JOOSUAN, TUOMARIEN JA RUUTIN KIRJA

Rohkeutta on tunkeutua synneistämme huolimatta Golgatan ristin juurelle ja kuunnella huutoa: Se on täytetty!. (Ote Peltolan kirjoituksesta)

JOOSUAN, TUOMARIEN JA RUUTIN KIRJA

ViestiKirjoittaja noomi » 01.07.2014 07:45

    Kuva

LÖYTÖRETKI VANHAAN TESTAMENTTIIN

Tervetuloa lukemaan Vanhaa testamenttia, mietiskelemään sen sisältöä ja opettelemaan sen sanoman soveltamista omaan elämään!

Tämä kirja on kirjoitettu siinä toivossa, että se innostaisi sinua tarttumaan Vanhaan testamenttiin. Meitä kutsutaan todelliseen lukuelämykseen. Tosin joissakin kohdin jo Vanhan testamentin pelkkä lukeminen voi tuntua varsin työläältä, eikä se keneltäkään suju ilman todellista vaivannäköä. Ikävä kyllä monet kauankin uskon tietä vaeltaneet ovat jääneet VT:n edessä lukutaidottomiksi. Ei ole haluttu nähdä sitä vaivaa, jota VT:n lukeminen aina vaatii. Kenties sujuvasti kirjoitetut, helppolukuiset hengelliset sensaatiokirjat ovat riistäneet meiltä kyvyn syventyä uskomme alkulähteeseen tai olemme liikaa tottuneet ottamaan virikkeitä vaivattomasta TV-ruudun katselemisesta.

Löytöretki Vanhaan Testamenttiin, Olavi Peltola, Perussanoma OY, 1992, ISBN 951-888-174-x copyright Olavi Peltola

Lähde: Olavi Peltolan sivut


    Kuva

JOOSUAN, TUOMARIEN JA RUUTIN KIRJA

OLE ROHKEA!
Kylväjä-lehti 6/1999

Olen usein toistanut vuosikymmeniä sitten lukemaani ajatusta: ”Rahat meni vähän meni, maine meni, paljon meni, rohkeus meni, kaikki meni!

Tämä lause on ollut mielessä kohdatessani viime kuukausien aikana suurissa vaikeuksissa eläviä lähimmäisiäni. Monet ovat olleet aivan kestokykynsä äärirajoilla. Huonostihan heitä on osannut palvella. On kuitenkin yrittänyt viitata johonkin Raamatun sanaan ja välillä käyttänyt tuotakin sananpartta apuna. Usein on ollut kuitenkin vaikea löytää yhteistä kieltä. Ehkä vain lisää kuormaa ennestään kuormitetulle. Mutta en ole päässyt siitä ajatuksesta irti, että tärkeintä on kuitenkin kaikissa elämän tilanteissa ja vaiheissa säilyttää rohkeus.

Emme ehkä kykene määrittelemään, mitä on tämä rohkeus. Kai siinä on kysymys itsensä koossa pitämisestä eikä päästämisestä hajalle, seisomisesta paikallaan eikä antautumisesta pakokauhun valtaan, kyvystä ottaa vastaan, mitä tulee ja kestämisestä. Juuri kestämiseen liittyy eräs Raamatun määritelmä rohkeudesta. ”Rohkeus auttaa kestämään sairaudenkin, mutta kuka jaksaa elää, jos rohkeus pettää? (San 18:14). Jeesus puhuessaan lopunajan kauheuksista sanoi: ”Nostakaa rohkeasti päänne pystyyn” (Luuk 21:28). Rohkeus on pään pitämistä pystyssä tilanteessa, jossa olemme antamassa periksi masennukselle ja toivottomuudelle (Hepr 12:3). Rohkeus on hervonneitten käsien ja halvaantuneiden polvien oikaisemista (12:12). Halvaantuneen jäsenen kuntouttaminen vaatiikin aikamoista sisua, kärsivällisyyttä ja periksi antamattomuutta.

Olen joskus ihmetellyt, miksi juuri Joosuan kohdalla Pyhä Henki on tallettanut Raamattuun niin monta kertaa kehotuksen olla rohkea? Eikä yksi kerta olisi riittänyt? Ensin Herra sanoi Moosekselle: ”Vala häneen rohkeutta” (5 Moos 1:38). Kehotus toistettiin: ”Rohkaise ja vahvista häntä” (3:28). Mooses sanoikin kaikkien kuulleen Joosualle: "Ole vahva ja rohkea.” ”Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää" (5 Moos 31:7-8). Herran sana tuli myös henkilökohtaisesti Joosualle: ”Ole vahva ja rohkea.” ”Minä olen sinun kanssasi" (31:23). Kehotukseen olla rohkea liittyi lupaus siitä, että Herra on hänen kanssaan. Mutta tämäkään ei vielä riittänyt. Joosuan kirja alkaa neljä kertaa toistuvalla kehotuksella: Ole rohkea ja luja (Joos 1:6,7,9,18). Tämä Herran sana juurtuikin niin syvään, että Joosua muisti sanoa sen eräässä vaarallisessa tilanteessa kansalleen: "Älkää pelätkö älkääkä lannistuko, olkaa rohkeat ja lujat” (Joos 10:25).

Mitä on lujuus ja rohkeus meidän elämässämme? Se ei ole Jumalan vaatimus, vaan Jumalan lahja. Olemme rohkeita, koska luotamme Herran lupaukseen siitä, että hän on kanssamme. Siksi mitä suurinta rohkeutta on turvata Herran laupeuteen ja kaikkivaltiuteen aina ja kaikissa elämän tilanteissa. Luottaa silloinkin, kun ei ymmärrä miksi kaikki se tapahtuu, mikä tapahtuu.

Se on rohkeutta, että odotamme tämän hetken pimeyden keskellä valon kajastusta. Se on rohkeutta, että masennuksen ja lamaannuksen tukahduttavan pilven keskellä käännymme Herran puoleen, pysymme hiljaa ja odotamme häntä (Jes 30:15). On rohkeutta huutaa yötä päivää avuksi Herran Jeesuksen nimeä (Luuk 18:7). On rohkeutta epäonnistumisista ja lankeemuksista huolimatta mennä Jeesuksen Kristuksen luo

Mitä suurinta rohkeutta vaatii luottaa Herran armoon silloinkin kun omasta sydämestä jatkuvasti löytyy uhmaa, jopa vihaakin Herraa kohtaan (5 Moos 7:10). Rohkeutta on tunkeutua synneistämme huolimatta Golgatan ristin juurelle ja kuunnella huutoa: Se on täytetty!.

Se on rohkeutta, että pidämme kiinni evankeliumista sellaisena kuin se on talletettuna Roomalais- ja Galatalaiskirjeessä ja uskallamme uskoa sen omalle kohdallemme. Silloin luotamme tänäänkin siihen, että Kristus uhrasi itsensä meidän syntiemme tähden (Gal 1:4) ja että tässä hänen kuolemassa on meillä iankaikkinen elämä (Room 8:1).
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

AINOA TÄRKEÄ ASIA

ViestiKirjoittaja noomi » 02.07.2014 07:38

    Kuva

AINOA TÄRKEÄ ASIA
Kylväjä-lehti 7-8/1999

On lopulta vain yksi asia, josta haluaisin kerta toisensa jälkeen puhua Jumalan kansalle. Mutta juuri siitä en kykene puhumaan niin kirkkaasti ja aidosti kuin haluisin. En löydä oikeita sanoja enkä saa sitä elämään kuulijoilleni, vaikka omalla kohdallani tajuankin, että kaikki elämässäni on juuri siitä kiinni. Sen eteen haluan pysähtyä joka päivä, vaikka en siihen aina kykenekään.

Kuinka hyvin aikoinaan ystäväni Per Wallendorff sanoikaan: "Olen huomannut julistustyössäni, että jolleivät ihmiset muuten haukottele kirkossa, he alkavat haukotella viimeistään silloin, kun aletaan puhua evankeliumin keskuksesta. Me olemme niin tottuneet kuulemaan ja lukemaan Jeesuksen sovitustyöstä, että kadotamme helposti tajun sen tuoreudesta jokapäiväisessä syntien anteeksisaamisessa. Meidän on kuitenkin yhä uudestaan saatava kuulla tästä perustotuudesta, että Jumalan sisimmässä on nyt suuri rauhan meri, joka Kristuksen kautta koskettaa ihmistä. Vaikkei tämä totuus jokaisena opetuskertana koskettaisikaan ihmisen sisintä, niin että hän ilostuisi hengessään ja kiittäisi halleluja, se koskettaa silti ainakin hänen järkeään ja auttaa häntä tiedollisesti juurtumaan tähän totuuteen, niin että siitä tulee hänen elämänsä vankka perusta, josta hän ei hevin suostu pois."

Siksi haluan uudelleen ja uudelleen VT:n äärellä kerrata niitä havainnollisia ja eläviä tapahtumia joiden avulla tämä sama sanoma sovituksesta tulee lähelle ja käsin kosketeltavaksi.

Juuri tämän ainoaan tärkeään asiaan viittasi Aabelin uhri - lampaittensa esikoiskaritsa. Karitsan turvissa Jumalaa lähestyessä, Jumala katsoi suopeasti Abeliin. Jos minäkin tänään lähestyn Jumalaa Karitsan turvissa, on minullakin hänen suosionsa ja hän katsoo myös minuun tänään kuten katsoi Abeliin (1 Moos 4:4). Vain Jumalan Karitsan suojassa saan armon ja olen Herralle mieluinen kuten Nooa (6:8). Vain karitsan peittämänä olen tänäänkin vanhurskas ja voin vaeltaa Herran yhteydessä (6:9). Siinä on se ainoa vanhurskaus, joka kelpaa Jumalalle (7:1). Vain sen alla on elämäni suloinen tuoksu Herralle, vaikka samaan aikaan ajatuksistani ja teoistani löytyy paljon pahaa (8:20-21). Siinä on se Herran lupaus, johon Abrahamin tavoin saan uskoa ja jonka uskon Herra lukee minulle vanhurskaudeksi (15:6). Siinä on se Abrahamin siemen, joka antaa siunauksen kaikkien maailman kansojen jäsenille ja siis minullekin (22:18).

Katso siinä on se karitsa, jonka veri ainoastaan voi tuoda turvan viimeisenä kauhujen ja tuhon yönä (2 Moos 12:13). Siinä on se tangon päähän ripustettu pronssikäärme, johon katsomalla saamme iankaikkisen elämän (4 Moos 21:9). Siinä on se varma merkki, se punainen nauha, joka, joka pelastaa iankaikkiselta kuolemalta (Joos 2:12-13, 21).

Lopulta tärkeintä elämässämme on se, että Jumalan karitsasta tulee meille mitä todellisin ja hänen kuolemansa meidän syntimme tähden on meille jatkuvan kiitoksen ja iloni aihe. Tämän sovituksen todellisuuden kohtaamme joka kerta ehtoollisessa hänen ruumistaan syödessämme ja verta juodessamme. Siihen pöytään astuessamme laulamme tuon elämän laulun ja valitettavasti aivan liian usein sitä syvemmin miettimättä: "Oi Jumalan Karitsa, joka pois otat maailman synnin, armahda minua".

Tästä todellisesta henkilöstä ja tapahtumasta kertova hyvä uutinen voi vakuuttaa meille, että saamme syntimme anteeksi. Vakuutus syntiemme anteeksiantamuksesta synnyttää sydämessämme syvää luottamusta. Juuri siinä on varma ja luja iankaikkisen elämän toivo. Vain siinä on ainoa tyydyttävä vastaus ihmisenä olemisen arvoituksellisuuteen. Vasta siinä toteutuu elämme tarkoitus. Saavutamme päämäärämme. ”Ristisi on kunniani, veresi on aarteeni, autuuteni, iloni. Siinä turva syntiselle sielun ahdistuksissa, siinä toivo ainoa” (virsi 56:10).

Syntiemme keskeltä Jumalan sana rohkaisee meitä nostamaan katseemme Kristukseen Jumalan karitsana, huutamaan häntä avuksemme ja turvautumaan yksin häneen. Emmekä totisesti joudu häpeään häntä avuksi huutaessamme!
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

VALITKAA TÄNÄ PÄIVÄNÄ

ViestiKirjoittaja noomi » 03.07.2014 07:36

    Kuva

VALITKAA TÄNÄ PÄIVÄNÄ
Kylväjä-lehti 9/1999

Jumalan Sana on kohtikäyvää sanaa ja siksi joskus hyvinkin pelottavaa ja jopa vastenmielistä. "Se iskee syvään ja viiltää halki… se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme" (Hepr 4:12). Annetaan tänään Sanan olla sellainen. Mennään sana alle ja otetaan se vastaan itsellemme tarkoitettuna. Ei lähdetä pakoon eikä tehdä sitä tyhjäksi vastaväitteillä tai viisastelulla. Jos sana kysyy meiltä jotain, ei loukkaannuta siihen, vaan annetaan selvä vastaus!

Joosuan kirjassa oleva Jumalan sana asettaa meidät valinnan eteen. Mitä vastaamme sen selvään kysymykseen: "Valitkaa tänä päivänä, ketä palvelette" (Joos 24:15). Sana odottaa meidän tekevän selväksi itsellemme ketä tahdomme seurata ja kenen ääntä kuuntelemme. Joosuan kirjan kysymys alkoi johdannolla: "Palvelkaa Herraa. Mutta jos te ette tahdo palvella Herraa, niin valitkaa tänä päivänä, ketä palvelette: haluatteko palvella niitä jumalia, joita esi-isänne palvelivat" (Joos 24:14-15). On kysymys siitä, mitä tahdomme, mitä haluamme!

Raamattu odottaa, että sanomme selvästi ja rehellisesti haluammeko palvella Jumalaa. Ennen kuin vastaamme on ehkä hyvä kerrata, mitä Luther sanoo ensimmäisen käskyn selityksessä: "Mitä tarkoittaa, että jollakulla on Jumala tai mikä on Jumala? Vastaus: Jumalaksi kutsutaan sitä, jolta tulee odottaa kaikkea hyvää ja johon on turvauduttava kaikessa hädässä. Jonkun Jumala on juuri se, mihin hän sydämen pohjasta luottaa ja uskoo. Näinhän olen usein sanonut: pelkkä sydämen luottamus ja usko luovat sekä Jumalan että epäjumalan… Nämä kaksi nimittäin kuuluvat yhteen, usko ja Jumala. Sinun Jumalasi on oikeastaan - näin sanon - se, mihin sydämesi kiintyy ja minkä varaan sen uskot."

Joosua uskalsi vastata suoraan: "Minä ja minun perheeni palvelemme Herraa". Hänen valintansa oli selvä. Sanoiko hän kuitenkin liikaa? Ihmissydänhän on niin petollinen. Miten hän saattoi olla näin varma itsestään?

Raamattu kertoo vähän aikaisemmin, että Joosua oli sanonut: "Minun lähtöni hetki on jo lähellä" (23:14). Hän tajusi elämänsä illan tulleen. Hän koki olevansa rajalla.

Vanhana ja kypsänä ihmisenä hän oli kuitenkin niin monet kerrat kokenut kuinka Herra oli kaikessa auttanut. Hänen sydämessään oli syntynyt vuosikymmenien elämänkokemuksen pohjalta syvä luottamus Herraa kohtaan. Hän oli oppinut hädässä huutamaan avuksi Herraa (24:7), nähnyt, ettei oma apu ja voima auta (24:12), kokenut kuinka Herra oli ollut hänen kanssaan (24:8,11) ja oli vakuuttunut siitä, ettei yksikään Jumalan lupauksista jää täyttymättä (23:14). Hänelle oli kypsynyt samanlainen vakaumus, jonka näemme olleen myös Paavalilla, kun hän kirjoitti vähän ennen kuolemaansa: "Minä tunnen hänet, johon minä uskon ja olen varma" (2 Tim 1:12). Palveleminen tarkoittaa tässä samaa kuin usko.

Samanlainen vakaumus oli kypsymässä jo nuorella Pietarillakin. Hänhän vastasi Jeesuksen suoraan kysymykseen tahdotteko tekin mennä pois: "Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat" (Joh 6:68). Myöhemmin hän sanoi suoraan, ettei ole pelastusta yhdessäkään toisessa nimessä (Apt 4:14).

Mitä me vastaamme tänään? Kehen uskomme, ketä palvelemme? Ehkä on avuksi, jos kaivamme Raamatustamme esiin tuon Joosuan kirjan kohdan (24:15) ja kirjoitamme siihen päivämäärän ja nimikirjaimemme.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: JOOSUAN, TUOMARIEN JA RUUTIN KIRJA

ViestiKirjoittaja noomi » 04.07.2014 08:18

    Kuva

MISSÄ KOHTAAMME JUMALAN?
Kylväjä-lehti 10/1999

Etsimme Jumalaa. Kaipaamme yhteyttä häneen. Raamattua ja nimenomaan VT:a lukiessamme kai olemme oppineet sen, ettemme voi kohdata Jumalaa, ellei hän tee aloitetta ja ensin ilmoita itseään.

Siksi emme voi emmekä saa etsiä Jumalaa korkeudesta emmekä hänen majesteettisuudestaan. Emme yritä kurottautua rajan taakse. Emme janoa yleviä kokemuksia ja taivasmatkoja. Emme kestäisi niitä.

Haluamme olla tekemisissä vain sen Jumalan kanssa, joka ilmoittaa itsensä Jeesuksessa Kristuksessa. VT:ssa ilmoitus verhoutuu moniin varjokuviin ja vertauksiin. Tarvitsemme selittäjää. Vasta UT.ssa on itse asian olemus ja siellä kohtaamme Jumalan käsin kosketeltavalla tavalla. Siksi etsimme Jumalaa Raamatun kuvaamasta ihmisestä, jonka nimi on Jeesus Nasaretilainen.

Aloitamme Jumalan etsimisen neitsyen kohdusta, äidin rinnoilta ja seimestä. Mutta vielä mitättömämpään paikkaan ja tapahtumaan, vielä alemmaksi meidän on mentävä. Voiko mikään olla sen alempana kuin Pääkallonpaikka? Siellä mestataan rikollisia, siellä pilkkahuudot kaikuvat ja ihmiset sylkevät ihmistä. Siellä lyödään lyötyä. Juuri siellä on Jumala.

Siellä on Jumala, joka ei auta kaikkivaltiudellaan, vaan heikkoudellaan. Hän heikko ja kuitenkin hän kantaa kaikkien ihmisten pahuuden ja kurjuuden. Hän nääntyy sen taakan alle.

Edessämme on nyt surmattuna Jumalan Karitsa, joka juuri surmattuna ottaa pois maailman synnit (Joh 1:29). Siinä on tangon päähän korotettu vaskikäärme, johon katsomalla syntinen saa elämän (Joh 3:14-15). Hän on se, joka antaa lihansa maailman elämän puolesta (Joh 6:51) ja jonka lihan syöminen ja veren juominen antaa iankaikkisen elämän (Joh 6:54). Hän on se, hyvä Paimen, joka antaa henkensä lammasten edestä (Joh 10:11). Hän on se maahan pudonnut vehnänjyvä, joka kuolee, mutta tuottaa sadon (Joh 12:24) ja se suurin rakkaus, joka antaa henkensä ystäviensä puolesta (Joh 15:13). Hän on se yksi, joka kuolee kansan edestä, ettei koko kansa hukkuisi (Joh 11:50).

Juuri tässä halvassa ja heikossa Jumalassa ovat kaikki viisauden ja tiedon aarteen kätkettyinä. Juuri hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti. Vasta Golgatalla ja vain ristillä riippujassa pääsemme tuntemaan todellisen Jumalan.

"Ilman Herraa Kristusta me emme ikinä olisi voineet oppia tuntemaan Isän suosiota ja armoa. Kristus on Jumalan isällisen sydämen kuvastin. Jos hänen ohitseen katsomme, emme näe mitään muuta kuin kauhistavan vihaisen tuomarin. Kristuksesta taas emme voisi mitään tietää ilman Pyhän Hengen välittämää ilmoitusta" (Luther).

Ristillä kohtaamme Jumalan, joka ottaa vastaan meitä, jotka olemme pahoja ihmisiä, syntisiä, tuskaisia ja masentuneita. Hän ottaa vastaan sillä tavoin, että hän kärsii meidän puolestamme ja tähtemme. Siellä hän antaa anteeksi ja antaa iankaikkisen elämän ja autuuden, vaikka nyt jättääkin meidät hetkeksi pimeyteen, tuskaan, sairauteen ja kuolemaan.

Paavali aivan avoimesti asetti lähetystyössään kuulijoittensa silmien eteen ristiinnaulitun Jeesuksen Kristuksen (Gal 3:1). Ristin sanassa muinaiset galatalaisetkin kohtasivat Jumalan ja saivat Pyhän Hengen (Gal 3:2). Samassa sovituksen sanassa mekin tänään kotaamme Jumalan ja saamme Pyhän Hengen. Siksi emme saa kyllästyä koskaan kuulemaan evankeliumia syntiemme tähden ristiinnaulitusta Jeesuksesta Kristuksesta. Menemme nyt polvillemme ristin juurelle, häpeäpaalun ääreen, jossa Jumala on heikko ja voimaton, mutta jossa hänen rakastaa meitä ilman mitään meihin kohdistuneita vaatimuksia.

"Jeesus Kristus on sydämen lohdutus, ilo, aarre ja kiitos. Uskolla riipun kiinni Karitsan pelastusuhrissa. Sitä isona ja janoan. Se on toivoni ja tyydytykseni. Raamatun sana tahtoo opastaa meidät käsittämään, että oikea uskon ja jumalisuuden tunnusmerkkinä on luottamus Kristuksen sovintouhriin. Emme saa asettaa luottamustamme mihinkään meissä itsessämme olevaan - ei Hengen vaikutuksiin, ei uskoomme, vielä vähemmän uskon hedelmiin rakkauteen ja Jumalan pelkoon. Kristus itse sanoo: "Sillä minun lihani on totinen ruoka ja minun vereni totinen juoma". Katso, tämä on oikean kristityn tuntomerkki - Jumalan Karitsa. Se on hänen lohdutuksensa. Se yksin tyydyttää hänen sydämensä" (Rosenius).
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

PELOTTAVA HERRAN SANA

ViestiKirjoittaja noomi » 05.07.2014 06:22

    Kuva

PELOTTAVA HERRAN SANA
Kylväjä-lehti 11/1999

Miksi Raamattu onkaan säilyttänyt tällaisen pelottavan ilmoituksen Herrasta: "Ette te pysty palvelemaan Herraa! Herra on pyhä Jumala, hän on kiivas Jumala, joka ei anna anteeksi teidän rikkomuksianne eikä syntejänne" (Joos 24:19).

Kaiken lisäksi tämä sama ilmoitus toistetaan muuallakin Raamatussa.

Herra lupasi Israelin autiomaamatkalle enkelin johdattajaksi ja sanoi: "Muista, että hän on lähelläsi, tottele häntä äläkä vihastuta häntä. Hän ei anna anteeksi niskoittelua, sillä hän toimii minun nimissäni" (2 Moos 23:21). Kansa ei pystynyt tottelemaan, vaan niskoitteli matkalla monet kerrat.

Sama pelottava ilmoitus annettiin myös silloin, kun Jumalan kansa oli Luvatun maan rajalla: "Teidän joukossanne ei saa olla ketään, joka kylvää ympärilleen synnin myrkkyä ja turmion siementä ja joka tästä liitosta välittämättä itsevarmasti ajattelee, että hänen käy hyvin, vaikka hän mielensä paaduttaen pysyykin luopumuksessaan. Hän saattaisi tuhoon teidät kaikki, niin hyvät kuin pahatkin. Tällaiselle luopiolle Herra ei anna anteeksi, vaan kääntää hehkuvan vihansa ja kiivautensa häntä vastaan" (5 Moos 29:17-19). Olenko minäkin uskovien joukossa tuollainen synnin ja turmion myrkyn kylväjä ja kaiken lisäksi itsevarma ja paatunut? Pakkohan minun on myöntää, että ainakin minussa on ainesta kaikkeen tuohon .

Oli miten oli, jos tänäänkin pitää paikkansa, ettei Herran anna anteeksi rikkomuksia ja syntejä, niin ei minulla ole mitään toivoa. Kuinka uskallan edes lähestyä tällaista Herraa?

Jos en mistään muusta uskoelämässäni voi olla varma, niin ainakin siitä olen varma, että olen ajatuksin, sanoin ja töin rikkonut jatkuvasti Jumalan pyhän tahdon. Kuinka tuskaisen totta ovatkaan kahden laulun sanat: "Näin syntisenä Herra, mun täytyy vaeltaa. Sun kanssas tiellä taivaan, perille kulkea. En paremmaks' voi tulla, en pyhäks' ollenkaan". "Sinun katseesi edessä, Herra, olen aina tällaisenaan. Syvä murhe mun mieltäni painaa, kun en muuttunut ollenkaan. Sama turmellus, itkuni aihe, on minussa yhä vaan."

Enkö todellakaan noiden Mooseksen ja Joosuan saamien Herran sanojen tähden voi saada päivittäisiä rikkomuksiani ja syntejäni anteeksi? Kuitenkin olen uskaltanut ajatella, että juuri Kristuksen tarjoaman pysyvän ja jatkuvan syntien anteeksiantamuksen tähden minun käy hyvin. Onko tällainen ajatus tuota väärää itsevarmuutta?

Minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin jälleen opetella Raamatulla kamppailemaan Raamattu vastaan ja evankeliumin harvoilla sanoilla voittamaan lain monet sanat. Sanokoon Herra laissaan mitä sanoo, hän sanoo myös: "Ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois" (Joh 6:37).

Herra on sanonut: "Minä lähetän kuoleman, minä annan elämän, minä lyön ja minä parannan, minun vallassani on kaikki" ( 5 Moos 32:39). Menen tämän Herran luo. Jeesuksen lupauksen perusteella uskon, että pääsen hänen luokseen. Sitten hän, jonka vallassa kaikki on, tehköön minulle mitä hyväksi näkee.

Uskallan vedota myös Joosuan saamaan lupaukseen: "Minä olen sinun kanssasi… Minä en jätä enkä hylkää sinua" (Joos 1:5). Siksi rohkenen olla luja (Joos 1:6) ja riippua kiinni armon lupauksessa, vaikka joudunkin tunnustamaan, etten pysty noudattamaan tarkoin Herran lakia, vaan liian usein poikkean siitä. Ehkä juuri siksi en menestykään (Joos 1:7). Mutta haluan pitää Kristuksen armon evankeliumin sanoja aina huulillani ja tutkia niitä päivin ja öin (Joos 1:8). Minulla ei yksinkertaisesti ole muuta toivoa.

Pystyn ainakin huutamaan Herraa avukseni ja toistamaan sokean kerjäläisen tavoin: "Jeesus Daavidin Poika, armahda minua" (Luuk 18:38). Sittenkin uskallan turvautua Jumalan Karitsan veren puhdistukseen keskellä syntimertani ja syntieni seassa ollessani.
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

ONKO HERRA TODELLA KANSSAMME?

ViestiKirjoittaja noomi » 06.07.2014 04:54

    Kuva

ONKO HERRA TODELLA KANSSAMME?
Sanan sivu Kylväjä 12/1999

Kenties joitakin meistä ovat kiusanneet samanlaiset ajatukset ja sisäiset kamppailut kuin muinaista Gideonia.

Gideonilla ja hänen läheisillään ei mennyt hyvin. Elettiin ahdistusten keskellä (Tuom 6:6). Mitäpä silloin Jumalan lapset muuta osasivat tehdä kuin huutaa Herraa avukseen (6:7).

Nyt Gideon sai Herralta sanan, jossa hänelle vakuutettiin, että Herra on todella hänen kanssaan (Tuom 6:12). Mutta Gideonille ei riittänyt pelkkä sanan vakuutus Herran läsnäolosta. Hänellä oli liian vaikeaa, jotta vain lupaus Herran läheisyydestä rohkaisisi häntä kestämään sietämättömältä tuntuvia olosuhteita.

Gideon oli oppinut olemaan rehellinen ja avoin suhteessaan Jumalan sanaan. Siksi hän uskalsi tuoda esiin oman epäilyksensä ja kritiikkinsä: "Voi, herrani, jos Herra todella on meidän kanssamme, niin miksi kaikki nämä onnettomuudet ovat kohdanneet meitä? Missä ovat kaikki hänen ihmetyönsä" (Tuom 6:13). Gideon aivan kuin sanoi: Ei Herran läsnäololla ole mitään todellista merkitystä, jos hän ei samalla auta meitä pois ahdistuksistamme. Haluan itselleni sellaisen Herran, joka toimii ja vaikuttaa tässä ja nyt, joka muuttaa olosuhteet itselleni miellyttävimmiksi, niin ettei minun tarvitse kärsiä nykyistä kurjuutta.

Tässä on ainakin minun elämäni eräs suurimmista ahdistuksista. On ollut vaikea oppia luottamaan siihen, että Herra on lähellä, hän on minunkin kanssani, kun ei elämässäni näy mitään ihmeellisiä asioita. On vain monenlaisia vaikeuksia ja ongelmia. On tavallista arkea ja vaivannäköä. Eihän voi olla mahdollista, että Herran suloinen läsnäolo on todellista elämässä, joka on elämää mitättömyydessä, hengellisessä köyhyydessä ja jossa on niin monia epäonnistumisia ja pettymyksiä, niin paljon sairautta, kipua ja lopulta kuolema.

Olen ollut vaatimassa, että Herra minun kanssani ja minussa merkitsee voimaa ja voittoa. Silloin kivut häviävät, ongelmat ratkeavat ja kysymyksiin saadaan vastaukset. Herran todellisen läsnäolon tulisi vaikuttaa luonteeni jalostumista ja persoonallisuuteni kehittymistä ja ennen kaikkea menestystä Jumalan valtakunnan työssä. Jos Herra on minun kanssani olen kuin kaikkivaltias, sillä onhan minun kanssani Kaikkivaltias. Eihän voi olla mahdollista, että Herra on kanssani, kun olen tyhmä, sairas, heikko ja mitätön ihminen ja vaikka en saakaan aikaan mitään kunnollista elämässäni.

Voi minua mieletöntä! Miksi Jumala ei voi olla Jumala myös pienessä ja vaatimattomassa. Hän on Jumala myös silloin, kun hän osoittautuu meidän ihmisten mielestä heikoksi. Tämä oli tuskainen ongelma jo ensimmäisen sukupolven kristittyjen elämässä. Siksi Paavali kirjoittikin voimaa ja näkyvyyttä uskonelämäänsä vaativille korinttilaisille: "Hän oli heikko, kun hänet ristiinnaulittiin" (2 Kor 13:4). Olemme sitoutuneet seuraamaan tätä heikkoa Kristusta, jonka voima tulee näkyviin tänään tavallisessa arkielämän heikkoudessa ja sitten kerran ylösnousemuksen ihmeessä.

Herra on minun kanssani sairauksieni keskellä silloinkin, kun en parane vaan sairaus vaivaa minua elämän loppuun asti kuten moni muukin masentava ja kiusallinen asia. Opettelen vain kärsimään tätä kipua ja rujoutta yhdessä hänen kanssaan. Luotan siihen, että kun hän on kanssani tässä ja nyt ja hänen avullaan säilytän uskon, pääsen kerran osalliseksi siitä samasta kirkkaudesta kuin hänkin (Room 8:17).

Hänen läsnäolonsa elämässäni on armon ja anteeksiantamuksen läsnäoloa. Voin joka hetki ottaa vastaan ja nauttia näistä Jumalan lahjoista. Kerran saan kokea Jumalan kaiken uudeksi muuttavan läsnäolon. Silloin hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet silmistä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt (Ilm 21:4).
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: JOOSUAN, TUOMARIEN JA RUUTIN KIRJA

ViestiKirjoittaja noomi » 07.07.2014 05:57

    Kuva

HERRA ON USKOLLINEN LIITOSSAAN
Sanan sivu Kylväjä 1/2000

Tuomarien kirjan toinen luku on avainluku. Se paljastaa, miten Jumala toimii omiensa kanssa ja millainen oli ja on tänäänkin Jumalan kansan sisin.

Sinä kirkastuu Jumalan suuruus ja hyvyys. Herran lähettämä enkeli vakuuttaa, että Jumalan lasten turvana on aina yksin Herran armoliitto. Tämä liitto perustui ja perustuu tänäänkin siihen, mitä Herra on luvannut ja tehnyt omiensa hyväksi (Tuom 2:10). Herra ei koskaan unohda armoliittoaan. Hänen lähettämänsä enkeli jälleen vakuutti: "En milloinkaan riko liittoa, jonka olen tehnyt teidän kanssanne" (Tuom 2:1). Hän johtaa kaikkea ja täyttää aina lupauksensa (2:1).

Minäkin saan uskoa, että olen tänään tällaisenani hänen armoliitossaan, sillä tiedän kuinka suuria tekoja hän on tehnyt hyväkseni (Tuom 2:7). Golgatan ristillä hän on lunastanut minut ja pyhässä kasteessa ottanut omakseen. Herra Jeesus on minun teurasuhrini (2:5), jonka turvissa syntisenä elän.

Jumalan suuruuden ja hyvyyden taustaa vasten luvussa kipeällä tavalla paljastetaan uskovan kansan pienuus ja uskottomuus. Herran omat eivät sittenkään "pitäneet mielessään niitä tekoja, jotka Herra oli heidän hyväkseen tehnyt" (Tuom 2:10). He eivät sitoneet sisintään siihen, mikä on Herran vaan muut asiat valloittivat heidän mielenkiintonsa. Näin he rikkoivat ensimmäisen käskyn, joka asettaa Jumalan kaikessa ensimmäiseksi (2:11): "Etsikää ensin Jumalan vanhurskautta ja hänen valtakuntaansa" (Matt 6:33).

Jumalan kansa mukautui oman aikansa ja ympäristönsä ilmapiiriin. He halusivat olla samanlaisia kuin muutkin (Tuom 2:12). Siksi Herra sanoi suoraan: "Te puolestanne… ette totelleet minua." Murheellisena hän kysyi: "Miksi ette olleet minulle kuuliaisia?" (2:2). Muinaiset uskovat elivät vielä aralla tunnolla, sillä "kun Herran enkeli oli sanonut israelilaisille tämän, he alkoivat kaikki itkeä suureen ääneen" (2:3) Tämän päivän uskovien parissa taitaa hyvin harvoin kuulua tällaisen itkun ääni.

Herra ei jätä kuitenkaan asiaa siihen. Hän antaa tulla monenlaisia koetuksia (Tuom 2:22). Hän ei kuljeta helppoja teitä. Määrättyjen asiat tulevat uskovan elämässä jopa ansaksi ja loukuksi (2:3). Ne nostavat sydämen pohjalla olevan kuonan pinnalle. Ne paljastavat uskovalle kulkeko hän todella Herran tietä ja perustuuko hänen elämänsä Jumalan sanan varaan (2:22).

Vähän aikaa meni hyvin (Tuom 2:7), mutta sitten valvomattomuus sai vallan. Jumalan hyvät teot unohtuivat ja sydämet taipuivat poispäin Herrasta (2:10-12). "He eivät kauan pysyneet sillä (oikealla) tiellä" (2:17). Jälleen syvä turmellus ja uppiniskaisuus voitti (2:19). Tulivat ahdistukset (2:15). Raamattu käyttää tässä sanoja, joita meidän on vaikea ottaa omalle kohdallemme: "Herättivät Herran vihan", "Herra vihastui" (2:12, 14). Mutta tämä Herran viha ei ole kuolemaksi vaan elämäksi.

Uskovat suuressa ahdingossaan huokailivat paljon. Juuri tämän huokailun keskelle välähtää Raamatussa jälleen hyvä uutinen, evankeliumi: "Herran kävin kansaa sääliksi." Samassa jakeessa (2:18) ovat myös meille niin tärkeät sanat: Herra oli aina tukena, Herra suojeli. "Vaikka koettaa, eipä hylkää Herra". Vaikka osoittaudumme uskottomaksi, "hän pysyy silti uskollisena, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää" (2 Tim 2:13).

"Ne jotka uskovat eivät suinkaan laskettele myötämäkeä taivaaseen, vaan käyvät elämän ja uskomisen ankaraa koulua päivästä päivään. Matkalla liha sotii henkeä vastaan ja henki lihaa vastaan sekä järki näkemättä uskomista vastaan. Me anomme täyttymistä, mutta meidät tehdään tyhjäksi, pyydämme hengellisiä rikkauksia, mutta huomaamme köyhtyvämme, odotamme riemua, mutta saamme maistaa kyyneleitä, tahdomme voittoja, mutta koemme tappioita, ikävöimme rauhaa, mutta joudumme tyrskyihin. Ymmärryksemme voi tehdä tenän, kun emme käsitä asioiden kokonaisuutta pitkällä aikavälillä. Kuitenkin juuri näissä meidän vaikeuksissamme hän saattaakin tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin meidän niin sanotuissa hyvissä kokemuksissamme. Kun hän riisuu meiltä omaa vanhurskauttamme vähitellen, hän pääsee tulemaan meille läheiseksi, ja me alamme nähdä hänet pelastajana ja vapauttajana" (Erkki Leminen).
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Re: JOOSUAN, TUOMARIEN JA RUUTIN KIRJA

ViestiKirjoittaja noomi » 08.07.2014 06:30

    Kuva

NÖYRYYTTÄVÄ AVUKSI HUUTAMINEN
Sanan sivu Kylväjä 2/2000

Tuomarien kirja antaa läpileikkauksen Jumalan kansan voitoista ja tappioista eräänä aikakautena. Israelin autiomaamatkan jälkeinen aika ei ollutkaan vain kulkua voitosta voittoon ja jatkuvaa onnea. Kirja ei ole helppoa luettavaa, sillä siellä on monia kuvauksia taisteluista ja verenvuodatuksesta.

Jumala antoi monenlaisia koettelemuksia. Ne paljastivat halusivatko uskovat sydämestään seurata Herraa (Tuom 3:4). Vasta kärsimykset ja ahdistukset tuovat esiin sen, mitä todellisuudessa olemme. Monin tavoin tuli näkyviin uskovien puolinaisuus ja halu mukautua oman aikansa yleiseen mielipiteeseen ja olla niin kuin muutkin.

Nehemian kirja kuvaa tuota aikaa niskottelun ja kapinan ajaksi (Neh 9:26). Siksi Herra kuritti monin tavoin uskovia ja he elivät ajoittain suuressa ahdistuksessa. Pisin ahdistuksen aika kesti neljäkymmentä vuotta (Tuom 13:1). Mutta niin kurjia kuin uskovat olivatkin, he kuitenkin ahdistustensa keskellä huusivat jatkuvasti avukseen Herran nimeä (Tuom 2:18; 3:9, 15; 4:3; 6:6; 10:10, 12). He eivät katkeroituneet eivätkä kironneet Herraa.

Vasta ahdistuksessa oleva huutaa sydämestään Herraa avukseen (Tuom 10:9-10). Avuksi huutaminen on myös synnin tunnustamista (10:10). Synti estää Jumalaa kuulemasta ja pelastamasta (10:13-14). Jesaja sanoo: "Katso, ei Herran käsi ole liian lyhyt auttamaan, eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan: vaan teidän pahat tekonne erottavat teidät Jumalastanne, ja teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa, niin ettei hän kuule" (Jes 59:1-2). Siksi nuo muinaiset uskovat tunnustivat: "Me olemme tehneet syntiä. Tee meille niin kuin hyväksi katsot, kunhan tämän kerran pelastat meidät" (10:15). He jatkoivat huutamista. Heillä ei ollut ketään muutakaan, johon olisivat voineet luottaa ja jonka puoleen kääntyä. Raamattu lisää: "Israelilaiset luopuivat vieraista jumalistaan ja palvelivat jälleen Herraa. Silloin Herra ei enää voinut katsella israelilaisten kärsimystä" (10:16). Vieraista jumalista luopuminen merkitsee sitä, että turvanamme on yksin Herra, Herra, joka armahtaa kurjintakin syntistä.

Älkäämme koskaan vaikeuksissa lakatko huutamasta Herran puoleen olimmepa omasta mielestämme millaisia tahansa ja tuntui meistä miltä tuntui ja näytti miltä näytti. Hän on käsittämättömän kärsivällinen meitäkin kohtaan, kuulee huutomme ja auttaa, mutta ajallaan ja tavallaan. Jo se on hänen pohjatonta armoaan, että me vielä elämme.

Uskonelämän syvin pohjavirta on jatkuvaa avun huutoa. On hyvä, että Jeesus puhui niistä, jotka päivin ja öin huutavat häntä avukseen (Luuk 18:7). Avun huuto ei ole joka hetki yhtä voimakasta. Se ei aina edes nouse tietoisuuteen. Mutta kun hiljentyy ja avautuu Herran sanalle, huomaa kuinka avuton onkaan kaikessa. Siksi "me, jotka vielä asumme tässä majassamme, huokailemme ahdistuneina" (2 Kor 5:4). Vaikka kuinka opettelemme heittämään kaikki murheemme Herran päälle, emme sitä vain sitä tahdo oppia ja huokaukset jatkuvat.

Jollemme muuta osaa tai saa enää tehdyksi tässä ajassa, niin voimmehan sentään huutaa avuksi Herran nimeä ja avunhuuto huulillamme siirtyä ajasta iäisyyteen. Olkoon siinä koko meidän kristillisyytemme. Se kyllä riittää, sillä voimme olla jo nyt täysin varmoja siitä, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä pelastuu ja "ovat voitokkaita kuin nouseva aurinko" (Tuom 5:31).

Jatkuvaan avun huutoon ja huokailuun ei ole helppo suostua. Haluaisi olla ja kokea jotain enemmän jo rajan tällä puolen. Haluaisi olla vahva ja itsenäinen eikä aina toisen avusta riippuvainen. Haluaisi nähdä niin kirkkaasti, ettei tarvitsisi aina uutta valoa. On nöyryyttävä huomata kuinka joutuu jatkuvasti pyytämään: "Mua tartu käteen Herra ja taluta". En olekaan kasvanut suureksi ja voimakkaaksi, tietäväksi ja osaavaksi. En selviä omillani.

Nehemian kirja kuvatessaan tätä aikaa vakuuttaa, että Herra osoitti kärsivällisyyttä heitä kohtaan vuodesta toiseen (Neh 9:30). Herra kuuli taivaaseen heidän huutonsa ja suuressa armossaan antoi lopulta avun (Neh 9:27). Näin silloinkin, kun apu viipyi pelottavan kauan ja sitä edeltävät ahdistukset olivat syviä.

Herra, kuule minua, huomaa huokaukseni! Kuninkaani ja Jumalani, kuule, kun huudan sinulta apua. Sinua minä rukoilen. Herra, jo aamulla kuulet ääneni, aamun hetkellä tuon sinulle pyyntöni ja odotan vastaustasi (Ps 5:2-4).

Vastaa minulle, Herra, kun huudan sinua! Sinä, Jumala, olet minun auttajani, sinä avaat minulle tien ahdingosta. Ole minulle armollinen ja kuule rukoukseni! Hän kuulee minua, kun huudan häntä avuksi. Rauhassa menen levolle ja nukahdan. Sinä, Herra, sinä yksin olet minun suojani, minä saan elää turvassa (Ps 4:2, 4, 9).
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

HERÄTYKSEN AJAT

ViestiKirjoittaja noomi » 09.07.2014 07:00

    Kuva

HERÄTYKSEN AJAT
Sanan sivu Kylväjä 3/2000

Jumala kansa on halki aikojen odottanut, että "taivaasta maan yli tulee". Tätä uuden herätyksen ikävää kuvaa hyvin nuorten virsi: "Ah vuodata, Herra, jo Henkesi ja herätä nuoriso Suomen. Se johdata armossa tiellesi, suo maahamme kaivattu huomen. Me pyydämme Henkesi kastetta ja parannusarmoa uutta. Me varromme kevättä tuoretta, me pelkäämme suruttomuutta" (504:1-2). Jos koskaan niin juuri nyt kansamme mitä kipeimmin tarvitsee tällaisen hengellisien kevään tulon. Emme saa väsyä odottamaan ja rukoilemaan.

Tuomarien kirjan äärellä voimme löytää joitakin viitteitä siitä, miten Jumala antaa kansalleen herätyksen ja uudistuksen aikoja. Tosin Tuomarien kirjassa meidät viedään keskelle yhteiskunnallisia ja sotilaallisia tapahtumia. UT kuitenkin opettaa, että Israelin kansan vaellus autiomaassa on uuden liiton uskoville tarkoitettu esimerkki (1 Kor 10:6) ja "kerrottu ojennukseksi meille" (10:11). Samaa voimme sanoa myös Tuomarien kirjan ja muiden VT:n kirjojen kertomuksista.

Tuomarien kirjassa kerrotaan kuudesta uudistuksen ajasta. Jokaista uudistusta edelsi syvä luopumuksen aika. Rikottiin Herraa vastaan ja unohdettiin hänet (Tuom 3:7, 12; 4:1; 6:1; 10:6; 13:1). Jumala ei ollut enää kaikessa ensimmäinen. Muut asiat valtasivat uskovien sydämet (3:7 ja 10:6).

Tulivat ahdistusten ajat. Jumala koetteli ja se toi ilmi, mitä oli sydämessä (Tuom 3:4; 5 Moos 8:2, KR 38). Herätys alkoikin uskovien särkymisenä. Herran läsnäolo saattoi koskettaa niin, että sydämestä purkautui huuto: "Voi minua, Herra, Herra!" (6:22, KR38). "Me olemme kuoleman omat" (13:22). Synnintunto ja synnin tunnustaminen oli uudistuksen alkua: "Me olemme tehneet syntiä" (10:10,15). Ei nähty vain toisten pahuutta, vaan oma pahuus poltti. Herran puoleen nousi todellinen avunhuuto (3:9, 15; 4:3; 6:6; 10:10, 12). Eikä Herra voi olla vastaamatta silloin, kun hänen lapsensa huutavat häntä avuksi.

Sitten tulee Tuomarien kirjan erityinen opetus. Jumala antoi apunsa ja uudistuksen joka kerta valitsemansa "sankarin" kautta. Yksi tällainen herätyksen ase oli nainen nimeltä Debora. Varmaan muistamme myös nimet Gideon ja Simson, ehkä myös Jetron. He olivat monella tavalla heikkoja ihmisiä, mutta he suostuivat Herran käyttöön. Heissä vaikutti Herran Henki (Tuom 3:10; 11:29; 13:25; 14:6,19; 15:14), Herra oli heidän kanssaan (6:16), johdatti (14:4) ja siunasi (13:24). He saattoivat myös langeta kuten Gideon (8:27) ja menettää Herran läsnäolon kuten Simson (16:20). Tästä huolimatta Herra käytti heitä ja toimi näkyvällä tavalla heidän kauttaan. Mutta heidän joukossaan oli myös väärä hengellinen johtaja - Abimelek. Voi niitä, jotka liittyivät häneen innostuksen vallassa.

Lukiessani Tuomarien kirjan kuvauksia Jumalan aseista, en voinut olla vertaamatta heitä kansamme keskellä vaikuttaneisiin herätyksen aseisiin. Meidänkin maassamme hengellisessä uudistuksessa on ollut välikappaleena yleensä joku Jumalan valitsema työase. 1700-luvulla sellainen oli Abraham Achrenius, 1800-luvulta muistamme Paavo Ruotsalaisen, Henrik Renqvistin, Fr. G. Hedbergin ja Lars Levi Laestadiuksen. Mielelläni muistan myös Ruotsin kansanherätyksen asetta C.O. Roseniusta. Tällä vuosisadalla Frans Hannula ja Urho Muroma ovat olleet tällaisia herätysjohtajia. Sen sijaan olen kokenut, että kovaa kohinaa aikaansaaneet viime vuosikymmenien suurkokoukset ovat olleet monella tavoin harhauttavia. Sellaiseksi olen kokenut myös Oulun profetialiikkeen ytimen, vaikka moni tulikin kestävään herätyksen sen kautta. Samoin en ole voinut yhtyä Niilo Yli-Vainion enkä muiden johtamaan kaatamisliikehdintään. Vielä vähemmän olen voinut nähdä mitään todellista Hengen uudistusta Torontosta alkaneessa nauru- ja huutokohinassa.

Tarvitsemme mitä kipeimmin todellisen Pyhän Hengen antaman uudistuksen ajan. Kutsukoon Tuomarien kirjan antamat esikuvat meitä jatkuvaan oman syntisyytemme tuntoon ja huutamaan avuksi Herran nimeä. "Et, Herramme, kuoleman valtojen nyt salline kansaamme voittaa, kun ennenkin virvoitusaikojen soit tulla ja armosi koittaa" (virsi 504:3).
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

JOKAINEN TOIMII NIIN KUIN ITSE HYVÄKSI NÄKEE

ViestiKirjoittaja noomi » 10.07.2014 06:25

    Kuva

JOKAINEN TOIMII NIIN KUIN ITSE HYVÄKSI NÄKEE
Sanan sivu Kylväjä 4/2000

Tuomarien kirjan loppuluvuissa kerrotaan sekasortoisessa tilassa elävästä Jumalan kansasta ja yhteiskunnasta. Siinä yhteydessä kuvataan ihmisten asennetta elämään. Sama asenne on yllättävän yleinen tänäänkin ja nimenomaan moraalikysymyksissä: "Jokainen teki sitä, mikä hänen omasta mielestään oli oikein" (Tuom 21:25; 17:6, KR 38).

Rajanveto väärän ja oikean välillä on ollut aina vaikeaa. Yksi sanoo yhtä ja toinen toista. Mutta vaikeaa on myös kamppailu oman tahdon ja Jumalan tahdon välillä.

Missään tapauksessa Raamattu ei opeta, että todellisen Jumalan lapsen tuntomerkkinä on ihminen vailla omia mielipiteitä ja omaa tahtoa. Kristitty ei koskaan voi eikä saa olla kuin kuollut kala, joka lipuu ihmisten keskellä vain myötävirtaan. Hän on ihminen, jolla on oma mieli ja oma tahto. Toivottavasti hänen mielensä on kirkas ja tahtonsa timanttia kovempi (ks Hes 3:9). ja pystyy asiallisesti perustelemaan oman kantansa toista mieltä oleville.

Raamatun opetuksen ydin on siinä, että luja ja rohkea Jumalan lapsi haluaa, että hänen näkemyksensä ja tahtonsa ovat jatkuvasti Jumalan sanan ja Jumalan tahdon kontrolloimat. Eri asia on sitten se tietääkö uskova, mikä kussakin elämän tilanteessa on Jumalan tahto. Hän ei suinkaan kuvittele, että hän aina ja kaikessa voi olla varma Jumalan tahdosta ja siitä, mikä oikein hänen elämässään ja vielä vähemmän hän tietää sen toisten elämästä.

Siksi Jumalan lapsen eräs perustuntomerkki onkin jatkuva rukous, jonka virrentekijä on pukenut sanoiksi: "Minua tutki, Jumala, ja sydämeni paljasta. Syvimmät aivoitukseni taivuta, Herra, tahtoosi. Jos lienen tiellä pahalla, niin oikealle taluta" (virsi 394:8)

Hän on valmis tarkistamaan omia näkemyksiään, mielipiteitään ja tahtoaan. Hän haluaa aina ja kaikessa taipua Jumalan tahtoon. Se johtaa hänet päivittäin rukoilemaan Jeesuksen opettamaa rukousta: "Isä meidän, joka olet taivaassa … tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä" - myös minun omassa elämässäni.

Tästä rukouksesta huolimatta hän monta kertaa huomaa hyväksyvänsä vain oman näkemyksensä ja vieneensä läpi oman tahtonsa ja joutuu siksi pyytämään sitä Jumalalta anteeksi. Kristityn elämän eräs vaikeimpia rukouksia on Jeesuksen rukous Getsemanen tuskan keskeltä: "Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä" (Matt 28:39).

Näin voi rukoilla vain se, joka on itsenäinen ja jolla on voimakas ja määrätietoinen oma tahto. Hän kertoo Jumalalle rehellisesti, mitä hän itse tahtoo. Näin teki Jeesuskin. Hän tahtoi, että kauhistuttava edessä oleva elämänkohtalo ei toteutuisi. Hän purki näin oman sisimpänsä toiveet Jumalalle. Hän ei hurskastellut sillä, että hän ilman muuta taipuu Jumalan tahtoon. Lopulta veripisaroiksi muuttuvan tuskanhien keskeltä hän rehellisesti myöntyi Jumalaan tahtoon Hän luotti Jumalan rakkauteen silloinkin, kun Jumala johti hänet mitä kauhistuttavimpaan pimeyteen ja hän sydämensä tuskassa joutui huutamaan: "Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?" (Matt 27:46).

Jumalalle selän kääntäneellä ihmisellä ei ole näitä vaivoja. Hän voi kyllä puhua huonosta tai hyvästä onnestaan. Hän voi toteuttaa omaa tahtoaan mielin määrin - ainakin jos hänellä on valtaa, rikkautta ja terveyttä. Mutta elämänsä loppua hän ei pysty väistämään. Miten hyvin Aasaf sisäisen taistelunsa jälkeen tämän näkikään: "Tajusin, miten jumalattomien käy. Sinä johdatat heidät liukkaalle polulle, he putoavat pettävään kuoppaan. Äkkiä he ovat joutuneet tuhoon…he ovat pelkkää tyhjää, kuin unikuva, joka herätessä katoaa.. Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä turvaan Herraan, Jumalaani" (Ps 73:17-20, 28).
Kuva

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ap. t. 16:31
Avatar
noomi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1827
Liittynyt: 23.10.2013 17:20

Seuraava

Paluu Olavi Peltolan kirjoituksia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron