa Israelista/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 08.10.2016 07:22

    Kuva

Friday, October 07, 2016
PERJANTAI 07.10.2016
PERJANTAI 07.10.2016 01. LOKAKUU näyttää etenevän vauhdilla, onhan nyt jo 7. päivä, juutalaisen ajanlaskun mukaan 5. TishreI-kuuta. Syksyn merkit ovat jo nähtävissä, mutta sateita ei ole tullut, helteet sen sijaan jatkuvat. Tishrei-kuukausi on merkittävä, sillä siihen sijoittuvat juutalaisten korkeasti pyhät päivät. Se on lomakuukausi, jonka aikana ihmisellä on tilaisuus luodata sekä omaa elämäänsä että kansansa ja koko maailman tapahtumia. http://www.jpost.com/Opinion/Why-Tishre ... ife-469444, Käydään ensin ylimalkaisesti läpi parin viime päivän ajan tapahtumia ja selvitetään joitain erikoisaiheita laajemmin artikkelin loppuosassa. EILEN saimme alapihan tukimuurin valetuksi Vesan asiantuntevalla johdolla. Avuksi Make oli vuokrannut betonimyllyn ja haki kaksi Etiopian juutalaista, jotka tunnollisesti kantoivat raskaat sementti-, hiekka- ja sorasäkit kadulta ala-pihalle ja osallistuivat aktiivisesti betonimassaan levittämiseen muottiin. Kahdeksassa tunnissa kaikki oli tehty, ja Vesa voi jatkaa lomamatkaansa perjantain aikana Tiberiaseen. Vesa lienee enkeli ihmishahmossa, niin luontevasti ja antaumuksella hän liittyi perheen toimintoihin. Haluan osoittaa nöyrän kiitokseni Taivaan Jumalalle Vesasta, hän on korvaamaton.

02. YK saanee ensi vuoden alusta lähtien uuden pääsihteerin. Nykyinen YK-pomo Ban ki-Moon siirtyy syrjään antaakseen tilaa uudelle yrittäjälle Antonio Guterrelle, joka toimi aiemmin Portugalin pääministerinä ja muissa korkeissa viroissa. Israelin mediassa häntä kutsutaan Israelin ystäväksi, mutta joistakin "ystävistä" on jouduttu toteamaan: "Jos on tuollaisia ystäviä, kuka kaipaa vihollisia". Toivoa sopii, että hän on poikkeus säännöstä, mitä Moon ei ollut. JP:n artikkelissa Danielle Ziri määrittelee Guterreen laajakatseiseksi ja eteväksi, joka oli erityisesti kiinnostunut pakolaisten ongelmista. Hän palveli YK:n pakolais-asiain komissaarina 2015 -2015, johtaen 10 000 työntekijän armeijaa 125 maassa. Pakolaisten määrä on moninkertaistunut ja monimutkaistunut hänen toimiessaan YK:n komissaarina ja sen jälkeen. YK:n turvallisuus-neuvosto suositteli Antonio Guterren, 67, valintaa torstaina. Valinta vahvistetaan YK:n yleiskokouksessa myöhemmin. http://www.timesofisrael.com/incoming-u ... criticism/, http://www.jpost.com/Diaspora/New-UN-he ... ent-469631

03. EPÄPYHÄN maailman tapa yhdistää huumeiden salakuljetuksen, tiedustelu-operaatiot ja terroristien suunnitelmat ei ole uutta eikä yllättävää, alkaa JP:n julkistama analyysi, jossa kerrotaan Shin Betin ja poliisin yhteistyön tuloksena paljastettu Hizbullahin suunnitelma hyökkäyksistä maan pohjoisosassa, mukaan lukien Haifa. Artikkeliussa todetaan tämän olevan vain yksi ilmaus piilosodasta, jota Israel käy shia-muslimi-organisaation kanssa Libanonissa. Sitä pyritään käymään jättämättä paljastavia sormenjälkiä. Shin Bet ja poliisi pidättivät kuusi - lähes kaikki saman perheen jäsentä – atawite-kylästä Ghajarista Golanin kukkuloilla. Osa kylästä on Israelin puolella, loput Libanonin alueella. Ghajarin kylä tunnetaan salakuljetuksesta ja osallisuudestaan terroritoimintaan. Muutamia kylän jäseniä on tuomittu oikeudessa molemmista rikoksista, ja kärsivät tuomioitaan vankiloissa. Suurvaltain tiedustelujärjestöt CIA, Bittien M16, Ranskan salainen tiedustelu ja muut ovat käyttäneet huumekuriireja agentteinaan toimiensa verhona, joskin se on useimmiten riskialtista toimintaa agenttien luotettavuuden vuoksi. Myös IDF:n upseereita on epäilty ja joitakin tuomittu osallisuudesta huumekauppaan, jossa liikkuvat suuret rahavirrat. Hizbullah on perustamisestaan lähtien turvautunut huumekauppaan ja salakuljetukseen sekä Libanonissa että Siinailla saadakseen varoja toimintansa rahoittamiseksi. Bekaan laakso Libanonissa on tunnettu poppy ja hashis-viljelyksistään. Syyrian armeija sai runsaasti varoja huumekaupasta sen joukkojen miehittäessä osia Libanonista rauhanturvaajien nimikkeellä. Hizbullah on rekrytoinut Israelin arabeja kuriireikseen vaatien vasta-palvelukseksi tiedustelutietoja Israelista. Viime aikoina Hizbullahin ja IS:n agentit ovat kiihdyttäneet aktiivitoimintaansa Juudean ja Samarian alueilla. http://www.jpost.com/Israel-News/Analys ... ail-469616

04. NOBELIN rauhanpalkinnon saajat julkistettaneen aamupäivän kuluessa. Nobel-komitea on tehnyt vuosien aikana mitä omituisimpia päätöksiä, joista rauhan Nobelin ojentaminen Obamalle ennen kuin hänen ansioistaan tiedettiin yhtään mitään, oli yksi oudoimpia. Ehdokkaina ovat ToI:n artikkelin mukaan Syyrian siviilien pelastajat tuholta sekä Iranin kanssa solmittu Iranin ydinteollisuuden rajoituksia koskeva sopimus. Kolumbian rauhansopimuksen ja sisäisten taistelujen lopettamiseen osallistuneet olivat listalla korkealla, mutta Kolumbian kansan hylättyä kommunistisen FARS-järjestön kanssa solmitun sopimuksen 02.10. kansan-äänestyksessä, se pudotettiin pois listalta. Norjalainen Nobel-komitea lupaa antaa tiedotteen päätöksestä yhdeksän aikaan GMT tänään perjantaina. http://www.timesofisrael.com/from-iran- ... wide-open/

05. UUTISIA LYHYESTI • Entisen presidentti Shimon Peresin muisto elää edelleen vahvana etenkin Obaman hallituksen ministerien puheissa. Presidentti Obama lausui ensi kuulemalta kauniita ja hyvältä kuulostavia sanoja Peresin muistopuheessaan, mutta kuten JP:n kolumnisti Caroline Glick paljastaa, hän käytti Peresin puheita ja sanontoja Israelin ja Netanyahun mustamaalaamiseksi. Obama sanoi Peresin todenneen, ettei Israelin edistyminen johdu vain sen asukkaitten paremmuudesta, vaan sen moraalisesta ja eettisestä näystä, mihin juutalainen usko perustuu. Mutta hän lainasi pian toista Peresin tuntematonta lausuntoa, jossa Peres sanoo: "Juutalainen kansa ei syntynyt hallitsemaan toista kansaa. Ensimmäisestä päivästä lähtien vastustimme orjuutta ja orjuuttamista". Glick muistuttaa, että Obama käytti näitä sanoja syyttääkseen sekä Israelin kansaa että Netanyahua, jotka eivät hyväksyneet Peresin näkyä rauhasta ja sen toteuttamisesta, vaan orjuuttavat palestiinalaista kansaa. Glick toteaa, että palestiinalainen arabikansa oli vapaa ennen Jasser Arafatin ja PLO:n militanttien astumista Israelin maaperälle. He orjuuttivat arabikansan saadessaan vallan ensin Gazassa ja Jerikossa ja sitten Juudean ja Samarian muissa arabienemmistöisissä kaupungeissa. http://www.jpost.com/Opinion/COLUMN-ONE ... ogy-469611, • USA:n varapresidentti Joe Biden sanoi torstaina omassa Peresin muistopuheessaan, että Shimon Peres oli Israelin omatunto ja sielu. Puhuessaan juutalaisen konservatiiviisen Adas seurakunnan synagogassa Washingtonissa Biden vertasi Peresiä Amerikan perustajiin kehottaen seurakuntaa seuraamaan Peresin muistoa. Tilaisuus oli osittain Israelin lähetystön sponsoroima ja ensimmäinen USA:ssa järjestetty yhteisötilaisuus Peresin kunnioittamiseksi, joka sai massiivisen halvauskohtauksen kaksi viikkoa ennen menehtymistään 28.09.2016 lääkärien ponnisteluista huolimatta. http://www.timesofisrael.com/biden-pere ... of-israel/

• HAITIA riepotellut hurrikaani, hirmumyrsky Matthew on vaatinut ainakin 283 ihmisen hengen, mutta viranomaiset varoittavat, että veden laskiessa ja paljastaessa tuhoutuneita alueita ja rakenteita uhrimäärä tullee nousemaan. Ensimmäisen kategorian hirmumyrsky iski Haitiin neljän asteen voimalla jatkaakseen sitten matkaansa kohti USA:n rannikkoa, Floridaa ja Carolinen kaupunkia. Myrskytuulten nopeus oli suurimmillaan 235 km/tunti kaataen betoniseiniä, repien talojen kattoja ja kiskoen palmupuita juuriltaan. Tuhannet ihmiset pakenivat ennen pahinta iskua. Tällaisten katastrofien aikana syntyy aina puutetta juomavedestä ja ruuasta lääkintähoidon ohella. Israel lähetti välittömästi avustustarvikkeita Haitiin ollen aina ensimmäisten joukossa tarjoamassa pyyteetöntä apuaan. http://www.timesofisrael.com/haiti-deat ... re-bodies/ • USA:n itärannikon asukkaat ja viranomaiset valmistautuvat hurrikaani Matthewn saapumisen varalta, Floridan kuvernööri Rick Scott kutsui myrskyä hirviöksi. Valtatien ovat tukkoisia ihmisten pyrkiessä pakoon, mutta myös bensiiniasemat on imetty kuiviin. Rannikon uskotaan joutuvan myrskyn kouriin 600 mailin leveydeltä Boka Ratonista Floridassa Charlestonin eteläpuolelle Etelä Carolineassa. Ainakin 3 miljoonaa ihmistä on kehotettu evakuoitaviksi suurkaupungeissa kuten Jacksonville, Flori8da ja Savannah, eikä Georgia pelastune. Tuulten mukana tulevat valtavat aallot, jotka huuhtovat talojen kattojen yli. Lentovuoroja on peruutettu, Miamin kansainvälinen lentokenttä peruutti 90 % lennoista torstaina, kuten myös Orlando. http://www.timesofisrael.com/us-coast-e ... ears-down/

• Opetusministeri Naftali Bennett kehottaa Israelia uhrauksiin liittääkseen Juudean ja Samarian C-alueet muuhun osaan valtiota. Hänen vetoomuksensa julkistettiin päivä sen jälkeen, kun Obaman hallituksen tiedottaja Mark Toner esitti tavanomaista huolestumista osoittavan lausuntonsa asemesta rintamahyökkäyksen Israelin ilmoitettua 98 uuden asunnon rakentamisesta Shiloon. "USA:n hallitus tuomitsee mitä jyrkimmin Israelin pyrkimykset uuden setlementin rakentamiseksi Samariaan" Mark Toner sanoi journalisteille. Walla uutistoimisto ilmoitti torstaina toisen kehityssuunnitelman Beit Elissä. Shiloon suunniteltu alue on tarkoitettu Amonan juutalaisten asukkaitten siirtämistä varten. Amona oli yksi Sharonin karkottamista juutalaiskylistä, eikä hallitus uskalla koskea siihen peläten kaatuvansa oikeuden päätöksestä huolimatta. Bennett sanoi uneksivansa, että Juudea ja Samaria liitetään virallisesti osaksi juutalaista valtiota. "Meidän tulee toimia nyt toteuttaaksemme sen ja meidän tulee uhrata sen hyväksi" Bennett vakuutti osallistuessaan Hanan Poratin muistotilaisuuteen. http://www.timesofisrael.com/bennett-is ... west-bank/,
• YK:n turvallisuusneuvosto pitää keskustelutilaisuuden Arria Formula, johon ehkä media pääsee mukaan, ensi viikolla koskien Israelin asutustoimintaa Juudeassa ja Samariassa, mutta sen yhteydessä ei äänestetä. Israelissa odotetaan henki kurkussa, miten Obama toimii, jos/kun YKTN järjestää äänestyksen asuttamisesta. Mark Tonerin kiivas hyökkäys Israelin asutuspolitiikkaa vastaan antoi pahaa ennustavan vihjeen, mitä tulee seuraamaan. Keskustelutilaisuus järjestetään 14.10. YKTN:ssä Egyptin, Venezuelan, Malesian, Senegalin ja Angolan edustajien vaatimuksesta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/218714 • IDF:n naissotilaat valtasivat 13 naisen muodostaman flotillan Gazan saarron murtamiseksi ja ohjasivat alukset Israelin sota-alusten ´saattamina Ashdodin satamaan ilman väkivaltaa. Uuden Seelannin vihreän puolueen kansanedustaja ja kaksi ulkomaista journalistia vapautettiin torstaina. Useita muita vapautettaneen, mutta 3 edellä mainittua kieltäytyivät lähtemästä maasta vapaaehtoisesti. Pidätetyt saavat tavata asianajajansa 96 tunnin pidätysajan kuluessa. Myös aluksi kieltäytyneet ovat lentämässä pois maasta. http://www.timesofisrael.com/3-gaza-boa ... n-custody/ SÄÄTILAT tänään. Jerusalem 16 -26; Tiberias 21 -33; Suolameri 25 -33; Eilat 24 -34 +C-astetta. Lämpötila nousee välillä asteen pari laskien tyaas hieman. Taivas vaihtelee puolipilvisestä pilvettömään.
Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Ajantasatietoa Israelista/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 10.10.2016 07:28

    Kuva

Sunday, October 09, 2016
SUNNUNTAI 09.10.2016
SUNNUNTAI 09.10.2016
01. USA:n presidentinvaalit näyttävät etenevän ilkeän mudanheittelyn merkeissä, jossa erityisesti hyökätään Donald Trumpin henkilöä vastaan. Viimeisin on journalistein kaivama video Trumpin puheista 11 vuotta sitten miesten-huoneessa miesten keskeisistä jutuista, joissa karkeudet seuraavat toistaan. Jopa republikaanien entinen ehdokas Ben Carson toteaa kilpailijastaan, että hän on joutunut yleisen häväistyskampanjan kohteeksi. Trump esitti anteeksipyynnön julkisesti ja pyysi muitakin amerikkalaisia tekemään samoin. Trump ilmoitti, ettei hän halua häväistä ketään ja siksi on pidättäynyt käsittelemästä vaalipuheissaan Clintonien yksityiselämää, joka tarjoaisi loputtomia meheviä aiheita hyökkäyksiin. Hillary Clintonia vastaan esitetyt karkeat syytökset koskevat hänen lain kiertämistään ja holtitonta tapaansa käsitellä valtiolle elintärkeitä, salaisia dokumentteja, sekä tekemiään karkeita virheitä diplomatiassa toimiessaan USA:n ulkoministerinä. Myös korruptiosyytöksiä esitetään Hillarya vastaan. Julkisuudessa Trumpia kehotetaan keskeyttämään vaalityönsä ja sanoutumaan irti republikaanisen puolueen ehdokkuudesta. Trump vakuuttaa, ettei hän tule koskaan luovuttamaan. Melanie Trump tuli miehensä tueksi kehottaen kansaa antamaan anteeksi Donaldille. Julkisuudessa liikkuu myös pelkoa siitä, että presidentti Obama voi siirtää presidentin vaalit tulevaisuuteen ja jatkaa hallitsemista tammikuun 2017 jälkeenkin, jolloin uuden presidentin on määrä vannoa virkavalansa. http://www.timesofisrael.com/trump-caug ... out-women/, http://www.timesofisrael.com/ryan-sicke ... ppearance/, USA syytti joitakin päiviä sitten Venäjän hallitusta julkisesti cyber-hyökkäysten ohjaamisesta Amerikan poliittisia järjestöjä vastaan. Tiedotteessa todettiin, että sarja hakkeerattuja Emaileja vuodatettiin DSLeaks.com ja Wikileahs ja Guccifer 2.0 kautta tarkoituksella puuttua USA:n vaaliprosessiin, ja että näiden ponnistelujen määrä ja arkaluonteisuus huomioiden vain Venäjän hallitus olisi voinut antaa luvan näille toimille. TUOREESSA tiedotteessa perjantaina USA:n hallitus varoittaa Venäjää pyrkimyksistä manipuloida USA:n v. 2016 presidentin vaaleja. Tiedotteessa varoitetaan, että USA tulee suojelemaan intressejään, mukaan lukien cyber-toimintaa koskevat, ja tulee toimimaan parhaaksi katsomanaan aikana ja valitsemassaan kohteessa. http://www.timesofisrael.com/us-accuses ... -response/

02. HURRIKAANI Matthew poistui Haitin saarelta jättäen jälkeensä kauheaa tuhoa ja hävitystä tälle köyhälle Amerikan saarelle. Surmansa saaneiden luku on nyt 877, mutta se voi vieläkin nousta raivaustöiden edistyessä. Ja monien menehtyessä saamiinsa vammoihin. Tuhansia on paennut myrskyn tieltä ja heidän avustamisellaan on kiire. USA:n merivoimien erityisalukset kuljettavat Haitiin hätäavustuksia sekä hätäaputoimintaan erikoistuneita merimiehiä. Israel lähetti omat avustuksensa yhtenä ensimmäisten joukossa, kuten se on aina tehnyt katastrofin kouriin joutuneisiin kohteisiin. HAITIN siviilipalvelun keskus tiedottaa, että 60 000 ihmistä on viety tilapäis-majoitukseen, ja että 350 000 ihmistä on avustusten tarpeessa YK:n inhimillisten asiain koordinaatiotoimiston mukaan. Hurrikaani Matthewn rankkasateet ja tuulet etenevät 230 km:n tuntivauhdilla. tuhoten yli 29 000 kotia iskun kohteeksi joutuneessa SUD-osassa yksinään, ja ajaen yli 20 000 asukasta pakosalle. Haitin eteläinen kaupunki Jeremia tuhoutui lähes kokonaan; 80 % rakennuksista oli hajotettu maan tasalle. USA:n laivaston alus USS Mesa Verde sai komennon osallistua Haitin avustamiseen. Sen 300 merisotilasta liittyvät 250 henkilökunnan ja yhdeksän helikopterin avustustoimia suorittaviin operaatioihin kahden muun aluksen odottaessa komentoa liittyä koordinoituun toimintaan. http://www.timesofisrael.com/haiti-hurr ... -over-800/,

03. Poistuttuaan Haitin saarelta hirmumyrsky, hurrikaani Matthew rantautui Floridan rannikolle heikentyneenä 1 kategoriaan mutta edelleen vaarallisena. Aallot Charlestonissa nousivat 3 metrin korkuisiksi ylittäen historiallisen patorakennelman. Myrsky on siirtymässä rannikolta sisämaahan, tuulten voimakkuuden ollessa 75 m/tunti, mutta jatkaen heikentymistään. Ainakin 14 ihmistä on menehtynyt USA:n rannikolla. Ihmisiä on menehtynyt joko pyrkiessään pakenemaan tai heidän autonsa joutuessa tulvaveden viemäksi. Hirmumyrskyn voima näyttää kuitenkin laatuvan. http://www.dailymail.co.uk/news/article ... orgia.html

04. JEMENIN pääkaupungissa Sanassa tapahtui lauantaina yksi pahimmista siviilikohteita vastaan tehdyistä ilmaiskuista. YK:n inhimillisen avustus-toiminnan koordinaattori McGoldrick Jemenissä sanoo avustustyöntekijöitten olleen shokissa nähdessään ilmaiskujen aiheuttaman tuhon ja hävityksen. Terveysviranomaisten arvion mukaan yli 140 ihmistä sai surmansa ja yli 525 sai eriasteisia vammoja. YK:n avustusvirkailija vaati välittömiä tutkimuksia katastrofin selvittämiseksi, ja vaati kansainvälistä yhteisöä painostamaan siviilien suojelemiseksi. JEMEN on yksi arabimaailman köyhimmistä valtioista. Maa ajautui entistä sekavampaan kaaokseen Saudi Arabian johtaman koaliittion aloittaessa ilmasodan maaliskuussa 2015 karkottaakseen Huthi-kapinalliset ja sitä tulevat joukot pääkaupungista Sanaasta, jotka edelleen miehittävät sitä. Lauantaina tehdyt ilmaiskut kohdistuivat toimintakeskuksessa pidettyä hautajaisseremoniaa vastaan. Saudien johtaman koaliittio pyrkii ilmaiskuillaan tukemaan Jemenin presidentti Abedrabbo Mansour Hadia. AFP:n julkistamassa Saudien johtaman koaliittion tiedotteessa todetaan, ettei sillä ollut toimintaa sillä alueella ja että syyt on haettava muualta. Tiedotteessa vakuutetaan, ettei koaliittio ole koskaan kohdistanut iskujaan tällaisiin kohteisiin ja välttää niitä myös tulevaisuudessa. http://www.timesofisrael.com/more-than- ... n-funeral/

05. SÄÄTILAT tänään. Jerusalem 16 -27: Tiberias 22 -34; Suolameri 21 -34; Eilat 23 -35 +C-astetta. Lämpötila pysyttelee lähes tämän päivän lukemissa pientä notkahdusta huomenna lukuun ottamatta palautuen sen jälkeen hellelukemiin.

06. UUTISIA LYHYESTI • Republikaanien leirissä kuohuu Trumpin vuosikymmenen sitten miestenhuoneessa lausuttujen karkeuksien vuoksi – joittenkin lapsellisesti sanoutuessa irti Trumpin johdosta – mutta Israelin republikaanit sanovat tukevansa häntä edelleen. http://www.timesofisrael.com/after-cras ... -by-trump/ • Israelin poliisi jatkaa arabilistan puolueissa paljastuneiden taloudellisten epäselvyyksien ja korruption epäilyjen tutkimista. Myös tunnetut Balad-puolueen kansanedustajat Zahalka ja Zoabi ovat joutumassa poliisin tutkijoiden ruuvipenkkiin maanantaina. Haaretzin daily Sunday ei pystynyt vielä sanomaan, tapahtuuko kuulustelu varoituksen alla, mikä viittaisi varmoihin todisteisiin. Kuulusteluja johtaa poliisin Lahav 443 korruptionvastainen yksikkö. Poliisin antaman tiedon mukaan he tutkivat epäilyjä rahanpesusta ja puolueen varojen käyttämisestä väärin. Baladin jäsenten epäillään kehittäneen formulan, jonka avulla he ovat lypsäneet miljoonia NIS sekä kotimaasta että ulkomailta. Balad on lyhennys nimestä Kansallinen Demokratiaseura; se kuuluu arabipuolueitten muodostamaan Joint Arablist vaaliliittoutumaan, jolla on km. 13 +-kansanedustajaa Knessetissä. Arabilistan antaman tiedotteen mukaan poliisin aloittama tutkimus on pyrkimys hiljentää Israelin arabien ääni. Heidän määränsä on 17.6 % maan väkiluvusta. Balad on kolmanneksi suurin puolue Knessetissä, mutta se ei ole hallituspuolue. http://www.timesofisrael.com/police-to- ... ing-probe/ • Naftali Bennett, joka on piikki pääministerin kyljessä, jatkaa usein ristiriitoja herättäviä lausuntojaan. Hän esitti muutama päivä sitten, että nyt on sopiva aika liittää Juudean ja Samarian C-alueet Israeliin. Ne edustavat n. 65 % kokonaispinta-alasta, ja niissä asuu n. 650 000 juutalaista – riippuen siitä, lasketaanko Jerusalemin itäosien juutalaiset mukaan. Hän vaati, että Israelin laki ja oikeusjärjestelmä tulee ulottaa niihin välittömästi. Viimeiseksi Bennett esittää, että Hebronissa jo lamautetun terroristin lopullisesti surmannut IDF:n sotilas Elor Azaria tulee armahtaa välittömästi, jos hänet tuomitaan syylliseksi. Viikkokausia kestänyt oikeudenkäynti häntä vastaan on häpeäpilkku IDF:n yleensä moitteettomassa toiminnassa. http://www.timesofisrael.com/bennett-pa ... nd-guilty/

• Pääministeri Benyamin Netanyahu otti yhteyttä USA:n ulkoministeri John Kerryyn selittäen hänelle, että Shiloon suunnitellut 98 uutta asuntoa rakennetaan vain, ellei löydetä muuta ratkaisua Shiilossa asuville, joiden asuinpaikkaa ei ole laillisesti vahvistettu. Pääministeri on neuvotellut sekä puolustusministeri Libermanin että oikeus-ministeri Shakedin kanssa löytääkseen ratkaisun tähän varsin mitättömään kysymykseen, josta Obaman hallitus on tehnyt kansainvälisen kiistakapulan huomioiden, mitä Syyriassa ja Jemenissä tapahtuu USA:n hallituksen silmien alla. Israelin poliitikot ovatkin opastaneet Obamaa myrkyllisesti keskittymään oman etupihansa siivoamiseen ja jättämään Israelin asukkailleen suunnittelemat rakennukset sen itsensä ratkaistavíksi. Mistähän Israel löytäisi johtajan, joka selkeästi ilmoittaisi maailmalle, että Juudea ja Samaria sekä Jerusalem kokonaisuudessaan kuuluvat historiallisesti, uskonnollisesti sekä kansainvälisen lain mukaan Israelin maahan, jota se saa rakentaa kenenkään estämättä omien suunnitelmiensa mukaan? Myönnytyspolitiikka on johtanut juutalaisen kansan katastrofista toiseen. On korkea aika muuttaa suuntaa, mihin tishrei-kuukauden korkeasti pyhät ajat antavat runsaasti tilaisuutta. http://www.timesofisrael.com/pm-to-kerr ... -evacuees/

• Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeyer sanoi lauantaina julkistetussa haastattelussa, että kohoava jännitys USA:n ja Venäjän välillä on vaarallisempi kuin kylmän sodan aika. Molemmat maat ovat nokat vastakkain useissa kohteissa maailmalla. Aleppon kaupungin vapauttamiseksi aloitetut tehostetut ilmapommitukset ovat antaneet aiheen syyttää kumpaakin maata sotarikoksista. Vaarattomana pidetty mielenosoitus Assadin hallitusta vastaan on kehittynyt monien valtioitten ja lopulta myös suurvaltojen väliseksi valtakamppailuksi, Jossa pelinappuloina ovat Aleppon saarroksiin joutuneet siviilit, joiden määräksi arvioidaan 250 000, suurimman osan päästyä ajoissa pakoon ennen Al-Nusra Front joukkojen miehitystä. Surmansa saaneiden uhrien lukumäärä 6 vuotta kestäneen sodan aikana Syyriassa liikkuu 250 000 – yli 300 000 välillä, miljoonien paetessa lähivaltioihin ja viimeksi myös Eurooppaan ja USA:an. Tilanteen vaarallisuutta kuvaa se, että Venäjä uhkaa suoraan Yhdysvaltoja ydinsodalla, ellei se tunnusta Venäjän oikeutta tasavertaiseen kohteluun. Venäjä siirtää ydinasein varustettuja ohjuksiaan EU-maiden itärajan tuntumaan vastapainoksi USA:n lähettämille aseille ja hävittäjille entisiin NL:n maihin, jotka vapautuivat miehityksestä NL:n hajottua. http://www.timesofisrael.com/germany-us ... -cold-war/

• Terroristi haavoitti kuutta ihmistä Jerusalemin itäosissa sunnuntai-aamuna. Valkoisella autolla ajanut terroristi tulitti ensin matkustajia raitiotien pysäkillä, jatkoi sitten matkaansa pysähtyen Shimon HaTzadik pysäkille avaten tulen haavoittaen lisää ihmisiä. Tässä vaiheessa poliisit neutraloivat hänet lopettaen verilöylyn. Yksi haavoittuneista on kriittisessä kunnossa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/218777, http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... lem-469743, • Kirveellä aseistautunut mies uhkaili autossa istuen juutalaisryhmää Manchesterissä, Englannissa, uuden vuoden aattona. Tilanne kehittyi lähellä juutalaisten synagogaa Prestwichin kaupungissa. Poliisi pidätti tämän 45-vuotiaan miehen syyttäen häntä rasistisesta yleisen rauhan häiritsemisestä. Silminnäkijät kutsuvat tapausta rumaksi rikokseksi ja ovat tyytyväisiä poliisin nopeasti pidättäessä epäillyn miehen. http://www.jpost.com/Diaspora/Axe-wield ... and-469683
Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Ajantasatietoa Israelista/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 12.10.2016 16:09

    Kuva


gavriblock
ajantasatietoa israelista
Tuesday, October 11, 2016
TIISTAI 11.10.2016
TIISTAI 11.10.2016
01. Koska auringon laskiessa tänä iltana alkaa juutalaisen kansan yksi tärkeimmistä ellei tärkein ja eniten Jumalalle pyhitetty päivä "jom kippur", jota kutsutaan suomeksi "suureksi sovituspäiväksi", eikä silloin voisi edes kuvitella keskittyvänsä päiväraportin laatimiseen, katson asialliseksi kirjoittaa vaikka lyhennetynkin raportin viimeisten päivien tapahtumista. Tänä vuoden päivänä, yhdeksäs tishrei-kuuta, juutalaisten ylipappi meni verta mukanaan Temppelin kaikkein pyhimpään saadakseen merkin sovituksesta omistaan ja kansansa synneistä. Kansa odotti sydän kurkussa Temppelin ulkopuolella, hyväksyykö heidän Jumalansa ylipapin armonanomuksen, mistä merkkinä on hänen palaamisensa elävänä Temppelistä, vai ilmaisisiko Hän vihansa lyöden ylipapin kuoliaaksi. Temppelipalvelut ja sen mukana ylipapin vuosittainen sovituksen anominen loppuivat 9.tishrei.kuuta v. 70 roomalaisen armeijan tuhottua juutalaisten Temppelin ja karkotettua kaikki juutalaiset Jerusalemista kuoleman uhalla. Temppeli on raunioina, eikä edes tarkoin tiedetä, missä se sijaitsi, ja osa Vuoresta kynnettiin ilmoituksen mukaisesti viljapelloksi.
Tänä vuoden päivänä, yhdeksäs tishrei-kuuta, ovat lukemattomat onnettomuudet ja katastrofit kohdanneet juutalaista kansaa vuosisatojen aikana asuessaan hajaannuksessa kansojen erämaahan karkotettuina kuin osoituksena Jumalan sovittamattomasta vihasta. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että Jumala olisi hylännyt kansansa, mistä osoituksena ovat Hänen aloittamansa juutalaisten kokoaminen Luvattuun Maahansa ja varjeleminen sitä kuin silmäteräänsä ilkeämielisten naapurikansojen tuhoamisyrityksiä vastaan. Tätä sotaa, jota on käyty 1920-luvulta lähtien ja joka tulee kulminoitumaan lopulliseen taisteluun Jerusalemista kaikkia maailman kansoja vastaan, käydään enemmän tai vähemmin näyttävästi tänä päivänä, kuten toistuvat uhkaukset juutalaisten lopullisesta tuhosta ja viime kuukausina kiihtyneet terrorihyökkäykset juutalaisia vastaan osoittavat, ja kuten on ilmeistä, YK:n ja EU:n salaisella avustuksella.
JERUSALEMIN itäosissa raitiotien pysäkeillä junaa odottavia matkustajia vastaan tehdyssä kahdessa tulituksessa haavoittui 8 ihmistä, joista kaksi menehtyi haavoihinsa. Yksi heistä oli isoäiti, toinen 37-vuorita poliisivääpeli Yoseph Kirma, joka moottoripyörällä ajaen pyrki pysäyttämään autolla ajaneen terroristin, jonka kanssa hän joutui murhaavaan tulitaisteluun. Vain muutamaa päivää aikaisemmin Yoseph oli solminut irrallaan olleet narun päät yhteen nuorikkonsa kanssa suunnitellen yhteistä elämää, perheen kartuttamista ja uuden asunnon hankkimista. Voi vain kuvitella läheisten tuskaa ja ahdistusta heidän elämänsä tunteettomasta katkaisemisesta. Kuten asiaan kuuluu, Israelin rauhankumppaniksi mainostettu Fatah ja Hamas ilmoittivar tyytyväisyytensä ja ilonsa terrori-iskusta kutsuen terroristi- murhaajaa kuvitteellisen palestiinalaisen kansan sankasiksi ja marttyyriksi. Israelin poliisi kuten myös tuomari, joka salli terroristin tuomionsa kärsimisajan siirtämistä, ovat joutuneet kovan kritiikin kohteiksi. Terroristin oli määrä mennä vankilaan kärsimään hänelle määrättyä 6 kuukauden tuomiotaan juuri samana päivänä, jona hän toteutti hyökkäyksensä. Paavi Franciscus I:n rauhanenkeliksi nimittämä PA/PLO:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas hymisteli tyytyväisyyttä uhkuen, vaikka kaatuikin joko tunnekuohun tai rasituksen heikentämänä joutuen tutkimuksiin, joissa hänet todettiin terveeksi, mutta tutkimuksia jatketaan Ammanissa. ISRAELIN turvallisuusvirkailijat otaksuvat, että PA:n arabit oat suunnitelleet keskittävänsä hyökkäyksensä juutalaisten suurten juhlapyhien aikaan, jolloin niiden arvo nousee suuren mainosarvon ja huomion vuoksi. Vaikeuttaakseen terroristien liikkumista liikenne arabialueille Juudeassa ja Samariassa rajoitetaan radikaalisti, vain hätäpalvelu sallitaan, muu liikenne kielletään. Terrori-isku sai myös median journalistit arvioimaan laajemmin omaa yhteiskuntaansa todeten sen sisällä vellovat ristiriitaisuudet ja keskinäiset hyökkäyksensä tunkeutuen häpeilemättä toistensa yksityiselämään, mikä on kiihtyvällä tavalla leimannut myös USA:n presidentin vaalien pääehdokkaitten Hillary Clintonin ja Donald Trumpin välistä vuoropuhelua.
On kuitenkin merkillepantavaa ja toivoa kasvattavaa, miten juutalainen kansa janoaa yhteyttä Jumalansa kanssa ja kunnioittaa juhlapyhiänsä, myös sapattia, mutta mitä suuremmassa määrin jom kippuria. Tämän pyhyyden arvostuksen voi melkein aistia ilmapiirissä ja ihmisten hiljentymisessä valmistautuessaan viettämään pyhiä päiviään. Jon kippurina, ja myös normaalisapattina, liikenne valtateillä vähenee ja lopulta tyrehtyy lähes kokonaan. Se tuo mieleen lapsuusajan sunnuntai-päivät, jolloin niitä vielä kunnioitettiin ja vietettiin Suomessa. http://www.timesofisrael.com/judge-unde ... terrorist/, http://www.timesofisrael.com/pipe-bomb- ... emolition/, http://www.timesofisrael.com/abbass-fat ... as-martyr/

02. Italialinen journalisti Giullo Meotti, joka usein kirjoittelee Israelia ihailevia kirjoituksia ja myös kirjat nimeltä "a New Shoah" ja "JAccuse the Vatican against Israel", kirjoittaa Il Foglio viikkolehdessä ja kahdesti viikossa Arutz Sheva internet julkaisussa kehottaen kaikkia muuttamaan Israeliin, maailman ihmemaahan. Hän toteaa, että Israel kirjoittaa uutta luetteloa ja laatii karttaa Israelin tukijoista ja vihollisista lisäten yhä uusia nimiä ensimmäiseen osioon. Nousevia taloudellisia yhteyksiä solmitaan taloudellisiin suurmaihin kuten Kiina, Venäjä, Etelä-Korea, Singapore ja Intia. Yhteistyö kasva Kreikan ja Kyproksen kanssa. Suhteita normalisoidaan Turkin kanssa. Uusia liittosuhteita solmitaan kymmenien Afrikan maitten kanssa: Etiopia, Uganda Ruanda, Kenya, Tanzania, Guinea, Chad, Etelä Sudan, Zambia ja Norsunluurannikko. Vain viisi maata voidaan enää huomioita, jotka avoimesti hyökkäävät Israelia vastaan: Iran, Irak, Syyria, Afganistan ja Pohjois-Korea, ja joista vain listan ensimmäinen Iran voi todella uhata juutalaista valtiota, Meotti kirjoittaa. Hän hehkuttaa edelleen, että "Israel, yksi menestyksellisin taloudellinen vakauttaja modernissa historiassa, huomioidaan yrittäjien paratiisina heti Silicon laakson jälkeen. Se on myös paratiisi veden puhdistuksen, lääkintä-tieteellisten keksintöjen alueilla. On hämmästyttävää, että maa, jota 15.toukokuuta 1948 ympäröivät absurdit rajat ja vihamieliset naapurit, pystyi vapauttamaan Negevin, rakensi teollisuuden, pystytti tieteellisiä laboratorioita ja modernisoi autiomaan" Meotti muistuttaa edelleen, miten Israel kehitti sosiaalisen yhteiskunta- järjestelmän kibbutsit kauan ennen NL:n kollektiivitiloja, joista tuli Israelin yhteiskuntajärjestelmän selkäranka. Sosiaalisesta valtiosta on kehittynyt länsimaistunut valtio, jonka asukkaitten valtaosa nauttii suhteellisen korkeasta elintasosta, ollen maailman 10 kehittyneimmän maan joukossa. Meotti pitää Israelia sotilaallisena suurvaltana, joka pysäytti III intifadan alkuunsa, rauhoitti Gazan rajan kuten myös pohjoisrajat 10 vuodeksi. Israelia voidaan pitää myös modernin siirtolaisuuden esikuvana, sillä se sulautti yhteiskuntaansa juutalaispakolaiset Euroopan itäosista, NL:sta, islamin maista ja lukuisista maista ympäri maailmaa, jonne heidät oli karkotettu, joissa demokratia ja lainkuuliaisuus olivat ja ovat edelleen tuntemattomia kehittäen oman tasavertaisuuteen perustuvan yhteis-kuntansa sulauttaen toisiinsa Saksan juutalaiset, sekulaarin ja positiivisen filosofian ja Marokon kirjoitustaidottomat juutalaiset. Syntyvyys on Israelissa korkein teollisissa maissa ja nousee edelleen arabien laskiessa. 95 % Israelin arabeista osaa lukea ja kirjoittaa, korkein määrä kaikkialla arabi- ja Lähi-Idän maissa. Lyhyesti sanoen: Israel kehitti ainutlaatuisen kulttuurinsa, jota kelpaa tutkia, seurata ja toteuttaa valopilkkuna maailman kaaoksessa. http://www.israelnationalnews.com/Artic ... aspx/19600

03. UUTISIA LYHYESTI • IDF tuhosi juutalaispariskunnan Naama ja rabbi Eitam Henkinin lokakuussa 2015 murhanneen terroristin kotitalon Nablusisssa. Terroristi kuului terrorisoluun, joka murhasi Henkinin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/218880 • Samsung kehottaa lippulaivana pidetyn Galaxy Note 7 käsipuhelimen sulkemista ja korvaavan laitteen hankkimista, koska sen sanotaan syttyneen tuleen. Sitä myytiin 2.5 miljoonaa kappaletta, jotka yhtiö kehottaa palauttamaan. Samsungin hinta laski 5 %. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/218881 • Netanyahu kehottaa USA:n ulkoministeri John Kerryä pidättäytymään mainostamasta tai tukemasta Israelin vastaisia päätöslauselmia YK:n turvallisuusneuvostossa USA:n presidentin Barack Obaman jäljellä olevan virkakauden aikana. PA/PLO:n tiedetään valmistelevan kiireellä uusia Israelin vastaisia päätöslauselmia, joista yksi koskee Israelin rakentamista Juudeassa ja Samariassa. Obaman tiedottaja Mark Toner antoi äskettäin pahaenteisen, erittäin epätavallisen uhkaavan varoituksen rakentamisesta Juudean ja Samarian C-alueilla, joissa Israel täysin vastaa niiden siviili ja turvallisuusvastuusta. Obama voi toimia juutalaisvastaisuutensa ja shia-muslimien myönteisyytensä ajamina saadakseen edes yhden merkittävän sulan hattuunsa maansa ulkopolitiikan alueilla. USA katsoo Juudean ja Samarian sekä Jerusalemin kokonaisuudessaan olevan ns. kiistanalaista aluetta, jossa juutalaisten rakentamista tulee rajoittaa minimiin, koska se Obaman hallituksen mielestä on laitonta kv lain mukaan, mikä ei ole totta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/218865 • Kansalaisten mielipiteen Mattot Arim viesti opetusministeri Baftali Bennettille: Pelasta Amona ilman anteeksipyyntöjä. Viesti on samalla valtuutus "Juutalainen Koti"-puolueelle, jota Bennett johtaa. Pääministeri istuu tapansa mukaan kahdella pallilla, eikä osaa ottaa kantaa, koska hallituskoaliittio on vaarassa, päätti hän mitä tahansa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/218864 Lämpötilat osoittavat nousevaa trendiä siten, että torstaina ylitetään 31 asteen raja Jerusalemissa. Taivas on osittain pilvessä, osittain pilvetön.
Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Ajantasatietoa Israelista/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 18.10.2016 08:19

    Kuva

Friday, October 14, 2016
PERJANTAI 14.10.2016
PERJANTAI 14.10.2016 01. ON sydäntä särkevää lukea aamun uutisaineistoa, sillä sen yleinen trendi osoittaa kohoavaa Israel–vastaisuutta sekä YK:n instituutioissa että länsi-maissa. USA:n presidenttivaalien lähestyessä tämä trendi on entistäkin huolestuttavampi, koska se voi vaikuttaa äänestäjien valintoihin, jotka seuraavat tiiviisti median heille tarjoamia analyyseja ja kommentteja pystymättä itse tarkistamaan niiden oikeellisuutta. USA:ssa on yleensä pyritty välttämään hyökkäyksiä suoraan ehdokkaan henkilöä vastaan, mutta tämä periaate näyttää nyt poistuneen, niin räikeästi kaivellaan vuosien takaisia videoita ja ääninauhoja yksityiskeskusteluista, joita ei ollut tarkoitettu yleiseen jakeluun. Trumpia vastaan on noussut ainakin 5 naista, jotka väittävät joutuneensa Trumpin näpelöinnin kohteiksi, mistä New York Times kirjoitti keskiviikon julkaisussaan kieltäytyen poistamasta sitä. . http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/218969, http://www.timesofisrael.com/debate-que ... e-pivotal/, OBAMAN hallituksen äänitorvena pidetty New York Times hyökkää sunnuntain pääartikkelissaan rajusti Israelia ja pääministeri Netanyahua vastaan, jota Martin Sherman analysoi artikkelissaan "Into the Fray-Obama: The Blame Bibi Bears". NYT:n artikkelissa todetaan: "Jos Israelin hallituksen tavoitteena on estää rauhansopimus PA:n arabien kanssa nyt ja tulevaisuudessa, se on lähellä tavoitettaan hyväksyessään uuden setlementin rakentamisen Länsirannalle; Netanyahun ottama uusi askel marssissa rakentaa maalle, jota tarvitaan Palestiinan valtiolle". Artikkelissa todetaan edelleen, että Obaman hallitus, kaikella oikeutuksella, tuomitsi jyrkästi päätöksen kahden valtion periaatteen petoksena Lähi-Idässä lisäten myrkyllisesti, ettei Netanyahu ilmeisesti välitä, mitä Washingtonissa ajatellaan, ja siksi Obaman tulee löytää toinen tie tämän option varaamiseksi ennen poistumistaan virastaan. NYT pääkirjoitus 06.10.2016 "At the boiling point with Israel". SHERMAN toteaa NYT:n artikkelista, että joku häntä vähemmän armelias sielu ei voisi vastustaa kiusausta sanoa, että artikkeli olisi tehnyt Der Sturmer lehden ylpeäksi Saksan natsivallan aikana. Hän kutsuu sitä NYT:n harjoittamaksi juutalaisvastaiseksi vihjailuksi, niin alas se vajosi, kuitenkaan kuvailematta Netanyahua pilapiirrosten mukaiseksi käyränenäiseksi, raha-ahneeksi juutalaiseksi pää-ministeriksi, mutta sisällyttäen siihen kaiken muun. Aiheen hyökkäykseen antoi hallituksen suunnitelma rakentaa 98 asuntoa Shiloon, ehkä Amonasta karkotetuille, jos sopiva maa löydetään. Mutta, Sherman toteaa, NYT ei piikittele vain Netanyahua, vaan "juutalaisten demonista voimaa" vastaan, jolla ne estivät George Bushin uudelleen-valinnan, koska USA pidätti setlementeille tarkoitetun lainan vakuudet. NYT:n heikosti verhottu uhkaus on selvä: Vastenmieliset, maa-nälkäiset juutalaiset tekevät kaikkensa estääkseen PA:n arabiraukat saamasta omaa valtiota, Sherman sanoo jatkaen, ettei artikkelissa edes viitata, edes vihjaten, sotaisen palestiinalaisen hylkäämisen tosiasiaan osana konfliktia. Kaikki kuvataan juutalaisen valtion syyksi huomioimatta ollenkaan sen vuosi-kymmenen aikana tekemiä raskaita myönnytyksiä, sekä poliittisia että alueellisia. SHERMAN toteaa, että julkisuudessa on esiintynyt useita merkkejä, joista NYT:n artikkeli on yksi, että Obaman hallitus aikoo hyödyntää "interregnum" aikaa, jolloin hänen ei tarvitse presidentin valinnan ja hänen virkaansa astumisen välisenä aikana huomioida juutalaisten reaktioita aloittaakseen kiivaan diplomaattisen hyökkäyksen Israelia vastaan taivuttaakseen sen pitkälle ulottuviin myönnytyksiin PA:n arabien kysymyksessä. Sherman käy pitkässä artikkelissaan läpi useita kysymyksiä otsikoilla: Hostile koreograpfy not unexpected; Battle Bibi Bears; Not a paucity of funds; Bibis bitter Bar Ilan fruits; Mutually exclusive legitimacies; Laying the foundations for Israels demise, Blaming the storm, joita en voi sisällyttää tähän yhteyteen tilan puutteen vuoksi. http://www.jewishpress.com/indepth/colu ... 016/10/14/ 02. Kuten Martin Shermanin artikkelista käy ilmi, Israel on asettanut varsin vaatimattoman budjetin – vähemmän kuin mitä suurehko yksityisyritys käyttää mainostamiseen - selvittääkseen maailmalle useita sille elintärkeitä kysymyksiä kuten arabivaltio juutalaisten pyhimmille paikoille eli kahden valtion periaate, juridiset kysymykset koskien juutalaisten oikeuksia Juudean ja Samarian alueilla, Jerusalemin itäosissa, Gazassa ja Golanin kukkuloilla jne. Voidaan tietysti todeta vähän ilkeästi, että on turha itkeä sitten, kun hätä on jo housuissa, mutta pahalta se tuntuu joka tapauksessa. Vertauksen vuoksi voidaan tutkia esim. lähetystöjen lukumäärää ulkomailla, joita PA/PLO:lla on enemmän kuin Israelilla, joka sulkee entisiäkin varojen puutteen vuoksi. PA/PLO sen sijaan, joka tunnetusti keikkuu vararikon partaalla, panostaa ulkomaisten suhteittensa hoitoa pitämällä diplomatian parissa työskentelevät virkailijansa jatkuvasti kiireisinä. Israelissa toimivat lukuisat NGO-järjestöt toimivat sen sijaan aktiivisesti ulkomaisen tuen varassa levittäen Israelille vahingollista valheellista tietoa sekä keräten Israelista tiedusteluaineistoa, joita ne jakavat ulkomaisille Israelin vastaisille hallituksille ja kansainvälisille järjestöille. Kuvaava esimerkki on tilanne, jossa PA/PLO:n vaatimuksesta YK:n turvallisuusneuvosto käsittelee PA/PLO:n hakemusta YK:n täysjäseneksi. Toiseksi sen YK:n turvallisuusneuvostossa järjestämässä keskustelu-tilaisuudessa käsitellään Israelin rakentamia kyliä Juudeaan ja Samariaan, joiden rakentaminen PA/PLO:n päätöslause-ehdotuksessa vaaditaan keskeytettäviksi ja kaiken toiminnan lopetettavaksi. PA/PLO:n lähettiläs YK:ssa Riyad Mansour sanoo työskennelleensä 10 päivän ajan YK:ssa tavaten puolet YKTN:n 15 jäsenmaan edustajista selvittäen heille perjantain epävirallista kokousta varten, että "Israelin rakentamat laittomat setlementit ovat esteinä rauhalle ja kahden valtion periaatteen toteuttamiselle". Kokouksen järjestivät viisi ei-pysyvää YKTN:n jäsenmaata: Angola, Malesia, Venezuela, Senegal ja Egypti. Tilaisuudessa puhuvat mm. Israelin NGO-järjestön Peace Now ja B´Tzelem sekä Amerikan Peace Now edustajat. Israelin YK-lähettiläs Danny Danon esitti kärkevää kritiikkiä israelilaisten NGO-järjestöjen osallistumisesta. PA/PLO:n lähettiläs YK:ssa Riyad Mansour kritisoi kärkevästi "setlementtien toiminnan vaarallisesta kehityksestä, joka uhkaa tuhota kahden valtion option". PA:n arabit esittivät 2011 YKTN:ssa setlementtien rakentamista vastustavan päätöslauselman, mutta USA esti sen veto-oikeudellaan. Muut YKTN:n 14 jäsenmaata äänestivät päätöslauselman puolesta. Mansour sanoi, ettei hän ole vielä tavannut USA:n YK:n lähettilästä eikä tiedä varmasti, miten Obaman hallitus aikoo menetellä. Hän kuitenkin paljasti, että ainakin 9 YKTN:n jäsenmaata kannattavat uutta päätöslauselmaehdotusta. http://www.timesofisrael.com/palestinia ... esolution/ 03. SÄÄTILAT TÄNÄÄN. Jerusalem 18 -30; Tiberias 21 -35; Suolameri 25 -37; Eilat 25 -36 +C-astetta. Lämpötilat laskevat huomisesta alkaen asteen tai pari; taivas on huomenna puolipilvinen, mutta kirkastuu sen jälkeen. 04. UUTISIA LYHYESTI • Israelin sefardi-päärabbi Yitzhak Yosef sanoo, että Syyria kokee nyt pientä holokaustia. Hän esitti huomionsa presidentti Reuven Rivlinin järjestämässä uskontojen välisessä tilaisuudessa PA:n muslimien kanssa. Hän vaati hiljaisuuden lopettamista seuratessaan väkivallan esteetöntä toimintaa Syyriassa vuodesta 2011 lähtien. Hän mainitsi, miten miehiä, naisia ja lapsia murhataan Syyriassa, etenkin Aleppossa. "Miljoonat pakolaiset ovat kodittomia ja sadat tuhannet kärsivät nälkää piiritysten johdosta. He eivät ole ystäviämme, mutta he ovat inhimillisiä olentoja kärsien pienestä holokaustista", Yosef totesi. http://www.timesofisrael.com/israeli-ch ... holocaust/ • USA:n republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump totesi UNESCO:n päätöksen, jolla se kieltää juutalaisten oikeuden Länsimuuriin, uudeksi esimerkiksi YK:n harjoittamasta Israelin vastaisuudesta ja puolueellisuudesta. Trump sanoi, että päätöslauselma kiistää Israelin yli 3000-vuotiset siteet Jerusalemiin, ja että Israel tulee saamaan uskollisen ja todellisen ystävän Yhdysvalloista hänen hallituksensa aikana. Jerusalem on juutalaisen kansan pysyvä pääkaupunki, ja kongressi äänesti suurella enemmistöllä juuri samoin. http://www.timesofisrael.com/trump-slam ... ias-at-un/ • Jerusalemissa päämajaansa pitävä palestiinalainen jalkapallojoukkue Hilal Al-Quds piti mielenosoitustilaisuuden esittäen kuvalla varustettua suurta plakaattia, jossa se kunnioittaa kaksi israelilaista murhannutta ja useita haavoittanutta terroristia Mesbah Abu Sabih, 39-vuotias mies Silwanista. Plakaatissa oli teksti: "Hilal Al-Quds jalkapalloklubi suree Al-Aqsa leijonan menetystä, marttyyria ja sankaria Abu Sabih". http://www.timesofisrael.com/palestinia ... terrorist/ • Aseistettu siviili yritti pysäyttää Jerusalemin itäosassa raitiotien pysäkillä tulittaneen terroristin kuitenkaan osumatta. Paikalla ollut IDF:n sotilas sen sijaan ei käyttänyt kivääriään vaan poistui paikalta. IDF aikoo tukia tilanteen. Ehkä Hebronin luona tapahtuneen ikävän välikohtauksen vuoksi aloitetut oikeudenkäynnit ovat lannistaneet sotilaitten innon käyttää asettaan, edes tositilanteessa. http://www.timesofisrael.com/report-arm ... ier-didnt/ • Tunisiasta löydetyn foinikialaisen luurangon jäännöksistä otettujen DNA-näytteiden mukaan tutkijat ovat päätyneet tulokseen, että foinikialaiset kuuluvat harvinaiseen eurooppalaiseen esi-isien ryhmään. Online välineitä käyttäen tutkijat saivat selville, että mitochondrial genome oli haploryhmästä U5b2c1, joka puolestaan lienee vanhin tunnettu haploryhmä Euroopassa. U5b haploryhmä ilmestyi Eurooppaan 20 000 -24 000 vuotta sitten, kuten tukijat arvioivat. https://www.genomeweb.com/sequencing/dn ... n=ourbrain • Caroline Glick vaatii, että Israelin tulee aloittaa hyökkäävä toiminta YK:ssa voidakseen estää USA:ta käyttämästä YK:ta Israelia vastaan. Israelissa ei ole ulkoministeriä ja ulkoministeriön pääsihteeri Dore Gold erosi eilen runsaan vuoden jälkeen henkilökohtaisista syistä, mutta vakuuttaa, ettei syynä ollut erimielisyys Netanyahun kanssa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/218986 • UNESCO:n muslimivirkailija sanoo, ettei New York ole koskaan kuulunut Yhdysvaltoihin, vaan on itsenäinen kaupunki, joka tunnetaan arabinimellä, kuten myös Pariisi ja Lontoo. http://www.israelnationalnews.com/Artic ... aspx/19613
Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Ajantasatietoa Israelista/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 18.10.2016 08:19

    Kuva

Sunday, October 16, 2016
SUNNUNTAI 16.10.2016
SUNNUNTAI 16.10.2016 01. Israelin pääministeri Benyamin Netanyahu ihmettelee sormi suussa: Miten tässä nyt näin kävi, että UNESCO äänesti Israelia vastaan, vaikka vain muutamia viikkoja aiemmin hän vakuutti YK:ssa, että Israelin taivas YK:ssa on selkiytymässä, ja uusi raikas tulevaisuus on alkamassa, kuten JP kirjoittaa pääkirjoituksessaan. JP:n julkaisemassa toisessa artikkelissa tosin todetaan, miten Netanayhu pitää UNESCO:n äänestystulosta juutalaisten oikeuksista ja siteistä Jerusalemiin ja erityisesti Temppelivuoreen absurdina, järjettömänä, mahdottomana ja jopa naurettavana, sillä niin perusteeton maailman tiede ja kulttuuriasioitten ylimmän elimen päätös kirjoittaa historian todistus-uudelleen oli kaikessa karmeudessaan. Opetusministeri Naftali Bennett ilmoitti katkaisevansa kaiken yhteistyön UNESCO:n kanssa päätöksen johdosta, mutta tuntien hänen ja Bibin välisen jännityksen, BIbi voi estää sen. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Confl ... ead-470209, 02. JP kirjoittaa pääkirjoituksessaan, että samaa on tulossa lisää, ja että vaaran merkit ovat jo havaittavissa, vaikka Bibi toivookin YK:n asenteen muuttuvan sen uuden pääsihteerin, Portugalin entisen pääministerin Antonio Guterresin aikana. UNESCO:n hallituksen puheenjohtaja Mixhael Worbs kertoi AFP:lle perjantaina, että hän toivoo voivansa viivyttää lopullista päätöstä Jerusalemin asemasta, mutta se tuskin toteutuu, eikä asia siitä muutu miksikään. UNESCO:n äänestäessä Jerusalemista ja Temppelivuoresta muslimikohteina, muslimiterroristi murhasi kaksi israelilaista Jerusalemissa ja haavoitti useita muita PA:n johdon ylistäessä terroristia s ankarina ja marttyyrina. PA on rohkaistunut YK-elimien tekemien päätösten johdosta ja kiihdyttää aktiivisuuttaan New Yorkissa takoakseen silloin, kun rauta on valkohehkussa. Unesco:n pääsihteeri Irina Bokova valittaa päätöstä saaden vihaisen ryöpyn niskaansa PA:n johdon taholta. Näin se menee! BDS-ryhmät pyrkivät vaikuttamaan USA:n kongressin jäseniin. USA:n entinen korkea viranomainen Stuart Eizenstat kyselee huolestuneena tilannetta seuratessaan, olemmeko lähestymässä jotain kriittistä käännekohtaa? JP:n pääartikkelin kirjoittavat toteavat, ettei tässä ole mitään uutta, sillä jo 5 vuotta sitten silloinen puolustusministeri Ehud Barak ennusti "diplomaattisen tsunamin" tulosta, jos keskustelut Lähi-Idän rauhasta edelleen siirtyvät. Hän ennusti massiivisen kampanjan alkamisesta Israelin laillisuuden kieltämiseksi kauan ennen BDS-liikkeen alkamista USA:n akatemioissa, tai turhautuneista pyrkimyksistä kieltää juutalaisen historian tuhansien vuosien siteet Jerusalemiin ja Temppelivuoreen. JP:n pääartikkelissa todetaan, että vaaran merkkejä on nähtävissä esim. USA:n hallituksen kärkevässä tuomiossa Israelin hallituksen päätökselle löytää uusi sijainti Amonan 98 perheelle, jotka korkein oikeus tuomitsi poistettaviksi 25.12.2016 mennessä väittäen niiden olevan arabien omistamalla maalla NGO-järjestöjen kyseenalaisiin dokumentteihin perustuen. Uusi sijainti on Shilon juutalaiskylässä. Obaman hallitus ei hyväksy ollenkaan ulkoministeriön antamaa tietoa, ettei kysymys ole uuden setlementin perustamisesta, sillä asunnot on tarkoitus rakentaa valtion omistamalle maalle veteraanikylään, joka perustettiin vuosikymmeniä sitten. Bibin vakuutus uudesta kirkkaasta taivaasta YK:ssa tuntuu siten JP:n mielestä suorastaan huvittavalta, ellei kysymys olisi vakavasta asiasta. Obaman hallituksen mielestä koko Israel on miehitettyä aluetta, vaikkei sitä julkista. VANHA uusi vaaranmerkki on kuitenkin horisontissa PA:n pyrkiessä kaikin tavoin aktivoimaan uudelleen vuosia kestäneen pyrkimyksensä saada YK:n turvallisuusneuvoston hyväksymään päätöslauselman, jolla Palestiinan valtio perustetaan juutalaisten pyhimmille paikoille - ensin kiellettyään juutalaisten lailliset siteet niihin vastoin historian ja pyhien kirjoitusten todisteita. Bar Ilan Yliopiston professori Eytan Gilboa, entinen Bibin neuvonantaja, kertoi v. 2016 Israel-Amerikan konferenssissa Washingtonissa, että PA:n korkeat virkailijat puhuvat "kahdesta valtiosta kahdelle kansalle" esiintyessään länsimaitten edessä, mutta jättävät pois sanan "kahdelle kansalle" puhuessaan arabiaksi muslimeille. "Tämän he tekevät siksi, etteivät he tunnusta juutalaisia kansaksi, jolla olisi oikeutta kansalliseen itsenäisyyteen" Gilboa selittää. Israelin ei kuitenkaan tule pelätä tätä diplomaattista tsunamia sillä UNESCO ei ole suinkaan ensimmäinen joka pyrkii poistamaan juutalaisten oikeuden Temppelivuoreen, Gilboa vakuuttaa. Ennen YK:ta ja UNESCO:a olivat babylonialaiset, kreikkalaiset, roomalaiset ja arabimaat, jotka kaikki vuorollaan epäonnistuivat. JP:n pääartikkelissa Netanyahua ottamaan esimerkkiä Israelin ensimmäisestä pääministeristä David Ben Gurionista, joka joutui diplomaattisen tsunamin kohteeksi 1949 YK:n äänestäessä joulukuussa vahvistaa v. 1947 tekemä päätöslauselma äänin 38 -14 seitsemän pidättäytyessä, jolla Jerusalem asetettiin YK:n perustaman säätiö-neuvoston valvontaan. Päätöslauselma lienee edelleen voimassa, ja sen mukaisesti YK ylläpitää täysilukuista henkilöstöä Jerusalemin "pahan neuvon vuorella" mukamas valvomassa Israelin pääkaupunkia. Ben Gurion vastasi YK:n päätökseen muuttamalla Israelin vuotta aiemmin perustaman parlamentin, Knessetin, Jerusalemiin, jossa se toimii edelleen. http://www.jpost.com/Opinion/Storm-warning-470192, 03. Babylonialaiset, kreikkalaiset ja roomalaiset karkottivat juutalaiset Abramille luvatusta maasta asettaen sen laiksi Isakille ja vahvistaen sen Jakobille ikuisena perintöoikeutena, mutta jokaisen karkotuksen jälkeen he ovat palanneet esi-isiensä maalle. Tällä kertaa heitä ei kuitenkin enää koskaan tulla karkottamaan pakanain toimesta pakanakansojen erämaahan. "Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat?" (Ps.2:1) "He sanovat: "Tulkaa hävittääksemme heidät olemasta kansa, niin ettei Israelin nimeä enää muisteta". Sillä he neuvottelevat keskenään yksimielisesti ja tekevät liiton sinua vastaan". (Ps 83: 1-6) "Hän joka taivaassa asuu, nauraa, Hän pilkkaa heitä. Kerran Hän on puhuva heille vihassaan, peljättävä heitä hirmuisuudessaan: Minä olen asettanut Kuninkaani Shiloon, Pyhälle Vuorelleni". (Jerusalemissa) (Ps.2: 4-6). 04. Israelilainen NGO-järjestön B`Tzelem puheenjohtaja Hagai El-Ad puhui YK:n turvallisuusneuvostossa viime viikolla otsikoiden puheensa: "Laittomat israelilaiset setlementit: Este rauhalle ja kahden valtion periaatteelle". Saatuaan kärkevää kritiikkiä hän puolustautui sunnuntaina todeten, ettei hän puhunut Israelia vaan sen harjoittamaa miehitystä vastaan Juudeassa ja Samariassa. Hän sai kärkevää kritiikkiä sekä oikealta että myös vasemmalta. Pääministeri Netanyahu sanoi lauantaina, että B`Tzelem järjestö on liittynyt Israelia tahraavien mudanheittäjien kuoroon, ja kierrättänyt valheellista väitettä, että "Miehitys ja setlementit olisivat konfliktin syynä". El-Ad puolustautui Israelin radiossa sunnuntaina todeten, ettei israelilaisia järjestöjä pitäisi kieltää kritisoimasta hallituksen politiikkaa ulkomailla. "En puhunut valtiota vaan miehitystä vastaan. Satojen tuhansien israelilaisten päättäväinen toiminta miehitystä vastaan, joka on pian viettämässä 50-vuosipäiväänsä, on paras tapa muutoksen aiheuttamiseksi". Perjantaina El-Ad kehotti YK:n turvallisuusneuvostoa toimimaan Israelin rakentamia setlementtejä vastaan väittäen, että Israel rakentaa tosiasioita Juudeaan ja Samariaan ennen potentiaalisia rauhanneuvotteluja. Hän kertoi puheessaan YKTN:n jäsenille "israelilaisten byrokraattien harjoittamasta näkymättömästä väkivallasta, jolla he dominoivat palestiinalaisia kehdosta hautaan, mukaan lukien territorioitten pääsyteitten ja jopa maanviljelys-oikeuksien valvonta". El-Ada ylpeili, ettei yksikään YKTN:n jäsenmaa ottanut Israelille suotuisaa kantaa, tai joka ei olisi tuominnut miehityksen ja setlementit, mukaan lukien USA, Englanti, Venäjä ja Kiina, joita pääministeri kutsuu nyt Israelin parhaiksi ystäviksi. Pääministeri vakuutti, että kansallisten palvelusten käyttämisoikeuden perusteita tullaan muuttamaan. Aseista kieltäytyneille on annettu mahdollisuus liittyä vapaaehtoiseen palvelutoimintaan, mikä tullaan nyt järjestämään uudelleen, koska Israelille vihamieliset NGO-järjestöt hyödyntävät niitä valtion edun ja niiden tarkoitusperän vastaisesti. http://www.timesofisrael.com/btselem-he ... ot-israel/ 05. UUTISIA LYHYESTI • PA/PLO:n ilman mandaattia toimiva puheenjohtaja Mahmoud Abbas antoi audienssin lauantaina Israelin vankilassa elinkautistaan kärsineen ja sydänhalvaukseen kuolleen terroristin Yasser Hamdounin perheelle Muqatan virastokeskuksessaan Ramallahissa. Hamdouni murhasi israelilaisen v. 2003. Abbas kertoi terroristin perheelle, että sen poika oli sankari ja marttyyri. Abbas syleili Hamdounin perheen jäseniä todeten: "Poikanne ei kuollut turhaan, hän oli sankari. Marttyyrien ja uhrien veri ei ole mennyt hukkaan. Ne ovat osa tiellämme itsenäiseen valtioon pääkaupunkinaan Jerusalemin itäosa. Perheen jäsenet sanoivat, että "Hamdouni oli antanut henkensä Palestiinan vapauttamisen ja itsenäistymisen puolesta". Abbas sanoi Israelin vankiloissa tuomiotaan kärsivien vankien suorittavan "kansallista palveluaan Palestiinan projektin toteuttamiseksi". Terroristi Hamdouni ampui yhdessä toisen terroristin kanssa 51-vuotiaan Avner Maimonin Yabedin kylässä toisen intifadan aikana 2003. Arabikylä Yabed on osa Jeninin hallintokuntaa ja kuuluu PA:n valvomiin alueisiin. Al-Aksa Marttyyrien prikaati otti vastuun Maimonin murhasta. http://www.timesofisrael.com/abbas-host ... ises-hero/ • Oikeusministeri Ayelet Shahed kutsui sunnuntaiaamuna B´Tzelemin johtajan toimintaa häpeälliseksi antamassaan haastattelussa TV-2 ohjelmassa. "B´Tzelemin johtaja operoi vihollistemme kanssa poliittisessa sodassa, jota käydään YK:ssa meitä vastaan", hän sanoi. Hän sanoi, että sitä rahoitetaan ulkomailta kertoen myös sille annettujen varojen määrän ja vakuutti, että kansallisen palvelun tarjoamien käytön perusteita tullaan muuttamaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/219029 • Viime yön aikana IDF pidätti 12 PA:n arabia Juudeassa ja Samariassa pitämiensä ratsioitten aikana. Heidän epäillään osallistuneen terroritoimintaan ja rauhan häirintään. Kfar Sairassa Etzion Blogin alueella IDF:n prikaati paikansi talon, josta se takavarikoi tuhansien NIS arvosta varoja, joita oli käytetty terrorismiin. Kenraalimajuri keskusjohdosta määräsi talon suljettavaksi, jota oli käytetty aseitten ja varojen säilyttämiseksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/219031 • V. 2013 Hillary Clinton ei uskonut, että IDF pystyisi yksin tuhoamaan Iranin ydinlaitoksia. Wikileaks paljastusten mukaan Híllary puhui Goldman Sacks tilaisuudessa todeten, että USA:n tulisi suorittaa Iranin ydinlaitosten pommittaminen, mutta ilman saappaita sen maaperällä. http://www.timesofisrael.com/in-2013-cl ... ram-alone/ • Gallupien mukaan israelilaiset äänestäjät uskoivat, että Hillary tulisi painostamaan Israelia myönnytyksiin paljon kovemmin kuin Donald, mutta tukevat Hillaryä sittenkin. Donald Trump sen sijaa ilmoitti, ettei hän tule painostamaan Israelia PA:n arabien ja Israelin välisessä konfliktissa, vaikka hän aiemmin ilmoitti olevansa tasapuolinen. http://www.timesofisrael.com/israelis-b ... yway-poll/ SÄÄTILAT TÄNÄÄN. Jerusalem 16 -30. Tiberias 21 -33; Suolameri 25 -34; Eilat 23 -35 +C-astetta. Lämpötila romahtaa huomisesta lähtien ja lienee keskiviikon tienoilla 14 -24 +C-asteen tuntumissa. Sateita ei luvata, mutta ilma viilenee ja aurinko peittynee osittain pilviverhoihin. Tänään on Shukkotin aattopäivä. Viikon kestävän Shukkotin aikana israelilaiset muistavat 40 vuotta kestänyttä erämaataivalta pyrkien kyhäämään edes jonkinlaisen lehtimajan Toran säädösten mukaisesti. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/219019,
Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Ajantasatietoa Israelista/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 22.10.2016 06:49

    Kuva

Wednesday, October 19, 2016
KESKIVIIKKO 19.10.2016
KESKIVIIKKO 19.10.2016 ´01. TÄNÄÄN 19.10.keskiviikkona, juutalaisen ajanlaskun mukaan 17. tishrey-kuuta, yleinen ilmapiiri, jonka tunnen hengessäni, on oudon levoton ja rauhaton, kuin vaaranmerkit ilmassa ilman selvää syytä. Pahoja konfliktipisteitä on toki monillakin alueilla maailmassa, joista vaarallisimmat ovat USA:n ja Venäjän kärjistyneet välit, joita EU huonontaa entisestään Venäjän vastaisilla päätöslauselmillaan ja pankki-toiminnan rajoittamisellaan, mikä ei voi jäädä ilman vastatoimia. Ukrainan tilanne on nousemassa uudelleen erikoistarkkailun alaiseksi joittenkin tarkkailijoitten ennustaessa, että Venäjällä voi olla valmiit suunnitelmat Ukrainan miehittämiseksi tai ainakin tilanteen kärjistämiseksi tasolle, joka voi helposti kehittyä täydeksi sodaksi. Tilannetta eivät paranna Venäjän sotilasjohtajien vakuutukset, että sillä on edellytykset salaisella aseellaan lamauttaa USA:n toiminta täydellisesti puolessa tunnissa. Venäjä on kokeillut EMP aseen toimintaa jo vuosien ajan, ja se on tehnyt nopeilla pommikoneillaan harjoituslehtoja lähelle USA:n rajoja, kuten myös EU-maihin. Suomen ja Viron taivaalla hävittäjien laittomat ylilennot ovat lähes päivittäisiä. Koneet yleensä kääntävät kurssinsa ennen selvää yhteenottoa torjunta-koneitten kanssa, mutta kukaan ei tiedä, koska testi onkin todellisuutta. http://allnewspipeline.com/Kremlin_Insi ... arning.php. USA näyttää olevan lähes täysin valmistautumaton Venäjän ydiniskuja vastaan. http://www.forbes.com/sites/lorenthomps ... 1b14ff45e8, Käyttääkö Venäjä näitä harjoituslentoja vastustajan ilmapuolustuksen testaamisen ohella hämäämistarkoituksessa, kuten Egypti käytti venäläisten neuvonantajien suosituksen mukaan päivittäisiä harjoitushyökkäyksiä Suezin ylittämiseksi ennen 1973 Jom Kippur-sotaa Israelin hallituksen ja IDF:n johdon tuudittamiseksi kuolonuneen. Golda Meirin johtama hallitus kokoontui hänen vaatimuksestaan hänen keittiössään saadakseen virallisen kylmäkiskoisiin kokouksiin lämpöä ja kodintuntua. Goldan hyvää tarkoittava päätös "kitchen cabinet" kokouksista turrutti hänen misteriensä valppauden ja karun todellisuudentunnon uskotellen toisilleen, ettei Egypti sentään voi hyökätä juutalaisten pyhimmän päivän aikana, vaikka tiedustelu varoitti, että se kuului Egyptin strategiaan. Egypti hyökkäsi Suezin kanavan yli Jom Kippurina iltapäivällä pyyhkäistyään ensin voimakkailla vesi-tykeillä suuria aukkoja IDF:n rakentamiin hiekkavalleihin. Hallitus oli antanut luvan päästää rajaa puolustavien joukkojen valtaosan kotiin juhlapäivän ajaksi, eikä rajaa vartioivilla vähäisillä joukoilla ollut mitään mahdollisuuksia estää hyökkäystä. Egyptin joukot tunkeutuivat syvälle Siinaille ennen kuin IDF ehti suorittaa liikekannalle-panon. Sotaan liittyi Egyptin tueksi useita arabimaita. Israel joutui tämän virhearvion vuoksi vihollisen hyvään tahtoon luottaen kuoleman-vaaraan, josta se hädin tuskin pelastui Israelin Jumalan ihmetekojen ansiosta. Golda Meir suunnitteli itsemurhaa, ja Israel harkitsi Samson-option, eli ydiniskujen käyttämistä Venäjän voimakkailla varoituksilla, mutta siihen ei lopulta ollut tarvetta. 02. IRAKIN kurdien johtamat sotilasosastot aloittivat kauan odotetut hyökkäykset Irakin pohjoisosassa sijaitsevan Mosulin kaupungin valtaamiseksi aloittaen hyökkäykset ensin sitä ympäröivien kylien puhdistamiseksi IS:n sotilaista. Alueella asuu kaikkiaan 1.5 miljoonaa asukasta. Jos taistelut Aleppon valtaamiseksi ovat kauhistuttaneet verisyydellään maailman omaatuntoa, Mosulin vapauttaminen tullee olemaan sitäkin julmempi ja verisempi. IS alkaa olla tilanteessa, jossa koko sen tulevaisuus on joutunut vaakalaudalle. Siinä vaiheessa hiirikin kääntyy hyökkääjää vastaan. Siksi IS tullee käyttämään kaikkia käytettävissään olevia keinoja puolustautuakseen. USA:n viranomaiset kertoivat REUTERS:ille tiistaina, että Iraki- ja kurdijoukkoihin liitetyt amerikkalaiset joukot ovat aloittaneet IS:n käyttämiin tykin ammusten sirpaleitten säännölliset testaukset, koska IS on käyttänyt aiemmissa taisteluissa ammuksissaan sinappikaasua. Esimerkkinä on 05.10.2016 tilanne, jossa sinappikaasun jäänteitä löydettiin IS:n käyttämissä ammuksissa. Viranomainen ei halunnut kertoa, missä tämä tapahtui. USA:n joukkoja on Irakissa kaikkiaan 5 000, heistä satakunta on liitetty Iranin ja Kurdien armeijoitten hyökkäykseen Mosulin vapauttamiseksi. He toimivat pääasiassa koordinaattoreina ja neuvonantajina. USA:n johtamat hävittäjäkoneet tuhosivat Mosulin lähellä sijainneen tehtaan rakennukset, joita IS:n arveltiin käyttäneen kemiallisten aseitten valmistamiseen. Pentagon vahvistaa, että IS on aiemmin käyttänyt ammuksissaan sinappi- ja kloorikaasua. Mosulin valtaamiseen on asetettu kaikkiaan 25 000 irakilaista ja kurdisotilasta. Taistelujen alkupäivinä kurdien peshmergat vapauttivat muutamia kyliä Mosulin lähellä ja ovat nyt vahvistamassa asemiaan niissä. Taistelujen Mosulin vapauttamiseksi arvioidaan kestävän viikkoja tai kuukausia, vaikka Irakin ja Kurdien joukot kertovatkin taistelujen alkaneen hyvin. Taistelut tullevat olemaan vaikeita ja verisiä, eivätkä IS:n joukot piittaa presidentti Obaman varoituksista siviilien käyttämisestä inhimillisinä kilpinä. Hyökkäyksen toisena päivänä tiistaina Irakin joukot saavuttivat historiallisen kristityn kaupungin Al-Hamdanyan laidat, joka tunnetaan myös nimillä Bakhdida ja Qaraqosh, jossa aiemmin asui kymmeniä tuhansia ihmisiä. Irakin poliisi lähestyi Al-Houdin kylää, jossa asuu satoja ihmisiä. http://www.timesofisrael.com/us-expects ... for-mosul/, 04. SÄÄTILAT TÄNÄÄN Jerusalem 16 -24; Tiberias18 -30; Suolameri 24 -33; Eilat22 -33. +C-astetta. Lämpötilat pysyttelevät lähellä tämän päiväisiä, taivaankansi on joko kokonaan tai osittain pilvetön ainakin lauantaihin saakka. 05. UUTISIA LYHYESTI • USA:n vaaleissa pelätään tilanteen muuttuvan entistäkin rumemmaksi, jos Donald Trump häviää. Mudanheittely on aloitettu jo hyvissä ajoin, ja Hillary Clintonin henkinen tasapaino herättää entistä suurempia epäilyjä. Hän kiihtyi suorassa haastattelutilanteessa menettäen täysin itsensä hillitsemisen heittäen ensin täyden lasillisen vettä avustajansa kasvoille ja sitten alkaen raivota hyökäten juontajasta lähtien kaikkia epäilemiään vastustajiaan käyttäen kieltä, jota läsnäolijat kauhistelivat. USA:n vaalijärjestelmä on ollut Donaldin hampaissa epäillen, ettei se ole totuudellinen, mikä sai Obaman kehottamaan Donaldia lopettamaan itkemisen sen vuoksi. Voitti vaalit kumpi ehdokas tahansa, Obama näyttää saaneen hajalle myös USA:n sisäpolitiikan, minkä korjaaminen voi soittautua mahdottomaksi. http://rickwells.us/clinton-extreme-mel ... scenities/ • USA ja Venäjä näyttävät Syyrian tilanteen vuoksi lähestyvän suhteiden kärjistymistä räjähdyspisteeseen saakka. Venäjä kannattaa ja tukee Bashar Assadin hallitusta, kun USA haluaa Assadin hallituksen kaatuvan samaan tapaan kuin kävi Irakissa ja useissa Pohjois-Afrikan maissa ja Jemenissä. Tuloksena on kaaos, jossa on vaikea nähdä, kuka sotii ketäkin vastaan ja keitä kukin aseistaa ja tukee diplomaattisesti. Daily Star lehden artikkelissa todetaan, ettei USA voi totaalisesti hallita Syyriaa Venäjän diktaattorin Vladimir Putinin ylivoimaisten aseitten johdosta. Turkin apulaispääministeri Numan Kurtulmus sanoo USA:n ja Venäjän joutuneen pattitilanteeseen, joka voi kehittyä maailmansodaksi, ellei rauhaa saada aikaan. Venäjän ylivoimaiset ohjusten torjuntajärjestelmät tekevät mahdottomaksi USA:n hävittäjien toiminnan Syyriassa ilman Venäjän lupaa. http://www.dailystar.co.uk/news/latest- ... trol-syria • Extinction Protocol kertoo artikkelissaan, että maapalloa uhkaavat ainakin 6 vaaratekijää, jotka voivat saattaa maailman perikadon partaalle. - Hillary Clinton voittaa USA:n presidentinvaalit. - Venäjä tunkeutuu Ukrainaan aiheuttaen kriisitilanteen USA:ssa ja EU:ssa - USA:n ja Venäjän välinen pattitilanne voi kehittyä todella vaaralliseksi - Paavi Francis I:n kausi päättyy äkillisesti. Hän on itse todennut, että hänen kautensa on tilapäinen ja voi päättyä verisesti. Hän vain pyytää, että jos muslimit surmaavat hänet, se olisi tuskaton. - Maa joutuu avaruudesta syöksyvän EL-objektin kohteeksi - Yliluonnollisia ilmiöitä tapahtuu sekä avaruudessa että maapallolla, joita tiedemiehet pitävät arvoituksellisina tai selittämättöminä https://theextinctionprotocol.wordpress ... per-peril/ - Extinction protocol artikkelissa todetaan, että maapalloa ovat ahdistaneet 1oo vuoden välein toistuneet aurinkomyrskyt, ja että ne ovat jo nyt myöhässä. Tutkijat ovat laatineet karttoja, joissa pyritään kartoittamaan alueet, jotka todennäköisimmin joutuvat iskujen kohteiksi, Minnesota on yksi niistä. Aurinkomyrskyt pystyvät aiheuttamaan EMP-ilmiön, joka lamauttaisi iskun kohteiksi joutuneilla alueilla kaikki sähköiset laitteet. Auringon-purkauksen kiihdyttämät elektronit liikkuvat avaruudessa satona miljoonia maileja tunnissa. https://mail.google.com/mail/u/0/#inbox ... 4d73d58126 - Kymmeniä tuhansia juutalaisia ja muitakin kokoontui aamusta lähtien Jerusalemin Temppelivuorelle perinteiseen pappien siunaustilaisuuteen. UNESCO:n käsittämätön ja mieltä vailla oleva päätös poistaa juutalaisten ja kristittyjen siteet Jerusalemista ja Temppelivuoresta täydellisesti on voinut vaikuttaa kansan kokoontumisen määrään, mutta siunaustilaisuus on ollut suosittu kautta aikojen. Monet poliitikot ja aktivistit oikealta ja vasemmalta ovat kehottaneet juutalaisia ja kristittyjä vierailemaan Temppelivuorella osoittaakseen UNESCO:lle, ettei historiallisia ja uskonnollisia siteitä ja vakaumuksia voida muuttaa edes YK:n tai sen alaisten järjestöjen päätöksillä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/219109 - Arabinainen lähestyi Tapuah-risteyksen lähellä IDF:n tarkastuspistettä ilmeisenä aikomuksenaan puukottaa sotilaita tai poliiseja. Koska nainen ei totellut pysähtymiskäskyä, sotilaat ampuivat ensiksi ilmaan ja sen jälkeen uvavasivat tulen häntä kohti surmaten hänet. Nainen oli 19-vuotias, kotoisin Asara ash-Shmaliya arabikylästä. Kukaan muu ei loukkaantunut tilanteessa. http://www.timesofisrael.com/palestinia ... -shot-idf/ - Poliisi pidätti keskiviikon aikana 8 juutalaispalvojaa Temppelivuorelta, poliisin mukaan he eivät noudattaneet poliisin antamia tiukkoja ohjeita. http://www.timesofisrael.com/liveblog-october-19-2016/ - IDF:n suorittamien tutkimusten mukaan IDF ei pystynyt ymmärtämään Hamasin rajan ali Israelin puolelle kaivamien tunnelien aiheuttamaa vaaraa, eikä harjoittanut sotilaita niiden varalta. IDF:n ohjeitten mukaan tunnelit voitaisiin hoitaa sitten, kun maapohja olisi miehitetty, kuten armeijan radio raportoi. Hallitusta ei ole vielä informoitu raportista. http://www.timesofisrael.com/idf-probe- ... el-threat/ - Efratin pormestari Odede Revivi kertoo haltioissaan journalisteille, että kaupungin rakentama sukka edustaa todellista rauhaa, sillä Yesha neuvosto järjesti sinne yhteiset sukkajuhlat sekä juutalaisille että arabeille. Revivi sanoi, että he ovat rauhanaktivisteja ja he rukoilevat rauhan puolesta (sidurissa) kolme kertaa päivässä. Kysyttäessä UNESCO:n torstain päätöksestä poistaa juutalaisten ja kristittyjen siteet Jerusalemiin ja Temppelivuoreen Revivi kehotti UNESCO:n päättäjiä tulemaan paikalle todetakseen, miten paljon yhteistyöhalua arabeilla on Israelin kanssa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/219113 - 29 % Gush Katifista Gazassa karkotetuista juutalaisasukkaista elää Israelissa edelleen puolittain pysyvissä kodeissa, tämä 11 vuotta karkotusten jälkeen v. 2005. Useimmat heistä katsovat edelleen olevansa Gusg Katifin asukkaita. Karkotuksen aiheuttamat traumat ovat pysyviä. Vain 66 % sanoo pystyneensä rakentamaan elämänsä uudelta pohjalta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/219112,
Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Ajantasatietoa Israelista/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 22.10.2016 06:50

    Kuva


Friday, October 21, 2016
PERJANTAI 21.10.2016
PERJANTAI 21.10.2016 01. "YK:n avoin myönnytyspolitiikka muslimeille kieltää juutalaisten siteet Temppelivuoreen" otsikoi WND julkistamansa artikkelin, jonka laati Leo Hohmann. Hän aloittaa artikkelinsa todeten, että vihantunne on rakentumassa juutalaisten ja kristittyjen parissa, jotka kannattavat Israelia viimeisessä Israelin vastaisessa päätöslauselmassa, puhdistaakseen UNESCON. (YK:n instituuttien toiminta politisoituu entisestään.) UNESCO:n hallitus äänesti 18.10.2016 Pariisissa kieltäen kaikki juutalaisten yhteydet Temppelivuoreen ja Länsimuuriin, käyttäen noista kohteista musliminimiä ja syyttäen Israelia miehitysvallaksi, joka käyttää äärioikeistolaisia aineksia viattomien muslimien alistamiseksi, artikkelissa todetaan. Päätöslauselmassa vaaditaan Israelia tekemään tarvittavat toimet estääkseen provosoivat loukkaukset Al-Aksa moskeijan ja Haram Al-Sharifin pyhyyttä ja kunniaa vastaan. Gatestone Instituutin artikkelin kirjoittaja Shosanna Bryen toteaa, että lopullinen äänestys PA:n arabien tukemassa päätöslauselmassa näyttää selvästi olevan seurausta laajennushaluisten jihadia kannattavien OIC:n jäsenmaitten pyrkimyksistä, jotka sponsoroivat sen: Algeria, Egypti, Libanon, Marokko, Oman, Qatar ja Sudan. OIC on voimakas Islamilainen yhteis-toimintajärjestö, joka valvoo 57 muslimimaan blokkia YK:ssa. Päätöslauselma hyväksyttiin äänen 24 -6; 26 muun maan pidättyessä. Kuusi vastaan äänestänyttä maata olivat: USA, Saksa, Hollanti, Liettua ja Viro. Bryen toteaa äänestystulosta analysoidessaan, että äänestyksestä pidättyneitten Euroopan maiden Italia, Ranska, Kreikka ja Ruotsi äänestykseen vaikutti muslimien hallitsematon muuttovirta Eurooppaan. JOTKUT analyytikot näkevät hopeareunuksen päätöksessä siinä, että enemmän maita pidättyi äänestämästä kuin sitä tukevia, mutta se osoittaa samalla muutamien keskeisten EU-maiden avoimen myönnytyspolitiikan pelätessään niihin muuttaneitten musliminen väkivaltaista reaktiota. UNESCO:n pääsihteeri Irina Bokova ilmoitti vastustavansa päätöslauselmaa saaden tappouhkauksia, minkä johdosta hänen turvallisuusjärjestelyjään vahvistettiin. UNESCO:n päätöslauselmassa todetaan myös, että Patriarkkain mausoleumi Hebronissa ja Raakelin hautakammio Betlehemissä ovat myös moskeijoita. Arabimuslimien päätös rikkoo räikeästi niiden historiallisia ja arkeologisia tosiasioita. Arabimuslimien tapa äänestää historiallisista tosiasioista, joista Abba Eban totesi: "Arabit pystyvät haalimaan enemmistön YK:ssa päättääkseen, että aurinko nousee lännestä", ei ole maailmanjärjestön arvon mukaista. Kysymys onkin siitä, miten saada länsimaat seisomaan omien arvojensa ja kulttuurinsa takana islamistien pyrkiessä korvaamaan ne omilla keskiaikaa edeltäneillä arvoillaan ja kulttuurillaan, kuten Bryen kirjoittaa. Hän viittaa arkeologien tällä viikolla tekemään löytöön taistelupaikasta, josta roomalaiset aloittivat Jerusalemin muurien särkemisen vahvistaen Josefuksen todistuksen sodasta, joka johti toisen Temppelin ja Jerusalemin tuhoamiseen lähes 2000 vuotta sitten, kuten Israelin antiikkihallitus toteaa, "Tämä on mielenkiintoinen todistus Tituksen johtaman Rooman armeijan tiiviistä pommituksesta kaupungin valtaamiseksi ja Toisen Temppelin tuhoamiseksi" todetaan IAA:n lausunnossa. Kaivauksissa arkeologit löysivät tornin jäänteitä ja sen ympäriltä kasoittain kiviä ja kiviharkkoja, joita roomalaiset käyttivät katapultteina muuria puolustavia juutalaissotilaita vastaan, kuten myös Josefus toteaa kirjoissaan. Jerusalemin pormestari Nir Barkat kyselee: Voisiko UNESCO samalla tavoin äänestyksellä kieltää roomalaiskatolisen kirkon oikeudet Vatikaaniin, tai muslimien oikeudet Mekkaan? UNESCO:n päätös kieltää juutalaisten siteet Länsimuuriin osoittaa sen menettäneen kaiken yhteytensä tosiasioihin". Pääministeri Netanyahu kirjoitti FB:n sivullaan UNESCO:n alustavasta 13.10. päätöksestä: "Väittää, ettei juutalaisilla ole mitään sidettä Temppelivuoreen, on sama kuin väittää, ettei Kiinalla on sidettä Kiinan Suureen Muuriin, tai ettei Egyptillä ole mitään siteitä pyramideihin". ARTIKKELIN loppuosassa keskitytään tarkastelemaan, mitä voitaisiin ja mitä tulisi tehdä tilanteen muuttamiseksi kansainvälisissä järjestöissä. Israel on ollut vuosikaudet yhteyksissä Vatikaanin ja evankelistan ryhmien kanssa, mutta tulokset ovat minimaaliset. "Mielestäni heidät tulee olla aktiivisempia, sanoo Kenneth Meshoe Afrikan Kristillisdemokraattien kansanedustaja juutalaiselle Uutispalvelulle. "Heidän tulee informoida kristittyjä ystäviään ajoissa, jotta he voivat organisoida itsensä; he voivat informoida YK:ssa toimivia, mitä sanoa ja mitä ei". Israel aloitti työskentelyn kristittyjen parissa useita vuosia sitten, muodostaen ryhmittymiä 35 maan parlamentin kanssa. Monet kehitysmaat äänestävät niille maksettujen lahjusten mukaan. Vain ne, jotka äänestävät uskonsa ja omatuntonsa mukaan, uskaltavat poiketa tästä säännöstä, ja siksi Israelin tulee lähestyä näitä maita ja ryhmittymiä. http://www.wnd.com/2016/10/u-ns-blatant ... ple-mount/, http://www.timesofisrael.com/archaeolog ... lem-walls/, 02. SHIN BET kertoo estäneensä terrori-iskun Beershebassa. Neljä Gazan arabia olivat suunnitelleet iskevänsä kokoustiloihin, jossa järjestettiin hää- ja muita juhlatilaisuuksia. Yksi solun jäsenistä työskenteli tiloissa antaen tietoja, miten hyökkäys tulisi järjestää uhriluvun kasvattamiseksi. Solun toisena päämääränä oli siepata IDF:n sotilas, jota olisi voitu käyttää neuvotteluissa Israelin kanssa. Shin Bet julkisti tiedon solun pidättämisestä torstaina eteläisen valtion syyttäjien esitettyä syytökset solun jäseniä' vastaan Bersheban alue-oikeudessa. Shin Betin ja poliisin kuulustelujen pohjalta tehdyssä tiedotteessa ei kerrota, millaista iskua arabit suunnittelivat tai missä valittu kohde sijaitsi. Median raporttien mukaan kysymys oli Narnian kokoussali Bershebassa. Solua johti Mahmoud Yusef Hassan Abu Taha, Khan Younisin asukas Gazasta, joka pidätettiin 21. syyskuuta Erez-terminaalissa hänen pyrkiessään Israeliin liikeasioissa, kuten hän sanoi. Kuulusteluissa hän tunnusti kuuluvansa Islamic Jihad ryhmään Gazassa, joka antoi hänelle tehtäväksi muodostaa terrorisolu Israeliin hyökkäysten suorittamista varten. Abu Taha muodosti solun kolmen muun arabin kanssa, joista yksi muutti Israeliin Gazasta perheen yhdistämis-lain perusteella saaden Israelin kansalaisuuden. Kaksi muuta solun jäsentä olivat Gazasta, mutta asuivat laittomasti Israelissa. Kaikki solun jäsenet on pidätetty ja odottavat oikeuskäsittelyä. Abu Tahalin rekrytoi Islamic Jihadin jäsen Wael Sufyan Abu Taha, korkea Jihadin jäsen Gazassa. Ei tiedetä, oliko solun jäsenillä perhesuhteita keskenään nimien samankaltaisuudesta huolimatta. Solun johtaja Abu Taha sanoi suunnitelleensa IDF:n sotilaan sieppaamista, jonka hän surmaisi ja käyttäisi ruumista neuvotteluissa IDF:n kanssa. http://www.timesofisrael.com/large-terr ... ty-agency/ 03. SÄÄTILAT TÄNÄÄN Jerusalem 19-29; Tiberias 23 –35; Suolameri 27 -36; Eilat 25 -36 +C –astetta. Lämpötilat pysyttelevät tämän päiväisissä lukemissa, taivas on puolipilvinen sunnuntaina, muina päivinä pilvetön. 04. UUTISIA LYHYESTI • Median antamien arvioiden mukaan USA:n presidentin vaalien kolmas väittelytilaisuus meni Hillary Clintonin piikkiin. Tietäen USA:n median voimakkaan puolueellisuuden tietoa voidaan epäillä. He joutuivat vastakkain vielä kerran väittelytilaisuutta seuraavana päivänä torstaina vuosittaisen Alfred E Smithin muistosäätiön illallisilla, joka perinteen mukaan olisi ollut humoristisen leikillinen tilaisuus, mutta joka muuttui ehdokkaitten väliseksi piikittelyksi ja solvaamiseksi. ToI:n julkaiseman artikkelin mukaan Trumpia ivattiin yleisön taholta, mutta Hillary Clintonia ylistettiin seisomaan nousten. Tilaisuuden jälkeen he kuitenkin vaihtoivat muutaman sanan ja kättelivät toisiaan. Trump ei voinut hillitä itseään viittaamasta Hillaryn korruptioon, minkä vuoksi hänet poistettiin aikoinaan Watergatea tutkivasta komiteasta. http://www.timesofisrael.com/day-after- ... -at-roast/ • Obama ei myöskään malta pysyä sivussa uuden presidentin vaalikamppailusta, vaan esittää omia mielipiteitään julkisuudessa. Hän sanoi, että Trumpin kieltäytyminen hyväksymästä äänestystulosta, jos hän häviää vaalit, on vaarallinen. "Se ei ole leikin asia", hän sanoi. http://www.timesofisrael.com/obama-trum ... t-concede/. • Irakin erikoisjoukot liittyvät Mosulin valtausyrityksiin. USA:lla on sata erikoisjoukkojen sotilasta Irakin joukoissa koordinaattoreina ja neuvonantajina, Yksi US-sotilas kuoli torstaina jouduttuaan tienvarsi-pommin uhriksi Mosulista pohjoiseen. ISIS-joukot ovat miinoittaneet lähes kaiken Mosulissa epätoivoisessa taistelussa Irakin ja kurdien joukkoja vastaan. Taistelut tulevat olemaan verisiä ja raakoja ISIS:n käyttäessä siviilejä ihmiskilpinä. http://www.timesofisrael.com/iraqi-spec ... dier-dies/ • Etelä Afrikan tasavalta eroaa Haagin kansainvälisestä oikeudesta ICC vastalauseena sen antamasta tuomiosta siitä, ettei Etelä Afrikan hallitus pidättänyt Sudanin presidentti Omar Bashiria viime vuonna tämän osallistuessa Afrikan Unionin kokoukseen Pretoriassa. Rooman protokollan mukaan ICC:n jäsenmaan velvollisuus on pidättää ICC:n haluama henkilö oikeuskäsittelyä varten. Burundi on toinen maa, joka erosi ICC:n jäsenyydestä. Bashria syytetään veren vuodatuksísta Sudanin läntisellä Darfur-alueella, jotka alkoivat 2003 kapinallisten noustua aseisiin hallitusta vastaan Khartoumissa. YK:n mukaan taisteluissa kuoli 300 000 ihmistä, 2.7 miljoonaa pakenivat kodeistaan. http://www.timesofisrael.com/south-afri ... nal-court/ • USA:ssa 250 naisrabbia julkistivat torstaina kirjeen, jossa he sanovat tuomitsevansa republikaanien presidentti ehdokkaan Donald Trumpin "vihapuheet", kuten he nimittävät Trumpin ihmis(nais)-vartaloa käsitteleviä huomautuksia, jotka miestenhuoneista ovat levinneet poliittisten vastustajien kautta julkisuuteen. Julkistaminen tapahtui tarkoituksellisesti shimhat Toran juhlapäivän aikaan. Kirje julkistettiin "yksityishenkilöitten mielipiteinä", koska naisrabbeilla ei seura-kuntansa johtajina ole oikeutta esittää poliittisia kannanottoja. http://www.timesofisrael.com/over-250-w ... ing-trump/ • Wikileaks paljastamat dokumentit kertovat demokraattien ulkopolitiikasta presidentin vaalien jälkeen. Hillary pyrkii niiden mukaan korjaamaan tulehtuneet suhteensa Netanyahun kanssa ja kutsuu hänet Washingtoniin 100 ensimmäisen päivän aikana. Useissa artikkeleissa ja karikatyyreissä Hillary kuvataan noitana, joskus lentäen pääsiäistrullien tapaan luudanvarrella. http://www.timesofisrael.com/leaked-ema ... netanyahu/, • Donald Trump sanoo, että Clinton säätiön tulee palauttaa arabimalta saamansa miljoonat USD. Hän sanoo Hillarya teeskentelijäksi hyväksymällä miljoonia mailta, joissa alistetaan naisia ja homoja. Vähän aiemmin Hillary vaati puheissaan Saudi Arabiaa, Qataria, Kuwaitia ja muita arabimaita lopettamaan äärijärjestöjen tukemisen, kuten myös moskeijoiden ja radikaalien koulujen tukemisen kaikkialla maailmassa, jotka ovat lähettäneet lukusia ihmisiä äärijärjestöihin. Trump sanoo, että Hillary sai niiltä 25 miljoonaa USD säätiönsä vaalikassaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/219231 • 19 parlamentaarikkoa 17 maasta eri puolilta maailmaa vierailee Israelissa kuin vastalauseena UNESCO:n äskeiselle päätökselle kieltää juutalaisten siteet Jerusalemiin ja Temppelivuoreen. He sanovat omassa lausunnossaan, että Jerusalem on Israelin pääkaupunki, ja että maailman tulee tunnustaa Jerusalem Israelin ikuisena pääkaupunkina. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/219198 • USA ja Egypti kehottavat PA:ta pidättymään laatimansa esityksen Israelin Juudeassa ja Samariassa rakentamien kylien käsittelemistä YK:n turvallisuusneuvostossa ennen USA:n presidentinvaalien äänestystä 08.11.2016. Egypti on YKTN:n vuorotteleva jäsen. http://www.jewishpress.com/news/breakin ... 016/10/21/
Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: Ajantasatietoa Israelista/ Lokakuu

ViestiKirjoittaja noomi » 25.10.2016 19:22

    Kuva

ajantasatietoa israelista
Sunday, October 23, 2016
SUNNUNTAI 23.10.2016
SUNNUNTAI 23.10.2016 01. HUOMENNA maanantaina on Shimhat Torah, Lain antamisen ilojuhla. Turvallisuuden vahvistamiseksi juhlien aikana, jolloin järjestetään myös perinteinen Jerusalem marssi, johon saapuu osanottajia kristityistä maista ympäri maailman, liikenne Juudean ja Samarian arabialueille suljetaan sunnuntai-iltana puolen yön aikaan ja avataan uudelleen maanantai-iltana puolen yön aikaan. Armeijan tiedotteen mukaan poikkeuksina ovat hätä-apu – ja muut humanitääriset tapaukset, joita sallitaan puolustusministeriön hallituksen toimintojen koordinaattorin (COGAT) myöntämällä luvalla. Shimhat Torah juhla on säädetty Mooseksen lain mukaan vietettäväksi 8-päiväisen Sukkot-juhlan ajan viimeisenä päivänä. (3.Ms.23:40 ) IDF sulki liikenteen Juudean ja Samarian arabialueisiin Jom Kippurina ja juutalaisen Uuden Vuoden päivänä aiemmin tässä kuussa. Kymmenet tuhannet arabit kulkevat tavallisina päivinä IDF:n ja poliisin asettamien tarkastuspisteiden kautta Israeliin, useimmat heistä työhön Israelin alueilla, liikematkoilla, vierailuilla sukulaisiinsa tai osallistuakseen Temppelivuoren islamilaisiin tilaisuuksiin, joista tärkein on joka perjantai-aamuna järjestetty muslimien rukouskokous Al-Aksa moskeijassa. http://www.timesofisrael.com/west-bank- ... h-holiday/ 02. JERUSALEN POST käsittelee pääkirjoituksessaan Sukkot-aikaa todeten, ettei se olisi voinut tulla otollisemmalla ajalla. "Juutalaisuuden kolmannen pyhiinvaellusfestivaalin pääsiäisen ja shavuotin jälkeen, succotin sanoma maailman kansoille on ainutlaatuinen, jotka kaikki ovat kutsutut Jerusalemin Temppeliin. Tuhansien pyhiinvaeltajien virta Israelin pääkaupunkiin festivaaleihin on elävä todiste UNESCO:n absurdia pyrkimystä vastaan kieltää historia", aloittaa JP pääkirjoituksensa. Pääkirjoituksessa viitataan juutalaisten Babylonian pakkosiirtolaisuuden aikaan, jolloin profeetta Sakarias antoi alkuperäisen kutsun saapua succotin festivaaleille v. 520 eKr. juutalaisten pakolaisten ensimmäisen erän aloittaessa paluun entiseen kotimaahansa. "Mutta kaikkien niiden pakanakansojen tähteet, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, käyvät vuosi vuodelta sinne ylös kumartaen rukoilemaan kuningasta Herraa Sebaota ja viettämään lehtimajanjuhlaa". (Sak.14:16) Pääkirjoituksessa todetaan, että vuodesta 1980 lähtien Jerusalemin Kansainvälinen Kristillinen Lähetystö on sponsoroinut vuosittaisten lehtimajanjuhlien juhlallisuudet Israelin pääkaupungissa jatkaen: "Viitisen tuhatta pyhiinvaeltajaa sadasta maasta saapuu retkeilemään maassa ja rukoilemaan rauhaa Jerusalemille. Pyhiinvaelluksen huippukohta on "kansojen paraati", tuhansien pyhiinvaeltajien – monet heistä kansallisissa asuissaan – liittyessä israelilaisiin marssiakseen yhdistetyn kaupungin kaduilla". Pääkirjoituisessa painotetaan, että syrjäyttäessään historialliset tosiasiat UNESCO kielsi samalla muinaisten kristittyjen siteet Jerusalemiin, joiden Temppeli pelasi merkittävää roolia Jeesuksen elämässä. Kristittyjen tradition mukaan Jeesus vietti lehtimajanjuhlaa. "Mutta juhlan viimeisenä, suurena päivänä Jeesus seisoi ja huusi sanoen: "Jos joku janoaa, niin tulkoon Minun tyköni ja juokoon, ja joka uskoo Minuun, hänen sisimmästään on – niin kuin Raamattu sanoo – vuotava elävän veden virrat". (Joh.7:37 -38) Pääkirjoituksessa todetaan edelleen: "Vaikka otaksuttavasti UNESCO:n hallitus tuskin on erityisen Jumalaa pelkäävä elin, ei ole todennäköistä, että edes vähiten harras heidän joukossaan uskoi Jasser Arafatin naurettavaan väitteeseen, ettei Jeesus ollut juutalainen, vaan palestiinalainen pakolainen. Siksi UNESCO:n äänestys myöntää islamille uskonnollinen erityisoikeus Jerusalemiin antaa succotin pyhiinvaellukselle erityisen merkityksen". Yksi järkyttävä näytös UNESCO:n absurdissa näytelmässä on se, että se jättää huomiotta omat sanansa määritellessään maailman perinnekohteet kuten Temppelivuoren tapauksessa: "Niiden mainitseminen Raamatussa vahvistaa niiden uskonnollisen ja hengellisen yleisen merkityksen": "Raamattu vahvistaa, että (juutalaisten) molemmat Temppelit vihittiin käyttöönsä succotina", (1Kun. 8:2; Esra 3:4) kuten JP toteaa. Tämän vuoden kokoontuminen tapahtuu pian sen jälkeen, kun useat kymmenet Israelille myönteisten parlamenttien ja hallitusten jäsenet 20 maasta vierailivat maassa. Monilla heistä on yhteyksiä Israelin Ystävien Säätiöön. Monet Afrikan maiden hallitukset lähettivät delegaationsa tämän vuoden lehtimajanjuhlille. Nouseva määrä heistä saapui Kiinasta ja espanjaa puhuvista maista. (Nigerian hallitus rahoittaa osittain Israelin pyhiinvaeltajia, sekä kristittyjä että muslimeja.) JP:n pääkirjoituksessa todetaan edelleen, että hengellisen vaikutuksen ohella lehtimajanjuhliin osallistuvat pyhiinvaeltajat solmivat fyysisiä yhteyksiä Israelin todellisuuteen, mitkä heiltä on aiemmin kielletty perinteisissä raamatullisissa kertomuksissa ja uutistoimistojen vääristelyissä raporteissa. Juhlien osanottajat palaavat kotimaihinsa epävirallisina lähetteinä, jotka pystyvät paremmin informoimaan toisia vastustamaan BDS-liikkeen hyökkäyksiä sen pyrkimyksissä kieltää Israelin olemassaolon oikeus. Tänä vuonna heillä on mahdollisuus vierailla uudessa Israelin Ystävien museossa, jossa esitellään Kristillisen Zionismin perinteitä nykyaikaisen teknologian välityksellä. Amerikan Kansallisen Baptisticonvention presidentti pastori Samuel C Talbert totesi JNS-järjestölle: "Opin, ettei voi uskoa 100 % Amerikan mediaan eikä sen syytöksiin tästä kansasta. Paras tulla paikalle ja katsoa itse; ja he tulevat näkemään täysin toisenlaisen kuvan Israelista". 03. SÄÄTILAT TÄNÄÄN: Jerusalem 15 -24; Tiberias17 -30; Suolameri 25 -34; Eilat 22 -34 +C-astetta. Lämpötilat pysyttelevät melko tasaisina ja taivas puolipilvisenä, mutta keskiviikkona ennustetaan pientä lämmön nousua ja aurinkoista säätä. 04. UUTISIA LYHYESTI • ToJ:n julkaiseman artikkelin mukaan USA:n demokraattinen presidenttiehdokas Hillary Clinton katsoo jo saaneensa selkävoiton kilpailijastaan Donald Trumpista – antamatta tälle tilaisuutta hipelöintiin, mistä Trumpia syytetään, mikä olisi voinut vaikuttaa lopputulokseen – ja siksi Hillary sanoo, ettei hänen ole tarvetta vastata enää Donaldin puheisiin puhui mitä tahansa. Hän sanoo luottavansa äänestäjiin, jotka ovat antaneet hänelle merkittävän 5 % johtoaseman gallupeissa, vaikka erään gallupin mukaan Donaldilla oli 1,3 %:n johto Hillaryyn. Hillary esitti myös tarpeen varmistaa demokraattien enemmistön Kongressissa voidakseen hallita. http://www.timesofisrael.com/clinton-wo ... s-anymore/ • ToI:n julkaiseman artikkelin mukaan Hillary voitti kakki 3 väittelyä Donaldin kanssa ja johtaa gallupeissa. Siitä huolimatta kansa ei usko hänen vilpittömyyteensä eikä luota häneen. Bill Clinton on kamppaillut vaikuttaakseen kansan mielipiteisiin, mutta katsoo nyt tehtävänsä suoritetuksi ja lopettaa vaalityönsä Hillaryn hyväksi. Bill Clntonin oma kirjava yksityiselämä ei ole ollut paras mahdollinen Hillaryn kannalta joittenkin sanoessa, ettei Bill halua Hillarya presidentiksi. Luulisi hänen tietävän ja tuntevan tilanteen. http://www.timesofisrael.com/despite-po ... est-image/ • UNESCO:n maailman säätiön 21 hengen muodostama komitea käsittelee keskiviikkona vielä kerran Jerusalemin ja Temppelivuoren asemaa koskevaa julkilausumaa, mutta päätösesitys noudattelee lähes tyystin edellisiä eikä siihen uskota tulevan muutoksia. Juutalaisten ja kristittyjen siteet Temppelivuoreen ja Jerusalemiin on täysin poistettu tekstistä USA:n Israelin ja EU-maiden kritiikistä huolimatta. Israelin virkailijat sanovat, että päätöslauselman sponsorit Kuwait. Libanon ja Tunisia ovat suostuneet lisäämään lauselmaan yhden lauseen, jossa tunnustetaan Jerusalemin vanhan osan ja Temppelivuoren merkitys kolmelle uskonnolle tyynnytelläkseen länsimaitten edustajia. Mutta se olisi laiha lohdutus, eikä sen onnistumisesta ole mitään takeita. http://www.timesofisrael.com/another-un ... temple-mt/, • Etelä-Korea voi lainata Israelin satelliitin Pohjois-Korean aikeitten vakoilemiseksi. http://www.timesofisrael.com/south-kore ... th-report/, • Israelilainen pariskunta Jaffasta joutui aseellisen ryöstön kohteeksi sunnuntain vastaisena yönä vierailtuaan arabikylässä Yakirin juutalais-yhteisön lähellä. Poliisi ei pidä sitä terrorismina. Autoa ajanut mies vietiin haavoittuneena sairaalaan, mutta hänen vaimonsa kuoli vammoihinsa. Poliisin saapuessa paikalle 2.20 he löysivät auton, jonka tuulilasi oli rikottu. Sivulliset olivat yrittäneet avustaa pahoin haavoitettua naista, mutta hän kuoli haavoihinsa. Tapaus sattui tiellä no 505 Barkanin juutalaiskylän lähellä, kertoi TV-10. http://www.timesofisrael.com/woman-kill ... d-robbery/ • Israelin turvallisuushallinnon ISA puheenjohtaja professori Shmuel Hauser pyytää valtion syyttäjältä Avichai Mandelblitiltä valtuuksia puuttua maassa rehottavaan binari-optio-teollisuuteen, joka hallitsemattomana varastaa asiakkailtaan suuria summia rahaa puhelimen ja internetin kautta. Toimi edellyttää ISA:n toimenkuvan muutosta tarkkailemisesta aktiiviseksi ja vaatii lain muutosta. http://www.timesofisrael.com/israeli-re ... y-options/. • ISIS teki yllätyshyökkäyksen Kirkukin öljynjalustuskaupunkiin Irakissa helpottaakseen painostusta muualla Mosulin alueella. Hallitus sanoo joukkojensa valvovan puolta kaupungissa, mutta toista puolta valvovat ISIS-joukot. Kaupunkia puolustavia joukkoja oli siirretty Mosulin taisteluihin, mikä antoi ISIS joukoille tilaisuuden hyökätä kaupunkiin, joka oli lähes puolustuskyvytön. http://www.timesofisrael.com/the-day-is ... rkuk-home/, http://www.timesofisrael.com/iraq-pm-sa ... osul-help/ • Poliisi pidätti viime yön aikana 19 epäiltyä, joiden he epäilivät voivan yrittää hyökkäyksiä juutalaisten lomapäivien aikana. Poliisi teki ratsioita Silvanissa, Jabel Mukaberissa, Issawiyassa ja Shuafatissa, jotka ovat Jerusalemin arabilähiöitä pääkaupungin itäosissa. Viisi pidätettyä ovat alaikäisiä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/219285 • Efratin pormestari Oded Revivi pyytää PA:n poliisia vapauttamaan neljä arabia, jotka vierailivat hänen sukkassaan. Hän perustelee, ettei kahveille osallistuminen voi olla rikollista. Revivi sanoo tarkoittaneensa hyvää kutsuessaan arabinaapurinsa kahveille kotinsa sukkaan, vain naapurisuhteitten kohentamisen vuoksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/219266 • Siinailla 159 ISIS militanttia haavoittui tai kuoli Egyptin ilmaiskuissa, hävittäjät iskivät Ansar Bayt al-Magdis joukkoja vastaan. ISIS joukot olivat teloittaneet aiemmin Egyptin armeijan korkean upseerin, joka oli valvonut Gazasta Siinaille johtavien tunnelien tuhoamista. Aiemmin sunnuntaina hävittäjät olivat iskeneet IS:n asemiin Siinain pohjoisosissa surmaten tai haavoittaen 70. http://www.jpost.com/Middle-East/ISIS-T ... kes-470709,
Lähettänyt Gabriel Eskel
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Seuraava

Paluu Israel / Israel Update

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron